Väitän: Sosiaalinen ahdistus johtuu kapitalismista.
Kapitalistisessa järjestelmässä kilpailu ja muiden ihmisten satuttaminen oman edun tavoittelun nimissä ei ole vain hyväksyttyä, vaan siihen rohkaistaan koska koko järjestelmä perustuu tähän. Totta kai ihmisiä ahdistaa olla toistensa ympärillä, koska aistimme intuitiivisesti, ettei toisiin voi luottaa. Tämä on todiste siitä, että kyseinen järjestelmä sotii ihmisluontoa vastaan. Jos jokun on luonnollista, se ei aiheuta ahdistusta.
Terveet ihmissuhteet eivät ahdista, ne voimaannuttavat ja tukevat. Kapitalismi, joka on narsistien ja psykopaattien luoma yhteiskuntajärjestys, ei voi koskaan luoda onnea, koska terveet ihmiset eivät ole hedonistisia nautinnon perässä juoksevia olentoja. Aito onni tulee terveistä sosiaalisista suhteista. Kapitalismi ei voi sellaisia tarjota, koska ihmiset joutuvat jatkuvasti epäilemään ja arvostelemaan toisiaan selviytyäkseen.
Kommentit (214)
Aloittaja voi olla ihan oikeilla jäljillä.
Meitähän jo lapsesta saakka opetetaan näkemään muut kilpailijoina ja vastustajina, meitä kasvatetaan itsekkyyteen monin eri tavoin, huomaamatta ja hienovaraisesti. Meidän sisäistä, ahneuden ja ylpeyden ajamaa voitonnälkäämme ruokitaan, siihen oikein kannustetaan. Sitä pidetään hyveenä.
Tämä kuvio jatkuu lapsuuden harrastuksista, kouluun, opiskeluun, työelämään, sosiaalisiin hierarkioihin ja yhteiskuntaluokkiin, asuinalueisiin ja työelämään. Kilpailua, kilpailua ja kilpailua. Vertailua, vertailua ja vertailua.
Yritämme pärjätä elämän kilpailussa. Erottautua toinen toisistamme, olla parempia kuin toiset. Haluamme kokea tyytyväisyyttä, ylemmyyden tunnetta ja ylpeyttä omasta erinomaisuudestamme muihin verrattuna. Ajattelemme omaa menestystämme, omaa parastamme ja haluamme voittajina nauttia kaikista elämän tarjoamista ihanuuksista, emme vain huomioi millä hinnalla tämä kaikki useinkin saavutetaan.
Jos taas emme menesty tässä kilpailussa, jos emme omaa vaadittuja ominaisuuksia, emme onnea, emme suhteita, me koemme olevamme arvottomia, häviäjiä elämän suuressa kilvassa. Me voimme huonosti, sairastumme tai sorrumme vaikka päihteisiin. Koemme häpeää ja alemmuudentunnetta, emme osaa arvostaa itseämme.
Tästä kilpailuasetelmasta johtuen me ihmiset emme luota riittävästi toinen toisiimme, emme osaa rakastaa toinen toistamme. Rakastamme kyllä omiamme, mutta emme "vihollisiamme", mitä erinomaista tällaisessa itsekkäässä rakkaudessa oikein on. Osaahan jo eläinkin rakastaa ruokkivaa kättä ja oman laumansa jäseniä.
Jotta osaisimme rakastaa epäitsekkäästi, meidän ei pitäisi nähdä toisia kilpailijoina, tosin silloin meidän pitäisi opetella luopumaan persoonallisesta itsekkyydestämme. Luopumaan toisinaan omasta hyvästämme muiden hyväksi, täysin vapaaehtoisesti ja ilomielin.
Kapitalismi on aika karmiba järjestelmä kun oikein miettii ja katsoo mihin se on johtanut.
Se on tullut toensä päähän, sanoohan sen järkikin ettei kulutus voi loputtomasti vaan kasvaa ja kasvaa ja kasvaa ja kasvaa.
Tarvittaisiin miljoona uuttamaapalloa tähänkin paskaan mihin nyt hukutaan.
Voin kuulostaa teinisilakalta, mutta olen ihan tavallinen keski-ikäinen huolestunut juntti. Ja kyllä mun mt-ongelmat on aina puoliksi aiheutuneet ihan tästä maailmasta, olen nuoresta asti nhnyt ettei tämä nyt mene ihan oikein tämä touhu luonnon kannalta. Päälle muut ongelmat ja traumat. Kyllä tämä ahdistaa miljoonia, mutta eipä tämä miksikään muutu. Hullummaksi vain menee asiat.
51v
Vierailija kirjoitti:
Kapitalismi on luonnollinen tila; aina on tehty kauppaa ja aina on ihmisiä, jotka haluavat menestyä aktiivisemmin kuin toiset. On luonnollista haluta pois kasvukeskuslähiöiden betonihelveteistä omakotitaloon rauhallisella alueella jne.
Sama kuin näkisit karhu ajavan pyörää sirkuksessa ja luulisit sitä normaaliksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi 1980-luvulla kaikki halusivat paeta sosialistisista maista kapitalistisiin?
Koska sosialismi kusee aina.
Sanoo sosialistisessa maassa ilmaisen koulutuksen saanut suomalainen. Tosin en tiedä kuinka paljon olet tätä ilmaista koulutusta päättänyt hyödyntää.
Oliko 1980-luvulla esim. Länsi-Saksa, Ruotsi ja itse asiassa kaikki Länsi-Euroopan maat sosialistisia, kun niissäkin on ollut ilmainen koulutus? Niissä oli ilmainen koulutus, koska kapitalismissa kertyy paremmin veroja, joilla tuottaa palveluita.
80-luvulla. Elätkö sinä 80-luvulla? Ruotsi on on sosialistinen maa myös, kyllä. Pohjoismaa, hyvinvointiyhteiskunta. Missäs kapitalistisessa maassa on tänä päivänä, vuonna 2023, ilmainen koulutus? Sinun teoriasi mukaanhan sen pitäisi olla kapitalistisissa maissa normi, koska yLiVeRtAiSuUs.
Saksassa on edelleen ilmainen koulutus. Ruotsissa on oikeistohallitus.
Et nyt taida ymmärtää kapitalismin ideaa.
Kerro nyt miksi sosialismista aina lopuksi paetaan pois?
Niinhän täälläkin on nyt oikeistohallitus, mutta meidän yhteiskunta on sosialidemokraattinen, kuten Ruotsikin.
Venäjälläkin on oikeistohallitus. Ihan vinkiksi vain. Ja niillä on aika oikeistolainen yhteiskuntakin.
Nyt ihan oikeasti. Tulkaa oikeisto hörhöt kertomaan minulle miten suomen ongelmat johtuvat kommunismista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen sijaan kommunistinen valveutunut yhteiskuntajärjestelmä poistaa ahdistukset vaivattomasti poistamalla yhteiskunnan jäseniltään hengen satunnaiseen mielivaltaiseen kateuteen, ahneuteen, mielivaltaan, kaunaan ja vainoharhaisuuteen perustuen.
Miksi vodkan kulutus oli sitten niin suurta Neuvostoliitossa, jossa siellä oltiin oletettavasti onnellisia?
Voihan vodka ja Neuvostoliitto :D Kykenettekö te oikeistolaiset syvällisempään pohdintaan, vai jäikö koulut kesken niin aikaisin, että tämä tosiaan on se mielenne taso?
Ei taida nyt oikein lähteä idealistinen debatti käyntiin sillä tavoin kuin toivot. Ja siksi joudut tuollaisiin olkiukkoihin ja adhominemeihin lähtemään.
Sinä sen sijaan käytät red herringiä tässä siirtämällä keskustelun Neuvostoliittoon ja vodkaan, kun puhuttiin kapitalismin ongelmista. Jos kykenet puolustamaan kapitalismia vain vertaamalla sitä toiseen alistamista harjoittaneeseen järjestelmään ja alueeseen, niin se on aika surullista. Se on myös olkiukko, koska tässä keskustelussa kukaan ei ole puolustanut Neuvostoliittoa. Te oikeistolaiset osaatte ainoastaan hyökätä kommunismia vastaan, olettaen kaikkien muiden olevan kommunisteja, kun kapitalismia arvostellaan, ja minulla on oikeus ihmetellä mistä se johtuu :D Eihän se kovin älykkäältä vaikuta. Jos haluat käydä järkevää keskustelua, niin ehkä voisit opetella väittelemään ilman noita provoja. Tai voit vaikka mennä maistelemaan sitä vodkaa, sekin on sallittua. Kiitos kun yritit.
Ihan kuin tuossa ylempänä olisi joku puhunut kommunistisesta valveutuneesta yhteiskuntamallista. Johon sinänsä sosialistinen Neuvostoliitto ei milloinkaan "yltänyt", kuten ei mikään muukaan reaalimaailman yhteiskunta. Viinaa Venäjällä on kyllä juotu niin sosialismin kuin nykyisen ultrakapitalismin aikana, mikä liittää votkan ja kapitalismin: votkan markkinoilla on kysyntää ja tarjontaa.
Aloittelija ei ole oikeilla jäljillä:).
Otetaas tähän väliin ns. reality check. Tässä muutama tosiasia:
- kaikkiin aiempiin sukupolviin verrattuna elämme rikkauksia keskellä. Jopa keskiluokalla on varaa matkustella. Tätä kannattaa miettiä hetkisen, kuinka vähän aikaa näin on ollut
- kuolemme sairauksiin vähemmän kuin koskaan ennen ja vähemmän kuin muualla maailmassa
- yhteiskuntamme on turvallisempi kuin koskaan ennen (toki Venäjä nyt ärjyy, mutta muistatteko 80-luvun - silloin pelättiin ydinsotaa tosissaan)
- missään ei ole niin helppoa päästä keskiluokkaan kuin Suomessa ja muissa pohjoismaissa.
Jos katsoo siis tosiasioita, niin asiamme ovat todella, todella hyvin.
En ala tässä pohtimaan miksi kuitenkin meillä on valtavasti ihmisiä, jotka ovat niin onnettomia. Mutta sen sanon, että sosialismi tai kommunismi eivät ole lääkkeitä mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Niinhän se johtuukin. Kapitalistisesta järjestelmästä ja Metasta.
Elämmme murrosvaihetta. Jengi militarisoituu, eikä tajua tätä. No -Haavisto ehkä ja Li.
Jaa ketä?
Jet Li?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi 1980-luvulla kaikki halusivat paeta sosialistisista maista kapitalistisiin?
Koska sosialismi kusee aina.
Sanoo sosialistisessa maassa ilmaisen koulutuksen saanut suomalainen. Tosin en tiedä kuinka paljon olet tätä ilmaista koulutusta päättänyt hyödyntää.
Oliko 1980-luvulla esim. Länsi-Saksa, Ruotsi ja itse asiassa kaikki Länsi-Euroopan maat sosialistisia, kun niissäkin on ollut ilmainen koulutus? Niissä oli ilmainen koulutus, koska kapitalismissa kertyy paremmin veroja, joilla tuottaa palveluita.
80-luvulla. Elätkö sinä 80-luvulla? Ruotsi on on sosialistinen maa myös, kyllä. Pohjoismaa, hyvinvointiyhteiskunta. Missäs kapitalistisessa maassa on tänä päivänä, vuonna 2023, ilmainen koulutus? Sinun teoriasi mukaanhan sen pitäisi olla kapitalistisissa maissa normi, koska yLiVeRtAiSuUs.
Saksassa on edelleen ilmainen koulutus. Ruotsissa on oikeistohallitus.
Et nyt taida ymmärtää kapitalismin ideaa.
Kerro nyt miksi sosialismista aina lopuksi paetaan pois?
Sinä et taida edes tietää mitä sosialidemokratia on, kun solkotat sosialismista.
Ruotsi ja Suomi, kaikki pohjoismaat ovat sosialidempkraattisia valtioita.Venäjä esimerkiksi on oikeistovaltio, ja itäblokin maat.
Eri
Sosialismilla ja kommunismilla on saman verran eroa kuin männyllä ja petäjällä.
Eli et tiedä sosialidemokratian ja sosialismin eroa.
Varmaan sosiaalisuus ja muut sosionomit yms sanat menee sujuvasti kommunismiksi.
Voi voi sentään.
Saman Marx:in peräsuolesta on ssosialismi, sosiaalidemokratia ja kommunismi tullut.
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja voi olla ihan oikeilla jäljillä.
Meitähän jo lapsesta saakka opetetaan näkemään muut kilpailijoina ja vastustajina, meitä kasvatetaan itsekkyyteen monin eri tavoin, huomaamatta ja hienovaraisesti. Meidän sisäistä, ahneuden ja ylpeyden ajamaa voitonnälkäämme ruokitaan, siihen oikein kannustetaan. Sitä pidetään hyveenä.
Tämä kuvio jatkuu lapsuuden harrastuksista, kouluun, opiskeluun, työelämään, sosiaalisiin hierarkioihin ja yhteiskuntaluokkiin, asuinalueisiin ja työelämään. Kilpailua, kilpailua ja kilpailua. Vertailua, vertailua ja vertailua.
Yritämme pärjätä elämän kilpailussa. Erottautua toinen toisistamme, olla parempia kuin toiset. Haluamme kokea tyytyväisyyttä, ylemmyyden tunnetta ja ylpeyttä omasta erinomaisuudestamme muihin verrattuna. Ajattelemme omaa menestystämme, omaa parastamme ja haluamme voittajina nauttia kaikista elämän tarjoamista ihanuuksista, emme vain huomioi millä hinnalla tämä kaikki useinkin saavutetaan.
Jos taas emme menesty tässä kilpailussa, jos emme omaa vaadittuja ominaisuuksia, emme onnea, emme suhteita, me koemme olevamme arvottomia, häviäjiä elämän suuressa kilvassa. Me voimme huonosti, sairastumme tai sorrumme vaikka päihteisiin. Koemme häpeää ja alemmuudentunnetta, emme osaa arvostaa itseämme.
Tästä kilpailuasetelmasta johtuen me ihmiset emme luota riittävästi toinen toisiimme, emme osaa rakastaa toinen toistamme. Rakastamme kyllä omiamme, mutta emme "vihollisiamme", mitä erinomaista tällaisessa itsekkäässä rakkaudessa oikein on. Osaahan jo eläinkin rakastaa ruokkivaa kättä ja oman laumansa jäseniä.
Jotta osaisimme rakastaa epäitsekkäästi, meidän ei pitäisi nähdä toisia kilpailijoina, tosin silloin meidän pitäisi opetella luopumaan persoonallisesta itsekkyydestämme. Luopumaan toisinaan omasta hyvästämme muiden hyväksi, täysin vapaaehtoisesti ja ilomielin.
Hyvin samanlaista liirumlaarumia, kun muistan palstalla joskus kesällä lukeneeni. Siinä keskeisenä teemana on se, miten Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan itse asiassa auttaa meitä kaikkia purkamaan ja ilmaisemaan tunteitamme. Ja miten näin onkin ihan hyvä asia, että Venäjä Ukrainaan hyökkäsi. Meillä kaikilla näin tensiot vapautuvat ja pystymme uutta uljasta yhteiskuntaa rakentamaan ymmärtämään toinen toisemme und so weiter.
Olisiko ollut sama huuhaahumanisti kirjoittajana.
Vierailija kirjoitti:
Kapitalismi on luonnollinen tila; aina on tehty kauppaa ja aina on ihmisiä, jotka haluavat menestyä aktiivisemmin kuin toiset. On luonnollista haluta pois kasvukeskuslähiöiden betonihelveteistä omakotitaloon rauhallisella alueella jne.
Joo tuhat vuotta sittenkin käytiin kauppaa, mutta, ei se mitään kapitalismia ollut, vaan peruselämää. Asiat tehtiin kestäviksi ja kaikki käytettiin loppuun.
Kapitalismissa ei voida tuottaa kuin sutta ja dekundaa, muutoin se ei toimi.
Kaikki tavara tehdään nykyään tarkoituksella sellaiseksi, että de rikkoutuu heti takuun umpeuduttua. Sitä ei voi korjauttaa, on ostettava taas uusi malli.
Ja niitä uusia malleja kaikesta krääsästä tehdään vuosittain, joten vaikka esim puhelin ei vielä olisi edes rikki, materialisti haluaa sen uusimman mallin heti eikä 15.päivä.
Näin tämä sirkus pyörii.
Vierailija kirjoitti:
Kapitalismi on aika karmiba järjestelmä kun oikein miettii ja katsoo mihin se on johtanut.
Se on tullut toensä päähän, sanoohan sen järkikin ettei kulutus voi loputtomasti vaan kasvaa ja kasvaa ja kasvaa ja kasvaa.
Tarvittaisiin miljoona uuttamaapalloa tähänkin paskaan mihin nyt hukutaan.
Voin kuulostaa teinisilakalta, mutta olen ihan tavallinen keski-ikäinen huolestunut juntti. Ja kyllä mun mt-ongelmat on aina puoliksi aiheutuneet ihan tästä maailmasta, olen nuoresta asti nhnyt ettei tämä nyt mene ihan oikein tämä touhu luonnon kannalta. Päälle muut ongelmat ja traumat. Kyllä tämä ahdistaa miljoonia, mutta eipä tämä miksikään muutu. Hullummaksi vain menee asiat.51v
Ikätoveri täällä. Helpottaako yhtään jos sanon, että ihminen ei pysty tuhoamaan maapalloa millään konsteilla. Vaikka räjäyttäisit kaikki ydinpommit samaan aikaan, niin kaikkea elollista et pysty tappamaan. Ihmiset eivät toki välttämättä selviä, mutta jotain elollista varmasti jää jäljelle, josta sitten uusi elämä kasvaa. Toisaalta ei luonto ole mikään jumala, jota tulisi palvoa. En ymmärrä mistä tällainen ajatus kumpuaa.
Markkinatalouden yksi nerous on se, että toiminta tehostuu. Eli kun on intentio saastuttaa vähemmän, niin kyllä siihen selkeät mahdollisuudet on. Toki vielä ei ole tutkimuksessa niin pitkällä, että tämä näyttäisi todennäköiseltä.
Sellainen seikka vielä, että meillehän länsimaissa iskee tulevaisuudessa väestökato, koska syntyvyys on niin vähäistä. Koreassa ja Japanissa on päästy jo 1.2. lapseen kahta ihmistä kohden. Saapa nähdä millon tuo menee alle yhden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kapitalismi on talousjärjestelmä jossa pääoma yhdistyy vapaasti työvoiman ja koulutuksen kanssa tuottaen mahdollisimman paljon hyödykkeitä mahdollisimman halvalla. Tämä ei satuta ketään, vaan hyödyttää kaikkia.
Näin on. Kapitalismi on ihmisluonnon mukainen järjestelmä. Se että on mahdollista omistaa asunto, maatila tai yritys ja omille lapsilleen voi jättää perinnön, kannustaa monia yrittämään. Ihmiset pitivät harvoin huolta yhtä hyvää yhteisestä omaisuudesta kuten puistopenkeistä ,verrattuna siihen että heillä puutarhakalusto omassa pihassa. Vaikka kaikille ihmisille antaisi käyttöön sama könttäsumman rahaa, niin luultavasti kuukauden päästä osa olisi kolme kertaa rikkaampia, osa pahasta velkautuneita ja jotkut juoneet itsensä hengiltä.
Kapitalismissa kysynnän ja tarjonnan laki mahdollistaa sen että ihmisille tuotetaan sellaisia tavaroita ja palveluita, joita he haluavat eikä sitä määrää mikään valtion keskussuunnitteluvirasto, joka ei ymmärrä ihmisten todellisia tarveita. Neuvostoihmisetkin olisivat olleet onnellisempi, jos kaupasta olisi saanut niillä kädessä olevilla ruplilla olisi voinut ostaa halutessaan lihaa ja banaaneja. Sen sijaan neuvostovaltiolle oli tärkeämpää rakentaa panssarivaunuja ja lentokoneita kansan elintason kustannuksella.
Nyt on harhat päällä. Suosittelen hoitoon menoa.
Sosialistisissa maissa suljettiin ihmisiä mielisairaaloihin jos he sattuivat olemaan oikeassa ja sanoivat sen ääneen.
Kapitalismissa ihminen arvostetaan vahvasti rahassa. Sekatalousjärjestelmä on paras ja toimii hyvin.
Kaputalismi ei toimi. Esim korona aikana yrittäjät itki valtion tuen perään, kun yrittämiseen osui riskejä omalle kohdalle. Voitot omia ja riskit joko työntekijälle tai valtiolle. Sen on nykyistä "kapitalismia".
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja voi olla ihan oikeilla jäljillä.
Meitähän jo lapsesta saakka opetetaan näkemään muut kilpailijoina ja vastustajina, meitä kasvatetaan itsekkyyteen monin eri tavoin, huomaamatta ja hienovaraisesti. Meidän sisäistä, ahneuden ja ylpeyden ajamaa voitonnälkäämme ruokitaan, siihen oikein kannustetaan. Sitä pidetään hyveenä.
Tämä kuvio jatkuu lapsuuden harrastuksista, kouluun, opiskeluun, työelämään, sosiaalisiin hierarkioihin ja yhteiskuntaluokkiin, asuinalueisiin ja työelämään. Kilpailua, kilpailua ja kilpailua. Vertailua, vertailua ja vertailua.
Yritämme pärjätä elämän kilpailussa. Erottautua toinen toisistamme, olla parempia kuin toiset. Haluamme kokea tyytyväisyyttä, ylemmyyden tunnetta ja ylpeyttä omasta erinomaisuudestamme muihin verrattuna. Ajattelemme omaa menestystämme, omaa parastamme ja haluamme voittajina nauttia kaikista elämän tarjoamista ihanuuksista, emme vain huomioi millä hinnalla tämä kaikki useinkin saavutetaan.
Jos taas emme menesty tässä kilpailussa, jos emme omaa vaadittuja ominaisuuksia, emme onnea, emme suhteita, me koemme olevamme arvottomia, häviäjiä elämän suuressa kilvassa. Me voimme huonosti, sairastumme tai sorrumme vaikka päihteisiin. Koemme häpeää ja alemmuudentunnetta, emme osaa arvostaa itseämme.
Tästä kilpailuasetelmasta johtuen me ihmiset emme luota riittävästi toinen toisiimme, emme osaa rakastaa toinen toistamme. Rakastamme kyllä omiamme, mutta emme "vihollisiamme", mitä erinomaista tällaisessa itsekkäässä rakkaudessa oikein on. Osaahan jo eläinkin rakastaa ruokkivaa kättä ja oman laumansa jäseniä.
Jotta osaisimme rakastaa epäitsekkäästi, meidän ei pitäisi nähdä toisia kilpailijoina, tosin silloin meidän pitäisi opetella luopumaan persoonallisesta itsekkyydestämme. Luopumaan toisinaan omasta hyvästämme muiden hyväksi, täysin vapaaehtoisesti ja ilomielin.
Ei siihen kilpailuun tarvitse erikseen ketään opettaa. Kaikki maailmassa on aina ollut kilpailua, oli kyse sitten rakkaudesta, statuksesta, menestyksestä, resursseista, suosiosta, mistä ikinä.
Aina tulee olemaan ihmisiä, jotka ovat toisia älykkäämpiä, kauniimpia, rohkeampia, kyvykkäämpiä, menestyksekkäämpiä, terveempiä jne jne.
Sellaista tasapäisyyden utopistista ihannetta ei tule koskaan olemaan että kilpailu, kateus, pyrkimys parempaan elämään jne jne lakkaisivat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi 1980-luvulla kaikki halusivat paeta sosialistisista maista kapitalistisiin?
Koska sosialismi kusee aina.
Sanoo sosialistisessa maassa ilmaisen koulutuksen saanut suomalainen. Tosin en tiedä kuinka paljon olet tätä ilmaista koulutusta päättänyt hyödyntää.
Oliko 1980-luvulla esim. Länsi-Saksa, Ruotsi ja itse asiassa kaikki Länsi-Euroopan maat sosialistisia, kun niissäkin on ollut ilmainen koulutus? Niissä oli ilmainen koulutus, koska kapitalismissa kertyy paremmin veroja, joilla tuottaa palveluita.
80-luvulla. Elätkö sinä 80-luvulla? Ruotsi on on sosialistinen maa myös, kyllä. Pohjoismaa, hyvinvointiyhteiskunta. Missäs kapitalistisessa maassa on tänä päivänä, vuonna 2023, ilmainen koulutus? Sinun teoriasi mukaanhan sen pitäisi olla kapitalistisissa maissa normi, koska yLiVeRtAiSuUs.
Saksassa on edelleen ilmainen koulutus. Ruotsissa on oikeistohallitus.
Et nyt taida ymmärtää kapitalismin ideaa.
Kerro nyt miksi sosialismista aina lopuksi paetaan pois?
Sinä et taida edes tietää mitä sosialidemokratia on, kun solkotat sosialismista.
Ruotsi ja Suomi, kaikki pohjoismaat ovat sosialidempkraattisia valtioita.Venäjä esimerkiksi on oikeistovaltio, ja itäblokin maat.
Eri
Sosialismilla ja kommunismilla on saman verran eroa kuin männyllä ja petäjällä.
Eli et tiedä sosialidemokratian ja sosialismin eroa.
Varmaan sosiaalisuus ja muut sosionomit yms sanat menee sujuvasti kommunismiksi.
Voi voi sentään.Saman Marx:in peräsuolesta on ssosialismi, sosiaalidemokratia ja kommunismi tullut.
Jassoo. No tuskin sinäkään siinä lässyttäisit jonninjoutavaa soopaa, ilman sosialidemokratiaa.
Et olisi päässyt edes kouluun, ei olisi ollut vanhemmillasi varaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kapitalismi on aika karmiba järjestelmä kun oikein miettii ja katsoo mihin se on johtanut.
Se on tullut toensä päähän, sanoohan sen järkikin ettei kulutus voi loputtomasti vaan kasvaa ja kasvaa ja kasvaa ja kasvaa.
Tarvittaisiin miljoona uuttamaapalloa tähänkin paskaan mihin nyt hukutaan.
Voin kuulostaa teinisilakalta, mutta olen ihan tavallinen keski-ikäinen huolestunut juntti. Ja kyllä mun mt-ongelmat on aina puoliksi aiheutuneet ihan tästä maailmasta, olen nuoresta asti nhnyt ettei tämä nyt mene ihan oikein tämä touhu luonnon kannalta. Päälle muut ongelmat ja traumat. Kyllä tämä ahdistaa miljoonia, mutta eipä tämä miksikään muutu. Hullummaksi vain menee asiat.51v
Ikätoveri täällä. Helpottaako yhtään jos sanon, että ihminen ei pysty tuhoamaan maapalloa millään konsteilla. Vaikka räjäyttäisit kaikki ydinpommit samaan aikaan, niin kaikkea elollista et pysty tappamaan. Ihmiset eivät toki välttämättä selviä, mutta jotain elollista varmasti jää jäljelle, josta sitten uusi elämä kasvaa. Toisaalta ei luonto ole mikään jumala, jota tulisi palvoa. En ymmärrä mistä tällainen ajatus kumpuaa.
Markkinatalouden yksi nerous on se, että toiminta tehostuu. Eli kun on intentio saastuttaa vähemmän, niin kyllä siihen selkeät mahdollisuudet on. Toki vielä ei ole tutkimuksessa niin pitkällä, että tämä näyttäisi todennäköiseltä.
Sellainen seikka vielä, että meillehän länsimaissa iskee tulevaisuudessa väestökato, koska syntyvyys on niin vähäistä. Koreassa ja Japanissa on päästy jo 1.2. lapseen kahta ihmistä kohden. Saapa nähdä millon tuo menee alle yhden.
Etelä-Koreassa ollaan jo paljon alle yhden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kapitalismi on talousjärjestelmä jossa pääoma yhdistyy vapaasti työvoiman ja koulutuksen kanssa tuottaen mahdollisimman paljon hyödykkeitä mahdollisimman halvalla. Tämä ei satuta ketään, vaan hyödyttää kaikkia.
Näin on. Kapitalismi on ihmisluonnon mukainen järjestelmä. Se että on mahdollista omistaa asunto, maatila tai yritys ja omille lapsilleen voi jättää perinnön, kannustaa monia yrittämään. Ihmiset pitivät harvoin huolta yhtä hyvää yhteisestä omaisuudesta kuten puistopenkeistä ,verrattuna siihen että heillä puutarhakalusto omassa pihassa. Vaikka kaikille ihmisille antaisi käyttöön sama könttäsumman rahaa, niin luultavasti kuukauden päästä osa olisi kolme kertaa rikkaampia, osa pahasta velkautuneita ja jotkut juoneet itsensä hengiltä.
Kapitalismissa kysynnän ja tarjonnan laki mahdollistaa sen että ihmisille tuotetaan sellaisia tavaroita ja palveluita, joita he haluavat eikä sitä määrää mikään valtion keskussuunnitteluvirasto, joka ei ymmärrä ihmisten todellisia tarveita. Neuvostoihmisetkin olisivat olleet onnellisempi, jos kaupasta olisi saanut niillä kädessä olevilla ruplilla olisi voinut ostaa halutessaan lihaa ja banaaneja. Sen sijaan neuvostovaltiolle oli tärkeämpää rakentaa panssarivaunuja ja lentokoneita kansan elintason kustannuksella.
Nyt on harhat päällä. Suosittelen hoitoon menoa.
Sosialistisissa maissa suljettiin ihmisiä mielisairaaloihin jos he sattuivat olemaan oikeassa ja sanoivat sen ääneen.
Pohjoismaat on aika pitkälle historiassa olleet sosialistista ja hyvin menestyneitä ja oikeudenmukaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen sijaan kommunistinen valveutunut yhteiskuntajärjestelmä poistaa ahdistukset vaivattomasti poistamalla yhteiskunnan jäseniltään hengen satunnaiseen mielivaltaiseen kateuteen, ahneuteen, mielivaltaan, kaunaan ja vainoharhaisuuteen perustuen.
Miksi vodkan kulutus oli sitten niin suurta Neuvostoliitossa, jossa siellä oltiin oletettavasti onnellisia?
Voihan vodka ja Neuvostoliitto :D Kykenettekö te oikeistolaiset syvällisempään pohdintaan, vai jäikö koulut kesken niin aikaisin, että tämä tosiaan on se mielenne taso?
Ei taida nyt oikein lähteä idealistinen debatti käyntiin sillä tavoin kuin toivot. Ja siksi joudut tuollaisiin olkiukkoihin ja adhominemeihin lähtemään.
Sinä sen sijaan käytät red herringiä tässä siirtämällä keskustelun Neuvostoliittoon ja vodkaan, kun puhuttiin kapitalismin ongelmista. Jos kykenet puolustamaan kapitalismia vain vertaamalla sitä toiseen alistamista harjoittaneeseen järjestelmään ja alueeseen, niin se on aika surullista. Se on myös olkiukko, koska tässä keskustelussa kukaan ei ole puolustanut Neuvostoliittoa. Te oikeistolaiset osaatte ainoastaan hyökätä kommunismia vastaan, olettaen kaikkien muiden olevan kommunisteja, kun kapitalismia arvostellaan, ja minulla on oikeus ihmetellä mistä se johtuu :D Eihän se kovin älykkäältä vaikuta. Jos haluat käydä järkevää keskustelua, niin ehkä voisit opetella väittelemään ilman noita provoja. Tai voit vaikka mennä maistelemaan sitä vodkaa, sekin on sallittua. Kiitos kun yritit.
Ihan kuin tuossa ylempänä olisi joku puhunut kommunistisesta valveutuneesta yhteiskuntamallista. Johon sinänsä sosialistinen Neuvostoliitto ei milloinkaan "yltänyt", kuten ei mikään muukaan reaalimaailman yhteiskunta. Viinaa Venäjällä on kyllä juotu niin sosialismin kuin nykyisen ultrakapitalismin aikana, mikä liittää votkan ja kapitalismin: votkan markkinoilla on kysyntää ja tarjontaa.
Ehkä minun pitäisi tarkentaa, että tuo ensimmäinen kommentti on jonkun muun. Minä vain reagoin näihin "no mutku Neuvostoliitto, niin kapitalismi..." juttuihin, jotka on niin väsyneitä ja mistään muusta ei sitten enää puhutakaan. Unohtuu sen kapitalismi ajankohtaisena puheenaiheena ja huolena, koska joskus oli myös Neuvostoliitto.