Tuntuuko teistä siltä, että terapia on haitallista?

Terapia on parasta mitä tiedän. Terapeutti ei voi tehdä työtä sinun puolesta. 

Ei ole ollut haitallista. 

Vierailija kirjoitti:

En vaan tavannut yhtään järjissään olevaan terapeuttia joten lopetin. Helpotti heti.

En missään tapauksessa halua yleistää, mutta sama fiilis. Aivan helvetin sekaisin omassa elämässään. Ja todellakin olen käynyt vain kela-kelpoisilla, laillistetuilla psykoterapeuteilla. 

 

Ei koskaan enää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En vaan tavannut yhtään järjissään olevaan terapeuttia joten lopetin. Helpotti heti.

En missään tapauksessa halua yleistää, mutta sama fiilis. Aivan helvetin sekaisin omassa elämässään. Ja todellakin olen käynyt vain kela-kelpoisilla, laillistetuilla psykoterapeuteilla. 

 

Ei koskaan enää.

Mistä tiedät terapeutin omasta elämästä? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En vaan tavannut yhtään järjissään olevaan terapeuttia joten lopetin. Helpotti heti.

En missään tapauksessa halua yleistää, mutta sama fiilis. Aivan helvetin sekaisin omassa elämässään. Ja todellakin olen käynyt vain kela-kelpoisilla, laillistetuilla psykoterapeuteilla. 

 

Ei koskaan enää.

Mistä tiedät terapeutin omasta elämästä? 

Vuosien saatossa se tuli ajoittain väkisinkin esiin. Ei mitenkään ensisijaisena, mutta sieltä täältä. Ja tiedän kyllä mitä ajat takaa; ei, ei avautunut omista asioistaan avoimesti.

Ihmisen tulisi saada enemmän käyttää luovuutta ja abstraktia ajatttelua ajatusväääristymien korjaamiseksi havaita maailmaa uusin silmin ja laajentaa käsitystä. Ravistella maailmaa ja järjestellä palaset uuudelleen. Kasvutaloudessa on alituisena vaarana veraantua kuluttajaksi, joka poteee jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta. Koska tuotannon ylläpitäminen vaatiii halujen ruokkimista, kuluttajan ei tulisi koskaan olla tyyytyväinen. Entä jos pelkkä olemassaolomme sellaisenaan riittäisi? Kun oivalletaan, että suurin osa mieltä hallitsevista haluista ja normeiista on kasvutalouden kulutuskulttuuurin synnyttämiä, voidaan ymmärtää jotain suurempaa. Nähdään, että uyvinvointi voi olla jotain paljon enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

Mitä taas traumoihin tulee niin niistä käsittääkseni pääse eroon työstämällä ne. Jos ne vain painaa alas, seuraa sivuvaikutuksia esim masennusta tai ahdistusta.

Tuo on Freudin perillisten ja keittiöpsykologien ajattelutapa, mutta käsittääkseni kaikki psykoterapiasuuntaukset eivät jaa sitä.

Tästä työstämisestä puhutaan, mutta mitä se tarkoittaa? Otetaan vaikka joku tapahtuma - ajoin pyörällä kouluun ja matkalla vihreä mies kidnappasi minut ja tästä jäi trauma. Miten tätä lähdettäisiin työstämään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

Mitä taas traumoihin tulee niin niistä käsittääkseni pääse eroon työstämällä ne. Jos ne vain painaa alas, seuraa sivuvaikutuksia esim masennusta tai ahdistusta.

Tuo on Freudin perillisten ja keittiöpsykologien ajattelutapa, mutta käsittääkseni kaikki psykoterapiasuuntaukset eivät jaa sitä.

Tästä työstämisestä puhutaan, mutta mitä se tarkoittaa? Otetaan vaikka joku tapahtuma - ajoin pyörällä kouluun ja matkalla vihreä mies kidnappasi minut ja tästä jäi trauma. Miten tätä lähdettäisiin työstämään?

No, minähän kerron omasta näkökulmastani.

Minulla oli yksi opettaja, josta seurasi trauma. En mene yksityiskohtiin, mutta hieman isompaa kuin jälki-istuntoa tai mielensä pahoittamista pahasti sanotusta asiasta oli. Traumaan liittyy, että kokee tapahtuneen/tapahtuneet uudelleen ja uudelleen mielessään, yksityiskohtia kuten hajuja, kosketuksia ym. myöten.

Eli jos sinulle kidnappauksesta, joka muuten on yksi varsin traumatisoiva tapahtuma, jää vastaavaa, voidaan näitä flashbackejä lähteä lähestymään ja laimentamaan erilaisin terapeuttisin keinoin, esimerkkeinä kehollistaminen, ym. On ehkä parempi että en mene yksityiskohtiin kun en ole terapeutti, vaikka olen terapiassa käynytkin. Tehosta sanon, että enpä ole mullan alla, jossa olisin hyvinkin mahdollisesti muuten.

Uskon, että on.

Minusta tuntui kerran. Kävi ilmi ettei terapeutti sopinut minulle. Toisen terapeutin kanssa meni paremmin.

Jos suuntaus on väärä tai terapeutti ja potilas eivät ole riittävän samalla aaltopituudella, niin on haitallista.

Haitallista /toimimatonta todennäköisesti on esim. ratkaisukeskeinen terapia, jos taustalla on traumaperäistä stressiä eli paljon sisäisiä triggereitä ja huonoja tapoja rauhoittaa niitä. 

Huonoa terapiasta tekee myös, jos terapeutti vaan puhututtaa ilman että antaa riittävästi välineitä asioiden uudelleen jäsentämiseen. 

Terapian hankinta on sikäli vaikeaa, että ennen kuin ihminen tietää mikä häntä vaivaa (esim. traumoja ei itse välttämättä tunnista ennen niiden kohtaamista) eikä tiedä millaista terapiaa pitäisi hankkia. Tai mitä terapeutilta voi ja pitää odottaa, esim. jos on tottunut ettei koskaan tule kohdatuksi, ei ymmärrä eroa kohtaako terapeutti henkiseti vai ei. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapia on aina haitallista naisten kukkarolle. 

Ehei, Kela maksaa. 

Omavastuu kerrasta yleensä reilusti yli 20 e kuitenkin

Olispa ollut, mulla oli 60 euroa... En voinut vaihtaa halvempaan, kun ei ollut tarjolla! 

Joo, olisi pitänyt kirjoittaa, että 20 - 50 e välillä yleensä omavastuu yksilöterapiassa per kerta. 60 e kyllä jo tosi korkea omavastuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

Mitä taas traumoihin tulee niin niistä käsittääkseni pääse eroon työstämällä ne. Jos ne vain painaa alas, seuraa sivuvaikutuksia esim masennusta tai ahdistusta.

Tuo on Freudin perillisten ja keittiöpsykologien ajattelutapa, mutta käsittääkseni kaikki psykoterapiasuuntaukset eivät jaa sitä.

Tästä työstämisestä puhutaan, mutta mitä se tarkoittaa? Otetaan vaikka joku tapahtuma - ajoin pyörällä kouluun ja matkalla vihreä mies kidnappasi minut ja tästä jäi trauma. Miten tätä lähdettäisiin työstämään?

Oma kokemukseni traumaterapiasta on sellainen, että traumaattisia tilanteita ikään kuin rakennettiin uudestaan, "tehtiin näkyväksi", ja pystyin turvallisessa terapiaympäristössä päästämään ulos traumamuistojen herättämät tunteet sekä ajatukset. Purin siis sitä painekattilaa, joka sisälleni oli muodostunut, kun vaarallisessa kasvuympäristössä oli pitänyt omat tunteet haudata, koko keho jähmettää, yrittää tekeytyä mahdollisimman näkymättömäksi, hyvä kun hengittää olin uskaltanut. Noihin "rekonstruktioihin" tuotiin mukaan myös "turvallisen aikuisen" hahmo, jonka kautta näin, miten terve ihminen olisi tapahtumiin reagoinut. Tuon hahmon (sekä terapeutin) terveet reaktiot sisäistäessäni mulle rakentui perusturvallisuus, että olen OK, turvassa (silloinkin kun kaikki ei ole OK) sekä tunteiden tasolla ymmärrys, millaista kohtelua mun ei nykyhetkessä tarvitse sietää ja miten vaikeista tilanteista selviän. Samalla vahvistui tai varmaan jollain tasolla vasta ensimmäistä kertaa muodostui luottamus siihen, että on olemassa hyviä ihmisiä, jotka välittävät ja haluavat auttaa ja joihin voi tukeutua. Ettei ole väärin olla tarvitseva.

Tämän lisäksi käsittelin terapiassa muitakin asioita ja sain siitä valtavan hyödyn, mutta tuossa nyt varmaan erityisesti se "traumaosuus" tiivistettynä. Vaikka kaikkihan tietysti vaikuttaa kaikkeen.

Up