Tuntuuko teistä siltä, että terapia on haitallista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei, kaikki henkiset opit ja nimenomaan traumojen hoitaminen nimenomaan haluaa että ihminen tekee tän. Se on vähän sama ku anteeksantaminen, ihminen vapautuu omasta tuskastaan mitä on kantanu pitkiä aikoja. 

Toki sen voi tehdä itsekin ei siihen tarvitse mitään liukuhihnaterapeuttia. 

Henkiset opit ja terapeutti joka ei ole perehtynyt traumaterapiaan, tekevät enemmän hallaa kuin auttavat. Lisäksi traumaattisen tapahtuman uudelleen läpikäyminen keskustellen saattaa aiheuttaa trauman kertaantumisen eikä tosiaankaan trauman purkamista. Samoin samankaltaisille kokemuksille altistuminen. Traumaterapia on oma erityisalansa terapioiden joukossa ja ammattitaitoisia tarumaterapeutteja tarvittaisiin huomattavasti enemmän, kuin heitä tällä hetkellä on.

Etenkin ns. henkisyyden opettajat, jotka leikkivät psykologia ja mielen asiantuntijaa ilman tarvittavaa osaamista ja psykologista tietämystä, tekevät suurta vahinkoa psyykelle yrittäessään purkaa äiti,- isä yms. traumoja.  Ja ei heidän toimintansa ja oppinsa johda anteeksiantamiseen ja traumasta vapautumiseen vaan trauman kerrostumiseen. Eli jospa traumojen purkaminen ja hoitaminen jätettäisiin asiansa osaavien kriisi-/trauma-asiantuntijoiden ja trauman kohdanneen arviointikyvyn, osaamisen ja itsetuntemuksen varaan.



T: Traumatakaumien kanssa elävä, jolle henkiset opit yms. ovat aiheuttaneet ainoastaan traumojen syventymise

Kiinnostaisi tietää minkälaisia henkisiä oppeja olet kokeillut?

Olen elämäni aikana käynyt ihan muutamia kertoja puhumassa jossain. Alaikäisenä pakotettuna, täysi-ikäisenä ehkä kerran tai kaksi vapaaehtoisesti. En muista. Ei vain ole minun juttuni. Minulle parasta terapiaa on se, kun voin ohimennen mainita jotain jossain, saan ymmärrystä ja vähän tukea. Sen enempää en tahdo kaivella menneitä. En, vaikka ymmärrän sen ehkä mahdollisesti auttavan joskus hamassa tulevaisuudessa. Olen pärjännyt tähän päivään asti näin, joten pärjään jatkossakin. Ikinä ei ole ollut mitään päihde- tai peliongelmaa. Olen vahva ihminen. Inhoan sellaista liian syvällistä märehtimistä. Olen empaattinen ja tunteellinen ihminen, mutta silti inhoan sellaista menneiden itkemistä. Minulla on parempaakin tekemistä kuin kärsiä migreenistä menneiden vuoksi.

Riippuu terapiasuuntauksesta.

On monenlaisia suuntauksia. Kannattaa tutustua niihin, niin pääset jyvälle. Olet nyt aika kaukana.

Terapia on syvältä. Täysin tarpeetonta. Ainoa joka siitä hyötyy on tämä terapian antaja itse korkeine hintoineen

Esim. Jos käyn lääkärissä unettomuuden takia, voin mainita jos ahdistaa. Sitten saan siinä vähän ymmärrystä ja that's it. En halua mennä nimenomaisesti jauhamaan siitä ahdistuksesta minnekään. Oikein repimään auki kaikkea ja märehtimään ja murehtimaan. Se saa minut kuulostamaan kylmältä, mutta en ole. En vain jaksa kaivella liian syvällisiä juttuja. En kaipaa kenenkään sääliä, ainoastaan ymmärrystä.

En suostu ohjattavaksi kenen tahansa mielipiteillä.

Vierailija kirjoitti:

Se, että 'elät' niitä traumoja uudelleen turvallisessa ympäristössä on paljon parempi kuin se, että ne traumat jatkavat elämistään siellä sun alitajunnassa. Jos et käsittele niitä traumoja ne tulevat aina huonontamaan elämänlaatuasi.

Tämäkin on seikka, jossa taruman uudelleen eläminen ja ratkaisemine pitäisi olla tiedostettu ja vapaaehtoista jolloin trauman kohdannut voi vaikuttaa tilanteeseen toisin, kuin trauman syntymishetkellä. Kaikenlaisen tarkoituksella altistaminen ilman traumatisoituneen suotumusta, laskisen henkisen ja psykologisen väkivallan piiriin.

Joskus terapia epäonnistuu ja terapiassa käyneestä kuoriutuu ilkeä ja sadistisesti läheisiään kohteleva tyyppi.

Traumojen käsittely ja purkaminen ei ole vain niistä puhumista tai niiden uudelleen elämistä. Traumapsykoterapia on oma erityisalansa jossa on omat menetelmänsä, ylipäätään ymmärrys traumoista ja niiden hoidosta on lisääntynyt kunnolla vasta viime vuosina eikä päteviä traumojen hoitoon perehtyneitä ammattilaisia ole vielä tarpeeksi. 

Äh.

Sinä olet ihan vanhoissa ennakkoluuloissa kylpijä.

Hmm. Minä olen saanut tosi paljon apuja terapiassa ja  terapiasta. Olen kovin kyvykäs ja kiinnostunut itse puhumaan ja analysoimaan ja ottamaan vastaan oppia ja toteuttamaan tietoja ja taitoja omassa elämässäni.

Kognitiivinen sopii minulle.

Sodassa ja vakavasti traumaisoituneet tarvitsee ehdottomasti terapiaa.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin minun nuorena käymäni psykodynaaminen terapia oli haitallista. Terapeutti syyllisti minua kaikesta, esimerkiksi koulukiusatuksi joutumisesta ja kaltoinkohdelluksi tulemisesta kotona. Terapeutti myös väitti, ettei liikunnalla ole merkitystä henkisen hyvinvoinnin kannalta. Lisäksi hän halusi että jatkan seurustelua miehen kanssa joka kohteli minua huonosti. Vapaan assosiaation menetelmä, jossa kerrotaan omista mielleyhtymistä, aiheutti minulle sen että ajatteluni muuttui epäloogisemmaksi ja hyppivämmäksi. Vieläkin vuosien jälkeen yritän korjata terapian aiheuttamia tuhoja.

Tämä kuulostaa kyllä kauhealta. Ehkä jos kävit joskus ysärillä terapia ei ollut vielä kovin kehittynyttä? Tai ehkä terapeuttisi oli joku luonnehäiriöinen. Se on oikeasti traumaattista jos elämässä ei ole ketään joka validoi kokemukset ja on puolellasi, edes ammattilainen.

Tjaa, terapian demonisointi ja sitten perään vitsailu onkin erittäin aikuinen tapa ottaa vastuuta siitä omasta käytöksestä.

Tulee mieleen nää miesvauvat jotka "ei usko" terapiaan, mitä vi ttua se edes tarkottaa? Terapia ei ole joulupukki tai jeesus, siihen ei tarvi uskoa, kyllä se on silti ihan todellista.

Terapian hyödyt voivat vaihdella yksilöittäin, mutta ihmiset, jotka ovat henkisesti kypsiä ja itsereflektoivia, saattavat hyötyä terapiasta eniten. Heillä voi olla parempi kyky ymmärtää omia ajatuksiaan, tunteitaan ja käyttäytymistään ja he ovat avoimempia uusille näkökulmille ja valmiimpia työskentelemään terapiassa esiin tulevien asioiden kanssa. Heillä voi myös olla parempi kyky käsitellä vaikeita tunteita ja tilanteita terapiassa, mikä edistää kasvua ja muutosta. 

Vierailija kirjoitti:

Olen elämäni aikana käynyt ihan muutamia kertoja puhumassa jossain. Alaikäisenä pakotettuna, täysi-ikäisenä ehkä kerran tai kaksi vapaaehtoisesti. En muista. Ei vain ole minun juttuni. Minulle parasta terapiaa on se, kun voin ohimennen mainita jotain jossain, saan ymmärrystä ja vähän tukea. Sen enempää en tahdo kaivella menneitä. En, vaikka ymmärrän sen ehkä mahdollisesti auttavan joskus hamassa tulevaisuudessa. Olen pärjännyt tähän päivään asti näin, joten pärjään jatkossakin. Ikinä ei ole ollut mitään päihde- tai peliongelmaa. Olen vahva ihminen. Inhoan sellaista liian syvällistä märehtimistä. Olen empaattinen ja tunteellinen ihminen, mutta silti inhoan sellaista menneiden itkemistä. Minulla on parempaakin tekemistä kuin kärsiä migreenistä menneiden vuoksi.

Jos siitä pääsee yli, se ei ole trauma, puhut asioista joista sinulla ei ole mitään kokemusta.

Riippuu terapeutista aika paljon. Olen itse tyytyväinen, että valitsin lähellä eläkeikää olevan, kokeneen terapeutin. Aiemmat kokemukseni keskusteluavun piirissä tuntuivat näkevän kaiken jotenkin aivan eri näkökulmasta ja keskittyivät hyvin eri asioihin, ja heidän kanssaan sain vain tukea jatkaa samassa rikkovassa elämäntilanteessa enkä lähteä siitä pois.

Tässä osuva video ihmisistä, jotka tarvitsisivat terapiaa

Vierailija kirjoitti:

Tässä osuva video ihmisistä, jotka tarvitsisivat terapiaa

 

Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Anna lupa evästeille

Mä en ymmärrä miks sä osallistut, mikään tästä ei koske sua, edes terapeutit ei suostu koskeen narsistiin.

Ei ollut apua, päinvastoin, yritin päästä pois erään terapia istunnon jälkeen, kun asiat jäivät loppuun käsittelemättä ja olin sielu vereslihalla yksin monikymmenvuotisen kuolemankaipuuni kanssa. Terapia laukaisi ottamaan ne pillerit, valitettavasti "pelastuin".