Miten päästä yli siitä että läheisin ystävä on katkaissut selittämättä välit?

Burn out/uupumus? Jos lohduttaa, niin itse sain korona-aikana burn outin. Se johtui siitä, että tein gradua ja otin sen todella vakavasti, kuin olisin tehnyt väitöskirjaa. Korona-aikana muutenkin ihmiset suljettiin sisätiloihin ja eristettiin, joten etääntyminen tapahtui luonnostaan. En laittanut oma-aloitteisesti viestejä ja vastailin ympäripyöreästi. Lähisukulaisteni kanssa olin kyllä tekemisissä, mikä oli tärkeää. Olin siis jopa monesti iloinenkin, mutta energitön. Burn outista palaudun hieman vieläkin, mutta olen jo korjaillut ihmissuhteita. Ystävälläsi voi tosiaankin olla vaikka burn out tai muunlainen uupumus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, miten siitä pettymyksestä oikein pääsee yli? Ystäväkseni luulemani henkilö alkoi unohdella sovittuja tapaamisia, hän aikoi katsoa kalenterista sopivaa tapaamisaikaa mutta unohti senkin usein yms. Meillä ei koskaan ollut mitään draamaa, tapaamisemme olivat aina täynnä hersyvää huumoria. Oikeasti luulin, että olin hänelle tärkeä, aivan kuten hän minulle. NIin ei ilmeisesti sitten ollutkaan. 15 vuoden ystävyys kuivui kasaan syystä, jota en todellakaan tiedä. Yksinäisyys sattuu.

Siitä pääsee yli jatkamalla elämää ja hyväksymällä sen, että asiat eivät aina ole niin kuin itse niiden luulee olevan. Lisäksi pitää hyväksyä se, että kukaan ei ole velvoitettu olemaan kenenkään seuraneiti, vaan ystävyyden saa lopettaa, jos siitä ei enää saa sitä mitä haluaa. Ei sitä tarvitse perustella kenellekään erikseen

Jos on ollut todellinen ystävä, niin silloin kyllä voi käyttäytyä kuin aikuinen ja sanoa miksi lopettaa yhteydenpidon ja ystävyyden. On erittäin itsekästä lopettaa ystävyys ghoustaamalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on sama tilanne, että sisareni on laittanut välit poikki meihin muihin sisaruksiin ja äitiini. Syytä ei suostunut selittämään.

Miten joku kunnollinen ihminen voi teeskennellä vuosikymmeniä että suhteet ovat hyvät ja normaalit, sitten yhtäkkiä vaan 'naks poikki'?

Surin tätä vuosia, mutta sitten päädyin siihen ajatuskuvioon, että tässä tapauksessa syyllinen on se, joka välit poikki laittaa selittämättä ja antamatta toisille mahdollisuutta korjata käytöstään tai pyytää anteeksi, jos jotain on tapahtunut. (Meidän tapauksessa ei edes ollut mitään avointa riitaa, erimielisyyttä, tai vastaavaa.)

Se, että EI edes avaa asiaa eikä anna toisille mahdollisuutta vastata mahdollisiin syytöksiin, se kertoo siitä, että poikkilaittaja ei itse kykene keskustelemaan asiasta vaan haluaa uhriutua ilman että joutuu ottamaan vastuun omista teoistaan ja vääristä tulkinnoistaan. 

Ei kuulosta uskottavalta tämä tarina. Välien katkaisemiseen perheeseen ei tapahdu pienten syiden perustella, vaan on hyvin harkittu ja painava päätös. Ja samassa perheessä kasvaneilla ihmisillä kyllä on jokin aavistus mikä voisi olla ratkaisun takana. 

Mutta hyvä että syyllinen löytyi. Tuollainen näkemys kertoo paljon siitä mistä kaikesta voisi olla kyse, kaikki on sen välien katkaisijan syytä...

Usein syy voi olla pelkästään raha.

Meidän tapauksessa kyseessä ei ole raha.

Jos jotain pitäisi arvella, niin sisareni välit isään syynä. Mutta kun sisar katkaisi välit meidän kanssamme, ei meistä kukaan ollut ollut tekemisissä isän kanssa 20 vuoteen enää ja siinä vaiheessa isäkin oli jo edesmennyt. Ja kun me kaikki olimme kärsineet isän toiminnasta, niin en hahmota miksi sisko olisi kääntynyt meitä muita vastaan ja kostanut meille. Ei vaan ole onnistunut selitys.

Välien katkaisua ovat ihmetelleet muutkin läheiset, jotka tiesivät että meillä oli hyvät välit keskenämme.

Niin, yleensä on jokin aavistus mistä suunnasta syy saattaisi löytyä. Siihen kommentissani viittasin. Vaikeat perheolot näitä täydellisiä välien katkeamisia aiheuttavat. Ei ole omakohtaista kokemusta, mutta luin kerran kirjan aiheesta. On selvää, että syyt katkaista kaikki yhteydenpito perheeseen ja sukuun ovat erittäin painavat.

Ikävät jutut isän ja siskon välillä olivat tapahtuneet vuosikymmeniä sitten sisaren lapsuudessa, ennen meidän muiden sisarusten syntymää. Jotenkin oudolta tuntuisi että mulle kostettaisiin yhtäkkiä keski-ikäisenä jotain mitä mun faija teki ennen mun syntymää...

Eli en vaan saa tajua sisareni päätöstä kertakaikkiaan. Tämä on se raskain asia, ikään kuin joutua syytetyksi asiasta, jota et edes saa tietää, etkä voi sitä ymmärtää, et voi puolustautua mitenkään etkä selvittää asioita.

Nuo ovat todella raskaita juttuja sisarellesi, joista ei ehkä selviä kunnolla koko elinikänään. En oikein ymmärrä miksi alun perin kerroit, ettet tiedä mistä tämä johtuu, kun noinkin ilmeinen syy on olemassa. Ja mihin sisar mielestäsi on syyllinen? En tietenkään tiedä miksi sisar ei halua olla teihin yhteydessä, mutta ymmärrän häntä hyvin. Ehkä hän vain haluaa unohtaa kaiken ja te muistutatte häntä menneestä? Toimisin itse ehkä samoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä et ollut hänelle niin läheinen kuin luulit?

Tämä.

Amen. Näissä on poikkeuksetta kyse siitä, että toinen yksipuolisesti pitää toista parhaana ystävänään, vaikka on sille toiselle vain tuttava.

Ainoa tapa päästä noista riipoista eroon on vain häipyä.

Ihminen ei ole riippa sillä perusteella, että sinä et ole missään vaiheessa kertonut hänelle, että sinulla on muitakin ystäviä. 

On olemassa takiaisihmisiä, mutta paljon enemmän on niitä, joiden sosiaaliset taidot eivät riitä saamaan toista ymmärtämään, ettei kokemus ystävyydestä ole molemminpuolinen. Enkä syytä tästä ketään, kunhan totean, että kulttuurimme ei ole kovin taidokas kasvattamaan lapsia toimimaan fiksusti näissä tilanteissa. Lisäksi ennen kuin muodollisuus hävitettiin porvarillisena hapatuksena, ihmisten oli paljon helpompi ymmärtää näitä alleviivattuja rajoja. Jos toinen rouvittelee ja teitittelee vaikka olet tarjonnut sinunkauppoja, on hölmömmänkin helpompi ymmärtää, missä mennään. Nykymaailmassa tässäkin vaaditaan ihmisiltä hienovaistoisuuden ja kaunopuheisuuden astetta, joka harvalta löytyy. 

Ja sitten itseään paremminkäyttäytyvänä pitävät käyttävät tätä ylemmyyttään vihamielisenä statussymbolina muita vastaan. Sitä pitää vastustaa, muuten muutumme käveleviksi kylmiöiksi ja haavoittuneiksi enkeleiksi koko kansa. 

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset muuttuu. Jos on jokun kanssa ollut kaveri lapsuusiän ja sitten eri kouluihin ja ympäristöön niin ihminen muuttuu. Ja myös kasvaa erilleen. Ei ole mitään veltoitetta olla kaveri hautaan asti, jos kemita ei pelaa ja toinen tuntuu eri ihmiseltä.

On ihan ok lopettaa ystävyys, mutta ei ole oikein hylätä ystävää kertomatta mitään syytä siihen. Aikuisen ihmisen tulee kyetä keskustelemaan järkevästi ja arvostavasti dumppaamatta ystävää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erityisesti viestin 365 kirjoittaneelle (en viitsi lainata pitkää vuodatusta):

Mikä nyt on hyväksytty tapa päättää ihmissuhde? Sinun viesteistäsi tulee kuva, että ei saa kertoa omista tunteistaan (koska toiselle tulee paha mieli), mutta samalla pitää perustella, miksi ei halua jatkaa ihmissuhdetta (koska muuten olet itsekäs). 

Koko skaala on hyväksyttävissä eri tilanteissa. Vaarallisen ihmisen luota paetaan eikä todellakaan haasteta. Niitäkin on, jotka on syytä häivyttää hitaasti, ja niitä, joille kuuluu todellakin räjähtää ja poistua. Ja sitten kaikki ne riittävän normaalit, joiden kanssa väännetään ja korjataan kurssia. Eikä oleteta, että täydellisessä ihmissuhteessa riittää, kun ruorin sitoo kiinni ja seilaa maailman tappiin suoraan. Luovimatta ja kääntämättä. Silloinhan ystävien pitää olla identtiset kaksoset, ja nekin kai joskus riitelevät.

En ymmärrä nykyajassa tätä, että omaa mielipidettään ei saa muodostaa, koska ei voi tietää tilanteesta kaikkea, eikä sitä saa esittää, koska silloin vaatii kaikkia hyväksymään sen. Se on hauraudenpalvontaa. Totta kai mielipide on mielipide eikä totuus. Ei sitä pidä joutua alleviivaamaan ja pyytelemään anteeksi, että miettii jonkinsuuntaisia. 

Saat väärän kuvan ihan siinä kuin minäkin. Tosielämässä ei ole kerran ja kaksi, kun ihminen ei todellakaan ole aiemmin ottanut tilaa kertoakseen näkökulmaansa, ja sitten hämmästyy kun sen esittäminen valmistelematta kuulijaa mitenkään kuukausia myöhässä aiheuttaa hämmennystä ja ongelmia. Jos motiivi kissan nostamisessa pöydälle on oikeasti rakastava, ihminen miettii miten sen tekisi, ja ymmärtää lähtökohtaisesti olevan loukkaus toiselle, että en ole aiemmin sitä tehnyt jos minulla kerran on oikeasti ongelma asiassa.

Jos sen sijaan kissa heitetään pöydälle kaikin selkälihaksin repäisemällä kun lopultakin olet päättänyt että nyt riitti, silloin niitä ongelmia on pidättelijällä vähintään yhtä paljon kuin sillä kamalalla ystävällä, jonka takia ei suunvuoroa ole saanut. Ja minä tiedän jotain tuosta, olin itse se mykkä ja kaverini oli persoonallisuushäiriöinen suupaltti. Hylkäsin hänet koska olin loukkaantunut hänen tulkinnoistaan, joita hän joutui tekemään tietämättä mitä todella ajattelen, koska en kehdannut sitä hänelle kertoa, en suoraan enkä koristellen. Mutta siihen aikaan hylkäävyyteni oli itsellenikin ongelma, jota sittemmin olen työstänyt vuosikymmeniä aika hitaasti. Toivon, että te ette haaskaa omaa elämäänne turhan ehdottomaan oikeassaolemiseen. Vaikka se onkin muotia, kunhan se esitetään herkkyytenä. Negatiivisten tunteiden kanssa pitää myös osata toimia, omien ja toisten, muuten kuin naamioimalla ne ylemmyydeksi. Ymmärrän, että suoraviivainen esitystapani ärsyttää etenkin jos saarnaan hienotunteisuutta oman näkökulman esittelyssä ystävälle, mutta yritän esittää asiani tiiviisti. Keskustelupalstalla on eri hyveet kuin haavoittuneessa ystävyydessä. 

Olen eri kuin kommentoimasi, mutta käsityksesi ystävyydestä on aivan erilainen kuin minulla. En ole koskaan "vääntänyt" mitään ystävieni kanssa enkä varsinkaan sen kanssa, jonka kanssa olen ollut ystävä yli 50 vuotta. Minä pidän ystävää henkilönä, jonka kanssa ei tarvitse vääntää ja vältän niitä mahdollisuuksien mukaan, joiden kanssa oleminen on vääntämistä, vaikeaa. Ilmeisesti et usko, että tuollaisia ystävyyksiä on edes olemassa? Pidät aivan normaalina, että asioita joutuu selvittelemään ja välillä myös riitelemään?

Tässä on selvästi ihmisten välillä eroa. Joidenkin mielestä myös avioliitossa ollaan kuin "taistelupari", joku tässä keskustelussa käyttikin verbiä taistella kun puhui avioliitosta, olitko se juuri sinä? 

Kukin elää tavallaan ja etsii mieleistä seuraa. Sen vuoksi osa ystävyyksistä loppuu, kun käsitykset ystävyydestäkin ovat täysin erilaiset. Se on toinen tapa miettiä näitä asioita syyllistämisen sijasta. 

En ollut se, joka kirjoitti taisteluparista. Tässä kirjoittaa ainakin yksi hyvin samantyyppisesti kuin minä, enkä minä myöskään ole se kiroilemaan yltynyt. 

Kyllä, erilaisille ihmisille on erilaiset merkitykset ystävyydellä. En minäkään ystävieni kanssa väännä, mutta olen saanut tiukkaa palautetta pariin kertaan, ja koen tärkeäksi, ettei sitä minulta pimitetty. Itse en ole sitä juurikaan antanut, koska olen oppinut antamaan sen ajallaan ja riittävän lempeästi. 

Minä tosiaan en pidä edes ystävyytenä sellaista, joka vuosikymmenien tyytyväisyyden jälkeen oppuu yhteen erimielisyyteen, vaikka sen juuret kietoutuisivat syvälle menneisyyteen tulematta kertaakaan aiemmin esiin. Sellainen juurevuus on taitamattomuutta ja kynnysmaton epärehellisyyttä. Edelleen olen kiinnostunut kuulemaan, valikoitko parisuhteesi samoilla perusteilla, kertahudista ulos? Jos tämä on sinusta syyllistämistä, niin minulla on silti oikeus tähän näkemykseeni ihan siinä kuin sinulla on oikeus muistuttaa, ettei se ole ainoa mahdollinen. Samaten pidän ihan mahdollisena, että jotkut ihmiset oikeasti riitelevät runsaasti ystävän tai puolison kanssa ja silti tai suorastaan sen takia suhde on hyvä. Riitelemisen ei tarvitse tarkoittaa vahingoittamisenhalua tai mitään muutakaan myrkyllistä. 

Tämä on toinen asia, johon suhtaudun hyvin kriittisesti nykyajassa: syyllistäjäksi syyllistäminen. Jos syyllistyt, pohdi onko siihen aihetta vai ei. Tai kerro, mikä oli liian loukkaava lausunto, jotta sitä voi avata tai pahoitella. Ihmiset ovat alkaneet pitää arvonsa mittarina sitä, miten paljon maailma kaikessa typeryydessään heitä loukkaa. Siitä tulee suorastaan kilpailu, ketä on törkeimmin loukattu, koska se nostaa ilmeisesti omanarvontunnetta jotenkin. Tilanne on kasvamassa aika vakavasti kieroon. Meidän ei kuulu pitää herkkänahkaisuutta hyveenä. Enkä tarkoita sitä, että kovapäisyydenkään pitäisi olla hyve. Molemmat ovat ongelmallisia asioita. 

 Minusta se että tulee loukatuksi ei ole ystävyydessä hyvä merkki. Jos joku loukkaa minua, niin katson sen ystävyyden loppumiseksi, jos hän vielä sen jälkeen nimittäisi minua herkkänahkaiseksi. Käytännössä tuo tarkoittaisi, ettei hänellä ole halua eikä kykyä asettua minun asemaani, joten en tosiaan näe tuossa mitään ystävyyteen viittaavaa. 

Asioita ei tarvitse käsitellä lainkaan toisten leimaamisen kautta (herkkänahkainen/kovapäinen), jos oivaltaa pysyä erossa niistä ihmisistä, joiden näkemykset keskeisistä ystävyyteen tai parisuhteeseen liittyvistä asioista ovat täysin erilaiset. Voi vain todeta, ettei tämä ole sitä mitä minä toivon kanssakäymiseltä ja toivottaa hyvää jatkoa. Parisuhteessa tuollainen toimintatapa olisi vielä hälyttävämpi.

Käsitykseni on, että harvoin tilanteet tulevat aivan äkillisesti kuin salama kirkkaalta taivaalta, vaan välirikkoa on edeltänyt monta tilannetta, joiden perusteella on lopulta pakko todeta, ettei ole edellytyksiä jatkaa yhdessä ystävinä tai rakastavaisina. Kunnioitus, rakkaus ja muut vastaavat tunteet ovat kadonneet. Itse konflikti on vain jäävuoren huippu siitä kaikesta minkä johdosta toteaa, että tämä oli nyt tässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset muuttuu. Jos on jokun kanssa ollut kaveri lapsuusiän ja sitten eri kouluihin ja ympäristöön niin ihminen muuttuu. Ja myös kasvaa erilleen. Ei ole mitään veltoitetta olla kaveri hautaan asti, jos kemita ei pelaa ja toinen tuntuu eri ihmiseltä.

On ihan ok lopettaa ystävyys, mutta ei ole oikein hylätä ystävää kertomatta mitään syytä siihen. Aikuisen ihmisen tulee kyetä keskustelemaan järkevästi ja arvostavasti dumppaamatta ystävää.

Kun ymmärtäisit että olin dumpannut sinut jo vuosia sitten! Ei tässä vaiheessa ole enää mitään mikä asian voisi muuttaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on sama tilanne, että sisareni on laittanut välit poikki meihin muihin sisaruksiin ja äitiini. Syytä ei suostunut selittämään.

Miten joku kunnollinen ihminen voi teeskennellä vuosikymmeniä että suhteet ovat hyvät ja normaalit, sitten yhtäkkiä vaan 'naks poikki'?

Surin tätä vuosia, mutta sitten päädyin siihen ajatuskuvioon, että tässä tapauksessa syyllinen on se, joka välit poikki laittaa selittämättä ja antamatta toisille mahdollisuutta korjata käytöstään tai pyytää anteeksi, jos jotain on tapahtunut. (Meidän tapauksessa ei edes ollut mitään avointa riitaa, erimielisyyttä, tai vastaavaa.)

Se, että EI edes avaa asiaa eikä anna toisille mahdollisuutta vastata mahdollisiin syytöksiin, se kertoo siitä, että poikkilaittaja ei itse kykene keskustelemaan asiasta vaan haluaa uhriutua ilman että joutuu ottamaan vastuun omista teoistaan ja vääristä tulkinnoistaan. 

Ei kuulosta uskottavalta tämä tarina. Välien katkaisemiseen perheeseen ei tapahdu pienten syiden perustella, vaan on hyvin harkittu ja painava päätös. Ja samassa perheessä kasvaneilla ihmisillä kyllä on jokin aavistus mikä voisi olla ratkaisun takana. 

Mutta hyvä että syyllinen löytyi. Tuollainen näkemys kertoo paljon siitä mistä kaikesta voisi olla kyse, kaikki on sen välien katkaisijan syytä...

Usein syy voi olla pelkästään raha.

Meidän tapauksessa kyseessä ei ole raha.

Jos jotain pitäisi arvella, niin sisareni välit isään syynä. Mutta kun sisar katkaisi välit meidän kanssamme, ei meistä kukaan ollut ollut tekemisissä isän kanssa 20 vuoteen enää ja siinä vaiheessa isäkin oli jo edesmennyt. Ja kun me kaikki olimme kärsineet isän toiminnasta, niin en hahmota miksi sisko olisi kääntynyt meitä muita vastaan ja kostanut meille. Ei vaan ole onnistunut selitys.

Välien katkaisua ovat ihmetelleet muutkin läheiset, jotka tiesivät että meillä oli hyvät välit keskenämme.

Niin, yleensä on jokin aavistus mistä suunnasta syy saattaisi löytyä. Siihen kommentissani viittasin. Vaikeat perheolot näitä täydellisiä välien katkeamisia aiheuttavat. Ei ole omakohtaista kokemusta, mutta luin kerran kirjan aiheesta. On selvää, että syyt katkaista kaikki yhteydenpito perheeseen ja sukuun ovat erittäin painavat.

Ikävät jutut isän ja siskon välillä olivat tapahtuneet vuosikymmeniä sitten sisaren lapsuudessa, ennen meidän muiden sisarusten syntymää. Jotenkin oudolta tuntuisi että mulle kostettaisiin yhtäkkiä keski-ikäisenä jotain mitä mun faija teki ennen mun syntymää...

Eli en vaan saa tajua sisareni päätöstä kertakaikkiaan. Tämä on se raskain asia, ikään kuin joutua syytetyksi asiasta, jota et edes saa tietää, etkä voi sitä ymmärtää, et voi puolustautua mitenkään etkä selvittää asioita.

Nuo ovat todella raskaita juttuja sisarellesi, joista ei ehkä selviä kunnolla koko elinikänään. En oikein ymmärrä miksi alun perin kerroit, ettet tiedä mistä tämä johtuu, kun noinkin ilmeinen syy on olemassa. Ja mihin sisar mielestäsi on syyllinen? En tietenkään tiedä miksi sisar ei halua olla teihin yhteydessä, mutta ymmärrän häntä hyvin. Ehkä hän vain haluaa unohtaa kaiken ja te muistutatte häntä menneestä? Toimisin itse ehkä samoin.

Kuule, ihan sen takia piti nimetä kuollut edesmennyt syypääksi ettei itse jäisi sylliseksi. ootte te vaan ilkeitä.

Vierailija kirjoitti:

Selitysten vaatijat vaikuttavat olevan vielä ystävyyden päätyttyäkin ottavia osapuolia. Ja toisen pitäisi vain venyä ja paukkua ja selittää ja perustella, vaikka kamelin selkä katkesi jo venymisen osalta siinä vaiheessa, kun välit pistettiin poikki. Lopun suo lähteä noin vaativan ihmisen kanssa selittelyjen linjalle. Sillä konstilla ei saa haitallista suhdetta koskaan poikki. 

Kylläpä on taas harvinaisen itsekkäästi väännetty mutkat suoriksi. Se, että ghoustattu ystävä haluaa selityksen, ei ole vaatimusta, vaan ihan aikuismaista käytöstä. Kukaan ei ole käskenyt venyä ratkeamispisteeseen, se on oma valintasi. Se, että sinä ratkeat ja jätät ystävän ihmettelemään mitä tapahtui, on lapsellista. Yksi puhelu, jossa kerrot miksi, ei luulisi olevan liikaa pyydetty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne traumat pitäisi nimenomaan käsitellä siellä terapiassa, niin ettei viattomien kaverien tarvitse joutua välien katkaisun ja muun "kostotoiminnan" välilliseksi kohteeksi. Tuohan on ihan klassista toimintaa, että purkaa omia traumojaan ympärillä oleviin ihmisiin.

Olen traumaterapiassa ja kyllä siinä on oleellinen tavoite, että poistan haitalliset ihmiset joko kokonaan elämästäni tai luon suhteen heihin uudelleen tavalla, joka ei riko minun rajojani. Se ei ole mitään kostotoimintaa vaan omasta hyvinvoinnistaan vastaamista ja mielenterveytensä rakentamista. Traumatisoituneet ihmiset ovat monesti olleet ihan liian joustavia kynnysmattoja. 

Mutta myös se terapeutti voikin olla se joka haluaa tehdä itsestään sinulle AINOAN ihmisen elämääsi, jotta voi sitouttaa potilaan loppumattomaan pitkään asiakassuhteeseen, riippuvaiseksi hänestä, sen jälkeen kun on saanut asiakkaan katkomaan kaikki läheiset, pitkäaikaiset ihmissuhteet. Jotkut ystävistä voisi kritisoida terapeutin virheitä potilaalle syystäkin. Muistakaa tämä....psykopaatteja on myös terapia-alalla

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten jos ystävä kertoisi syitä välirikolleen, haukkuisit häntä täällä että kuinka kehtasi jne.

Parempi ghostata oman kokemukseni mukaan.

Juurikin näin. Viestien sävystä päätellen moni täälläkin avoimmuuden perään huutelevista hyppisi silmille ja vetäisi pussillisen Apetitia sieraimeen, jos heille sanoisi suoraan, miksi ei halua jatkaa ystävyyttä. Aika harva noin muutenkaan oikeasti haluaa kuulla, että on jonkun mielestä vain paskaa seuraa tai rasittava jankuttaja tms. 

Se, että sinä et osaa käyttäytyä fiksusti, ei tarkoita että muut eivät osaisi. Ghostaaminen on pelkurin tapa vältellä omaa vastuutaan ihmissuhteissa.

Vierailija kirjoitti:

Hän huomasi, ettet ole sellainen ihminen, jonka kanssa haluaa viettää aikaansa. Olitko negatiivinen, piikikäs ja jaoit liikaa mielipiteitäsi?

Itse raskain sydämin jätin taakse ystävän, joka painosti minua. Toi ammattinsa suomalla asiantuntemuksella (omien sanojensa mukaan) painostaen neuvoja. Huusi jopa, miten minun pitää elää. Yritin piipittää väliin, mutta kiihtyneenä toi omaa näkemystään vain.

Ja miten minun piti elää? Ei olla auringossa, etten saa ihosyöpää. Syödä 5-6 palaa ruisleipää joka päivä...kaikenlaista terveysneuvontaa koko ajan. En enää uskaltanut puhua mistään.

Kyllä helpotti, kun lopetin yhteydenpidon.

Sinulla ei varmaan sama, mutta aina voi tarkistaa, ettei ole lähtenyt liikaa toisen yksityiselämään puuttumaan.

Puhuukohan ap minusta. Jätin hiljattain vastaamasta yhdelle ystävälle. En vaan halua olla enää tekemisissä. Meillä oli yhteisprojekti, hän ei hoitanut omaa osuuttaan. Toistuvasti lupaili valmista, milloin kalenteri jäi mökille ja milloin mitäkin. Jos yhteistyö ei kiinnosta, pitää se sanoa. Minua alkoi suunnattomasti ärsyttämään kun niinä harvoina kertoina kun näimme, suurin osa ajasta meni siihen kun hän juorusi jostain henkilöstä, jonka molemmat tunnemme. En epäile hetkeäkään etteikö hän ole juorunnut myös minusta muille. Ärsyttää, olis pitänyt häipyä jo aikoja sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap paljon tsemppiä sinulle! Onneks pääsit eroon sairaasta ihmisestä! Luepa täältä näiden traumaparantujien mielipiteitä, niin huomaat ettei heillä ole muuta tarkoitusta ihmisille kuin hyötyä heistä. Muut saa viskata menemään. Et tarvitse sellaista ihmistä elämääsi!

Nämä väkisinripustautujatko eivät halua hyötyä näistä ihmisistä, jotka yrittävät pyristellä irti? "Muttakun MINÄ haluan olla hänen ystävänsä vaikka väkisin, hän on minulle sen velkaa ja minä tarvitsen häntä eikä hän saa hylätä minua."

Olisitteko samaa mieltä, jos kyse olisi parisuhteesta, jossa toinen voi huonosti? Että pitää vaan sietää epämukavuutta, koska toinen ei halua lopettaa suhdetta?

Hyvä ystävä voi olla läheisempi kuin sisarus. Eli perhettä. Ei me sisaruksiakaan helposti hylätä tosta vaan.

On velvollisuus olla ystävälle aina avuksi ja terapeuttina JOS tilanne niin vatii. Muu olisi rusinoiden poimimista pullasta.

T. HYVÄ YSTÄVÄ JA IHMINEN

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi asia mikä voi tuoda helpotusta on ymmärtää että tutlimusten mukaan suomalaiset ovat epäempaattinen kansa. Tämä on surullista mutta niin paljon näkyy tapauksia että vaan hylätään ja suljetaan lauman ulkopuolelle mitä vähäisimmistä

syistä. On sitten ystävä tai sukulainen tai läheinen perheenjäsen.

Olemme metsäläisiä ja sodan traumat siihen päälle joten julmuutta esiintyy paljon ja sitä ei voi välttää.

Hieman eri tilanne maissa joissa sivistystä, sosiaalisuutta ja vahvoja tapoja hyväksyä erilaisuutta ja selvittää ongelmia rehellisesti ihmisten kesken.

Naurettavaa vedota johonkin sodan traumoihin, kun viimeisimmän sodan päättymisestä on niin kauan, että hyvin harva on sotaa kokenut. Ei se, että isoisän isä oli sodassa ole mikään trauma. 

Monen vanhempi on sota-ajan ihmisen kasvattama. Nämä sotatraumat ovat vaikuttaneet siihen kasvatukseen voimakkaasti ja niinpä traumat ovat siirtyneet seuraavalle sukupolvelle, jolle on siitä johtuen tullut mm. kovuutta ja tunnekylmyyttä ja turvattomuutta. Tämä on sitten vielä tottakai vaikuttanut vielä seuravankin sukupolven kasvatukseen ja lapsuuteen. Että kyllä, sota-ajan traumat ovat kauaskantoisia ja voimakkaita.

Aika heikosti menee, jos yli 80v sitten tapahtuneet asiat vielä ovat noin suuressa roolissa omassa elämässä. Olisi korkea aika GET OVER IT niin kuin eräskin ministeri totesi. Ei huonoa käytöstä voi jatkuvasti perustella sillä, että "mutkun oli se sota ennen kuin mun äitikään edes syntyi" jne. 

Turha tällaisia tosiasoita, mitkä vaikuttaa meidän yhteisunnassamme, sekä on vaikuttanut monien ihmisten kasvatuksessa, on kieltääkään tai vähätellä olemattomiin. En kirjoittanut (edellinen viesti on minulta) , että olisi omassa elämässäni suuressa roolissa. Eikä sukupolvilta toisille siirtyvät sota-ajan traumojen vaikutukset tietenkään ole mikään tekosyy huonolle käytökselle, vaikka siellä taustalla yhtenä osatekijänä kenties olisikin vaikuttamassa. Ymmärrätkö tahallaan väärin?

Vierailija kirjoitti:

Ihminen joka käy terapiassa ja hakee oikeutusta hylätäkseen läheisen ihmisen - itseään suojellakseen on julminta mahdollista ihmistyyppiä.

Ymmärrän jos hakee etäisyyttä seksuaaliseen hyväksikäyttöön tai fyysiseen väkivaltaan - muuten narsistista käytöstä jollei kohtaa toista ihmistä ja keskustele rehellisestl ja anna mahdollisuutta molemminpuoliseen anteeksiantoon ja kunnioitukseen.

Miksei Suomessa siirrytä vertaisterapiaryhmiin, ryhmäterapioihin.

Ben Furman puhuu samasta asiasta. Jokainen ihminen haluaa nykyään trauman jota narsistisesti hoivata kun sen sijaan voisi luoda omaa onneaan ja levittää sitä muille.

Ja vertausryhmissä ratkoa samankaltaisia asioita yhdessä.

Yksikään valtio ei pysty rahoittamaan nykyistä ja alati kasvavaa yksilöterapian määrää. Tulokset erittäin heikkoja, yksinäisyys vaan lisääntyy ja terapeutit

rikastuu.

Ottakaa vastuu omasta onnestanne ja hyväksykää erilaisuutta - yhteisöllisyys oppiaineiksi kouluihin tämän hirviöindividualismin sijasta jossa piehtaroidaan narsismissa ja syytetään kaikesta muita.

OIKEIN SANOTTU. nämä helppoheikki terapeutit tekee rahaa kertomalla ihmisille että kaikki heidän ympärillään on narsisteja, sen sijaan että paljastaisi totuuden että asiakas itse on, koska kaikki me ollaan. He saa tästä vain rahaa.

En ole edes vuosien jälkeen päässyt ghostaamisen yli, vaikka hän samalla katkaisi kanssakäymisensä koko suvun kanssa. Hän oli vaimoni jo aikuinen kummityttö. Jäimme usein saunaan viimeisinä ja keskustelimme ystävällisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on sama tilanne, että sisareni on laittanut välit poikki meihin muihin sisaruksiin ja äitiini. Syytä ei suostunut selittämään.

Miten joku kunnollinen ihminen voi teeskennellä vuosikymmeniä että suhteet ovat hyvät ja normaalit, sitten yhtäkkiä vaan 'naks poikki'?

Surin tätä vuosia, mutta sitten päädyin siihen ajatuskuvioon, että tässä tapauksessa syyllinen on se, joka välit poikki laittaa selittämättä ja antamatta toisille mahdollisuutta korjata käytöstään tai pyytää anteeksi, jos jotain on tapahtunut. (Meidän tapauksessa ei edes ollut mitään avointa riitaa, erimielisyyttä, tai vastaavaa.)

Se, että EI edes avaa asiaa eikä anna toisille mahdollisuutta vastata mahdollisiin syytöksiin, se kertoo siitä, että poikkilaittaja ei itse kykene keskustelemaan asiasta vaan haluaa uhriutua ilman että joutuu ottamaan vastuun omista teoistaan ja vääristä tulkinnoistaan. 

Ei kuulosta uskottavalta tämä tarina. Välien katkaisemiseen perheeseen ei tapahdu pienten syiden perustella, vaan on hyvin harkittu ja painava päätös. Ja samassa perheessä kasvaneilla ihmisillä kyllä on jokin aavistus mikä voisi olla ratkaisun takana. 

Mutta hyvä että syyllinen löytyi. Tuollainen näkemys kertoo paljon siitä mistä kaikesta voisi olla kyse, kaikki on sen välien katkaisijan syytä...

Usein syy voi olla pelkästään raha.

Meidän tapauksessa kyseessä ei ole raha.

Jos jotain pitäisi arvella, niin sisareni välit isään syynä. Mutta kun sisar katkaisi välit meidän kanssamme, ei meistä kukaan ollut ollut tekemisissä isän kanssa 20 vuoteen enää ja siinä vaiheessa isäkin oli jo edesmennyt. Ja kun me kaikki olimme kärsineet isän toiminnasta, niin en hahmota miksi sisko olisi kääntynyt meitä muita vastaan ja kostanut meille. Ei vaan ole onnistunut selitys.

Välien katkaisua ovat ihmetelleet muutkin läheiset, jotka tiesivät että meillä oli hyvät välit keskenämme.

Niin, yleensä on jokin aavistus mistä suunnasta syy saattaisi löytyä. Siihen kommentissani viittasin. Vaikeat perheolot näitä täydellisiä välien katkeamisia aiheuttavat. Ei ole omakohtaista kokemusta, mutta luin kerran kirjan aiheesta. On selvää, että syyt katkaista kaikki yhteydenpito perheeseen ja sukuun ovat erittäin painavat.

Ikävät jutut isän ja siskon välillä olivat tapahtuneet vuosikymmeniä sitten sisaren lapsuudessa, ennen meidän muiden sisarusten syntymää. Jotenkin oudolta tuntuisi että mulle kostettaisiin yhtäkkiä keski-ikäisenä jotain mitä mun faija teki ennen mun syntymää...

Eli en vaan saa tajua sisareni päätöstä kertakaikkiaan. Tämä on se raskain asia, ikään kuin joutua syytetyksi asiasta, jota et edes saa tietää, etkä voi sitä ymmärtää, et voi puolustautua mitenkään etkä selvittää asioita.

Nuo ovat todella raskaita juttuja sisarellesi, joista ei ehkä selviä kunnolla koko elinikänään. En oikein ymmärrä miksi alun perin kerroit, ettet tiedä mistä tämä johtuu, kun noinkin ilmeinen syy on olemassa. Ja mihin sisar mielestäsi on syyllinen? En tietenkään tiedä miksi sisar ei halua olla teihin yhteydessä, mutta ymmärrän häntä hyvin. Ehkä hän vain haluaa unohtaa kaiken ja te muistutatte häntä menneestä? Toimisin itse ehkä samoin.

Kuule, ihan sen takia piti nimetä kuollut edesmennyt syypääksi ettei itse jäisi sylliseksi. ootte te vaan ilkeitä.

Siis jotain hirveää on tapahtunut isän ja lapsen välillä, ettekä te sisarukset uskoneet uhria? Siinä tapauksessa en tod. ihmettele, ettei halua olla yhteyksissä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne traumat pitäisi nimenomaan käsitellä siellä terapiassa, niin ettei viattomien kaverien tarvitse joutua välien katkaisun ja muun "kostotoiminnan" välilliseksi kohteeksi. Tuohan on ihan klassista toimintaa, että purkaa omia traumojaan ympärillä oleviin ihmisiin.

Olen traumaterapiassa ja kyllä siinä on oleellinen tavoite, että poistan haitalliset ihmiset joko kokonaan elämästäni tai luon suhteen heihin uudelleen tavalla, joka ei riko minun rajojani. Se ei ole mitään kostotoimintaa vaan omasta hyvinvoinnistaan vastaamista ja mielenterveytensä rakentamista. Traumatisoituneet ihmiset ovat monesti olleet ihan liian joustavia kynnysmattoja. 

Mutta myös se terapeutti voikin olla se joka haluaa tehdä itsestään sinulle AINOAN ihmisen elämääsi, jotta voi sitouttaa potilaan loppumattomaan pitkään asiakassuhteeseen, riippuvaiseksi hänestä, sen jälkeen kun on saanut asiakkaan katkomaan kaikki läheiset, pitkäaikaiset ihmissuhteet. Jotkut ystävistä voisi kritisoida terapeutin virheitä potilaalle syystäkin. Muistakaa tämä....psykopaatteja on myös terapia-alalla

Kyllä. Eikä tarvitse olla edes luonnevikainen, että tuollaiseen jumalrooliin voi rakastua liikaa. Onhan se imartelevaa ja ihminen haluaa kokea itsensä tärkeäksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hän huomasi, ettet ole sellainen ihminen, jonka kanssa haluaa viettää aikaansa. Olitko negatiivinen, piikikäs ja jaoit liikaa mielipiteitäsi?

Itse raskain sydämin jätin taakse ystävän, joka painosti minua. Toi ammattinsa suomalla asiantuntemuksella (omien sanojensa mukaan) painostaen neuvoja. Huusi jopa, miten minun pitää elää. Yritin piipittää väliin, mutta kiihtyneenä toi omaa näkemystään vain.

Ja miten minun piti elää? Ei olla auringossa, etten saa ihosyöpää. Syödä 5-6 palaa ruisleipää joka päivä...kaikenlaista terveysneuvontaa koko ajan. En enää uskaltanut puhua mistään.

Kyllä helpotti, kun lopetin yhteydenpidon.

Sinulla ei varmaan sama, mutta aina voi tarkistaa, ettei ole lähtenyt liikaa toisen yksityiselämään puuttumaan.

Otetaan nyt tähän parisuhdekeskusteluista tuttu kysymys: mitä hän sanoi, kun kerroit hänelle, että hänen käytöksensä on loukkaavaa painostavuudessaan? Entä mitä hän sanoi, kun kysyit miksi hänelle on niin tiukka paikka se, jos et ole elämäntapoinesi täysin turvassa? Vai oliko hänelle ongelma enemmän tapasi viitata kintaalla hänen puheelleen kuin aihe sinänsä? 

Sinänsä eläydyn tilanteeseesi, miehen suvulla on taipumusta päsmäröintiin, ja tilanteemme on tehnyt sen turhan houkuttelevaksi heille. Vaikka se on paljon lievempää ja he ovat oikeasti fiksuja ihmisiä, silti ihmisen on vaikea toimia luonnettaan vastaan. Eivät he ymmärrä, miksi koemme heidän puuttumisensa asiattomana. Hehän vain välittävät. Eivät ymmärrä, mitä eivät ymmärrä. Ja aika vaikeaa se olisikin.