Miten pitkälle taistelet liitosta pettävän puolison kanssa?

Ex-mieheni ja lasteni isä jäi kiinni sivusuhteesta. Yritin jatkaa liittoa, mutta mies ei katunut sivusuhdetta ollenkaan, vaan suri sen päättymistä kuukausi tolkulla sohvalla maaten (että minun ja lasten oli pakko katsella sitä itkua). Parusuhdeterapian mies lopetti parin kerran jälkeen. Muutaman kuukauden katsottuani tajusin tilanteen järjettömyyden ja suhteemme muunkin epätasapainon ja ilmoitu erosta miehelle. Ero tuli kuulemma miehelle täytenä yllätyksenä ja hän vajosi viikoiksi sänkypotilaaksi. 

Vierailija kirjoitti:

Rahan takia moni sulkee silmänsä. 

Tuskin silmiä sulkee, lähinnä viittaa kintaalla moiselle. Kun kettu on käynyt kolossa, se saa jäädäkin sille tielleen. Kotona ei ole enää mitään sitä varten. Ehkä ymmärtää lopuksi häipyä.

Vierailija kirjoitti:

Ex-mieheni ja lasteni isä jäi kiinni sivusuhteesta. Yritin jatkaa liittoa, mutta mies ei katunut sivusuhdetta ollenkaan, vaan suri sen päättymistä kuukausi tolkulla sohvalla maaten (että minun ja lasten oli pakko katsella sitä itkua). Parusuhdeterapian mies lopetti parin kerran jälkeen. Muutaman kuukauden katsottuani tajusin tilanteen järjettömyyden ja suhteemme muunkin epätasapainon ja ilmoitu erosta miehelle. Ero tuli kuulemma miehelle täytenä yllätyksenä ja hän vajosi viikoiksi sänkypotilaaksi. 

:) 😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen murtanut kaksi naista henkisesti.  Joskus on sellainen tilanne, että ero voi olla lähes mahdoton, jos on velkainen talo täynnä lapsia vieraalla paikkakunnalla ja toinen siinä sitten huomaa löytäneensä elämänsä naisen. Puolisoon ei voi vaikuttaa muulla, kuin hyvällä, mutta se tuntuu kommasti tehoavan.  Puolison johtava asema työelämässä saa liikkeelle tarmokkaita yksinhuoltajia, jotka ovat päättäneet tehdä jotakin repäisevää kurjalle pikku elämälleen.  Parisuhde kestänyt jo yli 50 vuotta, joten kyllä siihen ylä- ja alamäkiä mahtuu.  En ole itsekään mikään pulmunen.

Mielenkiintoinen tämä kirjoituksesi. Murtuneilla naisilla tarkoitat varmaan miehesi kakkosia, kenties näitä yksinhuoltajia.

"Mieheen voi vaikuttaa vain hyvällä". Avaatko vähän miten olet toiminut, kun minulla on kokemusta vain siitä kuinka mies menee täysin sekaisin, kun tuollainen saalistaja on päässyt sen pään sisälle. Mies jopa kehuu "uutta työkaveriaan" niin vuolaasti, että paljastaa itsensä jo kättelyssä :D

Olen jo iäkäs, en varsinaisesti aio enää toimia eikä tarvitsekaan, kun mies on jo rauhoittunut telkkarin ääreen, eikä kukaan häntä enää yritä, mutta tämä nyt vaan on todella kiinnostava pointti. Onko noille munistaan seonneille ukoille jotain, mikä muuttaa ns. laivan suunnan?

Tämä on aika vaikea kysymys.  Yleensä tällaiset tilanteet osuvat kohdalle silloin, kun niitä vähiten osaa odottaa.  En pidä vielä niin vaarallisena, jos mies puhuu kovasti jostain uudesta työkaverista, mutta sitten, kun puheet lakkaa, on syytä huolestua. Oma kärsivällisyys ja ystävällisyys on parasta, sillä melko nopeasti se toinen alkaa osoittaa kärsimättömyyttä ja erilaisia vaatimuksia.  Hän myös osoittaa vastenmielisyyttä miehen perhettä kohtaan.  Olenkin jättänyt henkilökohtaisia tavaroitani, vihkikuvia, lasten tavaroita ym. miehen työpaikalle, työasunnolle ja autoon, että kaikesta näkyy, että hän elää täysipainoista perhe-elämää.  Mies ei tällaisia huomaa, mutta nainen kyllä. 

 

 Kerran, kun tilanne oli aika paha, ehdotin miehelle, että lähtisimme kahdestaan lomalle, koska emme ole yhteentoista vuoteen olleet kahdestaan missään.  Kimpsutimme lapset sukulaisiin ja reissasimme kahdestaan pitkin suomea.  Meillä oli niin mukavaa..  Puhuimme ja teimme sellaisia asioita, joita emme enää muistaneetkaan.  Siitä piti tulla avioeromatka, mutta toisin kävi.  Tämä toinen henkilö olikin sitten täysin hiilenä.  Hän kyllä yritti uhkailla ja kiristää ym. mutta kyllä se siitä hiipui.

 

Oma tilanteeni on nykyisi saman kaltainen, kuin sinulla.  Pärjäisin hyvin itsekseni, jos sellainen tilanne tulisi, mutta olemme kuitenkin hyviä kumppaneita ja viihdymme toistemme seurassa.  Nautimme aikuisista lapsista ja lastenlapsista.  Miehelläni oli tapana potea noin kerran kymmenessä vuodessa jonkinlaista kympin kriisiä aina, kun uusi vuosikymmen täyttyi.  Hänellä ne olivat enemmän sellaisia ihastumisia, kuin fyysistä pettämistä, mutta kyllä siitäkin kokemusta on.  Jos puolisolla ei ole sairaanloista mustasukkaisuutta, alkoholismia tai väkivaltaa, en suosittelisi kovin herkästi eroamaan.  Kaikissa suhteissa tulee aina parempia ja huonompia aikoja.

"Olenkin jättänyt henkilökohtaisia tavaroitani, vihkikuvia, lasten tavaroita ym. miehen työpaikalle, työasunnolle ja autoon, että kaikesta näkyy, että hän elää täysipainoista perhe-elämää.  Mies ei tällaisia huomaa, mutta nainen kyllä."

 

Tuo sun toimintasi juuri paljastaa, että teidän suhde on varsin heikolla pohjalla. Jos suhde todella toimisi ja olisi täysipainoista, sinun ei tarvitsisi todistella miehesi sitoutumista kolmannelle osapuolelle tai jättää tavaroita näkyville. Tuo on todella selvä merkki epävarmuudesta ja luottamuksen puutteesta.

Minä taas koen asian niin, että tuo on vain eräänlaista mahdollisten "tilanteiden" hellävaraista ennakointia. Ei tarvitse olla sairaalloisen mustasukkainen kontrollifriikki, jos noin toimii. Reviirinsä voi merkata ihan vain varmuudeksi, ei sen tarvitse epätoivoisuuteen viitata. Ikävät konfliktitilanteetkaan eivät ole mukavia, ja jos noin niitä voi osaltaan välttää, niin hyvä. Fiksu nainen näkee tuollaisesta, että ehkäpä ei kannata alkaa yrittää kiilata väliin.

Ei tuossa mitään huonoakaan ole, kakkoset suttaavat huulipunalla miehen paidan, vaimolle merkkinä, tai tiputtavat korviksen tai jotain muuta miehen autoon, ei sekään mitenkään ylevää ole.

 -ohis

Tavaroiden jättely näkyville ei mielestäni ole neutraali tai fiksu ennaltaehkäisy, vaan suora merkki epävarmuudesta ja luottamuksen puutteesta suhteessa. Jos suhde olisi oikeasti toimiva ja tasapainoinen, ei tarvitsisi todistella sitoutumista ulkopuolisille tai merkitä reviiriä, koska rehellinen ja luotettava mies aivan itse pitää huolen siitä, että ne muut naiset tietävät hänen olevan suhteessa ja että häntä ei kiinnosta muut naiset.

Kaikilla homma ei toimi noin. Minä varmaan tuntisin jonkinasteista huvittunutta mielihyvää, jos laittaisin mieheni työpaikan pöydälle vaikka valokuvan itsestäni. Ilman epätoivoa. Ei tarvitse päsmäröidä eikä päteä, mutta huvinsa kullakin. En ole mitään tällaista kuitenkaan koskaan tehnyt.

Minä en taas ymmärrä lainkaan sitä, kun tatuoidaan kumppanin nimi näkyvälle paikalle tai vihkisormuksen tilalle sormeen. Ei pahemmin pysty pettämään, kun sormessa lukee vaimon nimi. Tämä voisi kertoa epätoivosta.

Meillä on tatuoinnit, mutta tämä on ihan sen vuoksi että kumpikaan ei tykkää pitää sormusta. Tatska on helpompi eikä niin 'tiellä' kuin fyysinen sormus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ex-mieheni ja lasteni isä jäi kiinni sivusuhteesta. Yritin jatkaa liittoa, mutta mies ei katunut sivusuhdetta ollenkaan, vaan suri sen päättymistä kuukausi tolkulla sohvalla maaten (että minun ja lasten oli pakko katsella sitä itkua). Parusuhdeterapian mies lopetti parin kerran jälkeen. Muutaman kuukauden katsottuani tajusin tilanteen järjettömyyden ja suhteemme muunkin epätasapainon ja ilmoitu erosta miehelle. Ero tuli kuulemma miehelle täytenä yllätyksenä ja hän vajosi viikoiksi sänkypotilaaksi. 

:) 😂

Ei ollut mikään hauska tilanne. Mies uhriutui täysin ja jätti koko lapsiperheen arjen pyörittämisen minulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen murtanut kaksi naista henkisesti.  Joskus on sellainen tilanne, että ero voi olla lähes mahdoton, jos on velkainen talo täynnä lapsia vieraalla paikkakunnalla ja toinen siinä sitten huomaa löytäneensä elämänsä naisen. Puolisoon ei voi vaikuttaa muulla, kuin hyvällä, mutta se tuntuu kommasti tehoavan.  Puolison johtava asema työelämässä saa liikkeelle tarmokkaita yksinhuoltajia, jotka ovat päättäneet tehdä jotakin repäisevää kurjalle pikku elämälleen.  Parisuhde kestänyt jo yli 50 vuotta, joten kyllä siihen ylä- ja alamäkiä mahtuu.  En ole itsekään mikään pulmunen.

Mielenkiintoinen tämä kirjoituksesi. Murtuneilla naisilla tarkoitat varmaan miehesi kakkosia, kenties näitä yksinhuoltajia.

"Mieheen voi vaikuttaa vain hyvällä". Avaatko vähän miten olet toiminut, kun minulla on kokemusta vain siitä kuinka mies menee täysin sekaisin, kun tuollainen saalistaja on päässyt sen pään sisälle. Mies jopa kehuu "uutta työkaveriaan" niin vuolaasti, että paljastaa itsensä jo kättelyssä :D

Olen jo iäkäs, en varsinaisesti aio enää toimia eikä tarvitsekaan, kun mies on jo rauhoittunut telkkarin ääreen, eikä kukaan häntä enää yritä, mutta tämä nyt vaan on todella kiinnostava pointti. Onko noille munistaan seonneille ukoille jotain, mikä muuttaa ns. laivan suunnan?

Tämä on aika vaikea kysymys.  Yleensä tällaiset tilanteet osuvat kohdalle silloin, kun niitä vähiten osaa odottaa.  En pidä vielä niin vaarallisena, jos mies puhuu kovasti jostain uudesta työkaverista, mutta sitten, kun puheet lakkaa, on syytä huolestua. Oma kärsivällisyys ja ystävällisyys on parasta, sillä melko nopeasti se toinen alkaa osoittaa kärsimättömyyttä ja erilaisia vaatimuksia.  Hän myös osoittaa vastenmielisyyttä miehen perhettä kohtaan.  Olenkin jättänyt henkilökohtaisia tavaroitani, vihkikuvia, lasten tavaroita ym. miehen työpaikalle, työasunnolle ja autoon, että kaikesta näkyy, että hän elää täysipainoista perhe-elämää.  Mies ei tällaisia huomaa, mutta nainen kyllä. 

 

 Kerran, kun tilanne oli aika paha, ehdotin miehelle, että lähtisimme kahdestaan lomalle, koska emme ole yhteentoista vuoteen olleet kahdestaan missään.  Kimpsutimme lapset sukulaisiin ja reissasimme kahdestaan pitkin suomea.  Meillä oli niin mukavaa..  Puhuimme ja teimme sellaisia asioita, joita emme enää muistaneetkaan.  Siitä piti tulla avioeromatka, mutta toisin kävi.  Tämä toinen henkilö olikin sitten täysin hiilenä.  Hän kyllä yritti uhkailla ja kiristää ym. mutta kyllä se siitä hiipui.

 

Oma tilanteeni on nykyisi saman kaltainen, kuin sinulla.  Pärjäisin hyvin itsekseni, jos sellainen tilanne tulisi, mutta olemme kuitenkin hyviä kumppaneita ja viihdymme toistemme seurassa.  Nautimme aikuisista lapsista ja lastenlapsista.  Miehelläni oli tapana potea noin kerran kymmenessä vuodessa jonkinlaista kympin kriisiä aina, kun uusi vuosikymmen täyttyi.  Hänellä ne olivat enemmän sellaisia ihastumisia, kuin fyysistä pettämistä, mutta kyllä siitäkin kokemusta on.  Jos puolisolla ei ole sairaanloista mustasukkaisuutta, alkoholismia tai väkivaltaa, en suosittelisi kovin herkästi eroamaan.  Kaikissa suhteissa tulee aina parempia ja huonompia aikoja.

"Olenkin jättänyt henkilökohtaisia tavaroitani, vihkikuvia, lasten tavaroita ym. miehen työpaikalle, työasunnolle ja autoon, että kaikesta näkyy, että hän elää täysipainoista perhe-elämää.  Mies ei tällaisia huomaa, mutta nainen kyllä."

 

Tuo sun toimintasi juuri paljastaa, että teidän suhde on varsin heikolla pohjalla. Jos suhde todella toimisi ja olisi täysipainoista, sinun ei tarvitsisi todistella miehesi sitoutumista kolmannelle osapuolelle tai jättää tavaroita näkyville. Tuo on todella selvä merkki epävarmuudesta ja luottamuksen puutteesta.

Tämähän ei ole minun normaalia käytöstäni, vaan kysymyksessä oli sotatila.  joku oli jo astunut reviirilleni ja minulla oli aika paljon pelissä jo lastenkin vuoksi.  Tunsin myös, etten ollut valmis luopumaan tästä ihmisestä.

Miksi ylipäätään joudut olemaan sellaisessa tilanteessa, että joudut sotimaan miehestä? Sehän on sen miehen tehtävä tehdä sille toiselle naiselle selväksi, että hän on onnellisesti naimisissa sinun kanssa ja että häntä ei kiinnosta sen toisen naisen lähestymisyritykset.

On täysin säälittävää edes kuvitella olevansa jonkun ihmisen puolesta sotatilassa - etenkin jos tuo häntäheikki on lähes pettänyt. Ei jumalauta en jaksa ihmisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen murtanut kaksi naista henkisesti.  Joskus on sellainen tilanne, että ero voi olla lähes mahdoton, jos on velkainen talo täynnä lapsia vieraalla paikkakunnalla ja toinen siinä sitten huomaa löytäneensä elämänsä naisen. Puolisoon ei voi vaikuttaa muulla, kuin hyvällä, mutta se tuntuu kommasti tehoavan.  Puolison johtava asema työelämässä saa liikkeelle tarmokkaita yksinhuoltajia, jotka ovat päättäneet tehdä jotakin repäisevää kurjalle pikku elämälleen.  Parisuhde kestänyt jo yli 50 vuotta, joten kyllä siihen ylä- ja alamäkiä mahtuu.  En ole itsekään mikään pulmunen.

Mielenkiintoinen tämä kirjoituksesi. Murtuneilla naisilla tarkoitat varmaan miehesi kakkosia, kenties näitä yksinhuoltajia.

"Mieheen voi vaikuttaa vain hyvällä". Avaatko vähän miten olet toiminut, kun minulla on kokemusta vain siitä kuinka mies menee täysin sekaisin, kun tuollainen saalistaja on päässyt sen pään sisälle. Mies jopa kehuu "uutta työkaveriaan" niin vuolaasti, että paljastaa itsensä jo kättelyssä :D

Olen jo iäkäs, en varsinaisesti aio enää toimia eikä tarvitsekaan, kun mies on jo rauhoittunut telkkarin ääreen, eikä kukaan häntä enää yritä, mutta tämä nyt vaan on todella kiinnostava pointti. Onko noille munistaan seonneille ukoille jotain, mikä muuttaa ns. laivan suunnan?

Tämä on aika vaikea kysymys.  Yleensä tällaiset tilanteet osuvat kohdalle silloin, kun niitä vähiten osaa odottaa.  En pidä vielä niin vaarallisena, jos mies puhuu kovasti jostain uudesta työkaverista, mutta sitten, kun puheet lakkaa, on syytä huolestua. Oma kärsivällisyys ja ystävällisyys on parasta, sillä melko nopeasti se toinen alkaa osoittaa kärsimättömyyttä ja erilaisia vaatimuksia.  Hän myös osoittaa vastenmielisyyttä miehen perhettä kohtaan.  Olenkin jättänyt henkilökohtaisia tavaroitani, vihkikuvia, lasten tavaroita ym. miehen työpaikalle, työasunnolle ja autoon, että kaikesta näkyy, että hän elää täysipainoista perhe-elämää.  Mies ei tällaisia huomaa, mutta nainen kyllä. 

 

 Kerran, kun tilanne oli aika paha, ehdotin miehelle, että lähtisimme kahdestaan lomalle, koska emme ole yhteentoista vuoteen olleet kahdestaan missään.  Kimpsutimme lapset sukulaisiin ja reissasimme kahdestaan pitkin suomea.  Meillä oli niin mukavaa..  Puhuimme ja teimme sellaisia asioita, joita emme enää muistaneetkaan.  Siitä piti tulla avioeromatka, mutta toisin kävi.  Tämä toinen henkilö olikin sitten täysin hiilenä.  Hän kyllä yritti uhkailla ja kiristää ym. mutta kyllä se siitä hiipui.

 

Oma tilanteeni on nykyisi saman kaltainen, kuin sinulla.  Pärjäisin hyvin itsekseni, jos sellainen tilanne tulisi, mutta olemme kuitenkin hyviä kumppaneita ja viihdymme toistemme seurassa.  Nautimme aikuisista lapsista ja lastenlapsista.  Miehelläni oli tapana potea noin kerran kymmenessä vuodessa jonkinlaista kympin kriisiä aina, kun uusi vuosikymmen täyttyi.  Hänellä ne olivat enemmän sellaisia ihastumisia, kuin fyysistä pettämistä, mutta kyllä siitäkin kokemusta on.  Jos puolisolla ei ole sairaanloista mustasukkaisuutta, alkoholismia tai väkivaltaa, en suosittelisi kovin herkästi eroamaan.  Kaikissa suhteissa tulee aina parempia ja huonompia aikoja.

"Olenkin jättänyt henkilökohtaisia tavaroitani, vihkikuvia, lasten tavaroita ym. miehen työpaikalle, työasunnolle ja autoon, että kaikesta näkyy, että hän elää täysipainoista perhe-elämää.  Mies ei tällaisia huomaa, mutta nainen kyllä."

 

Tuo sun toimintasi juuri paljastaa, että teidän suhde on varsin heikolla pohjalla. Jos suhde todella toimisi ja olisi täysipainoista, sinun ei tarvitsisi todistella miehesi sitoutumista kolmannelle osapuolelle tai jättää tavaroita näkyville. Tuo on todella selvä merkki epävarmuudesta ja luottamuksen puutteesta.

Tämähän ei ole minun normaalia käytöstäni, vaan kysymyksessä oli sotatila.  joku oli jo astunut reviirilleni ja minulla oli aika paljon pelissä jo lastenkin vuoksi.  Tunsin myös, etten ollut valmis luopumaan tästä ihmisestä.

Miksi ylipäätään joudut olemaan sellaisessa tilanteessa, että joudut sotimaan miehestä? Sehän on sen miehen tehtävä tehdä sille toiselle naiselle selväksi, että hän on onnellisesti naimisissa sinun kanssa ja että häntä ei kiinnosta sen toisen naisen lähestymisyritykset.

On täysin säälittävää edes kuvitella olevansa jonkun ihmisen puolesta sotatilassa - etenkin jos tuo häntäheikki on lähes pettänyt. Ei jumalauta en jaksa ihmisyyttä.

Tämä! Lisäksi: missä kaikki miesten taistelukeetomukset naisistaan? Ai niin - niitä ei ole!

Kyllä meitä on naisia jotka eivät suostu naimisissa olevien miesten saaliiksi.Täällä yksi.Usein kieltäytyminen johtaa siihen, että mies suuttuu minulle kun huomautan, että hänellä on vaimo kotona jota ajatella ja en lähde kodinrikkojaksi. Torjutuksi tuleminen on miehelle kova paikka kun himoissaan yrittää.Vaimot eivät tiedä kuinka paljon näitä miehiä lopulta on->todella paljon.Eivät halua uskoa.Outoa on minusta, että näin miehiin törmään jopa ystäväpiirissä ja etenkin työpaikoilla.

Minusta olisi hupaisaa, että joku pokaisi mieheni ja sitten kuvittelisi, että minä ottaisin eron. Ihan antaisin tilanteen jatkua vaikka maailman tappiin. Todennäköisesti ottaisin itsekin rakastajan - nainen kun löytää ihan Ok-hyviä miehiä helposti.

Niin huonoa itsetuntoa minulla ei ole, että lähtisin tuosta suupielet alaspäin uhriutumaan ja eroamaan. Olen ollut itsenäinen koko avioliiton ajan, eikä tuollainen muuttaisi itsenäisyyttäni.

Mä luulin, että olisin "kerrasta poikki" -tyyppiä, mutta en sit ollutkaan. Olin totta puhuen aikamoinen lammas yrittäessäni pelastaa suhteeni. En rahan tai edes rakkauden vuoksi, mutta tottumuksen. Käytiin pariterapiassa, otin (liikaa) syytä niskoilleni jne. Ex oli palavan rakastunut toiseen, joten yritykseksihän tuo jäi. Toisaalta jonkin ajan jälkeen pahin shokkivaihe meni ohi, jolloin aloin hahmottaa tilannetta vähän toisesta näkökulmasta ja kallistuin itsekin eron kannalle. Nyt vuosien jälkeen olen sitä mieltä, että se oli ainut oikea ratkaisu, vaikka elämä ei ole ollut aina kovin helppoa sen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmasti en kiusallakaan tekisi mitään. Siinähän sitten toinen nainen odottaisi 10 vuotta, että vaimo ottaa eron. Ei tulisi tapahtumaan, mahdollinen avioeron vireille laittaminen jäisi miehelle.

Keskittyisin itselle tärkeisiin asioihin, kuten opiskeluun, yritysideaan ja lapsiin.

Eikö tuo olisi aika kuluttavaa? Entäs oma onnellisuutesi ja mahdollisuus molemminpuoliseen, kunnioitusta ja rehellisyyttä sisältävään suhteeseen? Tuo kuulostaa vain kostolta, missä kohtelet samalla itseäsi huonosti. 

Tietenkin nuo mainitsemasi lapset, yritysidea ja opiskelut ovat hienoja asioita, olet niissä vahvoilla ja saat tyydytystä, mutta tuollainen pettävä mies on kuin kiviriippa, kun se melko varmasti haluaa koko kakun ja kirsikat kakun päältäkin, ja nauttii kun kotona on fiksu vaimo ja toinen tyydyttää haluja muualla. Ei ole pakottavaa tarvetta erota.

Tilanne vaan junnaa päällä, kakkonen pitää miehestä kiinni ja sinulla aika kuluu hukkaan romanttisella osa-alueella.

Onko onnellisuuden mitta parisuhde. Sitähän voi olla onnellinen vaikka elää suhteessa jossa molemmat on vastuussa omasta onnellisuudesta. Minusta kuluttavaa olisi kokoajan miettiä mitä toinen tekee ja/tai olla vastuussa hänen onnellisuudesta.

Ei tietenkään ole. Mutta eikö hyvän parisuhteen ytimeen kuulu myös fyysinen läheisyys? Tässä tilanteessa ollaan kuin yhtiökumppanit. En ole vielä koskaan kuullut, että tällaista ihmiset lähtevät hakemaan kun kumppanista haaveilevat.

Jokainen on aina vastuussa omasta onnellisuudestaan ja kaikesta muustakin elämässään, eikä kannata keneenkään luottaa elämän valinnoissa, mutta millainen parisuhde on silloin, kun asutaan vain saman  katon alla ja ollaan jossain odotustilassa, haluaako kumppani erota vaiko ei. Minusta ainakin hyvin ahdistava tilanne. Ilmassa leijuu epäluottamus ja kyräily.

On toki ihan eri asia, jos ei kaipaa mitään romantiikkaa tai läheisyyttä puolisonsa kanssa. Pääasiahan on molemminpuolinen tyytyväisyys, olkoon se sitten kummallakin eri asioista johtuvaa ja omilla kriteereillään tapahtuvaa.

Vaikka mä mitenpäin luen tuota edellistä viestiä, niin en saa siitä irrotettua sellaista, että suhteessa ei olisi romantiikkaa ja fyysistä läheisyyttä, jos kumpikin on vastuussa omasta onnellisuudestaan. En ymmärrä, miksi tulkitset niin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmasti en kiusallakaan tekisi mitään. Siinähän sitten toinen nainen odottaisi 10 vuotta, että vaimo ottaa eron. Ei tulisi tapahtumaan, mahdollinen avioeron vireille laittaminen jäisi miehelle.

Keskittyisin itselle tärkeisiin asioihin, kuten opiskeluun, yritysideaan ja lapsiin.

Eikö tuo olisi aika kuluttavaa? Entäs oma onnellisuutesi ja mahdollisuus molemminpuoliseen, kunnioitusta ja rehellisyyttä sisältävään suhteeseen? Tuo kuulostaa vain kostolta, missä kohtelet samalla itseäsi huonosti. 

Tietenkin nuo mainitsemasi lapset, yritysidea ja opiskelut ovat hienoja asioita, olet niissä vahvoilla ja saat tyydytystä, mutta tuollainen pettävä mies on kuin kiviriippa, kun se melko varmasti haluaa koko kakun ja kirsikat kakun päältäkin, ja nauttii kun kotona on fiksu vaimo ja toinen tyydyttää haluja muualla. Ei ole pakottavaa tarvetta erota.

Tilanne vaan junnaa päällä, kakkonen pitää miehestä kiinni ja sinulla aika kuluu hukkaan romanttisella osa-alueella.

Onko onnellisuuden mitta parisuhde. Sitähän voi olla onnellinen vaikka elää suhteessa jossa molemmat on vastuussa omasta onnellisuudesta. Minusta kuluttavaa olisi kokoajan miettiä mitä toinen tekee ja/tai olla vastuussa hänen onnellisuudesta.

Onko tässä siis menty yhteen vain jostain sopimuksesta, jo alun perin sillä ajatuksella, että asutaan vain yhdessä, eikä me mitään parisuhdetta rakenneta? Ei ole alun perinkään ollut perhosia vatsassa, ei rakastumisen tunteita, ei ole haluttu olla "vain sinun"? Vastaa sinä sun onnellisuudesta ja mä vastaan omastani. Ei tarvii kertoo missä menet, en minäkään välitä siitä missä sinä kuksit kenenkin kanssa. Odotellaan tässä kaikessa rauhassa vaikka vuosia miten sun suhde etenee ja sit kerrot kun haluut erota. 

Onpas melkoisen outo tilanne.

Tulkitset omiasi. 

En ole koskaan kenestäkään taistellut sekuntiakaan. En ole  roikkunut puolisoissa enkä edes kavereissa. Jos minä en enää kiinnosta tai minua ei arvosteta niin voi lähteä, ja autan pakkaamaan.

Sen sijaan minussa on roikuttu jatkuvasti. Kihatulle kun sanoin peruvani koko homman ( hänen käytöksensä takia) niin hän aneli enkö voisi teeskennellä rakastavani häntä yhä? Se on kumma, ettei  ihmiset ole valmiita muuttamaan itsessään mitään, mutta minun pitäisi feikata tykkääväni heistä? Olen ollut nyt 15 v yksin, koska en jaksa enää draamaa. Viimeisin ex jäi vainoamaan eron jälkeen, joten ei kiitos minulle enää. Ilmeisesti miehet ei taistele vaan alkavat hankaliksi sille, jossa roikkuvat? 

Vierailija kirjoitti:

Ensinnäkään mä en aio ikinä naimisiin edes koska pääsee nopeammin miehestä eroon tarvittaessa. Toisekseen mä ottaisin sinun sijassa eron heti, koska pettäjä pettää aina. Uudelleen ja uudelleen. Mutta oman elämäs sä tuhlaat tuossa jahkaamisessa, tee mitä haluat.

Kenen sinun? Aloituksessa ei ainakaan sanota mitään ap:n tilanteesta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmasti en kiusallakaan tekisi mitään. Siinähän sitten toinen nainen odottaisi 10 vuotta, että vaimo ottaa eron. Ei tulisi tapahtumaan, mahdollinen avioeron vireille laittaminen jäisi miehelle.

Keskittyisin itselle tärkeisiin asioihin, kuten opiskeluun, yritysideaan ja lapsiin.

Eikö tuo olisi aika kuluttavaa? Entäs oma onnellisuutesi ja mahdollisuus molemminpuoliseen, kunnioitusta ja rehellisyyttä sisältävään suhteeseen? Tuo kuulostaa vain kostolta, missä kohtelet samalla itseäsi huonosti. 

Tietenkin nuo mainitsemasi lapset, yritysidea ja opiskelut ovat hienoja asioita, olet niissä vahvoilla ja saat tyydytystä, mutta tuollainen pettävä mies on kuin kiviriippa, kun se melko varmasti haluaa koko kakun ja kirsikat kakun päältäkin, ja nauttii kun kotona on fiksu vaimo ja toinen tyydyttää haluja muualla. Ei ole pakottavaa tarvetta erota.

Tilanne vaan junnaa päällä, kakkonen pitää miehestä kiinni ja sinulla aika kuluu hukkaan romanttisella osa-alueella.

Entä jos ei edes kaipaa mitään romanttista osa-aluetta? 

Sitten ylläpitää kylmää kulissia ja pelkää sen romahtavan julkisesti.

Kannattaa kasvattaa itsekunnioitus.

Että sun itsekunnioitus on kiinni siitä, mitä puoliso tekee ja miten siihen suhtaudut. Ok. 

Vierailija kirjoitti:

Minusta olisi hupaisaa, että joku pokaisi mieheni ja sitten kuvittelisi, että minä ottaisin eron. Ihan antaisin tilanteen jatkua vaikka maailman tappiin. Todennäköisesti ottaisin itsekin rakastajan - nainen kun löytää ihan Ok-hyviä miehiä helposti.

Niin huonoa itsetuntoa minulla ei ole, että lähtisin tuosta suupielet alaspäin uhriutumaan ja eroamaan. Olen ollut itsenäinen koko avioliiton ajan, eikä tuollainen muuttaisi itsenäisyyttäni.

Höpise sinä vaan. 

Naurettavaa, jos jostakin, joka ei sinua edes halua, pitää taistella. Parisuhde (tai ystävyys) perustuu vapaaehtoisuuteen, pakolla siitä tulee vankila, josta haluaa karata. Vanginvartijaksi ryhtyminen ei kiinnosta, mies saisi mennä, jos hän sitä haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen murtanut kaksi naista henkisesti.  Joskus on sellainen tilanne, että ero voi olla lähes mahdoton, jos on velkainen talo täynnä lapsia vieraalla paikkakunnalla ja toinen siinä sitten huomaa löytäneensä elämänsä naisen. Puolisoon ei voi vaikuttaa muulla, kuin hyvällä, mutta se tuntuu kommasti tehoavan.  Puolison johtava asema työelämässä saa liikkeelle tarmokkaita yksinhuoltajia, jotka ovat päättäneet tehdä jotakin repäisevää kurjalle pikku elämälleen.  Parisuhde kestänyt jo yli 50 vuotta, joten kyllä siihen ylä- ja alamäkiä mahtuu.  En ole itsekään mikään pulmunen.

Mielenkiintoinen tämä kirjoituksesi. Murtuneilla naisilla tarkoitat varmaan miehesi kakkosia, kenties näitä yksinhuoltajia.

"Mieheen voi vaikuttaa vain hyvällä". Avaatko vähän miten olet toiminut, kun minulla on kokemusta vain siitä kuinka mies menee täysin sekaisin, kun tuollainen saalistaja on päässyt sen pään sisälle. Mies jopa kehuu "uutta työkaveriaan" niin vuolaasti, että paljastaa itsensä jo kättelyssä :D

Olen jo iäkäs, en varsinaisesti aio enää toimia eikä tarvitsekaan, kun mies on jo rauhoittunut telkkarin ääreen, eikä kukaan häntä enää yritä, mutta tämä nyt vaan on todella kiinnostava pointti. Onko noille munistaan seonneille ukoille jotain, mikä muuttaa ns. laivan suunnan?

Tämä on aika vaikea kysymys.  Yleensä tällaiset tilanteet osuvat kohdalle silloin, kun niitä vähiten osaa odottaa.  En pidä vielä niin vaarallisena, jos mies puhuu kovasti jostain uudesta työkaverista, mutta sitten, kun puheet lakkaa, on syytä huolestua. Oma kärsivällisyys ja ystävällisyys on parasta, sillä melko nopeasti se toinen alkaa osoittaa kärsimättömyyttä ja erilaisia vaatimuksia.  Hän myös osoittaa vastenmielisyyttä miehen perhettä kohtaan.  Olenkin jättänyt henkilökohtaisia tavaroitani, vihkikuvia, lasten tavaroita ym. miehen työpaikalle, työasunnolle ja autoon, että kaikesta näkyy, että hän elää täysipainoista perhe-elämää.  Mies ei tällaisia huomaa, mutta nainen kyllä. 

 

 Kerran, kun tilanne oli aika paha, ehdotin miehelle, että lähtisimme kahdestaan lomalle, koska emme ole yhteentoista vuoteen olleet kahdestaan missään.  Kimpsutimme lapset sukulaisiin ja reissasimme kahdestaan pitkin suomea.  Meillä oli niin mukavaa..  Puhuimme ja teimme sellaisia asioita, joita emme enää muistaneetkaan.  Siitä piti tulla avioeromatka, mutta toisin kävi.  Tämä toinen henkilö olikin sitten täysin hiilenä.  Hän kyllä yritti uhkailla ja kiristää ym. mutta kyllä se siitä hiipui.

 

Oma tilanteeni on nykyisi saman kaltainen, kuin sinulla.  Pärjäisin hyvin itsekseni, jos sellainen tilanne tulisi, mutta olemme kuitenkin hyviä kumppaneita ja viihdymme toistemme seurassa.  Nautimme aikuisista lapsista ja lastenlapsista.  Miehelläni oli tapana potea noin kerran kymmenessä vuodessa jonkinlaista kympin kriisiä aina, kun uusi vuosikymmen täyttyi.  Hänellä ne olivat enemmän sellaisia ihastumisia, kuin fyysistä pettämistä, mutta kyllä siitäkin kokemusta on.  Jos puolisolla ei ole sairaanloista mustasukkaisuutta, alkoholismia tai väkivaltaa, en suosittelisi kovin herkästi eroamaan.  Kaikissa suhteissa tulee aina parempia ja huonompia aikoja.

"Olenkin jättänyt henkilökohtaisia tavaroitani, vihkikuvia, lasten tavaroita ym. miehen työpaikalle, työasunnolle ja autoon, että kaikesta näkyy, että hän elää täysipainoista perhe-elämää.  Mies ei tällaisia huomaa, mutta nainen kyllä."

 

Tuo sun toimintasi juuri paljastaa, että teidän suhde on varsin heikolla pohjalla. Jos suhde todella toimisi ja olisi täysipainoista, sinun ei tarvitsisi todistella miehesi sitoutumista kolmannelle osapuolelle tai jättää tavaroita näkyville. Tuo on todella selvä merkki epävarmuudesta ja luottamuksen puutteesta.

Tämähän ei ole minun normaalia käytöstäni, vaan kysymyksessä oli sotatila.  joku oli jo astunut reviirilleni ja minulla oli aika paljon pelissä jo lastenkin vuoksi.  Tunsin myös, etten ollut valmis luopumaan tästä ihmisestä.

Miksi ylipäätään joudut olemaan sellaisessa tilanteessa, että joudut sotimaan miehestä? Sehän on sen miehen tehtävä tehdä sille toiselle naiselle selväksi, että hän on onnellisesti naimisissa sinun kanssa ja että häntä ei kiinnosta sen toisen naisen lähestymisyritykset.

On täysin säälittävää edes kuvitella olevansa jonkun ihmisen puolesta sotatilassa - etenkin jos tuo häntäheikki on lähes pettänyt. Ei jumalauta en jaksa ihmisyyttä.

Tämä! Lisäksi: missä kaikki miesten taistelukeetomukset naisistaan? Ai niin - niitä ei ole!

Ne on niitä, joille hankitaan lähestymiskielto. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä meitä on naisia jotka eivät suostu naimisissa olevien miesten saaliiksi.Täällä yksi.Usein kieltäytyminen johtaa siihen, että mies suuttuu minulle kun huomautan, että hänellä on vaimo kotona jota ajatella ja en lähde kodinrikkojaksi. Torjutuksi tuleminen on miehelle kova paikka kun himoissaan yrittää.Vaimot eivät tiedä kuinka paljon näitä miehiä lopulta on->todella paljon.Eivät halua uskoa.Outoa on minusta, että näin miehiin törmään jopa ystäväpiirissä ja etenkin työpaikoilla.

Miksi vaimot eivät tietäisi miten varatut miehet ovat valmiita pettämään? Kyllä meitäkin yritetään iskeä, mekin käymme viihteellä ja olemme töissä missä on miespuolisia työkavereita. Ei meillä mitään perheenäidin leimaa otsassa ole. Meitä on hyvännäköisiä ja säilyneitä, vaikka on lapsia tehtynä ja nainen vaan paranee kun kolmekymppiä tulee täyteen.

Säälittää, kun mies vonkaa, vaikka kerron että olen varattu. "Mitä sillä on väliä, ja jätä se mies", ja koko repertuaari jotta pääsee salaisesti hommiin. 

Kotona odottelee oma vaimo, ja hänellekin saattaisi seksi kelvata, ainakin siitä päätellen mitä monet kaltoinkohdellut ja miehiensä pettämät kertovat ja kuinka "miehen kakkossuhde tuli täysin puskista, mitään erityisiä ongelmia ei liitossa ollut". 

Minulle on jopa pari naapurin miestäkin ehdotellut, vaikka en mikään tyrkky todellakaan ole. Tuntuu, että sepalukset alkavat pullottaa jos pelkästään hyvää päivää toivotat, niin valmiita ollaan. Ja yleinen tarina yleensä on, kun vaimo ei ymmärrä, itse mies on tietenkin kiltti ja ihana ja vaimo totaalinen hirviö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmasti en kiusallakaan tekisi mitään. Siinähän sitten toinen nainen odottaisi 10 vuotta, että vaimo ottaa eron. Ei tulisi tapahtumaan, mahdollinen avioeron vireille laittaminen jäisi miehelle.

Keskittyisin itselle tärkeisiin asioihin, kuten opiskeluun, yritysideaan ja lapsiin.

Eikö tuo olisi aika kuluttavaa? Entäs oma onnellisuutesi ja mahdollisuus molemminpuoliseen, kunnioitusta ja rehellisyyttä sisältävään suhteeseen? Tuo kuulostaa vain kostolta, missä kohtelet samalla itseäsi huonosti. 

Tietenkin nuo mainitsemasi lapset, yritysidea ja opiskelut ovat hienoja asioita, olet niissä vahvoilla ja saat tyydytystä, mutta tuollainen pettävä mies on kuin kiviriippa, kun se melko varmasti haluaa koko kakun ja kirsikat kakun päältäkin, ja nauttii kun kotona on fiksu vaimo ja toinen tyydyttää haluja muualla. Ei ole pakottavaa tarvetta erota.

Tilanne vaan junnaa päällä, kakkonen pitää miehestä kiinni ja sinulla aika kuluu hukkaan romanttisella osa-alueella.

Entä jos ei edes kaipaa mitään romanttista osa-aluetta? 

Sitten ylläpitää kylmää kulissia ja pelkää sen romahtavan julkisesti.

Kannattaa kasvattaa itsekunnioitus.

Että sun itsekunnioitus on kiinni siitä, mitä puoliso tekee ja miten siihen suhtaudut. Ok. 

Nimenomaan näin. Itseään kunnioittava ihminen lähtee tilanteesta, jossa toinen pettää eikä kunnioita häntä. Hän ei jää kiusaamaan pettäjää, vaan arvostaa itseään niin paljon, ettei suostu tuhlaamaan sekuntiakaan sellaisen ihmisen seurassa, joka ei hänen läsnäoloaan ansaitse. Hän asettaa rajansa selkeästi, suojaa oman henkisen hyvinvointinsa ja valitsee ympärilleen ihmisiä, jotka arvostavat ja kunnioittavat häntä aidosti. Se kosto saattaa tuntua hetkellisesti makealta, mutta jos pysähdyt miettimään, niin kyllähän se on psykologisesti melko sairasta tehdä katkeruudesta oma identiteetti ja jäädä tietoisesti roikkumaan kuolleeseen suhteeseen vain vahingoittaakseen sitä toista.