Tutut naiset "ihmettelee" et miten oon vieläkin sinkku, ja sit kun ehdotan näille samoille naisille et lähdetään treffeille, niin eivät lähde. Miksi tällainen käytös?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet klassinen betamies. Tuntemasi kaverinaiset säälivät sinua ja siksi antavat ymmärtää että kelpaisit monelle naiselle. Totuus tulee ilmi kun pyydtä heitä treffeille.

Talk is cheap. Kouluttaudu, tee lujasti töitä ja säästä rahaa niin joku nainen sinut huolii 35 vuotiaana kun on ensin hurvitellut riittävästi oikeasti kiinnostavien miesten kanssa. Sinä kelpaat kyllä aikanaan tarjoamaan juoksut juosseelle naiselle hyvän elintason.

Niin että onnenonkija otetaan kuitenkin, josta tykätään valittaa. Läheisriippuvuus?

Vaihtoehdot ovat joko nöyrtyminen onnenonkijan puolisoksi vähän vamhempana tai ikisinkkuus. Taitaapi olla että eniten naiset halveksivat kenellekään kelpaamattomia joten betamiehelle on järkevä vaihtoehto kunniansa nieleminen ja itselleen uskottelu että kelpaisi jonkin muun kuin rahansa takia.

Tehän itse halveksitte vuokravaimoja. Suurinta osaa naisista ei kiinnosta randomien elämät. Poislukien sometyrkyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kaveruus miehen kanssa on miljoona kertaa arvokkaampi juttu kuin joku kämänen pariutumisyritys. Tosin miehet ei välttämättä aina ymmärrä tätä. Koska iso osa miehistä on semmoisia että "he eivät voi pitää naista kaverina"

Voihan olla hyvinkin kaveri, jos nainen ei viehätä. Jos nainen viehättää, niin ainakaan kaveruus naisen kanssa ei ole platoninen.

Erikoine väite. - Kyllä minä (edellä kirjoittanut noin 40 vuotais mies) koen ja tunnen, että monikin naispuolinen kaverini tai ystäväni on viehättävä osa jopa hyvinkin viehättävä. Mutta ei minulla ole halua tai yritystä pakottaa tai yritää painostaa heitä kanssani parisuhteeseen tai pyrkiä aloittamaab heidän kanssaan jotain epämääräsiempää viritelmää tai säätöä tyyliin friends with benefits tms.

Sen jälkeen kun on käynyt selväksi, että meidän on parempi jatkaa mahd kavreina tai ystävinä ja tai ylipäätään minä tahansa muuna kuin edetä yhteisymmärryksessä kohti parisuhdetta, niin en minä myöskään halua piinata itseäni ajatuksilla siitä, että kumpa hän muuttasi mielensä ja valitsisi ja päättäsi toisin.

Ei yritän kunnioittaa ja arvostaa hänen rajojaan ja hänen valintojaan. En väitä se tai tämä olisi aina ollut helppoa mutta toisaalta ellen pysty ja kykene siihen, niin todennäköisesti saan sanoa hyvästit mahd. kavereuudellekin, ystävyydest puhumattakaan. - Vai kuka haluaa kaveriski tai ystäväkseen sellaisen, jolla on taka-ajatuksia tai sellaisia suunnitelmia tosien kanssa, joihin toinen ei ole valmis tai haluaks?

- En itsekään innostu tai ole innostunut mistään friends with benefits tyyppisistä suhteesta. Sellaine varmasti voi joillain toimia mutta itse en halua yhdenkään ihmissuhteeni olevan mikään epämääräinen viritelmä tai säätö, jota tällainen suhde mielikuvissani lähinnä on.  

Tiedän myös, että on parisuhteita, jotka ovat voineet saada alkunsa kaveruudesta tai ystävyydestä. Mutta niin se ei voi alkaa, ellei molemmat todella halua sitä. 

Joo, luin edellisen viestisi ja en viitsinyt edes reagoida. Niin feminiininen ja naiset jalustalle nostava se oli.

Kiitos kun viitsit kuitenkin kommentoida. - Halusin vain sanoa, että  en ymmärrä lainkaan miksei mies ja naine voisi olla vain ja ainoastaan kavereita ja ystäviä tai muutoin hyvin läheisiä, vaikkeivat eläisi ja olisi parisuhteessa: tai haluaisi suhteen olevan jokin epämääräinen säätö, jota se omasta mielestäni olisi jos heidän välillä on säännöllisesti tai epäämäräisin aikavälein seksiä.

Mitä sinä koet menettäväsi jos yrittäisit käyttäytyä ja toimia niin, että muilla olisi vierelläsi luontevaa ja mutkatonta olla?

Etkö sanonut ensimmäisessä viestissäsi olevasi sinkku? Ja ilmeisesti aina ollut? Miksei sinun vierelläsi ole ketään, jos kanssasi on luontevaa ja mutkatonta olla?

Jos osaisin tuohon vastata, niin ehkä en olsikaan sinkku. - Tiedostan, että  sinkkuuteni on varmasti vaikuttanut ja vaikuttaa aika paljon mm se ellä olen aina ollut hyvin itsenäinen;  varmasti myös hieman itsepäinen ja kenties jossainmäärin itseriittoinenkin. Sensijaan en ole mitenkään eritysien intro tai eksovertti ja tai uskovainen (/ muun aatteen tai ismin omaavam joka estäisi esiaviollsiet suhteet).

Minulla on vai vähän asioita ja seikkoja joissa olisin kokenut tai tuntenut, että minun olsi jokin pakko tai erityinen syy saada elää ja olla parisuhteessa.

Tietysti tylsää sanoa näin. Siis ikäänkuin toinen olsi jokin tarvekalu, jonka tulisi nimenomaisesti tehdä tai mahdollistaa minulle jotain. -No. Totta siinä mielessä, että jotain erityistä ja omanlaista lisäarvoa häne olsi tuotava elämääni. Tarkoitan sitä, että en ole halukas asettumaan ja olemaan ja elämään parisuhteessa vain siksi, että voisin sanoa olevani ja eläväni parisuhteessa. Toisessa täytyisi olla, sitä jotain jollain tavoin, jotain hyvin erityistä.

En ole koskaan käyttänyt aikaani erityisesti vain siihen että löytäisin tai kohtaisin itselleni kumppanin. Elämäni varrella tulleet kaveruudet ja ystävyydet (jne) ovat kaikki tulleet enemmän ja vähemmän, voiko sanoa sattuman kautta.

En siis kenties vain  ole kohdannut häntä, joka kanssa olisi ollut luontevaa ja mutkatonta edetä parisuheeseen asti.

Ihastunut varmasti olen ja joitain kertoja ehkä saattanut hiveven jo rakatuakin mutta se, että meistä olsi tullut pari, niin ei kuitenkaan ole asia, jonka vain minä olsin voinut päättää; tai antanut toosien päättää, jos tai kun  en ole itse kokenut tai tuntenut samoin

Olen itse antanut pakkeja mutta myös minulle on annettu pakit. Olen hyvilläni siitä, ettei minun ole koskaan tarvinnut ns. ghostata tai kukaan ei ole ghostannut minua.

Tiedän senkin, että osalle meistä (niin naisista kuin miehistä) tapa sanoa tai esittää pyyntö siitä, että emmekö voisi olla kavereita ita ystäviä jatkossa on vain korulause; ehkä se on joilleikin vain kauniimpi tapa hyvästellä. Mutta osan heistä joiden kanssa olen treffaillut tai tapaillut tilanne on saattanut edetä siihen että nyt eiaikoja myöhemmin voin sanoa, että olemme kavereita tai jopa ystäviä.

Toki osa naisista, jotka on kavereitani tai ystäviäni on tullut tai "jäänyt" kaverikseni niin, että alun alkaenkin olemme tutustuneeta ja "löytäneet" tosiemme muuta kautta, eikä välillämme ole ole koskaan ollut mitään sellaista, josta ehkä vosi luonnehtia poluksi, jolla olsimme selvittäneet voisimmeko olla yhdessä muutakin vaan olemme alusta asti olleet "vain"kavereita, jota on aluksi saattanut yhdistää yhteinen projekti tai työ (aiemmin opsikelu ympäristö)  ja tai harrastus kuvio/ tapahtuma mutta myöhemmin olemme saattaneet löytää tosiemme soittelemasta ja kyselemästä kuulumisia tai olemassa jossain muussa tapahtumassa kavereina. -Joinain noista kerroista varmasti jollain toisella olisi saattanut syttyä se romanttinen tai muu vahvempi kipinä ja liekki, joka olsi saattanut johtaa aikaa myöten parisuhteeseen. 

Minulle ei ole niin käynyt. -Kyllä se toki on joskus harmittanut vaikka toisaalta on ja on ollut ioinen, että on ollut kaveri tai ystävä jonka kanssa on voinut kokea ja nädä mitä nyt ikinä näin vaikka olsihan se varmasti erilaista, jos saman olisi voinut jakaa sen yden ja eritysien kanssa.

Osa naisista on  voinut olla alkuaan kaverini kaveri johon olen tutustunut ja aikaa myöten hänestä on tullut minunkin kaveri ja hän on jäänyt elämääni minunkin kaverina riippumatta siitä, että onko hän enää mahd. lainkaan kaveri hänen kanssaan, jonka kautta häneen alkuaan tutustuin.

Lyhyesti: ketään ei ole kolahtanut suhun niin että olisit lähtenyt häntä oikeasti tavoittelemaan.

Sillon on paras olla kaveina ja ilota hyvästä kaverista.

Mutta miksei kukaan nainen ole ottanut tehtäväkseen iskeä tuota miestä??

Katso viesti numero 76.

Miten me saataisiin taottua sulle järkeä päähän? Kun selvästi sun oma mielenterveyskin horjuu ja huojuu roihuavan läheis-/seksiriippuvuuden pyörteissä.

Juuri kysyin, kun tuolla kehuttiin jalkapallomaalivahti Scott Van Der Sluisia, jolla on kaikki ihannemiehen ominaisuudet, että mitä ymmärrän tässä väärin?

Ei tuommoinen miesbarbi oikeasti useimpia naisia kiinnosta. Ainakin minun makuuni liian limainen ja sliipattu, ja inhottavan isot lihakset. Mutta ehkä juuri sitä naistyyppiä kiinnostaa, jotka tahtovat esiintyä komean julkkismiehen rinnalla nettikuvissa. Eikö oikeasti miehiä kiinnosta parisuhde ja sellainen nainen, joka rakastaa aidosti ja pysyy rinnalla ilman sitä pulleaa lompakkoa ja pinnallista ulkonäköä?

Ap ei ole tavannut naista, johon olisi rakastunut ja jonka kanssa olisi valmis panostamaan suhteeseen. Siksi ei tee mieli juosta joka helman perässä. Sehän on vain hyvä asia. Tutustu naisiin ja kun se yhteensopiva persoona tulee vastaan, ala seurustelemaan ja ole hyvä elämänkumppani. Sitten on kaksi onnellista ihmistä lisää tässä maailmassa.

Olen törmännyt johonkin sanotaan tai viisauteen, jos todella pitää jostain ihmisestä kannattaa pysyä vain kaverina.

Vastaus alkuperäiseen kysymykseen:

Naisilla on lähes poikkeuksetta friendzone, eli miehet joita arvostaa, mutta joita ei missään nimessä halua. Mies on naiselle kuin oma veli: kunnioitettava mutta ei haluttava.

Samoin lähes poikkeuksetta miehellä ei samanlaista friendzonea ole. Jos nainen on mukava ystävänä, hänen kanssaan tekisi mieli myös olla suhteessa. Yleensä miehellä ei kehity friendzoneen tarvittavaa sisarellista tunnetta.

Ja ennen kuin alapeukutat tai kerrot, kuinka juuri sinun kohdallasi on eri lailla, niin huomaa, etten sanonut ehdottomia totuuksia jokaisen yksilön kohdalta, vaan asioita, jotka ovat yleensä totta.