Tuntuuko teistä siltä, että terapia on haitallista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin terapiaan pakottaminen on haitallista. Kerran tuli lasu, kun en halunnut psykologille. Traumatisoiduin siitä kokonaisjutusta vähintään yhtä paljon kuin alkuperäisestä asiasta. 

Minulla on myös kokemus, että olen traumatisoitunut terapiassa. Vielä siten, että traumaani on tarkoituksella ja tietoisesti triggeröity, ja sen jälkeen annettu henkisesti turpaan - tiedostaen. Pahinta on, että olen lähes varma että tämä (minun kärsimykseni ja lohduton häpeäni) tuotti jonkinlaista sadistista nautintoa (!) ammattilaiselle. Hän ei juurikaan edes vaivautunut peittelemään sitä. (Tässä ei kyseessä kuitenkaan mikään lasu.)

Noin sitä lukemani mukaan aikaisemmin hoidettiin. Eli altistettiin trauman kokemukselle, koska uskottiin, että sen läpikäyminen jotekin auttaisi tilannetta.

Nykykäsitys on enemmänkin semmoinen että varsinaista trauman kokemuksen käsittelyä ei erikseen tavoitella vaan ikään kuin eri tekniikoille sen aiheuttamaa flashbackiä dempataan ja opetellaan tavallaan sietämään.

Jos traumat edelleen haittavat niin kannattaa tutustua siihen mitä nykypäivän traumaterapia on.

Käyn sellaista hyväksikäytön takia eikä triggeröitymistä millään tavalla provosoida vähimmässäkään määrin.

Olen käynyt terapiassa pitkään, useamman vuoden. Nyt en enää jaksa, tilanne junnaa paikoillaan ja puhutaan vain samoista asioista.

En vaan enää jaksa käydä läpi näitä ihan samoja asioita, ahdistaa kun pitää mennä taas miettimään mitä vikaa itsessä ja omassa suhtautumisessa maailmaan on...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin terapiaan pakottaminen on haitallista. Kerran tuli lasu, kun en halunnut psykologille. Traumatisoiduin siitä kokonaisjutusta vähintään yhtä paljon kuin alkuperäisestä asiasta. 

Minulla on myös kokemus, että olen traumatisoitunut terapiassa. Vielä siten, että traumaani on tarkoituksella ja tietoisesti triggeröity, ja sen jälkeen annettu henkisesti turpaan - tiedostaen. Pahinta on, että olen lähes varma että tämä (minun kärsimykseni ja lohduton häpeäni) tuotti jonkinlaista sadistista nautintoa (!) ammattilaiselle. Hän ei juurikaan edes vaivautunut peittelemään sitä. (Tässä ei kyseessä kuitenkaan mikään lasu.)

Samantyyppinen kokemus mulla. Tajusin vasta jälkikäteen, että outouden merkit olit ilmassa moneen kertaan; ignoorasin ne hulluuttani. Sitten lävähtikin henkistä avokämmentä, jonka taas ohitin, koska olen traumatisoituneisuuttani sairas miellyttäjä. Tällaiselle demonille siis maksoin vuosia lähes 100 euroa/45 minuuttia. Ihan oikeasti: varokaa, olkaa tarkkoja. Häiriintyneisyys ei katso ammattilaisuutta. Olen kahta pahemmassa kuosissa nykyisin.

Vierailija kirjoitti:

Terapiat tuntuu turhalta, koska niissä on sama konsepti: ne mukailee ja myötäilee vain sun omia ajatuksia. Mä haluaisin terapialta enemmän ajatusten haastamista, pohdintojen herättämistä ja sitä että siellä terapiassa joutuisi aidosti funtsimaan niitä asioita. Yleensä se on sitä että sanot että äiti/isä/puoliso/sisko, whoever on kakkapää ja sitten terapeutti vaan vahvistaa tuota mielikuvaa. Tai sanot että sulla on ongelma vaikka nyt hitto kirjolohen syömisessä, niin terapeutti vaan myötäilee että sellaista se on ja miten onnistuisi elämään elämän kirjolohen syömistä vältellen. Kun se voisi haastaa ajattelemaan, että kala on terveellistä, siinä ei ehkä kuitenkaan ole mitään ällöttävää ja että miten sä pääsisit tuosta fobiastasi eroon.

Tuon takia en terapioissa jaksa käydä. Sulla on itsellä ajatus ja se mitä terapeutilta saat, on vain vahvistus sille.

Joo varsinkin jos terapiaan menee puhumaan parisuhdehaasteista, että ongelmia on ja ero on mielessä. Terapeutti oli aivan liian ymmärtäväinen mun tunteita kohtaan. Se "hyväksyi" kaikki mun selitykset mukisematta, että miksi puoliso ei ole mulle oikea ja minkä takia kannattaa erota. Yhden yhtä kertaa se ei haastanut ajattelemaan, että mitä kun on kolme pientä lasta, pitkä parisuhde jne. ja että on aivan normaalia, että jossain kohtaa ongelmia tulee. Että koittakaan nyt kääntää kaikki kivet ja kannot, ennen kuin pistätte homman oikeasti poikki. Terapeutin mielestä mä olisin ollut onnellisempi eronneena, koska se uskoi kritiikittä kaiken mitä sanoin ja mukaili niitä. Onneksi kuitenkin sitten löysin keskusteluapua läheisistäni, jotka pistivät mut oikeasti miettimään ja patisti meitä pariskuntana yhdessä pariterapiaan. Ei mennyt lapsilta kotia (ihan fyysisestikin) ja ongelmat saatiin lopulta puhuttua auki. Onni löytyi siitä perhe-elämästä ja parisuhteesta. Mutta kuuntelemalla vain terapeuttia, niin asuisin varmaan jossain pienessä kerrostalokaksiossa onnettomana ja leikkisin viikkoäitiä.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin minun nuorena käymäni psykodynaaminen terapia oli haitallista. Terapeutti syyllisti minua kaikesta, esimerkiksi koulukiusatuksi joutumisesta ja kaltoinkohdelluksi tulemisesta kotona. Terapeutti myös väitti, ettei liikunnalla ole merkitystä henkisen hyvinvoinnin kannalta. Lisäksi hän halusi että jatkan seurustelua miehen kanssa joka kohteli minua huonosti. Vapaan assosiaation menetelmä, jossa kerrotaan omista mielleyhtymistä, aiheutti minulle sen että ajatteluni muuttui epäloogisemmaksi ja hyppivämmäksi. Vieläkin vuosien jälkeen yritän korjata terapian aiheuttamia tuhoja.

Tässä on osunut kohdalla ammattitaidoton (ai välinpitämätön) terapeutti. Tai sitten mokasi täydellisesti. Ei siis edusta terapiaa yleensä.

Itse ainakin sain terapiasta merkittävääkin apua. Siinä on vaan se ongelma, että siinä pitää olla tavallaan oikeaan aikaan, oikeassa paikassa ja pitää olla valmis ottamaan se apu vastaan. Väärään aikaan, väärällä tavalla tehty ei auta ja saattaa olla jopa vahingollista.

On ihmisiä, jotka luulevat olevansa tasapainoisia, syyt on aina muualla. Omaa terapian tarvetta ei tunnisteta, vielä. Ei uskalleta myöntää omaa vääristynyttä tapaa ajatella, uhriudutaan.

Minäkin olin ennen tuollainen. Romahdin onneksi ja sain, otin vastaan apua. Yritän pysyä etäällä ankeuttajista. Tunnistan entisen asennevääristymäni helposti. 

Vierailija kirjoitti:

Se, että 'elät' niitä traumoja uudelleen turvallisessa ympäristössä on paljon parempi kuin se, että ne traumat jatkavat elämistään siellä sun alitajunnassa. Jos et käsittele niitä traumoja ne tulevat aina huonontamaan elämänlaatuasi.

Tykkään huonosta elämänlaadusta, joten aion pitää laatikon kannen kiinni. Jos joku kokee helpotusta jollekin tyypille pulputtamisesta ja omien asioiden märehtimisestä, niin hyvä heille. Minulle tuosta ei ole koskaan ollut mitään apua.

Jotkut vatuloivat käsittelemättömiä traumojaan joka paikassa kyynel silmässä ja väittävät olevansa kunnossa. Not. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin minun nuorena käymäni psykodynaaminen terapia oli haitallista. Terapeutti syyllisti minua kaikesta, esimerkiksi koulukiusatuksi joutumisesta ja kaltoinkohdelluksi tulemisesta kotona. Terapeutti myös väitti, ettei liikunnalla ole merkitystä henkisen hyvinvoinnin kannalta. Lisäksi hän halusi että jatkan seurustelua miehen kanssa joka kohteli minua huonosti. Vapaan assosiaation menetelmä, jossa kerrotaan omista mielleyhtymistä, aiheutti minulle sen että ajatteluni muuttui epäloogisemmaksi ja hyppivämmäksi. Vieläkin vuosien jälkeen yritän korjata terapian aiheuttamia tuhoja.

Tässä on osunut kohdalla ammattitaidoton (ai välinpitämätön) terapeutti. Tai sitten mokasi täydellisesti. Ei siis edusta terapiaa yleensä.

Itse ainakin sain terapiasta merkittävääkin apua. Siinä on vaan se ongelma, että siinä pitää olla tavallaan oikeaan aikaan, oikeassa paikassa ja pitää

Eli terapia on hakuammuntaa. Ja kyllä huonokin kokemus edustaa terapiaa yleensä, siinä missä hyväkin. Eli yleisesti hyviä ja huonoja terapeutteja ja kokemuksia löytyy. Naurettavaa yrittää väittää, että vain hyvät kokemukset edustavat terapiaa yleensä, mutta huonot eivät.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut vatuloivat käsittelemättömiä traumojaan joka paikassa kyynel silmässä ja väittävät olevansa kunnossa. Not. 

Ja jotkut eivät vatuloi niitä joka paikassa kyynel silmässä ja väitä olevansa kunnossa. Jotkut pitävät ne sisällään. Yes.

Vierailija kirjoitti:

Terapiat tuntuu turhalta, koska niissä on sama konsepti: ne mukailee ja myötäilee vain sun omia ajatuksia. Mä haluaisin terapialta enemmän ajatusten haastamista, pohdintojen herättämistä ja sitä että siellä terapiassa joutuisi aidosti funtsimaan niitä asioita. Yleensä se on sitä että sanot että äiti/isä/puoliso/sisko, whoever on kakkapää ja sitten terapeutti vaan vahvistaa tuota mielikuvaa. Tai sanot että sulla on ongelma vaikka nyt hitto kirjolohen syömisessä, niin terapeutti vaan myötäilee että sellaista se on ja miten onnistuisi elämään elämän kirjolohen syömistä vältellen. Kun se voisi haastaa ajattelemaan, että kala on terveellistä, siinä ei ehkä kuitenkaan ole mitään ällöttävää ja että miten sä pääsisit tuosta fobiastasi eroon.

Tuon takia en terapioissa jaksa käydä. Sulla on itsellä ajatus ja se mitä terapeutilta saat, on vain vahvistus sille.

Kognitiivinen psykoterapia vastaa juuri tähän. Oletko aivan varma, että tapaamasi ammattilaiset ovat olleet _psykoterapeutteja_?

Tämäkin ketju näyttää sen mitä terapia pitkälti on: vastassa on satunnainen henkilö, joka sanoo oman arvionsa mukaan jokseenkin satunnaisia asioita. Vähän niinkuin tämä av-palsta tai elämä ja ihmissuhteet yleensä. Usein lopputulema on armotonta sekoilua. Näyttää siltä, että melko harvasta ihmisestä on hyväksi terapeutiksi, koska se vaatisi sellaista kärsivällisyyttä, hyvää tahtoa, päättelykykyä ja objektiivisuutta, jota harvalla on.

Omassa elämässäni ja lähipiirissäni kokemus terapiasta ei ole ollut hyvä. Ei todellakaan ollut mitään myötäilyä, vaan päinvastoin asiakkaan syyllistystä ja nolaamista mitään järkeviä perusteluja antamatta. Huonoja terapeutteja on ei-mitätön määrä, ja niin kauan kuin alalla ei ole mitään työkaluja asiaan puuttumiseen (toki voi olla haasteellinen tehtävä), en itse uskaltaisi suositella terapiaa.

Vierailija kirjoitti:

Tämäkin ketju näyttää sen mitä terapia pitkälti on: vastassa on satunnainen henkilö, joka sanoo oman arvionsa mukaan jokseenkin satunnaisia asioita. Vähän niinkuin tämä av-palsta tai elämä ja ihmissuhteet yleensä. Usein lopputulema on armotonta sekoilua. Näyttää siltä, että melko harvasta ihmisestä on hyväksi terapeutiksi, koska se vaatisi sellaista kärsivällisyyttä, hyvää tahtoa, päättelykykyä ja objektiivisuutta, jota harvalla on.

Omassa elämässäni ja lähipiirissäni kokemus terapiasta ei ole ollut hyvä. Ei todellakaan ollut mitään myötäilyä, vaan päinvastoin asiakkaan syyllistystä ja nolaamista mitään järkeviä perusteluja antamatta. Huonoja terapeutteja on ei-mitätön määrä, ja niin kauan kuin alalla ei ole mitään työkaluja asiaan puuttumiseen (toki voi olla haasteellinen tehtävä), en itse uskaltaisi suositella terapiaa.

Varmasti kokemuksia on yhtä monta kuin on ihmistäkin. Tärkeää olisi kuitenkin tunnistaa, että terapeutti sanana ei kerro mitään. Ihmisillä menevät iloisesti sekaisin terapeutit, psykologit, psykoterapeutit, psykiatriset sairaanhoitajat, lyhytterapeutit, ratkaisukeskeiset terapeutit ja yksisarvisterapeutit. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapia on aina haitallista naisten kukkarolle. 

Ehei, Kela maksaa. 

Omavastuu kerrasta yleensä reilusti yli 20 e kuitenkin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin minun nuorena käymäni psykodynaaminen terapia oli haitallista. Terapeutti syyllisti minua kaikesta, esimerkiksi koulukiusatuksi joutumisesta ja kaltoinkohdelluksi tulemisesta kotona. Terapeutti myös väitti, ettei liikunnalla ole merkitystä henkisen hyvinvoinnin kannalta. Lisäksi hän halusi että jatkan seurustelua miehen kanssa joka kohteli minua huonosti. Vapaan assosiaation menetelmä, jossa kerrotaan omista mielleyhtymistä, aiheutti minulle sen että ajatteluni muuttui epäloogisemmaksi ja hyppivämmäksi. Vieläkin vuosien jälkeen yritän korjata terapian aiheuttamia tuhoja.

Tässä on osunut kohdalla ammattitaidoton (ai välinpitämätön) terapeutti. Tai sitten mokasi täydellisesti. Ei siis edusta terapiaa yleensä.

Itse ainakin sain terapiasta merkittävääkin apua. Siinä on vaan se ongelma, että siinä pitää olla ta

 

Tämäpä se. Minä olen todellakin käynyt laillistetuilla psykoterapeuteilla, eikä se ole taannut minkään valtakunnan tasoa - ei edes tuo taianomainen kognitiivinen suuntaus. Sanoisin jopa, että erityisesti ei se.

Olisi kiva kuulla kokemuksia. Tai kiva ja kiva, olen enemmän pahoillani kaikkien puolesta jotka ovat tunteneet menevänsä huonompaan kuntoon kun vaikutus pitäisi olla päinvastainen. parantava. 

itse olen käynyt nyt yli vuoden ja olen alkanut miettimään onko tässä järkeä jatkaa. Ei ole kelan puolesta edes joten kustannan itse. Laskuja laskun perään maksaessani olen huomannut jonkinlaista ärsyyntymistä, että taas lasku , ja jossain takaraivossa samaan aikaan on tunne että pahoinvointi on lisääntynyt. Tiedän kyllä et asiat ei parane hetkessä , ja että toiset käyvät jopa vuosia terapiassa mutta.. en jotenkin tiedä. En todella tiedä onko se tämän terapeutin tapa terapoida minulle väärä vai missä kiikastaa. Itse olen ainakin ollut omalta puolelta rehellinen ja yrittänyt tehdä ns oman osani mutta huomaan olevani usein turhautunut kun välillä osa 45 minuutin ajasta menee hengitysharjoituksiin. Kai noissakin joku tutkittu juttu on , en tiedä, mutta joku tökkii. Vielä kun tuntuu että hänellä on muutama väärä käsitys lapsuudestani, jonka kyllä olen korjannut mutta johon aina törmään hänen osaltaan. Käyn läpi toisen vanhempani aiheuttamaa traumaa mutta jostain syystä hän on ottanut syntipukiksi toisen vanhempani. Melkein lankesin jo ajatteluun että hänhän se tietää , hän on ns asiantuntija , ei minun pitäisi kyseenalaistaa hänen näkökulmaa. Mutta yritän tällä esimerkillä sanoa että sekin on mahdollista että terapeutin on liian helppo heittää jokin diagnoosi tai olettamus joka voi myös vääristää omia kokemuksia ja tunteita. 

jostain syystä saan aina kuulla perinteisen lauseen että sinulla on ollut turvaton lapsuus, sinulla ei ole ollut ketään turvanasi. Kun todellisuudessa en koe asiaa niin , ja minulla on ollut iso perhe ympärillä , vain tuo toinen toksinen vanhempi on ollut ongelma , mutta ei oikein sekään kun hän ei ollut läsnä vaan ilmestyi myöhemmin elämääni. 

terapeutin olettamusten johdosta olen alitajunnassa alkanut kääntyä toista vanhempani vastaan. Syyttä.

pitkä esimerkki ja postaus, anteeksi. heitin tähän  nyt kaiken ja hieman epäjärjestelmällisestikin mutta tuolla omalla esimerkillä vain halusin sanoa että  näinkin voi käydä. Tuntuu siis omalla kohdalla että terapia on vienyt enemmän ojasta allikkoon mutta vielä syvempään. Mitä muihin terapiassa käsiteltyihin asioihin tulee, tuntuu että validaatiota ja syitä tapahtumille on käsitelty , muttei mitään sen konkreettisempaa. En odota ratkaisuja , vaan työkaluja. Muitakin kuin syvään hengittelyä.

Vierailija kirjoitti:

Olisi kiva kuulla kokemuksia. Tai kiva ja kiva, olen enemmän pahoillani kaikkien puolesta jotka ovat tunteneet menevänsä huonompaan kuntoon kun vaikutus pitäisi olla päinvastainen. parantava. 

itse olen käynyt nyt yli vuoden ja olen alkanut miettimään onko tässä järkeä jatkaa. Ei ole kelan puolesta edes joten kustannan itse. Laskuja laskun perään maksaessani olen huomannut jonkinlaista ärsyyntymistä, että taas lasku , ja jossain takaraivossa samaan aikaan on tunne että pahoinvointi on lisääntynyt. Tiedän kyllä et asiat ei parane hetkessä , ja että toiset käyvät jopa vuosia terapiassa mutta.. en jotenkin tiedä. En todella tiedä onko se tämän terapeutin tapa terapoida minulle väärä vai missä kiikastaa. Itse olen ainakin ollut omalta puolelta rehellinen ja yrittänyt tehdä ns oman osani mutta huomaan olevani usein turhautunut kun välillä osa 45 minuutin ajasta menee hengitysharjoituksiin. Kai noissakin joku tutkittu juttu on , en tiedä,

Mikä terapiasuuntaus?

Tiedän olevani kyyninen nihilisti, mutta en usko, että nykyisistä terapiasuuntauksista on enää tulevaisuuteen - poikkeuksena kovan tason traumaterapiat. Markkinoille virtaa psykedeeliavusteiset psykoterapiat (mikroannoksia), joilla päästään aivan toisille leveleille traumojen ja masennuksen kanssa kuin ikuisella sanallistamisella ja koirakoululla. En näe näille tulevaisuutta. Suurin ongelma on se, että kyse on aina, ihan aina kuitenkin yksilön subjektiivisesta kokemuksesta ja ymmärryksestä - niin asiakkaalla kuin ammattilaisellakin. Tätä railoa ei voi ylittää, ja mitä etäämmällä ollaan ymmärryksen ja henkilökemioiden toisistaan, sitä kauemmaksi karkaa ns paraneminen - jos sellaista on näillä spekseillä edes mahdollista saavuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapia on aina haitallista naisten kukkarolle. 

Ehei, Kela maksaa. 

Ei lähellekään kokonaan. Itselleni jäi vielä päälle 250 euroa kuussa omakustanteiseksi. 

Minulle psykodynaaminen terapia oli haitallista. 3 kuukautta järjettömyyttä kunnes tajusin lähteä. En ole tuon jälkeen enää terapeutille pystynyt menemään. Hirveästi ei tietenkään voi avata mitä tapahtui mutta jos jotenkin pitäisi tiivistää niin terapeutti oli jatkuvasti tökerö, epäasiallinen ja epäammattimainen ja unohti ihan perusasioita historiastani. Oli mahdotonta oikein lopulta puhua mistään kun oli ajanut asiat niin umpikujaan. Kun asioita yritti selvittää niin koko homma kääntyi ihan henkiseksi väkivallaksi. Terapiasta traumatisoituminen on vaan vuosi vuodelta pahentunut kun möykky ja selvittämättömät loukkaukset vaivaa ja olen saanut vahvistusta myös muilta ammattilaisilta että miten väärin tyyppi toimi. Yet tason psykodynaaminen psykoterapeutti, oma kallis koulutusterapia ja kaikki käyty, KAIKEN piti olla paperilla ihan kunnossa. En edelleenkään ymmärrä miten näin voi käydä. Valitkaa terapeuttinne huolella ja kuunnelkaa intuitiota jos jokin vaikuttaa heti alussa oudolta.