Lue keskustelun säännöt.
Puolisolla vaikea puhua omasta sairaudestaan.
29.08.2023 |
Miehelläni on krooninen sairaus. Hän sai diagnoosin n. 5 vuotta sitten. Sen saaminen oli meille molemmille osittain järkytys, mutta päällisin puolin helpotus. Vihdoin ymmärrettiin mistä kivut aiheutuu ja saatiin aloittaa lääkitys ja hoidot.
Asiassa vaikeinta on meillä kotona sairaudesta puhuminen, lähinnä miehen omasta puolesta. Aluksi ajattelin, että tämä johtuu vaan siitä, kun mies on järkyttynyt/hämmentynyt, eikä sen vuoksi osaa sanoin selittää tuntemuksia. Nyt viiden vuoden jälkeen tilanne on edelleen sama. Ehkä jopa pahempi, sillä nykyään kun kysyn häneltä jotain esim. hänen kivuistaan hän hermostuu ja joskus jopa suuttuu.
Onko teillä muilla ollut tällaisia kokemuksia? Vaikka kuinka nätisti kysyn niin joskus saan vastaukseksi tyyliin ''Mitäs siinä kyselet, ei auta mun oloa yhtään tuollaiset kyselyt''.
Miten voisin asiaa lähestyä niin ettei hän hermostuis. Haluan vain ymmärtää miten sairaus vaikuttaa häneen. Tähän mennessä olen joutunut vain tyytymään netistä saatavaan tietoon ja omiin arvailuihin miehen terveyden tilasta. Asun ulkomailla ja mulla on täällä tosi vähän tukiverkostoa. Tuntuu että oon tosi yksin tän asian kanssa, kun ei ole juuri ihmisiä joiden kanssa jakaa tämä asia.
Mukavaa syksyä kaikille <3
Kommentit (133)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
OttoVille kirjoitti:
Minullakin oli vaikeuksia puhua sairaudestani kun minulla oli paha angiina.
Sanat jotenkin vain takertuvat kurkkuuni.
Vaimoni lateli syytöksiä puhumattomuudestani ,mutta otin sen vain kaiken nieleskellen vastaan..Oikeasti ja for real.
Onko naisten ihan pakko ahdistella jopa sairasta miestä vaatimalla,utelemalla ja kyselemällä puhumaan henkilökohtaisesta asiasta mistä tämä EI halua puhua? Ahdistavaa tuollainen käytös eikä takuuvarmana ainakaan helpota miehen oloa.
Kyllä ihminen puhuu kun on sen aika.
Olisiko mitenkään mahdollista antaa hänen käsitellä asia rauhassa ensin ihan itse?Suomalaisen mielenlaadun tuntien, olisiko mahdollista, että se sairas ei mitenkään käsittele asiaa vaan hautaa sen mielessään ja edellyttää samaa muiltakin?
Minä olen saattanut kuolevan perheenjäsenen hautaan ilman että siitä sai puhua yhtään. No, siinä sitten jäi itse traumatisoituneena jäljelle, kun toinen lähti, koska minä olisin halunnut voida prosessoida asiaa, mutta sille ei annettu tilaa eikä mahdollisuutta.
No voi kyynel, kun se kuoleva ei kuollut sellaisella tavalla, joka olisi sopinut sinulle.
Ei, vaan ei elänyt sillä tavalla, että olisi huomioinut myös minun tarpeeni. Mutta ainahan se meni niin, että mentiin hänen tarpeensa ehdoilla ja minä vaikenin ja annoin tilaa ja yritin ymmärtää. Se vaan oli pois minun selkänahastani.
No miksi pidit elämässäsi niin myrkyllisen ihmisen, ettet päässyt edes määräämään kuinka hän saa kuolla? Oikeasti siinä vanhassa sananlaskussa jonka mukaan puhuminen on vain hopeaa, on paljon totta.
Ihan käsittämätöntä, että kun ihminen makaa siinä kuolinvuoteellaan, pitäisikin ajatella niitä eläviä, että miltä HEISTÄ nyt tuntuu.
En puhu siitä KUOLINVUOTEESTA, vaikka siinäkin on toki joillakin tapana jättää jotain jäähyväisiä tai sanoa sanomatta jääneitä asioita, toisilla ei. Ne kolme sairastamisvuotta olivat raskaita myös minulle, joka olin ihan konkreettisena tukena ja henkisenä myös.
Vaikuttaa että tässä oli sinulla niin vaikeaa, ja se kuoleva pääsi helpolla. Miten voi olla noin sokea ja itsekäs, että muiden kuolemankin pitäisi tapahtua tämän yhden jankkaaja-lumihiutaleen tahdon mukaisesti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten otat asian esille? Sairastan itse kroonista migreeniä, ja oon kyllä sanonut (tai siis tiuskinut) miehelleni täsmälleen samanlaisia asioita jos hän huonolla hetkellä on tullut kyselemään jotain itsestäänselvyyksiä tyyliin "Onko sulla huono olo? Koskeeko sua?" Jos olo on todella surkea, niin tuollaiset kyselyt ei todellakaan helpota asiaa vaan pelkästään ärsyttää.
No kylläpä sulla on huono mies, kehtaakin kysellä olostasi mitään. Ehkä se haluaisi jotenkin auttaa ja tulee avuton olo ja paha mieli toisen puolesta. Aika moni joka kipuilee joskus jonkun asian kanssa, ihan itse siitä ilmoittaa ja haluaa puhua, mutta sitten tiuskitaan muille kun joku tiedustelee oloa... Mitä sitä muille tarvitsee äksyillä, varsinkin hyvää tarkoittaville? Ja jos joku kokee ettei erityisemmin halua puhua, sanoo sitten niin.
Pitääkö se vääntää rautalangasta, eikö utelija tajua, että kun ihminen ei vastaa, hän ei halua puhua?
Ilmeisesti pitää, koska konsepti on täysin järjenvastainen. Minä alan jo tajuta, että jos joskus olen vastaavassa tilanteessa, tajuan lähteä.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Kipukroonikkona voin sanoa, että kivusta puhuminen ei vähennä kipuja yhtään eikä muutenkaan helpota oloa. Ei varsinkaan sellaisen henkilön kanssa, joka ei ole kipukroonikko. Ymmärrän, että haluaisit jollain tavalla tukea miestäsi sairautensa kohdalla, mutta vertaistuki on useimmiten paljon parempi kuin sairaudestaan tai kivuistaan keskusteleminen sellaisen kanssa, jolla ei ole vastaavaa kokemusta. Muista en tiedä, mutta mä itse mieluiten yritän olla edes ajattelematta kipujani. Ei ne silläkään keinolla poistu eikä vähene, mutta saan kuitenkin ajatukseni suunnattua johonkin muuhun kuin kipuihin. Mun vinkki sulle on, että älä kysele, mutta ole valmis puhumaan niistä, jos miehesi itse haluaa ottaa asian puheeksi.
Niin. Että rakennetaan siitä virtahepo olohuoneeseen.
Ei se mikään virtahepo ole. Tosiasia nyt vaan on, että kipukroonikko on se, joka kipujensa kanssa elää. Ja koska niin joutuu tekemään, ajatukset on järkevämpää pitää muissa asioissa kuin niissä jatkuvissa kivuissa. Tilanne on toinen sairauden alussa, mutta jos diagnoosista on kulunut jo 5 vuotta, niin se ei ole mikään uusi juttu kummallekaan vaan asia, joka erityisesti sen sairastuneen pitää vaan hyväksyä ja elää kivuistaan huolimatta mahdollisimman normaalia elämää.
Siinä on vaan se puoli, että terveen puolison elämä ei ole mitenkään auvoista, jos sairas puoliso on usein huonolla tuulella ja tekee vaimon elämän ikäväksi. Puhumattomuus on pahasta. Perheterapeutit ovat sanoneet usein, että puhumattomuus voi johtaa eroon, kun kommunikointi lakkaa.
Onko ap:n mies useinkin huonolla tuulella? Siis muulloin kuin ap:n kysellessä häneltä sairaudesta ja kivuista? Se on toki totta, että unettomuus ja kivut aiheuttavat väsymystä ja huonotuulisuutta, mutta ei se väsymys ja huonotuulisuus poistu niistä puhumalla. Sen sijaan tilannetta voi helpottaa hyvinkin paljon, jos tehdään yhdessä mukavia asioita ja puhutaan mukavista asioista. Jos ymmärsin oikein, ap:n mies kyllä puhuu asioista, mutta ei tästä sairaudestaan. Tähän voisi vertauksena laittaa esimerkin, että sulla olisi töissä tosi mulkero työkaveri, niin haluaisitko, että puolisosi kyselisi sulta uudestaan ja uudestaan mulkerosta työkaveristasi? Juuri, kun olet kotona vapaalla unohtanut työasiat tai ainakin työntänyt ne ajatuksissasi taka-alalle, puolisosi haluaisi keskustella kanssasi mulkerosta työkaveristasi.
Joo, ja joka päivä vielä uudestaan, niin että se mulkero työkaveri on aiheena koko vapaa-ajankin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten otat asian esille? Sairastan itse kroonista migreeniä, ja oon kyllä sanonut (tai siis tiuskinut) miehelleni täsmälleen samanlaisia asioita jos hän huonolla hetkellä on tullut kyselemään jotain itsestäänselvyyksiä tyyliin "Onko sulla huono olo? Koskeeko sua?" Jos olo on todella surkea, niin tuollaiset kyselyt ei todellakaan helpota asiaa vaan pelkästään ärsyttää.
No kylläpä sulla on huono mies, kehtaakin kysellä olostasi mitään. Ehkä se haluaisi jotenkin auttaa ja tulee avuton olo ja paha mieli toisen puolesta. Aika moni joka kipuilee joskus jonkun asian kanssa, ihan itse siitä ilmoittaa ja haluaa puhua, mutta sitten tiuskitaan muille kun joku tiedustelee oloa... Mitä sitä muille tarvitsee äksyillä, varsinkin hyvää tarkoittaville? Ja jos joku kokee ettei erityisemmin halua puhua, sanoo sitten niin.
Pitääkö se vääntää rautalangasta, eikö utelija tajua, että kun ihminen ei vastaa, hän ei halua puhua?
Ilmeisesti pitää, koska konsepti on täysin järjenvastainen. Minä alan jo tajuta, että jos joskus olen vastaavassa tilanteessa, tajuan lähteä.
Voisi ap:kin, olisi varmaan kaikille helpotus.
KUKAAN EI KYSY ENÄÄ KENELTÄKÄÄN YHTÄÄN MITÄÄN OLLAAN KAIKKI IHAN HILJAA OMISSA OLOISSAMME JA MENNÄÄN LUOLAAN. TURVAT TUKKOON!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilmeisesti vaikea kipua tuottava sairaus tekee ihmisestä samalla tavalla itsekeskeisen kuin masentunut. Ei ole kapasiteettia enää empatiaan tai toisen kanssa toimimiseen.
Sairastan kroonista etenevää sairautta, joka aiheuttaa kipuja päivittäin. Minua ei haittaa ollenkaan, jos puoliso kysyy, mikä on olo. Osaapa sitten auttaa enemmän ja antaa minun levätä, jos olo on kehno. Ja jos vointi on parempi, on puolisokin siitä helpottunut. Ymmärrän hyvin, jos ap:kin haluaisi olla puolisolleen avuksi edes sen, mitä voi. Aika tylyjä vastauksia joillakin täällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kysymys. Tulee ensiksi mieleen että hän kokee ehkä olevan vähempi ''mies'' talossa. Mulle on raskaammat kotihommat jääneet tehtäväksi kun mies ei sairauden takia pysty. Ennen aikalailla tasan tehtiin kotihommat.
Mene ja tiedä.
ApEt vastaa esitettuhin kysymyksiin. Miten tilanne muuttuisi jos siitä puhuttaisiin? Mies voimaantuisi ja jaksaisi tehdä niitä raskaampiakin kotitöitä?
Vaikea sanoa miten tilanne muuttuis. Ehkä mun sisäinen maailma muuttuis ja osaisin mennä hänen saappaisiin. ? oisko tässä sulle parempi vastaus?
ApOn todella ärsyttävää, jos ihmiset jankkaavat jatkuvasti samoja kysymyksiä, joihin ei ole mitään uusia vastauksia. Varsinkin, jos nämä ihmiset kuvittelevat, että voisivat saada joitakin vastauksia "joiden avulla mennä hänen saappaisiinsa". Minä olen alkoholisti ja kukaan, joka ei ole kärsinyt riippuvuudesta ei voi ymmärtää, mitä siitä toipuminen vaatii. Tällä hetkellä voin puhua asiasta paljon avoimemmin, kun olen ollut 6 vuotta raittiina, mutta varsinkin raittiuden alkuvaiheessa samojen asioiden jatkuva pyörittely oli todella raskasta ja piti vain ajatukset kiinni ongelmassa.
Todennäköisesti miehesi on kertonut sinulle jo moneen kertaan vuosien aikana kaiken mahdollisen, mitä tietää ja ei jaksa pyöritellä samoja asioita jatkuvasti, koska hänellä ei ole mitään uutta sanottavaa ja hän haluaa ajatella positiivisempia asioita.
Joo. Voisitko kuitenkin ajatella asiaa niin, että alkoholismi on aina koko perheen sairaus ja niiden muiden tervehtyminen riippuu suuresti myös sinun tervehtymisestäsi. Et siis ole yksin sairautesi kanssa, vaan se vaikuttaa toisiinkin.
Voin ajatella ja olen ajatellutkin ja pyrkinyt puhumaan asiasta parhaani mukaan. Kuitenkin perheen kannalta kaikista tärkeintä oli, että minä pysyn raittiina. Mikään määrä puhumista ei olisi auttanut pennin vertaa, jos olisin ratkennut. Minulle jatkuva viinasta puhuminen ja elämän pyöriminen juomisen ympärillä, vaikka en juonutkaan, ei todellakaan tehnyt viinasta erossa pysymistä mitenkään helpommaksi.
Jos kyselette läheisiltänne, miten voitte auttaa, KUUNNELKAA myös niitä vastauksia, älkääkä aina kuvitelko, että te tiedätte paremmin, koska olette juuri lukeneet jostain nettikeskustelusta jonkun toisen ihmisen kokemuksista ja kuvittelette, että ne on yleistettävissä puolisonne tapaukseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten otat asian esille? Sairastan itse kroonista migreeniä, ja oon kyllä sanonut (tai siis tiuskinut) miehelleni täsmälleen samanlaisia asioita jos hän huonolla hetkellä on tullut kyselemään jotain itsestäänselvyyksiä tyyliin "Onko sulla huono olo? Koskeeko sua?" Jos olo on todella surkea, niin tuollaiset kyselyt ei todellakaan helpota asiaa vaan pelkästään ärsyttää.
No kylläpä sulla on huono mies, kehtaakin kysellä olostasi mitään. Ehkä se haluaisi jotenkin auttaa ja tulee avuton olo ja paha mieli toisen puolesta. Aika moni joka kipuilee joskus jonkun asian kanssa, ihan itse siitä ilmoittaa ja haluaa puhua, mutta sitten tiuskitaan muille kun joku tiedustelee oloa... Mitä sitä muille tarvitsee äksyillä, varsinkin hyvää tarkoittaville? Ja jos joku kokee ettei erityisemmin halua puhua, sanoo sitten niin.
Pitääkö se vääntää rautalangasta, eikö utelija tajua, että kun ihminen ei vastaa, hän ei halua puhua?
Ihminen jolla on käytöstavat, varmaan sanoo ettei hän nyt halua puhua tai ettei ylipäänsä jaksa puhua aiheesta. Ja jos joskus haluaa, ottaa itse puheenaiheeksi. Turhaa on tiuskia lähimmäisilleen, jos erehtyvät jotain kysymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kysymys. Tulee ensiksi mieleen että hän kokee ehkä olevan vähempi ''mies'' talossa. Mulle on raskaammat kotihommat jääneet tehtäväksi kun mies ei sairauden takia pysty. Ennen aikalailla tasan tehtiin kotihommat.
Mene ja tiedä.
ApEt vastaa esitettuhin kysymyksiin. Miten tilanne muuttuisi jos siitä puhuttaisiin? Mies voimaantuisi ja jaksaisi tehdä niitä raskaampiakin kotitöitä?
Vaikea sanoa miten tilanne muuttuis. Ehkä mun sisäinen maailma muuttuis ja osaisin mennä hänen saappaisiin. ? oisko tässä sulle parempi vastaus?
ApOn todella ärsyttävää, jos ihmiset jankkaavat jatkuvasti samoja kysymyksiä, joihin ei ole mitään uusia vastauksia. Varsinkin, jos nämä ihmiset kuvittelevat, että voisivat saada joitakin vastauksia "joiden avulla mennä hänen saappaisiinsa". Minä olen alkoholisti ja kukaan, joka ei ole kärsinyt riippuvuudesta ei voi ymmärtää, mitä siitä toipuminen vaatii. Tällä hetkellä voin puhua asiasta paljon avoimemmin, kun olen ollut 6 vuotta raittiina, mutta varsinkin raittiuden alkuvaiheessa samojen asioiden jatkuva pyörittely oli todella raskasta ja piti vain ajatukset kiinni ongelmassa.
Todennäköisesti miehesi on kertonut sinulle jo moneen kertaan vuosien aikana kaiken mahdollisen, mitä tietää ja ei jaksa pyöritellä samoja asioita jatkuvasti, koska hänellä ei ole mitään uutta sanottavaa ja hän haluaa ajatella positiivisempia asioita.
Joo. Voisitko kuitenkin ajatella asiaa niin, että alkoholismi on aina koko perheen sairaus ja niiden muiden tervehtyminen riippuu suuresti myös sinun tervehtymisestäsi. Et siis ole yksin sairautesi kanssa, vaan se vaikuttaa toisiinkin.
Voin ajatella ja olen ajatellutkin ja pyrkinyt puhumaan asiasta parhaani mukaan. Kuitenkin perheen kannalta kaikista tärkeintä oli, että minä pysyn raittiina. Mikään määrä puhumista ei olisi auttanut pennin vertaa, jos olisin ratkennut. Minulle jatkuva viinasta puhuminen ja elämän pyöriminen juomisen ympärillä, vaikka en juonutkaan, ei todellakaan tehnyt viinasta erossa pysymistä mitenkään helpommaksi.
Jos kyselette läheisiltänne, miten voitte auttaa, KUUNNELKAA myös niitä vastauksia, älkääkä aina kuvitelko, että te tiedätte paremmin, koska olette juuri lukeneet jostain nettikeskustelusta jonkun toisen ihmisen kokemuksista ja kuvittelette, että ne on yleistettävissä puolisonne tapaukseen.
Tuo on järkevä perustelu ja pitäisi mennä perille, jos sen vaivautuu noin suoraan ja asiallisesti toiselle kertomaan. Onnittelut raitistumisesta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö meidän pitänyt olla puhumatta asiasta, mitä te jankutatte koko ajan puhumattomuuden tarkeydestä ja lätisette vaan lisää
Itselläni on diagnosoitu autismikirjo ja se aiheuttaa paljon ongelmia ja vaikeuksia. Kärsin myös kovasta ahdistuksesta ja suolistovaivoista. En mielelläni kerro autismikirjostani, koska haluan samanlaista kohtelua kuin kaikki muutkin. Joudun lisäksi asumaan vanhan ja sairaan sukulaiseni luona, jolla on diagnosoitu ainakin uniapnea, verenkierronhäiriö, neurologisia vaivoja, korkea verenpaine, psoriasis, diabetes ja ties mitä muuta, mutta ei siis autismikirjoa tai ahdistusta tai masennusta. Joskus kun olen yrittänyt kertoa omista oireistani ja siitä, että valtavan kuormituksen, aistiyliherkkyyksien, ahdistuksen, sosiaalisten tilanteiden pelon ja traumojen vuoksi en yksinkertaisesti pysty johonkin niin on pitänyt tuota vain tekosyynä, laiskuutena ja oireitani keksittyinä. Ei siis huvita edes yrittää kertoa tai puhua asiasta. Tämä yritys esittää normaalia, joka ei edes onnistu sitä paitsi vain lisää sitä kuormitusta. Elämä ns. kaappiautismikirjolaisena on vaikeaa. Joskus tekisi vain mieli töksäyttää se oma diagnoosini ja julkea julkisilla paikoilla avoimesti jossakin autismikirjon symbolissa, onko sellaista edes kuten sateenkaari on Pride-ihmisillä, mutta sitäkään en tee.
Olen myös työtön ja aseksuuali. En tuota aseksuaslisuuttakaan halua tuoda esiin, mutta sen sijaan osallistuisin heti Työttömät pride-tapahtumaan jos sellainen olisi. Eniten syrjintää olen kokenut juurikin työttömänä ja siihen haluan muutosta. Sen sijaan aseksuaalisuuteni vuoksi en koe joutuneeni mitenkään syrjityksi tai vastaavaa. Yhteiskunnan koen pakottaneen itseni kaikkein syvimmälle kaappiin työttömyyteni vuoksi ja tuntemaan siitä suurinta häpeää. Työttömyyteni takia koen myös tulleeni rangaistuksi. Tietysti maailma on tehty neurotyypillisille, eikä autismikirjolaisille oikein ole tilaa ja on pakko yrittää esittää normaalia, mutta paremmin tällaiseen kuitenkin suhtaudutaan kuin työttömään. Aseksuaalihan on seksuaalivähemmistöä ja nykyisen linjan mukaanhan tällä ei saa olka mitään vaikutusta mihinkään. Tietysti toivon, että asemani ei ole työtön, enkä olisi autismikirjolla, mutta ensimmäisenä silti vaihtaisin työttömyyden pois. Se kertonee kaiken olennaisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
OttoVille kirjoitti:
Minullakin oli vaikeuksia puhua sairaudestani kun minulla oli paha angiina.
Sanat jotenkin vain takertuvat kurkkuuni.
Vaimoni lateli syytöksiä puhumattomuudestani ,mutta otin sen vain kaiken nieleskellen vastaan..Oikeasti ja for real.
Onko naisten ihan pakko ahdistella jopa sairasta miestä vaatimalla,utelemalla ja kyselemällä puhumaan henkilökohtaisesta asiasta mistä tämä EI halua puhua? Ahdistavaa tuollainen käytös eikä takuuvarmana ainakaan helpota miehen oloa.
Kyllä ihminen puhuu kun on sen aika.
Olisiko mitenkään mahdollista antaa hänen käsitellä asia rauhassa ensin ihan itse?Suomalaisen mielenlaadun tuntien, olisiko mahdollista, että se sairas ei mitenkään käsittele asiaa vaan hautaa sen mielessään ja edellyttää samaa muiltakin?
Minä olen saattanut kuolevan perheenjäsenen hautaan ilman että siitä sai puhua yhtään. No, siinä sitten jäi itse traumatisoituneena jäljelle, kun toinen lähti, koska minä olisin halunnut voida prosessoida asiaa, mutta sille ei annettu tilaa eikä mahdollisuutta.
No voi kyynel, kun se kuoleva ei kuollut sellaisella tavalla, joka olisi sopinut sinulle.
Ei, vaan ei elänyt sillä tavalla, että olisi huomioinut myös minun tarpeeni. Mutta ainahan se meni niin, että mentiin hänen tarpeensa ehdoilla ja minä vaikenin ja annoin tilaa ja yritin ymmärtää. Se vaan oli pois minun selkänahastani.
No miksi pidit elämässäsi niin myrkyllisen ihmisen, ettet päässyt edes määräämään kuinka hän saa kuolla? Oikeasti siinä vanhassa sananlaskussa jonka mukaan puhuminen on vain hopeaa, on paljon totta.
Ihan käsittämätöntä, että kun ihminen makaa siinä kuolinvuoteellaan, pitäisikin ajatella niitä eläviä, että miltä HEISTÄ nyt tuntuu.
En puhu siitä KUOLINVUOTEESTA, vaikka siinäkin on toki joillakin tapana jättää jotain jäähyväisiä tai sanoa sanomatta jääneitä asioita, toisilla ei. Ne kolme sairastamisvuotta olivat raskaita myös minulle, joka olin ihan konkreettisena tukena ja henkisenä myös.
Vaikuttaa että tässä oli sinulla niin vaikeaa, ja se kuoleva pääsi helpolla. Miten voi olla noin sokea ja itsekäs, että muiden kuolemankin pitäisi tapahtua tämän yhden jankkaaja-lumihiutaleen tahdon mukaisesti?
Niin, että se on vain itsekästä, että haluaisi ajatella edes millin itseäänkin, kun kolme vuotta koko elämä pyörinyt toisen ihmisen sairauden ja sen etenemisen ja hoitojen ehdoilla ja sitten jää vielä jäljelle toisen poismenon jälkeen hoitamaan asiat niin toinen ei kerro edes mitään tietoja perunkirjoitusta tai hautajaisia varten, hyvästele, kiitä, ei mitään. Mutta joo, onhan se itsekästä, jos ei kaikki menisi sataprosenttisesti sen sairastavan ja kuolevan määrittämällä tavalla, jossa ei huomioida sitä toista osapuolta mitenkään.
Vuonna 2023 Suomessa kohdellaan kaikkein huonoiten suomalaista kantaväestöön kuuluvaa työtöntä. Kohtelu on jopa perustuslain vastaista. Työttömätkin ovat vähemmistöryhmä, eikä minkään muun vähemmistöryhmän kohdalla hyväksyttäisi sellaista kohtelua, joka on työttömille jokapäiväistä. Ketään ei kuitenkaan tämä kiinnosta. Varmasti ihmisillä on karuja kokemuksia huonosta kohtelusta jonkin diagnoosin tai muuhun jaotteluun perustuvan vähemmistöön kuulumisen takia, mutta aivan varmasti kohtelu on silti tämän perusteella ollut parempaa kuin työttömänä olon perusteella koettu kohtelu. Suomen laki ei tunne rikosta nimeltä työttömyys. Kuitenkin työtöntä kohdellaan kuin rikollista ja tästä rikoksesta rangaistaan ankarasti.
Vierailija kirjoitti:
Vuonna 2023 Suomessa kohdellaan kaikkein huonoiten suomalaista kantaväestöön kuuluvaa työtöntä. Kohtelu on jopa perustuslain vastaista. Työttömätkin ovat vähemmistöryhmä, eikä minkään muun vähemmistöryhmän kohdalla hyväksyttäisi sellaista kohtelua, joka on työttömille jokapäiväistä. Ketään ei kuitenkaan tämä kiinnosta. Varmasti ihmisillä on karuja kokemuksia huonosta kohtelusta jonkin diagnoosin tai muuhun jaotteluun perustuvan vähemmistöön kuulumisen takia, mutta aivan varmasti kohtelu on silti tämän perusteella ollut parempaa kuin työttömänä olon perusteella koettu kohtelu. Suomen laki ei tunne rikosta nimeltä työttömyys. Kuitenkin työtöntä kohdellaan kuin rikollista ja tästä rikoksesta rangaistaan ankarasti.
Koska moni ihminen joka ei ole koskaan itse kokenut työttömyyttä, ajattelee että työttömyys on vain itsestä kiinni.. sen kun laittaa hakemusta niin *simsalabim* yht'äkkiä onkin työpaikka nokan edessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten otat asian esille? Sairastan itse kroonista migreeniä, ja oon kyllä sanonut (tai siis tiuskinut) miehelleni täsmälleen samanlaisia asioita jos hän huonolla hetkellä on tullut kyselemään jotain itsestäänselvyyksiä tyyliin "Onko sulla huono olo? Koskeeko sua?" Jos olo on todella surkea, niin tuollaiset kyselyt ei todellakaan helpota asiaa vaan pelkästään ärsyttää.
No kylläpä sulla on huono mies, kehtaakin kysellä olostasi mitään. Ehkä se haluaisi jotenkin auttaa ja tulee avuton olo ja paha mieli toisen puolesta. Aika moni joka kipuilee joskus jonkun asian kanssa, ihan itse siitä ilmoittaa ja haluaa puhua, mutta sitten tiuskitaan muille kun joku tiedustelee oloa... Mitä sitä muille tarvitsee äksyillä, varsinkin hyvää tarkoittaville? Ja jos joku kokee ettei erityisemmin halua puhua, sanoo sitten niin.
Pitääkö se vääntää rautalangasta, eikö utelija tajua, että kun ihminen ei vastaa, hän ei halua puhua?
Ihminen jolla on käytöstavat, varmaan sanoo ettei hän nyt halua puhua tai ettei ylipäänsä jaksa puhua aiheesta. Ja jos joskus haluaa, ottaa itse puheenaiheeksi. Turhaa on tiuskia lähimmäisilleen, jos erehtyvät jotain kysymään.
Mutta kun ei kysely lopu siihen kohteliaaseen vastaukseen, vaan tulee sama kysymys. Uudelleen ja uudelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
OttoVille kirjoitti:
Minullakin oli vaikeuksia puhua sairaudestani kun minulla oli paha angiina.
Sanat jotenkin vain takertuvat kurkkuuni.
Vaimoni lateli syytöksiä puhumattomuudestani ,mutta otin sen vain kaiken nieleskellen vastaan..Oikeasti ja for real.
Onko naisten ihan pakko ahdistella jopa sairasta miestä vaatimalla,utelemalla ja kyselemällä puhumaan henkilökohtaisesta asiasta mistä tämä EI halua puhua? Ahdistavaa tuollainen käytös eikä takuuvarmana ainakaan helpota miehen oloa.
Kyllä ihminen puhuu kun on sen aika.
Olisiko mitenkään mahdollista antaa hänen käsitellä asia rauhassa ensin ihan itse?Suomalaisen mielenlaadun tuntien, olisiko mahdollista, että se sairas ei mitenkään käsittele asiaa vaan hautaa sen mielessään ja edellyttää samaa muiltakin?
Minä olen saattanut kuolevan perheenjäsenen hautaan ilman että siitä sai puhua yhtään. No, siinä sitten jäi itse traumatisoituneena jäljelle, kun toinen lähti, koska minä olisin halunnut voida prosessoida asiaa, mutta sille ei annettu tilaa eikä mahdollisuutta.
No voi kyynel, kun se kuoleva ei kuollut sellaisella tavalla, joka olisi sopinut sinulle.
Ei, vaan ei elänyt sillä tavalla, että olisi huomioinut myös minun tarpeeni. Mutta ainahan se meni niin, että mentiin hänen tarpeensa ehdoilla ja minä vaikenin ja annoin tilaa ja yritin ymmärtää. Se vaan oli pois minun selkänahastani.
No miksi pidit elämässäsi niin myrkyllisen ihmisen, ettet päässyt edes määräämään kuinka hän saa kuolla? Oikeasti siinä vanhassa sananlaskussa jonka mukaan puhuminen on vain hopeaa, on paljon totta.
Ihan käsittämätöntä, että kun ihminen makaa siinä kuolinvuoteellaan, pitäisikin ajatella niitä eläviä, että miltä HEISTÄ nyt tuntuu.
En puhu siitä KUOLINVUOTEESTA, vaikka siinäkin on toki joillakin tapana jättää jotain jäähyväisiä tai sanoa sanomatta jääneitä asioita, toisilla ei. Ne kolme sairastamisvuotta olivat raskaita myös minulle, joka olin ihan konkreettisena tukena ja henkisenä myös.
Vaikuttaa että tässä oli sinulla niin vaikeaa, ja se kuoleva pääsi helpolla. Miten voi olla noin sokea ja itsekäs, että muiden kuolemankin pitäisi tapahtua tämän yhden jankkaaja-lumihiutaleen tahdon mukaisesti?
Niin, että se on vain itsekästä, että haluaisi ajatella edes millin itseäänkin, kun kolme vuotta koko elämä pyörinyt toisen ihmisen sairauden ja sen etenemisen ja hoitojen ehdoilla ja sitten jää vielä jäljelle toisen poismenon jälkeen hoitamaan asiat niin toinen ei kerro edes mitään tietoja perunkirjoitusta tai hautajaisia varten, hyvästele, kiitä, ei mitään. Mutta joo, onhan se itsekästä, jos ei kaikki menisi sataprosenttisesti sen sairastavan ja kuolevan määrittämällä tavalla, jossa ei huomioida sitä toista osapuolta mitenkään.
Kun on tuollainen läheinen, kuolema on varmasti kuolevalle suuri helpotus.
Puheripulijankkaajat on kyllä raskaita.
Olemme raittita, uskollisia, rakastamme toisiamme ja talouskin aivan ok.
Jokaisella meillä on omat huonot puolemme joita emme pysty/halua toisissamme muuttaa, vaikka toisella olisikin halua muuttaa toisen käyttäytymistä.
En pysty lopettamaan vaimoni kyselyitä terveydestäni, unettomuudestani, jaksamisestani, mutta kuten olen kertonut ne ovat rasittavaa jankkaamista jonka haluaisin loppuvan.
Tämä on vain yksi pienenpieni osa avioliittoamme ja toisaalta hän joutuu katselemaan miestä joka kiinnittää mahdollisimman vähän huomiota sairauteensa ja toivoo muiden toimivan samoin.