Tapellaan miehen kanssa suolan käytöstä! :D
Kuinka tarkkoja te olette, esim lasten kanssa?
Ensinnäkin, itse käytän tosi vähän suolaa. Mies lisäilee omiin ruokiinsa monesti, tämä ihan fine.
Meillä on erimielisyyksiä siitä että mies lisää esimerkiksi lapsille kananmunan päälle suolaa! Tai merisuolaa tomaattien kanssa. Ja minun mielestä se on turhaa.
Mies sanoo että olen nipo! Mutta ajattelen ettei lasten tarvitsisi oppia lisäilemään suolaa vielä mihinkään.
Annan tähän esimerkin, omassa lapsuudessani minulle opetettiin että hei, sirotellaan sokeria appelsiinin päälle tai hei, laitetaan sokeria näille marjoille jotka on tässä puuron päällä! No omille lapsilleni en ole opettanut ja nauttivat hedelmistä ja marjoista silti.
Meillä syödään jonkin verran kiireisessä arjessa myös eineksiä joten välillä hirvittää suolan määrä jo muutenkin!
Valitanko siis turhaan miehelle vai olenko itse väärässä suolan suhteen, onko se niin haitallista?
Lapset kun osaavat jo pyytää sitä suolaa nyt noiden asioiden kanssa..
Kommentit (76)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suolaa ei kannata lisätä mihinkään. Sitä saa ihan tarpeeksi ilman lisäämistä. Yksi suurimpia terveysongelmia aiheuttava aine pitkässä juoksussa. Lisäksi merkittävä ylipainon aiheuttaja välillisesti.
Eikä ole. Suola toisin kuin sokeri on sellaista mitä ihmisen keho ei osaa valmistaa ja ilman suolaa ihminen kuolee. Liian vähäinen suolan käyttö aiheuttaa palelua, uupumista, päänsärkyä, pyörtyilyä, heikotusta jne. Syökää suolaa ja kyllä ruoka on ylimaustettua ja samalla mautonta jos suola ei ole tuomassa makuja esiin. Sokerin kanssa ovat oiva kaveri ja apu toisilleen.
Yksikään normaalisti syövä suomalainen ei kärsi suolanpuutteesta, vaikkei sitä kotona lisäisi mihinkään ruokaan.
Suolaa saa suurin osa suomalaisista ihmisistä liikaa ja on todellakin perusteltua suojella lapsen elimistöä liialliselta suolan saannilta. Itse kaivaisin tutkimuksia esiin suolan käytöstä MYÖS AIKUISILLA, näyttäisin miehelle, tarvittaessa kuskaisin hänet seuraavalla kerralla neuvolaan mukaan ja jankuttaisin asiasta niin kauan, että menisi perille. Terveydellä ei leikitä. Oma mies tosin uskoisi jo kerrasta.
Vierailija kirjoitti:
Valitat turhaan. Ihminen tarvii suolaa.
https://neuvokasperhe.fi/artikkeli/suola/
Suositus
Alle yksivuotiaan ruoka on suolatonta, koska liika natrium kuormittaa munuaisia. Suolattomuus tukee makumieltymyksen syntymistä vähäsuolaiseen ruokaa, sillä suolan makuun tottuu helposti.
Alle 2-vuotiaat korkeintaan 2 g/vrk
2-10-vuotiaat 3-4 g/vrk
Aikuiset 5 g/vrk
mittaappa 5gr suolaa, saat sen jo aamupalaleivistä ja sen päällisistä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa olla miehen kanssa eri mieltä täysin olemattomista asioista. Lapsetkin saavat sen kuvan, että äiti on aina oikeassa ja siitä ei ole lapsille kuin harmia.
Ei liiallinen suolan käyttö kyllä olematon asia ole. Ihan oikea terveysriski.
Ei ole liiallista suolankäyttöä laittaa hieman suolaa kananmunan kanssa. Se on normaalia suolankäyttöä. Miten se keitetty muna eroaa mielestäsi paistetusta munasta vai jätätkö munakkaankin ilman suolaa?
Suola ripoteltuna kananmunan päälle on eri asia kuin paistettaessa lisätty suola.
Miksi tomaatin päälle pitää laittaa suolaa?! Wtf
Olen henkilö, joka syö kananmunan suolatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko suvussanne verenpainetta? Jos ei, niin suolavouhotus ei koske teitä.
T: verenpaineet alipaineilla, pyörtyilen välillä ja silmissä pimenee, lääkäri neuvoi että saan syödä suolaa niin paljon kuin haluan jotta olo kohenee. JOKA _ IKINEN _ KERTA kun lisään jossain julkisessa ruokailussa tai tapahtumassa suolaa ruokaani, joku saatananterveyspätijä alkaa neuvomaan ettei suolaa saa lisätä ruokaan lautasella.
Itse asiassa on. Metabolista oireyhtymää ja verenpainetauteja kyllä.
Ja en vahdi hysteerisenä! Mutta esimerkiksi minun mielestäni tomaatti ei tarvitse suolaa, lapsella, mitäpä itse ajattelet?
Meillä syödään muutenkin jo varmaan melko suolaista ruokaa, kuten ylempänä pohdin.Lähinnä että nyt lapset osaavat jo pyytää asian perään jota ei välttämättä tarvitsisi oppiakkaan kun mies roiskii suolaa joka paikkaan. :(
AP
Totta kai lihavilla on korkea verenpaine. Onko teillä ketään joka ei olisi läski ja sillä olisi korkea verenpaine? Sitten voi sanoa että on verenpainetautia suvussa jos sillä on.
Myös laihalla voi olla korkea verenpaine...
Vierailija kirjoitti:
Siis teillä ei käytetä suolaa missään ruuanlaitossa? Vai miksi suola ja kananmuna on paha yhdistelmä? Täysin suolaton kaurapuuro, lasagne, sushi... suolalla on tarkoitus korostaa makua ja nyt sinä varmaan peität makuja yrteillä?
Keitetty kananmuna, johon ripotellaan pinnalle suola, on eri asia kuin ruuan valmistuksessa lisätty suola.
Mun mielestä et valita turhasta.
On totta, että suolaa tarvii jonkun verran elääkseen, mutta jos syö vaikka kaupan leipää muutaman palan päivässä ja kerran viikossa nakkeja niin se alkaa lapsella ihan riittävästi.
Se onkin sitten eri asia miten saisit miehesi ymmärtämään, että lapsilla suolarajat tulee vielä pienemmästä määrästä täyteen kuin aikuisella ja ei se ukkosikaan sitä suolaa tomaatin päälle tarvitsisi.
Vierailija kirjoitti:
Maustaminen kuuluu ruokaan. Hyvä kun toinen vanhempi haluaa että lapset saa hyvänmakuista ruokaa.
Mauste?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko suvussanne verenpainetta? Jos ei, niin suolavouhotus ei koske teitä.
T: verenpaineet alipaineilla, pyörtyilen välillä ja silmissä pimenee, lääkäri neuvoi että saan syödä suolaa niin paljon kuin haluan jotta olo kohenee. JOKA _ IKINEN _ KERTA kun lisään jossain julkisessa ruokailussa tai tapahtumassa suolaa ruokaani, joku saatananterveyspätijä alkaa neuvomaan ettei suolaa saa lisätä ruokaan lautasella.
Itse asiassa on. Metabolista oireyhtymää ja verenpainetauteja kyllä.
Ja en vahdi hysteerisenä! Mutta esimerkiksi minun mielestäni tomaatti ei tarvitse suolaa, lapsella, mitäpä itse ajattelet?
Meillä syödään muutenkin jo varmaan melko suolaista ruokaa, kuten ylempänä pohdin.Lähinnä että nyt lapset osaavat jo pyytää asian perään jota ei välttämättä tarvitsisi oppiakkaan kun mies roiskii suolaa joka paikkaan. :(
AP
Totta kai lihavilla on korkea verenpaine. Onko teillä ketään joka ei olisi läski ja sillä olisi korkea verenpaine? Sitten voi sanoa että on verenpainetautia suvussa jos sillä on.
Kaikilla lihavilla ei todellakaan ole korkea rr. On ihmisiä, jotka laihoja ja niillä on korkea rr, vaikka ei suvussa rasite.
Tosi on, että suola sitoo nestettä.
Olet oikeassa ja en antaisi lasten ruokaan ripotella suolaa. Minä syön munat ilman suolaa ja mies suolaa ne. Miehelläni on vahva verenpainelääke kun ei hän suostu suolaa vähentämään. Sillä me syödään ihan eri ruokia kun hänellä täytyy olla voimakas suolaista.
En minä sille mitään voi että hänellä pitää olla suolapurkit. Jos teen ruokaa joka hänelle kelpaa niin hän suolaa sitä lisää.
Ei sitä liikaa kuitenkaan voi määrätä kuinka joku haluaa elää mutta lasten ruokavaliosta pitäisi jotenkuten huolehtia kuitenkin kuten meillä ei välitetty mitään.
Nyt sitten terveystarkastuksissa kysellään jostain ruokavaliosta ja mitä voin vastata siihen kun en syö joka päivä samoja enkä joka päivä samoja määriä ja syön sitä sun tätä milloinkin. Jonain päivinä voin syödä vain nälkkileipää ja jonain päivinä pelkkää puuroa ja jonain päivinä voin syödä vähän paremmin.
Ei helvetti kun ne näyttelevät näitä ruokaympyrän ruokakuvia niin en ole koskaan sellaisia syönyt 60+ ikään asti.
Vaihdoin aromisuolaan ja käytän sitä ainoastaan muniini.
Korvasin suolan mm. pippurilla ja paprikajauheella jo ajat sitten. Kyllä siihen suolattomaan tottuu, kun pistää muita mausteita sen verran että lapset sopivasti yskähtelevät syödessään.
Nimim. "kerran oli jo putki tukossa."
En ole Ap.
En edes itse aikuisena ikinä laita munan päälle suolaa, en edes munakkaaseen, enkä varsinkaan tomaattiin, outo ajatuskin. Turha opettaa lapsia lisäilemään suolaa. Suomalaiset saa kyllä suolaa ihan tarpeeksi muutenkin.
Ei lasagne tarvii suolaa kun se juusto siinä on niin suolaista.
Kyse on siitä että mihin suunsa totuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vaihdoin aromisuolaan ja käytän sitä ainoastaan muniini.
Korvasin suolan mm. pippurilla ja paprikajauheella jo ajat sitten. Kyllä siihen suolattomaan tottuu, kun pistää muita mausteita sen verran että lapset sopivasti yskähtelevät syödessään.
Nimim. "kerran oli jo putki tukossa."
Aromisuola
Aromisuola korostaa ja vahvistaa ruoka-aineiden omaa makua. Sopii myös pöytämausteeksi.
Pakkauskoot:
Pussi 46 g, 120g
Lasitölkki 71 g
Pet-tölkki 900 g
Säilytys:
Säilyy parhaiten kuivassa, valolta suojattuna.
Alkuperä:
Valmistettu Suomessa.
Ainekset:
Jodioitu suola (55 %), glukoosi, sipuli, valkosipuli, aromit (valkopippuri, maustepippuri, kurkuma), kurkuma.
Ainekset:
Jodioitu suola (55 %), glukoosi, sipuli, valkosipuli, aromit (valkopippuri, maustepippuri, kurkuma), kurkuma.
https://www.s-kaupat.fi/tuote/knorr-aromat-tayttopussi-maustesuola-90-g…
Ainesosat: Suola, arominvahvenne (E621), MAITOSOKERI, tärkkelys, hiivauute, sipuli[1], palmurasva, auringonkukkaöljy, mausteet ja yrtit (mm. valkosipuli[1], kurkuma[1], SELLERINSIEMEN), herkkutatti. Saattaa sisältää pieniä määriä gluteiinia, kananmunaa, soijaa, ja sinappia. [1]Kestävän kehityksen mukaisesti kasvatettuja, lue lisää: www.knorr.fi. Unilever edistää kestävän kehityksen mukaista palmuöljyn tuotantoa. Lue lisää: www.unilever.com/sustainable-livingAinesosat: Suola, arominvahvenne (E621), MAITOSOKERI, tärkkelys, hiivauute, sipuli[1], palmurasva, auringonkukkaöljy, mausteet ja yrtit (mm. valkosipuli[1], kurkuma[1], SELLERINSIEMEN), herkkutatti. Saattaa sisältää pieniä määriä gluteiinia, kananmunaa, soijaa, ja sinappia. [1]Kestävän kehityksen mukaisesti kasvatettuja, lue lisää: www.knorr.fi. Unilever edistää kestävän kehityksen mukaista palmuöljyn tuotantoa. Lue lisää: www.unilever.com/sustainable-living
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin kuvitella kuinka mautonta "ruokaa" teillä syötäisiin jos sinä päättäisit....
Miten sun omat ruuat kun suola on ainoa millä koitat saada makua.
Sanoinko jossain että suola ainoa 😏
Makua saa kyllä käyttämällä esim. yrttejä vaihtelevasti. En ole koskaan laittanut kaurapuuroon suolaa, en myöskään kananmunaan tai munakkaaseen, sen lisänä syön yleensä jotain, jossa on suolaa (esim. kalkkunapekonia). Joskus hotelliaamiaisella otan puuroa, mutta se ei maistu hyvältä suolaisuutensa vuoksi. Muuhun ruokaan laitan kyllä, mutta hyvin kohtuudella.
T: eri