Lue keskustelun säännöt.
Traumatisoituiko joku teistä siitä, jos vanhemmat uhkasivat myydä mustalaisille?
28.08.2023 |
Omassa lapsuudessani 70/80-luvulla ei ollut ollenkaan harvinaista, että jos lapsi käyttäytyi huonosti, niin äiti tai isä uhkasi, että jos et ala käyttäytymään niin myyn sinut mustalaisille. Traumatisoituiko joku oikeasti tuosta? Tai oikeasti alkoi pelkäämään, että myisi?
Kommentit (65)
En traumatisoitunut, vaan olin taas jonkin aikaa ihmisiksi ja vältyin myymiseltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti uhkasi mun omalla isällä. "Odotahan, kun isäs tulee töistä kotiin".
Oli aika kauheeta odottaa, kun se yleensä myös päättyi siihen, että se hakkasi mut.
Joo, se oli kauhea kuunnella toisaalla, kun isän tullessa äiti manipuloi jo ovella isää, suorastaan herkutteli valheellisilla vääristellyillä jutuillaan, mitä olin muka tehnyt. Ja isä oli vain niin kuin sellainen aivoton hakkausautomaatti, joka ei edes oikeastaan jaksanut kuunnella saati yhtään arvioida asian todellista laitaa omilla aivoillaan, suoraan vaan hakkaamaan.
Omat vanhempani eivät mielestäni käyttäneet sitä, mutta tiesin että sellainen vaihtoehto on olemassa että tottelematon lapsi tulee myydyksi mustalaisille. En tiedä mistä olin sen kuullut, ehkä jostain tv-ohjelmasta.
En traumatisoitunut, vaikka ihan pienenä uskoin tuollaiset jutut.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Kyllä on uhkailtu mustalaisilla, mutta en uskonut sitä. Samoin kuin että"kun isä tulee töistä kotiin", hän tuli ja ymmärtäväinen kiltti isäni otti syliin. Juteltiin ja lupasin olla kiltti,ehkä hetken olinkin...
Meillä ei uhkailtu mustalaisilla, mutta äiti uhkaili toisinaan että vie minut (ja siskoni) lääkärille, koska riehuminen ei ole normaalia ja tervettä. Kyseessä siis ihan tavallinen sisarusten välinen nahistelu, mitä äiti ei jaksanut katsella. Ahdisti silloin pienenä, koska luulin että minussa on joku vika.
En ole traumatisoitunut, mutta arven se jätti herkkään lapseen. Nämä ja kaikki vastaavat ilkeät äitini tokaisut ei unohdu koskaan, vaikka lähestulkoon kaikki muut (onnellisemmat) asiat lapsuudesta on jo unohtunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mies vuosimallia 1981 kirjoitti:
Meillä ei uhkailtu mustalaisilla, mutta äiti uhkaili toisinaan että vie minut (ja siskoni) lääkärille, koska riehuminen ei ole normaalia ja tervettä. Kyseessä siis ihan tavallinen sisarusten välinen nahistelu, mitä äiti ei jaksanut katsella. Ahdisti silloin pienenä, koska luulin että minussa on joku vika.
En ole traumatisoitunut, mutta arven se jätti herkkään lapseen. Nämä ja kaikki vastaavat ilkeät äitini tokaisut ei unohdu koskaan, vaikka lähestulkoon kaikki muut (onnellisemmat) asiat lapsuudesta on jo unohtunut.
Mun kaverin äiti vei sen ja sen siskon lääkärille neitsyystarkastukseen.
Ei jättänyt. Minä uhkailin sitten myöhemmin vanhempia, että annan Attendolle ja toteutin myös. Meidän sukupolvi kasvattaa niin, että katteettomia uhkauksia ei lausuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eipä tuollainen retoriikka hyvään vanhemmuuteen kuulu millään tavalla. Ihan sama, käytettiinkö sitä 70-luvulla vai ei.
Kysymys oli, että traumatisoituuko lapsi siitä vai ei? Ja että voiko lapsi tosissaan alkaa pelkäämään, että hänet hylätään.
Ap
Olen jo kuuskymppinen ja kaikkea noita oli lapsuudessa. En todellakaan ole traumatisoitunut millään tavalla, en sinne päinkään. Rakkaudella muistelen vanhempiani ja lapsuuttani. Ihan kunnon ihminen minusta kasvoi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eipä tuollainen retoriikka hyvään vanhemmuuteen kuulu millään tavalla. Ihan sama, käytettiinkö sitä 70-luvulla vai ei.
Kysymys oli, että traumatisoituuko lapsi siitä vai ei? Ja että voiko lapsi tosissaan alkaa pelkäämään, että hänet hylätään.
ApOlen jo kuuskymppinen ja kaikkea noita oli lapsuudessa. En todellakaan ole traumatisoitunut millään tavalla, en sinne päinkään. Rakkaudella muistelen vanhempiani ja lapsuuttani. Ihan kunnon ihminen minusta kasvoi.
Just. Just näin KUULUU sanoa. Ja vielä lisäyksenä, että ansaitsin väkivallan minua kohtaan
Ei ihme, että Suomeen piti erikseen säätää laki, joka kieltää lasten hakkaamisen.
Olen myös 60 + mutta en muistele mitenkään hyvällä kohtaamaani väkivaltaa. Vielä inhottavampaa on se, että omat vanhemmat tekivät sitä. Jos pihalla ventovieras olisi käynyt käsiksi, niin sille olisi ollut seuraamukset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uhattiin lähettää johonkin toiseen perheeseen jompi kumpi meistä sisaruksista. Mietin lapsena välillä, kummankohan ne lähettäisivät. Vasta joskus teininä aloin pohtia, että ehkä uhkailivat vain... Ehkä. Mutta lapsi otti todesta sen.
Minusta tuli ylikiltti miellyttäjä, joka ei lähde edes huonosta suhteesta pois eikä osaa pitää puoliaan. Jos joku huutaa minulle, minulla menee pasmat sekaisin.
Vierailija kirjoitti:
Ei jättänyt. Minä uhkailin sitten myöhemmin vanhempia, että annan Attendolle ja toteutin myös. Meidän sukupolvi kasvattaa niin, että katteettomia uhkauksia ei lausuta.
Ai kamala, tää oli paha. Voinen toteuttaa myös omiin vanhempiini, kun dementikkoina tappelevat keskenään ja asuvat kuitenkin vielä omillaan.
Nyt jos ei tappelu lopu, niin annan teidät Attendolle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teistä on varmaan myös ok, että parisuhteessa uhataan erolla, jos ei toisen käytös miellytä? Siis teistä, joiden mielestä tuollainen uhkailu on ok.
Vierailija kirjoitti:
Koulukotiin laittamisella ja mustalaisille myymisellä uhattiin. Ateistivanhemmat olivat siitä outoja, että jos käyttäydyin huonosta, he joskus sanoivat että Jumala heittää kuuman kiven päähän, ellet tottele. Kun sanoin, että eihän mitään jumalia ole olemasssakaan, itse olet sanonut niin. Tukkapöllyä sain tämän hävyttömyyden rangaistukseksi.
Mustalaisille myyminen ei ollut pelottava asia. Koulukodista en ymmärtänyt edes, mikä se on. Mielikuva tuli paikkakunnan koulurakennuksesta, mutta arvelin, ettei luokissa voi asua. Että huuhaata koko koulukoti.
Siinä todellista pelletouhua, mutta jos kuumaa kiveä ei ole olemassa niin koulukoti nyt ainakin on ollut olemassa, vai onko se yhtä kuin lastenkoti...?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uhattiin lähettää johonkin toiseen perheeseen jompi kumpi meistä sisaruksista. Mietin lapsena välillä, kummankohan ne lähettäisivät. Vasta joskus teininä aloin pohtia, että ehkä uhkailivat vain... Ehkä. Mutta lapsi otti todesta sen.
Minusta tuli ylikiltti miellyttäjä, joka ei lähde edes huonosta suhteesta pois eikä osaa pitää puoliaan. Jos joku huutaa minulle, minulla menee pasmat sekaisin.
Olen oppinut täysin samat selviytymismekanismit. Mitä huonompi kohtelu, sitä lojaalimpi on rakkauteni.
Olen -99 syntynyt ja minun ikäisille ei kauheasti ole mustalaisista puhuttu mutta näkillä on peloteltu jos menee liian syvälle veteen. Ei ole jäänyt traumoja
Ei sitä KUUULU sanoa niinkuin täällä ajatellaan, vaan itse en ole koskaan noita höpötyksiä pahana kuullut, enkä niistä ole pahoittanut mieltäni. Ehkä kotini oli kuitenkin rakkauden täyttämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eipä tuollainen retoriikka hyvään vanhemmuuteen kuulu millään tavalla. Ihan sama, käytettiinkö sitä 70-luvulla vai ei.
Kysymys oli, että traumatisoituuko lapsi siitä vai ei? Ja että voiko lapsi tosissaan alkaa pelkäämään, että hänet hylätään.
Ap
No tottakai voi alkaa pelkäämään. Hyvän itsetunnon omaava lapsi nauraa ja ottaa leikillä. On kasvanut luottavaisessa, turvallisessa ja rakastavassa perheessä.
En traumatioistunut, sillä lapsikin käsittää, että kyseessä on katteeton uhkaus.
En traumatisoitunut, käsitin että kyse on (huonosta) vitsistä.
Minä uhkailin aina takaisin, että olisin vain iloinen jos pääsisin eroon vanhemmistani. Ja nyt aikuisena olen päässytkin, eli en enää ole tekemisissä heidän kanssaan. Toki he harrastivat väkivaltaa muutenkin, henkistä ja fyysistä.