Turun koulu keksi ratkaisun väkivaltaisen oppilaan ongelmaan
Ratkaisuksi valikoitui "denialismi".
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/9d2777b6-7b94-49af-8830-449e1e80d78c
"Ei kyse kiusaamisesta
Kaikista kinkkisemmissä tapauksissa voidaan tehdä hallintopäätös erityisen tuen tarpeesta. Päätös voidaan tehdä myös, vaikka kyseisen oppilaan huoltajat sitä vastustaisivat.
Tuominen kertoo, että tilanne tällaisen päätöksen taustalla on yleensä sellainen, että opetusta ei voida järjestää isossa ryhmässä yrityksistä, kokeiluista tai resurssien lisäämisestä huolimatta.
Keskeisin keino kouluarjen avuksi on kuitenkin oppilashuolto, eli koulukuraattorit ja -psykologit. Kouluissa on myös erilaisia ohjelmia kiusaamisen torjumiseksi.
Puheena olevassa asiassa ei ole kyse kiusaamisesta, joten kiusaamisen torjunnan eväät eivät ole olleet ensisijainen keino."
Kommentit (137)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasta ei vanhempien toiveesta huolimatta saatu mahtumaan pienryhmään / erityiskouluun ennenkuin asiasta nousi valtakunnallinen haloo. Nyt paikka sitten järjestyikin muutamassa päivässä. Sääliksi käy luokkakavereita ja ennen kaikkea häirikkölasta itseään, joka olisi taatusti hyötynyt erityisopetuksesta jo viime vuonnakin. Nyt pitää aloittaa korjaamalla yli vuoden kestäneitä ongelmia, sen sijaan että olisi saanut tarvitsemaansa tukea koulutien alusta asti.
Toisaalta hyvä vinkki häirikkölasten vanhemmille, jotka haluavat lapselleen apua. Otat yhteyttä lapsen luokkakavereiden vanhempiin ja pyydät heitä tekemään mahdollisimman julkisia (nimettömiä) valituksia lapsestasi. Mitä isomman haloon saa aikaan, sitä nopeammin sille omalle lapselleen saa tarvitsemaansa apua.
Tässä tapauksessa vanhemmat olivat ymmärtääkseni yrittäneet estää lapsen pääsyä hoitoon, eivät halunneet lapselle diagnoosia. Lapsi voi olla myöhemmin aika vihainen tällaisille vanhemmille, ettei päässyt ajoissa hoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Ja uskomaton kommentti
Opetushallituksen opetusneuvos Riia Palmqvist linjasi Ylelle, että kunta ei ole velvollinen järjestämään etäopetusta, jos huoltajat ottavat lapsensa kotiopetukseen.No olisiko kunta velvollinen järjestämään turvallista lähiopetusta???
Taitaa olla opetushallituksessakin ymmärtämättömiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasta ei vanhempien toiveesta huolimatta saatu mahtumaan pienryhmään / erityiskouluun ennenkuin asiasta nousi valtakunnallinen haloo. Nyt paikka sitten järjestyikin muutamassa päivässä. Sääliksi käy luokkakavereita ja ennen kaikkea häirikkölasta itseään, joka olisi taatusti hyötynyt erityisopetuksesta jo viime vuonnakin. Nyt pitää aloittaa korjaamalla yli vuoden kestäneitä ongelmia, sen sijaan että olisi saanut tarvitsemaansa tukea koulutien alusta asti.
Toisaalta hyvä vinkki häirikkölasten vanhemmille, jotka haluavat lapselleen apua. Otat yhteyttä lapsen luokkakavereiden vanhempiin ja pyydät heitä tekemään mahdollisimman julkisia (nimettömiä) valituksia lapsestasi. Mitä isomman haloon saa aikaan, sitä nopeammin sille omalle lapselleen saa tarvitsemaansa apua.
Tässä tapauksessa vanhemmat olivat ymmärtääkseni yrittäneet estää lapsen pääsyä hoitoon, eivät halunneet lapselle diagnoosia. Lapsi voi olla myöhemmin aika vihainen tällaisille vanhemmille, ettei päässyt ajoissa hoitoon.
Tässä haiskahtaa vieras pakanauskonto!
Turun koulutoimessa poikkeuksellista väkivaltaa jopa päiväkoteja myöten
Syitä on Jalosen mukaan etsitty muun muassa Ukrainan sodasta, koronasta, ilmastoahdistuksesta tai väkivaltaan kannustavista Tiktok–haasteista.
Joopa joo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä erityiset tarvitsevat vain ja ainoastaan kuritusta, siis vitsaa. Joku pelko näille pitää saada, kysehän on siitä, että pienenä on annettu herrantertulle kaikki periksi ja nyt kun pitäisi sopeutua niin ongelmissa ollaan.
En kommentoi tätä lasta, vaan puhun asiasta yleisesti.
Oikeasti tällaisen käytöksen takana on yleensä paha traumatisoituminen. Ihminen on mennyt henkisesti rikki ja oksentaa pahaa oloaan muiden päälle.Mikään kurinpitotoimi ei silloin toimi. Rikkinäinen ihminen ei välitä mistään, sama mitä tehdään tai tapahtuu, hän ei kykene pelkäämään tekojensa seurauksia.
Pistää miettimään, miksi tällaisia lapsia on yhä enemmän. Mitä perheissä ja koulussa tapahtuu?
Voi olla, että ongelmissa on ihan fysiologinen tausta, aivojen otsalohkon kehityshäiriö. Otsalohkossa sijaitsee eräänlainen tominnanohjauskeskus, joka säätelee ihmisen käyttäytymistä ja toimii moraalisena ohjaajana.
Jos sen toiminta häiriytyy, käytös on vailla rajoja. Yksi syy on raskaudenaikainen alkoholialtistus, muitakin on.
Myös vanhusten otsalohkodementia johtuu otsalohkon häiriintyneestä toiminnasta. Vanhus muuttuu väkivaltaiseksi ja raivoaa.
Kukaan tuskin ajattelee, että hänen kurittamisensa auttaisi. Samoin se ei auta minkään ikäistä, jonka otsalohko ei toimi.
Juuri tuollaisten lässytelijöiden takia mitään ei saada ikinä muutettua parempaan. Totuus on, että ihminen tarvitsee selkeää kuria jo pienestä pitäen. Vain poikkeustapauksissa pelkkä sana riittää. Jos kakara on huonokäytöksinen ennen kouluikää, niin hän on 100% varmuudella sellainen myös aikuisena, ellei asiaan puututa tehokkaasti. Tässä tietenkin suuressa roolissa on kasvatus, mutta hyvä kasvatuskaan ei auta, jos kaverit ovat ääliöitä. Siksi olisi erittäin tärkeää, että vanhemmat ohjattaisiin kasvattamaan jälkikasvunsa kunnolla. Jos ei hyvällä, niin sitten vaikka rangaistuksen uhalla. Lepsu kasvatus tekee vain kuspäitä, ja sen me olemme jokainen havainneet jo ajat sitten.
Lapsethan tilaavat nykyisin huumeita netistä, vanhemmat eivät välitä edes tietää. Hurjaa ja valitettavaa kehitystä. Kuri olisi ihan hyvä palauttaa kouluihin ja koteihin, lapset voivat huonosti kun kaikki on sallittua eikä rajoja ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Christiiina kirjoitti:
En saanut tuosta artikkelista mitään selvää, että mikä se ratkaisu nyt oikein oli?
Virkamies suojautuu taas kerran "ei voida kertoa yksityisen kansalaisen asioista" mantran taakse ja sitten ei mitään muuta teekään paitsi odottaa kohun vaimenevan. Mikään ei muutu, virheistä ei opita vaan teeskennellään ettei sellaisia ole olemassakaan.
Tuo koskee myös maamme päihdepolitiikkaa. Ongelmat kasvavat joka vuosi, mutta teeskennellään, että sellaisia ei ole olemassakaan.
Jaahah, huumemyönteisten spämmikoneistokin heräsi täyttämään ketjua propagandallaan.
Niinhän se on. Päihdeongelmat kasvavat joka vuosi, mutta mitään ei tehdä. Vai väitätkö, että jotain on tehty?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Christiiina kirjoitti:
En saanut tuosta artikkelista mitään selvää, että mikä se ratkaisu nyt oikein oli?
Virkamies suojautuu taas kerran "ei voida kertoa yksityisen kansalaisen asioista" mantran taakse ja sitten ei mitään muuta teekään paitsi odottaa kohun vaimenevan. Mikään ei muutu, virheistä ei opita vaan teeskennellään ettei sellaisia ole olemassakaan.
Tuo koskee myös maamme päihdepolitiikkaa. Ongelmat kasvavat joka vuosi, mutta teeskennellään, että sellaisia ei ole olemassakaan.
Jaahah, huumemyönteisten spämmikoneistokin heräsi täyttämään ketjua propagandallaan.
Suomessa alkoholi aiheuttaa yli 4000 mielisairaalahoitoa vaativaa psykoosia joka vuosi, ja joka vuosi noin 6000 ihmistä joutuu sairaseläkkeelle alkoholin aiheuttamien sairauksien johdosta. Lisäksi alkoholi tappaa Suomessa noin kuusi ihmistä päivässä.
Raskaudenaikaisen alkoholinkäytön johdosta Suomessa syntyy vuosittain yli 600 FAS-lasta, joista monet ovat vakavasti kehitysvammaisia ja vaativat loppuelämän mittaista laitoshoitoa, koska alkoholi on tuhonnut aivot peruuttamattomasti jo ennen syntymää.
Alkoholi on myös osallisena yli 80 prosentissa väkivaltaa, ja alkoholin arvioidaan olevan osallisena noin kymmenessä prosentissa maamme syöpätapauksia. Merkittävin ja kallein isänmaamme tuhoaja. Tuhoaa myös eniten aivoja koska on voimakas solumyrkky.
Suomessa menetetään vuosittain ennenaikaisia ehkäistävissä olevia elinvuosia 3900 jokaista 100 000 asukasta kohden. Määrä vastaa vajaata sataa neljäkymmenvuotista työuraa. Menetys bruttokansantuotteelle on neljännes Suomen valtion vuosittaisesta budjetista. Kansakuntana menetämme vähän alle 13 miljardia vuodessa.
Kallista lystiä veronmaksajille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun jälki-istunnot on kielletty.
Näinkö on näinä aikoina? Omassa nuoruudessa jälki-istunnon valvoja tuli luokkaan ja piirsi ruksin liitutaulun seinään ja sanoi, että te tuijotatte tätä koko jälki-istunnon ajan.
Hilpeää mutta ei tuokaan kivaa. Ja jos tunninkin joutuu tuijottamaan niin että joku vartioi aika raskasta itseasiassa.
Se oli tarkoitettukin rangaistukseksi. Eikä rangaistuksen ole yleensäkään tarkoitus olla kiva.
Eri
Rangaistusten pitäisi kuitenkin olla jotenkin hyödyllisiä eikä vaan rangaista rankaisun ilosta. Vankiloidenkin tarkoitus on lopulta auttaa vankia palaamaan yhteiskunnan osaksi eikä vaan kostoksi viedä vapautta. Paljon järkevämpi jälki-istuntorangaistus on läksyjen teko tai vaikka kirjojen lukeminen. Saapahan lapsi ainakin läksyt tehtyä tai vähän luettua kirjaa, vaikka lukeminen ei muuten maistuisi.
Vaikea uskoa, että lapset, jotka häiriköivät ja terrorisoivat opetusta, muuttuisivat jälki-istunnossa enkelimäisiksi, tekisivät läksyjä ja lukisivat kirjoja. Tuskin he edes tulisivat jälki-istuntoihin.
Hieno ajatus, että vankila valmentaisi hyvään elämään, ei kuulosta realiteetilta, vaikka voi virallinen tavoite ollakin.
Vankiloissa toimii oma mafiansa, sieltä ohjaillaan jopa huumekauppaa.
Sama ongelma on lastensuojelulaitoksissa, idealismi ja todellisuus ovat tosi kaukana toisistaan.

Tämä ajattelu johtaa siihen, että jos joku tekee väärin, niin ainoa seuraus on "kuntouttava" juttutuokio terapiatädin kanssa, eikä sinnekään saa pakottaa menemään, koska pakottaminen on väkivaltaa.
Siitäkö sitten vasta rikollinen innostuu, kun mitä tahansa voi tehdä ilman, että se mitenkään kostautuu itselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Christiiina kirjoitti:
En saanut tuosta artikkelista mitään selvää, että mikä se ratkaisu nyt oikein oli?
Virkamies suojautuu taas kerran "ei voida kertoa yksityisen kansalaisen asioista" mantran taakse ja sitten ei mitään muuta teekään paitsi odottaa kohun vaimenevan. Mikään ei muutu, virheistä ei opita vaan teeskennellään ettei sellaisia ole olemassakaan.
Tuo koskee myös maamme päihdepolitiikkaa. Ongelmat kasvavat joka vuosi, mutta teeskennellään, että sellaisia ei ole olemassakaan.
Jaahah, huumemyönteisten spämmikoneistokin heräsi täyttämään ketjua propagandallaan.
Ns. huumeita on paljon ja jokainen vaikuttaa eri tavalla toiseensa nähden. Mitä niistä tarkoitat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä erityiset tarvitsevat vain ja ainoastaan kuritusta, siis vitsaa. Joku pelko näille pitää saada, kysehän on siitä, että pienenä on annettu herrantertulle kaikki periksi ja nyt kun pitäisi sopeutua niin ongelmissa ollaan.
En kommentoi tätä lasta, vaan puhun asiasta yleisesti.
Oikeasti tällaisen käytöksen takana on yleensä paha traumatisoituminen. Ihminen on mennyt henkisesti rikki ja oksentaa pahaa oloaan muiden päälle.Mikään kurinpitotoimi ei silloin toimi. Rikkinäinen ihminen ei välitä mistään, sama mitä tehdään tai tapahtuu, hän ei kykene pelkäämään tekojensa seurauksia.
Pistää miettimään, miksi tällaisia lapsia on yhä enemmän. Mitä perheissä ja koulussa tapahtuu?
Voi olla, että ongelmissa on ihan fysiologinen tausta, aivojen otsalohkon kehityshäiriö. Otsalohkossa sijaitsee eräänlainen tominnanohjauskeskus, joka säätelee ihmisen käyttäytymistä ja toimii moraalisena ohjaajana.
Jos sen toiminta häiriytyy, käytös on vailla rajoja. Yksi syy on raskaudenaikainen alkoholialtistus, muitakin on.
Myös vanhusten otsalohkodementia johtuu otsalohkon häiriintyneestä toiminnasta. Vanhus muuttuu väkivaltaiseksi ja raivoaa.
Kukaan tuskin ajattelee, että hänen kurittamisensa auttaisi. Samoin se ei auta minkään ikäistä, jonka otsalohko ei toimi.
Mistä tiedetään, ettei lapsi kykene pelkäämään tekojensa seurauksia? Jos ihminen on sellainen, ettei hänellä ole mitään käsitystä asioiden syy- ja seuraussuhteista, niin miten silloin ylipäätään voi pärjätä koulussa tai muuallakaan?
Se tiedetään siitä, että hän ei piittaa mistään seuraamuksista eikä välitä mitä hänelle tapahtuu. Hän ei muuta käytöstään mistään uhasta huolimatta. Hänelle on yhdentekevää.
Hän toimii periaatteessa samoin kuin alkoholisti, joka tietää menettävänsä lopulta työpaikkansa, asuntonsa, perheensä ja terveytensä, jos jatkaa juomista. Hän ei välitä, vaan jatkaa. Mikään ulkopuolinen tekijä ei saa muutosta aikaan. Siksi alkoholismi on yhteiskunnalle kallis ja toistaiseksi ratkaisematon ongelma. Alkoholistin muille aiheuttamat ongelmat ja kärsimykset ovat oma lukunsa.

Ja kaikista maailman huumeista ja päihteistä alkoholi tuhoaa eniten aivoja, koska on voimakas solumyrkky.
Eikö Turussa mennäkään normaaliin käytännön tapaan, jossa kiusatut vaihtavat koulua? Vai olisiko silloin jäljelle jäänyt vain tämä väkivaltainen tyyppi.

En usko, että mikään ulkopuolinen tekijä ei saisi muuttumaan. Kyse on enemmänkin siitä, että ulkopuoliset tekijät ovat kaikki sellaisia, että niihin eläytyminen vaatii kykyä pitkäjänteiseen ajatteluun. Ulkopuolisia tekijöitä tulisikin muuttaa siten, että seuraus käytöksestä tulisi välittömästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Christiiina kirjoitti:
En saanut tuosta artikkelista mitään selvää, että mikä se ratkaisu nyt oikein oli?
Virkamies suojautuu taas kerran "ei voida kertoa yksityisen kansalaisen asioista" mantran taakse ja sitten ei mitään muuta teekään paitsi odottaa kohun vaimenevan. Mikään ei muutu, virheistä ei opita vaan teeskennellään ettei sellaisia ole olemassakaan.
Tuo koskee myös maamme päihdepolitiikkaa. Ongelmat kasvavat joka vuosi, mutta teeskennellään, että sellaisia ei ole olemassakaan.
Jaahah, huumemyönteisten spämmikoneistokin heräsi täyttämään ketjua propagandallaan.
Ns. huumeita on paljon ja jokainen vaikuttaa eri tavalla toiseensa nähden. Mitä niistä tarkoitat?
Ja kaikista maailman huumeista ja päihteistä alkoholi tuhoaa eniten aivoja, koska on voimakas solumyrkky.
Kannattaa muistaa, että alkoholihuume vahingoittaa siittiöitä ja aiheuttaa niissä DNA-vaurioita. Suomessa käytetään (ja on käytetty) niin paljon alkoholia, että eri tavalla vammautuneita lapsia on syntynyt todella paljon kuluneiden vuosikymmenien aikana. Ehkä se on syynä väkivallan ja muun vastaavan häiriintyneen käytöksen määrän kasvuun. Vuosi vuodelta geeniperimä rappeutuu alkoholimyrkyn takia. Lapsia syntyy yhä enemmän ja enemmän eri tavalla kehitysvammaisina.
Maailman tappavinta ja erittäin myrkyllistä solumyrkkyä juodaan vuosikymmenet ja ajatellaan, että sellainen touhu ei vaikuttaisi mihinkään.
Tämä on niin käänteistä evoluutiota kuin vain olla ja voi. Suomessa lisääntyy kaikki autoimmuunisairaudetkin räjähdysmäisesti, puhumattakaan mielenterveyssairauksista. Nekin on osin perinnöllisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä erityiset tarvitsevat vain ja ainoastaan kuritusta, siis vitsaa. Joku pelko näille pitää saada, kysehän on siitä, että pienenä on annettu herrantertulle kaikki periksi ja nyt kun pitäisi sopeutua niin ongelmissa ollaan.
En kommentoi tätä lasta, vaan puhun asiasta yleisesti.
Oikeasti tällaisen käytöksen takana on yleensä paha traumatisoituminen. Ihminen on mennyt henkisesti rikki ja oksentaa pahaa oloaan muiden päälle.Mikään kurinpitotoimi ei silloin toimi. Rikkinäinen ihminen ei välitä mistään, sama mitä tehdään tai tapahtuu, hän ei kykene pelkäämään tekojensa seurauksia.
Pistää miettimään, miksi tällaisia lapsia on yhä enemmän. Mitä perheissä ja koulussa tapahtuu?
Voi olla, että ongelmissa on ihan fysiologinen tausta, aivojen otsalohkon kehityshäiriö. Otsalohkossa sijaitsee eräänlainen tominnanohjauskeskus, joka säätelee ihmisen käyttäytymistä ja toimii moraalisena ohjaajana.
Jos sen toiminta häiriytyy, käytös on vailla rajoja. Yksi syy on raskaudenaikainen alkoholialtistus, muitakin on.
Myös vanhusten otsalohkodementia johtuu otsalohkon häiriintyneestä toiminnasta. Vanhus muuttuu väkivaltaiseksi ja raivoaa.
Kukaan tuskin ajattelee, että hänen kurittamisensa auttaisi. Samoin se ei auta minkään ikäistä, jonka otsalohko ei toimi.
Mistä tiedetään, ettei lapsi kykene pelkäämään tekojensa seurauksia? Jos ihminen on sellainen, ettei hänellä ole mitään käsitystä asioiden syy- ja seuraussuhteista, niin miten silloin ylipäätään voi pärjätä koulussa tai muuallakaan?
Kannattaa katsoa Yle Areenasta dokumentit diktaattoreita. Heiltä on melko tarkkaan puuttunut käsitys oikeasta tai väärästä tai eivät ole halunneet niitä huomioida.
Tuoreitakin esimerkkejä löytyy, totuuden jälkeistä aikaa elettiin vastikään yhden suurvallan johdon alaisuudessa. Syy- ja seuraussuhteet väännetään itselle suopeiksi.
Myös työelämässä saattaa törmätä johtajiin, jotka muistuttavat pikkutyranneja.
Eli ilmeisen hyvin ilman moraalia pärjää ainakin jonkin aikaa. Useinhan menestys perustuu muiden ihmisten hyväksikäyttöön, niin karnealta kuin se kuulostaakin.
Vanhan sanonnan mukaan kansakunnan kaapin päälle ei ihan pienellä luonnevialla pääse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun jälki-istunnot on kielletty.
Näinkö on näinä aikoina? Omassa nuoruudessa jälki-istunnon valvoja tuli luokkaan ja piirsi ruksin liitutaulun seinään ja sanoi, että te tuijotatte tätä koko jälki-istunnon ajan.
Hilpeää mutta ei tuokaan kivaa. Ja jos tunninkin joutuu tuijottamaan niin että joku vartioi aika raskasta itseasiassa.
Se oli tarkoitettukin rangaistukseksi. Eikä rangaistuksen ole yleensäkään tarkoitus olla kiva.
Eri
Rangaistusten pitäisi kuitenkin olla jotenkin hyödyllisiä eikä vaan rangaista rankaisun ilosta. Vankiloidenkin tarkoitus on lopulta auttaa vankia palaamaan yhteiskunnan osaksi eikä vaan kostoksi viedä vapautta. Paljon järkevämpi jälki-istuntorangaistus on läksyjen teko tai vaikka kirjojen lukeminen. Saapahan lapsi ainakin läksyt tehtyä tai vähän luettua kirjaa, vaikka lukeminen ei muuten maistuisi.
Vaikea uskoa, että lapset, jotka häiriköivät ja terrorisoivat opetusta, muuttuisivat jälki-istunnossa enkelimäisiksi, tekisivät läksyjä ja lukisivat kirjoja. Tuskin he edes tulisivat jälki-istuntoihin.
Hieno ajatus, että vankila valmentaisi hyvään elämään, ei kuulosta realiteetilta, vaikka voi virallinen tavoite ollakin.
Vankiloissa toimii oma mafiansa, sieltä ohjaillaan jopa huumekauppaa.
Sama ongelma on lastensuojelulaitoksissa, idealismi ja todellisuus ovat tosi kaukana toisistaan.Tämä ajattelu johtaa siihen, että jos joku tekee väärin, niin ainoa seuraus on "kuntouttava" juttutuokio terapiatädin kanssa, eikä sinnekään saa pakottaa menemään, koska pakottaminen on väkivaltaa.
Siitäkö sitten vasta rikollinen innostuu, kun mitä tahansa voi tehdä ilman, että se mitenkään kostautuu itselle.
Toki rikoksista pitää seurata tuomio ja jos aihetta vankeusrangaistus, kritisoin lähinnä sitä idealismia, että vankila jotenkin parantaisi rikoksen tehneen. Hänen uransa rikollisena ennemminkin varmistuu.
Sama ongelma on kaikissa rangaistuksissa, ne eivät toimi toivomallamme tavalla.
Se ei tarkoita, että niistä tulisi luopua,pitäisi vaan keksiä tehokkaita keinoja, että ongelmia saataisi vähennettyä.

Rangaistukset juurikin toimivat toivotulla tavalla. Rikollisuutta on paljon vähemmän verrattuna sellaiseen yhteiskuntaan missä rangaistuksia ei olisi. Tämän vuoksi rangaistuksia kannattaisi entisestään tehostaa ja myös palauttaa ne käyttöön lapsille.
Höyhensin kerran väkivaltaisen oppilaan oikein kunnolla. Ei siihen kukaan mitään sano.
Höyhennän paremmin seuraavalla kerralla.