Onko 27-vuotiaana liian myöhäistä aloittaa opinnot?
Lukion jälkeen olen ollut masentuneena ja tehnyt kyllä töitä, mutta en ole pystynyt opiskelemaan jatko-opintojani.
Kiinnostaisi opiskella opettajaksi. Hävettää ettei ole lukion jälkeistä koulutusta. Ja varsinkin hävettää että en ole saanut sen jälkeen tehtyä asialle mitään. Samalla tiedostan millaisen koulun olen taistellut pääni kanssa, mutta silti. Tuntuu typerältä että kykyni menee hukkaan vaan mielenterveyden takia.
Kommentit (26)
Olen ap täsmälleen samassa tilanteessa, paitsi opintojeni aloittamisesta on jo vuosi. Aloitin siis myös 27-vuotiaana ja ihan samanlaisella taustalla, pitkäaikaisia mielenterveysongelmia ym. Ainoa ero, että mulla lukio jäi aikoinaan kesken ja kävin sen loppuun aikuislukion puolella ennen yliopistoon hakemista. Suosittelen siis ehdottomasti hakemaan ja aloittamaan opinnot.
Vaikka suurin osa opiskelutovereista on melkein kymmenen vuotta nuorempia, on aina joukossa myös välivuoden pitäjiä ja opiskelijoita, jotka ovat alanvaihdon tai muun syyn vuoksi aloittaneet opinnot myöhemmin. Et siis pistä mitenkään erityisesti silmään, 27v. ei ole mitenkään supervanha ikä aloittaa yliopisto. Opiskelu tuo sisältöä elämään ja on ainakin omalla kohdallani luonut uskoa itseeni ja kykyihini, kun olen huomannut pärjääväni opinnoissa hyvin. Ja tietysti tulevaisuus näyttää valoisammalta, kun ei tarvitse tehdä loppuikää pelkästään hanttihommia.
Kun sanot, että sinulla on mielenterveysongelmia, niin oletkohan kuitenkaan sopiva opettajaksi?
Ihan luokanopettajan paikkaako olet ajatellut? Millaisen mallin annat lapsille?
Vierailija kirjoitti:
Itse aloitin 45-vuotiaana, enkä edes ole porukan vanhin.
Sama! Kolmatta tutkintoa opiskelen näin vanhoilla päivillä 😊. Oot tosi nuori vielä, helposti ehtii!
No ei ole myöhäistä herran jumala... 27 ole vielä mitään. Minä luin lääkäriksi vasta 43-vuotiaana, sitä ennen olin fysioterapeutti. Opettajaksi en silti ehkä lähtisi.
No ei ole. Itse aloitin AMK-tutkinnon 35 vuotiaana. Enkä ollut edes porukan vanhin 😊
Ei ole myöhäistä, itse olen 34 ja suunnittelen lukion suorittamista (on kaksi ammatin perustutkintoa alla) ja siitä ajatuksena suunnata yliopistoon. Nuo kaksi perustutkintoa opiskelin sillä, kun mitään muuta en keksinyt etenkään nuorena ja vasta viimevuonna iskostui kunnolla ajatus mitä haluan opiskella.