Mies ei tarjoa esim. ravintolassa, mutta muille pitää esittää että tarjoaa??????
Vakituinen parisuhde ja aikuiset ihmiset kyseessä, jos sillä nyt on jotakin merkitystä. Tarjoamattomuus ei ole varsinainen ongelma, joten on ihan ok että maksetaan omansa, joten siitä ei tarvitse alkaa jankata. Mutta tämä on omituista; kun mennään syömään ihan vaan keskenään, se että tarjoilija tuo erilliset laskut on miehelle ok, mutta jos ollaan miehen sukulaisten tai kaverien kanssa ravintolassa syömässä, sama ei käykään. Mies ei kuulemma kehtaa maksaa erikseen, joten hän sitten "tarjoaa"=maksaa molempien laskun muiden seurassa ollessa, mutta haluaa summan takaisin myöhemmin.
Miehelle on tärkeää ja on erikseen korostanut, että hän ei tarjoa ja maksa kaikkea vaan kumpikin maksaa oman osuutensa syömässä, matkoilla jne. Miksi kuitenkin muiden seurassa ja muiden miesten maksaessa koko laskun myös puolisonsa osalta, alkaa teatteriesitys jossa mies maksaa koko laskun ja esiintyy tarjoavana miehenä? Miksi ei voi pyytää erillisiä laskuja kuten tavallisestikin? Olen kysynyt, ei kuulemma "kehtaa". Miksi erilliset laskut ovat ok ja oletus kahdestaan, mutta seurassa ne onkin noloa eikä "kehtaa" antaa naisen maksaa osuutensa?
Minusta homma menee niin, että jos sovitaan että kumpikin maksaa omansa, kumpikin myös maksaa omansa, tilanteesta ja seurasta riippumatta. Jos toinen haluaa tarjota, niin hän silloin todellakin tarjoaa eikä vain esitä muille tarjoavansa ja kysele summan perään myöhemmin. Mikä tuossa esittämisessä on ideana?
Kommentit (117)
Mieheni ei ole koskaan tarjonnut. Kerran tarjoilija meinasi Valentinen päivänä tuoda laskun hänelle, niin mies lähetti hänet kovaäänisesti laskemaan sen uudelleen niin, että kumpikin maksaa erikseen.
No olen hyvätuloisempi kuin mies, mutta mies elää osittain kustannuksellani muutenkin. Ei maksa asumisesta mitään, minä maksan hänen vesilaskunsakin. Avioliitossa on toki elatusvelvollisuus, mutta missään ei ikinä sanota, että mitä kaikkea se kattaa ja mitä minun pitäisi hänelle maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Miesviha voi hyvin.
Provoa pukkaa. Ihanaa kun saatte purkaa pahaa oloanne.
Ei tässä ole sukupuolesta kysymys. Kuvattu menettely on ala-arvoista, on tekijänä sitten mies tai nainen.
Valheellinen ja kiero.
Vierailija kirjoitti:
Min miesystävä on oikeasti saita, varsinainen kitupiikki, mutta tarjoaa mulle kyllä välillä jotain, jos ollaan jossain. Mulla ei ole rahaa oikeastaan ikinä tarjota mitään, mutta usein leivon tai teen ruokaa, jota kutsun miehen syömään.
Saituushan ei tässä ollut ongelma vaan esittäminen että tarjoaa, vaikka naisen on maksettava summa takaisin. Mies haluaa antaa valheellisen kuvan itsestään muka huomioonottavana ja anteliaana parisuhdekumppanina, vaikka oikeasti ei sellainen ole. Se että olisi rehellisesti saita ja molemmat maksaa omansa-periaatteen kannattaja on ok, esittäminen taas todella omituista.
Vierailija kirjoitti:
Noniin, täältä tulee narsistikortti: ei nyt päde välttämättä ap:n mieheen kun emme enempää taustoista tiedä, mutta sopii hyvin ns. hyväntekijä-narsistiin, eli narsistiin joka esittää ulkopuolisille olevansa jalo, antelias ja auttavainen, vaikka todellisuudessa on pihi, ilkeä ja laiska. Mitä vieraampi ihminen, sitä isompaa on esitys ja hyväntekijän teeskentely.
Tuntemani narsisti on aina rientämässä herrasmiesmäisesti apuun, kun apua pyytää joku ei-niin-tuttu, mutta läheisiään kohtelee tylysti ja ilkeästi (paitsi kun joku näkee) eikä laita kotona tikkuakaan ristiin, ainakaan ilman kunnon uhriutumisraivareita. Sädekehää kiillotetaan myös osallistumalla kaikenlaisiin hyväntekeväisyystempauksiin näkyvästi, vaikka lopulta luikertelee ulos kaikesta rasittavasta vastuusta, pääasia että kaikki luulee hänen olevan niin rehti ja reipas.
Komppaan. Isäni on ihan oppikirjaesimerkki narsistista. Olen kerran elämäni aikana saanut opiskelijana isältä rahaa ihan vain sen takia, että asia tuli puheeksi, kun paikalla oli muita. Isää ei kiinnostanut, onko minulla rahaa vai ei, vaan miltä hän näyttää muiden silmissä. Muuten olen 19-vuotiaasta asti saanut pärjätä omillani ja taloudellisen väkivallan muotona isäni on maksattanut minulla omia velkojaan mm. opintolainastani. Koska, minä hänen tyttärenään olen hänen jatkeensa, joten minun rahani ovat hänen rahojaan.
Kysy isän läheisiltä, että millainen hän on. Et kuule yhtään mitään hyvää, vaan mies on ihan aidosti itsekäs sikahirviö. Kysy isän tutuilta, että millainen hän on. Saat pelkkää suitsutusta, että Erkki se on niin ihana mies! Auttaa mummot kauppaan, vie papat lääkäriin, kolaa lumet pihalta pyytämättä, antaa vaikka takkinsa päältään muille! Parisuhteiden alussakin isä on mitä hurmaavin ja ajaa vaikka toiselle puolelle Suomea vain siksi, että voi tiputtaa armaalleen kukkapuskan. Kun tämä nainen sitten muuttuu tutusta läheiseksi, isäni muuttuu kaltoinkohtelevaksi, välinpitämättömäksi ja väkivaltaiseksi - ja lähtee pettämään ja etsimään toista naista, jota hurmata.
Narsistille sekä narsistisia piirteitä omaavalle ihmiselle (kaksi eri asiaa) on erittäin tärkeää, että ulospäin kulissit ovat kultaiset, kauniit ja ihailtavat. Mutta pinnan alla, mikä on hänen, on hänen, ja mikä on sinun, on myös hänen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse nyt tuskin on mistään rikkaan esittämisestä. Kyllähän ne läheiset tietää noin suunnilleen, että mitä työtä tekee ja millä autolla se ajaa. Kyse on enempi etiketistä. Mies haluaa olla herrasmies ja käyttäytyä ikään kuin sen mukaan siinä muiden läsnäollessa.
Typerä ukko, vetää jotain naurettavaa teatteria.
Niin no miten nämä etiketit ajattelee. Onhan se naurettavaa avata naiselle ovi, kun onhan sillä omatkin kätensä. Naurettavaa on myös laittaa rapujuhlissa rapuliina naisen kaulaan, koska osaahan tuo nyt itsekin sen rusetin tehdä. Etiketit on etikettejä, mutta syö se sinä siellä esson baarissa lehtipihvi ananaksella ja haistele reijon pierua. Mitä sitä pidättämään etiketin takia, kun luonnollistahan se on farttailla ilman pois.
Sano mitä sanot, mutta kyllä se on aivan naurettavaa että esittää tarjoavansa ja kotona sitten alkaa perimään summaa takaisin. Ei tuollainen liity mitenkään etikettiin saatikka hyviin käytöstapoihin, tuollainen touhu on tekopyhää ja lapsellista.
Ei siinä mitään "esitetä tarjoavansa", vaan kyse on etiketistä. Mutta sä tiedät niistä yhtä paljon kuin keskiverto porsas satelliiteista. Etiketin mukaan mies avaa naiselle oven, ojentaa tälle tuolin, laittaa takin päälle lähtiessä ja on se kenelle lasku tuodaan pöydässä. Se nyt vain on etiketti. But like I said, sinä et niistä ymmärrä. Sen verran ymmärrät kuitenkin, että ravintolalasku olisi mukava maksattaa miehellä, vaikka muuten taloudessa mennään tasan. Tai sitten esittää voimaantunutta naista ravintolassa, joka pukee itse takkinsa, avaa itse ovensa ja maksaa oman laskunsa. Onneksi ei oma vaimo ole taas noin umpifemakko. Korkeintaan päällesi sylkäisisin, kun taas tuollaisen voimanaisen näkisin. Nostat varmaan sata kiloa penkistäkin ja kainaloissasi on karvat. Koska mitä muuta voimaantunut nainen nyt voisi. Samalla joko itket yksin kissojesi kanssa kotona, tai sitten sulla on mies joka tyydyttää tarpeensa katsomalla niitä feminiinisiä naisiä interneetin ihmeellisestä maailmasta.
Jos nainen joka tapauksessa maksaa ruokansa takaisin miehelle myöhemmin, eikö ole sama vaikka nainen ottaa laskun erikseen ravintolassa ja maksaa sen itse? Mitä tällä rahan edestakaisin vekslauksella hyödytään?
Koska etiketti. Miten tämän enää voi täsmällisemmin sanoa? Se että mies maksaa, on etiketti. Jos vanha pappa avaa sulle painavaa ovea, eikä meinaa jaksaa sitä tehdä. Sä avustat käsilläsi ihan itse, mutta annat hänen avata ikään kuin sen oven. Se on etiketti. Etiketti. Miten tätä voi selvemmin enää selittää?
Tiedätkö sä oikeasti, mitä etiketti tarkoittaa vai onko tää nyt sulle uusi päivän sana jostain vessapaperirullasta?
Tunnun tietävän hemmetisti, koska täällä siitä ei mitään tiedetä. Etiketti ei ole vain sitä, että sä aloitat aterioinnin uloimmista ruokailuvälineistä ja että lämpimän ruoan saa aloittaa heti. Se on juuri näitä missä kukakin istuu, kenen kuuluu avata kenellekin ovi ja kenen eteen lasku kannetaan. Mutta aika vahva veikkaus on, että sä olet peruspirjo, joka ei näitä yksinkertaisesti vain tunne. Eikä siinä mitään. En ole sen parempi ihminen vaikka tunnenkin. Mutta itse pointtiin: lasku kuuluu tuoda miehelle. Tai sitten miesoletetulle, jos taas nykypäivässä ollaan.
Lasku tuodaan sille, joka sen tarjoilijalta pyytää. Siinä samassa tarjoilija kysyy laitetaanko yhteen vai erikseen.
Juu nykyaikaa. Ja oven avaa se kumpi ensin kulkee. Mutta ei se perinteistä etikettiä muuta. Ja toki moni tarjoilija kysyy kuka maksaa - koska nykyaika. Se ei perinteistä etikettiä muuta. Mutta toivottavasti pääsette jatkossa maksamaan ihan julkisesti niitä laskujanne, niin ei ainakaan mies "pääse leikkimään miljonääriä", mikä on tässä kait se olennaisin pointti. Sehän se tässä tuntuu harmittavan ihan oikeasti. Että mies jotenkin esittää rikasta ja sitten ei sitä ole. Onnea teidän miehillenne. Hyvät kumppanit ovat löytäneet. Ei muuta kuin legginsiä sääreen ja ballerinaa jalkoihin. Tätähän se suominainen on. Onneksi oma vaimoni tuntee etiketit ja meillä ei tästä maksamisesta tule ongelmaa, vaikka toki splittiin laitetaan. Käyhän hän töissä siinä missä minäkin.

Etiketti ei ole sitä, että esitetään tekevänsä jotain, mitä ei oikeasti tee. Ihan kuin ruokailu ei ole sitä, että esittää kokkaavansa ja syövänsä. Jos esittää syövänsä, mutta menee ja oksentaa syömänsä ruoan heti pois, kyseessä ei ole ruokailu vaan bulimia, ja se on sairaus. Viiraa ap:n miehelläkin päästä nyt joku henkinen bulimia, kun ensin tarjoaa ja sitten kotona sanoo, että olet muuten velkaa ateriasi mulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse nyt tuskin on mistään rikkaan esittämisestä. Kyllähän ne läheiset tietää noin suunnilleen, että mitä työtä tekee ja millä autolla se ajaa. Kyse on enempi etiketistä. Mies haluaa olla herrasmies ja käyttäytyä ikään kuin sen mukaan siinä muiden läsnäollessa.
Typerä ukko, vetää jotain naurettavaa teatteria.
Niin no miten nämä etiketit ajattelee. Onhan se naurettavaa avata naiselle ovi, kun onhan sillä omatkin kätensä. Naurettavaa on myös laittaa rapujuhlissa rapuliina naisen kaulaan, koska osaahan tuo nyt itsekin sen rusetin tehdä. Etiketit on etikettejä, mutta syö se sinä siellä esson baarissa lehtipihvi ananaksella ja haistele reijon pierua. Mitä sitä pidättämään etiketin takia, kun luonnollistahan se on farttailla ilman pois.
Sano mitä sanot, mutta kyllä se on aivan naurettavaa että esittää tarjoavansa ja kotona sitten alkaa perimään summaa takaisin. Ei tuollainen liity mitenkään etikettiin saatikka hyviin käytöstapoihin, tuollainen touhu on tekopyhää ja lapsellista.
Ei siinä mitään "esitetä tarjoavansa", vaan kyse on etiketistä. Mutta sä tiedät niistä yhtä paljon kuin keskiverto porsas satelliiteista. Etiketin mukaan mies avaa naiselle oven, ojentaa tälle tuolin, laittaa takin päälle lähtiessä ja on se kenelle lasku tuodaan pöydässä. Se nyt vain on etiketti. But like I said, sinä et niistä ymmärrä. Sen verran ymmärrät kuitenkin, että ravintolalasku olisi mukava maksattaa miehellä, vaikka muuten taloudessa mennään tasan. Tai sitten esittää voimaantunutta naista ravintolassa, joka pukee itse takkinsa, avaa itse ovensa ja maksaa oman laskunsa. Onneksi ei oma vaimo ole taas noin umpifemakko. Korkeintaan päällesi sylkäisisin, kun taas tuollaisen voimanaisen näkisin. Nostat varmaan sata kiloa penkistäkin ja kainaloissasi on karvat. Koska mitä muuta voimaantunut nainen nyt voisi. Samalla joko itket yksin kissojesi kanssa kotona, tai sitten sulla on mies joka tyydyttää tarpeensa katsomalla niitä feminiinisiä naisiä interneetin ihmeellisestä maailmasta.
Mitä siellä sinun etiketissä sanotaan toisten päälle sylkemisestä?

Eli kritiikki osui maaliinsa, kun "maksajamies" raivostui :D
Mäkin tapailin miestä, joka oli vieläpä valinnut ravintolan kysymättä ja suurieleisesti maksoi laskun siellä. Jälkeen päin kyllä peri rahat multa. Terveisiä vaan Markulle Espooseen :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteinen taloustili jonne molemmat siirrätte jonkun verran rahaa tuommoisia tilanteita varten.
Ja ap tilaamaan samanhintaisia ruokia ja juomia kuin mies siellä ravintolassa. Jos molemmat laittavat taloustilille saman summan, sitä pitää kuluttaakin samalla summalla. Muuten vähemmän kuluttava maksaa enemmän kuluttavan osuutta, ts. tarjoaa. Ja koska tämä oli ehdoton nounou aloittajan pihimiehelle, se on vastaavasti yhtä nounou myös aloittajalle.
Jos haluaa olla parisuhteessa itsekkään pihistelijän kanssa, silloin se tehdään pihistelijän ehdoilla. Ja ne ehdot pätevät siis myös pihistelijään. Pihistelijät kun tahtovat olla vähän sellaisia, että sanovat pitävänsä esim. lahjoja turhina eivätkä itse niitä osta perusteluna että ollaan aikuisia/tavaraa on jo paljon/ei tiedä mitä ostaisi jnejne tekosyitä, vaikka todellinen syy on se, ettei halua ostaa/antaa toiselle mitään. Kummasti kuitenkin nuristaan kun ei saada omana syntymäpäivänä lahjaa "et edes kakkukahveja tarjonnut". En tarjonnut en, kun et sinäkään.
Parisuhdeitsekkyys on muuten nykyään todella yleistä, mistä lienee johtuu.
Parisuhdeitsekkyydestä voi muuten oppia pois, kunhan vain malttaa niellä ylpeytensä. Mun mies oli kotoa oppinut, että vanhemmat eivät juuri huomioi toisiaan, eivät juhli hääpäivää, eivätkä ostele lahjoja, puhumattakaan kehuista tai hellyydestä. Mieheni oli aluksi jotenkin ylpeä opeistaan, ja piti huomionosoituksia turhana hömppänä. Mutta pian tajusi kuinka hyvä mieli pienistä hyvän tahdon eleistä ja muistamisista tulee, muutti hän mieltään. Nykyään esimerkiksi näkee vaivaa löytääkseen juuri minulle sopivan lahjan. Ja juuri tuollaisista tarjoamisjutuistakin on tajunnut, että on hauskempi kun jompikumpi tarjoaa, ihan vaikka vaan jäätelöt kaupasta.
Mä olen ollut parisuhteissa se, joka huomioi esim viemällä toiselle kupin kahvia jne. Pieniä tekoja. Huomaavaisuutta. Olen sitten lopettanut, kun huomasin ettei se ole vastavuoroista. Ja suhteetkin loppuivat aika nopeaan sen jälkeen kun kyllästyin miesten itsekkyyteen. Nykyään olen onnellisesti sinkku.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanot seuraavaksi "maksetaan erikseen täällä niin ei tarvitse aina kotona setviä paljonko olen velkaa".
Jos nostaa kotona metelin sano että et ymmärrä miksi pitää esittää etkä tee sitä enää.
Tee näin! Paras mahdollinen neuvo heti ekassa viestissä.
Miksi pitää nolata toinen muiden edessä? Asiallisempaa on sanoa jo kotoa lähdettäessä, että tästä eteenpäin joko oikeasti tarjoat tai maksetaan erikseen ravintolassa.
Mies pakottaa vaimonsa leikkimään valheellista leikkiä oman imagonsa pönkittämiseksi, mutta miesrassua ei saisi paljastaa? Just joo. Tuskin on ainoa asia, jossa miehen egoa pitää vaimon pönkittää valheiden avulla ulkopuolisille.
Minustakin mies käyttäytyy tökerösti ja lapsellisesti, mutta ihmisiä ei lähtökohtaisesti kannata nolata. Se ei ole rakentava tapa kehittää parisuhdetta, vaan päinvastoin.
Ja toisin kuin kuvittelette, nolattu ihminen ei opi mitään eikä paranna tapojaan, vaan muistaa pelkästään nöyryytyksensä ja muuttuu katkeraksi. Kahden kesken annettu jämpti palaute on rakentavampi tapa tässäkin mielessä.
Lukaisin aloituksen ja jotenkin tuon tyylin kirjoittaa olen nähnyt usein tällä foorumilla....trolli asialla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse nyt tuskin on mistään rikkaan esittämisestä. Kyllähän ne läheiset tietää noin suunnilleen, että mitä työtä tekee ja millä autolla se ajaa. Kyse on enempi etiketistä. Mies haluaa olla herrasmies ja käyttäytyä ikään kuin sen mukaan siinä muiden läsnäollessa.
Typerä ukko, vetää jotain naurettavaa teatteria.
Niin no miten nämä etiketit ajattelee. Onhan se naurettavaa avata naiselle ovi, kun onhan sillä omatkin kätensä. Naurettavaa on myös laittaa rapujuhlissa rapuliina naisen kaulaan, koska osaahan tuo nyt itsekin sen rusetin tehdä. Etiketit on etikettejä, mutta syö se sinä siellä esson baarissa lehtipihvi ananaksella ja haistele reijon pierua. Mitä sitä pidättämään etiketin takia, kun luonnollistahan se on farttailla ilman pois.
Sano mitä sanot, mutta kyllä se on aivan naurettavaa että esittää tarjoavansa ja kotona sitten alkaa perimään summaa takaisin. Ei tuollainen liity mitenkään etikettiin saatikka hyviin käytöstapoihin, tuollainen touhu on tekopyhää ja lapsellista.
Ei siinä mitään "esitetä tarjoavansa", vaan kyse on etiketistä. Mutta sä tiedät niistä yhtä paljon kuin keskiverto porsas satelliiteista. Etiketin mukaan mies avaa naiselle oven, ojentaa tälle tuolin, laittaa takin päälle lähtiessä ja on se kenelle lasku tuodaan pöydässä. Se nyt vain on etiketti. But like I said, sinä et niistä ymmärrä. Sen verran ymmärrät kuitenkin, että ravintolalasku olisi mukava maksattaa miehellä, vaikka muuten taloudessa mennään tasan. Tai sitten esittää voimaantunutta naista ravintolassa, joka pukee itse takkinsa, avaa itse ovensa ja maksaa oman laskunsa. Onneksi ei oma vaimo ole taas noin umpifemakko. Korkeintaan päällesi sylkäisisin, kun taas tuollaisen voimanaisen näkisin. Nostat varmaan sata kiloa penkistäkin ja kainaloissasi on karvat. Koska mitä muuta voimaantunut nainen nyt voisi. Samalla joko itket yksin kissojesi kanssa kotona, tai sitten sulla on mies joka tyydyttää tarpeensa katsomalla niitä feminiinisiä naisiä interneetin ihmeellisestä maailmasta.
Mitä siellä sinun etiketissä sanotaan toisten päälle sylkemisestä?
Ainahan huoriapäin on syljetty. Varmaan 1700-luvulta. Rahaa hakevia naisia päin on aina syleskelty.
En ymmärrä miksi oma mies pitää nolata muiden edessä? Jos hän haluaa noudattaa jotain sata vuotta vanhaa etikettiä, niin antaa noudattaa. En usko että tuossa on kyse mistään rikkaan leikkimisestä. Mutta arveluttaa se että jos haluaisi oman miehensä tahallaan nolata, niin ei varmaan parisuhde oli muutenkaan ihan hirveän vakailla kantimilla.
Tällaisen valheellisen kulissin ylläpito kertoo huonoa miehestä.
Tämä ei välttämättä ole ainut juttu, jossa esittää jotain.
Jossain vaiheessa voi ruveta enemmänkin elämään kaksoiselämää, kun moraali ei näy rajoittavan.