Lapsen hoitopaikka syyttää isää lapsenpahoinpitelystä täysin ilman perusteita. Mitä voimme tehdä?

Kiitos kommentistasi koskien määritelmiäni. On mukavaa, että jotkut haluavat ottaa tällaiset keskustelut niin kovin vakavasti. Se määritelmä oli siinä siksi, että minua hieman ihmetyttää miksi joistakin yksinkertaisista asioista pitää tehdä niin monimutkaisia. Suurin osa kommenteistani on muutenkin tarkoitettu herättämään keskustelua, eivätkä ne ole tarkoitettu yleispäteviksi totuuksiksi.



Määritelmäni ei tietenkään ollut aukoton. Ehkä määritelmäksi sitten sopisi paremmin, että perheen muodostaa 2 tai useampi ihminen, jotka elävät ainakin jokatoinen viikko yhteisissä tiloissa?



Mutta nuo esittämäsi kysymykset vastuullisuudesta, kasvatuksesta ja henkisestä ja fyysisestä väkivallasta ovat kyllä sellaisia, että siinä alkaa jo olla hieman liian laajasti asiaa tällaisen keskustelun kuormittamiseen. Mutta en haluaisi antaa kuvaa siitä, että koska sanaa " vastuullisuus" ei voi kukaan kaikenkattavasti määritellä, kenenkään ei tarvitse vastuuta tuntea tai ottaa. Ilmeisesti itsekin tunnet vastuuta niiden lasten elämästä joita työsi puolesta seuraat? Muutenkin nuo kysymyksesi ovat ehkä hieman saivartelun makuisia, sillä eivätköhän nämä termit ole kaikille jotensakin tuttuja. Esimerkkinä tuo tukistaminen menisi siihen fyysisen väkivallan puolelle, koska siinä kajotaan lapsen tukkaan hyvinkin konkreettisesti...



En ole huomannut, että tässä keskustelussa olisi esitetty mitään käsityksiä huonommista tai paremmista perheistä, joten en osaa sanoa miksi sellaista pitäisi alkaa määrittelemään sen enempää. Kuten itsekin sanoit, se ei ole edes mahdollista.



Minä en ole kirjoittanut, että lastensuojelussa on kyse kyttäämisestä. Enkä pidä siitä, että minun kirjoituksiani luetaan omien ennakkoluulojen läpi ja sitten syytellään kaikenlaisesta. Kirjoitin, että lastensuojelussa on usein lähtökohtana, siis nimenomaan henkilökunnan asenteissa, että henkilöt ovat syyllisiä kunnes toisin todistetaan ja asiakkaita kohdellaan näinollen melko ikävästi. Samalla tavalla kuin tämän ketjun aloittajaa on kohdeltu. Tietysti on poikkeuksia eivätkä kaikki tähän syyllisty, mutta eiköhän tällä hetkellä vielä ole lastensuojeluviranomaisilla enemmän sellainen kaiku, että ongelmia tulossa, kuin että apua tulossa. Tietysti se työntekijöiden arjesta käsin tuntuu erilaiselta, mutta eipä paljon kahvipöydissä puhuta, että niin, meidän perheestä tehtiin muuten lastensuojeluilmoitus viime viikolla, ihan aiheetonhan se oli, mutta oli se kiva että joku vähän tutkii meidän perheen oloja jos on vaikka jäänyt itseltä jotain oleellista huomaamatta... Minä en tykkää siitä, että remonttimiehet ramppaavat meille kuin omaan taloonsa kengät jalassa milloin heitä huvittaa, niin en kyllä pitäisi jonkin näin henkilökohtaisen ja minulle tärkeän asian ulkopuolisesta tutkimisestakaan, vaikka kuinka tietäisin miten se on täysin aiheetonta. Eli valitan, että ymmärrän ap:n tunteet täysin.



Hienoa, että lastensuojelussa paneudutaan ennaltaehkäisevään työhön. Sitähän minä kovasti toivoin. Mutta tämä työ ei sitten taida olla kovin tehokasta, kun niin kovasti peräänkuulutat tarvetta puuttua perheiden elämään ilman perusteita? Kun niitä perheitä sitten taitaa olla todella paljon, joita tämä ennaltaehkäisevä apu ei tavoita? Ehkä jopa kaikki Suomen vanhemmat ovat hommaansa täysin kykenemättömiä? Minä kun kirjoitin, että tarhantätejä tulisi kouluttaa näkemään todelliset ongelmat. Vai onko parempi että tätä koulutusta ei olisi ja tädit ilmoittelevat ketä ja mitä sattuu? Ennaltaehkäisevä työ on mielestäni niitä asioita, joista aiemmin jo kirjoitin (satuitko lukemaan) ja siinä mainitsin, että mitään taikakeinoa tuohon asiaan tuskin on. Mainitsemani tilanne oli siis ideaalitilanne ideaaliyhteiskunnassa, mielikuvitusta käyttäen luotu siis. Vaikka ideaalitilanteeseen ei koskaan päästäisi, mielestäni on tärkeää joskus miettiä ihan kenen tahansa, että miten kaikki sujuisi kaikista parhaiten, ilman mitään käytännön senhetkisiä rajoitteita. Onpahan selkeämpi visio edes siitä, mihinpäin pyrkiä. Tuloksellisuudesta sanoisin, että kyllä lastensuojelussa ja ennaltaehkäisevässä työssä vielä kehittämistä on, eihän teillä muuten olisi edes asiakkaita jos homma jo sujuisi kuin tanssi.



Tietojani mielelläni tarkistan aika-ajoin, mutta näyttäisi siltä että ne ovat kyllä olleet ajantasalla. Asenteista puhuin yleisellä tasolla, uskoisin olevani suhteellisen oikeassa niiden suhteen myös. Toistelin tuon yleisen ennakkoluulon sen takia, että joskus nekin on hyvä sanoa ääneen jotta saadaan keskustelua aikaiseksi. Ja tuo " arvailu" oli siis visiointia, toiveita siitä miten asiat voisi täällä hoitaa, jotta niitä asiakkaita ei olisi niin paljon. Sitä kun joskus tyhmyyksissään erehtyy kuvittelemaan, että tätä maailmaa voisi jotenkin parantaa...

Tartsani:

Nämä kommentit vois oikeesti jättää sanomatta. Vai löytyykö joukosta kenties sellanen superäiti, joka ei ole koskaan käyttänyt jonkinasteista fyysistä väkivaltaa lapseensa? Puhumattakaan sitten henkisestä.

Ei taida maa päällään sellaista äitikultaa kantaa.

Nyt ihmettelen suunnattomasti kommenttiasi.

Kyllä, minä olen ainakin äiti, joka ei ole KOSKAAN käyttänyt minkäänlaista fyysistä väkivaltaa lapsiinsa. En ole missään mielessä superäiti, varmaan kaukana sellaisesta. Mutta lapsiani en satuta. Monesti on tilanteita, että joudun poistamaan kiukuttelevan uhmaikäisen jostain tilanteesta, mutta teen sen aikuismaisesti, en roikottaen tai käsivarresta puristaen.

Minä en kerta kaikkiaan ymmärrä, miksi niin monet hyväksyvät silloin tällöin tapahtuvan pienen lapsen satuttamisen, kuten tukistamisen tai sormille näpäytyksen. Ihan vertauksen vuoksi, miten suhtaudutaan miehen fyysiseen kajoamiseen vaimoonsa? Siis, voiko mielestänne mies vähän näpäyttää vaimoaan? Pikkuisen tönäistä silloin tällöin? Miksi aikuisten satuttamisessa ollaan niin paljon ehdottomampia? Meneekö raja sukulaisuussuhteessa, eli omaa lasta voi satuttaa, mutta puolisoa ei? Vai onko kyseessä ikä? Minkä ikäistä lasta on vielä ok tukistaa toisinaan? Mikä on ikäraja? Vai hyväksyisitkö esim. sinä, Tartsani, että äitisi tukistaisi sinua, kun et tekisi niin kuin hän tahtoo? Onko se se maaginen 18v, jonka jälkeen ihmistä ei saa enää satuttaa?

Nämä asenteet johtuvat mielestäni vain siitä, että pienet, viattomat lapset ovat täysin puolustuskyvyttömiä oikeuksistaa. Heitä ei uskotta, kuunnella, kunnioiteta kuten aikuisia. Jos nainen sanoisi vaikka poliisille mustelma poskessaan, että mihensä löi häntä, tapahtuisiko mitään? Miksi aikuista automaattisesti uskotaan, mutta lasta ei missään nimessä saisi uskoa, kuten monet tässäkin ketjussa sanovat? Ihan varmasti aikuiset valehtelevat ja vääristelevät asioita aivan yhtä paljon kuin lapset, se ei ole mikään selitys.

Kyllä on suurta itsepetosta kuvitella, että kaikki maailman äidit ovat kuten sinä, Tartsani, että " joutuvat" turvautumaan lapsensa satuttamiseen hermostuessaan. Silloinhan ei ole kyse edes fyysisestä rankaisemisesta, vaan hermojen menettämisestä niin, että ei voi enää hillitä itseään, vaan satuttaa toista. Ja mitä lapset oppivat? Sen, että kun ei muuten asiat mene niin kuin haluaa, niin lyöminen on ok.

Rölli05:

Ihan varmasti aikuiset valehtelevat ja vääristelevät asioita aivan yhtä paljon kuin lapset, se ei ole mikään selitys.

Sinulla, Rölli-hyvä, ei ilmeisesti ole onni olla vilkasmielikuvituksisen, puheliaan, sosiaalisen, huomiohakuisen lapsen äiti? Jos nimittäin olisi, et kirjoittaisi noin, koska tietäisit, että sellainen lapsi voi todellakin ilman mitään perustetta ja ongelmaa päästää suustaan mitä mielikuvituksellisimpia juttuja. Epäilenpä, että äidit, joilla on sellaisia lapsia, ovat tässäkin ketjussa ymmärtäneet ap:ta paremmin kuin te muut, koska osaamme eläytyä ap:n tilanteeseen ja sen herättämiin tunteisiin. Vaikka, tarkennuksena, en itsekään ymmärrä noin voimakasta reaktiota (kunnianloukkaussyyte).

Okei, tässä oli tämä mustelma mukana. Monen " tiukan linjan" kirjoittajan viesti näyttää kuitenkin olevan se, että jo pelkkä lapsen sana riittää, ilman jälkiä, ilman aiempia merkkejä ja oirehtimista. Onko näin, Jessiina ja muut? Jos on, on vain ajan kysymys, milloin meidän perhe on viranomaisten syynissä - sen verran hurjia juttuja tuo meidän kolmevuotias suustaan päästelee :) Mutta kuten jo aiemmin kirjoitin, ehkäpä ongelma ei olekaan lastensuojeluviranomaisen puuttuminen vaan vanhempien pelko ja asenne sitä kohtaan. Omalta osaltani tämä on ollut sen puoleen ihan hyödyllinen ketju!

Tämä nyt menee turhaksi selittelyksi, myönnän. Minulla on viisi temperamentiltaan hyvin erilaista lasta ja kyllä, minulla on onni olla myös erittäin vilkasmielikuvituksisen, puheliaan, sosiaalisen, huomiohakuisen lapsen äiti. Mutta tämä lapsi puhuu myös toisinaan totta ja on pohjimmiltaan hyvin herkkä. Koska hän on niin avoin ja sosiaalinen, hän luultavasti myös kertoisi salailematta lyömisestä tms. Minua ainakin loukkaisi, jos hänen puheitaan automaattisesti pidettäisiin huomionhakuisen lapsen höpötyksenä. Se on totta, että pelkkä lapsen yhden kerran mainitsema juttu ei varmaan olisi riittävä peruste ilmoituksen tekoon. Mutta ap:n jutussahan lapsella oli myös jälki poskessa.



Kuten aiemmin kirjoitinkin, minäkin ymmärrän ap:n pahastumisen, olisin varmasti itsekin harmistunut, mutta en lähtisi tarhatätejä syyttelemään, hehän tekivät niin kuin ohjeet määräävät. Mielestäni ap reagoi naurettavan voimakkaasti.

Tämä menee asian vierestä, mutta menköön..



Olen Jessiinan kanssa samoilla linjoilla siitä, että " tavallisen perheen" määritteleminen ja sen pohjalta tehtävät oletukset esim. lastensuojeluasioissa voivat olla joskus hyvinkin ongelmallisia.



Arkikielessähän " tavallinen perhe" esiintyy tiuhaan ja tiheään eikä siinä mitään. Mutta heti kun " tavallisen perheen" määritelmään aletaan liittää lauseita, kuten " tavallisessa perheessä ei esiinny lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa" , minun niskakarvani nousevat pystyyn.



Jaa miksi nousevat? No, " tavallisen perheen" käsite olettaa vastakohtansa " epätavallisen perheen" . Ja mitä nämä sitten ovat? Ensimmäisenä tulee mieleen, että ne ovat sellaisia perheitä, joista tullaan käyttäneeksi jotakin etuliitettä. Esim. yksinhuoltajaperhe, maahanmuuttajaperhe, sateenkaariperhe, suurperhe, alkoholistiperhe jne. Ja jos on olemassa lause " tavallisissa perheissä ei esiinny väkivaltaa" niin se vähän vihjaa siihen suuntaan, että " epätavallisissa perheissä" , joissa asiat ovat määritelmällisesti eri tavoin kuin " tavallisissa perheissä" , kannattaa tarkkailla myös sitä perheväkivaltapuolta..



Samalla " tavallisen perheen" määritteleminen oletusarvoisesti väkivallattomaksi rakentaa entistä tiukemman näkösuojan niihin lapsiin nähden, jotka elävät muuten ihan tavallisissa perheissä, mutta niissä vaan hakataan (tai raiskataan tai henkisesti pahoinpidellään) lapsia. Eli toisin sanoen lapset, jotka elävät keskiluokkaisissa valkoisissa työssäkäyvissä heteroperheissä, joissa vanhemmat pukeutuvat siististi ja ovat ystävällisiä naapureilleen ja sytyttävät joulun alla pihakuuseen sähkökynttilät, ovat paljon suuremmassa vaarassa joutua pitkän väkivaltakierteen uhreiksi ilman, että sitä nähdään tai siihen uskalletaan puuttua. Koska ajatus on, että " vanhemmathan ovat ihan normaaleja tyyppejä eikä kukaan noin normaali hakkaa lapsiaan" .



Tämän takia näen ennemmin, että päiväkodeissa ja muussa sosiaalitoimessa on liipasinsormi ilmoitusten tekemisen suhteen vähän liian herkkä, myös " tavallisten perheiden" suhteen, kuin liian jäykkä.



Tällä en nyt millään tavalla yritä sanoa, että perheen määrittelyjä esittänyt kirjoittaja kuvittelisi, että esim. maahanmuuttajat hakkaavat lapsiaan useammin kuin kotoperäiset suomalaiset. Enkä myöskään esittää ap:n tilanteesta minkäänlaista analyysia. Vaan selittää, miksi minulla ja ehkä myös Jessiinalla on vähän ongelmia tämän " tavallisen perheen" käsitteen ja siihen liitettyjen väkivallattomuusoletusten kanssa.



Anteeksi pitkä viesti...

Rölli05:

Kyllä on suurta itsepetosta kuvitella, että kaikki maailman äidit ovat kuten sinä, Tartsani, että " joutuvat" turvautumaan lapsensa satuttamiseen hermostuessaan.

Olipa siinä kommentti, ja vielä asiasta, jota en ole maininnut yhdessäkään kirjoituksessani. Kirjoititpa sen vielä siihen muotoon, että harrastaisin moista säännöllisesti.

Ensinnäkään minä en hermostuksissani satuta lastani. Et tainnut ymmärtää esimerkkiäni toisessa kirjoituksessani, vai luitko sitä ollenkaan? Minusta fyysisen väkivallan raja on niin " häilyväinen" , että jokainen äiti syyllistyy siihen jossakin määrin, jossain vaiheessa lapsen kehitystä.

Minä en hyväksy fyysistä väkivaltaa, aikuisia taikka lapsia kohtaan. Harva tuskin hyväksyy. Tarkoittaako se, kun en jaa tuomiota ap:lle taikka vihjaile lapsenhakkaajaksi, hyväksyisin? Tekeekö se minusta (kuten kirjoitit) lastani hermostuksissani satuttavan vanhemman, jos uskon, että jokainen äiti syyllistyy jonkinasteiseen fyysiseen väkivaltaan jossain vaiheessa lapsen kasvua?

Kyllä on maailma mustavalkoinen.

Olen pahoillani, viimeinen kappale kirjoituksessani oli liian hätäisesti kirjoitettu. Tarkoitus oli kirjoittaa sinulle jotain tähän tyyliin: " Kyllä on suurta itsepetosta kuvitella, että kaikki maailman äidit ovat kuten sinä, Tartsani, että " joutuvat" turvautumaan lapsensa satuttamiseen" . Näin ainakin annat ymmärtää, kun sanot, ettei maailmasta löydy äitiä, joka ei olisi joutunut turvautumaan jonkinasteiseen fyysiseen väkivaltaan. Tuo hermostuessa satuttaminen liittyi jonkun toisen kirjoittajan viestiin, joka kirjoitti jotain siitä, että joskus on tilanteita, kun kaikki keinot on käytetty ja mikään ei enää auta, niin on pakko turvautua esim. tukistamiseen, kun ei enää millään jaksa itseään hillitä. Koska suuntasin koko viestini sinulle, tuli tuo hermostumisasiakin liitettyä sinuun, siitä olen pahoillani. Se ei ollut tarkoitus, tiedän että et ole niin kirjoittanut.



Edelleen olen kuitenkin sitä mieltä, että väite siitä, että kaikki maailman äidit ovat jossain vaiheessa joutuneet turvautumaan fyysiseen väkivaltaan, on väärin.



Minun mielestäni fyysinen väkivalta lasta kohtaan on helppo määritellä niin, että se on väkivaltaa silloin, jos äiti tarkoituksenmukaisesti kohtelee lasta niin, että tietää sen satuttavan. Esimerkiksi jos poistaa kiukuttelevan lapsen jostain tilanteesta raahaamalla käsivarresta. Varmasti jokainen tietää, että se satuttaa lasta. Eri asia on kantaa lapsi pois rauhallisesti.

mutta itse ihmettelen, miksi happymom otti niin kamalan vakavasti asian ilmoittamisen lastensuojeluviranomaisille. Viranomaisillehan tulee ilmoituksia milloin mistäkin asiasta. Esimerkiksi naapurit saattavat ottaa yhteyttä, kun naapuriperheessä lapset itkevät ja huutavat äänekkäästi, vaikka sekin on useimmiten ihan tavallista lapsiperheen arkea. Lastensuojeluviranomaisten tehtävähän on tarkastaa, onko asiassa tarvetta edetä pidemmälle ja he kyllä tietävät varsin hyvin sen, että monet ilmoitukset osoittautuvat aiheettomiksi. Mielestäni asiaa kannattaa katsoa lapsen ja päivähoidon työntekijöiden näkökulmasta: lapsen paras on, että kaikki tapaukset, joissa häneen on kohdistunut väkivaltaa, tulevat esille ja näin estetään tapahtuman toistuminen. Päivähoidon henkilökunta ei voi olla varma, milloin kyseessä on lapseen kohdistunut väkivalta. Ko. tapauksessahan olisi aivan hyvin voinut olla mahdollista, että isku olisikin ollut isän aikaansaama. Henkilökunta tuskin tuntee kaikkia asiakasperheitä läpikotaisin. Kun kaikki ns. normaalit perheet osaisivat suhtautua rauhallisesti aiheettomiinkin lapsensuojeluilmoituksiin, niin sillä tavalla me vahvistamme lapsen oikeuksia ja turvaa niissä tapauksissa, joissa perheen ulkopuolista apua todella tarvitaan.

" Että minun lapseni olisivat hoidossa. Päivähoidossa olisi minusta parantamisen varaa ja minulla olisi ollut erimielisyyksiä hoidon suhteen henkilökunnan kanssa. Olisin ajoittain harkinnut hoitopaikan vaihtoa.



Haen lapsia hoidosta, henkilökunta ilmoittaa että ovat tehneet lastensuojeluilmoituksen koska lapseni poskessa on ollut jälki ja lapsi on sanonut isänsä lyöneen. Järkytyn ja soitan miehelleni, kysyn onko lapsi kaatunut aamulla tms. Mieheni ei ymmärrä mistä on kysymys, aamu on sujunut hyvin. Seuraavaksi tulee mieleeni onko päiväkodissa sattunut jotain, onko lapsi kaatunut, onko häntä siellä lyöty (esim. toinen lapsi), onko hän pudonnut? Yrittääkö henkilökunta salata oman laiminlyöntinsä vai " kostaa" minulle vaatimukseni paremmasta hoidosta?



Menen lukkoon, kirjoitan tänne hakien vertaistukea. Mielessäni pyörii kaikenlaista; jääkö papereihin merkintä vaikka ilmoitus todetaan aiheettomaksi, vaikuttaako tämä adoptioon, kulkeeko juorut pienellä paikkakunnalla?



Kun ensijärkytys on ohi suutun. Kuinka he kehtaavat tehdä näin, leikkiä toisten elämällä?! Soitan erinäisille tahoille ja helpotun, asioihin tulee jotain tolkkua."



-Minusta tuntuu että olisin reagoinut niin kuin ap. Kun perheessä on kaikki kunnossa juuri näin toimitaan. Ehkä rikosilmoitus on liiallista sillä on todella vaikeaa todistaa että päiväkodin henkilökunta on yrittänyt mustamaalata perheen. Heitähän suojelee se että he ovat ilmoitusvelvollisia vaikkakin nyt kyse oli jostain muusta. Luulisin että perhe jossa ei ole kaikki kunnossa jättäisi soittelematta joka paikkaan...



-Näillä tiedoilla mitä ap antoi täytyy sanoa että hoitopaikka käyttäytyi törkeästi ja on vähintään anteeksipyynnön velkaa. Ja muistakaa: ei ole meidän tehtävämme arvailla puhuuko ap totta vai ei, annetaan vain vertaistukea.

kumpi perheessä, äiti vai isä, on joutunut tukistamaan lasta " vain muutaman kerran 4 vuoden aikana " kun muut keinot eivät ole auttaneet.

Tuli vaan mieleen, että voiko niin täydellisesti luottaa toiseen ihmiseen, tässä tapauksessa siis aviomieheen , että voi olla 100% varma lapsen satuilleen? Jospa aamullakin olivat keinot loppuneet? Sitäpaitsi ruhjeesta / jäljestäkin voi päätellä aika pitkälle aiheuttajan. Ap:n viestistä ei käynyt milläänlailla ilmi miehen suhtautuminen asiaan, siis kunnianloukkaussyytteeseen ym. Ap puhuu vaan omista tunteistaan ja käyttää sana perhe, mutta aviomiestähän tässä epäillään.

Tiedän kuulostavani kamalalta, mutta valitettavasti olen terveydenhuollon ammattilainen ja nähnyt ja kokenut työssäni yhtä ja toista.

Tuollainen että tehdään suht kevyin perustein viranomaisilmoitus välittää viestin että sanokaa mitä sanotte, asiantuntija on puhunut...siis kun ei vaivauduta edes keskustelmaan asianosaisten kanssa. Eihän se estä ilmoituksen tekemistä ja asiaan reagoimista sen vaatiimalla tavalla jos edes kysyy vanhemmilta, onko ajatusta miksi lapsi puhuu niin kuin puhuu. Lisäksi turhat ilmoittelut vähentää resursseja hoitaa todellisia lastensuojelutapauksia.



Aina kannattaa jutella.

Minun mielestäni on hyvin huolestuttavaa se, miten " alan ammattilaiset" ovat tässä ketjussa ap:n asiaan suhtautuneet - ja minkälaisen maailmankuvan kautta he näitä ympärillään olevia asioita katselevat.



Minuakin kiinnostaisi (ammatillisessa mielessä) toisten ihmisten auttaminen, ja sellaisena mm. sosiaalityön ja sen pyrkimykset koen. Mutta jos on olemassa (noinkin kärjistynyt!) vaara siitä, että omakin maailmakuvani muuttuisi sen työn myötä noin raadolliseen suuntaan - niin ei kiitos. Eiköhän se nyt kuitenkin ole niin, että pääsääntöisesti suomalaisissa perheissä osataan hoitaa / hoidetaan lapsia hyvin, tottakai virheitä sattuu ja jokainen niitä tekee - mutta todelliset ongelmaperheet ja ongelmatapaukset ovat varmasti kuitenkin aika marginaalisia, eikö vain? Mikä on todennäköisyys siihen, että juuri ap:n perhe on ns. ongelmaperhe, josta lastensuojelun tulisi olla " tietoinen" ? Tämänkaltainen sokeutuminen elämän hyville ja kauniille asioille (mitä esimerkiksi äidin rakkaus puhtaimmillaan voi olla) pelottaa minua, joka kohdassa ja tilanteessa vain nähdään vääristymää ja pahuutta =0(.



Pelottava ketju, on todella.

Sörkkäisen nyt varmaan ampiaispesään tällä viestilläni...

Ihan aluksi haluan sanoa, että en hyväksy minkäänlaista lasten ruumiillista kurittamista. En tukistamista, luunappeja jne. Silti en olisi heti tuomitsemassa vanhempia, jotka joskus niin toimivat. Ja paino sanalla joskus.

Onkohan kukaan tullut ajatelleeksi, että varmaankin ihan kaikki meidän vanhempamme on kasvatettu tukistamalla ja luunapittamalla ellei jopa piiskaamalla. Kasvatusmallit periytyvät sukupolvelta toiselle, joten onko ihme, jos joskus tiukassa tilanteessa turvaudutaan siihen malliin, joka on omilta vanhemmilta saatu? Toki se on väärin ja täydellisessä maailmassa sellaista ei tapahdu, mutta uskon, että lasten pahoinpitely on jotain ihan muuta kuin 4 vuoden aikana 4 tukistusta. Omista vanhemmistamme kait tuli kutakuinkin täysjärkisiä, vaikka tukistaminen oli ennen pikemminkin sääntö kuin poikkeus.

Ja nyt joku varmaan tämän viestini perusteella väittää, etten välitä lasten parhaasta... Kyllä välitän, mutta mustavalkoinen tuomitseminen harvoin johtaa mihinkään.

(anteeksi, viesti lähti liian aikaisin)



Piti vain kommentoida tuota " varmaankin kaikkia meidän vanhempia on kasvatettu tukistamalla jne jne" (ei tarkka lainaus) - ei todellakaan ole!!



Mutta joo, pitää varmaankin paikkaansa, että jos itse on saanut sellaista kohtelua osakseen, on vaikeampaa itse käyttäytyä toisin - ei kuitenkaan mahdotonta, kyllä on mahdollista päättää, että minä en halua lastani sillä tavalla kohdella.

Huh huh, onpas tämä aihe herättänyt keskustelua suuntaan ja toiseen. Osa kommenteista on aivan käsittämättömiä jopa oma alkuperäinen viestini on muuttunut matkan varrella ja lapseni poskeen on ilmestynyt mustelma vaikka missään viestissäni niin ei sanota??

Eniten olen huolissani näistä ns. alan ammattilaisten mielipiteistä. Ne ovat suurin osa aika kärkkäitä ja jopa viestissäni mainitusta tukistamisesta on tehty valtava asia. Työpaikallani kuulen päivittäin kuinka kollegat kertovat joutuneen nappaamaan lasta niskavilloista tai napauttamaan sormella kun mikään ei tunnu tehoavan. Eikä se suoraan sanottuna minusta ole kuulostanut mitenkään ihmeelliseltä. Pitäisiköhän minunkin nyt tehdä ilmoitus kaikista työkavereistani lastensuojeluun? Oli se sitten laissa kielletty tai ei niin meillä käytetään tervettä järkeä ja todennäköisesti tulen lasta vielä joskus tuskistamaan. Se on sitten ihan jokaisen oma asia minä kokee tukistamisen. Sitäkin on varmaan monenlaista. Ajatelkaa, että minua on lapsena lyöty kerran nahkavyöllä takapuolelle, kun olen kiukutellut kaupassa enkä muista tästä jääneen minkäänlaisia traumoja. Samoin on tehty monelle ikäpolveni tuttavalle eikä se siihen aikaan ollut mitenkään ihmeellistä. Se ei silti tarkoita sitä että iki päivänä tekisin niin omalle lapselleni. Mutta olen silti hieman sitä mieltä, että nykyään joka asiasta ollaan niin hysteerisiä. Eniten minua nauratti päiväkodin johtajan kommentti, kun soitin hänelle ja ihmettelin tapahtumaketjun kulkua. Hän alkoi jo syyttää minuakin, kun olin asiasta kuultuani korottanut ääntäni. Herran jumala sentään! Onko nykyajan vanhemmilta äänen korottaminenkin kielletty!? Lapsille pitäisi vaan lässyttää ja tarjota terveellisiä välipaloja. Ei ole ihme, että kouluissa opettajilla on nykyään suuria vaikeuksia, kun lapset ovat mitä ovat eikä ketään saa komentaa ettei tule traumoja.

Tämä on viimeinen viesti mitä tänne kirjoitan ja enkä aio enempää myökään ketjua lukea. Uusi sivu asian suhteen on käännetty joka suhteessa.

tai kunnalliseen päivähoitojohtajaan.

Minusta sinulla ei ole mitään syytä mennä lukkoon, kerro selvästi kantanne asiaan ja ilmoita että käytös oli asiatonta.



Kunnilla saattaa olla jotakin varhaisen puuttumisen tms. toimintamalleja joiden vuoksi reagoidaan liian herkästi. Ja lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden kanssa samassa työpaikassa olleena voin sanoa että kyllä he ovat yleensä ammattilaisia ja huomaavat nopeasti väärät hälytykset. Itse ottaisin varmaan myös kunnan lastensuojelupäällikköön yhteyttä ja kysyisin miksi kunnassa tällä tavalla toimitaan. Asiallisesti ja rauhallisesti.

Olen todella kiitollinen kaikista vinkeistä ja tahoista joihin voin ottaa yhteyttä. Neuvolaan menemme heti aamusta ja siellä katsovat ja tekevät todistuksen, että lapsessa ei ole mitään väkivallan jälkiä. Tämä on aivan hullua! Pitääkö minun tästä eteenpäin pelätä jokaista naarmua ja mustelmaa joita lapset ovat aina täynnä, että luullaankohan tätä taas jonkun aikuisen tekemäksi. Kyyneleet vaan valuvat näytölle, kun olen niin neuvoton. Miten tämmöinen on mahdollista!?!

Ymmärrän kyllä. Mutta lapsillasi ja perheelläsi on kuitenkin kaikki hyvin, sehän on tärkeintä. Sinä tiedät että asiat ovat hyvin. Ei sinulla ole silloin mitään syytä hätään. Kerro miten asiat ovat ja kysy vaikka neuvolantädiltä keneen voit ottaa yhteyttä asian jälkiselvittämiseksi.



Meitä kaikkia vanhempiahan Suomessa valvotaan ja pyritään ohjailemaan. Silti suurin osa ongelmatapauksista jää toteamatta. Valitettavasti jotkut joilla on kaikki kunnossakin joutuvat epäillyiksi. Pystyisitkö ajattelemaan, että ehkä samalla tavalla on onnistuttu saamaan apua jollekin toiselle lapselle jolla on oikeasti ollut hätä? Hyväänhän kaikki pyrkivät, niin minä yrittäisin uskoa, vaikka myönnän että itsekin järkyttyisin tietysti. Kyse on ylireagoinnista, toki, ja se kannattaa selvittää, mutta varmaankin motiivit ovat hoitajilla olleet kuitenkin hyvät.

...Ja sanoinkin tänään ystävälleni, että totta kai on hienoa, että lasta kuunnellaan mutta että heti aletaan soittelemaan johonkin lastensuojeluviranomaisille ilman, että vanhempienkanssa edes jutellaan. Kiitos hyvistä neuvoistasi. selvitin heti ko. henkilöiden puhelinnumerot netistä ja soitan heille heti aamusta. En todellakaan aio jättää asiaa tähän haluan, että lastenhoitaja saa asiasta myös huomautuksen. tuntuu olevan muutenkin erittäin virkaintoinen juuri koulunpenkiltä tullut joten hieman rauhoittua voisi ja ottaa maalaisjärjen käyttöön oppikirjojen neuvojen sijaan.

Olemme ajatelleet mieheni kanssa alustavasti adoptiota ja tämmöinen vie varmasti pohjan siltäkin, sillä käsittääkseni kaikesta jää tässä maassa merkintä johonkin jopa 10 v vanhoista parkkisakoista.

Hoitopaikkaa haluan vaihtaa myös, syitä on myös muita joista eilen viimeksi miehen kanssa puhuimme ja silloin vielä pohdimme onko päätös oikea mutta tämänpäiväinen tapahtuma vahvisti mieleipiteemme. Osaatko sanoa kuinka nopeasti tämmöisen takia voisi uuden hoitopaikan saada?

Kertoivatko hoitotädit mitään siitä että onko lapsesi puhunut näin useamminkin? Tuntuu erikoiselta että he heti ilmoittavat yhdesta kerrasta (jonka ovat kuulleet 4-vuotiaalta) keskustelematta ensin teidän kanssanne....

Yleensä tässä maassa ihmiset liian usein sulkevat silmänsä lasten hädältä, tällaisia ylilyöntejä varmaan tulee harvoin, enemmän päinvastoin. Mielestäni syytä ei kuitenkaan huoleen ole koska asianne mitä ilmeisemminkin ovat kunnossa. Lastensuojeluviranomaiset toki ottavat vakavasti kaikki ilmoitukset ja eritoten päiväkotihenkilökunnan. Asia selvitetään ja siinä se. Harmillista toki, yleensähän tällaiset perheen sisäisiin asioihin puuttumiset koetaan erittäin loukkaavina. Lapsen etua tässä käytännössä kuitenkin haetaan. Kynnys näiden hoitajien kohdalla seuraavan kerran kun onkin tosi kyseessä jonkun toisen lapsen kohdalla voi olla korkeampi ilmoittamiseen (mikäli he nyt ihan kauheet moitteet saavat) ja se on oikeastaan myös aika surullista.

Raivoissani toki olisin minäkin vastaavassa tilanteessa mutta ymmärrän miksi näin toimitaan.