14-vuotias poika hakattiin koulussa ja ranteesta vietiin kello. Vaihtoi koulua, hakattiin siellä jo ensimmäisenä päivänään.
Koulunvaihto ei auta.
https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000009854427.html
"Oululaisesta isästä tuntuu epäreilulta, että muutamien perheiden pojat voivat terrorisoida koulua niin, että toisten opiskelu muuttuu mahdottomaksi."
"- Pitääkö jopa muuttaa rauhallisemmalle paikkakunnalle.
Näin sanoo oululaisisä, jonka yläasteikäinen poika joutui koulussaan ryöstön uhriksi, sitten vaihtamaan koulua ja väkivallan kohteeksi myös uudessa koulussaan.
Poika joutui rikoksen uhriksi ensimmäistä kertaa elokuussa, pian koulun alkamisen jälkeen. Perjantain koulupäivä oli lopuillaan ja perheen tarkoitus lähteä iltapäivällä mökille Kuusamoon.
Isä kertoo, että poika tuli kotiin hätääntyneenä. Pojan mukaan toinen samassa koulussa opiskeleva poika oli ryöstänyt häneltä rannekellon, lyönyt, potkinut ja uhkaillut vielä kovemmalla väkivallalla, mikäli poika kertoo asiasta kenellekään."
"Poika ei uskaltanut ryöstön jälkeen enää mennä kouluun, sillä ryöstäjä oli jatkanut uhkausten esittämistä. Poika vaihtoi koulua.
Jo ensimmäisenä päivänä uudessa koulussa tapahtui välikohtaus. Isä kertoo, että koulua käyvä poikajoukko oli tunnistanut pojan samaksi, joka ryöstettiin aiemmassa koulussaan.
- Poikajoukko kävi kimppuun, käski pojan polvilleen ja pyytämään anteeksi. Koko show kuvattiin ja levitettiin nettiin, isä kertoo.
Isä kertoo ilmoittaneensa tapauksesta heti koululle ja poliisille. Hänen mukaansa rehtori toimi ripeästi ja otti poikajoukon ja näiden vanhemmat puhutteluun.
Se ei kuitenkaan ilmeisesti mennyt perille, sillä vielä samalla viikolla koko kuvio toistui uudestaan. Poikaa nöyryytettiin ja kuvattiin videolle.
Seuraavaksi asiaan puuttui koulupoliisi, jonka puhuttelu tuntui tehoavan. Sen jälkeen pojalla ei ole ollut ongelmia koulussa, isä sanoo.
Tapaus sai isän mietteliääksi. Hänestä tuntuu epäreilulta, että muutamien perheiden pojat voivat terrorisoida koulua niin, että toisten opiskelu muuttuu mahdottomaksi.
- En tiedä, mitä muuta voisi tehdä kuin ilmoittaa viranomaisille. Pitääkö ryhtyä miettimään kotiopetusta, vai muuttaa rauhallisemmalle paikkakunnalle, isä sanoo."
Kommentit (236)
Telkkarissa tuli kesällä, että Helsingin ryöstöt johtuu lapsiperheköyhyydestä. Ja sitä ollaan nyt lisäämässä. Itse en käy iltaisin ravintoloissa enkä elokuvissa enkä harrastuksissa, kun olen työtön eikä ole rahaa. Luen netistä mitä on tapahtunut.
Vierailija kirjoitti:

Olen aina kotona, katson telkkaria, selaan nettiä, juom kahvia.
Tukka pois ja kännykkä. Koko koulun edessä anteeksipyyntö. Iskä ja äiskä katsomaan.
Niin minäkin olen kotona mutta nuorten pitääkin liikkua ja kokea asioita.
Kiusaajien koko suku pois Suomesta.
Vierailija kirjoitti:
Kiusaajien koko suku pois Suomesta.
Mihin ajattelit lähettää heidät? Suomalaisia on paha lähettää mihinkään.
Vapautetaan aseet kaikille, niin saavat tenavat itse hoitaa ongelman. Ei täällä kukaan päättäjä mitään asialle näytä tekevän.
Niin tekikö ne rikosilmoituksen vai ei?
Vierailija kirjoitti:
Nämä raukat käy joukolla yleensä kimppuun eli ovat pelkureita. Lähes kaikki tapaukset mistä saa lukea niin on joku 10 hengen porukka yhden kimpussa. Eniten vituttaa lukea uutisista jostain tappeluista, rakas yle, ip lehdet 10-20 vastaan yksi ei ole mikään tappelu, ihan tiedoksi.
Ennen oli suht. reiluja tappeluita, kaksi toisiaan vastaan. Jos toinen kaatui maahan, hän oli hävinnyt ja tappelu loppui. Nyt vasta aletaan potkiminen , kun on maassa. Raukkamaisuus on tullut ja lisääntynyt.
Koulupuku kunniaan kirjoitti:
Kaikille samanlaiset koulupuvut niinkun muuallakin. Silloin ei kukaan ole pukeutumisen vuoksi eriarvoinen. Vanhemmillekin ois iso säästö vaatetuskuluissa. Siihen asti kiusajaat koulun vaihtoon ja kaikki eri kouluihin.
Olen ollut tätä mieltä jo 25 vuotta ja puhunut asiasta poliitikoille.
Ei olisi vaikea rasti teettää suomalaisfirmojen kautta suomalaisille mitoitettuja ja Suomen ilmastoon sopivia koulupukuja.

Ja potkitaan päähän ja jopa hypitään pään päällä. Tarkoituksena siis ihan selvästi tappaa uhri. Jos lapsi osaa tappaa toisen ihmisen, niin ei silloin voi sanoa että "mutta kun se on vasta lapsi, ei se ymmärrä mitä on tehnyt." Kyllä todellakin on silloin ymmärtänyt mitä tekee. Miksi noita hirviökakaroita vaan paapotaan ja "puhutellaan" ja sitten on muka kaikki taas hyvin. Kunnes se tappaa seuraavan uhrin. Alkaako ne saada kunnon rangaistuksia vasta, kun jonkun tärkeän henkilön lapsi tapetaan?
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei ole oikein mutta tästä selviää sillä että ei mitään merkkivaatteita eikä äly tai urheilukelloja eikä kalliita iphoneja.
Merkkivaatteita voi käyttää vaan harkinnan mukaan.Tätä ilmiötä ei ollut kun mun poika kävi yläkoulun mutta aina tuli rehtorilta viestiää ettei kouluun kalliita vaatteita.
Jos lapsestaan välittää niin ei anna hankkia muita kuin marketin perusvaatteita. Ei mitään hienoa. Eikä etenkään edes feikkiluksustuotteita. Niillä juuri houkuttelee noita pikkupiruja kimppuunsa.
Jos pelkää sitä, että sosiaalinen status jää alemmalle kun ei ole edes feikkimerkkituotteita niin kannattaa puhua, että sosiaalista statustaan voi kasvattaa opettelemalla vaikka ilmaisemaan itseään puhumalla, kirjoittamalla, opettelemalla uusia taitoja. Ne säilyvät, vaikka kaikki materia vietäisiin.
Vierailija kirjoitti:
Koulupuku kunniaan kirjoitti:
Kaikille samanlaiset koulupuvut niinkun muuallakin. Silloin ei kukaan ole pukeutumisen vuoksi eriarvoinen. Vanhemmillekin ois iso säästö vaatetuskuluissa. Siihen asti kiusajaat koulun vaihtoon ja kaikki eri kouluihin.
Olen ollut tätä mieltä jo 25 vuotta ja puhunut asiasta poliitikoille.
Ei olisi vaikea rasti teettää suomalaisfirmojen kautta suomalaisille mitoitettuja ja Suomen ilmastoon sopivia koulupukuja.
Tuulipuvut ja kumpparit. Kiusaajille tonttulakit ja kippurakärkisaapikkaat.
Vanhemmat saavat lapsillensa sitä mitä äänestävät.
Somen kautta sama toistuu sitten taas seuraavassakin koulussa jos huono säkä käy.
Nykyään se meno alkaa olemaan death before dishonour, tapa tai tule tapetuksi. Kannattaa mieluummin siis olla se joka tappaa kuin se joka tulee tapetuksi.
Työryhmiä, palavereja, keskusteluja tv:ssä, asiantuntijan mielipiteitä, paneeleita...
Helvetti tarvii loputtomiin analysoida ja keskustella asioista vaan todeta faktat ja ryhtyä toimeen, jotta tää saadaan loppumaan.
Peruntaan some, se vaan levittää tätä hulluutta nuorten keskuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Nämä raukat käy joukolla yleensä kimppuun eli ovat pelkureita. Lähes kaikki tapaukset mistä saa lukea niin on joku 10 hengen porukka yhden kimpussa. Eniten vituttaa lukea uutisista jostain tappeluista, rakas yle, ip lehdet 10-20 vastaan yksi ei ole mikään tappelu, ihan tiedoksi.
" Niin totta. Jos tilanteessa on10- 20 vastaan yksi henkilö, on kyseessä joukkolöylytys !! Pitäis tosiaan olla tarkempi tiedotusvälineiden otsikoita laatiessa. "
Jos on päättäväisesti äänestänyt suvaitsevaisuuden puolesta 90-luvulta, niin kivahan sen on nähdä toteutuvan. Olisi saanut toteutua paljon aiemmin.
Tää on levinnyt ihan käsiin tää nuorison toiminta. Remmi nilkkaan ja saa kulkea vaan kodin ja koulun väliä ja jos menee lähellekään ketään jolla tyypistä hälyttävä laite esim. taskussa, niin vaikka jalkapuu uudelleen käyttöön ja kaikkien eteen nolattavaksi, tai sitten vaan koulusta erotus ja ulkonaliikkumiskielto voimaan.