Tuleeko Kelan työmarkkinatuella toimeen ja miten?
Olen 58-vuotias ja ollut työelämässä lähes 40 vuotta. Olen nyt jäänyt työttömäksi ja työllistyminen tällä iällä on koetusti vaikeaa erityisesti vakituisiin työpaikkoihin. Olen noin vuoden verran tehnyt keikkatöitä kuitenkin niin vähän etten täytä työssäoloehtoa. En kuulu liittoon joten kohtalona on elää työmarkkinatuella joka käsittääkseni on n. 800 euroa josta maksetaan 20 % veroa. En koe olevani "Kela-loinen", ensimmäistä kertaa elämästäni olen TE-toimiston ja Kelan-asiakas. Ja ymmärrän myös työnantajia, en itsekään palkkaisi 60-vuotta lähestyvää työntekijää jos nuorempia työntekijöitä on tarjolla. Mutta miten te jotka olette samassa tilanteessa olette elämän ja talouden järjestäneet? Miten yleensä tulette toimeen päivästä toiseen? Oletteko päässeet työhaastatteluihin ja miten TE-toimisto on teihin suhtautunut -onko ollut fiilis että odotellaan että pääset eläkkeelle?
Kommentit (70)
Vierailija kirjoitti:
kärsi vain omasta typeryydestäsi.
1) ansiosidonnainen EI vaadi LIITTOON kuulumista.
2) vain idiootti jättää halvan vakuutuksen ottamatta, eli ei kuulu työttömyyskassaan.
3) vain idiootti ei säästä ja sijoita pahanpäivän varalle aina palkkatuloistaan (mikset ole saanut puskuria 40 vuodessa kasaan).
Jos olisit joka palkasta sijoittanut vaikka vain 50 €, olisi sinulla nyt puskurina 170 770 € omaisuus. Tämän omaisuuden osinkotuotot voisivat olla hyvinkin nettona 550 €/kk..
Ansisidonnaista ei ole enää, se on tuhottu
Vierailija kirjoitti:
Samanikäinen olen, ja olen tullut toimeen työmarkkinatuella + asumistuella jo vuosia, toimeentulotukea en saa.
Asumisoikeusasunto (jossa kohtuullinen vastike), ei autoa, en polta, vaatteet ostan kirpparilta ja ruoat 60 % alesta. Minulla on myös perittyä rahaa, mutta sitä en ole vielä joutunut käyttämään.
Työhaastatteluilla minua ei enää kiusata, koska en ole täysin työkykyinen, mutta kuntouttavaan työtoimintaan olen joutunut osallistumaan, ja kiusahan se on sekin erilaisine nöyryytyksineen ja seuraleikkeineen.
Miksi kuntouttavaan? Itse olen samanikäinen työttömyysuhan alainen. Olen jo päättänyt, että pyydän päästä työkokeiluun yhdistykseen, jossa olen muutenkin ollut vapaaehtoisena, toimipistekin on kävelymatkan päässä, saisin sen kulukorvauksen. Pitää vain perustella hyvin, miksi tämä työkokeilu hyödyttäisi. Luultavasti sitten otan 62-vuotiaana jo varhennetun eläkkeen, ellei töitä löydy mutta haen edelleen aktiivisesti. Mietin myös jotain yritystoimintaa, mutta en halua sijoittaa isoja rahoja tai ottaa lainaa, enkä tämänikäisenä varmaan lainoja edes saa, pankit tuntuu olevan nihkeitä mikroyrittäjiä kohtaan tällä hetkellä. Itsellä työssäkäyvä puoliso ja velaton asunto, joten sen puoleen ei hätää. Tietenkään en saisi muuta kuin työmarkkinatuen tästä syystä. Marjoja tykkään kyllä kerätä, mutta nyt lomallakin olen ehtinyt kerätä vain omaan tarpeeseen, ja lähisuvusta niille, joilla itse ei ole työ- tai terveyssyistä ole mahdollista itse kerätä. Pulloja varmaan alan katsella myös, kun olen aamulenkkeilijä joka tapauksessa. Nyt on työ turvattu kuitenkin lokakuun loppuun asti, sitten vajaa tilauskanta vuoden loppuun vielä, mutta sen jälkeen ei ole yhtään projektia tilattu - tällä alalla on tapana myydä jo vuosi eteenpäin, suunnittelutyötä kun teen. Olemme suoraan kytköksissä rakennusalaan.
Heikosti sillä tulee toimeen. Käytännössä kaikki menee ruokaan ja laskuihin. Itselläni pelkkä työmarkkinatuki ei riitä, vaan saan asumistukea ja toimeentulotukea. Aloittajan kannnattaa muistaa että laissa on minimitoimeentulotuki. Jos menee alle niin hae tukea Kelalta.
Työmarkkinatuella ei tule toimeen ilman säästöjä jos muita tukia ei nosta tai saa...tämä on fakta..
Toki nyt on suunnitteilla se yleistuki jossa työttömällä ai saisi olla enää mitään varallisuutta tukien ehtona jolloin työttömät ikäänkuin ajetaaan huutolaisiksi tällä ehdolla
Minä elän työmarkkinatuella ja tulen toimeen vain siksi että minulla on säästöjä ja asun sukulaisten vanhassa mökissä joka on kuolinpesän omistaja ja käytännössä en maksa mitään vuokraa asumisesta..
Työmarkkinatuki in nimensä mukaisesti vain tukea eli rahaa tarvii muualtakin elinkustannuksia.
Vierailija kirjoitti:
Mä saan työmarkkinatukea 760e. En tulisi toimeen ilman puolisoa.
Minä saan työmarkkinatukea 595e/ 4 viikkoa ja puoliso maksaa asumiskulut koska en saa niihin mitään tukia. Riittää se juuri ja juuri ruokaan, perustarpeisiin, lääkkeet, terveydenhoitomenot, hammashoito ja silmälasit osamaksulla.
Jos tulee liikaa laskuja samaan syssyyn niin joutuu lainaan. Jos saisi eläkkeen niin pystyisi asumiskuluihinkin osallistumaan. Kukaan ei enää työllistä 60+ vajaakuntoista. Siihen asti joudun elämään puolison siivellä.
Vierailija kirjoitti:
Minä elän työmarkkinatuella ja tulen toimeen vain siksi että minulla on säästöjä ja asun sukulaisten vanhassa mökissä joka on kuolinpesän omistaja ja käytännössä en maksa mitään vuokraa asumisesta..
Työmarkkinatuki in nimensä mukaisesti vain tukea eli rahaa tarvii muualtakin elinkustannuksia.
Tiedoksi asun sukulaisten nurkissa vanhassa mökissä ilmaiseksi vain siksi kun vastineena pidän paikat kunnossa ja vandaalit pysyy poissa asutusta mökistä.
Huonosti työmarkkinatuki riittää. ..esim hammaslääkäri laskuihin ja silmälaseihin ei riitä raha saati sitten lääkkeisiin..
Lääkäriinkään ei oikein voi mennä kun kela taksiin menee kertakäynnissä 50 euroa pelkästään liikkumiseen..siinä huomaa miten pieni raha oikeasti se 600 euroa kk työmarkkinatuki on
Hallitus han suunnittelee kaikkien Sote asiakas maksujen nostoa,alv verot nousee ja muut maksut..kohta myös taas polttoaineet...Heka nostaa taas myös asuntojen vuokria.
Samaan aikaa leikataan tukia ja jotkut aiotaan jättää tuottaa tämä samaan aikaan kun rahan tarve kasvaa kiitos hallitusten toimien..
Tämä yhtälö on täysin mahdoton
Kuinkas nykyään pärjäätte? Itse vasta putosin tmtuelle ja odottelen kauhulla miten rahat riittää...