Alkaa ahdistaa, itkettäskin, kun vaan jaksais itkee..

Ikävä tilanne. Minulla myös kesti jonkin aikaa ennenkuin mies suostui esikoisen yrittämiseen, esikoista siis parhaillaan toivomme.



Parisuhteessa on valitettavasti tehtävä kompromisseja, ja kärsivällisyys on varmaan yks asia minkä jokainen joutuu opettelemaan eläessään toisen ihmisen kanssa. Sinulla kyse on odottamisesta, joka tullaan palkitsemaan! On hienoa että miehesi ajattelee järjellä ja on valmis panostamaan perheensä hyvinvointiin. Varmasti parempi on että pikkuisella on sitten myös isä joka pienen levon ja rauhoittumisen jälkeen jaksaa olla läsnä.



Ymmärrän silti että odottaminen on vaikeaa, koska naisella tuo lapsihalu tuntuu usein olevan ihan sisäänrakennettu juttu, jota ei järkisyyt saa laantumaan. Yritä keskittää energiasi muihin asioihin, niin odottaminen saattaa mennä nopeammin.



Kaikkea hyvää ja voimia ja mukavaa joulunodotusta perheesi kanssa!

vähän samanlainen olo ei vaan ole vielä yhtään lasta!Olen vasta 19 vuotias ja viimeisen vuoden haaveillut lapsesta.Olemme kihloissa mieheni kanssa,asumme vuokralla opinnot loppuvat keväällä ja heti ensi syksynä mies lähtee armeijaan, mutta vaikika heti seuraavana päivänä kun mieheni tulee armeijasta olisi vauva enemmän kuin tervetullut.Mies ei vaan sitä vauvaa vielä halua ja se harmittaa todella kovin.En voi ajatella mitään muuta kuin että saisin vaan lapsen ikioman sellaisen,se olisi parasta mitä minulle voisi tapahtus...On ikävää odottaa sitä oikeaa aikaa kun ei meinaa voimat riittää edes seuraavaan päivään.

Voimia sinulle!!dumle:

Elän ihanassa parisuhteessa rakastamani miehen kanssa. Minulla on tytär, jo kohta eskari-ikäinen. Toisesta lapsesta olen haaveillut siitä asti kuin sain tyttäreni. Olemme jo jonkin aikaa antaneetkin vauvalle luvan saapua luoksemme, ei vain ole kuulunut.. Periaatteessa " yritystä" tulee kohta 2 vuotta täyteen, mutta teoriassa varsinaisia yritys-kiertoja on ollut hyvin vähän. (johtuen miehen aikaisemmasta työtilanteesta toisella paikkakunnalla ja nyt on armeijassa)

Syksyllä suunnittelimme että joulun jälkeen pistämme kaikkemme yritykseen mukaan! Tietenkin olen innolla odottanut ensi vuotta, on saanut lisää energiaa jo ajatuksestakin että alamme yrittämään " tosissaan" !

Niiin, mutta nyt mies ilmoittikin ettei halua vielä sittenkään lasta. Ensin kuulemma naimisiin ja jotain.. Haluaa asettua arkeen meidän nykyisen kokoonpanon kanssa armeijan jälkeen, " rauhoittuu" omin sanoin. (totta, hän on painanut töitä kuin viimeistä päivää ennen armeijaa)

Toisaalta ihanaa, että hän haluaa naimisiin ja haluaa panostaa myös meihin, ennen uutta perheen jäsentä. Ymmärrän siis häntä ihan tosissani!

MUTTA en voi tälle vauvan kaipuulle mitään :( On niin suuri suru sisimmässäni. Itku kurkussa siis siirryn joulun odotukseen, ei voi mitään - vaikka kuinka itselleen sanoo, että kyllä se siitä ja mies ei kuitenkaan ole lasta vastaan - ei missään tapauksessa. Nimenomaan haluaa sitten itsekin olla läsnä odotuksen ensivaiheesta lähtien, suunnittelee jo jäävänsä koti-isäksi.. Mikä taas toisaalta lisää suruani, hän olisi niin ihana isä, antautuva ja rakastava.

Plääh.. Pakko purkaa ajatuksiani jonnekkin, kun en miehellekkään viitsi ruikuttaa, hän sai kuulla tarpeeksi jo vkonloppuna ;)