Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Onko ihmisten sosiaaliset taidot nykyään näin huonot?

Vierailija
03.09.2023 |

Toisinaan tulee vastaan tilanteita, joissa täytyy viettää aikaa itselle tuntemattomien ihmisten kanssa jonkin aikaa. Tällainen tilanne oli esimerkiksi viikonloppuna, kun olin erään lapsen ristiäisissä. En tuntenut läheskään kaikkia vieraita, kun vieraat ovat eri suvuista, kaveripiireistä yms. Yritin siinä sitten kastekahveilla jutella itselleni tuntemattomien sukulaisten kanssa small talkia, kun mielestäni keskustelu kuuluu kohteliaisiin käytöstapoihin. Reaktiot olivat tätä luokkaa:

Minä: Oli kyllä hieno tuo Hildan suvussa kulkeva käsin tehty kastemekko. Toinen: Juu...
Minä: Kiva, kun sattui aurinkoinen ilma ristiäispäivälle, kun viime aikoina on satanut paljon. Toinen: Niin on.
Minä: Onkos teillä jotakin erityisiä suunnitelmia loppuvuodeksi? Onko jotain juhlia tai matkoja tiedossa? Toinen: Ei ole, ihan kotona ollaan.

Tuntuu ihan hirveältä, kun yrittää saada keskustelua aikaiseksi ja oikein mihinkään ei saa kunnon vastausta. Suurin osa hengailee vain omien tuttujensa kanssa ja muiden kanssa ei viitsitä edes jutella kunnolla. Enkä ole mikään räyhäävä tai huonotapainen ihminen, vaan ihan tavallinen keski-ikää lähestyvä nainen. Onko muillakin tällaisia kokemuksia? Ja tämä ei nyt siis ollut ainoa kerta, vaan tällaista on ollut ennenkin.

Kommentit (221)

Vierailija
81/221 |
03.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hyvä esimerkki: oli rankka viikko menossa. olin eräänä aamulla rättiväsynyt ja sain sentään raahattua itseni lääkärin vastaanotolle. Siellä eräs mummo yritti saada jutun juurta väkisin. Ei tajua yksisanaisista vihjeistä, etten halua jutella vaan nauttia hiljaisuudesta. Oli lopulta pakko käppäillä käytävän päähän.

"anteeksi, mutta olen tosi väsynyt enkä jaksa nyt jutella"..mutta passiivisagressiivisuus yli kaiken :D en ala itse tuntemattomien kanssa virittelemään keskustelua, mutta yleensä kyllä kestän mummot ja oheisdiilinä ne vie ajatukset pois mahdollisesta huonosta nykyhetkestä.

Vierailija
82/221 |
03.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä haluaisin kehittää keskustelutaitojani, mutta en tiedä missä. Huonoilla taidoilla kun lähtee ns. livetilanteisiin, niin saa vaan nolostua ja sen jälkeen taas ei pitkään aikaan huvita lähteä mihinkään. Esim. nuo esimerkkikeskustelut tuossa aiemmin oli tosi hyviä, mutta mulla ei vaan yksinkertaisesti tilanteissa aivot toimi noin. Vaikka haluaisin olla taitava keskustelija. Olisi kiva treenata jossain tomppeliryhmässä, mutta ei sellaisia ole.

Mene kieliryhmiin.

Mitä jos ei uskalla tai kehtaa mennä?

Mistä saisi apua sosiaalisten tilanteiden pelkoon?

Olen mieshenkilö ja tosi ujo sekä sosiaaliset tilanteet tuntemattomien kanssa jännittää tosi paljon.

No mistäpäin olet? Mä voin lähteä juttelemaan ja moikkaamaan kaverina

-m

Eteläsuometa olen mutta en uskalla tavata tuntemattomia ihmisiä. Työkaverit ja vanhempani ovat ainoat läheiset ihmiset joiden kanssa uskallan jutella.

Olen mieshenkilö myös

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/221 |
03.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen ammatissa, johon tällainen small talk kuuluu. Työkseni olen tottunut aloittamaan näitä keskusteluja tuntemattomien kanssa. Ihmisissä on isoja eroja, toiset on tosi puheliaita ja rentoja, toisista ei saa mitään irti. Aika nopeasti ihmisistä pystyy lukemaan, millä mielellä ovat liikenteessä. Jos aistin, että toinen ei small talkista välitä kanssani, niin pyrin lopettamaan tilanteen melko nopeasti. Aina se ei ole mahdollista, vaan toisen kanssa täytyy olla esim. 10 minuuttia. Tuntuu muuten pitkältä ajalta olla hiljaa tilanteessa, jossa olisi luontevaa ja hyvien tapojen mukaista keskustella.

Vierailija
84/221 |
03.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se on sitä kaurismäkeä.

Vierailija
85/221 |
03.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No eipä kyllä suuremmin kiinnosta aukoa suuta ihan vain siksi, että olisi jotain ääntä. Jos siinä keskustelussa olisi joku pointti, muukin kuin hiljaisuuden täyttäminen merkityksettömällä äänellä, niin sitten voisi kiinnostaa.

Pointti ja merkitys on sillä, että huomioi toisen ihmisen ja osoittaa tälle ystävällisyyttä.

Aika tärkeää, vai mitä.

Vierailija
86/221 |
03.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin mutta mitä järkeä on jaaritella jostakin säästä loputtomiin tms.? Mikä se pointti siinä on?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
87/221 |
03.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen tuollainen. Minulla on vain niin kuiva ja yksitoikkoinen elämä ettei ole koskaan mitään kerrottavaa, lisäksi vaikka olisi, en usko että se ketään kiinnostaisi. Kuuntelen kyllä jos joku puhelias haluaa puhua.

AP oli jo keksinyt puheenaiheet valmiiksi, helppoja aloituksia, joihin olisi ollut kenen hyvänsä mahdollista kommentoida jotakin ystävällisesti ja kohteliaasti. Viimeinen avaus ehkä meni hiukan henkilökohtaisuuksiin, mutta aika yleisellä tasolla sekin. Eli vaikka oma elämä olisi miten yksitoikkoista ja tylsää, niin näihin keskustelunavauksiin olisi ollut helppo vastata.

Kastemekko: oli kyllä todella kaunis. Olisipa itselläkin aikaa ja taitoa tehdä käsitöitä. Oletko sinä käsityöihmisiä? Tai Olet oikeassa, on kyllä niin kaunis mekko ja söpö vauva. Tiedätkö onko mekko äidin vai isän suvun perintömekko?

Sää: on tosiaan kiva ilma, kovin on ollut aamut sumuisia tällä viikolla. Ja vettä tullut niin, että on monessakin paikassa tullut vesivahinkojakin. Mistäs päin sinä olet, onko siellä kovasti satanut? Tai Mukava sää tosiaan. Ja lämmin syksy ollut vaikka ollaan jo syyskuussa. Hyvä sienivuosi kyllä on ollut, kun on ollut sateista. Käytkö sinä sienestämässä?

Loma: ei ole vielä tullut tehtyä suunnitelmia syksyn varalle. Viimeistään sitten jouluna on töistä vähän pidempi vapaa, mietitään sitten lähempänä. Tai Meillä ei ole tapana paljon matkustella, kesällä mökkeilemme ja näin syksyn tullen on mukava viettää aikaa kotosalla villasukkia neuloen. Millaisia suunnitelmia sinulla on syksyksi?

Tässä näkyy hyvät small talk taidot! Kepeää keskustelua, jossa kerrotaan sopivasti itsestä ja huomioidaan myös toinen.

Vierailija
88/221 |
03.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen juuri tuollainen enkä häpeä sitä. Tosiaan suomalaiseen alkuperäiseen kulttuuriin small talk ei kuulu. Osa suomalaisista on toki ennenkin ollut puheliaita, mutta osa juuri tällaisia. Se on merkki aitoudesta, siitä ettei yritetä nuoleskella ketään tai mitään usalaista valtavirtakulttuuria, vaan ollaan sellaisia kuin ollaan. Minusta sitä pitäisi pikemminkin arvostaa eikä halveksia tai väheksyä.

Niin että jos vaikka siellä kastejuhlassa on joku, joka ei tunne muita vieraita, istukoon yksin hiljaa nurkassa kun me ollaan niin Aitoja ettei tuntemattomille puhuta?

No en osaa edes kuvitella tuollaista tilannetta... Lapseni kastejuhlissa oli lapsen isovanhemmat, me vanhemmat ja vanhempien sisarukset. Meilläpäin mikrokulttuuri on tällainen, että juhliin ei kutsuta kuin ydinlähipiiri. Olen varsinaissuomalainen. Itse istuisin kyllä ihan mieluusti itsekseni enkä tutustuisi muihin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
89/221 |

Meillä päin kastejuhlassa on kyllä kummit myös. Ihan hyvin voi olla kummi, joka ei tunne muita paikallaolevia, eli ystävänsä sukulaisia.

Vierailija
90/221 |
03.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä haluaisin kehittää keskustelutaitojani, mutta en tiedä missä. Huonoilla taidoilla kun lähtee ns. livetilanteisiin, niin saa vaan nolostua ja sen jälkeen taas ei pitkään aikaan huvita lähteä mihinkään. Esim. nuo esimerkkikeskustelut tuossa aiemmin oli tosi hyviä, mutta mulla ei vaan yksinkertaisesti tilanteissa aivot toimi noin. Vaikka haluaisin olla taitava keskustelija. Olisi kiva treenata jossain tomppeliryhmässä, mutta ei sellaisia ole.

Mene kieliryhmiin.

Mitä jos ei uskalla tai kehtaa mennä?

Mistä saisi apua sosiaalisten tilanteiden pelkoon?

Olen mieshenkilö ja tosi ujo sekä sosiaaliset tilanteet tuntemattomien kanssa jännittää tosi paljon.

Terveysasema-> psykiatri

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
91/221 |
03.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Niin mutta mitä järkeä on jaaritella jostakin säästä loputtomiin tms.? Mikä se pointti siinä on?

Kuka siitä nyt loputtomiin keskustelisi? Pointti on osoittaa ystävällisyyttä ja huomioida toinen ihminen. Se voi olla myös tunnustelua, josko löydettäisiin vaikka yhteisiä kiinnostavampia puheenaiheita. Säästä puhumisen pointti on harvoin puhua säästä.

Vierailija
92/221 |
03.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen juuri tuollainen enkä häpeä sitä. Tosiaan suomalaiseen alkuperäiseen kulttuuriin small talk ei kuulu. Osa suomalaisista on toki ennenkin ollut puheliaita, mutta osa juuri tällaisia. Se on merkki aitoudesta, siitä ettei yritetä nuoleskella ketään tai mitään usalaista valtavirtakulttuuria, vaan ollaan sellaisia kuin ollaan. Minusta sitä pitäisi pikemminkin arvostaa eikä halveksia tai väheksyä.

Niin että jos vaikka siellä kastejuhlassa on joku, joka ei tunne muita vieraita, istukoon yksin hiljaa nurkassa kun me ollaan niin Aitoja ettei tuntemattomille puhuta?

No en osaa edes kuvitella tuollaista tilannetta... Lapseni kastejuhlissa oli lapsen isovanhemmat, me vanhemmat ja vanhempien sisarukset. Meilläpäin mikrokulttuuri on tällainen, että juhliin ei kutsuta kuin ydinlähipiiri. Olen varsinaissuomalainen. Itse istuisin kyllä ihan mieluusti itsekseni enkä tutustuisi muihin.

Meillä päin kastejuhlassa on kyllä kummit myös. Ihan hyvin voi olla kummi, joka ei tunne muita paikallaolevia, eli ystävänsä sukulaisia.

Niin no meillä ne kummit olivat tietty vanhempien sisaruksia...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
93/221 |
03.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostatpa pelottavalta.

Vierailija
94/221 |
03.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No eipä kyllä suuremmin kiinnosta aukoa suuta ihan vain siksi, että olisi jotain ääntä. Jos siinä keskustelussa olisi joku pointti, muukin kuin hiljaisuuden täyttäminen merkityksettömällä äänellä, niin sitten voisi kiinnostaa.

No mitäpä jos alkaisit keskustella sinua kiinnostavista aiheista. Tulisi se pointtikin siihen. Mistä se tuntematon voi tietää, mikä siihen juuri Sinua sattuisi kiinnostamaan?

No helevetti, niinhän minä teenkin! Pointti oli pelkästään se, että merkityksetön ääntely ei lähtökohtaisesti ole parempaa kuin hiljaisuus.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
95/221 |
03.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehkä he eivät uskaltaneet jatkaa keskustelu, koska pitivät sinua hyökkäävänä.

Vierailija
96/221 |
03.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä esimerkki: oli rankka viikko menossa. olin eräänä aamulla rättiväsynyt ja sain sentään raahattua itseni lääkärin vastaanotolle. Siellä eräs mummo yritti saada jutun juurta väkisin. Ei tajua yksisanaisista vihjeistä, etten halua jutella vaan nauttia hiljaisuudesta. Oli lopulta pakko käppäillä käytävän päähän.

Itse ajattelen, että en menisi juttelemaan small talkia lääkärin odotushuoneessa. Ihmisellä voi olla mielen päällä vaikeitakin asioita. Mutta monissa muissa paikoissa keskustelu on luontevaa.

Eivät vanhat puheliaat mummot tule tuollaisia ajatetteleeksi.

Lääkärissä käynti on heille sosiaalinen tapahtuma, kun ovat ja elävät yksin.

Puheripuli on valtava.

Vierailija
97/221 |
03.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No eipä kyllä suuremmin kiinnosta aukoa suuta ihan vain siksi, että olisi jotain ääntä. Jos siinä keskustelussa olisi joku pointti, muukin kuin hiljaisuuden täyttäminen merkityksettömällä äänellä, niin sitten voisi kiinnostaa.

Meinaatko, että tuntemattoman ihmisen kanssa aletaan heti puhua jostain todella merkityksellisestä ja syvällisestä? Kyllä normaali keskustelutaito kuuluu ihan käytöstapoihin. Suomessa valitettavan usein törmää tähän, että joko ei uskalleta sanoa mitään tai sitten päädytään pitämään monologi omista asioista keskustelukumppania mitenkään huomioimatta.

Ei tarvitse puhua "syvällisestä", mitä ikinä se tarkoittaakin, mutta jos ei ole mitään muuta puhuttavaa kuin kastemekko tai sää, niin minua ei kiinnosta. Jotain muuta varmaan kiinnostaa. Minä puhuisin mielelläni vaikka sen hetken suosituimmasta tv-sarjasta tai eilisestä urheilumatsista. Tai mistä vaan, mikä ihmisiä oikeasti saattaa kiinnostaa. Kastemekko ja sää eivät kiinnosta ainakaan ketään, kenet minä tunnen.

No mikset sitten puhu siitä tv-sarjasta tai urheilumatsista? Ei kai se sen toisen tehtävä ole valita aiheita, jotka sinä sitten joko hyväksyt tai hylkäät?

Mistä ihmeestä päättelet, etten puhu?

Minulla on myös 10 varvasta, vaikka en sitäkään maininnut lainaamassasi viestissä.

Vierailija
98/221 |
03.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä haluaisin kehittää keskustelutaitojani, mutta en tiedä missä. Huonoilla taidoilla kun lähtee ns. livetilanteisiin, niin saa vaan nolostua ja sen jälkeen taas ei pitkään aikaan huvita lähteä mihinkään. Esim. nuo esimerkkikeskustelut tuossa aiemmin oli tosi hyviä, mutta mulla ei vaan yksinkertaisesti tilanteissa aivot toimi noin. Vaikka haluaisin olla taitava keskustelija. Olisi kiva treenata jossain tomppeliryhmässä, mutta ei sellaisia ole.

Mene kieliryhmiin.

Mikä on kieliryhmä? Haluaisin siis keskustella ihan suomeksi.

Vierailija
99/221 |
03.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen juuri tuollainen enkä häpeä sitä. Tosiaan suomalaiseen alkuperäiseen kulttuuriin small talk ei kuulu. Osa suomalaisista on toki ennenkin ollut puheliaita, mutta osa juuri tällaisia. Se on merkki aitoudesta, siitä ettei yritetä nuoleskella ketään tai mitään usalaista valtavirtakulttuuria, vaan ollaan sellaisia kuin ollaan. Minusta sitä pitäisi pikemminkin arvostaa eikä halveksia tai väheksyä.

Niin että jos vaikka siellä kastejuhlassa on joku, joka ei tunne muita vieraita, istukoon yksin hiljaa nurkassa kun me ollaan niin Aitoja ettei tuntemattomille puhuta?

No en osaa edes kuvitella tuollaista tilannetta... Lapseni kastejuhlissa oli lapsen isovanhemmat, me vanhemmat ja vanhempien sisarukset. Meilläpäin mikrokulttuuri on tällainen, että juhliin ei kutsuta kuin ydinlähipiiri. Olen varsinaissuomalainen. Itse istuisin kyllä ihan mieluusti itsekseni enkä tutustuisi muihin.

Eipä tuohon tarvita kuin siskon uusi miesystävä miehen vanhempien kanssa samaan pöytään, niin on jo vieraat ihmiset keskenään tekemisissä.

Vierailija
100/221 |
03.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä haluaisin kehittää keskustelutaitojani, mutta en tiedä missä. Huonoilla taidoilla kun lähtee ns. livetilanteisiin, niin saa vaan nolostua ja sen jälkeen taas ei pitkään aikaan huvita lähteä mihinkään. Esim. nuo esimerkkikeskustelut tuossa aiemmin oli tosi hyviä, mutta mulla ei vaan yksinkertaisesti tilanteissa aivot toimi noin. Vaikka haluaisin olla taitava keskustelija. Olisi kiva treenata jossain tomppeliryhmässä, mutta ei sellaisia ole.

Mene kieliryhmiin.

Mitä jos ei uskalla tai kehtaa mennä?

Mistä saisi apua sosiaalisten tilanteiden pelkoon?

Olen mieshenkilö ja tosi ujo sekä sosiaaliset tilanteet tuntemattomien kanssa jännittää tosi paljon.

Terveysasema-> psykiatri

Jaa en minä sinne viitsi mennä enkä kehtaa mennä. Olen mieluummin yksin ja välttelen sosiaalisia tilanteita.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi yhdeksän kaksi