Tapellaan miehen kanssa suolan käytöstä! :D
Kuinka tarkkoja te olette, esim lasten kanssa?
Ensinnäkin, itse käytän tosi vähän suolaa. Mies lisäilee omiin ruokiinsa monesti, tämä ihan fine.
Meillä on erimielisyyksiä siitä että mies lisää esimerkiksi lapsille kananmunan päälle suolaa! Tai merisuolaa tomaattien kanssa. Ja minun mielestä se on turhaa.
Mies sanoo että olen nipo! Mutta ajattelen ettei lasten tarvitsisi oppia lisäilemään suolaa vielä mihinkään.
Annan tähän esimerkin, omassa lapsuudessani minulle opetettiin että hei, sirotellaan sokeria appelsiinin päälle tai hei, laitetaan sokeria näille marjoille jotka on tässä puuron päällä! No omille lapsilleni en ole opettanut ja nauttivat hedelmistä ja marjoista silti.
Meillä syödään jonkin verran kiireisessä arjessa myös eineksiä joten välillä hirvittää suolan määrä jo muutenkin!
Valitanko siis turhaan miehelle vai olenko itse väärässä suolan suhteen, onko se niin haitallista?
Lapset kun osaavat jo pyytää sitä suolaa nyt noiden asioiden kanssa..
Kommentit (76)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa olla miehen kanssa eri mieltä täysin olemattomista asioista. Lapsetkin saavat sen kuvan, että äiti on aina oikeassa ja siitä ei ole lapsille kuin harmia.
Ei liiallinen suolan käyttö kyllä olematon asia ole. Ihan oikea terveysriski.
Ei ole liiallista suolankäyttöä laittaa hieman suolaa kananmunan kanssa. Se on normaalia suolankäyttöä. Miten se keitetty muna eroaa mielestäsi paistetusta munasta vai jätätkö munakkaankin ilman suolaa?
Yksi nakki ja lapsen suuolakiintiö on täynnä/vrk.
Yleisesti ottaen ihmiset käyttävät liikaa suolaa, siihen on ihan turha jo lapsia opettaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa olla miehen kanssa eri mieltä täysin olemattomista asioista. Lapsetkin saavat sen kuvan, että äiti on aina oikeassa ja siitä ei ole lapsille kuin harmia.
Ei liiallinen suolan käyttö kyllä olematon asia ole. Ihan oikea terveysriski.
Punnitseeko ap oikeasti lastensa päivittäisen suolan vai mistä tiedämme, että nyt ollaan lapsilta kieltämässä ylimääräisiä annoksia elimistölle vallan tarpeettomia kivennäisaineita?
Liiallinen suolan käyttö on terveysriski, mutta niin on kananmunien syöminen tai paistetun ruuan tai torjunta-aineilla kyllästetyn avocadon. Kannattaa opettaa lapsille, että ruoka ta pp aa.
Valitat turhaan. Ihminen tarvii suolaa.
Onko suvussanne verenpainetta? Jos ei, niin suolavouhotus ei koske teitä.
T: verenpaineet alipaineilla, pyörtyilen välillä ja silmissä pimenee, lääkäri neuvoi että saan syödä suolaa niin paljon kuin haluan jotta olo kohenee. JOKA _ IKINEN _ KERTA kun lisään jossain julkisessa ruokailussa tai tapahtumassa suolaa ruokaani, joku saatananterveyspätijä alkaa neuvomaan ettei suolaa saa lisätä ruokaan lautasella.
Voin kuvitella kuinka mautonta "ruokaa" teillä syötäisiin jos sinä päättäisit....
Siis teillä ei käytetä suolaa missään ruuanlaitossa? Vai miksi suola ja kananmuna on paha yhdistelmä? Täysin suolaton kaurapuuro, lasagne, sushi... suolalla on tarkoitus korostaa makua ja nyt sinä varmaan peität makuja yrteillä?
Maustaminen kuuluu ruokaan. Hyvä kun toinen vanhempi haluaa että lapset saa hyvänmakuista ruokaa.
Koitahan rauhoittua. Normaali ihminen säilyy ihan terveenä, vaikka ruokaan sisältyisi hieman suolaa ja sokeria.
Tietty jos sulla on sukuun perustuva erityinen alttius, sukurasite sydän- ja verisuonitauteihin, sydäreihin ja diabetekseen ja rasvamaksaan, niin kannattaa olla tarkempi,
Vierailija kirjoitti:
Valitat turhaan. Ihminen tarvii suolaa.
Haistele visvaistasi. Tarvitsee puoli grammaa, tunget lärviisi 20!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa olla miehen kanssa eri mieltä täysin olemattomista asioista. Lapsetkin saavat sen kuvan, että äiti on aina oikeassa ja siitä ei ole lapsille kuin harmia.
Ei liiallinen suolan käyttö kyllä olematon asia ole. Ihan oikea terveysriski.
No ei oikeastaan. Se on näitä terveysmyyttejä. Suola nostaa verenpainetta ihmisillä jotka on siihen alttiita, suurimmalle osalle se ei aiheuta mitään, korkeintaan turvotusta kun neste kerääntyy. Liian vähästä suolan käytöstä on sitten enemmän haittaa.
Vierailija kirjoitti:
Onko suvussanne verenpainetta? Jos ei, niin suolavouhotus ei koske teitä.
T: verenpaineet alipaineilla, pyörtyilen välillä ja silmissä pimenee, lääkäri neuvoi että saan syödä suolaa niin paljon kuin haluan jotta olo kohenee. JOKA _ IKINEN _ KERTA kun lisään jossain julkisessa ruokailussa tai tapahtumassa suolaa ruokaani, joku saatananterveyspätijä alkaa neuvomaan ettei suolaa saa lisätä ruokaan lautasella.
Itse asiassa on. Metabolista oireyhtymää ja verenpainetauteja kyllä.
Ja en vahdi hysteerisenä! Mutta esimerkiksi minun mielestäni tomaatti ei tarvitse suolaa, lapsella, mitäpä itse ajattelet?
Meillä syödään muutenkin jo varmaan melko suolaista ruokaa, kuten ylempänä pohdin.
Lähinnä että nyt lapset osaavat jo pyytää asian perään jota ei välttämättä tarvitsisi oppiakkaan kun mies roiskii suolaa joka paikkaan. :(
AP
Vierailija kirjoitti:
Voin kuvitella kuinka mautonta "ruokaa" teillä syötäisiin jos sinä päättäisit....
Miten sun omat ruuat kun suola on ainoa millä koitat saada makua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa olla miehen kanssa eri mieltä täysin olemattomista asioista. Lapsetkin saavat sen kuvan, että äiti on aina oikeassa ja siitä ei ole lapsille kuin harmia.
Ei liiallinen suolan käyttö kyllä olematon asia ole. Ihan oikea terveysriski.
Punnitseeko ap oikeasti lastensa päivittäisen suolan vai mistä tiedämme, että nyt ollaan lapsilta kieltämässä ylimääräisiä annoksia elimistölle vallan tarpeettomia kivennäisaineita?
Liiallinen suolan käyttö on terveysriski, mutta niin on kananmunien syöminen tai paistetun ruuan tai torjunta-aineilla kyllästetyn avocadon. Kannattaa opettaa lapsille, että ruoka ta pp aa.
Jep, kun opettaa lapsille että kaikkeen ruokaan tulee suhtautua epäilyksellä ja on huonoja ruokia ja ruoka-aineita, ollaankin jo puolitiessä syömishäiriöön. Vielä hieman äidillistä "et sinä nyt ranskalaisia voi syödä" ja "pullassa on liikaa hiilareita"-opetusta kasvavalle lapselle, ja meillä on pian syömishäiriöinen lapsi, jonka vanhemmatkin riitelevät ja erosivat lapsen ruuan takia 🥲
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa olla miehen kanssa eri mieltä täysin olemattomista asioista. Lapsetkin saavat sen kuvan, että äiti on aina oikeassa ja siitä ei ole lapsille kuin harmia.
Ei liiallinen suolan käyttö kyllä olematon asia ole. Ihan oikea terveysriski.
Ei ole liiallista suolankäyttöä laittaa hieman suolaa kananmunan kanssa. Se on normaalia suolankäyttöä. Miten se keitetty muna eroaa mielestäsi paistetusta munasta vai jätätkö munakkaankin ilman suolaa?
En laita munakkaaseen suolaa enkä keitetyn munan päälle. Munassa on suolaa itsessään riittävästi. En laita suolaa kaurapuuroonkaan, voisilmä hoitaa sen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko suvussanne verenpainetta? Jos ei, niin suolavouhotus ei koske teitä.
T: verenpaineet alipaineilla, pyörtyilen välillä ja silmissä pimenee, lääkäri neuvoi että saan syödä suolaa niin paljon kuin haluan jotta olo kohenee. JOKA _ IKINEN _ KERTA kun lisään jossain julkisessa ruokailussa tai tapahtumassa suolaa ruokaani, joku saatananterveyspätijä alkaa neuvomaan ettei suolaa saa lisätä ruokaan lautasella.
Itse asiassa on. Metabolista oireyhtymää ja verenpainetauteja kyllä.
Ja en vahdi hysteerisenä! Mutta esimerkiksi minun mielestäni tomaatti ei tarvitse suolaa, lapsella, mitäpä itse ajattelet?
Meillä syödään muutenkin jo varmaan melko suolaista ruokaa, kuten ylempänä pohdin.Lähinnä että nyt lapset osaavat jo pyytää asian perään jota ei välttämättä tarvitsisi oppiakkaan kun mies roiskii suolaa joka paikkaan. :(
AP
Totta kai lihavilla on korkea verenpaine. Onko teillä ketään joka ei olisi läski ja sillä olisi korkea verenpaine? Sitten voi sanoa että on verenpainetautia suvussa jos sillä on.
Vierailija kirjoitti:
Maustaminen kuuluu ruokaan. Hyvä kun toinen vanhempi haluaa että lapset saa hyvänmakuista ruokaa.
On valtavasti muita ja parempiakin tapoja maustaa ruokaa kuin suola.