Taloussanomat: Suomi velkaantuu dramaattisesti lähivuosina ellei Orpon hallitus jatka
Ollaan ihan aikuisten oikeasti Kreikan tiellä, vuonna 2028 Suomi olisi jo EUn 7. velkaantunein maa ja tällä olisi dramaattiset vaikutukset esim rahoituksen saamisessa.
Jos vasemmistolaisia pääsisi hallitukseen, lähivuosina voi rahoitus Suomeen loppua ja silloin vasta kansa kärsisi, valtavat massa-irtisanomiset, konkursseja toisensa perään, ei edes lainalla voisi ylläpitää julkisia palveluita kun ei saa lainaa.
Toivoisin että jokainen Orpon hallituksen vastustaja lukisia ajatuksella uutisen
https://www.iltalehti.fi/talous/a/a2f82b07-b777-4831-8f68-baa534df6c75
Kommentit (1041)
Mä meen töihin, mutta en käy parturissa enkä osta muuta kuin ruokaa, koska ansiosidonnaista leikataan.
Erotaan molemmat puolison kanssa kirkosta ja lisäksi irtisanotaan pari vakuutusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne veronkevennykset rikkaille voisi sitten unohtaa.
Tähän on taas pakko tulla muistuttamaan, ettei Suomessa juurikaan ole olemassa niitä rikkaita. Yli 150k vuodessa ansaitsevia on 0,2% työikäisestä väestöstä. Tuo pieni joukko maksaa jo nyt aivan kohtuuttoman suuren osan tuloistaan veroja. Heiltä puuttuu kannustimet ponnistella ja usein juuri se on sitä ihmisryhmää, jonka erityisesti pitäisi ponnistella ja olla kunnianhimoisia. Mutta kun vasemmisto puhuu "rikkaista", he eivät todellisuudessa tarkoita rikkaita, vaan tavallista keskiluokkaa. Mutta se ei oikein retorisesti toimi, jos sanoo haluavansa korottaa veroja keskiluokalle. Siksi he käyttävät mieluummin termiä "rikas".
Hassua muuten että köyhän oletetaan motivoituvan kovasti siitä että hänen tukiaan leikataan ja kannustin on se että töissä saa sitten saman kuin mitä ennen sai tukina.
Mutta rikas ei kannustu kuin saamalla kymmeniä tuhansia lisää jos sittenkään. Ja hän lyö heti hanskat tiskiin jos saa 150 tuhannen sijaan vuodessa 145 tuhatta. On se rikas kumma epeli.
Sulla hujahti pointti ohi kovaa ja korkealta. Niitä rikkaita on äärimmäisen vähän. Vaikka verottaisit heidät 100% kuiviksi, ei valtiontalous muutu miksikään. Veroprosentit tuolle pienelle osalle on jo jäätävän kovat. Ei sieltä käteen jää sitä mitä luulet jäävän. Jos sitä entisestään kiristettäisiin, niin yhä vähemmän motivoi ponnistella. Tämä on myös sitä osaa kansasta, kenellä on ihan aikuisten oikeasti mahdollisuus lähteä täältä tekemään töitä muualle. Kateudesta ei ketään pidä muutenkaan ketään verottaa. Verot pitää kohdentaa niin, että niistä valtio myös hyötyy. Rikkaat kuiviksi verottamalla valtio ei hyödy mitään. Edelleenkin se joukko on niin äärimmäisen pieni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhät vasemmistolaiset ei koskaan tajunneet paljoa kansainvälisistä rahamarkkinoista, se ei oikeasti ole kiva jos Suomi ei enää saa lainaa noin vain, siihen vasemmistolainen politiikka siis johtaisi
vasemmistolainen politiikka ei ole tuhonnut muita pohjoismaita, päinvastoin. Mutta Suomessa ei ole ollut todellista vasemmistolaispolitiikkaa vuosikymmeniin. Köyhille kyllä annetaan mutta rikkailta ei oteta.
Kannattaa miettiä mistä ne köyhille annettavat asiat tulevat.
En jaksa lukea juttua. Sanottiinko siinä, että jos ei olisi ideologisista syistä "pakko" laskea hyvätuloisten verotusta ei leikkauksiakaan tarvittaisi vaan velkaatuminen vähenisi pelkästään sillä? Veikkaan ettei sanottu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, lainarahaa on otettu viimeisen 10 vuoden aikana aivan liikaa. Mutta miksi hvetissä hyvätuloisten verotusta sitten kevennetään? Eikös näihin talkoisiin tarvittais kaikki?
Eli pskapuhetta taas, Kokoomus ajaa ison rahan etua, kuten aina ennenkin. Selitys vaan vaihtelee. Nyt vaan typerät Persut komppaa, koska mm.
Purra avaa tässä hyvin talouspolitiikan logiikkaa:
https://yle.fi/a/74-20045686No hän avaa omaa talouspolittista ajatteluaan. Kyse on siis ajatuksesta että ihmisten tukeminen on lähtökohtaisesti huono ajatus ja yritysten etu pitää laittaa edelle. Ajattelun mukaan siitä seuraa suurin kokonaishyöty yhteiskunnalle. Se mitä ei kerrota että siitä seuraa myös eniten pahoinvointia niille jotka eivät syystä taitoisesta kykene huolehtimaan omasta toimeentulostaan.
Kaikki nuo leikkaukset lähtee yrityksiltä. Ei käydä parturissa eikä ostoksilla. Työssäkäyvä puoliso ottaa eväät töihin ja eroaa kirkosta.
Yrittäjät ei saa kohta omistusasuntoon asumistukea ja vuokra-asuntoon saa asumistukea kun tilillä 10000 rahaa.
Kotitalousvähennyksen tarkoitus on saada ihmiset ostamaan palveluita enemmän ja sitä kautta lisätä palveluammateissa olevien määrää -> työttömyys alas. Se kotitalousvähennyt on niin pieni ettei siitä juurikaan ole hyötyä paitsi isoissa remonteissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne veronkevennykset rikkaille voisi sitten unohtaa.
Sehän tässä keskustelussa on ollut koko ajan koomista. Säästää täytyy mutta säästöjä haetaan sieltä missä sitä on vähiten saatavilla eli köyhiltä. Suomalainen verotus on rikkaita suosivaa ja hyvätuloiset ja rikkaat voivat jatkaa elämäänsä kuten ennenkin mutta pienituloisten ja köyhien elämää kurjistetaan entisestään. Lisäksi Suomen huonosta taloudellisesta tilanteesta syyllistetään köyhiä. Suomen sosiaaliedut ovat pieniä muihin pohjoismaihin verrattuna. Suomen rikkaiden verotus on pientä muihin pohjoismaihin verrattuna.
Köyhien tulot muodostuvat tulonsiirroilla, jossa hyvätuloisten ja keskiluokan tuottamaa rahaa siirretään köyhille. Omistavan luokan kulut ovat nousseet valtavasti. Asuntolainojen korot ja vastikkeet ovat monella useita satoja enemmän kuussa kuin ennen, monella jopa tuplaantuneet. Siksi niitä tulonsiirtoja ei ole varaa maksaa entiseen malliin.
Laina-omistajat, joihin itsekin kuulun ei ole omistavaa luokkaa. Vtuttaa keskustella, kun perusasiat on ihan hukassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009785672.html
Kuten jutusta näkyy, velkaantuminen räjähti 2008 oikeistohallituksen aikana, ja uudelleen seuraavan oikeistohallituksen aikana.
Uusikin oikeistohallitus suunnittelee miljardien lisävelkaa. Ei ne mitään pelasta, päin vastoin.
Ennen edellistä tyttöhallitusta meillä oli velkaa 110 miljardia, nyt 150 miljardia. Sannan mielestä mitään leikkauksia ei olisi tarvittu, eli v. 2031 velkaa olisi 230 miljardia, n. 3 kertaa vuosibudjetin verran.
4% korkotasolla korkoihin menisi se 10 miljardia / vuosi.
Edellisen hallituskauden menolisäyksistä yli 30 miljardia oli koronaan ja sotaa liittyviä väliaikaisia menoja. Valkaantuminen ei esim. enää vuonna 2023 jatkunut ollenkaan yhtä voimakkaana joten laskelmasi on täysin järjetön.
Marinin hallituksen pysyvät menolisäykset olivat luokkaa 2 miljardia vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhät vasemmistolaiset ei koskaan tajunneet paljoa kansainvälisistä rahamarkkinoista, se ei oikeasti ole kiva jos Suomi ei enää saa lainaa noin vain, siihen vasemmistolainen politiikka siis johtaisi
vasemmistolainen politiikka ei ole tuhonnut muita pohjoismaita, päinvastoin. Mutta Suomessa ei ole ollut todellista vasemmistolaispolitiikkaa vuosikymmeniin. Köyhille kyllä annetaan mutta rikkailta ei oteta.
Kannattaa miettiä mistä ne köyhille annettavat asiat tulevat.
Kannattaa miettiä miksi yrityksesi loppui, eikö rikas ottanutkaan 22 kestoväriä kuukaudessa päähän, eikö päänahka kestänyt.
Vierailija kirjoitti:
Ne veronkevennykset rikkaille voisi sitten unohtaa.
Miksi ihmeessä? Antaahan vasemmistokin kevennyksiä omilleen sen lisäksi että kiristävät ruuvia toisaalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne veronkevennykset rikkaille voisi sitten unohtaa.
Tähän on taas pakko tulla muistuttamaan, ettei Suomessa juurikaan ole olemassa niitä rikkaita. Yli 150k vuodessa ansaitsevia on 0,2% työikäisestä väestöstä. Tuo pieni joukko maksaa jo nyt aivan kohtuuttoman suuren osan tuloistaan veroja. Heiltä puuttuu kannustimet ponnistella ja usein juuri se on sitä ihmisryhmää, jonka erityisesti pitäisi ponnistella ja olla kunnianhimoisia. Mutta kun vasemmisto puhuu "rikkaista", he eivät todellisuudessa tarkoita rikkaita, vaan tavallista keskiluokkaa. Mutta se ei oikein retorisesti toimi, jos sanoo haluavansa korottaa veroja keskiluokalle. Siksi he käyttävät mieluummin termiä "rikas".
Hyvätuloisia kuitenkin on paljon eli 60 000 e vuodessa tienaavia. Heihin ei hallitusohjelma koske ollenkaan. Eikä tietysti myöskään sitä enemmän tienaaviin paitsi että saavat verohelpotuksen. Hallitusohjelma koskee ennen kaikkea alle 20 000 euroa vuodessa tienaaviin. Rajusti leikataan heiltä.
Se 60 000 vuodessa tienaava kun elättää itse itsensä. Ei hän mitään sosiaalitukia nosta.
Ei nosta mutta saa tukia. Lapsilisät, terveydenhuolto, koulutus jne.
Suomalainen valtion tarjoama yhteiskunta tarjoaa kaikille terveydenhuollon, koulutusmahdollisuudet, lapsilisän kaikille lapsille. Ei nämä ole sosiaalitukia vaan ihan normaaleja valtion peruspalveluita.
Lapsilisä tulee Kelalta.
Stubbista presidentti niin saadaan Suomen talous nousuun.
Vierailija kirjoitti:
Kotitalousvähennyksen tarkoitus on saada ihmiset ostamaan palveluita enemmän ja sitä kautta lisätä palveluammateissa olevien määrää -> työttömyys alas. Se kotitalousvähennyt on niin pieni ettei siitä juurikaan ole hyötyä paitsi isoissa remonteissa.
Jokainen voisi remonttinsa ihan itse maksaa ja kyllä me tiedetääm, että teillä käy siivooja, koska vaimosi on laiska rakennekynsi mamma jota haukku kaikki selän takana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhät vasemmistolaiset ei koskaan tajunneet paljoa kansainvälisistä rahamarkkinoista, se ei oikeasti ole kiva jos Suomi ei enää saa lainaa noin vain, siihen vasemmistolainen politiikka siis johtaisi
vasemmistolainen politiikka ei ole tuhonnut muita pohjoismaita, päinvastoin. Mutta Suomessa ei ole ollut todellista vasemmistolaispolitiikkaa vuosikymmeniin. Köyhille kyllä annetaan mutta rikkailta ei oteta.
Kannattaa miettiä mistä ne köyhille annettavat asiat tulevat.
Ne tulevat toimivasta taloudesta. Ja nimenomaan yritystaloudesta. Jostain syystä suomalainen yrityskenttä ei ole onnistunut kasvamaan ja kehittymään ollenkaan samaa tahtia kuin vaikkapa Ruotsin. Meillä vain valitetaan milloin verotusta ja milloin työn hintaa kun samaan aikaan ruotsalainen yrittäjä menee pitkin maailmaa kansainvälistymässä ja kasvamassa.
Just. Riistetään köyhiltä ja annetaan lisää rikkaille-hallitus tämä on.
Ei tässä päätavoitteena ole Suomen velan pienentäminen vaan varakkaiden etujen ajaminen.
Vain idiootti uskoo Orpon ja Purran höpinöitä koko Suomen pelastamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne veronkevennykset rikkaille voisi sitten unohtaa.
Miksi ihmeessä? Antaahan vasemmistokin kevennyksiä omilleen sen lisäksi että kiristävät ruuvia toisaalla.
Mitä kevennyksiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne veronkevennykset rikkaille voisi sitten unohtaa.
Miksi ihmeessä? Antaahan vasemmistokin kevennyksiä omilleen sen lisäksi että kiristävät ruuvia toisaalla.
No se on reilua että köyhä saa vähän enemmän. Se taas ei ole reilua että köyhältä leikataan mutta rikkaalle annetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne veronkevennykset rikkaille voisi sitten unohtaa.
Suomessa ei ole niin paljon rikkaita että se auttaisi pajoakaan. Mutta esim asumistukiaa maksetaan miljardikaupalla.
Auttaisi? Ei sen tarvitsekaan auttaa, mutta kyllä se pahentaa tilannetta, jos veroja kertyy vähemmän. Ei ole viisasta ottaa köyhiltä ja antaa rikkaille.
Ottaa köyhiltä? Ei teillä ole mitään otettavaa. Teille annetaan vähemmän, rikkailta otetaan vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne veronkevennykset rikkaille voisi sitten unohtaa.
Miksi ihmeessä? Antaahan vasemmistokin kevennyksiä omilleen sen lisäksi että kiristävät ruuvia toisaalla.
No se on reilua että köyhä saa vähän enemmän. Se taas ei ole reilua että köyhältä leikataan mutta rikkaalle annetaan.
Minusta olisi reilua että sä antaisit mulle nyt 2000€
Suomalaiset kommarit olisivat itkeneet verta esimerkiksi Tanskan jo aikoja sitten tekemistä työmarkkinauudistuksista.