Ystäväni jonka mielestä ADHD johtuu kasvatuksesta ei pärjännyt viikonloppua lapseni kanssa
Tämä kolmen lapsen äiti,jonka mielestä minä en vain ole osannut kasvattaa esikoistani ja ainokaistani tykittää viestejä ettei "Leevi (nimi muutettu) usko yhtään mitään mitä sille sanoo ja jos sen pistää jäähylle, niin kohta se istuu kirjahyllyn päällä.
No shit Sherlock?
Kommentit (109)
No tietysti jos Leevi nyt on vaikka 12 vuotta elänyt pellossa, aika vaikea sitä on tavoille samantien oppia.
Kyllä näiden kasvattamattomien kanssa on opettajat ja osan kohdalla myöhemmin poliisit ihmeissään. Ennen tähän listaan lisättiin myös armeija, mutta nykyään sinne ei tällaisia haluta ja ne pullautetaan äkkiä ulos jos paikalle eksyvät.
Vitsi onkin siinä, että myös se adhd-lapsi pitäisi kasvattaa käyttäytymään. Monelle on vaikeaa ymmärtää, etteivät neurotyypillisten keinot aina toimi ja joskus tilanteen kuormitus estää lapsen oikean toiminnan.
Vierailija kirjoitti:
Ei se silti tuota pois sulje.
Päiväkodin henkilökunta ja toimintaterapeutti ovat kaikki sitä mieltä että pojallani on selviä nepsyoireita,kyseessä ei ole vain minun käsien pesuni kasvatuksesta että kun en saa lastani istumaan paikoillaan niin sillä on ADHD. Tutkimuksia käynnistellään nyt syksyllä.
A.p
Meillä on jäähypenkissä turvavyö joka varmistaa paikallaan pysymisen. Jos teillä ei ole sellaista, niin yksi vaihtoehto on myös se, että jäähyt lusitaan sylissä istuen.
Miten tuollaisia ADHD-tapauksiakasvatettiin vaikka 1930/1950-luvulla? En usko että naperot saivat kiipeillä piirongin päälle ja repiä voitonkat ja grammofonit lattialle. Tai nykyajan japanilaisissa tai meksikolaisissa perheissä. En usko että kakarat näyttäisi kaapin paikan muulla kuin lepsuissa länsimaalaisissa perheissä.
Varmasti ongelma on oikea, mutta vuosituhansien ajan lapset on kyllä saatu isoiksi.
Minullakin on adhd-poika, mutta kyllä hän käyttäytyy hyvin. Itseäni vähän ärsyttää se että adhd lapsista ajatellaan että ovat tottelemattomia. Oma lapseni on levoton, liikkuu paljon, ei pysty istumaan rauhassa vaan keikkuu tuolilla, puhuu taukoamatta. Mutta ei hän ole vaikea lapsi. Hän yrittää mukautua niin paljon kuin osaa, hän kunnioittaa aikuisten sanomisia, noudattaa mielellään rutiineja. Keskittyminen hänelle on vaikeaa, ei elämä ihmisten kanssa noin yleensä.
Ei edes supernanny saa kauhukakaraa yhdessä viikonlopussa kuriin.
Vierailija kirjoitti:
Vitsi onkin siinä, että myös se adhd-lapsi pitäisi kasvattaa käyttäytymään. Monelle on vaikeaa ymmärtää, etteivät neurotyypillisten keinot aina toimi ja joskus tilanteen kuormitus estää lapsen oikean toiminnan.
Vielä 2000-luvun alussa ei ollut tarvetta jakaa lapsia nepsyihin ja ei-nepsyihin, koska käytettävät kasvatuskeinot mahdollistivat lähes kaikenlaisten lasten kuriin saamisen. Sittemmin kasvatussuositukset ovat kiristyneet ja lasujen määrä lisääntynyt, joten monet vanhemmat ovat joutuneet nostamaan kädet pystyyn eli luopumaan kasvatusyrityksistä ja hommaamaan lapselleen nepsyn statuksen.
Vierailija kirjoitti:
Miten tuollaisia ADHD-tapauksiakasvatettiin vaikka 1930/1950-luvulla? En usko että naperot saivat kiipeillä piirongin päälle ja repiä voitonkat ja grammofonit lattialle. Tai nykyajan japanilaisissa tai meksikolaisissa perheissä. En usko että kakarat näyttäisi kaapin paikan muulla kuin lepsuissa länsimaalaisissa perheissä.
Varmasti ongelma on oikea, mutta vuosituhansien ajan lapset on kyllä saatu isoiksi.
Annettiin tukkapöllyä ja remmiä,ikävä kyllä se ei paranna neurologista häiriötä vaan johtaa ainostaan itsetunnon romahtamiseen ja aikuisena lohdun hakemiseen päihteistä.
Lasten valjaista on iso apu jos karkailua ei muuten saa estettyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vitsi onkin siinä, että myös se adhd-lapsi pitäisi kasvattaa käyttäytymään. Monelle on vaikeaa ymmärtää, etteivät neurotyypillisten keinot aina toimi ja joskus tilanteen kuormitus estää lapsen oikean toiminnan.
Vielä 2000-luvun alussa ei ollut tarvetta jakaa lapsia nepsyihin ja ei-nepsyihin, koska käytettävät kasvatuskeinot mahdollistivat lähes kaikenlaisten lasten kuriin saamisen. Sittemmin kasvatussuositukset ovat kiristyneet ja lasujen määrä lisääntynyt, joten monet vanhemmat ovat joutuneet nostamaan kädet pystyyn eli luopumaan kasvatusyrityksistä ja hommaamaan lapselleen nepsyn statuksen.
Kyllä se diagnoosi silti on hyvä saada jos on keskittymishäiriö, koska ilman lääkkeitä nämä lapset alisuorittaa koulussa ja ovat alttiimpia jäämään esim. päihdekoukkuun.
Vierailija kirjoitti:
Miten tuollaisia ADHD-tapauksiakasvatettiin vaikka 1930/1950-luvulla? En usko että naperot saivat kiipeillä piirongin päälle ja repiä voitonkat ja grammofonit lattialle. Tai nykyajan japanilaisissa tai meksikolaisissa perheissä. En usko että kakarat näyttäisi kaapin paikan muulla kuin lepsuissa länsimaalaisissa perheissä.
Varmasti ongelma on oikea, mutta vuosituhansien ajan lapset on kyllä saatu isoiksi.
Ei. Selkäänsä sai jos hölmöili. Ja mitenkään se Vaahteramäen Eemeli, lukittiin rangaistukseksi verstaaseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tuollaisia ADHD-tapauksiakasvatettiin vaikka 1930/1950-luvulla? En usko että naperot saivat kiipeillä piirongin päälle ja repiä voitonkat ja grammofonit lattialle. Tai nykyajan japanilaisissa tai meksikolaisissa perheissä. En usko että kakarat näyttäisi kaapin paikan muulla kuin lepsuissa länsimaalaisissa perheissä.
Varmasti ongelma on oikea, mutta vuosituhansien ajan lapset on kyllä saatu isoiksi.
Annettiin tukkapöllyä ja remmiä,ikävä kyllä se ei paranna neurologista häiriötä vaan johtaa ainostaan itsetunnon romahtamiseen ja aikuisena lohdun hakemiseen päihteistä.
Mistä sitten johtuu, että päihteiden käyttö ja syrjäytyminen ovat lisääntyneet remmin käytön harvinaistuttua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tuollaisia ADHD-tapauksiakasvatettiin vaikka 1930/1950-luvulla? En usko että naperot saivat kiipeillä piirongin päälle ja repiä voitonkat ja grammofonit lattialle. Tai nykyajan japanilaisissa tai meksikolaisissa perheissä. En usko että kakarat näyttäisi kaapin paikan muulla kuin lepsuissa länsimaalaisissa perheissä.
Varmasti ongelma on oikea, mutta vuosituhansien ajan lapset on kyllä saatu isoiksi.Annettiin tukkapöllyä ja remmiä,ikävä kyllä se ei paranna neurologista häiriötä vaan johtaa ainostaan itsetunnon romahtamiseen ja aikuisena lohdun hakemiseen päihteistä.
Mistä sitten johtuu, että päihteiden käyttö ja syrjäytyminen ovat lisääntyneet remmin käytön harvinaistuttua?
Ei ole. Nuorten päihdekokeilut on vähentyneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vitsi onkin siinä, että myös se adhd-lapsi pitäisi kasvattaa käyttäytymään. Monelle on vaikeaa ymmärtää, etteivät neurotyypillisten keinot aina toimi ja joskus tilanteen kuormitus estää lapsen oikean toiminnan.
Vielä 2000-luvun alussa ei ollut tarvetta jakaa lapsia nepsyihin ja ei-nepsyihin, koska käytettävät kasvatuskeinot mahdollistivat lähes kaikenlaisten lasten kuriin saamisen. Sittemmin kasvatussuositukset ovat kiristyneet ja lasujen määrä lisääntynyt, joten monet vanhemmat ovat joutuneet nostamaan kädet pystyyn eli luopumaan kasvatusyrityksistä ja hommaamaan lapselleen nepsyn statuksen.
Kyllä se diagnoosi silti on hyvä saada jos on keskittymishäiriö, koska ilman lääkkeitä nämä lapset alisuorittaa koulussa ja ovat alttiimpia jäämään esim. päihdekoukkuun.
Eihän ADHD enää tarkoita keskittymishäiriötä vaan aivan tavalliset vilkkaat tai tottelemattomat lapset ovat myös ADHD-lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vitsi onkin siinä, että myös se adhd-lapsi pitäisi kasvattaa käyttäytymään. Monelle on vaikeaa ymmärtää, etteivät neurotyypillisten keinot aina toimi ja joskus tilanteen kuormitus estää lapsen oikean toiminnan.
Vielä 2000-luvun alussa ei ollut tarvetta jakaa lapsia nepsyihin ja ei-nepsyihin, koska käytettävät kasvatuskeinot mahdollistivat lähes kaikenlaisten lasten kuriin saamisen. Sittemmin kasvatussuositukset ovat kiristyneet ja lasujen määrä lisääntynyt, joten monet vanhemmat ovat joutuneet nostamaan kädet pystyyn eli luopumaan kasvatusyrityksistä ja hommaamaan lapselleen nepsyn statuksen.
Kuri ei ole ainut pointti, esim. keskittyminen opiskeluun ei onnistu tai on hyvin hankalaa. Lääkkeet useimmiten auttavat tähän. Myös elämänhallinta on yleensä hukassa ilman lääkitystä.
Tosiaan luulet, että lapsen käytös muuttuu yhden viikonlopun aikana? Mistä lapsi yhtäkkiä oppisi että aikuiset ovat auktoriteetti kun et ole sitä sille opettanut?
Vierailija kirjoitti:
Miten tuollaisia ADHD-tapauksiakasvatettiin vaikka 1930/1950-luvulla? En usko että naperot saivat kiipeillä piirongin päälle ja repiä voitonkat ja grammofonit lattialle. Tai nykyajan japanilaisissa tai meksikolaisissa perheissä. En usko että kakarat näyttäisi kaapin paikan muulla kuin lepsuissa länsimaalaisissa perheissä.
Varmasti ongelma on oikea, mutta vuosituhansien ajan lapset on kyllä saatu isoiksi.
Hakkaamalla ne saatiin hiljaiseksi, vielä 70-80 - luvuilla.
Ei se silti tuota pois sulje.