Kolme vanhempaa kertoo, miten riman laskeminen näkyy arjessa - Meillä ei harrasteta pyjamia, se säästää aikaa aamuisin Voisitko sinä ja koko perhe paremmin, jos lasket rimaa hiukan?
No onpa kivaa teinille, että hänen huoneensa sotku kuvataan kaiken kansan nähtäville. 🙈
Kommentit (955)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulta vaadittiin lapsena koko kodin siisteyden ylläpitoa. Siskoltani ei vaadittu mitään, koska hän oli aina minua kolme vuotta nuorempi. Siis hän ei siksi vielä kymmenvuotiaana tai 14-vuotiaana ollut riittävän vaha samaan vastuuseen, mitä vaadittiin minulta kuusivuotiaana.
No nyt aikuisena minä en siivoa koskaan, siskoni taas pitää kotinsa oikein siistinä ja avoimesti halveksii (yhdessä äitini kanssa) meillä vallitsevaa kaaosta.
Kaikki ei pysty oppimaan. Mutta kaikille lapsille pitäisi antaa edes mahdollisuus, sillä omalla esimerkillä.
Mun äiti oli tuollainen kuin haastateltu, ja voi sitä onnea ja autuutta kun pääsin muuttamaan omilleni. Meillä on aina järjestys (vaikka on sotkevia lemmikkejä).
Ja kyllä koulukaverit kiusasi, kun tiesi miellainen huusholli lapsuudenkodissa oli.
Outo kommentti. Osasinhan minä siellä lapsuuden kodissa raataa orjan lailla. Ihan oma valinta, ettei sittemmin ole kiinnostanut. Osaisin kyllä, mutta en koe tarpeelliseksi tai mielekkääksi. Ymmärsitkö nyt?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Andreas kirjoitti:
Montako sekuntia pyjaman tai muun yövaatteen riisuminen kestää?
Sehän on ainoa aika mikä tuossa säästyy ,koska jokatapauksessa aamuisin puetaan puhtaat vaatteet päälle sekä yleensä käydään myös aamupesulla.Aamutoimet kestää 30 minuuttia,alasti nukkumisesta säästyy 5-20 sekuntia?
Arvostan toki kellontarkkoja ihmisiä,mutta olisiko puoliminuuttia aikaisempi herätys mahdoton ajatus?
Jos on,niin ihan ajansäästövinkkinä,kannattaa jättää asuntoon yöksi valot päälle,niin ei kulu aikaa niiden päälle laittamiseen aamuisin.Toi on käyty tässä ketjussa jo aiemmin läpi (ymmärrän kyllä ettei joka sivua kukaan lue). Jos on useampi päiväkoti-ikäinen eli uhmaikäinen, niin ei ole kyse jostain sekuntien säästöstä. Kokeile joskus pukea vaikka kolme unista känkkäränkkää 1-4 vuotiasta. Saattaapa mennä kokonainen tunti pelkkään pukemiseen, etenkään jos kaikki ei ole päiväkuivia eli vaipanvaihto ja pyllyn pesu ja pukeminen alusta.
Minulla oli kaksi uhmista yhtäaikaa, en tehnyt noin että samat vaatteet, mutta ymmärrän niitä jotka tekevät.
Mitä vaihtoehtoja mielestäsi on tuon ikäisten pukemiseen? Niin, pikkulapset yövaipoissa päiväkotiin. Yöks yöks yöks.
Jos saa vaihdettua lapsille vaipat aamulla, saa kyllä samalla vaivalla vaihdettua puhtaat vaatteet.
Tietäisit kuinka monet oikeasti tuo lapset yövaipassa päiväkotiin. Ihan tavallisista ns. hyvistä perheistä olevat ihmiset.
T. Ennen päiväkodissa töissä
Mikähän tämä mystinen yövaippa on? Vaippa voi olla aamulla ja vielä kotoa lähtiessäkin kuiva, jos lapsi on kovin aamu-uninen ja on kiirelähtö. Ei mun lapset ainakaan pissanneet yöllä kuin ihan pikkuvauvoina.
Pikemminkin kyseenalaistaisin entisen päiväkodin työntekijän kykyä tunnistaa mikä on yövaippa, mikä päivävaippa. Jos lapsi on vaipoissa, se voi sinne pissata aamulla tai päiväkotimatkalla. Miten työntekijä voisi tietää että mikä on yöllä tullutta pissaa, mikä aamulla tullutta, jäähtynyttä pissaa.
Kyllä sen haistaa, jos vaippa on ollut pitkään. Ja varsinkin ns. päiväkuivien lasten kohdalla on helppo tietää, kun se vaippa vaihdetaan pikkareihin vasta päiväkodissa.
Ei haista. Koko yön rakossa muhinut pissa haisee voimakkaalle vaikka se olisi vaipassa vain hetken. Vaippa vaihdetaan pikkareihin vasta päiväkodissa, kun se on ollut tyhjä aamulla lähtiessä eikä pottaankaan ole tullut mitään. Tottakai se vaippa silloin on lapsen päällä päiväkotimatkan ajan, kuka hullu nyt ottaa riskin siitä, että lapsi kastelee matkalla kaikki vaatteensa?
Mulla ei ole lapsia, mutta veikkaisin tuntikausia muhineen pissavaipan haisevan pahemmalta kuin tuoreemman, vaikkakin aamupissan.

Tämä ei kyllä ole ok. Jos se lapsi on päiväkuiva ja yövaippa on kuiva, kai se lapsi nyt sentään käytetään pissalla???
Tämä. Jos se vaippa on aamulla kuiva ja lapsi on yökuiva, miksi sitä lasta ei käytetä vessassa pissalla aamulla?

Kyllä haistaa. Siinä lapsessa haisee muukin kuin se vaippa silloin, kun se on ollut pidempään. Alapää muhii siellä märässä vaipassa ja haisee sen seurauksena. Jos vaippa vaihdetaan tuoreeltaan lapsi ei ehdi alkaa haisemaan.
Haisee se, muovissa muhiminen saa terveenkin alapään haisemaan, ellei vaihdeta/pestä kyllin usein. Haisulit kai luulee, ettei muut haista (he itse eivät haista, kun omalle hajulle tulee immuuniksi).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Andreas kirjoitti:
Montako sekuntia pyjaman tai muun yövaatteen riisuminen kestää?
Sehän on ainoa aika mikä tuossa säästyy ,koska jokatapauksessa aamuisin puetaan puhtaat vaatteet päälle sekä yleensä käydään myös aamupesulla.Aamutoimet kestää 30 minuuttia,alasti nukkumisesta säästyy 5-20 sekuntia?
Arvostan toki kellontarkkoja ihmisiä,mutta olisiko puoliminuuttia aikaisempi herätys mahdoton ajatus?
Jos on,niin ihan ajansäästövinkkinä,kannattaa jättää asuntoon yöksi valot päälle,niin ei kulu aikaa niiden päälle laittamiseen aamuisin.Toi on käyty tässä ketjussa jo aiemmin läpi (ymmärrän kyllä ettei joka sivua kukaan lue). Jos on useampi päiväkoti-ikäinen eli uhmaikäinen, niin ei ole kyse jostain sekuntien säästöstä. Kokeile joskus pukea vaikka kolme unista känkkäränkkää 1-4 vuotiasta. Saattaapa mennä kokonainen tunti pelkkään pukemiseen, etenkään jos kaikki ei ole päiväkuivia eli vaipanvaihto ja pyllyn pesu ja pukeminen alusta.
Minulla oli kaksi uhmista yhtäaikaa, en tehnyt noin että samat vaatteet, mutta ymmärrän niitä jotka tekevät.
Mitä vaihtoehtoja mielestäsi on tuon ikäisten pukemiseen? Niin, pikkulapset yövaipoissa päiväkotiin. Yöks yöks yöks.
Jos saa vaihdettua lapsille vaipat aamulla, saa kyllä samalla vaivalla vaihdettua puhtaat vaatteet.
Tietäisit kuinka monet oikeasti tuo lapset yövaipassa päiväkotiin. Ihan tavallisista ns. hyvistä perheistä olevat ihmiset.
T. Ennen päiväkodissa töissä
Mikähän tämä mystinen yövaippa on? Vaippa voi olla aamulla ja vielä kotoa lähtiessäkin kuiva, jos lapsi on kovin aamu-uninen ja on kiirelähtö. Ei mun lapset ainakaan pissanneet yöllä kuin ihan pikkuvauvoina.
Pikemminkin kyseenalaistaisin entisen päiväkodin työntekijän kykyä tunnistaa mikä on yövaippa, mikä päivävaippa. Jos lapsi on vaipoissa, se voi sinne pissata aamulla tai päiväkotimatkalla. Miten työntekijä voisi tietää että mikä on yöllä tullutta pissaa, mikä aamulla tullutta, jäähtynyttä pissaa.
Kyllä sen haistaa, jos vaippa on ollut pitkään. Ja varsinkin ns. päiväkuivien lasten kohdalla on helppo tietää, kun se vaippa vaihdetaan pikkareihin vasta päiväkodissa.
Ei haista. Koko yön rakossa muhinut pissa haisee voimakkaalle vaikka se olisi vaipassa vain hetken. Vaippa vaihdetaan pikkareihin vasta päiväkodissa, kun se on ollut tyhjä aamulla lähtiessä eikä pottaankaan ole tullut mitään. Tottakai se vaippa silloin on lapsen päällä päiväkotimatkan ajan, kuka hullu nyt ottaa riskin siitä, että lapsi kastelee matkalla kaikki vaatteensa?
Mulla ei ole lapsia, mutta veikkaisin tuntikausia muhineen pissavaipan haisevan pahemmalta kuin tuoreemman, vaikkakin aamupissan.
Vaihdetaankohan se vaippa päiväkodissa heti vai vasta myöhemmin? Voihan se muhia tunteja sielläkin, jos on kastunut just matkalla päiväkotiin.
Jotkut lapset tarvitsevat pottaan pissaamiseen hyvin rauhallisen hetken, ja sellaista ei kodin aamukiireessä välttämättä löydy. Silloin se pissa ei vaan tule.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulta vaadittiin lapsena koko kodin siisteyden ylläpitoa. Siskoltani ei vaadittu mitään, koska hän oli aina minua kolme vuotta nuorempi. Siis hän ei siksi vielä kymmenvuotiaana tai 14-vuotiaana ollut riittävän vaha samaan vastuuseen, mitä vaadittiin minulta kuusivuotiaana.
No nyt aikuisena minä en siivoa koskaan, siskoni taas pitää kotinsa oikein siistinä ja avoimesti halveksii (yhdessä äitini kanssa) meillä vallitsevaa kaaosta.
Kaikki ei pysty oppimaan. Mutta kaikille lapsille pitäisi antaa edes mahdollisuus, sillä omalla esimerkillä.
Mun äiti oli tuollainen kuin haastateltu, ja voi sitä onnea ja autuutta kun pääsin muuttamaan omilleni. Meillä on aina järjestys (vaikka on sotkevia lemmikkejä).
Ja kyllä koulukaverit kiusasi, kun tiesi miellainen huusholli lapsuudenkodissa oli.
Outo kommentti. Osasinhan minä siellä lapsuuden kodissa raataa orjan lailla. Ihan oma valinta, ettei sittemmin ole kiinnostanut. Osaisin kyllä, mutta en koe tarpeelliseksi tai mielekkääksi. Ymmärsitkö nyt?
Ethän osaa, et tajunnut mistä on kyse. Taidat olla äitihullu, joka itkee yhä että kerran käskettiin oma huone siivota :D
Näiden äitien lapsia minä säälin. Paitsi että asuvat lapsuuden sotkussa ja liassa, joutuvat myöhemmin sitten kantapään kautta opettelemaan, että miten se perussiisteys saadaan pidettyä.
Vai kenelle arvelee kelpaavan nuoren, jonka kodissa on tuollaista kuin noissa kuvissa? Johonkin päihdeporukkaan, muut kääntyvät ovelta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se varsinaisesti edes ole ajansäästö, vaan hermonsäästö ja pyykinsäästö. Ja se että tuntuu ihan tarpeettomalta pitää erikseen yöpaitaa ja t-paitaa, jos kumpikin on puhdas. Lisäksi elämme muutenkin melko hajusteetta: hiukset pestään shampoolla ja kainalot ja kädet saippualla, mutta ei yleensä deodorantteja, ei suihkugeelejä, ei hajuvesiä, ei yleensä hoitoaineita, ei meikkejä paitsi juhliin, ei huuhteluaineita, ei hiusmuotoilutuotteita, pyykinpesu- ja tiskiaineet hajusteetta, ja vaatteet usein luonnonkuitua, näin meihin ei kerry myöskään niitä pahanhajunlähteitä muita kun perusrehellinen hiki. Minusta runsaasti hajusteita käyttävät ihmiset haisevat huomattavasti pahemmalta kuin joku hajusteeton parin päivän peseytymättömän telttailureissun jälkeen, mutta en minä heitä paheksu, tehkööt tyylillään. Jos joku haluaa vaihtaa erikseen päiväksi epämukavat pikkuhousut eikä voi käyttää mukavia yöpikkuhousuja, tehköön niin, en minä niitä ole lähietäisyydeltä haistelemassa.
Te haisette, ette vaan itse sitä huomaa.
Mä säälin tämmöisen vanhemman lasta, koulussa ihan satavarmasti kiusataan puuttuvasta hygieniasta ja likaisista vaatteista.
Ohis eihän tässä koululaisesta puhuttu. Itse melko hygieenisena ihmisenä en pidä pahana tuota, että seuraavan päivän päiväkotivaate laitetaan jo illalla päälleiltapesun jälkeen. Kunhan vaate on puhdas (yleensä pk-ikäisten vaatteet vaihdetaan joka päivä).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Andreas kirjoitti:
Montako sekuntia pyjaman tai muun yövaatteen riisuminen kestää?
Sehän on ainoa aika mikä tuossa säästyy ,koska jokatapauksessa aamuisin puetaan puhtaat vaatteet päälle sekä yleensä käydään myös aamupesulla.Aamutoimet kestää 30 minuuttia,alasti nukkumisesta säästyy 5-20 sekuntia?
Arvostan toki kellontarkkoja ihmisiä,mutta olisiko puoliminuuttia aikaisempi herätys mahdoton ajatus?
Jos on,niin ihan ajansäästövinkkinä,kannattaa jättää asuntoon yöksi valot päälle,niin ei kulu aikaa niiden päälle laittamiseen aamuisin.Toi on käyty tässä ketjussa jo aiemmin läpi (ymmärrän kyllä ettei joka sivua kukaan lue). Jos on useampi päiväkoti-ikäinen eli uhmaikäinen, niin ei ole kyse jostain sekuntien säästöstä. Kokeile joskus pukea vaikka kolme unista känkkäränkkää 1-4 vuotiasta. Saattaapa mennä kokonainen tunti pelkkään pukemiseen, etenkään jos kaikki ei ole päiväkuivia eli vaipanvaihto ja pyllyn pesu ja pukeminen alusta.
Minulla oli kaksi uhmista yhtäaikaa, en tehnyt noin että samat vaatteet, mutta ymmärrän niitä jotka tekevät.
Mitä vaihtoehtoja mielestäsi on tuon ikäisten pukemiseen? Niin, pikkulapset yövaipoissa päiväkotiin. Yöks yöks yöks.
Jos saa vaihdettua lapsille vaipat aamulla, saa kyllä samalla vaivalla vaihdettua puhtaat vaatteet.
Tietäisit kuinka monet oikeasti tuo lapset yövaipassa päiväkotiin. Ihan tavallisista ns. hyvistä perheistä olevat ihmiset.
T. Ennen päiväkodissa töissä
Jaa. meillä oli yhden lapsen kanssa siinä uhmäiässä vähän aamuisin vaikeuksia tuon pukemisen kanssa (kausi kesti muutaman kuukauden) ja tulin tästä sitten yksi aamu lastenhoitajalle (siinä vaiheessa parikymmentä vuotta alalla ollut, aivan ihana ihminen) maininneeksi. Hän totesi tyynesti: "Tuo tänne yövaatteissa, ei sitä montaa kertaa tarvitse tehdä kun lapsi oppii. Kaverit sen verran kummastelee ääneen yöpukua, että jo lapsi itsekkin haluaa sen vaihtaa pois ennen pkotiin tuloa". Ei taidettu tuohon joutua kertaakaan kun tuo vänkääminen loppui ihan itsekseen. Lapsi on nyt varusmiespalveluksessa, pääsee kohta pois ja siellä on ihan ollut oikeaan aikaan oikeassa paikassa oikeat varusteet päällä. eli oisko teilläkin ollut tämmöinen ehdotus ihan sieltä pkodin puolelta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai että mä inhoan näitä, jotka syyllistäen ulvoo että tähän menee max 30 minuuttia päivässä ja sen verran vähemmän voi roikkua netissä tai mitä nyt kukakin joutoaikana tekee.
Kun noita parin minuutin pikkuhommia on perheenäidille tarjolla 30h/vrk, jos edes riittää! Töissä voit itse viedä kahvikuppisi tiskikoneeseen ja joutessasi siinä sipaista pullanmurut pöydältä, ei oo iso juttu. Ja neuvoa harkkarille plussatuntien merkinnät, kaks minuuttia! Ja tarhasta tullessa kuule samalla käyt kaupasta maidot ja leivät, viis minuuttia menee kun kipaiset kaupan lautta nih! (Tähän vaihtoehto: käy kerräan viikossaä kaupassa rekka-autolla ostaämassa ihan kaikki mitä perhe tarvitsee, niin säästät aikaa ja rahaa, kunhan muistat tehdä etukäteen kirjallisen suunnitelman kaikkien päivien kaikista aterioista - ei mee kuin muutama minuutti ja on niiiiin näppärää!) Ja kotiin tullessa parempi kuule on aina saman tien hoitaa pihakukat, ettei sitten repsota rumasti. Ja kurahousut pitää pestä ehdottomasti. Ja kun kerran ruokaa laittaa niin samalla vaivalla pilkkoo sekaan muutamaa lajia vihannesta ja vähän raastaa porkkanaa. Ja heti vaan pyyhkii sen hellan ja astiat tiskikoneeseen ja nopsasti vaan moppaa lattian siitä niin ei pinty lika minnekään! Ja hyi että kuka muka ei pyyhi ruokapöytää heti syömisen jälkeen?
Pistäppä äijäs ja lapses hommiin myös marttyyri.
My point exactly, eli äläpäs siinä nimittele. Näitä kaikkia vaaditaan just äidiltä, ja juuri äidin aikaa ne muka ei vie juuri ollenkaan. Jos mies tai lapsi tekee jotain, se on suuri sankariteko ja oikeasti hieno ponnistus. Ja sille päivälle, ei saa vaatia että mies tekee kaiken!
No sitten oot valinnut ukkosi huonosti. Meillä on ihan itsestään selvää, että molemmat osallistuu kotitöihin ja ylipäätään yhteisen arjen pyörittämiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä juttu vaikutti olevan enemmän kuvaus uupuneiden ihmisten mielenmaisemasta ja logiikasta. Taustalla voi olla myös kehittymättömät ja jäsentymättömät arjen rutiinit, jotka juontaa jo lapsuudesta. Omassa kodissani on ollut sotkuisempaa yksin tai poikaystävän kanssa asuessa, kuin sitten, kun tuli lapsia ja lemmikkejä ei-niin sotkuisen puolison kanssa. Jos sitä järjestystä ei pidä rutiinisti yllä, niin sitten ollaan tuollaisessa surullisessa kaaoksessa. Epäviihtyisä koti on masentava.
Missään tapauksessa ikinä, en laittaisi lasta nukkumaan päivävaatteissa ja samoissa sitten päiväkotiin ja kouluun. Olen aina ihmetellyt, miten jotkut lapset haisevat niin pahalle, vaikka vaatteet eivät ole silmin nähden likaiset. Tässä kenties yksi syy? Tuolle äidille voisi vinkata, että ne päivävaatteet kannattaa toki katsoa valmiiksi edellisenä iltana, mutta pukea vasta pestylle lapselle päälle.
En ole ikinä kuullut, että kukaan pukisi lapselleen seuraavan päivän tarhavaatteet jo yöksi päälle, eikä ole kyllä tullut minunkaan mieleeni. Jotenkin tuntuu, että sillä tavalla olisi epämukavaa jo nukkuakin. Meillä lapsi syö usein aamupalan kotona ennen tarhaan menoa ja yleensä se syödään yöpuku päällä ja puetaan vasta sitten. Kokemus on siis vaan opettanut, että jos ne vaatteet pukee ensin, niin kohta paidassa on jo jugurttia tai muuta. Ei meillä siihen pukemiseen mene nykyään kuin muutama minuutti, mutta toki kokemusta on niistäkin taannoisista uhmavuosista, kun vaatteita puettiin parhaimmillaan moneen kertaan aamulla huudon ja kiukun siivittämänä.
Niin joillain on aikainen lähtö ja lapset ei ehdi syödä rauhassa aamupalaa kotona ja heräillä siinä, vaan syö sen sitten päiväkodissa. En minäkään koskaan ole oikeasti pukenut niitä päivävaatteita jo illalla, mutta minusta se on suorastaan nerokas idea helpottamaan aamuja. Varsinkin jos lapsi on aamu-uninen eikä haluaisi herätä, ja lähtö on aikainen. Mukavat trikoovaatteethan päiväkoti-ikäisillä kuitenkin on, ja jos illalla käyttää suihkussa niin takuulla ei haise lapsi aamulla pahalle. Jos haisee, niin silloin kannattaa kyllä hakeutua lääkäriin ja tarkistuttaa kotinsa ilmanlaatu, koska ei todellakaan ole normaalia että pikkulapsi alkaa jo yhdessä yössä haisemaan.
Ei tuo teinin huoneelta vaikuta vaan lapsen huoneelta. Iso pyykkiteline tuossa pienessä huoneessa eniten silmään pistää.
Vierailija kirjoitti:
Ei se varsinaisesti edes ole ajansäästö, vaan hermonsäästö ja pyykinsäästö. Ja se että tuntuu ihan tarpeettomalta pitää erikseen yöpaitaa ja t-paitaa, jos kumpikin on puhdas. Lisäksi elämme muutenkin melko hajusteetta: hiukset pestään shampoolla ja kainalot ja kädet saippualla, mutta ei yleensä deodorantteja, ei suihkugeelejä, ei hajuvesiä, ei yleensä hoitoaineita, ei meikkejä paitsi juhliin, ei huuhteluaineita, ei hiusmuotoilutuotteita, pyykinpesu- ja tiskiaineet hajusteetta, ja vaatteet usein luonnonkuitua, näin meihin ei kerry myöskään niitä pahanhajunlähteitä muita kun perusrehellinen hiki. Minusta runsaasti hajusteita käyttävät ihmiset haisevat huomattavasti pahemmalta kuin joku hajusteeton parin päivän peseytymättömän telttailureissun jälkeen, mutta en minä heitä paheksu, tehkööt tyylillään. Jos joku haluaa vaihtaa erikseen päiväksi epämukavat pikkuhousut eikä voi käyttää mukavia yöpikkuhousuja, tehköön niin, en minä niitä ole lähietäisyydeltä haistelemassa.
Mitä on yöpikkuhousut ja päiväpikkuhousut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se varsinaisesti edes ole ajansäästö, vaan hermonsäästö ja pyykinsäästö. Ja se että tuntuu ihan tarpeettomalta pitää erikseen yöpaitaa ja t-paitaa, jos kumpikin on puhdas. Lisäksi elämme muutenkin melko hajusteetta: hiukset pestään shampoolla ja kainalot ja kädet saippualla, mutta ei yleensä deodorantteja, ei suihkugeelejä, ei hajuvesiä, ei yleensä hoitoaineita, ei meikkejä paitsi juhliin, ei huuhteluaineita, ei hiusmuotoilutuotteita, pyykinpesu- ja tiskiaineet hajusteetta, ja vaatteet usein luonnonkuitua, näin meihin ei kerry myöskään niitä pahanhajunlähteitä muita kun perusrehellinen hiki. Minusta runsaasti hajusteita käyttävät ihmiset haisevat huomattavasti pahemmalta kuin joku hajusteeton parin päivän peseytymättömän telttailureissun jälkeen, mutta en minä heitä paheksu, tehkööt tyylillään. Jos joku haluaa vaihtaa erikseen päiväksi epämukavat pikkuhousut eikä voi käyttää mukavia yöpikkuhousuja, tehköön niin, en minä niitä ole lähietäisyydeltä haistelemassa.
Te haisette, ette vaan itse sitä huomaa.
Mä säälin tämmöisen vanhemman lasta, koulussa ihan satavarmasti kiusataan puuttuvasta hygieniasta ja likaisista vaatteista.
No siis kuten sanottu, mun eskari on sairas, lääkärit on sanonut että on noin 10% todennäköisyys että on elossa kouluiässä. Tää keskustelu oli siitä, kuinka alas riman voi laskea. Mun rima on tällä hetkellä siinä, että kaikki pysyvät elossa ensi vuoteen. Meillä on pyykit pestynä, tiskit koneessa, mutta menemme töihin ja päiväkotiin samalla puhtaalla paidalla, jolla menimme nukkumaan iltapesun jälkeen. Aamulla lapselle syötetään hänen lääkkeensä, siitä ei jousteta. Viikonloput vietetään sairaalassa, ja arkisin kotisairaala käy kahdesti. Olisin helvetin iloinen, jos lapseni eläisi niin pitkään että häntä kiusattaisiin koulussa. Ja mua ei kiinnosta paskaakaan jos joku on sitä mieltä että minä haisen jos en käytä eri kalsareita yöllä ja päivällä.
Vierailija kirjoitti:
Juttu olisi kiinnostanut, mutta en jaksa noita videoita, joissa ei voi silmäillä omaan tahtiin juttua. Luen nopeammin kuin ihminen puhuu, miksi minun pitää odottaa sitä puhetta? Kunpa nämä modernit ja muodikkaat videojutut saisi myös tekstiversiona...
samaa mieltä, nämä on aivan perseestä, samoin ne hesarissa olevat joissa on eri "sivuille" jaettu pari tekstinpätkää kuvan kera ja pitää skrollata eteenpäin jotta juttu etenee
ei helvetti mitä paskaa
Vierailija kirjoitti:
Näiden äitien lapsia minä säälin. Paitsi että asuvat lapsuuden sotkussa ja liassa, joutuvat myöhemmin sitten kantapään kautta opettelemaan, että miten se perussiisteys saadaan pidettyä.
Vai kenelle arvelee kelpaavan nuoren, jonka kodissa on tuollaista kuin noissa kuvissa? Johonkin päihdeporukkaan, muut kääntyvät ovelta.
Mun huone oli teininä aivan karsea läävä. Kavereita oli aina ja poikaystäviäkin. Kirjoitin hyvin arvosanoin ja menin yliopistoon, jossa myöskin sain kavereita nopeasti. Aviomieskin löytyi aika nuorena. Nykyään koti pysyy suht hyvin kuosissa kun se aviomies vielä sattui olemaan sellainen, että hoitaa osansa kodinhoidosta mukisematta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen tekee kuten itselle sopii. Ihmisillä on eri elämäntilanteita ja voimavaroja. Joillain on erittäin haastava asiantuntijatyö ja taapero kotona. Joku toinen tekee sitten helppoa työtä osa-aikaisena ja on vielä sukua lähellä auttamassa.
Turha tuomita ketään, kunhan lapsia ei kaltoinkohdella. Tärkeintä on, että vanhemmat ovat henkisesti läsnä lasten kanssa ollessa, juttelevat lapsille, kuuntelevat heidän juttuja ja leikkivät ja hassuttelevat yhdessä.
Jotenkin kuvittelisi, että siinä vaativassa asiantuntijatyössä vaaditaan myös organisointikykyä, jolloin pystyisi myös kotihommat organisoimaan niin ettei ihan rytökärpän pesässä tarvitse asua.
Rytökärpän pesässä! Tämä menee käyttöön, kiitos!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Andreas kirjoitti:
Montako sekuntia pyjaman tai muun yövaatteen riisuminen kestää?
Sehän on ainoa aika mikä tuossa säästyy ,koska jokatapauksessa aamuisin puetaan puhtaat vaatteet päälle sekä yleensä käydään myös aamupesulla.Aamutoimet kestää 30 minuuttia,alasti nukkumisesta säästyy 5-20 sekuntia?
Arvostan toki kellontarkkoja ihmisiä,mutta olisiko puoliminuuttia aikaisempi herätys mahdoton ajatus?
Jos on,niin ihan ajansäästövinkkinä,kannattaa jättää asuntoon yöksi valot päälle,niin ei kulu aikaa niiden päälle laittamiseen aamuisin.Toi on käyty tässä ketjussa jo aiemmin läpi (ymmärrän kyllä ettei joka sivua kukaan lue). Jos on useampi päiväkoti-ikäinen eli uhmaikäinen, niin ei ole kyse jostain sekuntien säästöstä. Kokeile joskus pukea vaikka kolme unista känkkäränkkää 1-4 vuotiasta. Saattaapa mennä kokonainen tunti pelkkään pukemiseen, etenkään jos kaikki ei ole päiväkuivia eli vaipanvaihto ja pyllyn pesu ja pukeminen alusta.
Minulla oli kaksi uhmista yhtäaikaa, en tehnyt noin että samat vaatteet, mutta ymmärrän niitä jotka tekevät.
Mitä vaihtoehtoja mielestäsi on tuon ikäisten pukemiseen? Niin, pikkulapset yövaipoissa päiväkotiin. Yöks yöks yöks.
Jos saa vaihdettua lapsille vaipat aamulla, saa kyllä samalla vaivalla vaihdettua puhtaat vaatteet.
Tietäisit kuinka monet oikeasti tuo lapset yövaipassa päiväkotiin. Ihan tavallisista ns. hyvistä perheistä olevat ihmiset.
T. Ennen päiväkodissa töissä
Jaa. meillä oli yhden lapsen kanssa siinä uhmäiässä vähän aamuisin vaikeuksia tuon pukemisen kanssa (kausi kesti muutaman kuukauden) ja tulin tästä sitten yksi aamu lastenhoitajalle (siinä vaiheessa parikymmentä vuotta alalla ollut, aivan ihana ihminen) maininneeksi. Hän totesi tyynesti: "Tuo tänne yövaatteissa, ei sitä montaa kertaa tarvitse tehdä kun lapsi oppii. Kaverit sen verran kummastelee ääneen yöpukua, että jo lapsi itsekkin haluaa sen vaihtaa pois ennen pkotiin tuloa". Ei taidettu tuohon joutua kertaakaan kun tuo vänkääminen loppui ihan itsekseen. Lapsi on nyt varusmiespalveluksessa, pääsee kohta pois ja siellä on ihan ollut oikeaan aikaan oikeassa paikassa oikeat varusteet päällä. eli oisko teilläkin ollut tämmöinen ehdotus ihan sieltä pkodin puolelta?
No, ei ainakaan minun aikana tullut pkodin puolelta tuollaisia suosituksia, että tuokaa vaan yöVAIPASSA päiväkotiin ja katsotaan koska ehditään vaihtamaan. Mutta käytimme kyllä vessassa heti ne lapset, joiden vanhemmat eivät sanomisesta huolimatta kyenneet vaihtamaan sitä vaippaa aamulla. Monet siis ihan myönsivät, että tuovat lapsen yövaipassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä juttu vaikutti olevan enemmän kuvaus uupuneiden ihmisten mielenmaisemasta ja logiikasta. Taustalla voi olla myös kehittymättömät ja jäsentymättömät arjen rutiinit, jotka juontaa jo lapsuudesta. Omassa kodissani on ollut sotkuisempaa yksin tai poikaystävän kanssa asuessa, kuin sitten, kun tuli lapsia ja lemmikkejä ei-niin sotkuisen puolison kanssa. Jos sitä järjestystä ei pidä rutiinisti yllä, niin sitten ollaan tuollaisessa surullisessa kaaoksessa. Epäviihtyisä koti on masentava.
Missään tapauksessa ikinä, en laittaisi lasta nukkumaan päivävaatteissa ja samoissa sitten päiväkotiin ja kouluun. Olen aina ihmetellyt, miten jotkut lapset haisevat niin pahalle, vaikka vaatteet eivät ole silmin nähden likaiset. Tässä kenties yksi syy? Tuolle äidille voisi vinkata, että ne päivävaatteet kannattaa toki katsoa valmiiksi edellisenä iltana, mutta pukea vasta pestylle lapselle päälle.
En ole ikinä kuullut, että kukaan pukisi lapselleen seuraavan päivän tarhavaatteet jo yöksi päälle, eikä ole kyllä tullut minunkaan mieleeni. Jotenkin tuntuu, että sillä tavalla olisi epämukavaa jo nukkuakin. Meillä lapsi syö usein aamupalan kotona ennen tarhaan menoa ja yleensä se syödään yöpuku päällä ja puetaan vasta sitten. Kokemus on siis vaan opettanut, että jos ne vaatteet pukee ensin, niin kohta paidassa on jo jugurttia tai muuta. Ei meillä siihen pukemiseen mene nykyään kuin muutama minuutti, mutta toki kokemusta on niistäkin taannoisista uhmavuosista, kun vaatteita puettiin parhaimmillaan moneen kertaan aamulla huudon ja kiukun siivittämänä.
Niin joillain on aikainen lähtö ja lapset ei ehdi syödä rauhassa aamupalaa kotona ja heräillä siinä, vaan syö sen sitten päiväkodissa. En minäkään koskaan ole oikeasti pukenut niitä päivävaatteita jo illalla, mutta minusta se on suorastaan nerokas idea helpottamaan aamuja. Varsinkin jos lapsi on aamu-uninen eikä haluaisi herätä, ja lähtö on aikainen. Mukavat trikoovaatteethan päiväkoti-ikäisillä kuitenkin on, ja jos illalla käyttää suihkussa niin takuulla ei haise lapsi aamulla pahalle. Jos haisee, niin silloin kannattaa kyllä hakeutua lääkäriin ja tarkistuttaa kotinsa ilmanlaatu, koska ei todellakaan ole normaalia että pikkulapsi alkaa jo yhdessä yössä haisemaan.
Se, että lapsi usein syö aamupalan kotona, ei tarkoita etteikö meillä olisi aikaisia lähtöjä. Lapsi vaan aamuisin herätetään sen verran aikaisin, että saa heräillä rauhassa ja ilman kiirettä. Itse aamuvirkkuna heräilen itsestään jo klo 5 aikaan, niin ei tule kiire. Lasta en toki tähän aikaan vielä herättele, mutta itse ehdin juoda rauhassa aamukahvini ja lukea uutiset. Sen toki myönnän että kun itselläni ei ole varsinaista työaikaa, niin minulla on usein aamuissa enemmän joustoa yllättävien tilanteiden varalta.