Jos olisin tiennyt mihin tämä maa on menossa, en olisi hankkinut lapsia
Olen aivan valtavan ahdistunut uudesta hallitusohjelmasta ja tulevista leikkauksista. Elämme jo nyt täysin kädestä suuhun, mitään ei jää säästöön ja koko ajan saa kitkuttaa. Lasten isä on menettänyt työkykynsä tapaturmassa, itse haen koko ajan töitä ja olen toisen lapseni omaishoitaja, joten en voi tehdä kovin paljon töitä, sitten kun niitä saan.
Meillä ei ole mitään ylimääräistä, ei suoratoistopalveluita, emme syö ulkona, emme käy elokuvissa, kahviloissa, osta mitään ylimääräistä, emme parturissa, emme missään. Laskumme koostuvat vuokrasta, sähköstä, vedestä, kotivakuutuksesta ja jätekuljetuksesta, kaikki on kilpailutettu ja ovat halvimmat mahdolliset. Nyt vielä tulossa pakollinen biojäte, jonka tyhjäys maksaa melkein 9e/kerta ja tyhjäys joka toinen viikko.
Ostamme pelkästään X-tra ja Rainbow-tuotteita, ainoa "merkkituote", jota ostamme on ketsuppi (Heinz), mutta siinä se. Hyödynnämme kaikki alennukset ja käynkin aina ilta-alessa, kun lapset ovat nukkumassa. Tänä vuonna ruoan hinta on noussut ihan valtavasti ja olen laihtunut 10kg ja olen nykyään alipainoinen. Jotta lapsille on tarpeeksi ruokaa, minun on pakko syödä vähintään 2 viikkoa kuukaudesta pelkkää kaurapuuroa ja silti tekee tiukkaa. Olen itkenyt ahdistuksesta koko viikon, koska lapsille on pakko ostaa vaatteita, kun vanhat ovat jäämässä pieniksi. Esikoinen on niin iso, että on vaikea löytää enää kirppareilta sitä kokoa, pienemmälle onneksi löytyy yleensä hyvin, mutta kirppareillakin hinnat ovat nykyään aika kovat. Onneksi nykyään on Facebookin roskalavat. Ja kaikki turha ja ylimääräinen, osa myös puolitarpeellisesta kotoa on myyty pakon edessä.
En todellakaan tiedä, miten tulemme selviämään, jos ja kun kaikki leikkaukset menevät läpi. Jos olisin tiennyt tämän, en olisi tehnyt lapsia ja itken sitäkin, koska koen siitä syyllisyyttä, koska lapset ovat minulle todella rakkaita, enkä osaa kuvitella elämää ilman heitä.
Olen vain todella ahdistunut.
Kommentit (161)
Vierailija kirjoitti:
Saamme jo ruoka-avustusta, mutta se on pitkälti leipää mitä saamme, koska perheessä on laktoosi-intoleranssi, pitkälti kaikessa muussa sieltä saatavasta on laktoosia. Vaatteiden jaosta kirkosta en tiennyt, kiitos vinkistä!
Ei ole tulossa enempää lapsia, meillä on kaksi lasta.
Mikä minusta tekee valehtelijan?
Olemme jonossa muualle vuokralle, mutta jonot ovat pitkät ja yksityisillä on todella kovat vuokrat, menevät yli Kelan asettamien vuokrarajojen. Olemme siis vaihtamassa vuokra-asuntoa, juurikin tuon jätekuljetuksen ja hieman hankalan sijainnin takia. Tällä hetkellä olemme yksityisellä vuokralla omakotitalossa, johon muutettiin nelisen vuotta sitten aivan eri tilanteessa.
Ap
Kuvittelitte hyvin aikojen olevan ikuiseksi ajoiksi ansaittuja? Ne menot nyt vaan pitää osata suhteuttaa tuloihin niin, että pärjää kun se elämä ns "yllättää".
Eihän taloakaan rakenneta ilman perustuksia, saman voisi sanoa perheen perustamisesta.
Miksi ahdistua etukäteen? Ei tuollaisia ehdotuksia ole vielä lähelläkään menossa läpi, ja siitä sitten vielä kestää ennenkuin toteutuu käytännössä.
Mutta trollihan sä olitkin.
Vierailija kirjoitti:
Mistä ihmeestä minun olisi pitänyt tietää vuosia sitten, että miehelleni käy tapaturma, jonka johdosta menettää työkykynsä ja itse saan monoa yt-neuvotteluissa? Lapset olemme tehneet kun kaikki oli "hyvin", emme tukien varassa.
Ap
Älä jaksa olla lapsellinen. Sen tietää ihan siitä, että syntymä on aina kuolemantuomio. Kenellekään ei pitäisi tulla yllätyksinä, että ihminen saattaa sairastua, joutua, työttömäksi, jne.
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsia tehdään niin niitä tehdään tilanteessa jossa ITSE pystyy vastaamaan asioista, ei muiden tuen voimin. Kuvastaa hyvin tätä nykyajan asennetta, muut vastuussa asioista, en itse.
Se kuitenkin aina riippuu siitä yhteiskunnan tilanteesta, johon on kasvanut, miten näkee pystyvänsä vastaamaan asioista. Jos Suomi vaikka menisi yhtäkkiä samaan tilanteeseen kuin 100 vuotta sitten tai vaikka muuttuisi Amerikan kaltaiseksi yhteiskunnaksi, aika monella menisi sormi suuhun ensi alkuun. Suomi on kuitenkin ollut niin pitkään pohjoismainen hyvinvointivaltio, että jotenkin sitä kuitenkin on se tietty lähtökohta, miten elämää ja sen järjestelyjä katsoo. Toki pienempiä muutoksia tulee joka hallituskaudella.
Mielestäni taas nykyaikana on harmillisesti korostunut se, että pitäisi niin paljon pärjätä yksin. Turvaverkot ovat vähäiset jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä ihmeestä minun olisi pitänyt tietää vuosia sitten, että miehelleni käy tapaturma, jonka johdosta menettää työkykynsä ja itse saan monoa yt-neuvotteluissa? Lapset olemme tehneet kun kaikki oli "hyvin", emme tukien varassa.
Ap
Älä jaksa olla lapsellinen. Sen tietää ihan siitä, että syntymä on aina kuolemantuomio. Kenellekään ei pitäisi tulla yllätyksinä, että ihminen saattaa sairastua, joutua, työttömäksi, jne.
Niin että mitään ei kannata tehdä tai suunnitella, kun kuitenkin sitä joskus kuollaan? Istutaan kädet ristissä peukaloita pyöritellen ja odotellaan? Elämä on elämistä varten, ihan turha nyt on aloittajaa syyllistää.
Muakin valvottaa välillä öisin kaikki tuleva epävarmuus. Olen tosin vasta raskaana, mutta puoliso joutui jäämään töistä pois ja hänellä on edessä alan vaihtaminen terveyden vuoksi.
Aiemmin oli luottavainen olo, että yhden lapsen tänne uskaltaa tehdä. Että pärjätään tarvittaessa vähemmällä.
Nyt monet leikkaukset tulevat luultavasti koskemaan meitä. Pelkään, joudunko laittamaan tosi pienen hoitoon ja palaamaan töihin, koska muuten ei pärjätä. Mutta kun ei me meinata pärjätä nytkään pelkästään mun sosiaalialan palkalla. Välillä tuntuu, että pärjäisimme paremmin, kun olisimme kumpikin työttömiä ja eläisimme tuilla. Nyt emme saa mitään mistään ja elämme aika vähällä. Toki mä en voi jäädä työttömäksi, koska lähihoitajan pohjakoulutuksella lähes revitään töihin...
Nyt koko talous on oikeasti mun harteilla. Puolison ensi vuosi on epävarma, mutta kaikki lapsikorotuksethan ainakin poistetaan. Elatusvelvollisena maksan yksin lapsen kulut, puolison lääkkeet ja fysioterapiat, meidän kaikki asumiskulut ja laskut ja tietenkin ruoan. Mitä muuten kuluu näin raskaana ja taatusti imettäessä melko paljon, en voi säästää elämällä puurolla...
Miten ihmeessä tässä pärjätään sitten, kun mun palkan saaminen loppuu ja vanhempainvapaa alkaa? Lisäksi saa kuulla syyllistämistä, että mitäs teet lapsen, jos ei ole isoja säästöjä. Ne pienetkin säästöt menee nyt elämiseen, vaunuihin ja muihin hankintoihin, synnytyksen sairaala/taksimaksuihin jne... Ei mun pienet säästöt riitä vuosiksi eteen päin.
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsia tehdään niin niitä tehdään tilanteessa jossa ITSE pystyy vastaamaan asioista, ei muiden tuen voimin. Kuvastaa hyvin tätä nykyajan asennetta, muut vastuussa asioista, en itse.
Ei kaikkea pysty ennakoimaan. Eikä niin minusta voi ajatella, että vasta kun on miljoona säästössä, niin saat luvan lisääntyä.
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsia tehdään niin niitä tehdään tilanteessa jossa ITSE pystyy vastaamaan asioista, ei muiden tuen voimin. Kuvastaa hyvin tätä nykyajan asennetta, muut vastuussa asioista, en itse.
Etkö tiedä, että elämä voi radikaalisti muuttua? Aloittaja esim. kertoo miehensä menettäneen tapaturman vuoksi työkykynsä. Elämä on arvaamatonta. Ja miksi ihminen ei saisi pyytää apua? Toivon, että elämä sinua opettaa.
Oli ilmeisesti virhe kirjoittaa tänne, oloni on vain entistä kurjempi.
En voinut tietää että miehelleni käy tapaturma, en voinut tietää että yt-neuvottelut iskevät työpaikalleni, en voinut tietää että joudumme käyttämään kaikki säästöön saadut rahat (olivat oman kodin ostamista varten) olisi pakko käyttää elämiseen kun kaikki kävi samaan aikaan. En voinut tietää, että toinen lapseni on niin sairas, että minusta tulee hänen omaishoitajansa, eikä mieheni voi tätä vastuuta itselleen ottaa oman tilanteensa takia, jonka takia en voi tehdä "tarpeeksi" töitä, kun niitä taas saan. En voinut tietää, että vaikka kävin tunnollisesti koulut ja hankin ammatin, en saakaan töitä jos työttömyys iskee, ettei palkkaa haluta enää maksaa jne jne jne.
MISTÄ MINUN OLISI PITÄNYT KAIKKI TIETÄÄ ETUKÄTEEN?

Relaa. Kyllä te selviätte. Käy diakonin juttusilla nyt vaikka ensalkuun ja yritä löytää halvempi asunto.
Se auttaa paljon kun asumiskulutkin on pienempiä. Ruoan hinnalle ei voi mitään mutta peruna on hyvää ja halpaa. Ynnä muut juurekset.
Voimia!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsia tehdään niin niitä tehdään tilanteessa jossa ITSE pystyy vastaamaan asioista, ei muiden tuen voimin. Kuvastaa hyvin tätä nykyajan asennetta, muut vastuussa asioista, en itse.
Etkö tiedä, että elämä voi radikaalisti muuttua? Aloittaja esim. kertoo miehensä menettäneen tapaturman vuoksi työkykynsä. Elämä on arvaamatonta. Ja miksi ihminen ei saisi pyytää apua? Toivon, että elämä sinua opettaa.
Kaikille näille kommentoijille, älkää työntäkö vastuuta yhteiskunnalle ja sitä kautta toisten veronmaksajien harteille. Henkistä tukea tulee saada, mutta taloudellisesti pitää pystyä omavaraisuuteen. AP kertoo ukkonsa menettäneen työkykynsä tapaturmassa, mutta voisiko hän sitten hoitaa muksut ja AP mennä täyspäiväisesti töihin? On vain ratkaisuja.
Jaa että kaikki kommentoijat eivät suunnittele mitään tai elä sen hetken tilanteensa mukaan? Miljoona pankkitilillä, mutta hamstraatte kaikki halpuutetut tuotteet ja pihistelette kaikessa, "jos kuitenkin nyt iskee lama/työttömyys/trombi/uusi hallitus on sadistinen"?
Sitä elämää saa ja kuuluu suunnitella ja elää! Kaikkeen ei todellakaan voi varautua ja on todella julmaa syyllistää ihmisiä siitä, kun oman tilanteen mukaan on eletty ja sitten käy jotain odottamatonta, niin jotenkin mystisesti se ihminen on "ihan itse ryssinyt asiansa".
- millainen tapaturma, saitteko siitä jotain korvauksia vakuutuksesta tai muualta? Onko työkyvyttömyys pysyvä vai väliaikainen? Jos pysyvä, onko eläkeasiat jo laitettu vireille?
- ottakaa yhteyttä sinne sossuun, ei ne ruokittuja ja vaatetettuja lapsia huostaanota, jos niitä ei pahoinpidellä. Sieltä voidaan myöntää harkinnanvaraista tukea esim. lasten hankintoihin. Myös harrastuksia voidaan tukea.
- Kirkon diakoniatyö, Pelastakaa Lapset ry, SPR, Hope ry... käykää kaikki läpi. Näiden kautta voi saada lapsille toimintaa (helpottaa ruokalaskua,jos syövät muualla välillä) ja vaatteita.
- ja saatteko kaikki teille kuuluvat tuet, omaishoidon tuet ja miehen mahdolliset kuntoutustuet? Tässäkin ohjaisin ottamaan yhteyttä sinne sossuun, esim. aikuissosiaalityöhön, jossa voidaan katsoa onko tukiasiat kunnossa. Se on melkoinen viidakko tavalliselle tallaajalle.
Kannattaa korostaa, että perheessänne on meneillään kriisi (miehen onnettomuus ja työkyvyttömyys), sillä monet palveluista ovat kriisipalveluita.
Tilanne on todella katastrofaalinen suuren määrän pienituloisia perheitä ja yksin elävien pienituloisten osalta, josta olen todella pahoillani!
Tilanne ei johdu nykyisestä hallituksesta vielä, mutta tulee uuden hallituksen väärin kohdistettujen pakko säästötoimien vuoksi kohdistuvaan täysin väärin.
Ei ihmisiltä saa karsia ihmisarvoisen elämän edellytyksiä, saatikka hajottaa perheitä. Meidän kaikkien ml poliitikkojen tulee tehdä kaikkemme, ettei kanssaihmiset joudu kärsimään, stressaantumaan ja menettämään terveytensä, omaisuutensa ja lopuksi henkensä kuten 90-luvun lamassa kävi.
Hallituksen tulee kohdistaa säästöt yritystukiin, puoluetukiin, lehdistötukiin, taiteiden ym tukiin jotka tulee poistaa kokonaan. Nämä tuet eivät ole välttämättömiä ja ovat huomattavasti suurempia kuin ihmisiltä tukien karsiminen.
Verosuunnittelu kriminalisoitava, verotus enemmän progressiiviseen malliin eli ne joilla on varaa, on myös varaa maksaa enemmän yhteiseen hyvään.
Hyvinvointivaltion irvikuva on, että hyvinvointia leikataan ihmisiltä! Hyvinvointi ei saa kohdistua vain jo ennestään hyvin voiville, vaan sen pitää mahdollistaa perustuslain mukaisen ihmisarvoisen elämän kaikille. Myös vähävaraisille, työttömille, sairaille, vanhuksille, nuorille, lapsille, lapsiperheille...
Muutatte johonkin vanhaan asuntoautoon asumaan ja elätte kuin Anu Pensola.
Vierailija kirjoitti:
Tee lasu. Sanot suoraan sen, että pelkäät lastenne vaarantuvan köyhyytenne takia. Huostassa lapset ainakin saa ruokaa, vaatteita ja kaikki kulunsa korvattua. Teidän kaltaisia on tulossa paljon lisää.
Köyhyydestä brändätty jokin uusi rutto.
Hyi pois se minusta! Elämä ei voi jatkua jos ette anna minulle heti välittömästi rahaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edellinen hallitus nosti ruoan hinnan pilviin. Kallista se on kaikille muillekin. Myös niille, jotka eivät saa tukia mutta ovat pienituloisia.
Olen kaupassa töissä. Herkkuja myydään nyt enemmän kuin koskaan ennen. Se on vähän ristiriitaista tämän koko ajan jatkuvan ruuanhinnan valittamisen kanssa.
Voisiko tuohon vaikuttaa se, että kaupasta saa herkkuja halvemmalla kuin kahvilasta? Eli ihmiset ovat vähentäneet kahviloissa käyntejään ja siirtyneet herkuttelemaan kotona?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tee lasu. Sanot suoraan sen, että pelkäät lastenne vaarantuvan köyhyytenne takia. Huostassa lapset ainakin saa ruokaa, vaatteita ja kaikki kulunsa korvattua. Teidän kaltaisia on tulossa paljon lisää.
En ikinä suostu luovuttamaan lapsiani järjestelmään, olen itse ollut siinä ja nähnyt, miten epäinhimillistä se toiminta on lapsia kohtaan. Mieluummin vaikka sitten istun kerjäämässä yöt kadun kulmassa.
Ap
Jos teet itsestäsi lasun, se ei tietenkään tarkoita sitä, että lapsenne otettaisiin automaattisesti sijoitukseen!!!
Älä usko kaikkea täällä totuuksia laukovilta imbesilleiltä.
Lastensuojelu kyllä ihan oikeasti osaa katsoa, mikä on paras tapa auttaa teitä. Koska sinä mitä ilmeisimmin olet hyvä vanhempi ja pystyt kasvattamaan lapsesi kotona, ja ainoa uhka lapsillesi on teidän köyhyytenne, lastensuojelu antaisi teille todennäköisesti ENNALTAEHKÄISEVÄÄ toimeentulotukea, joka on tarkoitettu juuri ehkäisemään lastenne joutumista sijoitukseen.
Joten suosittelen tekemään lasun.