14-vuotias poika hakattiin koulussa ja ranteesta vietiin kello. Vaihtoi koulua, hakattiin siellä jo ensimmäisenä päivänään.
Koulunvaihto ei auta.
https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000009854427.html
"Oululaisesta isästä tuntuu epäreilulta, että muutamien perheiden pojat voivat terrorisoida koulua niin, että toisten opiskelu muuttuu mahdottomaksi."
"- Pitääkö jopa muuttaa rauhallisemmalle paikkakunnalle.
Näin sanoo oululaisisä, jonka yläasteikäinen poika joutui koulussaan ryöstön uhriksi, sitten vaihtamaan koulua ja väkivallan kohteeksi myös uudessa koulussaan.
Poika joutui rikoksen uhriksi ensimmäistä kertaa elokuussa, pian koulun alkamisen jälkeen. Perjantain koulupäivä oli lopuillaan ja perheen tarkoitus lähteä iltapäivällä mökille Kuusamoon.
Isä kertoo, että poika tuli kotiin hätääntyneenä. Pojan mukaan toinen samassa koulussa opiskeleva poika oli ryöstänyt häneltä rannekellon, lyönyt, potkinut ja uhkaillut vielä kovemmalla väkivallalla, mikäli poika kertoo asiasta kenellekään."
"Poika ei uskaltanut ryöstön jälkeen enää mennä kouluun, sillä ryöstäjä oli jatkanut uhkausten esittämistä. Poika vaihtoi koulua.
Jo ensimmäisenä päivänä uudessa koulussa tapahtui välikohtaus. Isä kertoo, että koulua käyvä poikajoukko oli tunnistanut pojan samaksi, joka ryöstettiin aiemmassa koulussaan.
- Poikajoukko kävi kimppuun, käski pojan polvilleen ja pyytämään anteeksi. Koko show kuvattiin ja levitettiin nettiin, isä kertoo.
Isä kertoo ilmoittaneensa tapauksesta heti koululle ja poliisille. Hänen mukaansa rehtori toimi ripeästi ja otti poikajoukon ja näiden vanhemmat puhutteluun.
Se ei kuitenkaan ilmeisesti mennyt perille, sillä vielä samalla viikolla koko kuvio toistui uudestaan. Poikaa nöyryytettiin ja kuvattiin videolle.
Seuraavaksi asiaan puuttui koulupoliisi, jonka puhuttelu tuntui tehoavan. Sen jälkeen pojalla ei ole ollut ongelmia koulussa, isä sanoo.
Tapaus sai isän mietteliääksi. Hänestä tuntuu epäreilulta, että muutamien perheiden pojat voivat terrorisoida koulua niin, että toisten opiskelu muuttuu mahdottomaksi.
- En tiedä, mitä muuta voisi tehdä kuin ilmoittaa viranomaisille. Pitääkö ryhtyä miettimään kotiopetusta, vai muuttaa rauhallisemmalle paikkakunnalle, isä sanoo."
Kommentit (236)
Vois alkuun alkaa merkata vanhempien rikosrekisteriin kaikki alaikäisten tenavien kolttoset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan sairasta. Vaikka olisi tuntematon lapsi kyseessä niin mielelläni auttaisin tekemään kiusaajien ja heidän perheidensä elämästä yhtä helvettiä (ei monia vanhempia kiinnosta pätkän vertaa pikkunilkkinsä touhut ennen kuin niitä seurauksia alkaa oikeasti tulla.)
Yleensä se kiusaajan perhekin tarvitsisi apua. Jotain on pielessä.
Et ole tässä aivan väärässä, mutta apua ei voi pakottaa, jos sitä ei haluta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan sairasta. Vaikka olisi tuntematon lapsi kyseessä niin mielelläni auttaisin tekemään kiusaajien ja heidän perheidensä elämästä yhtä helvettiä (ei monia vanhempia kiinnosta pätkän vertaa pikkunilkkinsä touhut ennen kuin niitä seurauksia alkaa oikeasti tulla.)
Yleensä se kiusaajan perhekin tarvitsisi apua. Jotain on pielessä.
Tutkimustenkin mukaan läheskään aina ei ole näin. Ja vaikka olisikin, sekö oikeuttaa muiden rääkkäämisen ilman mitään seuraamuksia?
Laitetaan vanhemmat ihan konkreettisesti vastuuseen tenavistaan, jos ei puhe tehoa ja vanhempi/vanhemmat laita tenavaansa kuriin, niin ottakoon vanhempi sitten selkäsaunan jokaisesta tenavansa suorittamasta väkivallanteosta.
Jos taas esim yh ei tähän millään muotoa pysty ja kurittomuus jatkuu, tenava huostaan ja aletaan järjestämään jotain työleirejä näiden kuntouttamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä raukat käy joukolla yleensä kimppuun eli ovat pelkureita. Lähes kaikki tapaukset mistä saa lukea niin on joku 10 hengen porukka yhden kimpussa. Eniten vituttaa lukea uutisista jostain tappeluista, rakas yle, ip lehdet 10-20 vastaan yksi ei ole mikään tappelu, ihan tiedoksi.
Ennen oli suht. reiluja tappeluita, kaksi toisiaan vastaan. Jos toinen kaatui maahan, hän oli hävinnyt ja tappelu loppui. Nyt vasta aletaan potkiminen , kun on maassa. Raukkamaisuus on tullut ja lisääntynyt.
Kiusattu itsepuolustuskurssille oppimaan hyödyllisiä taitoja. Sitten koululla yksi yhtä vastaan taistelut niin, että kiusaaja ei saa toisilta apuja. Muistan omalta kouluajalta, kuinka yksi poika kiusasi tyttöjä. Pyysin opettajalta lupaa "tapella" tuon pojan kanssa. Sain luvan ja tappelimme kannustusringin keskellä. Poika alkoi itkeä eikä enää kiusannut tyttöjä. Itse siis olen tyttö. En saanut jälki-istuntoa, mutta käytösnumero aleni yhteen todistukseen.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin huvittaa nuo toimenpiteet, otimme pojat puhutteluun. Puhuttelusta oli toki senverran apua, että sama toistui jo samalla viikolla.
Ei ole mitään peloitetta, ei ole kunnon rangaistuksia, sentakia mikään ei muutu. Miten helvetissä voi tuollaista tehdä ja jatketaan kuin mitään ei ole tapahtunut. Mitä jos minä menen ja hakkaan kavereiden kanssa porukkaa tuolla kadulla, vien kellot ja housutkin jalasta, selviänkö minäkin puhuttelulla, niinkö se menee?
Miksei asia mene oikeuteen ja miksei väkivallan kohde saa vahingonkorvauksia?
Alkaa "pikkuhiljaa" vtuttaa miten kädettömiä tässä kukkahattumaassa ollaan väkivallantekijöiden kanssa.
Munattomia rehtoreita ja koulun esihenkilöitä! Jo on tätäkin nähty ihan liikaa! Jokaiseen ongelmakouluun koulupoliisi, jolle annetaan kunnolliset valtuudet. Kiusaajat, hakkaajat, rikollisen alut heti koulusta erotettavaksi ja rangaistus päälle. Riittää jo tämä päänsilittely! Osaavat sitten vanhempana ehkä ojan kaivuuhommissa miettiä mitä tuli tehtyä. Rikollisten alaikärajaksi 13v! Suomi on täysin näitten holhousääliöitten valtakuntaa, josta on päästävä eroon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä raukat käy joukolla yleensä kimppuun eli ovat pelkureita. Lähes kaikki tapaukset mistä saa lukea niin on joku 10 hengen porukka yhden kimpussa. Eniten vituttaa lukea uutisista jostain tappeluista, rakas yle, ip lehdet 10-20 vastaan yksi ei ole mikään tappelu, ihan tiedoksi.
Ennen oli suht. reiluja tappeluita, kaksi toisiaan vastaan. Jos toinen kaatui maahan, hän oli hävinnyt ja tappelu loppui. Nyt vasta aletaan potkiminen , kun on maassa. Raukkamaisuus on tullut ja lisääntynyt.
Kiusattu itsepuolustuskurssille oppimaan hyödyllisiä taitoja. Sitten koululla yksi yhtä vastaan taistelut niin, että kiusaaja ei saa toisilta apuja. Muistan omalta kouluajalta, kuinka yksi poika kiusasi tyttöjä. Pyysin opettajalta lupaa "tapella" tuon pojan kanssa. Sain luvan ja tappelimme kannustusringin keskellä. Poika alkoi itkeä eikä enää kiusannut tyttöjä. Itse siis olen tyttö. En saanut jälki-istuntoa, mutta käytösnumero aleni yhteen todistukseen.
Missähän Gambiassa sä oot koulusi oikein käynyt? Vai onko tämä aikaa ennen suuria sotia?
Vierailija kirjoitti:
On ihan selvä että tuossa pojassa on jotain syytä itsessäkin. Onko joku suulas, nenäkäs neitihomo??
Et sitten ymmärtänyt lukemaasi?
Tuo jalkapuuidea oli hyvä. Rangaistukseksi pari tuntia jalkspuuta koulun sisääntulosulassa, niin että kaikki ohikulkijat näkevät. Voisi tepsiä. Ja jos toistuu, niin kuukaudeksi kiusaajat koulukotikouluun välittömästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä raukat käy joukolla yleensä kimppuun eli ovat pelkureita. Lähes kaikki tapaukset mistä saa lukea niin on joku 10 hengen porukka yhden kimpussa. Eniten vituttaa lukea uutisista jostain tappeluista, rakas yle, ip lehdet 10-20 vastaan yksi ei ole mikään tappelu, ihan tiedoksi.
" Niin totta. Jos tilanteessa on10- 20 vastaan yksi henkilö, on kyseessä joukkolöylytys !! Pitäis tosiaan olla tarkempi tiedotusvälineiden otsikoita laatiessa. "
Voima-lehdessä oli juttu siitä, että kapakassakin toinen hyökkää ja toinen puolustautuu eli siinäkään kyseessä ei ole tappelu.
Wallah ma vannon se oli läppä hahahah muuumeil ei huumorin tajuu
Vierailija kirjoitti:
Ja mitä teki opettajat? Päivitti kivakoulu-webbisivua?
Opettajakunnan naisistuminen johtaa juuri tällaisiin ongelmiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitähän nuo pikkuganstat saisivat jos ryöstäisivät opettajan?
Puhuttelu ja palaveri??
. Tai varastavat auton?tulipalon sytyttämisestä voi saada kymmeniä tuhansia maksettavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan sairasta. Vaikka olisi tuntematon lapsi kyseessä niin mielelläni auttaisin tekemään kiusaajien ja heidän perheidensä elämästä yhtä helvettiä (ei monia vanhempia kiinnosta pätkän vertaa pikkunilkkinsä touhut ennen kuin niitä seurauksia alkaa oikeasti tulla.)
Yleensä se kiusaajan perhekin tarvitsisi apua. Jotain on pielessä.
Tutkimustenkin mukaan läheskään aina ei ole näin. Ja vaikka olisikin, sekö oikeuttaa muiden rääkkäämisen ilman mitään seuraamuksia?
Nimenomaan tämä,ilman mitään seurauksia.Amnesty puhuu rankaisemattomuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Me muutimme rauhallisemmalle paikkakunnalle, ajatellen, ettei koulukiusaaminen jatku, tuloksetta. Saatiin toki rauhoittumaan, kun luokan ohjaaja puuttui asiaan. Vapaa-ajalla henkistä väkivaltaa, osakseen saimme koko perhe. Häke ilmoituksia, lastensuojeluilmoituksia, nyt näyttää rauhoittuneen. On kuitenkin jättänyt nuoreen jäljet, aloittaa terapian. Pelkään joka päivä, milloin muuttuu fyysiseksi.
Toivon sydämestäni, että saatte tilanteen rauhoittumaan
Kiusatut liittyy yhteen? Silloin kiusattu ei olisi enää yksin kiusaajajoukkoa vastaan.Välitunnit ja koulumatkat yhdessä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä raukat käy joukolla yleensä kimppuun eli ovat pelkureita. Lähes kaikki tapaukset mistä saa lukea niin on joku 10 hengen porukka yhden kimpussa. Eniten vituttaa lukea uutisista jostain tappeluista, rakas yle, ip lehdet 10-20 vastaan yksi ei ole mikään tappelu, ihan tiedoksi.
Ennen oli suht. reiluja tappeluita, kaksi toisiaan vastaan. Jos toinen kaatui maahan, hän oli hävinnyt ja tappelu loppui. Nyt vasta aletaan potkiminen , kun on maassa. Raukkamaisuus on tullut ja lisääntynyt.
Kiusattu itsepuolustuskurssille oppimaan hyödyllisiä taitoja. Sitten koululla yksi yhtä vastaan taistelut niin, että kiusaaja ei saa toisilta apuja. Muistan omalta kouluajalta, kuinka yksi poika kiusasi tyttöjä. Pyysin opettajalta lupaa "tapella" tuon pojan kanssa. Sain luvan ja tappelimme kannustusringin keskellä. Poika alkoi itkeä eikä enää kiusannut tyttöjä. Itse siis olen tyttö. En saanut jälki-istuntoa, mutta käytösnumero aleni yhteen todistukseen.
Missähän Gambiassa sä oot koulusi oikein käynyt? Vai onko tämä aikaa ennen suuria sotia?
Tämä tapahtui Hämeessä 70-luvulla maaseutukoulussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä raukat käy joukolla yleensä kimppuun eli ovat pelkureita. Lähes kaikki tapaukset mistä saa lukea niin on joku 10 hengen porukka yhden kimpussa. Eniten vituttaa lukea uutisista jostain tappeluista, rakas yle, ip lehdet 10-20 vastaan yksi ei ole mikään tappelu, ihan tiedoksi.
Ennen oli suht. reiluja tappeluita, kaksi toisiaan vastaan. Jos toinen kaatui maahan, hän oli hävinnyt ja tappelu loppui. Nyt vasta aletaan potkiminen , kun on maassa. Raukkamaisuus on tullut ja lisääntynyt.
Niin muuten. Miksi näitä joukolla yhden kimppuun käyviä ei ihan yleisesti kutsuta pelleiksi ja raukoiksi vellihousuiksi, joita he oikeasti ovat? Yksinhän niitä ei ole mihinkään.