Millaista teillä muilla eläkeläisillä (itse 67-vuotias) elämä on? Vai onko teitä täällä?
Siinäpä se kysymys.
Itse asun yksin, kaksi lasta ja kuusi lastenlasta.
Kommentit (85)
Vierailija kirjoitti:
Olen 65vuotias. Asun yksin, kun mies jätti yllättäen keväällä 2022. Olen edelleen rikki ja elämä on vailla suuntaa. Meillä 2 aikuista poikaa ja ensimmäinen lapsenlapsi tulossa. Se onkin ainoa iloinen asia surullisessa elämässäni. Yritän ulkoilla ja keksiä tekemistä, mutta kaikki tuntuu lattealta ja merkityksettömältä. Muutama ystävä on, mutta heillä oma elämä. Tälläistä tällä.
Sulla on vaikea tilanne ja otan osaa. Itsellänikin oli joskus sama tilanne ja hankalalta tuntui silloin. Toivon sinulle kaikkea hyvää.
- ap
Täyttä elämää, välillä vähän liiankin täyttä. Tulin juuri patikoimasta pohjoisesta. Viikottain säännöllisesti paljon muutakin liikuntaa (lenkkeilyä, sauvakävelyä, ryhmäliikuntaa, talvella hiihtoa), sitä suosittelen ihan kaikille! Mielialakin paranee, kun joka ikinen päivä käy kunnolla ulkona. Lastenlasten hoitoa, kavereiden kanssa maailman parannusta, elokuvissa ja näyttelyissä käyntejä niin paljon kuin voimat antavat myöten. Olen siis vielä iäkkäämpi kuin aloittaja.
Olen 66, asun ok- talossa mieheni kanssa.
Lapsettomia omasta halusta, yhdessä kohta neljäkymmentä vuotta.
Rauhallista elämää, joskus yksitoikkoista jopa.
Aika terveitä ollaan.
Tylsää ja tyhjää ollut jo vuosia.
Sairaudet pahenevat ja vääjäämätön lopun lähestyminen
on liikaakin mielessä.
Nuoruusiän kavereista jo suurin osa mullan alla,
mikään ei enää kiinnosta ja talvella pimeässä masentaa ja ahdistaa.
Matkustaa etelään talveksi en enää sairauteni takia voi
enkä enää vanhana tutustu ihmisiin vieraalla paikkakunnalla.
Aamulla kävelylle 1 - 2 h, sitten kotihommia jne. Luen paljon. Myyn nettikirppiksellä jatkuvasti. Hoitelen kissaa. Miesystävä asuu naapurissa. Käymme usein vkonloppuisin näyttelyissä ym. Hyvin tasaista elämää, hiukan köyhänä kituutellen (olemme molemmat pieneläkeläisiä). Ruuanlaitto on myös yksi harraste sinänsä, kun löytää jotain hyvää ja halpaa ainesta. Ystäviä minulla ei ole - paitsi miesystävä. Joskus olisi kiva vaihtaa ajatuksia myös muiden kanssa. Kun jäin pois työelämästä, ensin katosivat ystävät... :(
Edellinen henkilö kovin aktiivinen. Itse olen jotenkin kadottanut itseni eläkkeellä. Olin ehkä liian työstäni innostunut, että nyt ei innosta oikein mikään. Kaipaan älyllisiä haasteita!
Asun ulkomailla. Lauantait menee ulkona luonnossa.Olen ahkera myös torilla n k kirpputorilla. Rakastan löytöjä joko itselle tai muille.
Aika yksinäistä on .Se paras kaveri puuttuu. Yksi kerrallaan menneet pois.
En ole matkustellutkaan .Kaipaan matkaseuraa ym .
Vierailija kirjoitti:
Tylsää ja tyhjää ollut jo vuosia.
Sairaudet pahenevat ja vääjäämätön lopun lähestyminen
on liikaakin mielessä.
Nuoruusiän kavereista jo suurin osa mullan alla,
mikään ei enää kiinnosta ja talvella pimeässä masentaa ja ahdistaa.
Matkustaa etelään talveksi en enää sairauteni takia voi
enkä enää vanhana tutustu ihmisiin vieraalla paikkakunnalla.
Nuoruusiän kavereita ei itsellänikään enää ole. Sinnittelen vaan.
Olisipa sellainen foorumi, missä voitaisiin keskustella.
- ap
Minäkin asun ulkomailla, olen 80-vuotias ja halusin vielä takaisin työelämään. Pidän nykyisestä mielenkiintoisesta työstäni, minulla on paljon ystäviä. Matkustan työkseni paljon, joskus vaimokin pääsee mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin asun ulkomailla, olen 80-vuotias ja halusin vielä takaisin työelämään. Pidän nykyisestä mielenkiintoisesta työstäni, minulla on paljon ystäviä. Matkustan työkseni paljon, joskus vaimokin pääsee mukaan.
Itse en ole ollut koskaan edes lentokoneessa. Jos joskus uskaltausin niin Irlantiin menisin.
- ap
Juuri tultiin mieheni kanssa matkalta. Matkustelemme useamman ulkomaan matkan vuodessa ja lisäksi pieniä kotimaan matkoja, yleensä teatterimatkoja lähikaupunkeihin.
Käymme kansalaisopistossa kielikurssilla ja pari kertaa viikossa uimassa tai vesijumpassa. Useimpina päivinä teemme tunnin tai kahden kävelylenkin. Sienessä ja marjassa käymme, mies vielä minua enemmän. Kirjaston kirjoja luemme . Myös elokuvissa tai konserteissa silloin tällöin käymme. Televisiosta katsomme lähinnä brittisarjoja Areenasta. Ystäviä meillä ei ole paitsi kummankin sisarukset. Toki harrastuksissa ja naapureiden kanssa jutellaan kun tavataan, mutta emme kyläile.
Vierailija kirjoitti:
Tylsää ja tyhjää ollut jo vuosia.
Sairaudet pahenevat ja vääjäämätön lopun lähestyminen
on liikaakin mielessä.
Nuoruusiän kavereista jo suurin osa mullan alla,
mikään ei enää kiinnosta ja talvella pimeässä masentaa ja ahdistaa.
Matkustaa etelään talveksi en enää sairauteni takia voi
enkä enää vanhana tutustu ihmisiin vieraalla paikkakunnalla.
Tuntuuko sinusta, ettet enää jaksa tutustua uusiin ihmisiin. Onhan erilaisia eläkeläisten kerhoja, lähde niihin, niin saat vaihtelua päiviisi.
Vierailija kirjoitti:
Aamulla kävelylle 1 - 2 h, sitten kotihommia jne. Luen paljon. Myyn nettikirppiksellä jatkuvasti. Hoitelen kissaa. Miesystävä asuu naapurissa. Käymme usein vkonloppuisin näyttelyissä ym. Hyvin tasaista elämää, hiukan köyhänä kituutellen (olemme molemmat pieneläkeläisiä). Ruuanlaitto on myös yksi harraste sinänsä, kun löytää jotain hyvää ja halpaa ainesta. Ystäviä minulla ei ole - paitsi miesystävä. Joskus olisi kiva vaihtaa ajatuksia myös muiden kanssa. Kun jäin pois työelämästä, ensin katosivat ystävät... :(
Minullakin oli kissa ja mieskin on tuossa ollut jo 36 vuotta. Eri osoitteet meillä kumminkin on.
- ap
Elämähän on tuollaista jo 40 ikävuoden jälkeen. Miten jotkut jaksaakin toivoa elävänsä vanhoiksi.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin asun ulkomailla, olen 80-vuotias ja halusin vielä takaisin työelämään. Pidän nykyisestä mielenkiintoisesta työstäni, minulla on paljon ystäviä. Matkustan työkseni paljon, joskus vaimokin pääsee mukaan.
En ole täysin terve, mutta voin silti tehdä tätä työtä kun muistan levätä kunnolla. Muistikin temppuilee välillä mutta kenelläpä ei temppuilisi. Toivottavasti minut valitaan vielä toiselle kaudelle neljäksi vuodeksi.
Vierailija kirjoitti:
Elämähän on tuollaista jo 40 ikävuoden jälkeen. Miten jotkut jaksaakin toivoa elävänsä vanhoiksi.
Miksipä ei toivoisi. Olisi mukava nähdä, millaista elämää fiksut lastenlapseni elävät.
- ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tylsää ja tyhjää ollut jo vuosia.
Sairaudet pahenevat ja vääjäämätön lopun lähestyminen
on liikaakin mielessä.
Nuoruusiän kavereista jo suurin osa mullan alla,
mikään ei enää kiinnosta ja talvella pimeässä masentaa ja ahdistaa.
Matkustaa etelään talveksi en enää sairauteni takia voi
enkä enää vanhana tutustu ihmisiin vieraalla paikkakunnalla.
Nuoruusiän kavereita ei itsellänikään enää ole. Sinnittelen vaan.
Olisipa sellainen foorumi, missä voitaisiin keskustella.
- ap
Eiköhän sellaisia foorumeita ole, missä kirjaudutaan ja voi olla joku viiteikäkin? Luulisin, että olisi.
Just täytin 70 vuotta. Työt lopetin vasta 1,5 v sitten. Asun yksin. Puolisoa en enää kaipaa. 10 km säteellä on 3 lasta ja 7 lastenlasta, jotka pitävät yhteyttä vain tarvitessaan apua. Tenavia on kyllä ihan mukava hoitaa ja seurata. Yksi lähiystävä on ja 5-6 muuta ystävää. Heille soitan, tekstaan ja välillä tapaankin. Harrastukset ovat kuitenkin yksin tehtyjä eli taidenäyttelyt, elokuvat, uinti ja kävely äänikirjoja kuunnellen. Talous on tasapainossa, onneksi. Viime viikolla sain päähäni lähteä reissuun. Japaniin menen vielä tänä vuonna. Eli vähän yksinäistä on, mutta helppoa elämää niin kauan kuin olen terve. Kyllä minä niitä töitä paiskinkin myös illat ja viikonloput.
Kiva keskustelu, mutta ikävä huomata että moni on yksinäinen. Toivottavasti vaikka tätä kautta löytyisi uusia juttukavereita tai vaikka ystäviäkin :)
Olen 65vuotias. Asun yksin, kun mies jätti yllättäen keväällä 2022. Olen edelleen rikki ja elämä on vailla suuntaa. Meillä 2 aikuista poikaa ja ensimmäinen lapsenlapsi tulossa. Se onkin ainoa iloinen asia surullisessa elämässäni. Yritän ulkoilla ja keksiä tekemistä, mutta kaikki tuntuu lattealta ja merkityksettömältä. Muutama ystävä on, mutta heillä oma elämä. Tälläistä tällä.