Taloussanomat: Suomi velkaantuu dramaattisesti lähivuosina ellei Orpon hallitus jatka
Ollaan ihan aikuisten oikeasti Kreikan tiellä, vuonna 2028 Suomi olisi jo EUn 7. velkaantunein maa ja tällä olisi dramaattiset vaikutukset esim rahoituksen saamisessa.
Jos vasemmistolaisia pääsisi hallitukseen, lähivuosina voi rahoitus Suomeen loppua ja silloin vasta kansa kärsisi, valtavat massa-irtisanomiset, konkursseja toisensa perään, ei edes lainalla voisi ylläpitää julkisia palveluita kun ei saa lainaa.
Toivoisin että jokainen Orpon hallituksen vastustaja lukisia ajatuksella uutisen
https://www.iltalehti.fi/talous/a/a2f82b07-b777-4831-8f68-baa534df6c75
Kommentit (1041)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokkareiden höpinää. Kokoomus lietsoo tätä valheellista velkaantumishöpinää, oikeuttaakseen köyhien, työttömien kurjistamisen. Suomella ei ole velkaa enempää kuin keskimääräisellä Eu: n valtioilla. Orpo vihaa köyhiä ja työttömiä. Orpo haluaa köyhät, sairaat, sekä työttömät ilmaistöihin, ystäviensä firmoihin.
Suomella on paljon enemmän velkaa kuin pohjoismaisilla hyvinvointivaltioilla. Se on ollut vasemmiston tahto.
Miksi Suomella on paljon enemmän velkaa kuin muilla pohjoismailla? Koska Suomi on pyrkinyt pysymään hyvinvointivaltiona lainarahalla. Muut pohjoismaat ovat pyrkineet estämään eriarvoisuuden lisääntymistä mm. verotuksen avulla sekä asettamalla verorahoin maksettuihin etuuksiin maksukattoja. Myöskään yrityksiä ei tueta Suomen tavoin eikä poliitikoille makseta sopeutuseläkkeitä ym. ym.
Vierailija kirjoitti:
Ei velkoja tarvi maksaa takaisin joten fake news.
Tuon tahallisen väärinymmärryksen toistelu maailman tappiin saakka ei kyllä osoita kovin suurta älykkyyttä. Kukaanhan ei ole sanonut että velkoja ei tarvitse maksaa. On vain sanottu se fakta että valtion ei tarvitse (eikä suurin osa valtioista myöskään niin tee) maksaa velkojaan koskaan kokonaan pois. Lyhennyksiä tietenkin maksetaan mutta samaan aikaan otetaan aina uutta jolloin vaötion kaikkia velkoja ei koskaan makseta kokonaan pois.
Eihän porvarihallituskaan suunnittele velkojen maksua kokonaan takaisin vaan vain velkatason vakiinnuttamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun Vasemmistoliiton, SDPn, Keskustan ja Vihreiden puheenjohtajat ovat yksimielisesti todenneet Orpon hallitusohjelman täysin kelvottomaksi niin eikö Marin voisi hajoittaa hallituksen ennenkuin lähtee luennoitsijaksi Yhdysvaltoihin.
Vasemmistoliitto, Keskustapuolue, SDP ja Vihreät voivat sitten laatia uuden hallitusohjelman edellisen kauden pohjalta.Kuulostaa hyvältä. Itse lisäisin vielä että se ei olisi ollenkaan huono idea jos Paavo Arhinmäki itse niin halutessaan siirtyisi takaisin ministeriksi.
Öö oikeasti? Valtion ei tarvitse maksaa velkojaan, keski-ikäinen pormestari, joka ajelee kaverinsa kanssa autolla töhrimään sillanalusia? Suomi nousuun 😂😂😂
No ei tarvitse maksaa niitä pois (Niinhän Arginmäki sanatarkasti sanoi). Lyhentää toki pitää mutta se on ihan eri asia kuin maksaa lainat pois. Hyvin harva valtio on velaton eli maksanut kaikki velat pois eikä se ole edes useimpien tavoite.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtio lisää nyt palkkatukea yrityksille. Valtio maksaa 50 % palkasta.
https://valtioneuvosto.fi/-//1410877/palkkatuen-uudistus-voimaan-heinak…
Eihän tossakaan ole mitään järkeä, että valtio maksaa osan palkasta. Tietysti yksilö ja VARSINKIN YRITYS KIITTÄÄ. Kyllä sillä yrityksellä pitää itse olla varaa maksaa palkka, jos työntekijää tarvitsee.
Tämähän alkaa olla sosialismia, kun valtio maksaa palkat. Niinhän se neukkulasakin teki.
Suomessa on sanalla sosialismi huono kaiku ja sana yhdistetään Venäjään. Miksi Suomessa ei oteta mallia muista pohjoismaista joissa pyritään välttämään eriarvoisuutta sosiaalipolitiikan ratkaisuissa.
haha juuri Ruotsissa gini-indeksi on kasvanut ja siitä on heidän oma vasuristonsa huolissaan
https://ulkopolitiikka.fi/lehti/2-2019/luokkaerot-repesivat-kansankotia…
mitäs läksivät vähemmistöhallituksiin
Ruotsissa sentään ollaan huolestuneita tuloerojen kasvusta, tuskin Suomen hallitus sitä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei velkoja tarvi maksaa takaisin joten fake news.
Tuon tahallisen väärinymmärryksen toistelu maailman tappiin saakka ei kyllä osoita kovin suurta älykkyyttä. Kukaanhan ei ole sanonut että velkoja ei tarvitse maksaa. On vain sanottu se fakta että valtion ei tarvitse (eikä suurin osa valtioista myöskään niin tee) maksaa velkojaan koskaan kokonaan pois. Lyhennyksiä tietenkin maksetaan mutta samaan aikaan otetaan aina uutta jolloin vaötion kaikkia velkoja ei koskaan makseta kokonaan pois.
Eihän porvarihallituskaan suunnittele velkojen maksua kokonaan takaisin vaan vain velkatason vakiinnuttamista.
ei uusi talousteoriakaan edusta kovin älykästä ajattelua. Suomi vetäisi viime hallituskaudella 40 miljardia velkaa ja velkasuhde nousi yli 8 %. Ovat sellaisia lukuja, että ovat Välimeren maissakin kateellisia miten täällä ylivelkaannutaan. Päälle surkea vanhushuoltosuhde jne

Eivät edes ole, joku yksittäinen äärivasemmistolainen on. Ei gini-indeksin minimoinen ole mikään itsestäänselvä tavoite.
Olikos se demareiden Mäkynen, joka ei tv-väittelyssä edes tiennyt mikä on gini-indeksi? Ei herätä tulonjako demareiden talousguruissakaan hirveetä huolta :D

Ruotsissa on eläkekatto eikä suurituloinen saa ansiosidonnaista tulojensa mukaan vaan siinä on maksukatto myös. Ihan hyviä uudistuksia olisivat Suomeenkin valtion kassaa täydentämään.

No se on ihan eri asia että monien kriisien takia velkataso nousi lähes yhtä nopeasti kuin viimeksi finanssikriisin jälkeen. Ja varmasti jokainen katsoo että samalla tavalla ei enää voida valkaantua.
Eli ei ole järkeä levittää käsitystä että joku katsoisi että velalla ei ole mitään väliä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sitten valtiolla ja kaupungilla aina sanotaan, että ei ole palkkarahaa ja työtä ei voi jatkaa, jos olet palkkatuella tai työkokeilussa?
Uusi työtön palkkatuella tai uusi työkokeilija työttömyyskorvauksella kelpaa, mutta työsopimus tes-palkalla ei jostain syystä käy.
Nämä työttömien työkokeilut ovat mielestäni todella hyvä asia mutta korvauksen pitäisi olla suurempi kuin 580 e/kk (verojen jälkeen) +9 e. Tämä on ihmisarvon polkemista. Samaan aikaan kansanedustajat saavat roiman palkankorotuksen.

taas halutaan vain ne uudistukset, jotka ovat omat ideologian mukaisia. Ei se niin toimi, vaan otetaan sitten kokonaisuus. EK on myös kiinnostunut Ruotsin uudistuksista, varmaan nämä käyvät meidän vasureillemme, kun Ruotsin demarit ovat ne siunanneet
https://ek.fi/ajankohtaista/blogit/ruotsin-tyolinja-voisi-olla-suomenki…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei velkoja tarvi maksaa takaisin joten fake news.
Tuon tahallisen väärinymmärryksen toistelu maailman tappiin saakka ei kyllä osoita kovin suurta älykkyyttä. Kukaanhan ei ole sanonut että velkoja ei tarvitse maksaa. On vain sanottu se fakta että valtion ei tarvitse (eikä suurin osa valtioista myöskään niin tee) maksaa velkojaan koskaan kokonaan pois. Lyhennyksiä tietenkin maksetaan mutta samaan aikaan otetaan aina uutta jolloin vaötion kaikkia velkoja ei koskaan makseta kokonaan pois.
Eihän porvarihallituskaan suunnittele velkojen maksua kokonaan takaisin vaan vain velkatason vakiinnuttamista.
ei uusi talousteoriakaan edusta kovin älykästä ajattelua. Suomi vetäisi viime hallituskaudella 40 miljardia velkaa ja velkasuhde nousi yli 8 %. Ovat sellaisia lukuja, että ovat Välimeren maissakin kateellisia miten täällä ylivelkaannutaan. Päälle surkea vanhushuoltosuhde jne
No se on ihan eri asia että monien kriisien takia velkataso nousi lähes yhtä nopeasti kuin viimeksi finanssikriisin jälkeen. Ja varmasti jokainen katsoo että samalla tavalla ei enää voida valkaantua.
Eli ei ole järkeä levittää käsitystä että joku katsoisi että velalla ei ole mitään väliä.
KYLLÄ ON JÄRKEÄ! Valtion velalla ei ole mitään väliä. Kaikkein parasta olisi, että jatkettais elämää kinnittämättä valtion velkaan mitään huomiota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei velkoja tarvi maksaa takaisin joten fake news.
Tuon tahallisen väärinymmärryksen toistelu maailman tappiin saakka ei kyllä osoita kovin suurta älykkyyttä. Kukaanhan ei ole sanonut että velkoja ei tarvitse maksaa. On vain sanottu se fakta että valtion ei tarvitse (eikä suurin osa valtioista myöskään niin tee) maksaa velkojaan koskaan kokonaan pois. Lyhennyksiä tietenkin maksetaan mutta samaan aikaan otetaan aina uutta jolloin vaötion kaikkia velkoja ei koskaan makseta kokonaan pois.
Eihän porvarihallituskaan suunnittele velkojen maksua kokonaan takaisin vaan vain velkatason vakiinnuttamista.
ei uusi talousteoriakaan edusta kovin älykästä ajattelua. Suomi vetäisi viime hallituskaudella 40 miljardia velkaa ja velkasuhde nousi yli 8 %. Ovat sellaisia lukuja, että ovat Välimeren maissakin kateellisia miten täällä ylivelkaannutaan. Päälle surkea vanhushuoltosuhde jne
Huomioithan Marinin hallituksen budjettivuodet 2020-2023. Eli tämän vuoden loppuun mennään Marinin hallituksen tekemällä budjetilla. Marinin velkasaldo tulee olemaan 50 mrd eur. Eli 12.5 mrd velkaa vuodessa.

Pläjäys äärioikeistolaista pelottelua!
Suomen sotakorvaukset Neuvostoliitolle olivat nykyrahassa vain 5 mrd eur.
Niitä maksettiin 8 vuotta.

Jolla ei ole MITÄÄN väliä!
Vierailija kirjoitti:
Suomen sotakorvaukset Neuvostoliitolle olivat nykyrahassa vain 5 mrd eur.
Niitä maksettiin 8 vuotta.
Relevanssi vuonna 2023 nolla.
Vierailija kirjoitti:
Suomen sotakorvaukset Neuvostoliitolle olivat nykyrahassa vain 5 mrd eur.
Niitä maksettiin 8 vuotta.
Marinin 50 mrd eur velkaa maksetaan pitkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sitten valtiolla ja kaupungilla aina sanotaan, että ei ole palkkarahaa ja työtä ei voi jatkaa, jos olet palkkatuella tai työkokeilussa?
Uusi työtön palkkatuella tai uusi työkokeilija työttömyyskorvauksella kelpaa, mutta työsopimus tes-palkalla ei jostain syystä käy.
Nämä työttömien työkokeilut ovat mielestäni todella hyvä asia mutta korvauksen pitäisi olla suurempi kuin 580 e/kk (verojen jälkeen) +9 e. Tämä on ihmisarvon polkemista. Samaan aikaan kansanedustajat saavat roiman palkankorotuksen.
Niin, ja varsinkin kun on AMK - tutkinto
Lukekaa nyt AMK - tutkinto niin voitte päästä palkattomaan työkokeiluun.