Lue keskustelun säännöt.
"Yksinolo tekee hyvää ja on tarpeellista etenkin naiselle"
10.09.2023 |
Nyt on asiaa!! Hyvä hyvä, Marika Riikonen!
Kommentit (568)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ajatellut yksin asujia jotenkin ressukoina, joten en oikein tunnista jutun aihetta. Ehkä enemmän yksinasujien omassa päässä tuollaiset murheet kuin muiden. Tosiasiassa emme hirveästi päätämme vaivaa muiden asioilla.
Kun jalat, kädet ja pää toimivat, yksin asuminen on varmasti mukavaa, mutta sairauksien myötä tilanne muuttuu. Pienikin vamma tekee arjesta hankalaa, kun ei ole ketään auttamassa. Vanhempieni auttajana huomaan miten paljon heistä on toisilleen apua, vaikka molemmilla on sairauksia. Ja nykyaikana sinne vanhustentaloon ei noin vain pääse, kotona pitää sinnitellä, vaikkei pääsisikään.
Täällä alle 5-kymppinen joka sairastaa kohtuullisen vakavaa kroonista sairautta ja joka aktivoituessaan sulkee elämän täysin kotiin tai sairaalaan. Sairaus itsessään ja lääkitykset johtaa valitettavasti myös liitännäissairauksiin mutta niiden kanssa on vain opittava elämään ja hyväksymään asia, oli puolisoa tai ei. Kokemusta on yli 15 vuoden liitosta enkä kaipaa parisuhdetta enää saman katon alle, enkä etenkään sillä ajatuksella, että hän tulisi minun avuksi, turvaksi ja hoitajaksi tapaturman tai sairastumisen osuessa kohdalle - ajatuskin siitä olisi täysin itsekäs ja absurdi.
Olen sairastanut aivoinfarktin ja toipunut siitä, joten pientä perspektiiviä on sairauteen itsellänikin. Kaikkien parisuhteet eivät sairastumista kestä, joten ei se parisuhde ole tae mistään. Ajattelin vain asian käytännöllistä puolta. Asun maalla eikä naapureitakaan ole lähellä, joten jo jalankin katkeaminen tekisi elämästä hyvin hankalaa talvella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ajatellut yksin asujia jotenkin ressukoina, joten en oikein tunnista jutun aihetta. Ehkä enemmän yksinasujien omassa päässä tuollaiset murheet kuin muiden. Tosiasiassa emme hirveästi päätämme vaivaa muiden asioilla.
Kun jalat, kädet ja pää toimivat, yksin asuminen on varmasti mukavaa, mutta sairauksien myötä tilanne muuttuu. Pienikin vamma tekee arjesta hankalaa, kun ei ole ketään auttamassa. Vanhempieni auttajana huomaan miten paljon heistä on toisilleen apua, vaikka molemmilla on sairauksia. Ja nykyaikana sinne vanhustentaloon ei noin vain pääse, kotona pitää sinnitellä, vaikkei pääsisikään.
Parisuhteessa olisi järkevää olla, jotta siinä tapauksessa jos terveys menee, olisi joku auttamassa?
Ei, olen vain pohtinut sitä todella monta kertaa miten hyvä on, kun heitä on toistaiseksi kaksi yhdessä. Autan paljon, mutta homma ei toimi, kun jompikumpi kuolee.
Siis sinun kannaltasi katsottuna. Ehkä ei äitisi? -eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset voi paremmin yksinään kuin miehet.
Luonto on järjestänyt tuonkin asian. Miehet elää lyhyemmän elämän, ja nainen jää jäljelle mm.huolehtimaan jälkeläisistä.Miksi kaikki naiset eivät sitten ole yksin, vaan reilusti yli 3/4 osaa naisista elää parisuhteissa miehen kanssa? Jos kerran vointi on parempi yksin, niin miksi sitä kumppania pitää niin kamalan kipeästi etsiä koko ajan?
Eihän tuossa jutussa sanottu, että kaikkien naisten olisi parempi polla yksin, vaan että on täysin okei olla sellianen joka haluaa olla yksin, eikä siinä ole mitään kummasteltavaa tai hävettävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ajatellut yksin asujia jotenkin ressukoina, joten en oikein tunnista jutun aihetta. Ehkä enemmän yksinasujien omassa päässä tuollaiset murheet kuin muiden. Tosiasiassa emme hirveästi päätämme vaivaa muiden asioilla.
Kun jalat, kädet ja pää toimivat, yksin asuminen on varmasti mukavaa, mutta sairauksien myötä tilanne muuttuu. Pienikin vamma tekee arjesta hankalaa, kun ei ole ketään auttamassa. Vanhempieni auttajana huomaan miten paljon heistä on toisilleen apua, vaikka molemmilla on sairauksia. Ja nykyaikana sinne vanhustentaloon ei noin vain pääse, kotona pitää sinnitellä, vaikkei pääsisikään.
Parisuhteessa olisi järkevää olla, jotta siinä tapauksessa jos terveys menee, olisi joku auttamassa?
Ei, olen vain pohtinut sitä todella monta kertaa miten hyvä on, kun heitä on toistaiseksi kaksi yhdessä. Autan paljon, mutta homma ei toimi, kun jompikumpi kuolee.
Siis sinun kannaltasi katsottuna. Ehkä ei äitisi? -eri
Äiti on monesti todennut saman.
Aika syrjivää sanoa että nainen on etuoikeutetussa asemassa yksinolon tarpeen suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ollaan asuttu miehen kanssa nyt 11v yhdessä.
Voin kyllä allekirjoittaa Riikosen kokemukset/mielipiteet sataprosenttisesti.
Välillä toivon, että mies lähtisi vaikka jonnekin matkalle itsekseen , edes viikonlopuksi, jotta saisin olla kotona yksin. Kun hän tekee pitkän työpäivän nautin niistä muutamasta tunnista kun saan kodin kokonaan itselleni.
N-48v
harrastukset , siitä saa jo hieman omaa aikaa, onko mökkiä niin voi sinne välillä mennä yksinkin
Itse olen todella hyvin itsekseni viihtyvää tyyppiä.
Kuormitun, jos sosiaalisia tilanteita on liikaa.
Jotkut vähän halveksuvat, huomauttavat jopa että "muuten ihan hyvä tyyppi, mutta tuollainen erakko."
Miksi kaikkien tulisi olla samasta muotista tehtyjä?
Ja sanomattakin selvää, että asun yksin. 🤪
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitkä vkl muutaman kerran vuodessa yksinkseen mökillä/kakkosasunnolla. Lataa akkuja kivasti.
En kaivannut yksinoloa kovin valtavasti kun oltiin miehen kanssa kaksin. Mutta kun muksu oli jotain 3v ja alkoi pälpättää jatkuvasti ja siihen päälle sairaat vanhempani eri osoitteissa, niin harkitsin jo eroa saadakseni olla välillä yksin, ilman että joku kokoajan vaatii huomiota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset voi paremmin yksinään kuin miehet.
Luonto on järjestänyt tuonkin asian. Miehet elää lyhyemmän elämän, ja nainen jää jäljelle mm.huolehtimaan jälkeläisistä.Miksi kaikki naiset eivät sitten ole yksin, vaan reilusti yli 3/4 osaa naisista elää parisuhteissa miehen kanssa? Jos kerran vointi on parempi yksin, niin miksi sitä kumppania pitää niin kamalan kipeästi etsiä koko ajan?
Sosiaalinen paine on yksi syy. Tytöt kasvatetaan siihen että pitää löytää mies.
Eli suomalaiset naiset ovat parisuhteissa sosiaalisten paineiden takia? Hyvä tietää.
Ihan sama pätee kaikkien muidenkin maiden naisiin ja miehiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset voi paremmin yksinään kuin miehet.
Luonto on järjestänyt tuonkin asian. Miehet elää lyhyemmän elämän, ja nainen jää jäljelle mm.huolehtimaan jälkeläisistä.Miksi kaikki naiset eivät sitten ole yksin, vaan reilusti yli 3/4 osaa naisista elää parisuhteissa miehen kanssa? Jos kerran vointi on parempi yksin, niin miksi sitä kumppania pitää niin kamalan kipeästi etsiä koko ajan?
Koska parisuhde on vahva kulttuurinen normi, ja naisia (ja miehiä) painostetaan parisuhteeseen.
Ei minua kukaan painosta parisuhteeseen. Kyllä minun tuntemani naiset haluavat kumppanin, ei heitä mikään siihen painosta. En ole oikeassa elämässä kuullut yhdestäkään mielenterveydeltään terveestä sinkkunaisesta, joka sanoisi, että: "en todellakaan halua kumppania tai elää yksin". Toki traumatisoituneilla ihmisillä tilanne on juuri se, että sinkkuus on valinta peloista ja sisällä olevasta kivusta johtuen.
No täällä on yksi joka halusi erota pitkästä liitosta ja jatkaa elämäänsä sinkkuna, enkä ole katunut päätöstäni kertaakaan näiden 6 vuoden aikana. Tietääkseni mulla ei ole mt-taustaa mutta sen verran voin avautua että en halua tyytyä mihinkään, en halua tehdä kompromisseja, haluan vain elää itselleni ja täysin omannäköistä elämää, miettimättä loukkaako se toista vai ei. Uskallan väittää että niitä pelkoja, kipuja ja traumoja on enemmän niillä jotka eivät osaa elää yksin eivätkä viihdy itsenäisesti tai tylsistyvät. Minusta on ihanaa, etten ole tilivelvollinen kenellekään, pärjään itsenäisesti ja minulla on täysi vapaus lähteä minne vaan milloin vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset voi paremmin yksinään kuin miehet.
Luonto on järjestänyt tuonkin asian. Miehet elää lyhyemmän elämän, ja nainen jää jäljelle mm.huolehtimaan jälkeläisistä.Miksi kaikki naiset eivät sitten ole yksin, vaan reilusti yli 3/4 osaa naisista elää parisuhteissa miehen kanssa? Jos kerran vointi on parempi yksin, niin miksi sitä kumppania pitää niin kamalan kipeästi etsiä koko ajan?
Koska parisuhde on vahva kulttuurinen normi, ja naisia (ja miehiä) painostetaan parisuhteeseen.
Eiköhän se ole melko välttämätöntä että saadaan lapsia tänne takapajulaan. Vai onko parempi koeputkihedelmöitys ja yh hommat.
Lasten tekemiseen ei tarvita parisuhdetta. Lasten tekeminen pitäisi muutenkin lopettaa kokonaan ainakin siihen asti, että nykyisille työttömille löydetään töitä. Mitä järkeä on tehtailla maailmaan lisää työttömiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset voi paremmin yksinään kuin miehet.
Luonto on järjestänyt tuonkin asian. Miehet elää lyhyemmän elämän, ja nainen jää jäljelle mm.huolehtimaan jälkeläisistä.Miksi kaikki naiset eivät sitten ole yksin, vaan reilusti yli 3/4 osaa naisista elää parisuhteissa miehen kanssa? Jos kerran vointi on parempi yksin, niin miksi sitä kumppania pitää niin kamalan kipeästi etsiä koko ajan?
Luulisin, että osasyynä voi olla se että nainen haluaa lapsen.
Esim. aloituksen artikkelin Riikonen on lähempänä 5-kymppiä ja oletan, että lapsihaaveita- tai haluja ei ole. Ikä tuo Tämän biologisen faktan myötä myös kypsyyttä olla välittämättä niin paljon "yhteiskunnan asettamista paineista".
Toisinaan käy mielessä, että parisuhteeseen hakeudutaan tai siihen jäädään sen vuoksi että muuten ei olisi muuta sosiaalista elämää. Että jos vaihtoehtona löytyisin helposti vaikkapa jokin yhteisöllinen asumismuoto, ei parisuhdetta tarvitsisi vaikka juhlapyhien yksinäisyyden välttelyyn.
Vierailija kirjoitti:
Pitkä vkl muutaman kerran vuodessa yksinkseen mökillä/kakkosasunnolla. Lataa akkuja kivasti.
En kaivannut yksinoloa kovin valtavasti kun oltiin miehen kanssa kaksin. Mutta kun muksu oli jotain 3v ja alkoi pälpättää jatkuvasti ja siihen päälle sairaat vanhempani eri osoitteissa, niin harkitsin jo eroa saadakseni olla välillä yksin, ilman että joku kokoajan vaatii huomiota.
Yksi ystäväni pohti eroa ihan tosissaan sen takia, että saisi lapsille vuoroviikkosysteemin ja itse joka toisen viikon täysin itselleen. Koki pikkulapsiarjen todella rankaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ajatellut yksin asujia jotenkin ressukoina, joten en oikein tunnista jutun aihetta. Ehkä enemmän yksinasujien omassa päässä tuollaiset murheet kuin muiden. Tosiasiassa emme hirveästi päätämme vaivaa muiden asioilla.
Kun jalat, kädet ja pää toimivat, yksin asuminen on varmasti mukavaa, mutta sairauksien myötä tilanne muuttuu. Pienikin vamma tekee arjesta hankalaa, kun ei ole ketään auttamassa. Vanhempieni auttajana huomaan miten paljon heistä on toisilleen apua, vaikka molemmilla on sairauksia. Ja nykyaikana sinne vanhustentaloon ei noin vain pääse, kotona pitää sinnitellä, vaikkei pääsisikään.
Parisuhteessa olisi järkevää olla, jotta siinä tapauksessa jos terveys menee, olisi joku auttamassa?
Ei, olen vain pohtinut sitä todella monta kertaa miten hyvä on, kun heitä on toistaiseksi kaksi yhdessä. Autan paljon, mutta homma ei toimi, kun jompikumpi kuolee.
Kuka vaan voi sairastua tai vammautua milloin vain, sinäkin. Sullako ne lapset ja puoliso sitten on pyyteettömästi hoitajina jos/kun niin kävisi? Sinua ahdistaa ja kiukuttaa jo valmiiksi vanhempiesi ikääntyminen ja sairastelut ja tiedät että vastuuta joutuisit ottamaan enemmän kun toinen heistä siirtyy ajasta ikuisuuteen, etkä halua sitä. Sinänsä outo näkökulma kun haluat itsellesikin puolison tukea sairastumisen varalle. Eli asettaisit hänet samanlaiseen asemaan jossa nyt olet ikääntyvien vanhempiesi kanssa itse. Ei sellaista voi toiselta vaatia.
Luin jutun ja ehkä vähän ärsyynnyin. Aika yleistystä.
Jo tuo ap:n nostama lausekin. Monikaan nainen ei tunnu pärjäävän yksin. Tai ahdistuu jo miettiessään omaa yksin olo aikaa. Kumppanin kanssa pitäisi tehdä koko ajan.
Itsehän olen ollut siitä onnekas, että mieheni on aina ymmärtänyt yksinolo tarpeeni. Toisinaan menen mökille viikoksi ja käyn sieltä töissä. Mies hoiti kodin, lapset jne.
Sain paljon kuulla nuhteita, ettei noin voi tehdä.. mieheni on aarre, miksi hänet hylkään...
Onnistuin nuorena löytämän täydellisen kumppanin itselleni. Aikuisen rakkaan, jonka kanssa pystymme keskustelemaan ja rakentamaan suhteemme yhdessä
Since 1993
Näin yleisellä tasolla veikkaan, että muiden sinkkuudesta ärsyyntyvät ja sinkkua väkisin naittamaan pyrkivät ovat muutenkin kontrolloinninhaluisia ihmisiä, joiden mielestä kaikkien tulisi elää elämäänsä juuri sillä tavalla, kuin heidän mielestään on hyväksi. Taustalla voi olla jotain käsittelemättömiä turvattomuuden tunteita tai tunne siitä, ettei pysty vaikuttamaan omaan elämäänsä ja elämään sitä niin kuin itse haluaisi. Sitä sitten kompensoidaan muiden elämään sekaantumisella.
Lisäksi osa ihmisistä nyt vain rakastaa draamaa ja pöhinää, koska kokevat saavansa siitä sisältöä omaan elämäänsä. Mikä sen helpompi draaman lähde, kuin yrittää löytää sinkulle puoliso siitä huolimatta, kaipaako sinkku puolisoa vai ei. Tai että onko kaavailtu puolisoehdokas edes yhteensopiva sinkun kanssa, saati oikeaa sukupuolta. Naittajille tyypillistä on olettaa, että kaikki ovat heteroita, jos näyttävät ulkoisesti "normaalilta" naiselta/mieheltä.
Siinä mielessä allekirjoitan otsikon väitteen, että monelle naiselle tekisi hyvää lakata elämästä elämäänsä muiden kautta ja alkaa määritellä itsensä muutenkin kuin vain tyttöystävänä, vaimona ja äitinä. Kenellekään ei ole hyväksi elää vain muiden tarpeita varten tai rakentaa minäkuvansa pelkän ulkoisen palautteen ja ulkoisten tekijöiden varaan.
Yksin asuva paheksuu yksin asuviin liittyviä stereotypioita ja samassa lauseessa kertoo parisuhteeseen liittyä stereotypioita.
Ja jäi kiinnostamaan veroedusta, halvemmat hotellit, jne. Mitä veroetuja voin nyt vaimona saada?
Vierailija kirjoitti:
Yksin asuva paheksuu yksin asuviin liittyviä stereotypioita ja samassa lauseessa kertoo parisuhteeseen liittyä stereotypioita.
Ja jäi kiinnostamaan veroedusta, halvemmat hotellit, jne. Mitä veroetuja voin nyt vaimona saada?
Hän kuvasi parisuhdetta ikään kuin nainen olisi nyrkin ja hellan välissä kotiarestissa rajoittavassa vankilassa, jota miehen sorto, alistaminen ja epätasa-arvo aitaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ajatellut yksin asujia jotenkin ressukoina, joten en oikein tunnista jutun aihetta. Ehkä enemmän yksinasujien omassa päässä tuollaiset murheet kuin muiden. Tosiasiassa emme hirveästi päätämme vaivaa muiden asioilla.
Kun jalat, kädet ja pää toimivat, yksin asuminen on varmasti mukavaa, mutta sairauksien myötä tilanne muuttuu. Pienikin vamma tekee arjesta hankalaa, kun ei ole ketään auttamassa. Vanhempieni auttajana huomaan miten paljon heistä on toisilleen apua, vaikka molemmilla on sairauksia. Ja nykyaikana sinne vanhustentaloon ei noin vain pääse, kotona pitää sinnitellä, vaikkei pääsisikään.
Täällä alle 5-kymppinen joka sairastaa kohtuullisen vakavaa kroonista sairautta ja joka aktivoituessaan sulkee elämän täysin kotiin tai sairaalaan. Sairaus itsessään ja lääkitykset johtaa valitettavasti myös liitännäissairauksiin mutta niiden kanssa on vain opittava elämään ja hyväksymään asia, oli puolisoa tai ei. Kokemusta on yli 15 vuoden liitosta enkä kaipaa parisuhdetta enää saman katon alle, enkä etenkään sillä ajatuksella, että hän tulisi minun avuksi, turvaksi ja hoitajaksi tapaturman tai sairastumisen osuessa kohdalle - ajatuskin siitä olisi täysin itsekäs ja absurdi.
Olen sairastanut aivoinfarktin ja toipunut siitä, joten pientä perspektiiviä on sairauteen itsellänikin. Kaikkien parisuhteet eivät sairastumista kestä, joten ei se parisuhde ole tae mistään. Ajattelin vain asian käytännöllistä puolta. Asun maalla eikä naapureitakaan ole lähellä, joten jo jalankin katkeaminen tekisi elämästä hyvin hankalaa talvella.
Erosin tuosta 15 vuoden liitosta jo ennen sairastumistani, joten en kohdaltani osaa sanoa olisiko sairauttani kestänyt mutta sitä on turha jossitella sillä en ole perinteistä perheliittoa koskaan itselleni halunnutkaan. Eli ei lapsia, ei naimisiinmenoa jne. Joten kyllä, oikea päätös minulle ja myös exälle että jatkettiin tahoillamme erilleen. Aina kannattaa ajatella asioiden käytännöllisiä puolia, etenkin silloin kun on vielä terve ja voi niihin asioihin paremmin vaikuttaa, esim. miettiä vakuutuksia sairastumisen tai vammautumisen kattamiseksi tai asuinolosuhteita. Siltikin, ei ole puolison tehtävä jäädä omaishoitajaksi ja lakata elämästä, etenkään jos hän ei vilpittömästi sitä ehdota ensin itse.
Ihan kuin itse olisin tuon kirjoittanut. Todella hyvä näkökulma ja sain vahvistusta omille ajatuksilleni. Toivoisin vain, että olisin tajunnut tämän jo paljon aikaisemmin, kun vielä väkisin yritin sopeutua kuristavaan parisuhteeseen.
Nyt on kuitenkin hyvä olla, juuri tällaisena.