Tuntuuko teistä siltä, että terapia on haitallista?

Onhan sitä tutkittu, että esimerkiksi kriisiterapia hidastaa kriisistä selviämistä. 

Kyllä, mutta tajusin sen vasta auttamattomasti liian myöhään. Minun olisi pitänyt luovuttaa asioideni kanssa huomattavasti aiemmin, jo silloin, kun tajusin ettei tilanne muutu kuin korkeintaan pahempaan. Sen sijaan jatkoin kummallisia ja tuhoisia tutkimuksiani täysin katastrofaalisten henkilökemioiden umpisolmussa vuodesta toiseen. Tyhmä minä. 

Vierailija kirjoitti:

Ainakin terapiaan pakottaminen on haitallista. Kerran tuli lasu, kun en halunnut psykologille. Traumatisoiduin siitä kokonaisjutusta vähintään yhtä paljon kuin alkuperäisestä asiasta. 

Minulla on myös kokemus, että olen traumatisoitunut terapiassa. Vielä siten, että traumaani on tarkoituksella ja tietoisesti triggeröity, ja sen jälkeen annettu henkisesti turpaan - tiedostaen. Pahinta on, että olen lähes varma että tämä (minun kärsimykseni ja lohduton häpeäni) tuotti jonkinlaista sadistista nautintoa (!) ammattilaiselle. Hän ei juurikaan edes vaivautunut peittelemään sitä. (Tässä ei kyseessä kuitenkaan mikään lasu.)

Ihan jäätävä tabu: onko kenenkään terapia seksualisoitunut? Siis ihan fyysiselle tasolle - olipa sitten kyse transferenssista tai mistä tahansa, se on merkityksetöntä. 

Itse terapia ei ollut, mutta se on pelottavaa, että kun se Pandoran lipas avautui, ei sitä enää ole saanut suljettua. Ja käsiteltävää onkin riittänyt, kun oli parikymmentä vuotta ehtinyt toistuvasti traumatisoitua. Ne vuodet, kun oli varaa käydä terapiassa, olivat luksusta. Raskasta on yrittää selviytyä näiden asioiden kanssa omin avuin.

Älä ikinä, ikinä pakota kriisin kohdannutta puhumaan. Hän puhuu, jos haluaa puhua. 

Vierailija kirjoitti:

Ihan jäätävä tabu: onko kenenkään terapia seksualisoitunut? Siis ihan fyysiselle tasolle - olipa sitten kyse transferenssista tai mistä tahansa, se on merkityksetöntä. 

Tarkennatko, mitä tarkoitat tuolla? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan jäätävä tabu: onko kenenkään terapia seksualisoitunut? Siis ihan fyysiselle tasolle - olipa sitten kyse transferenssista tai mistä tahansa, se on merkityksetöntä. 

Tarkennatko, mitä tarkoitat tuolla? 

Eiköhän se siinä ihan suomeksi lue. 

Laadukkaan terapeutin apu on varmasti ok. Siis esim psykiatri, jolla on pitkä koulutus ja tietoa ja taitoa käsitellä asioita oikealla tavalla. Mutta kun nykyään voi kouluttautua nopeasti vaan rahan takia, se ei ole ok. Aihe on sen verran henkilökohtainen ja sen käsittelyyn vaaditaan asiantuntijuutta. 

Näissä on se vaara että terapia pitkittyy ja asiaa pengotaan suurennuslasilla. En tiedä onko se hyväksi, että henkilö ei pääse elämässä eteenpäin vaan jää junnaamaan samaa asiaa ja loppuelämä jää elämättä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan jäätävä tabu: onko kenenkään terapia seksualisoitunut? Siis ihan fyysiselle tasolle - olipa sitten kyse transferenssista tai mistä tahansa, se on merkityksetöntä. 

Tarkennatko, mitä tarkoitat tuolla? 

Eiköhän se siinä ihan suomeksi lue. 

Kysytkö, harrastaako joku seksiä terapiassaan? Sehän on kiellettyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan jäätävä tabu: onko kenenkään terapia seksualisoitunut? Siis ihan fyysiselle tasolle - olipa sitten kyse transferenssista tai mistä tahansa, se on merkityksetöntä. 

Tarkennatko, mitä tarkoitat tuolla? 

Eiköhän se siinä ihan suomeksi lue. 

Kysytkö, harrastaako joku seksiä terapiassaan? Sehän on kiellettyä.

Ylinopeuskin on kiellettyä. Sen säännöllinen noudattaminen sen sijaan tapahtuu vain fantasiamaailmassa - ja sellaisessa me emme elä. Tietenkään terapia ei saisi seksualisoitua, mutta sitä tapahtuu. Se on ikävää ja traumatisoivaa, mutta ainakin minulla oli kyseessä täysin laillistettu ammattilainen. Ei siis mikään puskaterapeutti. Itse en jaksa asiaa enää kaivella, siitä on kauan, ja on niin paljon muuta, että nykyisin valitsen taisteluni. Halusin vain (uskaltaa) kysyä onko muilla kokemusta. 

AP, kyllä nimenomaan juuri niin.

Lisäksi terapeutti edustaa vain yhtä ihmistä itseään

Lisäksi terapeutti voi olla täysi ummikko.

Minusta on mukava ottaa torkut palkan maksajan piippiin kerran viikossa. Olemme jo hyviä "ystäviä" :)

Harmi, että Alv nousi hieman, mutta eipä ole minun ongelma

En tykännyt käydä terapiassa. Minusta oli inhottavaa avautua puolitutulle. Tuntui tungettelevalta. En kauaa käynytkään kun Kela sekoili ja tuki loppui. Ehkä parempi niin? Olinko liian herkkä terapiaan, nuori olin.

Ei se sovi kaikille. Osa käy asiat paremin läpi omassa mielessään kuin puhumalla.

Vierailija kirjoitti:

Laadukkaan terapeutin apu on varmasti ok. Siis esim psykiatri, jolla on pitkä koulutus ja tietoa ja taitoa käsitellä asioita oikealla tavalla. Mutta kun nykyään voi kouluttautua nopeasti vaan rahan takia, se ei ole ok. Aihe on sen verran henkilökohtainen ja sen käsittelyyn vaaditaan asiantuntijuutta. 

Näissä on se vaara että terapia pitkittyy ja asiaa pengotaan suurennuslasilla. En tiedä onko se hyväksi, että henkilö ei pääse elämässä eteenpäin vaan jää junnaamaan samaa asiaa ja loppuelämä jää elämättä. 

Tähän vielä lisäksi se, että yritetään tehdä jostakin kokemuksesta väen väkisin trauma kuuntelematta mitä terapiassa käyvä itse tuntee ja kokee. Lopulta todennäköisesti kokeekin traumatisoituneensa, kun tarpeeksi kauan junnataan aiheessa. 

Terapiat tuntuu turhalta, koska niissä on sama konsepti: ne mukailee ja myötäilee vain sun omia ajatuksia. Mä haluaisin terapialta enemmän ajatusten haastamista, pohdintojen herättämistä ja sitä että siellä terapiassa joutuisi aidosti funtsimaan niitä asioita. Yleensä se on sitä että sanot että äiti/isä/puoliso/sisko, whoever on kakkapää ja sitten terapeutti vaan vahvistaa tuota mielikuvaa. Tai sanot että sulla on ongelma vaikka nyt hitto kirjolohen syömisessä, niin terapeutti vaan myötäilee että sellaista se on ja miten onnistuisi elämään elämän kirjolohen syömistä vältellen. Kun se voisi haastaa ajattelemaan, että kala on terveellistä, siinä ei ehkä kuitenkaan ole mitään ällöttävää ja että miten sä pääsisit tuosta fobiastasi eroon.

Tuon takia en terapioissa jaksa käydä. Sulla on itsellä ajatus ja se mitä terapeutilta saat, on vain vahvistus sille.

Vierailija kirjoitti:

Terapiat tuntuu turhalta, koska niissä on sama konsepti: ne mukailee ja myötäilee vain sun omia ajatuksia. Mä haluaisin terapialta enemmän ajatusten haastamista, pohdintojen herättämistä ja sitä että siellä terapiassa joutuisi aidosti funtsimaan niitä asioita. Yleensä se on sitä että sanot että äiti/isä/puoliso/sisko, whoever on kakkapää ja sitten terapeutti vaan vahvistaa tuota mielikuvaa. Tai sanot että sulla on ongelma vaikka nyt hitto kirjolohen syömisessä, niin terapeutti vaan myötäilee että sellaista se on ja miten onnistuisi elämään elämän kirjolohen syömistä vältellen. Kun se voisi haastaa ajattelemaan, että kala on terveellistä, siinä ei ehkä kuitenkaan ole mitään ällöttävää ja että miten sä pääsisit tuosta fobiastasi eroon.

Tuon takia en terapioissa jaksa käydä. Sulla on itsellä ajatus ja se mitä terapeutilta saat, on vain vahvistus sille.

Terapeutit ei uskalla kyseenalaistaa tai haastaa, koska osa asiakkaista sekoaa päästään siinä vaiheessa tai masentuu enemmän. Joten keskustelu on aina "silkkihansikkain". Vaikka siitä voi vaan olla haittaa. Minulla on epävakaa persoonallisuushäiriö, ei mikään äärimmäisen voimakas, mutta sellainen että siitä on kuitenkin aiheutunut ongelmia parisuhteissa ja esim työsuhteeni ovat katkonaisia koska lähden aina impulsiivisesti vetämään kun joku alkaa ahdistaa. Kävin terapiassa ennen kuin olin diagnoosia saanut. Silloin se tulkittiin ahdistuneisuushäiriöksi ja masennukseksi, myöhemmin eräs lääkäri totesi melko nopeasti että epävakaa. Ja kun katsoin oirelistaa, ällistyin miten ne osui, vaikkakaan en tosiaan ole mikään ääritapaus. Ihmettelen, että terapeutti tajunnut asiaa vaikka kaikki jutut viittasi siihen. Olisin tajunnut itseäni paremmin jos se olisi otettu puheeksi ja voinut tehdä asialle sen minkä tälle nyt pystyy. Mutta ei. Joskus mietin että tiesiköhän se asioiden todellisen laidan mutta ei sanonut. Vai eikö vaan tajunnut. Kolmen vuoden terapia oli yhtä tyhjän kanssa ja teki lompakkoon ison loven.

Up

Vierailija kirjoitti:

Se, että 'elät' niitä traumoja uudelleen turvallisessa ympäristössä on paljon parempi kuin se, että ne traumat jatkavat elämistään siellä sun alitajunnassa. Jos et käsittele niitä traumoja ne tulevat aina huonontamaan elämänlaatuasi.

Niin, eikä ne traumat ole aina siellä alitajunnassa.

Elin uudelleen ja uudelleen traumoja vuosien ja vuosien ajan.

Vasta tänä vuonna aloitin terapian erilaisten kommervenkkien jälkeen. En osaa sanoa mitä tästä seuraa kun ei ole kuin päästy alkuun vasta, mutta kyllä jotakin helpotusta on jo nähtävissä.