Lue keskustelun säännöt.
Koira kuoli, onko "sopivaa" ottaa lähes heti uusi pentu.
07.08.2023 |
Kysymys saattaa tuntua naurettavalta joillekin, mutta toivon että joku saisi kiinni siitä mitä haen.
Vanha, rakas koiramme kuoli hiljattain, ei tosin vanhuuteen vaan hieman tapaturmaisesti ja olemme olleet luonnollisesti asiasta syvästi järkyttyneitä ja surullisia. Nyt olisi mahdollisuus ottaa uusi pentu, mutta suru on vielä niin läsnä että mietin jopa kuolleen koiravainaamme tunteita ja poden huonoa omatuntoa mahdollisesta uudesta pennusta. Toisaalta tuntuu, että uusi pentu saattaisi auttaa surutyössä. Tällä hetkellä tuntuu, että hukun tähän suruun. En rehellisesti sanottuna ole surrut kaikkia ihmisiäkään näin paljoa, kuin nyt.
Mitä tekisit?
Kommentit (62)
Et tarvitse mitään lupaa muilta valinnoillesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus kyllä saa ihmetellä mitä joidenkin ihmisten päässä liikkuu. Joo, sallitaan opaskoirat, huumekoirat jne. Mistä te kuvittelette viranomaisten saavan niitä koiria? Suuri osa hyötykoirista ostetaan yksityisiltä kasvattajilta. Esimerkiksi työskentelevät opaskoirat on kaikki steriloitu/kastroitu. Tarvitaan aika paljon jalostuskoiria, jotta säilyisi edes auttava geneettinen monimuotoisuus ja vältytään sairauksilta ja sisäsiitosdepressiolta. Jollei geenipooli ole riittävä, ei ole kohta niitä hyötykoiriakaan.
Jos on ihan se ja sama minkä koiran sitä itselleen hankkii sitten kun mieli tekee niin voihan sitä taukoa toki pitää.
Mutta harrastamassani rodussa on pitkät jonot, ja erityisesti jos haluaa vielä tietyltä kasvattajalta jonkun tietyn yhdistelmän koiran, se on otettava silloin kun sellainen on tyrkyllä. Itse odotin pentua melkein kaksi vuotta ja jouduin hieman tinkimään toiveistani, mutta ihanan täydellisen koiran lopulta sain.
Osanotto koiraystävän poismenon johdosta.
Sanoisin, että ota silloin, kun sinusta hyvältä tuntuu. Pennun kanssa puuhaaminen varmasti helpottaisi ikävää ja surua.
Tiedän, mitä osa ihmisistä tästä ajattelee, mutta minulle koirani ovat rakkaampia kuin osa ihmisperheenjäsenistä. Toinen sairastui äkillisesti hiljattain ja menettämisen pelko oli ja on edelleen infernaalinen. En tiedä, miten pystyn olemaan sitten, kun luopumisen aika väistämättä joskus tulee
Vierailija kirjoitti:
Koirat, kuten kaikki lemmikit, pitäisi kieltää siviileiltä. Ainoastaan huume-, opaskoirat jne olisi OK, saastuttaa ja kuluttaa luonnonvaroja. No tätä menoa se päivä nähdään aika pian.
Sinä toki et saastuta, kuluta luonnonvaroja jne.
Jos joku pitäisi kieltää, niin kaltaisesi ihmiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On ilmastoteko kun et ota enää koiraa!!!
Enää koskaan !!!
Vielä isompi ilmastoteko on, että sinä hyppäät sillalta. Mielellään heti.
Mitä se kellekään kuuluu milloin otat uuden pennun? Tee just niin kuin itsestä parhaimmalta tuntuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitkät on jonot jos tietyn rodun haluaa ja virallisesta kennelistä. Aikaa menee. On varmaan hyväkin asia. Surulle tilaa.
Ei tähän ole mitään oikeaa vastausta. Pitää vain tuntea itsensä.
Ottaisitko koiran siksi, että haluaisit harhauttaa itseäsi koska suru on liian kova?
Vai ottaisitko sen siksi, että olet koiraihminen ja että sinun normaaliin elämään kuuluu koira, eli monta lenkkiä päivässä säällä kuin säällä ja joku, joka odottaa sinua kotiin aina?
Jos pelkästään ensimmäinen, antaisin ajan vielä kulua ja ajatusten selvitä. Kun suru muuttuu kaipaukseksi, ei ole mukavaa, jos alkaa tuntua siltä että olisikin ollut valmis kokeilemaan elämää myös ilman koiraa.
Jos toinen, niin ei sitä silloin muuta voi kuin ottaa sen koiran. Minulla on paljon ystäviä, jotka eivät osaa olla ilman koiraa. Elämään heillä vain kuuluu se, että kaikki rakennetaan koiran tarpeiden ympärille ja kun ei ole koiraa, mikään ei toimi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos on ihan se ja sama minkä koiran sitä itselleen hankkii sitten kun mieli tekee niin voihan sitä taukoa toki pitää.
Mutta harrastamassani rodussa on pitkät jonot, ja erityisesti jos haluaa vielä tietyltä kasvattajalta jonkun tietyn yhdistelmän koiran, se on otettava silloin kun sellainen on tyrkyllä. Itse odotin pentua melkein kaksi vuotta ja jouduin hieman tinkimään toiveistani, mutta ihanan täydellisen koiran lopulta sain.
Tämä juuri! Toivoisin, että ihmiset miettisivät enemmän mistä/keneltä koiran ottavat. Toki joitan labradorin noutajia saattaa löytyä tutulta kasvattajalta nopeaakin hyvä yhdistelmä, mutta itselläni suomessa todella harvinaisen rodun pennun löytyminen vei melkein viisi vuotta. Vaati ison taustatyön ja sitten sen jonottamisen kun pentueita tuli ja meni. Uskon, että vähemmän harvinaisenkin löytymisessä menee vähimmilleenkin kuukausia-vuosi.
Muutama juttu olisi hyvä selvittää kuitenkin kaikkien. Mm.kasvattajan suhtautuminen rodun sairauksiin, kasvatukseen, jalostukseen ja sitten tietysti pennun vanhempien terveystiedot, pentujen elinolosuhteet ja ruokavalio. Sama vaikka olisi sekarotuinen (tietysti kysymykset painottuen vanhempien/pentujen terveyspuoleen). Käykää ehdottomasti katsomassa pentua/koiraa ainakin yhden kerran ennen kuin haette sen kotiin! Tästä ei kannata tinkiä, vaikka pentu olisi toisella puolen suomea.
Vaikka olisi liikkeellä muuten hälläväliä asenteella, niin muistaa vaikka se, että eläinlääkärikulut ovat järkyttävän suuret nykypäivänä, jos eläimellä terveyden kanssa ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uusi koira saapui 3 kk edellisen kuolemasta. Ei korvaa sitä, mutta auttaa suruun.
Mun täti aikoinaan sanoi, että kun hänen koiransa kuolee, ei hän aio hankkia uutta, koska hänelöä ei ole energiaa hoitaa/ulkoiluttaa koiraa. Sitten kuitenkin hän otti uuden koiran 1kk edellisen lopetuksen jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asian voi ajatella näinkin:
edesmennyt koira sai sinut tuntemaan rakkautta. Tietenkin se oli /on juuri tuota yksilö kohtaan. Mutta kyllä se toi mukanaan valmiuden rakastaa uuttakin koiraa? Voisiko uuden koiran ottaminen olla jopa kunnianosoitus, kiitos ja arvostus edesmennyttä koiraa kohtaan: tiedät, kuinka ihana koira voi olla ja kuinka paljon rakkautta voi olla yhteiselossa koiran kanssa. Vähän niinkuin arvokas perintö, jota vaalia.
Kun oma koirani kuoli, otin puolen vuoden kuluttua uuden pennun. Olin vielä "liian" surullinen silloinkin. Huomasin, että suru ja kaipuu edellistä koiraa kohtaan varjosti & hidasti kiintymyksen muodostumista pentuun verrattuna ensimmäiseen koiraan. Mutta päätös oli silti hyvä ja rakkaushan siinäkin syntyi, vaikkakin hitaammin.
No itsehän teet miten haluat, mutta itse en ottaisi. Siis jos koira oli sinulle muutakin kuin näyttelyesine. Minulla on ollut kolme koiraa (tai neljä jos lapsuuden koiran laskee) ja kaikilla on ollut oma luonteensa. Jokainen on ollut yksilö. Siksi kestää aikansa, ennen kuin on valmis ottamaan uuden. Täytyy hyväksyä että se koira on mennyt, antaa ajan kulua ja surun häipyä. Sitten kun asian on sisäistänyt ja hyväksynyt, eikä se enää satu, voi alkaa ottamaan uutta koiraa. Siihenkin muodostuu aikanaan side. Mutta samanlaisia koirat eivät ole.
Muistelen itse vielä ensimmäistä koiraani, joka oli haastava ja todella outo koiraksikin. Ehkä sen aivot ei olleet ihan kohdallaan, mutta niin vain sukukin vielä muistelee sitä suorastaan legendana. Miten se teki sitä ja jätti tekemättä tätä. Toinen koira oli kiltimpi ja tykkäsin siitä yhtä paljon, mutta se oli erilainen. Ei näitä voi verrata, ihan omat luonteet niillä on.
Ole vähän aikaa ilman koiraa ja koet miten helppoa elämä onkaan ilman karvaturria
koiran tunteita :D homma lapsi niin pääset tommosesta lööperistä yli.
Vierailija kirjoitti:
Vuoden kuluttua voi alkaa katsella uutta. Kyllä koiran muistoa on kunnioitettava "koiraleskenä" ainakin yksi vuosi.
Ehdottomasti näin. Pitää myös pukeutua "mustiin", eikä saa mennä lähellekään koirapuistoa, ettei vaan alkaisi jo tehdä mieli uutta, ennen kuin sovelias aika on ohi.
Mun tädin n. 4-5-vuotias narttu kääpiösnautseri tuli vahingossa tiineeksi, kun tätini oli huolimaton kesämökillä ja pääsi kiimaisen koiransa juoksennella siellä vapaasti. Sille koiralle tehtiin "abortti" ja eläinlääkäri sanoi, että siinä on riskinä, että koira sairatuu sen jälkeen märkäkohtuun, jolloin se pitää todennäköisesti steriloida eli poistaa kohtu kokonaan. Tällöin tätini sanoi, että jos niin käy, niin sitten hän mieluumin lopettaa koiransa, kuin poistattaa kohdun. Mietin vaan, että eikös tuo kohdunpoisto koiralle ole varsin helppo toimenpide, että ei sen takia tarvitse koiraa ennemmin lopettaa? Monethan vie narttukoiransa muutenkin sterilisaatioon ihan oma-aloitteisesti, jos tietää, ettei aio hankkia pentuja.
Jouduimme aikoinaan nukuttamaan sairaan koiramme maanantaina. Silloin ajattelin, että ikinä enää minulle ei tule koiraa! Keskiviikkona jo selailin pentuilmoituksia, torstaina näimme koiramme ensimmäisen kerran ja parin päivän päästä siitä uusi pentu kotiutui meille. Pakko kyllä myöntää, että pentu tuntui aluksi tyhmälle ja älyttömälle (edellisen pentuaika oli jo päässyt unohtumaan), ja mietinkin, että taisin tehdä virheratkaisun. No, yhteinen aikamme jatkuu edellee ja tänään tiedän, että ratkaisu nopeasta uuden pennun hankkimisesta oli täysin oikea. Meillä koti ei taida olla koti ilman koiraa.