Olen vasta 27-vuotiaana ymmärtänyt, ettei

Mukavaa olla itsekseen rauhassa.

Vierailija kirjoitti:

Ap vaikuttaa itsekkäältä, niin en yhtään ihmettele sukulaisten ja kaverien reaktiota. Vaikuttaa myös vaativalta mikä ei sekään ole aina hyvä asia. Voihan se kaduttaa myöhemmin kuten sanottua, jos ei ole ketään kelpuuttanut.

Sulla on lisäksi öuetunymmärtämisessä häikkää. Ap puhui vain ystävien reaktioista, ei sukulaistensa.

Saman oivaltanut itsekin. Käsittelemättömistä asioista johtuva sisäinen hätä sai sekä yksinäisyydestä kärsimisen että kumppaneihin takertumisen menemään liiallisuuksiin. Olisin ollut valmis kaikkeen väärän ihmisen kanssa, nyt on elämä edessä.

M34

Kelpuutellaan ja halpuutellaan..

Pitäiskö niitä ukkoja ja akkoja alkaa sitten minkä ikäisenä keräilemään? Ihan vain toisten mieliksi? Tuskinpa sitä arvostusta saa 38 miestä ja kolme lasta myöhemminkään kun yksinänsä niitä elättelee.

Sellaisista kokemuksista täällä on varmasti monta kertojaa, sitä en tiedä monenko toiveita ovat sitten täyttäneet.. isän,äidin,siskon ..

He osaavat kertoa,kannattiko.

Tässä on hyvä opetus mammoille ja muille räksyttäjille. Valittamisen sijaan ottakaa vastuu onnellisuudestanne.

Onko tää taas uusiin vaatteisiin puettu "mihin niitä miehiä oikein tarvitaan" heitto? 

Tämä on yksi harvoista asioista josta saan kiittää ex-vaimoa. Vaikka hän oli lapsen syntymän jälkeen aivan hirveä, niin ymmärsin että hän ei voi horjuttaa minun elämäniloani mitenkään radikaalisti. Haukkumalla sitä kumppania kaivaa vaan syvempää kuoppaa itselleen.

Elämä on valintoja,onnea elämään.

Muuten hyvä mutta lopettakaa hyvänen aika yksinäisyydestä kitiseminen, kun asenne on tällainen my way or highway!

Vierailija kirjoitti:

ITSEKÄS NAINEN AP ON!!!

Vaikka sinä et saanut valita, se ei tarkoita etteikö muut saisi.

Ihan hyvä päätös, mutta virhearvion mahdollisuus on suuri. Eli tiedostatko vai yliarvioitko oman arvosi. Jälkimmäinen on todella tavallista ja sitten viisikymppisenä silmät turvoksissa tilitetään kavereille baarissa menetettyä elämää. Näitä on nähty.

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvä päätös, mutta virhearvion mahdollisuus on suuri. Eli tiedostatko vai yliarvioitko oman arvosi. Jälkimmäinen on todella tavallista ja sitten viisikymppisenä silmät turvoksissa tilitetään kavereille baarissa menetettyä elämää. Näitä on nähty.

Olipa ankeaa vttuilua.

yksin elämä mies kirjoitti:

Muuten hyvä mutta lopettakaa hyvänen aika yksinäisyydestä kitiseminen, kun asenne on tällainen my way or highway!

Osaatko lukea? Ap ei kitissyt että on yksinäinen.

Itsekkäämpään toimintaan ajaa ennemmin se, että kelpuuttaa vaan jonkun. Sellaisessa suhteessa ei tee mieli joustaa ja haluta toiselle hyvää, eli käyttäytyy itsekkäästi. Kun sulla on vierellä kumppani, jota oikeasti rakastat ja haluat hänelle vain hyvää, et käyttäydy itsekkäästi, vaan joustat jopa itsesi kustannuksella, mutta se ei haittaa, jos sillä tuo toiselle hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Tein aikoinaan saman päätöksen. Olin pitkään sinkkuna, kunnes 36-vuotiaana tapasin nykyisen mieheni joka sai minulta jalat alta. Sain esikoiseni 39-vuotiaana.

En kehottaisi kertomaan tuota lohdutuksena. Itse sain ainokaiseni 41-vuotiaana, ja vasta kun oli lapsettomuushoidot lopetettu tuloksettomana. Se oli mahtava säkä. 6 vuotta myöhemmin oli jo kuukautisetkin ohi. Vaikka minulla oli pitkä parisuhde, en ymmärtänyt ajoissa, että aikaikkuna on umpeutumassa. Lapsen saamiseen meni vuosia. Kavereista moni jäi lopulta ilman ja osa sai vain yhden eikä toista kuulunut ollenkaan.

Eli siihen ei ole syytä tuudittautua, että vielä ehtii. Ei välttämättä ehdi. 

Ehkä kannattaa altistaa itsensä sellaisten henkilöiden keskuuteen, joihin voisi ihastua. Älä ainakaan jää kotiin nököttämään, vaan mene ihmisten ilmoille. Avoimin mielen, jos joku sattuu viemään jalat alta niin heittäydy mukaan. Ei heti tarvi ajatella vakavaa ja koko elämän suhdetta, vaan katsoo miten asiat etenevät. Jos ei ketään kiinnostavva tule niin sitten ei, ei kaikki tosiaan tari puolisoa.

Mä oon 98% ajastani tyytyväinen siihen että oon sinkku. Jos tuo luku jossain kohtaa alenee kovasti, niin vasta sitten alan tosissani etsimään kumppania. Siihen saakka annan asioiden tapahtua tai olla tapahtumatta omalla painollaan.

N31

Joillakin naisilla nämä prinsessa kuvitelmat huomaa tästäkin, että tavoitellaan miestä joka vie jalat alta. Veikkaan että aika vähän on miehiä joiden kohdalla näin käy. Mutta saahan sitä tavoitella vaikka kuuta taivaalta sitä itse on vaan tullut huomattavasti nöyremmäksi pariutumisenkin suhteen.

Vierailija kirjoitti:

ITSEKÄS NAINEN AP ON!!!

Mitä itsekästä siinä on, että valitsee mahdollisen kumppaninsa huolella ja haluaa antaa tällekin hyvän elämän?

Ilman niitä exiä ja huutavaa ipanalaumaa päälliskauppana??

Ei Kristus!Miten ihmisten arvomaailma voi olla näin sekaisin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tein aikoinaan saman päätöksen. Olin pitkään sinkkuna, kunnes 36-vuotiaana tapasin nykyisen mieheni joka sai minulta jalat alta. Sain esikoiseni 39-vuotiaana.

En kehottaisi kertomaan tuota lohdutuksena. Itse sain ainokaiseni 41-vuotiaana, ja vasta kun oli lapsettomuushoidot lopetettu tuloksettomana. Se oli mahtava säkä. 6 vuotta myöhemmin oli jo kuukautisetkin ohi. Vaikka minulla oli pitkä parisuhde, en ymmärtänyt ajoissa, että aikaikkuna on umpeutumassa. Lapsen saamiseen meni vuosia. Kavereista moni jäi lopulta ilman ja osa sai vain yhden eikä toista kuulunut ollenkaan.

Eli siihen ei ole syytä tuudittautua, että vielä ehtii. Ei välttämättä ehdi. 

Jos idea on se, että mies on vain siittäjä,niin sitten ymmärrän sinua.

Muuten en.

Noilla perusteilla lasken toimintasi lähinnä miehen kusettamiseksi.