Miehet, millaisista miehistä ajattelette naisten kiinnostuvan?
Olen utelias. Joskus tuntuu, että miehillä ja naisilla on ihan eri käsitykset siitä, mikä herättää vastakkaisessa sukupuolessa kiinnostuksen. Eli haluaisin kuulla, millaisista miehistä te miehet ajattelette, että naiset kiinnostuu? Mitä fyysisiä ominaisuuksia ajattelette naisten toivovan, mitä luonteenpiirteitä jne?
Kommentit (242)
En ajattele, että naisilla olisi yhteinen miesmaku, vaan jokaisella on omansa.
Tottakai on joitakin piirteitä, joita melko universaalisti pidetään viehättävinä, joko tietoisesti tai tiedostamatta. Esimerkiksi kasvojen symmetrisyyden on sosiaalipsykologian tieteessä osoitettu olevan tällainen piirre (kaikilla sukupuolilla ja seksuaalisilla suuntautumisilla).
Muita sellaisia melko universaalisti suosittuja piirteitä on varmaan esimerkiksi miehen iso koko, mutta jo tämänkin mieltymyksen kohdalla on paljon yksilöllistä vaihtelua, eikä läheskään kaikilla ole sama maku. Sosiaalisuus ja hyvä huumorin- ja tilannetaju on varmasti myös eduksi lähes kaikkia ihmissuhteita muodostettaessa.
Ulkomuodollisesti naiset tuntuvat viehättyvän miehestä, jolla on leveät hartiat, kapea lantio, isot kädet ja "sopivasti" lihaksia. Tuntuu että lähes joka nainen mainitsee nämä, kun saavat kertoa ulkoisia turn-oneja.
Ajattelen miehenä, että eri naiset ovat kiinnostuneita hyvin erilaisista miehistä. Tämä nyt on ainoa kanta, johon normaalilla älyllä ja sosiaalisella ymmärryksellä varustettu ihminen voi päätyä.
On kylläkin joitakin piirteitä, joista hyvin harvat naiset pitävät, ja joista useimmat naiset eivät pidä. Yksinkertaistaen voisi siis sanoa että turn-onit ovat yksilöllisiä mutta monet turn-offit ovat ainakin jossain määrin universaaleja.
Vierailija kirjoitti:

Kapea lantio?
Semmoisista leppoisista juoponrentuista.

Oliko termissä jotain epäselvää...?

Olen leppoisa ja hauska seuramies, viihdyn hyvin baareissa ja vaikka elätän itseni työllä, olen hyvin boheemi ja vapaamielinen. Naisseuraa ei tosiaan ole vaikea saada, vaikka olen kalju ja tukeva.
Yksilökohtaisia eroja mieltymyksissä voi olla, mutta keskimäärin naiset toivovat yli 15cm pituuseroa, kun taas miehet pitävät enemmän alle 10cm pituuserosta. Todella pitkät miehet ovat käytännössä miessukupuolen naisia eli heille löytyy aina joku ottaja.
Naiset myöskin yleensä toivovat, että penis olisi yli 17cm ja alle 25cm pitkä.
Naiset yleensä haluavat miehellä olevan hiukset. Kaljuus karsii pois monta mahdollisuutta.
Valkoihoiset miehet ovat halutumpia kuin kaikki muut.
Lisäksi miehellä saisi olla tietynlainen kasvojen luusto ja terävä leukalinja.
Isot kädet ja lihaksikas vartalo matalalla rasvaprosentilla lisää viehättävyyttä keskimäärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulkomuodollisesti naiset tuntuvat viehättyvän miehestä, jolla on leveät hartiat, kapea lantio, isot kädet ja "sopivasti" lihaksia. Tuntuu että lähes joka nainen mainitsee nämä, kun saavat kertoa ulkoisia turn-oneja.
Kapea lantio?
Oliko termissä jotain epäselvää...?
Se on epäselvää, miksi kukaan arvioisi miehen lantion leveyttä, ja miksi kapeampi lantio olisi miehellä jotenkin seksikkäämpi.
Vyötärön leveyden merkityksen vielä ymmärrän, sillä keskivartalolihavuus ei miellytä kaikkia. Mutta lantiosta en ole koskaan kuullut.
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen miehenä, että eri naiset ovat kiinnostuneita hyvin erilaisista miehistä. Tämä nyt on ainoa kanta, johon normaalilla älyllä ja sosiaalisella ymmärryksellä varustettu ihminen voi päätyä.
On kylläkin joitakin piirteitä, joista hyvin harvat naiset pitävät, ja joista useimmat naiset eivät pidä. Yksinkertaistaen voisi siis sanoa että turn-onit ovat yksilöllisiä mutta monet turn-offit ovat ainakin jossain määrin universaaleja.
Haluatko kertoa tarkemmin, mitä ajattelisit näiden turn-offien olevan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulkomuodollisesti naiset tuntuvat viehättyvän miehestä, jolla on leveät hartiat, kapea lantio, isot kädet ja "sopivasti" lihaksia. Tuntuu että lähes joka nainen mainitsee nämä, kun saavat kertoa ulkoisia turn-oneja.
Kapea lantio?
Oliko termissä jotain epäselvää...?
Se on epäselvää, miksi kukaan arvioisi miehen lantion leveyttä, ja miksi kapeampi lantio olisi miehellä jotenkin seksikkäämpi.
Vyötärön leveyden merkityksen vielä ymmärrän, sillä keskivartalolihavuus ei miellytä kaikkia. Mutta lantiosta en ole koskaan kuullut.
Ja siitä huolimatta, kun niitä turn on -galluppeja, niin kapea lantio mainitaan usein.

Ihan biologinen fakta. Kapea lanne on paljon houkuttelevampi kuin leveä, naismainen per*e.
Pitkä, tumma ja komea. Ainoa syy miksi tuollainen mies ei kelpaa on se, että mies on tyhmä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulkomuodollisesti naiset tuntuvat viehättyvän miehestä, jolla on leveät hartiat, kapea lantio, isot kädet ja "sopivasti" lihaksia. Tuntuu että lähes joka nainen mainitsee nämä, kun saavat kertoa ulkoisia turn-oneja.
Kapea lantio?
Sivusta: se on yksi sukupuolen tunnusmerkki, ja siksi melko universaalisti viehättävänä pidetty. Yksinkertaistaen heteromiehen keskimäärin pitävät sellaisista naisista, jotka mahdollisimman selkeästi erottuvat miehestä, ja heteronaiset sellaisista miehistä, jotka mahdollisimman selkeästi erottuvat naisesta. Tämä on ihan yleinen seksuaalivalinnan periaate. Siten naisilla pidettyjä ominaisuuksia ovat esimerkiksi leveä lantio, erottuvat rinnat ja pieni ruumiin koko. Miehillä vastaavasti suosittuja ovat se kapea lantio, iso ruumiin koko ja parrakas leuka - joskin viimeinen on tuntunut olevan aika paljon kulttuurisen muodin mukaan vaihteleva.
Ulkomuodollisesti naisten miesmaku on hämmästyttävän yhdenmukainen. Mutta luonteenpiirteissä on sitten enemmän eroavaisuuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulkomuodollisesti naiset tuntuvat viehättyvän miehestä, jolla on leveät hartiat, kapea lantio, isot kädet ja "sopivasti" lihaksia. Tuntuu että lähes joka nainen mainitsee nämä, kun saavat kertoa ulkoisia turn-oneja.
Kapea lantio?
Oliko termissä jotain epäselvää...?
Se on epäselvää, miksi kukaan arvioisi miehen lantion leveyttä, ja miksi kapeampi lantio olisi miehellä jotenkin seksikkäämpi.
Vyötärön leveyden merkityksen vielä ymmärrän, sillä keskivartalolihavuus ei miellytä kaikkia. Mutta lantiosta en ole koskaan kuullut.
Onhan tuo nyt päivänselvä asia. Naisilla on leveät lantiot, leveälanteinen tai isopeppuinen mies on naisellinen. On harvinaista että olisin jonkun miehen kanssa samaa mieltä meidän naisten mieltymyksistä, mutta tuon edellisen kanssa olen, kaikki täsmää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulkomuodollisesti naiset tuntuvat viehättyvän miehestä, jolla on leveät hartiat, kapea lantio, isot kädet ja "sopivasti" lihaksia. Tuntuu että lähes joka nainen mainitsee nämä, kun saavat kertoa ulkoisia turn-oneja.
Kapea lantio?
Oliko termissä jotain epäselvää...?
Se on epäselvää, miksi kukaan arvioisi miehen lantion leveyttä, ja miksi kapeampi lantio olisi miehellä jotenkin seksikkäämpi.
Vyötärön leveyden merkityksen vielä ymmärrän, sillä keskivartalolihavuus ei miellytä kaikkia. Mutta lantiosta en ole koskaan kuullut.
Ja siitä huolimatta, kun niitä turn on -galluppeja, niin kapea lantio mainitaan usein.
Voitko linkata vaikka pari? Ihan uteliaisuudesta haluaisin tsekata. Ja mielellään suomalaisia, jos löytyy. Onhan mahdollista, että tämä on esimerkiksi jokin outo amerikkalainen kulttuurinen fiksaatio. Voin rehellisesti sanoa, etten ole koskaan kuullut kenenkään puhuvan MIEHEN lantion leveydestä millään lailla miehistä viehättävyyttä määrittävänä tekijänä, toisin kuin vaikka hartioista, selästä tai käsivarsista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulkomuodollisesti naiset tuntuvat viehättyvän miehestä, jolla on leveät hartiat, kapea lantio, isot kädet ja "sopivasti" lihaksia. Tuntuu että lähes joka nainen mainitsee nämä, kun saavat kertoa ulkoisia turn-oneja.
Kapea lantio?
Oliko termissä jotain epäselvää...?
Se on epäselvää, miksi kukaan arvioisi miehen lantion leveyttä, ja miksi kapeampi lantio olisi miehellä jotenkin seksikkäämpi.
Vyötärön leveyden merkityksen vielä ymmärrän, sillä keskivartalolihavuus ei miellytä kaikkia. Mutta lantiosta en ole koskaan kuullut.
Onhan tuo nyt päivänselvä asia. Naisilla on leveät lantiot, leveälanteinen tai isopeppuinen mies on naisellinen. On harvinaista että olisin jonkun miehen kanssa samaa mieltä meidän naisten mieltymyksistä, mutta tuon edellisen kanssa olen, kaikki täsmää.
Niinpä, ja samaa mieltä kanssasi ovat lähes kaikki muutkin naiset: naisilla on hyvin samankaltainen miesmaku, jos kyse on miehen ulkomuodosta.
Olisi kiva kuulla myös mistä kuva on teille muodostunut, ja pidättekö itse näitä tärkeinä asioina.