Lue keskustelun säännöt.
Miksi ihmeessä vaihdevuosissakin "pitää" olla vielä halukas?
16.08.2023 |
Tiedättehän ne kaikki jutut "Seksi voi jatkua elämän loppuun asti", "Maija löysi seksuaalisuutensa vaihdevuosien jälkeen", "Miksi vaihdevuosi-ikäiset eivät hae apua seksiin", "Seksin ei tarvitse loppua vaihdevuosiin", "Vaihdevuosissa seksi on ihana mahdollisuus". Entä jos onkin tyytyväinen siihen, että seksi loppui eikä kaipaa sitä pätkääkään? Tuskin olen ainut. Sanotaan, että halukkaat vaihdevuosi-ikäiset naiset ovat tabu, mutta todellisuudessa heistä on mediassa jatkuvasti juttuja. Koskaan ei kirjoiteta naisista, jotka eivät seksiä enää kaipaakaan eivätkä ole kokeneet mitään "seksuaalista herätystä" neli- tai viisikymppisenä.
Kommentit (2165)
Vierailija kirjoitti:
Olen halukas keski-ikäinen nainen ja minulla on onnekseni halukas keski-ikäinen mies. Silti tämän ketjun lukeminen tuntuu pelottavalta. On hurjaa miten vihamielisesti pariskunnat tuntuvat suhtautuvan toisiinsa. Tuntuisi kamalalta ajatukselta, että jos haluni loppuvat vaihdevuosiin, mieheni raivostuisi ja vaatisi minua harrastamaan silti seksiä eron tai pettämisen uhalla. Halujen loppuminen on kuitenkin asia jolle en voisi mitään.
En myöskään osaa kuvitella että itse suoltaisin mieheni päälle tällaista vihaa jos hänellä hormonitoiminnan muuttuessa loppuisi halut. Vaikka olen hyvin seksuaalinen, en voisi jättää häntä täysin luonnollisen ja normaalin ilmiön vuoksi. En voi myöskään kuvitella että alkaisin harrastaa seksiä jonkun muun kanssa. Ei se ole sama asia. On jotenkin irvokasta ja kylmää edes ehdottaa sellaista ratkaisua.
Vaikka mieheni muuttuisi haluttomaksi, en koe että joutuisin hylkäämään seksuaalisuuteni. Olen mennyt elämässä läpi vuosia ennen ensimmäistä suhdettani, vuosia sinkkuna, kausia miehen ollessa poissa tai sairaana. Olen kyllä ollut seksuaalinen kaikki nuo ajat vaikka en olekaan harrastanut seksiä vieraiden tai maksullisten kanssa. Olen aina osannut tyydyttää itseni täysin ja siksi seksielämäni ei ole koskaan joutunut tauolle vaikka kumppania seksiin ei olisi ollut.
Mutta miksi se on niin tärkeää päästä kieltämään se seksi siltä toiseltakin? En kertakaikkiaan ymmärrä miksei se avoin suhde haluttomalle käy. Minusta se on juuri suuri rakkauden osoitus, ettei halua kieltää toiselta seksielämää vaan sillä perusteella ettei itseä nappaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni tuntuu ajattelevan, että naiset jotenkin piruuttaan päättävät etteivät halua ja pistävät haarat kiinni. No, ehkä joku niin tekeekin, mutta se ei ollut tämän ketjun aihe vaan normaali iän mukana tuleva libidon lasku. Se on edessä käytännössä kaikilla, jotka elävät riittävän vanhoiksi. Ajankohta voi vaan vaihdella. Jollain muutoksen aiheuttaa vaihdevuosien hormonimuutoksen, joillain iän myötä tulevat sairaudet ja jollain kumppanin libidon/kykyjen heikkeneminen.
Ajatteleeko? En minä ainakaan usko, että kovin moni ajattelee että haluttomuus on tahallista. Mutta osa ajattelee, että haluttomuudesta huolimatta kumppania voisi pitää hyvänä, jos kuuluu niihin joille se seksi ei ole suorastaan vastenmielistä ja rikkovaa, vaan se on halujen kaikottua edelleen suht neutraali asia.
Ja toiset ajattelee, että haluttomuuden syystä ja tahallisuudesta riippumatta tilanteelle pitää löytää ratkaisu, joka ei voi ainakaan automaattisesti olla se että yksi puoliso sanelee molempien seksielämän lopullisesta päättymisestä.
Minusta tuntuu, että osa tämän ketjun haluttomista ajattelee, että kun saadaan niille halukkaille riittävän hyvin perusteltua ettei se haluttomuus ole omaa syytä, niin yhtäkkiä halukkaiden tarpeet taikaiskusta häviää tai ainakin niiden mitätöiminen tulee hyväksytymmäksi.
Halujen hiipuminen pitkässä suhteessa on tosiaan täysin normaalia ja harvemmin haluttoman omaa syytä. Yhtä normaalia on myös halujen säilyminen, ja pitkäaikaisen seksittömyyden johtaminen eroon tai uskottomuuteen. Ei ole olemassa sellaista perustelua, jolla voisit sitoa toisen vangiksi epätyydyttävään suhteeseen.
Kuinkakohan monta kertaa tässä keskustelussa on todettu, että erota saa. Tai paremminkin, että erota pitää (jos ei luontevasti löydetä mitään muuta ratkaisua). Kukaan ei nähdäkseni ole kehottanut jäämään huonoon suhteeseen tai kehottanut ketään vapaudenriistoon. Päinvastoin, uskon haluttomien olevan hyvin helpottuneita, että tyytymättömät puolisot lähtevät. Osa saattaa itsekin tehdä eroaloitteen, kun ei kestä puolison painostusta. Se ei poista sitä tosiasiaa, että monen haluttoman puoliso on seksin loppumisesta huolimatta tyytyväinen suhteeseen ja haluaa jäädä.
Kyllä, joillekin voi olla ok hoitaa puoliso esim. käsin. He voivat niin tehdä. Osalle se ei ole ok, ja heidän ei niin tarvitse tehdä. Silloinkin puoliso voi erota, jos on tyytymätön. Joillain taas se halukkaampi osapuoli voi kokea liian oudoksi, että toinen vain tyydyttää hänet saamatta itse tyydytystä, eikä itse halua sitä.
Jos kumpikaan ei sitä seksiä halua ja se on ihan okei, niin mikä on sellaisessa suhteessa se ongelma mistä pitää keskustella? Pääasiassa kai ongelmana on juuri ne suhteet, joissa toinen edelleen haluaa ja kärsii jatkuvasta torjutuksi tulemisesta. Jos molemmat on samalla sivulla asian kanssa niin ei kai se kenellekään kuulu. Saa sitä ihmiset olla selibaatissa vaikka koko ikänsä. Minäkin tunnen alle 30 v pareja joilla ei ole seksiä, mutta ei he koe mitään tarvetta hakea sille siunausta ulkopuolelta.
Ja tässä ketjussa on kyllä useammassa kommentissa syyllistetty jättäjiä tai avoimen suhteen haikailijoita. Vain osa on ollut tuota mieltä, että vapaasti saa lähteä jos ei suhteen uusiksi sanellut speksit kiinnosta. (Osa myös sitä mieltä, ettei avosuhde käy, mutta diskreetisti voi käydä vieraissa.)
Moni on varmaan pettynyt siihen, että loppuelämän suhteesta puhunut mies/nainen ei kestäkään vanhenemisen muutoksia parisuhteessa. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että avioeroa voi hakea yksin eikä siihen edes tarvita syytä. Jokainen saa erota, kun on tyytymätön. Vaikka se varmasti tuntuu aluksi pahalta, uskoisin molempien lopulta ymmärtäneen, että oli naimisissa väärän ihmisen kanssa. Ihanteellista tietysti olisi, jos tekisi kumppanille selväksi, että suhde jatkuu vain niin kauan kuin on seksiä. Silloin molemmat tietävät, haluavatko pysyä suhteessa vai etsiä eri tavalla ajattelevan kumppanin.
Onko se viisikymppisenä seksin lopettanut kertonut etukäteen odottavansa, että hänellä on oikeus lopettaa yksipuolisella päätöksellä molempien seksielämä 20 vuotta etuajassa? Minusta sellainen odotus on niin absurdin kohtuuton, ettei sellaista voi vaan ominpäin olettaa ja kuvitella sen sitovan toista.
Ja kyllähän moni sen sanookin, että odottaa että parisuhteessa on myös seksielämää. Seskittömyyshän on hirveän yleinen syy eroon. Itse en näe, että yksikään kumppanini olisi elänyt siinä harhaluulossa, että lapun voi laittaa yksipuolisella ilmoituksella luukulle ja kuvitella kaiken jatkuvan kuten ennenkin. En tajua millainen ihminen kuvittelee sellaista.
Tietenkin muutoksista on hyvä keskustella. Koita kuitenkin ymmärtää, ettei tässä ole kyse siitä että nainen vain kysyisi mieheltä: "Haluatko, että haluan seksiä kuolemaan asti" ja sitten vastauksen saatuaan päättää ettei ole haluton. Kukaan ei pysty vaikuttamaan siihen, miten hormonitoiminnan muutokset vaikuttavat omaan kroppaan. Kaikki eivät voi edes käyttää hormonihoitoa.
Kyllähän molemmilla on tiedossa, että jossain vaiheessa seksi käytännössä 100 % varmuudella loppuu (ellei toinen kuole nuorena onnettomuudessa), jos suhdetta aiotaan jatkaa elämän loppuun. Tarkkaa ikää ei tietysti pysty ennustamaan. On silti varsin yleisessä tiedossa, että monen naisen libido heikkenee vaihdevuosien aikana. Samalla tavalla naiset tietävät, että monen miehen kyky heikkenee, eikä vaiva välttämättä hoidu lääkkeellä (eivätkä kaikki voi lääkkeitä käyttää).
Se, että odottaa parisuhteelta seksielämää on eri asia kuin se, että odottaa seksielämän jatkuvan elämän loppuun asti.
Samoin kuin se että mitä jää kun seksi ei enää tunnu kummastakaan kiinnostavalta. Jäisikö kuitenkin kiintymys? Ystävyys? Sopimus yhteisestä välittämisestä?
On tuo nyt aika merkillistä että seksistä on saatu tehtyä jotakin, mitä se ei ole: se ei ole välttämäöntä hyvälle, sisältörikkaalle tai rakkaudelliselle elämälle. Toisinpäin: seksi jopa tunnutaan haluttavan irroittaa noista asioista pakkomielteeksi, addiktioksi. Tämä ajatusmaailma on narsistin, hänelle seksi on itsetyydytystä ja oman viehätysvoiman mittauttamista. Ei muuta.
Täytyykö kaikkien nyt pyrkiä olemaan tuollaisia vain koska joku (narsistinen, vaikutusvaltainen taho) niin
painostaa? Kyllä seksistäkin saa velvollisuuden tehtyä aivan ulkopuolisten toimesta. Dystopiassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni tuntuu ajattelevan, että naiset jotenkin piruuttaan päättävät etteivät halua ja pistävät haarat kiinni. No, ehkä joku niin tekeekin, mutta se ei ollut tämän ketjun aihe vaan normaali iän mukana tuleva libidon lasku. Se on edessä käytännössä kaikilla, jotka elävät riittävän vanhoiksi. Ajankohta voi vaan vaihdella. Jollain muutoksen aiheuttaa vaihdevuosien hormonimuutoksen, joillain iän myötä tulevat sairaudet ja jollain kumppanin libidon/kykyjen heikkeneminen.
Ajatteleeko? En minä ainakaan usko, että kovin moni ajattelee että haluttomuus on tahallista. Mutta osa ajattelee, että haluttomuudesta huolimatta kumppania voisi pitää hyvänä, jos kuuluu niihin joille se seksi ei ole suorastaan vastenmielistä ja rikkovaa, vaan se on halujen kaikottua edelleen suht neutraali asia.
Ja toiset ajattelee, että haluttomuuden syystä ja tahallisuudesta riippumatta tilanteelle pitää löytää ratkaisu, joka ei voi ainakaan automaattisesti olla se että yksi puoliso sanelee molempien seksielämän lopullisesta päättymisestä.
Minusta tuntuu, että osa tämän ketjun haluttomista ajattelee, että kun saadaan niille halukkaille riittävän hyvin perusteltua ettei se haluttomuus ole omaa syytä, niin yhtäkkiä halukkaiden tarpeet taikaiskusta häviää tai ainakin niiden mitätöiminen tulee hyväksytymmäksi.
Halujen hiipuminen pitkässä suhteessa on tosiaan täysin normaalia ja harvemmin haluttoman omaa syytä. Yhtä normaalia on myös halujen säilyminen, ja pitkäaikaisen seksittömyyden johtaminen eroon tai uskottomuuteen. Ei ole olemassa sellaista perustelua, jolla voisit sitoa toisen vangiksi epätyydyttävään suhteeseen.
Kuinkakohan monta kertaa tässä keskustelussa on todettu, että erota saa. Tai paremminkin, että erota pitää (jos ei luontevasti löydetä mitään muuta ratkaisua). Kukaan ei nähdäkseni ole kehottanut jäämään huonoon suhteeseen tai kehottanut ketään vapaudenriistoon. Päinvastoin, uskon haluttomien olevan hyvin helpottuneita, että tyytymättömät puolisot lähtevät. Osa saattaa itsekin tehdä eroaloitteen, kun ei kestä puolison painostusta. Se ei poista sitä tosiasiaa, että monen haluttoman puoliso on seksin loppumisesta huolimatta tyytyväinen suhteeseen ja haluaa jäädä.
Kyllä, joillekin voi olla ok hoitaa puoliso esim. käsin. He voivat niin tehdä. Osalle se ei ole ok, ja heidän ei niin tarvitse tehdä. Silloinkin puoliso voi erota, jos on tyytymätön. Joillain taas se halukkaampi osapuoli voi kokea liian oudoksi, että toinen vain tyydyttää hänet saamatta itse tyydytystä, eikä itse halua sitä.
Jos kumpikaan ei sitä seksiä halua ja se on ihan okei, niin mikä on sellaisessa suhteessa se ongelma mistä pitää keskustella? Pääasiassa kai ongelmana on juuri ne suhteet, joissa toinen edelleen haluaa ja kärsii jatkuvasta torjutuksi tulemisesta. Jos molemmat on samalla sivulla asian kanssa niin ei kai se kenellekään kuulu. Saa sitä ihmiset olla selibaatissa vaikka koko ikänsä. Minäkin tunnen alle 30 v pareja joilla ei ole seksiä, mutta ei he koe mitään tarvetta hakea sille siunausta ulkopuolelta.
Ja tässä ketjussa on kyllä useammassa kommentissa syyllistetty jättäjiä tai avoimen suhteen haikailijoita. Vain osa on ollut tuota mieltä, että vapaasti saa lähteä jos ei suhteen uusiksi sanellut speksit kiinnosta. (Osa myös sitä mieltä, ettei avosuhde käy, mutta diskreetisti voi käydä vieraissa.)
Moni on varmaan pettynyt siihen, että loppuelämän suhteesta puhunut mies/nainen ei kestäkään vanhenemisen muutoksia parisuhteessa. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että avioeroa voi hakea yksin eikä siihen edes tarvita syytä. Jokainen saa erota, kun on tyytymätön. Vaikka se varmasti tuntuu aluksi pahalta, uskoisin molempien lopulta ymmärtäneen, että oli naimisissa väärän ihmisen kanssa. Ihanteellista tietysti olisi, jos tekisi kumppanille selväksi, että suhde jatkuu vain niin kauan kuin on seksiä. Silloin molemmat tietävät, haluavatko pysyä suhteessa vai etsiä eri tavalla ajattelevan kumppanin.
Onko se viisikymppisenä seksin lopettanut kertonut etukäteen odottavansa, että hänellä on oikeus lopettaa yksipuolisella päätöksellä molempien seksielämä 20 vuotta etuajassa? Minusta sellainen odotus on niin absurdin kohtuuton, ettei sellaista voi vaan ominpäin olettaa ja kuvitella sen sitovan toista.
Ja kyllähän moni sen sanookin, että odottaa että parisuhteessa on myös seksielämää. Seskittömyyshän on hirveän yleinen syy eroon. Itse en näe, että yksikään kumppanini olisi elänyt siinä harhaluulossa, että lapun voi laittaa yksipuolisella ilmoituksella luukulle ja kuvitella kaiken jatkuvan kuten ennenkin. En tajua millainen ihminen kuvittelee sellaista.
Tietenkin muutoksista on hyvä keskustella. Koita kuitenkin ymmärtää, ettei tässä ole kyse siitä että nainen vain kysyisi mieheltä: "Haluatko, että haluan seksiä kuolemaan asti" ja sitten vastauksen saatuaan päättää ettei ole haluton. Kukaan ei pysty vaikuttamaan siihen, miten hormonitoiminnan muutokset vaikuttavat omaan kroppaan. Kaikki eivät voi edes käyttää hormonihoitoa.
Kyllähän molemmilla on tiedossa, että jossain vaiheessa seksi käytännössä 100 % varmuudella loppuu (ellei toinen kuole nuorena onnettomuudessa), jos suhdetta aiotaan jatkaa elämän loppuun. Tarkkaa ikää ei tietysti pysty ennustamaan. On silti varsin yleisessä tiedossa, että monen naisen libido heikkenee vaihdevuosien aikana. Samalla tavalla naiset tietävät, että monen miehen kyky heikkenee, eikä vaiva välttämättä hoidu lääkkeellä (eivätkä kaikki voi lääkkeitä käyttää).
Se, että odottaa parisuhteelta seksielämää on eri asia kuin se, että odottaa seksielämän jatkuvan elämän loppuun asti.
Tuskin kukaan nyt ihan kalkkiviivoille dementiaosastolle saakka kuvittelee sen seksielämän jatkuvan. Mutta onhan se nyt eri asia olla fyysisesti hyväkuntoinen ja sellaisessa iässä, että olisi vielä ihan realistiset mahdollisuudet saada jonkun muun kanssa kenties kymmeniä hyviä vuosia lisää. Viisikymppinen voi olla tässä tilanteessa. Itse tunnen 60-70+ leskiä joilla on uudella kierroksella vielä täysipainoista rakkauselämää.
Joka tapauksessa todellisuus on se, että kumpi tahansa voi hormonitoiminnan muutoksien vuoksi menettää halut, eikä voi itse vaikuttaa siihen kuten ei siihenkään, missä iässä niin tapahtuu. Jos olet sitä mieltä, että tässä tapauksessa vaihtoehdot ovat haluton seksi tai avioero, suosittelen kertomaan siitä puolisolle jo etukäteen.
Parittomat naiset voivat ihan vapaasti olla haluamatta seksiä, mutta parisuhteessa olevien toivoisin ajattelevan toisin. En ainakaan omaa seksielämääni halua lopettaa toisen päätöksellä. Perheeni hajoaisi siihen ja se olisi musertava paikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monessa viestissä on tullut ilmi (en tiedä onko kuitenkin yhden kirjoittajan tekstiä), että eniten ärsyttää se kun toinen on tyytyväinen elämäänsä ja itse ei. Eli jonkinlainen katkeruus ja ärsyyntyminen siitä, että toinen on onnellinen ilman halujakin. Lisäksi läpi tunkee myös se ajatus, että halujen loppuminen olisi jonkinlainen päätös. Yhtenä aamuna vaan herää ja tuumaa, että ei saakeli, nyt muuten loppuu seksihalut.
Kyllä, ja myös vaikuttaa siltä, että joittenkin mielestä seksihalujen loppuminen on joku valinta joka tehdään ihan miesten kiusaksi
Ei se ole valinta mutta tiettyyn määrään se on valinta että mitä siitä seuraa suhteelle.
On kyllä erittäin vastenmielinen ajatus, että kumppani suostuisi vastentahtoisesti seksiin, vain siksi että minun tarpeet tyydytetään. En halua sellaista seksiä. Joko sellaista, että molemmat siitä nauttii, tai sitten yksin.
Tätä aina jankataan ja unohdetaan että sen ei nimenomaan pitäisi olla vastentahtoista. Vaan asia jota tehdään rakkaudesta ja halusta tuottaa toiselle hyvää oloa. Aika normaali asia hyvässä parisuhteessa siis.
..mutta ei kuitenkaan toisinpäin, jos seksittömyys tuo tuottaa sille toiselle osapuolelle hyvää oloa?
Jos se että ei tee jotain tuottaa itsessään erityistä nautintoa niin silloin kyseessä on kyllä joku aika harvinainen psykologinen häiriö. Ei minulle tuota nautintoa se että en pelaa tennistä vaikka en tenniksestä välitäkään. Se on vain täysin neutraali tunne että en pelaa.
Mutta toisaalta, se että pakotat toisen pelaamaan vaikkei sitä yhtään kiinnostaisi, tuottaa sille toiselle epämukavan olon. Yleensä sellaiset harrastukset loppuu aika lyhyeen, jossa toinen on mukana vain toisen mieliksi, kun kyllähän se pilaa sitä nautintoa tekemisestä jos ei toista vähääkään kiinnosta.
Olen eri, mutta henkilökohtaisesti en ole kiinnostunut parisuhteesta, jossa minun kehoni koskeminen tuottaa toiselle epämukavan olon. Kyllä parisuhde on silloin ohi kun toisen kosketus ällöttää.
Se on sun valinta se. Tosin, se ettei halua seksiä tai mitään seksuaalista, ei ole sama asia kuin se että pitäisi toisen vartaloa ällöttävänä eikä halua ollenkaan koskea.
Mutta kertooko/kehuuko haluton tätä toiselle? Ei.
Ja silloin ilman jäävä tietenkin miettii mikä hänessä on vikana kun ei kelpaa, onko ruma ja iljettävä.
No niin, taas päästään siihen, että haluttomuutta pidetään jotenkin epänormaalina. Jos ymmärrettäisiin ja olisi yleisessä tiedossa, että se on luonnollinen osa ihmisen elinkaarta että ne halut vaan vähenee ja häviää, joko tilapäisesti tai osittain, niin olisi varmasti sen puolisonkin helpompi olla. Kun ei tarvitsisi miettiä että onko vika minussa. Haluttomuus ei myöskään missään määrin estä kehumasta puolisoa tai keskustelemasta asioista, tai estä tarjoamasta hellyyttä muilla tavoin, vaikka niin täällä koetetaan väittää. Toki, jos seksi on ainoa tapa jolla kykenee ottamaan sitä hellyyttä vastaan niin sitten se suhde ei varmaan enää toimi.
Mutta missä vaiheessa elinkaarta? Joillakin halut loppuu kolmekymppisenä papin aameneen, toisella jatkuu pitkälle 70-v synttäreiden yli. Pitääkö vaan hyväksyä se, että omalle kohdalle osui se kaikkein surkein mäihä ja seksielämä loppuu 30-40 vuotta aiemmin kuin joillakin muilla? Kituutella puolet elämästä suosiolla selibaatissa, koska kumppanivalita olikin tyhjä arpa? Vai voisiko sille halukkaalle kuitenkin sallia mahdollisuuden toteuttaa sitä seksuaalisuutta niiden kanssa, joilla halut jatkuvat pidempään? Miten se on siltä haluttomalta pois?
Kumppanivalinta on tyhjä arpa, jos hänen halunsa loppuvat etkä saa seksiä elämäsi loppuvuosina? Hänellä ei ole mitään arvoa hyvänä, rakastettuna, vuosikymmenien kumppanina? Koskeeko tuollainen hyväksikäyttömentaliteetti vain puolisoasi vai kaikkia ihmissuhteitasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen halukas keski-ikäinen nainen ja minulla on onnekseni halukas keski-ikäinen mies. Silti tämän ketjun lukeminen tuntuu pelottavalta. On hurjaa miten vihamielisesti pariskunnat tuntuvat suhtautuvan toisiinsa. Tuntuisi kamalalta ajatukselta, että jos haluni loppuvat vaihdevuosiin, mieheni raivostuisi ja vaatisi minua harrastamaan silti seksiä eron tai pettämisen uhalla. Halujen loppuminen on kuitenkin asia jolle en voisi mitään.
En myöskään osaa kuvitella että itse suoltaisin mieheni päälle tällaista vihaa jos hänellä hormonitoiminnan muuttuessa loppuisi halut. Vaikka olen hyvin seksuaalinen, en voisi jättää häntä täysin luonnollisen ja normaalin ilmiön vuoksi. En voi myöskään kuvitella että alkaisin harrastaa seksiä jonkun muun kanssa. Ei se ole sama asia. On jotenkin irvokasta ja kylmää edes ehdottaa sellaista ratkaisua.
Vaikka mieheni muuttuisi haluttomaksi, en koe että joutuisin hylkäämään seksuaalisuuteni. Olen mennyt elämässä läpi vuosia ennen ensimmäistä suhdettani, vuosia sinkkuna, kausia miehen ollessa poissa tai sairaana. Olen kyllä ollut seksuaalinen kaikki nuo ajat vaikka en olekaan harrastanut seksiä vieraiden tai maksullisten kanssa. Olen aina osannut tyydyttää itseni täysin ja siksi seksielämäni ei ole koskaan joutunut tauolle vaikka kumppania seksiin ei olisi ollut.
Mutta miksi se on niin tärkeää päästä kieltämään se seksi siltä toiseltakin? En kertakaikkiaan ymmärrä miksei se avoin suhde haluttomalle käy. Minusta se on juuri suuri rakkauden osoitus, ettei halua kieltää toiselta seksielämää vaan sillä perusteella ettei itseä nappaa.
Useimmat haluavat yksiavioisen suhteen. En minäkään haluaisi avointa suhdetta, koska avointa suhdetta haluava todennäköisesti rakastuisi seksikumppaniinsa. Helpompaa on siis vain erota suoraan. Enkä näe järkeä siinä, että mies jatkaisi kanssa suhdetta, johon hän on tyytymätön.
Kukaan ei kuitenkaan pakota jäämään seksittömään suhteeseen. Siitä voi lähteä, jos on tyytymätön.
Vierailija kirjoitti:
Parittomat naiset voivat ihan vapaasti olla haluamatta seksiä, mutta parisuhteessa olevien toivoisin ajattelevan toisin. En ainakaan omaa seksielämääni halua lopettaa toisen päätöksellä. Perheeni hajoaisi siihen ja se olisi musertava paikka.
Mutta kun hormonimuutosten aiheuttama haluttomuus ei ole sellainen asia, jonka nainen voisi päättää. Ethän sinäkään päätä, että en sairastu syöpään, koska puolisoni ei toivo sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kummasti se on aina niin, että se joka ei halua seksiä on itsekäs, kylmä ja kiinnostunut omista tarpeistaan. Ei koskaan se, joka haluaa vaikka tietää ja näkee, että toinen ei nauti.
No koska seksi on tarve, seksin haluamattomuus ei.
Miksi joillain on sellainen tarve, ettei pysty hallitsemaan omaa käytöstään ja elämäänsä sen takia? Menettää esim. parisuhteen ja ystävyyden tuollaisen tarpeen takia? Eikö siihenkin olisi lääkkeitä olemassa, jotain hormoneja?
Minusta parisuhde on siinä vaiheessa jo menetetty, kun toinen alkaa pitää minun kehoani ja seksuaalisia tarpeitani vastenmielisenä. En minä tarvitse kämppistä, minä tarvitsen rakkaussuhteen. Ystävyyttä ei toki tarvitse seksin takia menettää - myös sen haluttoman exän kanssa voi pysyä ystävinä samalla kun etsii uutta rakkaussuhdetta jossa tulee hyväksytyksi haluineen ja tarpeineen päivineen.
Olet väärässä. Sinä vaikutat siltä, että tarvitset nimenomaan seksisuhteen, et rakkaussuhdetta. Et taida edes tietää, mitä rakkaus tarkoittaa.
Suomessa rakkaudelle on vain yksi sana ja siksi ihmiset tulkitsevat sen hirveän eri tavoin. Monissa muissa kielissä tunnetaan erikseen romanttinen ja eroottinen rakkaus ja platoninen ystävänrakkaus. Minusta on oikeastaan aika surullista, ettei joku oikein ymmärrä koko eroottisen rakkauden konseptia vaan kutistaa sen pelkäksi seksisuhteeksi. Toki varmaan sinun kaltaisellesi on yhtä ihmeellistä, miksi joku ei haluakaan perustaa suhdetta sille pelkälle platoniselle kaverirakkaudelle, vaan kaipaisi tulla myös halutuksi ja seksuaalisesti hyväksytyksi.
Kyllä minä ymmärrän halutuksitulemisen tarpeen hyvinkin. Sitä en taas ymmärrä, että suhde muuttuu heti kaverisuhteeksi seksin loputtua. Rakkautta voi osoittaa muullakin tavoin kun seksillä ja jos suhde kaatuu seksittömyyteen, ei se oikeaa rakkautta koskaan ollutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Parittomat naiset voivat ihan vapaasti olla haluamatta seksiä, mutta parisuhteessa olevien toivoisin ajattelevan toisin. En ainakaan omaa seksielämääni halua lopettaa toisen päätöksellä. Perheeni hajoaisi siihen ja se olisi musertava paikka.
Entä jos sinun omat halusi loppuvat kuin seinään eivätlä palaa, vaikka miten yrittäisit? Miten sitten suu pannaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pakko sanoa että vuosi sitten eronneena, olen iloisesti elänyt sooloseksistä nauttien. En kaipaa seksuaalisuutta läheisyyttä enää toisen ihmisen kanssa. Ero tuli meillekin miehen erektio-ongelmien, pornoriippuvuuden ja lopulta haluttomuuden vuoksi. Hellyyden tunteita toki tunnen ja niitä voin suoda lapsilleni, lemmikeilleni ja ystävilleni.
Olen huomannut että kun kerron tuttaville ja sukulaisille hymyillen että olen tyytyväinen yksin, he eivät millään tahdo uskoa sitä. Onnellinen yksin viihtyvä nainen on se todellinen hämmästelyn aihe. Meitä on paljon, ja deittiäpit vaan lisäävät meidän lukumäärää tulevaisuudessa, uskoisin.
Samoin! Just tyttö sanoi, että sä varmaan löydät jonkun matkaseuralaisen. Sanoin, että en mä seuraa tarvitse, kun ihan kiva matkustaa yksin. Oli vapaapäivä ja kiertelin kaupoilla ja oli niin kiva, kun ei tarvinnut olla puhelimessa vatvomassa, että mitä ruokaa, onko saunaa, mitä hommia. Saa tulla kotiin ja tehdä kaiken tai olla tekemättä ihan omaan tahtiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parittomat naiset voivat ihan vapaasti olla haluamatta seksiä, mutta parisuhteessa olevien toivoisin ajattelevan toisin. En ainakaan omaa seksielämääni halua lopettaa toisen päätöksellä. Perheeni hajoaisi siihen ja se olisi musertava paikka.
Entä jos sinun omat halusi loppuvat kuin seinään eivätlä palaa, vaikka miten yrittäisit? Miten sitten suu pannaan?
Pakko sitten vaan yrittää vaikka hampaat irvessä. Tai sitten ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen halukas keski-ikäinen nainen ja minulla on onnekseni halukas keski-ikäinen mies. Silti tämän ketjun lukeminen tuntuu pelottavalta. On hurjaa miten vihamielisesti pariskunnat tuntuvat suhtautuvan toisiinsa. Tuntuisi kamalalta ajatukselta, että jos haluni loppuvat vaihdevuosiin, mieheni raivostuisi ja vaatisi minua harrastamaan silti seksiä eron tai pettämisen uhalla. Halujen loppuminen on kuitenkin asia jolle en voisi mitään.
En myöskään osaa kuvitella että itse suoltaisin mieheni päälle tällaista vihaa jos hänellä hormonitoiminnan muuttuessa loppuisi halut. Vaikka olen hyvin seksuaalinen, en voisi jättää häntä täysin luonnollisen ja normaalin ilmiön vuoksi. En voi myöskään kuvitella että alkaisin harrastaa seksiä jonkun muun kanssa. Ei se ole sama asia. On jotenkin irvokasta ja kylmää edes ehdottaa sellaista ratkaisua.
Vaikka mieheni muuttuisi haluttomaksi, en koe että joutuisin hylkäämään seksuaalisuuteni. Olen mennyt elämässä läpi vuosia ennen ensimmäistä suhdettani, vuosia sinkkuna, kausia miehen ollessa poissa tai sairaana. Olen kyllä ollut seksuaalinen kaikki nuo ajat vaikka en olekaan harrastanut seksiä vieraiden tai maksullisten kanssa. Olen aina osannut tyydyttää itseni täysin ja siksi seksielämäni ei ole koskaan joutunut tauolle vaikka kumppania seksiin ei olisi ollut.
Mutta miksi se on niin tärkeää päästä kieltämään se seksi siltä toiseltakin? En kertakaikkiaan ymmärrä miksei se avoin suhde haluttomalle käy. Minusta se on juuri suuri rakkauden osoitus, ettei halua kieltää toiselta seksielämää vaan sillä perusteella ettei itseä nappaa.
Itse tuossa sanoin, että jos mieheni olisi haluton, niin ei minulle auttaisi mikään lupa paneskella muita. En halua paneskella muita, koska rakastan miestäni enkä halua seksiä ilman rakkautta. En ymmärrä miten tuo voidaan nähdä ratkaisuna, Minulle on ihan vieras ajatusmaailma, että seksin voisi erottaa rakkaussuhteesta omaksi alueekseen johon voi tuosta vaan ottaa jonkun muun tilalle. Jos miehen suhtautuminen seksiin olisi tuo, en luultavasti olisi alunperinkään pariutunut hänen kanssaan.
Vaikea tilannehan tuo toki olisi. Pitää toivoa että halut pysyvät molemmilla tai jos hiipuvat niin hiipuvat kummaltakin.
Surullinen sellainen vuosikymmenten suhde, jonka ainoa yhdessäpitävä voima on seksi.
No, eipä jää vaimolle ainakaan omaishoitajan taakkaa. Rakkaan kun naiset usein hoitaa hautaan asti vaikka ei ukko enää orgasmeja tuottaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kummasti se on aina niin, että se joka ei halua seksiä on itsekäs, kylmä ja kiinnostunut omista tarpeistaan. Ei koskaan se, joka haluaa vaikka tietää ja näkee, että toinen ei nauti.
No koska seksi on tarve, seksin haluamattomuus ei.
Miksi joillain on sellainen tarve, ettei pysty hallitsemaan omaa käytöstään ja elämäänsä sen takia? Menettää esim. parisuhteen ja ystävyyden tuollaisen tarpeen takia? Eikö siihenkin olisi lääkkeitä olemassa, jotain hormoneja?
Minusta parisuhde on siinä vaiheessa jo menetetty, kun toinen alkaa pitää minun kehoani ja seksuaalisia tarpeitani vastenmielisenä. En minä tarvitse kämppistä, minä tarvitsen rakkaussuhteen. Ystävyyttä ei toki tarvitse seksin takia menettää - myös sen haluttoman exän kanssa voi pysyä ystävinä samalla kun etsii uutta rakkaussuhdetta jossa tulee hyväksytyksi haluineen ja tarpeineen päivineen.
Olet väärässä. Sinä vaikutat siltä, että tarvitset nimenomaan seksisuhteen, et rakkaussuhdetta. Et taida edes tietää, mitä rakkaus tarkoittaa.
Suomessa rakkaudelle on vain yksi sana ja siksi ihmiset tulkitsevat sen hirveän eri tavoin. Monissa muissa kielissä tunnetaan erikseen romanttinen ja eroottinen rakkaus ja platoninen ystävänrakkaus. Minusta on oikeastaan aika surullista, ettei joku oikein ymmärrä koko eroottisen rakkauden konseptia vaan kutistaa sen pelkäksi seksisuhteeksi. Toki varmaan sinun kaltaisellesi on yhtä ihmeellistä, miksi joku ei haluakaan perustaa suhdetta sille pelkälle platoniselle kaverirakkaudelle, vaan kaipaisi tulla myös halutuksi ja seksuaalisesti hyväksytyksi.
Moni suhde kyllä nimenomaan alkaa siitä eroottisesta, romanttisesta rakkaudesta, ja kasvaa ja muuntautuu sitten pikkuhiljaa siihen platonisen rakkauden suuntaan. Ei ne ole mitenkään toisensa poissulkevia tai vastakohtaisia. Optimaalista toki olisi, että molemmat puolisot kasvaisi suhteessa samaa tahtia ja se erotiikka hiipuisi pikkuhiljaa sellaisessa iässä, jossa se on jo molemmille ok. Usein varmasti näin ei tapahdu ja asiaan liittyy enemmän tai vähemmän kipuilua, joissain tapauksissa ei jää vaihtoehdoksi kuin erota jos tyydyttävää ratkaisua ei löydy. Joskus taas halukkaampi osapuoli vaan sopeutuu. Haluttomampi osapuoli voi myös tiettyyn pisteeseen asti sopeutua ja suostua seksiin jonkin aikaa vaikkei niin tekisi mieli (ja varmaan usein näin käykin, koska ne seksihalut hiipuu hiljalleen), mutta todennäköisesti siinäkin tapauksessa se seksi pikkuhiljaa hiipuu, kun eihän se ole kiva harrastaa seksiä sellaisen kumppanin kanssa joka ei siitä nauti. Siinä jää se tärkeä halutuksi ja hyväksytyksi tulemisen kokemus vähän niinkuin saamatta, jos toinen ei ole oikein hommassa mukana ja tekee sen vaan toisen mieliksi.
Te jotka sanotte, että pitää ihan toista ilahduttaakseen silti suostua seksiin ja jos ei suostu niin on itsekäs. Ajatteletteko todella, että seksi on sille halukkaammalle osapuolelle nautinnollista, jos tietää että kumppani suostuu siihen vain toisen mieliksi? Jos kumppani ei nauti siitä, jos nyt ei vastenmielisenäkään pidä, mutta yhdentekevänä? Tuleeko siitä silloin olo, että olen rakastettu ja seksuaalisesti haluttu, jos toinen liukkarin, hormonipuikkojen tai sinisten pillereiden avulla pakottaa kroppansa pystymään seksiin, kun ei luonnostaan enää onnistuisi, ja tekee sen vain että toinen nauttisi vaikka itse ei? Minun on vaikea kuvitella saavani itsekään kovin kummoista nautintoa sellaisesta seksistä, jossa kumppani ei ole oikein mukana, ennemmin siitä tulee paha mieli ja pettymys.
Vierailija kirjoitti:
Surullinen sellainen vuosikymmenten suhde, jonka ainoa yhdessäpitävä voima on seksi.
No, eipä jää vaimolle ainakaan omaishoitajan taakkaa. Rakkaan kun naiset usein hoitaa hautaan asti vaikka ei ukko enää orgasmeja tuottaisi.
Meillä se ei ollut yhdessäpitävä voima. Se oli minulle loppujen lopuksi sellaista pakkopullaa, että ei vain kestänyt. Miehelle se oli välttämättömyys. Jos hän ei olisi ollut asian suhteen niin vaativa ja vankkumaton oikeuksistaan, niin minua olisi varmaankin innostanut enemmän. Mutta eihän siitä mitään tule, kun toinen karjuu, että nyt sitä seksiä. Ja jos ei karju, niinvalittaa, kun ei ole seksiä. Tai syyttää, että et hoida hommiasi. Ihan kuin jostain arkiaskareesta olisi kyse. Niin hänelle varmaan olikin. Minä kaipailin vähän romantiikkaa, erotiikkaa, hauskuutta. Hän ei myöskään suostunut ymmärtämään, että vaikka alastomuutta en häpeä, niin suora kattovalo ei olemun juttu.
Vierailija kirjoitti:
Parittomat naiset voivat ihan vapaasti olla haluamatta seksparisuhteessa olevien toivoisin ajattelevan toisin. En ainakaan omaa seksielämääni halua lopettaa toisen päätöksellä. Perheeni hajoaisi siihen ja se olisi musertava paikka.
Miksi ajattelet, että seksin haluaminen tai haluamattomuus olisi päätös? Harva siihen itse voi vaikuttaa ja parisuhteessa olevat varmasti kaikki toivoisivat, että seksihalut hiipuisi molemmilla puolisoilla samaa tahtia, mutta eihän se aina ihan niin mene eikä sille välttämättä mitään voi. Jos perhe siihen hajoaa niin se on tosiaan harmi, mutta ei se seksihaluton voi vaan päättää alkaa taas haluta.
Vierailija kirjoitti:
Parittomat naiset voivat ihan vapaasti olla haluamatta seksiä, mutta parisuhteessa olevien toivoisin ajattelevan toisin. En ainakaan omaa seksielämääni halua lopettaa toisen päätöksellä. Perheeni hajoaisi siihen ja se olisi musertava paikka.
Parisuhteessa olevat miehet voisi myös vähän huomioida puolisoaan ja päättää olla hankkimatta erektiohäiriötä. Olisi se musertava paikka, jos toinen yksipuolisesti päättäisi ettei saa enää piliään nousemaan.
Vierailija kirjoitti:
Huvittavaa sekin, miten jotkut 45-vuotiaat vastaavat, että he ainakin ovat vielä aktiivisia ja sellaisiksi aikovat jäädäkin. No mutta kun se on harvoin 45-vuotiaalla se haluttomuus, vaan parikyt vuotta myöhemmin. Ja jos jollain ei ole tätä prosessia vielä 60-70-vuotiaanakaan, niin hän kuuluu sitten niihin aika harvinaisiin.
Olin minäkin hyvinkin reipas vielä 52-53 v. Sitten alkoi tyssätä. Sitä ei niin vain enää syttynytkään sänkykamarikuntoon pelkällä katseella ja toisaalta taas alkoi ahdistaa jos toinen osoitti vonkauksen merkkejä. Kyllä vällyjä vielä nuorempana, n. 53, heiluteltiin ainakin pari kolme kertaa viikossa. Sitten alkoi piisata kerran ja joskus kaksi kolme viikkoakin meni iloisesti ilman sen kummempia mielitekoja.
Tuskin kukaan nyt ihan kalkkiviivoille dementiaosastolle saakka kuvittelee sen seksielämän jatkuvan. Mutta onhan se nyt eri asia olla fyysisesti hyväkuntoinen ja sellaisessa iässä, että olisi vielä ihan realistiset mahdollisuudet saada jonkun muun kanssa kenties kymmeniä hyviä vuosia lisää. Viisikymppinen voi olla tässä tilanteessa. Itse tunnen 60-70+ leskiä joilla on uudella kierroksella vielä täysipainoista rakkauselämää.