Kolme vanhempaa kertoo, miten riman laskeminen näkyy arjessa - Meillä ei harrasteta pyjamia, se säästää aikaa aamuisin Voisitko sinä ja koko perhe paremmin, jos lasket rimaa hiukan?
No onpa kivaa teinille, että hänen huoneensa sotku kuvataan kaiken kansan nähtäville. 🙈
Kommentit (955)
Olisipa tosi kurjaa lähteä töihin samoissa vaatteissa, joissa nukkunut. Oikeastaan kuulen käytännöstä ensimmäistä kertaa, vaikka olen elänyt jo yli kuusi vuosikymmentä ja lapset jo aikuisia. Epämielyttävä tapa jokatapauksessa.
Joskus omaa mielenterveyttä suojellakseen on pakko laskea rimaa jostain. Tulee 'hulluksi' jos odottaa pystyvänsä kaikkeen mihin normaalisti pystyisi.
Itse olen ajautunut kolme kertaa elämässäni siihen tilanteeseen, etten selviä vastuistani ja tunnistan kyllä tilanteen. Pään pysymiseksi pinnalla on pakko joustaa - meillä se oli kerran kierrätys (kaikki roskiin ja bioskaan), yhdessä vaiheessa syötiin hyvin pelkistettyä ruokaa ja kasvikunnantuotteet vitamiinipurkista ja hedelmistä. Kaikilla väsymisen kerroilla siivous on siirretty minimiin ja tehty kerta viikkoon - noin viisi päivää on eletty enemmän ja vähemmän sekasotkussa.
Ette ymmärrä sitä, että vaikka tiskit vie 5min, raivaus 10min jne. Niin väsyneenä ne kaikki yhteensä tai yksittäinenkin asia voi olla liikaa. Minulla on väsymyksen aikaan ollut jaksamista yhteen voimia vievään asiaan, ja valtaosina päivistä olen valinnut lasten kanssa retkeilyn/ulkoilun/kyläilyn. Yhtenä päivänä viikossa sit kotitöitä. Muut kotityöt on tehty jos on jaksettu.
Kun voimat on vähissä on pakko tehdä normaalia enemmän valintoja, että mihin ajan käyttää. Väsyneenä ja uupuneena myös lasten komentaminen toistuvasti vaikka siivoamiseen jää helposti pois, ja se lisää lapselle olon, ettei tartte tehdä vaikka pyydetään -> eli seuraavalla kerralla entistä enemmän pitää patistella, kun ei ole jaksanut toimia johdonmukaisesti.
Yksi mistä on otettu myös vapautta, on aamuhampaiden pesu - on pesty vain iltaisin ja aamuisin ovat saaneet pestä. Jossain väsymyskaudessa havahduin, että on mennyt varmaan kuukausi, ettei kukaan ole pessyt aamuisin hampaita.
Itse asiassa asiaa pohtiessa alkoi itkettää. Olemme olleet todella uupuneita. Edelleen jossain määrin uupuneita. Apuja ei ole, läheiset vielä uupuneempia kuin me tällä hetkellä. Äitini auttaa muutaman kerran vuodessa, enrmpää ei ehdi kun meitä sisaruksia on 11 ja kaikilla lapsia. Terkkuja vaan "yhteisöllisestä" lestadiolaiskulttuurista. palkataan aina välillä jeesiä, mutta se on kamalan kallista tällaiselle, jonka palkka on 2800e/brutto per kk.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä siisteys on pois kuntoilusta yms.
Jos koti on kunnossa, niin kilojakin löytyy.
Ihmisen pitää valita se mihin vapaa-aikansa käyttää.
On ok siivoilla kotia, mutta toiset siivoo kerran vuodessa ja käyttää sen ajan kuntoiluun töiden jälkeen.
Ei pitäisi olla ongelmia kun Suomi on vapaa maa.
Jaksaa kuntoilla tunteja päivässä,muttei enää 10 minuuttia päivässä siivota?Se aika menee tiskikoneen täyttöön/tyhjennykseen...Ja se vaate menee pyykkikoriin samalla vaivalla lähes kuin siihen lattialle....
Vierailija kirjoitti:
Olisipa tosi kurjaa lähteä töihin samoissa vaatteissa, joissa nukkunut. Oikeastaan kuulen käytännöstä ensimmäistä kertaa, vaikka olen elänyt jo yli kuusi vuosikymmentä ja lapset jo aikuisia. Epämielyttävä tapa jokatapauksessa.
tässä on puhuttu päiväkoti-ikäisistä, heillä on harvemmin farkkuja, jakkuja tai suoria housuja käytössään, vaan ne yövaatteet olisivat samanlaiset kuin päivävaatteet, vaikka t-paita ja legginssit.

Samaa mietin. Mulle siivoilu käy kyllä ihan kevyestä liikunnasta. Puutarhahommissa saa välillä sellaisen hien päälle, ettei sitä varten tarvitse erikseen lähteä salille hyppimään. Lähikaupassa käyn pienemmät ostokset tekemässä pyörällä ja samoin sään mukaan pyöräillään lapsen kanssa tarhalle. Joskus, jos on aikaa, saatan käydä lenkillä kun välillä tekee vaan ihan hyvää päästä pois kotoota. Tuttavana on kyllä niitäkin, jotka ovat varsinaisia himourheilijoita. Muuhun heillä ei sitten tunnu aikaa olevankaan. Ei lapsille, ei kodinhoidolle eikä pihanhoidolle. Mutta tietysti, kukin tyylillään. Minulle kodin yleissiisteys on sen verran tärkeää, että tingin mielummin kohdennetuista harrastuksista kuin asumisviihtyvyydestä.
Vierailija kirjoitti:
Ennen riitti kun mies huolehti rahasta ja nainen lapsista ja kodista sekä ruuanlaitosta. Riitti naisilla aikaa myös auttaa iäkkäitä sukulaisia kaiken lisäksi.
Nykyään kaikki on ulkoistettu ja siitä maksetaan... Maksat siitä että joku siivoaa, tekee ruokaa sinulle, hoitaa lapsesi, hoitaa iäkkäitä. Verorahoistahan lastenhoito- ja kasvatus maksetaan sekä vanhusten palvelut. Eli menetät vapaa-aikasi koska tienaat rahaa kustantaaksesi palvelut. Miksi vanhemmat eivät itse halua kasvattaa lastaan? Miten voidaan laittaa hoitoon ihminen joka ei syö itse, puhu, käy vessassa itse tai kykene ilmaisemaan tarpeitaan?
Miten on järkevämpää että kustannetaan kalliit hoivapalvelut ja sitten halutaan aasialaiset hoitamaan?Kun työpäivä loppuu ei sinulla ole aikaa kasvattaa lapsiasi, siivota kotiasi tai tehdä ruokaa. Paskaisessa kämpässä einesruualla ja lasten kasvatusten ulkoistaen pitäisi vain elää?
Eikö se riitä että jos lapsia on niin yksi ihminen hoitaa ne lapset, kodin, ruuan ja auttaa tarvittaessa iäkkäitä läheisiä jotka apua tarvitsevat? Perus perhearjessa on ihan tarpeeksi työtä. Ei naisilta pitäisi odottaa täyspäivästä työssäkäyntiä...... Miesten pitäisi tulla vastaan tässä sekä yhteiskunnan koska kuitenkin kaikki verorahoilla maksetut palvelut tulevat kalliiksi mikä näkyy veroissa. Olisiko halvempi vaihtoehto?
Täh? Nyt kyllä tuli sellainen tuulahdus 50-luvulta, että hiljaiseksi vetää. Mulle on ihan ok, jos mies haluaa jäädä kotiin piikomaan, mutta minulta ei vastaavanlaista uhrausta kannata ainakaan henkeään pidättäen odotella.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä siisteys on pois kuntoilusta yms.
Jos koti on kunnossa, niin kilojakin löytyy.
Ihmisen pitää valita se mihin vapaa-aikansa käyttää.
On ok siivoilla kotia, mutta toiset siivoo kerran vuodessa ja käyttää sen ajan kuntoiluun töiden jälkeen.
Ei pitäisi olla ongelmia kun Suomi on vapaa maa.
No, ei kyllä ole, kun koko perhe hoitaa oman osuutensa. Eli perussiisteydestä huolehtiminen päivittäin ja perusteellisempi siivoaminen sellaisena päivänä, kun ei treenata.
Meillä on kilparyhmässä kahdessa lajissa harrastava lapsi, maratonille treenaava äiti ja koira. Perheenisä on kotona vain joka toinen viikko ja treenaa hänkin. Meillä on aina perussiistiä koko ajan ja kaikilla puhtaat vaatteet. Koirakin saa tarpeeksi liikuntaa.
Tänään jouduin lähtemään koiran kanssa lääkäriin ja oli viikkosiivouspäivä. Mies ei ollut kotona. 12vuotias oli minun poissaollessa ottanut omatoimisesti kaikista sängyistä lakanat pois ja laittanut pesukoneen pyörimään, kerännyt koiran lelut lattialta ja käynnistänyt robotti-imurin ja tehnyt kanapastaa sekä siivonnut jälkensä kokkaamisen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menee kyllä yli ymmärryksen tuo että ei "harrasteta" pyjamia. Voisiko tämä äiti itse toimia näin, en usko. Pakkohan ne vaatteet on vaihtaa (toivottavasti) iltapesun yhteydessä (meillä lapset ainakin päikyn jälkeen niin töhnäsiä ettei tosikaan) joten eihän tässä oikeesti säästä kuin sen 2minuuttia aamulla. Ymmärrän että joskus lasten aamuvenkoilu ottaa päähän, mutta ei meillä 99% ajasta ole mitään ongelmaa kun lapsi on vaatteiden pukemisen sisäistänyt aamurutiineihin.
Ja ymmärrän sen, että lasten kanssa halutaan viettää aikaa mutta kyllä se nyt vaan on aikuisena hoidettava kodin siisteys (lapset tietty voi ottaa mukaan ikätason mukaan). Kyllä se lapsi ihan oikeasti voi leikkiä sen 10min yksin kun siivotaan aterian jälkeen jäljet. Ei ole kiva asua likaisessa kodissa kenenkään.
Sulla on varmaan helpot ja suht aamuvirkut lapset. Kokeilee samaa usean aamu-unisen rutisijan kanssa, jotka ei oikeasti jaksa tehdä mitään aamuisin ja kaikki kiukuttaa.
Itse koin helpommaksi pestä viikonloppuisin enemmän pyykkiä kuin tapella kolmen aamu-unisen päiväkotilaisen kanssa. Joka ilta lapset kävi suihkussa ja sen päivän vaatteet laitettiin kaikki pyykkiin. Suihkun jälkeen päälle uudet puhtaat seuraavan päivän vaatteet. En ymmärrä miten tämä olisi jotenkin hirveän ällöä tai epähygienistä. Lapsi on kuitenkin aina puhdas.
Tiedän perheitä, joissa ollaan paljon epähygieenisempiä lasten suhteen. Lapset kulkee monta päivää samoissa vaatteissa, pesulla käydään pari kertaa viikossa ja hiuksia ei pestä sampoolla ikinä, kun eivät muka mene likaiseksi. Mietin myös, että miten tällaiset lapset oppii ikinä mitään rutiineja hygieniasta huolehtimisen suhteen. Teineistä viimeistään huomaa missä perheissä opetetaan kunnollista hygieniakäyttätymistä ja missä ei. Omat lapset on teinejä nyt, eikä ikinä ole tarvinnut taistella mistään suihkuun menemisistä tai muista hygieniaan liittyen.
Laitat ne lapsesi liian myöhään nukkumaan. Siksi valittavat kun eivät saa nukkua tarpeeksi. Ota vanhemmuutesi haltuun niin loppuu valittaminen.
Arvasin, että tulee tällainen vastaus. Kahdella lapsella kolmesta oli luontaisesti myöhäinen unirytmi. Yritimme koko päiväkotiajan saada lapsia nukahtamaan ajoissa, mutta harvemmin nämä kaksi saivat unta ennen kymmentä. Joka ilta sama rumba, vaikka oltaisiin menty sänkyyn mihin aikaan. Kaikki kokeiltiin unikouluista ja muista lähtien.
Tuollaisia kommentteja kirjoittaa vain luontaisesti hyvin nukkuvien aamuvirkkujen vanhemmat. Kannattaisi olla vain hiljaa kiitollinen eikä levittää myrkkyä omalla ylimielisyydellään muihin.
Ohis, mutta usein vanhemmat kuvittelevat olevansa loistavia kasvattajia jossain asiassa x, jos se sujuu heidän perheessään. Useimmiten kuitenkin on kyse siitä, että lapsi on muutenkin sellainen. Esim. hyvin nukkuvien tai syövien lasten vanhemmat tuppaavat kehuskelemaan kuinka se on heidän kasvatuksen ansiota. Ja kilttien lasten vanhemmat kuvittelevat, että lapsi on kiltti ja tottelevainen vain kasvatuksensa takia.
Ja itsekkäiden, laiskojen vanhempien lapset ovat kurittomia sen vuoksi, että lapsilla on vaikea temperamentti tai ovat "erityisiä". Ei sen takia, että vanhemmat eivät näe minkäänlaista vaivaa lastensa eteen eivätkä kasvata. Hassua, miten tämä meneekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasken kyllä rimaa, mutta nuohan kodit ovat hirveitä lääviä, ei riman laskeminen näytä mielestäni tuolta, tuo on jo ihan sikailua. Toimiva järjestys ja tietyt rutiinit ovat tärkeitä. Samalla energialla sitä laittaa tavaran oikeaan paikkaan, kun vääräänkin paikkaan.
Lapsilla ei ole yöpukuja, koululainen nukkuu boksereissa, ei suostu muuhun. Päiväkoti-ikäinen puetaan illalla puhtaisiin vaatteisiin, näille menee sitten seuraavan päivän. Ei suostu käyttämään yökkäriä. En silitä lapsen vaatteita muutenkaan, joten ei mielestäni rypisty.
Ja ruuanlaitossa voi hyödyntää puolieineksiä, esim. keittoon laittaa pakastejuurekset. Mutta jokainen saa elää kodissaan kuten haluaa, mutta vieraiden kutsuminen tuollaiseen ympäristöön on epäkohteliasta.
Miksi kenenkään pitäisi käyttää yökkäriä? Meillä lapset nukkuvat alasti / alushousuilla, samoin mies. Koska he haluavat. En ole ikinä ajatellut, että se olisi asia jota kukaan ihmettelisi, paitsi ehkä joku vilukissa.
Aamulla sitten puhtaat vaatteet päiväkotiin. En kyllä edes omista silitysrautaa.
Eihän ne yökkärit ole pakolliset, mutta niiden pitäminen kyllä pidentää vuodevaatteiden pesuväliä. Se hiki kun jää niihin yökkäreihin ja näin lakanat säästyvät. Varmaan pitkälti tottumuskysymys tuo yövaatteiden pitäminen. Meillä viikonloppuisin oleillaan yövaatteissa pitkään aamulla ja samoin illallakin saunan jälkeen on mukava touhuilla yövaatteissa.
Kun lapsi oli taapero ja minä nuori yksinhuoltaja, olin varsin uupunut todella huonojen yöunien takia. En myöskään saanut juurikaan omaa aikaa, lapsi oli/on minulla 24/7. No mummolaan olisi saanut, mutta jotenkin koin ettei ole tarvetta. Vaikka olisi kyllä ollut. No joka tapauksessa. Tuolloin "laskin rimaa" ilman että edes ajattelin laskevani sitä, ja näin jälkeenpäin ajateltuna meillä tapahtui asioita, jotka eivät ole hyväksyttäviä.
Esimerkiksi:
- lapsen hampaat jäivät aamuisin pesemättä
- vaippaa ei aina vaihdettu heti aamulla vaan vasta aamupalan jälkeen
- kuivaksi opetteleva lapsi pissasi turvaistuimeen monta kertaa, en jaksanut pestä istuinta kuin tosi harvoin (ja miksen laittanut vaippaa automatkalle??)
- muuton jälkeen meni useampi kuukausi ennen kuin pesin kodin lattiat, vaikka asunto ei ollut muutettaessa mitenkään supersiisti
- en jaksanut siivota syöttötuolia kaikesta möhnästä mitä siihen päivittäin kertyi, niinpä ne kovettuivat ja juuttuivat siihen ja oli hirveä homma jynssätä niitä irti
Siis eihän tällaiset asiat ole normaaleja eikä niistä pidä mitenkään voimaantua. Kuvottavaa ja epähygieenistä eikä kovin kaukana lapsen laiminlyönnistäkään. Osittain kyse oli uupumuksesta ja varmaan jonkin sortin masennuksesta, osittain myös siitä etten "tajunnut" mikä on normaalia siisteyden ylläpitämistä. Olen saanut kotoa siistin kodin mallin mutta eipä sitä kotona joutunut jynssäämään tuoleja jne. No, onneksi viisastuin ja voimavaratkin lisääntyivät.
Vierailija kirjoitti:
Olisipa tosi kurjaa lähteä töihin samoissa vaatteissa, joissa nukkunut. Oikeastaan kuulen käytännöstä ensimmäistä kertaa, vaikka olen elänyt jo yli kuusi vuosikymmentä ja lapset jo aikuisia. Epämielyttävä tapa jokatapauksessa.
Samaa ajattelin, en ole kyllä tuollaista ennen kuullut. Samoin minulla on jo kolme lasta maailmalla ja heillä perheet. Kyllä meillä on aina laitettu aamulla toiset vaatteet, ei siis yönyli nukutuilla kukaan lähde.
Jokaiselle aamulla puhtaat alushousut ja sukat, muut vaatteet vaihdetaan tarpeen mukaan. Alle kouluikäiselle joka päivä puhdasta päälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä tätä skitsoilua "päiväkotivaatteissa nukkumisesta". Miten se eroaa siitä, että nukut samoissa lakanoissa useamman yön?
Meillä taaperoikäiselle vaihdetaan iltaisin pesun jälkeen puhtaat vaatteet, joilla menee seuraavana päivänä päiväkotiin. Eli siis käytännössä paita ja legginsityyppiset housut. Joskus harvoin ne pitää vielä aamulla vaihtaa, jos on tullut hiki tai vahinko. Näin pienellä kuitenkin päivävaatteet on yhtä mukavia mitä yövaatteetkin, eikä ne miksikään nukkuessa mene ja monesti vaihdetaan ruokailujen yhteydessä muutenkin pitkin päivää. Eskarilainen taas käyttää jo mukavampaa yöpukua ja muita vaatteita sitten päivällä.
Ei se mitään skitsoilua ole. Onhan ne vaatteet lähempänä ihmistä kuin ne lakanat, ne menevät vasten ihmisen taipeita, peräaukkoa. Ihminen hikoilee yöllä ja se hiki jää vaatteisiin. Ne yön yli nukutut vaatteet ovat jopa kosteat.
Tämä on nimenomaan sitä skitsoilua. Lyön vetoa, että valtaosa tätä kauhisteleva ei vaihda omia lakanoitaan joka kerta esimerkiksi seksin jälkeen, saati nukkuu kaikki edellä mainitsemasi alueet peitettynä. Eikä lapset hikoile samalla tavalla mitä aikuiset, siihenkin on syy, miksi deodorantin käyttö aloitetaan vasta myöhemmin.
Ja ihminen hikoilee ihan yhtä lailla päivällä, et sinä silti varmaan lounastauolla vaatteita vaihda, mikä siitä nyt tekee niin kauheaa, että se lapsi vaihtaa ne vaatteet vasta päiväkodissa, kun aamupuuro on rinnuksilla?Asia on ihan eri sitten, kun puhutaan isommista lapsista ja aikuisista, jotka oikeasti hikoilevat ja viettävät koko päivän myös samoissa vaatteissa. Pikkulapsilla joiden vaatteet vaihtuvat päivän aikana moneen otteeseen muutenkin tällä ei ole yhtään mitään merkitystä.
Jaa, ilmeisesti sinun kotonasi ei ole koskaan käytetty yövaatteita? Kyllä meidän pienet lapset hikoilevat, varsinkin leikki-ikäinen poikamme herää aina pää märkänä.
Ja mitäpä nuo aikuisten seksipuuhat liittyy tähän, kun puhutaan lasten nukkumisrutiineista? Lasten huolenpidosta on puhe ja siihen kuuluu ravinnon lisäksi tietty hygieniataso. Ja kuten joku sanoikin, se yövatteiden laittaminen on osa iltarutiineja ja se helpottaa lasta hahmottamaan vuorokauden aikoja.
Luitko sinä ollenkaan viestejä joihin kommentoit? Kyse oli nimenomaan hygieniatasosta ja ironiasta, että yhden yön nukuttu pusero on jotenkin oksettava, mutta sitten kuotenkin samat tyypit nukkuvat samoissa lakanoissa joka yö, joka sitten puolestaan ei ole mitenkään oksettavaa?
Ja ei meilläkään kyllä ihan pienillä lapsilla ole mitään yöpukuja harrastettu, vaan käytännössä lapselle vaihdetaan vaatteet kun päällä olevat on likaiset. Vuorokaudessa tämä tarkoittaa keskimäärin kolmea vaatekertaa, joka on muuten vähintään yhtä monta vaatteiden vaihtokertaa vuorokaudessa, mitä aikuisellakin. Mikä ihme siinä siis on ongelma, että ensimmäinen vaihto on siistinä päivänä klo 11 eikä klo 7?
Yöpuvut ovat kyllä tulleet kuvioihin siinä about 4 vuoden iässä ihan muuten vaan, mutta näiden yöpuvuttomuutta kauhistelevien (edelleen puhe pikkulapsista) perustelut ontuu pahasti.
Mitä yleiseen siisteystasoon tulee, sotku on jokaisen oma asia, kunhan perushygieniataso on kunnossa.
Täällä kyllä joku kirjoitti, että koko perhe pukee illalla t-paidat ja alushousut, ja niillä yön yli nukutuilla mennään seuraavana päivänä myös töihin. Tätä minä kauhistelin ja kyllä myös sitä, että taaperolle ei vaihdeta yön jälkeen kuivia vaatteita, ovat aivan varmaan yön jälkeen kosteat ( vaikka muuten olisi jo kuivaksi oppinut )
Musta on hauskaa kuinka paljon teitä kutkuttaa se asia, että mä väitän pystyväni aamulla haistamaan vaatteita, että onko ne hyvät vai tuliko hikoiltua ja vaihdan sitten sen mukaan. Ei me yleensä hikoilla yöllä sen enempää kuin toimistotyössäkään, me sentään menemme aina sänkyyn puhtaalla paidalla, toisin kuin joku joka kierrättää yöpaitaa yöstä toiseen. Mä hikoilen salilla ja lenkillä, en nukkuessa, ainakaan sellaisia määriä että se tekisi paidan käyttökelvottomaksi. Viime yön nukuin alusvaatteilla, ja samoilla töihin. Ei kaikki hikoile kuin porsaat. Sitä paitsi, kun olin lapsi 90-luvulla, meillä tehtiin vain vatipesuja, ei suihkua ja kylpyä niin kuin mun lapset tekevät. Mun vanhemmat pesi naamansa ja kätensä ja kerran viikossa saunaan. Sitä edellisillä sukupolvilla ollut vieläkin harvempaa peseytymistä - ja kaikki ne on hengissä selvinnyt ainakin sukukypsiksi! Minä ja mies tosiaan nukutaan paidassa ja kalsareissa tai pelkissä alusvaatteissa, taapero bodyssä tai paidassa joka seuraavaan päivään jossei oo pissavahinkoa ja eskari saa valita, ottaako yöpaidan vai paidan tai mekon jonka saa pistää seuraavana päivänä, jos on aamulla ok. Ei me missään saastassa eletä, vaikka kalsareita ei vaihdeta yön jälkeen. Meillä on viileä koti, lapset inhoaa lämpimien vaatteiden vaihtamista aamulla uusiin ja kylmiin, ja aamut vain menee kaikille mukavammin jos kiskotaan housut ja päällipaidat päälle ja lähdetään.
Saastassa elätte paskaisina, mutta sen mallin sait näköjään kotoasi. Voit tarjota itseäsi seuraavaksi tarinan sankariksi Ylelle, niin saat selville, mitä mieltä muut lukijat nettikeskusteluissa ovat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisipa tosi kurjaa lähteä töihin samoissa vaatteissa, joissa nukkunut. Oikeastaan kuulen käytännöstä ensimmäistä kertaa, vaikka olen elänyt jo yli kuusi vuosikymmentä ja lapset jo aikuisia. Epämielyttävä tapa jokatapauksessa.
tässä on puhuttu päiväkoti-ikäisistä, heillä on harvemmin farkkuja, jakkuja tai suoria housuja käytössään, vaan ne yövaatteet olisivat samanlaiset kuin päivävaatteet, vaikka t-paita ja legginssit.
Ei pikkuisenkaan ole hyvä viettää yö ja päivä samoissa vaatteissa.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä siisteys on pois kuntoilusta yms.
Jos koti on kunnossa, niin kilojakin löytyy.
Ihmisen pitää valita se mihin vapaa-aikansa käyttää.
On ok siivoilla kotia, mutta toiset siivoo kerran vuodessa ja käyttää sen ajan kuntoiluun töiden jälkeen.
Ei pitäisi olla ongelmia kun Suomi on vapaa maa.
No nyt yleistit raskaalla kädellä.
Et varmaan nyt edes tiedä, mistä tässä keskustellaan.
Onko sinulla esittää joku tutkimus, missä pystyt esittämään kodin siisteyden ja ylipainon välisen korrelaation? :D
Väittäisin jopa, että se on toisin päin. Se jolla elämänhallinta on muutenkin hukassa (koti sotkuinen, einesten syönti, luottokorttivelat ) on aika usein pulskan puoleinen.
Vierailija kirjoitti:
Lasken kyllä rimaa, mutta nuohan kodit ovat hirveitä lääviä, ei riman laskeminen näytä mielestäni tuolta, tuo on jo ihan sikailua. Toimiva järjestys ja tietyt rutiinit ovat tärkeitä. Samalla energialla sitä laittaa tavaran oikeaan paikkaan, kun vääräänkin paikkaan.
Lapsilla ei ole yöpukuja, koululainen nukkuu boksereissa, ei suostu muuhun. Päiväkoti-ikäinen puetaan illalla puhtaisiin vaatteisiin, näille menee sitten seuraavan päivän. Ei suostu käyttämään yökkäriä. En silitä lapsen vaatteita muutenkaan, joten ei mielestäni rypisty.
Ja ruuanlaitossa voi hyödyntää puolieineksiä, esim. keittoon laittaa pakastejuurekset. Mutta jokainen saa elää kodissaan kuten haluaa, mutta vieraiden kutsuminen tuollaiseen ympäristöön on epäkohteliasta.
Nyt vähän suhteellisuudentajua. Nuo menee ihan normaaliin sotkuisuuteen vielä. Tässä on sen sijaan läävä:
Välinpitämättömiä naisia, eronneita kun lapset vuoroviikkoina vaan. Itsensä lihottaneita. No ehtiihän sitä mättää, kun ei tarvitse kodista huolehtia.
Meidän rima on jo niin alhaalla, että aiheuttaa turhaa stressiä.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä siisteys on pois kuntoilusta yms.
Jos koti on kunnossa, niin kilojakin löytyy.
Ihmisen pitää valita se mihin vapaa-aikansa käyttää.
On ok siivoilla kotia, mutta toiset siivoo kerran vuodessa ja käyttää sen ajan kuntoiluun töiden jälkeen.
Ei pitäisi olla ongelmia kun Suomi on vapaa maa.
Ei päde ainakaan noihin naisiin. Terkuin siistin kodin omaava maratoonari.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasken kyllä rimaa, mutta nuohan kodit ovat hirveitä lääviä, ei riman laskeminen näytä mielestäni tuolta, tuo on jo ihan sikailua. Toimiva järjestys ja tietyt rutiinit ovat tärkeitä. Samalla energialla sitä laittaa tavaran oikeaan paikkaan, kun vääräänkin paikkaan.
Lapsilla ei ole yöpukuja, koululainen nukkuu boksereissa, ei suostu muuhun. Päiväkoti-ikäinen puetaan illalla puhtaisiin vaatteisiin, näille menee sitten seuraavan päivän. Ei suostu käyttämään yökkäriä. En silitä lapsen vaatteita muutenkaan, joten ei mielestäni rypisty.
Ja ruuanlaitossa voi hyödyntää puolieineksiä, esim. keittoon laittaa pakastejuurekset. Mutta jokainen saa elää kodissaan kuten haluaa, mutta vieraiden kutsuminen tuollaiseen ympäristöön on epäkohteliasta.
Miksi kenenkään pitäisi käyttää yökkäriä? Meillä lapset nukkuvat alasti / alushousuilla, samoin mies. Koska he haluavat. En ole ikinä ajatellut, että se olisi asia jota kukaan ihmettelisi, paitsi ehkä joku vilukissa.
Aamulla sitten puhtaat vaatteet päiväkotiin. En kyllä edes omista silitysrautaa.
Eihän ne yökkärit ole pakolliset, mutta niiden pitäminen kyllä pidentää vuodevaatteiden pesuväliä. Se hiki kun jää niihin yökkäreihin ja näin lakanat säästyvät. Varmaan pitkälti tottumuskysymys tuo yövaatteiden pitäminen. Meillä viikonloppuisin oleillaan yövaatteissa pitkään aamulla ja samoin illallakin saunan jälkeen on mukava touhuilla yövaatteissa.
Eikö niitä yövaatteita pestä koskaan?
Ihan hyötyliikuntakin on liikuntaa. Toiset pyöräilevät töihin ja toiset lähtevät pitkälle pyörälenkille viikonloppuisin. Silti se työmatkapyöräilijä voi olla jopa paremmassa kunnossa, kuin se harrastaja. Sitä vain väheksytään, kun ei käydä missään erikseen harrastamassa. Tai ohjatulla tunnilla. Siivous on usein ensimmäisiä ulkoistuksia taloudessa jossa sairastetaan tai ikäännytään. Perustelu on usein, että on liian raskasta.