Mitä tehdä kun mies ei jaksa lapsiperhearjen vaatimuksia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kohta teitä on kaksi jaksamatonta, jos sinä vaan hoidat lapset/kodin ja toinen lepäilee ja harrastaa. Voi hyvää päivää.

No mitäpä muuta tossa voisi tehdä? Antaa lapset pois?

Jaa a. Ehkä mies ottaa itseään niskasta kiinni ja reipastuu. Kummasti jaksaa ilmeisesti harrastella ja tehdä kaikkea kivaa...

Hauskaa. Jos kuvio olisi toisin päin, sä olisit rääkymässä täällä ihan samoin että miehen pitää ottaa itseään niskasta kiinni.

Kyllä se nyt on niin että se on ap, joka ottaa itseään niskasta kiinni ja hoitaa ne lapsensa kun toinen ei jaksa.

Nimenomaan! Miksi se on aina mies, jonka täytyy haurasta naista kannatella? Ihan kuin väsyminen ja kuormittuminen olisi naisen etuoikeus.

Ap, vanhemmat lapset päiväkotiin ja miehelle aikaa levätä.

Onko Satutäkin Porvoosta? Mikä juttu tää Porvoosta kotoisin oleminen on? Porvoo, nin kuin provoo?

Vierailija kirjoitti:

Onko Satutäkin Porvoosta? Mikä juttu tää Porvoosta kotoisin oleminen on? Porvoo, nin kuin provoo?

"Provo. Shortened from provoceren (to provoke) (or provocatie (provocation)), derived from French provoquer."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten olisi keskustelu?

Tätä tehdään jatkuvasti, mutta nyt kaipaan konkreettisia vinkkejä, miten auttaa miestäni? Ap.

Meillä on auttanut hommien selkeyttäminen. Silloin tajuaa, että itse tekemistä ei ehkä olekaan niin järjettömästi, vaan kaoottisuus lisää nimenomaan henkistä kuormitusta. Eli ei tehdä asioita lennosta tyyliin kumpi sillä hetkellä sattuu ehtimään, vaan jaoimme esim. lasten iltapuuhat ja nukuttamiset vuoroihin, samoin kuskaamiset. Silloin toinen tietää, että toinen hoitaa, ja itse voi tehdä omia juttuja. Vuorossa oleva taas tietää suunnilleen monelta hommat loppuu, ja tieto siitä helpottaa. Nämä ollaan merkattu ihan kalentereihin aina pariksi viikoksi eteenpäin, niin pystyy vaikka varaamaan treenitunnin tai sopimaan kahvit kaverin kanssa. Tässä tapauksessa siis tieto ei lisää tuskaa, vaan vähentää taakkaa, kun tietää, milloin saa hengähtää.

Meillä tämä tehtiin alun perin sen takia, että itsestä tuntui, että ei ollut hetkenkään hengähdystä. Pysyin vuoronjaossa myös tiukkana siinä, että kun on oma vuoro rentoutua, ei mies tule kyselemään, että missä on Pirjojessican sukkahousut, ja monelta Perttihenrikin muskari nyt olikaan (saatoimme toki vaihtaa vuoroja jos tuli jotain yllättävää). Mies siis oppi myös itsenäiseen toimintaan lastenhoidossa aika nopeasti siinä, ja on nykyään aika ylpeä siitä.

Onko Suomessa olemassa sukunimeä Provo? Provonen? Porvoonen?

Vierailija kirjoitti:

Käyttäkää aikanne vaikka perussivistykseen, kuuntelemalla tämä keskustelu (samalla, kun teette jotain muuta hyödyllistä):

Scott Ritter: The CIA is working directly with Ukraine | Redacted News

Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Anna lupa evästeille

Joko olette viisaampia?

Ap:n mies saa sen vuoksi niin vähän sympatiaa, koska on oikeasti vaikea tietää, onko mies oikeasti pahasti uupunut/masentunut vai itsekäs. Todella monella työssäkäyvällä ja myös osalla kotona olevista vanhemmista on se oletus, että työssäkäyvän ei tarvitse osallistua perhe-elämään ja kotitöihin, koska hän elättää perhettä. Olihan täälläkin joku aina sitten ketju, kun huudeltiin yhteiskuntaa apuun kun "työssäkäyvä puoliso ei voi osallistua kotitöihin ja huolehtia lapsista, koska työpäivän jälkeen ja vapaapäivinä pitää levätä"

Mitä väliä sillä on, onko kyseessä todellinen tilanne?

Kumpi lienee fiksumpaa - pohtia ongelmaa, vaikkapa kuvitteellistakin, ja miettiä mitä itse tekisi välttyäkseen samanlaiselta tai selvitäkseen samanlaisesta, kuunnella toisten kokemuksia, samalla tarkastellen omia valintojaan - vai tömistellä palstalla talloen "trolleja" kuin siinä pelissä jossa lyödään pehmeällä nuijalla yllättäen esiin pompahtavia peikkoja vai mitä ne olivatkaan.

Kumpi on aikuisen toimintaa?

Vierailija kirjoitti:

Ap:n mies saa sen vuoksi niin vähän sympatiaa, koska on oikeasti vaikea tietää, onko mies oikeasti pahasti uupunut/masentunut vai itsekäs. Todella monella työssäkäyvällä ja myös osalla kotona olevista vanhemmista on se oletus, että työssäkäyvän ei tarvitse osallistua perhe-elämään ja kotitöihin, koska hän elättää perhettä. Olihan täälläkin joku aina sitten ketju, kun huudeltiin yhteiskuntaa apuun kun "työssäkäyvä puoliso ei voi osallistua kotitöihin ja huolehtia lapsista, koska työpäivän jälkeen ja vapaapäivinä pitää levätä"

Miksi se on aina mies, joka tulkitaan itsekkääksi ja nainen varmuudella uupunut?

Eipä apn mies kuulosta itsekkäältä vaan masentuneelta ja oikeasti lapsiarkeen väsyneeltä.

Vierailija kirjoitti:

Onko Suomessa olemassa sukunimeä Provo? Provonen? Porvoonen?

Ainakin Tollo on, sattuuko olemaan sun?

Ulkoistatte kaiken mahdollisen (siivous, ruuanlaitto, harrastuskuskaukset) niin voimia jää enemmän. 

Pitikö niitä lapsia tehdä kolme, ennen kuin kumpikaan vanhemmista tajusi tilannetta?

Naiset, mikä saa teidät ajattelemaan, että mies on valioyksilö, hyvä kumppani sekä esimerkillinen isä?

Tuntuu, että usein mennään hormoonit edellä, eikä ajatella vuosia eteenpäin ja koko perheen tulevaisuutta. (tämä kommentti sopii perhettä suunnitteleville sukupuoleen katsomatta). Elämä ei ole ruusuilla tanssimista ja eteenkin lapsiperheessa tulee ne arjen haasteet vastaan erittäin nopeasti. 

Millä tavalla te teette ratkaisut? Onko teidän kumppani vahva tiimipelaaja vai miten olette järkeilleet, että tuo ihminen on ykkösvaihtoehto lisääntymistarkoitukseen? 

Miksi tämä on muka varmuudella provo?

Pystyn ainakin itse eläytymään tilanteeseen - mun mies jaksaa harvinaisen huonosti lapsiperhearkea. Ja yritää se kyllä, mut se vaan ihan oikeasti kuormittuu siitä paljon enemmän kuin minä. Ei kestä huonoja unia, ei osaa ennakoida, ei osaa tehdä asioita limittäin tai varsinkaan yhtä aikaa (kuten vaikka pestä pyykkiä työpäivän aikana).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten olisi keskustelu?

Tätä tehdään jatkuvasti, mutta nyt kaipaan konkreettisia vinkkejä, miten auttaa miestäni? Ap.

Meillä on auttanut hommien selkeyttäminen. Silloin tajuaa, että itse tekemistä ei ehkä olekaan niin järjettömästi, vaan kaoottisuus lisää nimenomaan henkistä kuormitusta. Eli ei tehdä asioita lennosta tyyliin kumpi sillä hetkellä sattuu ehtimään, vaan jaoimme esim. lasten iltapuuhat ja nukuttamiset vuoroihin, samoin kuskaamiset. Silloin toinen tietää, että toinen hoitaa, ja itse voi tehdä omia juttuja. Vuorossa oleva taas tietää suunnilleen monelta hommat loppuu, ja tieto siitä helpottaa. Nämä ollaan merkattu ihan kalentereihin aina pariksi viikoksi eteenpäin, niin pystyy vaikka varaamaan treenitunnin tai sopimaan kahvit kaverin kanssa. Tässä tapauksessa siis tieto ei lisää tuskaa, vaan vähentää taakkaa, kun tietää, milloin saa hengähtää.

Meillä tämä tehtiin alun perin sen takia, että itsestä tuntui, että ei ollut hetkenkään hengähdystä. Pysyin vuoronjaossa myös tiukkana siinä, että kun on oma vuoro rentoutua, ei mies tule kyselemään, että missä on Pirjojessican sukkahousut, ja monelta Perttihenrikin muskari nyt olikaan (saatoimme toki vaihtaa vuoroja jos tuli jotain yllättävää). Mies siis oppi myös itsenäiseen toimintaan lastenhoidossa aika nopeasti siinä, ja on nykyään aika ylpeä siitä.

Mä en olisi ylpeä siitä että puolisoni kasvattaa mua kuin lasta. Mutta kyllä, nämä asiat pitäisi olla jo raskausaikana täysin selvitettyjä.

Vierailija kirjoitti:

Naiset, mikä saa teidät ajattelemaan, että mies on valioyksilö, hyvä kumppani sekä esimerkillinen isä?

Tuntuu, että usein mennään hormoonit edellä, eikä ajatella vuosia eteenpäin ja koko perheen tulevaisuutta. (tämä kommentti sopii perhettä suunnitteleville sukupuoleen katsomatta). Elämä ei ole ruusuilla tanssimista ja eteenkin lapsiperheessa tulee ne arjen haasteet vastaan erittäin nopeasti. 

Millä tavalla te teette ratkaisut? Onko teidän kumppani vahva tiimipelaaja vai miten olette järkeilleet, että tuo ihminen on ykkösvaihtoehto lisääntymistarkoitukseen? 

  

Luulen, että monikaan ei osaa ajatella kaikkia puolia toisessa etukäteen. Ja monethan näistä haastavista puolista eivät edes näy siellä lapsettomassa arjessa. Esimerkiksi nyt tämä, että miehellä ei energia riitä, lapsiperhearki on liikaa, häntä väsyttää ja ei kykene. Ei sitä näe siellä lapsettomassa parisuhteessa kerta kaikkiaan mistään.

Vierailija kirjoitti:

Naiset, mikä saa teidät ajattelemaan, että mies on valioyksilö, hyvä kumppani sekä esimerkillinen isä?

Tuntuu, että usein mennään hormoonit edellä, eikä ajatella vuosia eteenpäin ja koko perheen tulevaisuutta. (tämä kommentti sopii perhettä suunnitteleville sukupuoleen katsomatta). Elämä ei ole ruusuilla tanssimista ja eteenkin lapsiperheessa tulee ne arjen haasteet vastaan erittäin nopeasti. 

Millä tavalla te teette ratkaisut? Onko teidän kumppani vahva tiimipelaaja vai miten olette järkeilleet, että tuo ihminen on ykkösvaihtoehto lisääntymistarkoitukseen? 

  

Ja siis piti vielä lisätä, että osalle meistä kyse on myös valinnasta, että haluako lapsia tämän miehen kanssa nyt vai en todennäköisesti ollenkaan. Silloin saattaa kelpuuttaa sen ihan ookoonkin siksi, että kaipuu saada lapsia on kerta kaikkiaan vaan suurempi.

Vierailija kirjoitti:

Miksi tämä on muka varmuudella provo?

Pystyn ainakin itse eläytymään tilanteeseen - mun mies jaksaa harvinaisen huonosti lapsiperhearkea. Ja yritää se kyllä, mut se vaan ihan oikeasti kuormittuu siitä paljon enemmän kuin minä. Ei kestä huonoja unia, ei osaa ennakoida, ei osaa tehdä asioita limittäin tai varsinkaan yhtä aikaa (kuten vaikka pestä pyykkiä työpäivän aikana).

Ei tietenkään tämä ole varmuudella provo. Eikä edes luultavasti ole provo vaan luultavasti ihan oikea tilanne. Tällä foorumilla vain on joku/joitakin, jotka syöksyvät heti väittämään provoksi JOKAISTA aloitusta, joka koskee lapsiperhe-elämää tai parisuhdetta. Ja usein tämä sama provoksi huutelija nimittelee aloittajaa satutädiksi. Yrittää pilata ketjun ja estää keskustelun lapsiperhe-elämästä ja parisuhteista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten olisi keskustelu?

Tätä tehdään jatkuvasti, mutta nyt kaipaan konkreettisia vinkkejä, miten auttaa miestäni? Ap.

Meillä on auttanut hommien selkeyttäminen. Silloin tajuaa, että itse tekemistä ei ehkä olekaan niin järjettömästi, vaan kaoottisuus lisää nimenomaan henkistä kuormitusta. Eli ei tehdä asioita lennosta tyyliin kumpi sillä hetkellä sattuu ehtimään, vaan jaoimme esim. lasten iltapuuhat ja nukuttamiset vuoroihin, samoin kuskaamiset. Silloin toinen tietää, että toinen hoitaa, ja itse voi tehdä omia juttuja. Vuorossa oleva taas tietää suunnilleen monelta hommat loppuu, ja tieto siitä helpottaa. Nämä ollaan merkattu ihan kalentereihin aina pariksi viikoksi eteenpäin, niin pystyy vaikka varaamaan treenitunnin tai sopimaan kahvit kaverin kanssa. Tässä tapauksessa siis tieto ei lisää tuskaa, vaan vähentää taakkaa, kun tietää, milloin saa hengähtää.

Meillä tämä tehtiin alun perin sen takia, että itsestä tuntui, että ei ollut hetkenkään hengähdystä. Pysyin vuoronjaossa myös tiukkana siinä, että kun on oma vuoro rentoutua, ei mies tule kyselemään, että missä on Pirjojessican sukkahousut, ja monelta Perttihenrikin muskari nyt olikaan (saatoimme toki vaihtaa vuoroja jos tuli jotain yllättävää). Mies siis oppi myös itsenäiseen toimintaan lastenhoidossa aika nopeasti siinä, ja on nykyään aika ylpeä siitä.

Mä en olisi ylpeä siitä että puolisoni kasvattaa mua kuin lasta. Mutta kyllä, nämä asiat pitäisi olla jo raskausaikana täysin selvitettyjä.

Ihan yhdessä tämä soviittiin, ja hän oli se, joka kaivoi kalenterin esiin. Mies on myöntänyt, että olisi todennäköisesti sälyttänyt vastuun minulle, ellei olisi ollut pakko opetella asioita itse. Jos näitä vuoroja ei olisi, luistaisi kuin koira veräjästä, ja tiedostaa sen. Jotkut ovat luonteeltaan sellaisia, että toimivat paremmin, kun on jotkin asetetut raamit, ja me asetettiin ne yhdessä. Nyt hoitaa lapsia enemmän kuin hyvin. Ilman tätä järjestelyä emme luultavasti olisi enää yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset, mikä saa teidät ajattelemaan, että mies on valioyksilö, hyvä kumppani sekä esimerkillinen isä?

Tuntuu, että usein mennään hormoonit edellä, eikä ajatella vuosia eteenpäin ja koko perheen tulevaisuutta. (tämä kommentti sopii perhettä suunnitteleville sukupuoleen katsomatta). Elämä ei ole ruusuilla tanssimista ja eteenkin lapsiperheessa tulee ne arjen haasteet vastaan erittäin nopeasti. 

Millä tavalla te teette ratkaisut? Onko teidän kumppani vahva tiimipelaaja vai miten olette järkeilleet, että tuo ihminen on ykkösvaihtoehto lisääntymistarkoitukseen? 

  

Ja siis piti vielä lisätä, että osalle meistä kyse on myös valinnasta, että haluako lapsia tämän miehen kanssa nyt vai en todennäköisesti ollenkaan. Silloin saattaa kelpuuttaa sen ihan ookoonkin siksi, että kaipuu saada lapsia on kerta kaikkiaan vaan suurempi.

= Ihan perus minäminäminä haluan itsekkyyttä, muilla ja muulla ei ole joko mitään tai yhtä paljon väliä. 

Täten on turha itkeä, rutista, valittaa ja eipä auta muu kuin nauttia valinnoistaan ja kantaa niistä vastuu.