Työ kehitysvammaisten parissa on osoittanut, että kaikki kehitysvammaiset eivät todellakaan ole koko aikaa ihania

En ole hoitaja mutta aikoinaan olin kuntouttavassa työtoiminnassa ja siellä oli kehitysvammainen nainen, joka pikkulapsen tavoin haki huomiota kaikilta aikuisilta.

Ja kun itsekin oli aikuisen kokoinen niin siinä meni nurin kun kiskaisi paidasta ettå kato!

Koko ajan että kato mua,mitä sä teet,kuka sä oot?

Kaikkien mielestä oli väärässä paikassa (meillä muilla masennusta,päihdetaustaa ym)

Kehitysvammoja on laaja kirjo lievästä hyvin vaikeaan. Siihen väliin mahtuu monenlaisia ihmisiä. Työ on raskasta joko henkisesti, fyysisesti taikka sekä-että. Aina on olemassa väkivallan uhka, joka monessa paikassa saadaan pienennettyä jo tilasuunnittelulla ja henkilökunnan perehdyttämisellä. Usein tarvitaan kuitenkin silmät selkäänkin jotta pahemmilta vältytään. Nykyinen lääkevastainen, itsemääräämisoikeutta korostava suuntaus on suunta huonompaan ja tämän varmasti suurin osa kenttätyötä tekevistä tietää.

Vierailija kirjoitti:

Eräs tuttavani on hoitajana kehitysvammaisille tarkoitetussa laitoksessa. Siellä on asukkaita, joilla on viisivuotiaan itsehillintä, mutta kolmekymppisen miehen voimat.

Siitä on ihanuus ja herttaisuus kaukana.

Onneksi nykyään naiset ovat miehiä vahvempia tai vähintään yhtä vahvoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millä hoitoalalle saataisiin lisää miehiä?

Miksi miehet viihtyisivät tuolla yhtään sen enempää? Miehistä tehdään väkisin portsareita, joille sitten annetaan ne hankalimmat tapaukset. Kuka mies sellaista haluaa? Tietysti te naiset haluatte päästä helpommalla, että teidän itsenne ei tarvitsisi kohdata sitä ällöttävää raivoavaa 100-kiloista ja 4-vuotiaan tasolla olevaa riehujaa, mutta ei se huvita miehiäkään.

Ihme naisviha sulla, mutta kyllähän se varmaan auttaisi koko työyhteisöä jos sielä olisi enemmän voimaa.

Pahimmillaan kehitysvammainen lapsi tuhoaa vanhempiensa parisuhteen ja riistää sisaruksiltaan kaiken vanhempien huomion ja vanhemmiltaan tietty kaiken oman ajan ja elämän. Tämä on sukulaisperheessä nähty.

Jos tietäisin odottavani vammaista lasta, abortoisin.

Ja Päivi Räsänen haluaa kieltää abortit, koska...ei-mitään-järjellistä-syytä

Jos kohdussa kasvava sikiö on vaikeasti vammainen, ei pitäisi olla kysymystäkään siitä tehdäkö abortti vai ei. Mikään ei ole elämässä pakollista paitsi kuolema joten saanen kysyä kaikilta abortin vastustajilta, että mitä pahaa vaikeasti vammainen sikiö on tehnyt ansaitakseen kamalan kohtalon joka tarkoittaa käytännössä sitä, että et tule koskaan saamaan omaa elämää vammaisuutesi takia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä tuollainen olettama on edes esitetty? Kaikki varmasti tajuavat, että ihminen jolla on useita diagnooseja ja niiden liitännäissairauksia ei koskaan koko ajan vain iloista hymyä. Ja ylipäätään, kukaan meistä ei ole koskaan koko ajan ihana.

Ylen sarjat: toisenlaiset frendit, kirjolla ja erityiset (ei faktaa, fiktio-sarja) antaa aivan väärän kuvan näistä tyypeistä. Siloteltu versio ja sanat suuhun aseteltu (?). Antaa aivan väärän kuvan työskentelystä "diagnoosityyppien kanssa". Ja perheet ylempää keskitasoa, huoltajat kouluttautuneita, joten on "panostettu" pienestä lapsesta asti tyyppien kasvatukseen.

Kokeilkaa muutama päivä tai viikko oikeasti töissä heidän kanssaan ...

Kirjolla-sarjassa ei katseltu kehitysvammaisia, vaan kaikki osallistujat olivat normaaliälyisiä (mukana oli myös lukiossa oleva poika ja korkeakoulutettu mies), eivätkä he tarvinneet esim. laitosasumista tai ympärivuorokautista hoitoa. Täysin eri asia, vaikka monella heikommat lähtökohdat saaneella diagnosoidulla meneekin huonommin taloudellisesti ja sosiaalisesti.

Sarjassa kyllä puhuttiin mielestäni ihan rehellisesti siitä, millaista ja kuinka haastavaa esimerkiksi autismioireisen lapsen kasvattaminen on, tai miten vaikeaa sisaruksilla (kuten Sointu Borgilla) on oireilevan lapsen varjossa.

Autismin kirjo on toki laaja, ja osalla siihen liittyy kehitysvammaisuutta. Asperger-diagnoosin poistuttua on kuitenkin ihan hyvä muistaa, että diagnoosin alla on sekä vaikeasti autistisia että lievästi autistisia (ns. entisiä aspergereita). Jos puhutaan yksistään autismin kirjolla olevasta, se ei yleensä tarkoita keskimääräistä alhaisempaa älykkyyttä vaan toisinaan päinvastoin.

Moni puhuu että 50 kg nainen ei pärjää riehuvalle miehelle, mutta oman kokemuksen mukaan hoitajat ovat usein vähän tuhdimpia naisia, yleensä yli 70 kg ja moni varmaan noin/yli 100 kg (eli Jenny Lehtisen tai Saarikon kokoisia). Mietin, että antaakohan se etua tuohon työhön? Ainakin on vaikeampi riepotella, uskoisin. Ja jos käy salilla pari krt viikossa/harrastaa arkiliikuntaa normaalisti (työssäkin kai paljon liikkumista/nostelua) eikä ole täysin passiivinen, niin onko voimat suuremmat kuin sillä hennolla naisella, kun pitää kuitenkin liikuttaa suurempaa kehoa?

Vierailija kirjoitti:

Millä hoitoalalle saataisiin lisää miehiä?

Mietin tätä ketjua lukiessa, auttaisiko joku erillinen "miehinen" koulutus ja ammattinimike. Jokin hoiva-alan turvallisuudesta huolehtimiseen erikoistuva. Laitoksiin pyrittäisiin sitten ottamaan tämän alan edustajia tietty määrä.

Kaverini oli töissä keva-autismiyksikössä. Sinne tuli asumaan isokokoinen nuori mies, jonka kanssa oli siihen mennessä ollut kaksi hoitajaa läsnä aina. Yksin pojan kanssa ei ollut saanut jäädä väkivallan uhkan takia. Mutta kaupunkipa otti tyypin ihan normipaikalle ilman mitään turvajärjestelyjä. Kaverini sai turpiinsa ja lähti siitä paikasta pitkän sairausloman kautta muihin hommiin.

Ymmärrän, olen itsekin työskennellyt naisvaltaisella alalla.

Olin opiskeluiden aikana harjoittelemassa kehitysvammayksikössä ja vihasin sitä. Monet kehitysvammaiset olivat ärsyttäviä, ällöttäviä, seksuaalisesti estottomia. Välillä mietin, että onko se ihmisarvoista elämää, elää täysin muiden armoilla, ymmärtämättä mistään mitään.

Monet kehitysvammaiset ovat lihavia, ruokahalu kova. Heillä on ylikorostunut seksuaalivietti, jota he yrittävät purkaa hoitajiin. En enää ikinä menisi töihin kehitysvammaisten pariin, he inhottavat minua.

Minulla on kehitysvammainen poika, isokokoinen ja vahva. Hän on rauhallinen ja sopuisa, eikä lainkaan aggressiivinen. Kiva poika.

Tätä ketjua kun lukee, niin alkaa omat hommat tuntumaan tosi kivoilta. Vaikka usein työ tympiikin.

Vierailija kirjoitti:

Moni puhuu että 50 kg nainen ei pärjää riehuvalle miehelle, mutta oman kokemuksen mukaan hoitajat ovat usein vähän tuhdimpia naisia, yleensä yli 70 kg ja moni varmaan noin/yli 100 kg (eli Jenny Lehtisen tai Saarikon kokoisia). Mietin, että antaakohan se etua tuohon työhön? Ainakin on vaikeampi riepotella, uskoisin. Ja jos käy salilla pari krt viikossa/harrastaa arkiliikuntaa normaalisti (työssäkin kai paljon liikkumista/nostelua) eikä ole täysin passiivinen, niin onko voimat suuremmat kuin sillä hennolla naisella, kun pitää kuitenkin liikuttaa suurempaa kehoa?

Mietin samaa, että aika harva tuntemani hoitaja (tai muutakaan kolmivuorotyötä tekevä) on sen 50 kg tai jotenkin hento, kumma kun sitä aina toistellaan.

Jep. Lapsentasoisuus ja impulssikontrolli aikuisen ruumiissa johtaa yleensä vökivaltaisuuteen, yliseksuaalisuuteen yms.

Hyi mikä ketju!!!!!!!!

Eikö teitä oikeasti hävetä edes??!!!!!!!!!

Miettikää vähän, mitä täällä oikeasti kirjoitellaan - järkyttävää ja jopa ihmisarvoa alentavaa tekstiä!!

Itse olen kehitysvammaisen ihmisen sisko, olen lähihoitaja itse.

Kaikista rankinta hoitotyössä on vanhusten kanssa ollut, olen ollut töissä myös kehitysvammaisten asumisyksikössä.

Silti en vähättele vanhusten ihmisarvoa, vaikka heidän kanssaan työskentely on rankinta minusta ja osa on jopa väkivaltaisia....

En ole koskaan tavannut ketään, joka olisi luullut kehitysvammaisia herttaisiksi. On heitä kuitenkin niin paljon täällä tavallisten ihmisten parissa, että useimmat tuntevat jonkun kehitysvammaisen.

Vierailija kirjoitti:

Hyi mikä ketju!!!!!!!!

Eikö teitä oikeasti hävetä edes??!!!!!!!!!

Miettikää vähän, mitä täällä oikeasti kirjoitellaan - järkyttävää ja jopa ihmisarvoa alentavaa tekstiä!!

Itse olen kehitysvammaisen ihmisen sisko, olen lähihoitaja itse.

Kaikista rankinta hoitotyössä on vanhusten kanssa ollut, olen ollut töissä myös kehitysvammaisten asumisyksikössä.

Silti en vähättele vanhusten ihmisarvoa, vaikka heidän kanssaan työskentely on rankinta minusta ja osa on jopa väkivaltaisia....

Ei, meitä ei hävetä kertoa totuutta. Sinähän kehitysvammaisen siskona tiedät, että tuollaista se voi olla.

Minulle on täysin vieras stereotypia, että kehitysvammaiset olisivat jotenkin ihania. Heitä on kovin eritasoisia, ehkä ihaniakin. 19:n kohtaamat ovat niitä kaikkein vaikeimpia tapauksia, joita hoidetaan laitoksissa juuri siksi, että ei kukaan jaksa jatkuvasti kotona sellaista.

Emme me ihmisarvoa vähättele, kun kerromme, millaista työ heidän kanssaan on.