Miksi mennä naimisiin?

Kyllähän näitäkin on, jotka menee naimisiin, kun luulevat tällä tavoin omistavansa toisen, epätoivoista tarrautumista. Nämä tyypit puhuvat kumppaneistaan ylikorostetusti " minun aviomieheni" ikäänkuin todistaakseen, että me ollaan me ja muita ei tähän mahdu. Silloin tietää, että parisuhde ei ole kunnossa, todennäköisesti pettämistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me mentiin naimisiin ihan rakkaudesta.

Tämä on tavallinen selitys, mutta mitä tämä tarkemmin ajateltuna oikein tarkoittaa? Miten avioliitto ja rakkaus liittyy toisiinsa? Onko rakkautta enemmän vai vähemmän vai saman verran, jos menee naimisiin? Vai mikä seuraus rakkaudelle tulee siitä naimisiinmenosta?

Ap

Olen eri mutta vastaan.

Me oltiin kymmenen vuotta yhdessä ennen naimisiin menoa. Tehtiin lapsetkin ennen häitä. Naimisissa on oltu nyt 6 vuotta. Rakkautta on saman verran. Tai ehkä enemmän mutta niin olisi ilman häitäkin.

Me mentiin naimisiin ihan muuten vaan kaikessa hiljaisuudessa eli ei ollut bileitä eikä lahjoja.

Kiva kun kaikilla on nyt sama sukunimi vaikka alkuun mietinkin että vaihdanko.

Naimisiin meno oli sellainen hetken päähänpisto ja ehkä sitten tietynlainen etappikin elämässä että sekin on nyt sitten saavutettu.

Mutta mieluummin naimisissa kuin ei jos nyt saisi valita vaikkei sillä olekaan mitään sen syvällisempää merkitystä meidän suhteelle. Onnellisia oltaisiin joka tapauksessa.

Vähän sama juttu monella on se kihlasormus. Ei se nykypäivänä ole mikään lupaus avioliitosta. Sekin on sellainen suhteen syventymiseen liittyvä riitti ennemminkin samoin kuin toisille avioliitto.

Oletteko te ap kihloissa miehen kanssa?

Kiva, kun kaikilla sama sukunimi. No huh, oma nimi on niin iso osa minua, etten koskaan alistuisi käyttämään kenenkään muun nimeä, sehän olisi identiteettini hävittäminen,

Eli olet keksinyt itsellesi ihan uuden nimen? Muutoinhan se ei ole sinun oma nimesi vaan vanhempiesi nimi.

Mä valitsin isälinjan nimen, ja omat lapseni äitilinjan, eli minun puolen sukunimen isänsä sukulinjan sijasta.

Ne menevät naimisiin jotka haluavat allekirjoittaa keskenään avioliittosopimuksen. Ihan typerää tehdä kaiken maailman irtosopimuksia sinne tänne vain siksi että voisi sanoa ettei ole naimisissa. Mikä järki siinä sitten on? Halutaan kaikki samat sopimukset mitä avioliitossa mutta ei haluta avioliittoa. Mikä siinä niin ahdistaa?

Tämä ei ole suoranaisesti vastaus ap:lle, koska vastauksiesi perusteella olet miettinyt käytännön asioita. Se on hieno asia.

Monet vastaavat, että nykypäivänä lähes kaikki avioliiton edut saa hoidettua eri tavoilla. Avopuolison saa merkittyä sairaanhoidossa lähiomaiseksi, voi tehdä keskinäisen testamentin ja niin edelleen. Lesken asumisoikeus lienee niitä harvoja, jota ei pysty millään keskinäisellä sopimuksella kattamaan.

Kuitenkin oma kokemus on, että valtaosa ei näitä asioita kuitenkaan hoida. Luotetaan naiivisti siihen, ettei mitään pahaa tapahdu ja jos tapahtuukin, niin asiat saadaan hoidettua sopimalla.

Eräässä toisessa keskustelussa yhteisessä omistusasunnossa avoparina asuvat jaksoivat uskoa, että kyllähän nyt "appivanhemmat" antavat tämän "lesken" asua yhteisessä asunnossa, kun ollaan niin hyvää pataa. Jotkut jopa uskoivat, että nämä puolison vanhemmat (tai sisarukset tai jopa kaukaisemmat sukulaiset) saattaisivat luopua perinnöstään ja antaa sen avopuolisolle.

Koskaan ei pidä luottaa toisten ihmisten hyväntahtoisuuteen. Suru voi tuoda ihmisissä arvaamattomia puolia esiin. Myöskin pitäisi olla todella jalosydäminen, että maksaisi toisen puolesta lainakuluja tai yhtiövastikkeita, perintöveroista puhumattakaan. Jotkut ovat saattaneet sietää lapsen puolisoa lapsen vielä eläessä, mutta kun se yhteinen linkki on kadonnut, niin ei välttämättä kiinnosta pitää hyviä välejä.

Me menimme mieheni kanssa naimisiin, koska halusimme tehdä yhdellä kertaa selväksi, että olemme nyt toisellemme ne ensisijaiset lähiomaiset, jos jotakin sattuu. Emme olisi jaksaneet hirveää paperirumbaa vaan halusimme saada asiat kerralla hoidettua. Itse luulin hoitaneeni asiat hyvin jo avoliiton aikana, mutta vasta naimisiinmenon jälkeen minulta kysyttiin sairaanhoidossa, että haluanko merkitä aviomieheni lähiomaisekseni. Siihen asti siellä oli roikkunut isäni nimi. Eli jos minulle olisi sattunut jotain, niin asiasta olisi päättänyt isäni. Se olisi näin kolmekymppisenä tuntunut absurdilta, kun olen kuitenkin ollut mieheni kanssa yhdessä vuosikaudet.

Vierailija kirjoitti:

Tämä ei ole suoranaisesti vastaus ap:lle, koska vastauksiesi perusteella olet miettinyt käytännön asioita. Se on hieno asia.

Monet vastaavat, että nykypäivänä lähes kaikki avioliiton edut saa hoidettua eri tavoilla. Avopuolison saa merkittyä sairaanhoidossa lähiomaiseksi, voi tehdä keskinäisen testamentin ja niin edelleen. Lesken asumisoikeus lienee niitä harvoja, jota ei pysty millään keskinäisellä sopimuksella kattamaan.

Kuitenkin oma kokemus on, että valtaosa ei näitä asioita kuitenkaan hoida. Luotetaan naiivisti siihen, ettei mitään pahaa tapahdu ja jos tapahtuukin, niin asiat saadaan hoidettua sopimalla.

Eräässä toisessa keskustelussa yhteisessä omistusasunnossa avoparina asuvat jaksoivat uskoa, että kyllähän nyt "appivanhemmat" antavat tämän "lesken" asua yhteisessä asunnossa, kun ollaan niin hyvää pataa. Jotkut jopa uskoivat, että nämä puolison vanhemmat (tai sisarukset tai jopa kaukaisemmat sukulaiset) saattaisivat luopua perinnöstään ja antaa sen avopuolisolle.

Koskaan ei pidä luottaa toisten ihmisten hyväntahtoisuuteen. Suru voi tuoda ihmisissä arvaamattomia puolia esiin. Myöskin pitäisi olla todella jalosydäminen, että maksaisi toisen puolesta lainakuluja tai yhtiövastikkeita, perintöveroista puhumattakaan. Jotkut ovat saattaneet sietää lapsen puolisoa lapsen vielä eläessä, mutta kun se yhteinen linkki on kadonnut, niin ei välttämättä kiinnosta pitää hyviä välejä.

Me menimme mieheni kanssa naimisiin, koska halusimme tehdä yhdellä kertaa selväksi, että olemme nyt toisellemme ne ensisijaiset lähiomaiset, jos jotakin sattuu. Emme olisi jaksaneet hirveää paperirumbaa vaan halusimme saada asiat kerralla hoidettua. Itse luulin hoitaneeni asiat hyvin jo avoliiton aikana, mutta vasta naimisiinmenon jälkeen minulta kysyttiin sairaanhoidossa, että haluanko merkitä aviomieheni lähiomaisekseni. Siihen asti siellä oli roikkunut isäni nimi. Eli jos minulle olisi sattunut jotain, niin asiasta olisi päättänyt isäni. Se olisi näin kolmekymppisenä tuntunut absurdilta, kun olen kuitenkin ollut mieheni kanssa yhdessä vuosikaudet.

Samaa mieltä, että turha tehdä 10 muuta sopimusta kun yhdellä saa kaikki. Sen sijaan olen luullut että kuuluu yleissivistykseen tietää että sairaalaan saa ilmoittaa lähiomaiseksi sen henkilön jonka itse haluaa. Ei tarvitse mitenkään odotella että sairaalasta kysellään. Ihan vain ottaa yhteyttä sinne ja sopii asian kuten itse haluaa.

Olen myös pitänyt yleissivistyksenä sitä että tiedetään että yhteinen tili ei vaadi naimisissa oloa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän näitäkin on, jotka menee naimisiin, kun luulevat tällä tavoin omistavansa toisen, epätoivoista tarrautumista. Nämä tyypit puhuvat kumppaneistaan ylikorostetusti " minun aviomieheni" ikäänkuin todistaakseen, että me ollaan me ja muita ei tähän mahdu. Silloin tietää, että parisuhde ei ole kunnossa, todennäköisesti pettämistä.

Okei, pitääkin tästä lähtien valistaa jokaista joka julkeaa lipsauttaa "minun aviomieheni", että teillähän sitten petetään ;) Siis ihan kamalaa, miten joku VOI sanoa noin törkeästi, kuin että "minun puolisoni" ? Aikoja eletty...

ps. ei se tarkoita, että luulisi omistavansa toisen, tai että tarrautuu häneen, jos sanoo noin. Sinänsä neutraalit sanat, joihin sinä nyt tungit niihin sisältöä omasta päästäsi. Sen lisäksi kyse voi olla "jopa" myös siitä, että rakastaa toista. Siinäkin yksi törkeä asia!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ei ole suoranaisesti vastaus ap:lle, koska vastauksiesi perusteella olet miettinyt käytännön asioita. Se on hieno asia.

Monet vastaavat, että nykypäivänä lähes kaikki avioliiton edut saa hoidettua eri tavoilla. Avopuolison saa merkittyä sairaanhoidossa lähiomaiseksi, voi tehdä keskinäisen testamentin ja niin edelleen. Lesken asumisoikeus lienee niitä harvoja, jota ei pysty millään keskinäisellä sopimuksella kattamaan.

Kuitenkin oma kokemus on, että valtaosa ei näitä asioita kuitenkaan hoida. Luotetaan naiivisti siihen, ettei mitään pahaa tapahdu ja jos tapahtuukin, niin asiat saadaan hoidettua sopimalla.

Eräässä toisessa keskustelussa yhteisessä omistusasunnossa avoparina asuvat jaksoivat uskoa, että kyllähän nyt "appivanhemmat" antavat tämän "lesken" asua yhteisessä asunnossa, kun ollaan niin hyvää pataa. Jotkut jopa uskoivat, että nämä puolison vanhemmat (tai sisarukset tai jopa kaukaisemmat sukulaiset) saattaisivat luopua perinnöstään ja antaa sen avopuolisolle.

Koskaan ei pidä luottaa toisten ihmisten hyväntahtoisuuteen. Suru voi tuoda ihmisissä arvaamattomia puolia esiin. Myöskin pitäisi olla todella jalosydäminen, että maksaisi toisen puolesta lainakuluja tai yhtiövastikkeita, perintöveroista puhumattakaan. Jotkut ovat saattaneet sietää lapsen puolisoa lapsen vielä eläessä, mutta kun se yhteinen linkki on kadonnut, niin ei välttämättä kiinnosta pitää hyviä välejä.

Me menimme mieheni kanssa naimisiin, koska halusimme tehdä yhdellä kertaa selväksi, että olemme nyt toisellemme ne ensisijaiset lähiomaiset, jos jotakin sattuu. Emme olisi jaksaneet hirveää paperirumbaa vaan halusimme saada asiat kerralla hoidettua. Itse luulin hoitaneeni asiat hyvin jo avoliiton aikana, mutta vasta naimisiinmenon jälkeen minulta kysyttiin sairaanhoidossa, että haluanko merkitä aviomieheni lähiomaisekseni. Siihen asti siellä oli roikkunut isäni nimi. Eli jos minulle olisi sattunut jotain, niin asiasta olisi päättänyt isäni. Se olisi näin kolmekymppisenä tuntunut absurdilta, kun olen kuitenkin ollut mieheni kanssa yhdessä vuosikaudet.

Samaa mieltä, että turha tehdä 10 muuta sopimusta kun yhdellä saa kaikki. Sen sijaan olen luullut että kuuluu yleissivistykseen tietää että sairaalaan saa ilmoittaa lähiomaiseksi sen henkilön jonka itse haluaa. Ei tarvitse mitenkään odotella että sairaalasta kysellään. Ihan vain ottaa yhteyttä sinne ja sopii asian kuten itse haluaa.

Olen myös pitänyt yleissivistyksenä sitä että tiedetään että yhteinen tili ei vaadi naimisissa oloa.

Siinä on sitten oma hommansa muuttaa kaikki kymmenen sopimusta, jos avoliitto päättyy eroon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avio-oikeus puolison omaisuuteen. Lesken asumisoikeus (jos asutte omistusasunnossa). Puolisoiden välinen elatusvelvollisuus.

Vielä tuo elatusvelvollisuus. Mitä se käytännössä tarkoittaa? Hyvässä suhteessa haluaa huolehtia vaikka toisen työttömyyden tullen isommasta osasta kustannuksia, oli se avo- tai avioliitto. Huonossa suhteessa välttämättä ei, mutta miten avioliitossa voi muka vaatia siihen halutonta puolisoa elättämään? Ei mitenkään. Jos yrittää pakolla, niin hänhän ottaa eron, joten ei onnistu pakollakaan. Ap

Niin no naimisiin meno on virallinen sopimus tästä. Tiedätkö, miten usein ihmiset puhuvat lämpimikseen kaikenlaista hyvää ja kaunista? Aina voi toki ottaa avioeron, jos puoliso sairastuu tai jää työttömäksi, mutta sitten tosiaan menee se omaisuuskin jakoon. Avioliiton on tarkoitus turvata taloutta ja ennen avioon menoa tuleekin miettiä, mitä vaikutuksia tällä sopimuksella on. Lapsiperheissä omaisuudenjako mielestäni turvaa myös lasten oloja, jos omaisuus on epätasaisesti jakautunut puolisoiden kesken. Elatusmaksut ovat aivan näennäisiä lasten todellisiin kuluihin nähden, jotka käytännössä maksaa lähi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avio-oikeus puolison omaisuuteen. Lesken asumisoikeus (jos asutte omistusasunnossa). Puolisoiden välinen elatusvelvollisuus.

Vielä tuo elatusvelvollisuus. Mitä se käytännössä tarkoittaa? Hyvässä suhteessa haluaa huolehtia vaikka toisen työttömyyden tullen isommasta osasta kustannuksia, oli se avo- tai avioliitto. Huonossa suhteessa välttämättä ei, mutta miten avioliitossa voi muka vaatia siihen halutonta puolisoa elättämään? Ei mitenkään. Jos yrittää pakolla, niin hänhän ottaa eron, joten ei onnistu pakollakaan. Ap

Niin no naimisiin meno on virallinen sopimus tästä. Tiedätkö, miten usein ihmiset puhuvat lämpimikseen kaikenlaista hyvää ja kaunista? Aina voi toki ottaa avioeron, jos puoliso sairastuu tai jää työttömäksi, mutta sitten tosiaan menee se omaisuuskin jakoon. Avioliiton on tarkoitus turvata taloutta ja ennen avioon menoa tuleekin miettiä, mitä vaikutuksia tällä sopimuksella on. Lapsiperheissä omaisuudenjako mielestäni turvaa myös lasten oloja, jos omaisuus on epätasaisesti jakautunut puolisoiden kesken. Elatusmaksut ovat aivan näennäisiä lasten todellisiin kuluihin nähden, jotka käytännössä maksaa lähi.

Ei ole näennäisiä. Lähi pumppaa kaiken itselleen , ei lapsille

Avioliitto on käytännössä ajettu lähes alas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avio-oikeus puolison omaisuuteen. Lesken asumisoikeus (jos asutte omistusasunnossa). Puolisoiden välinen elatusvelvollisuus.

Vielä tuo elatusvelvollisuus. Mitä se käytännössä tarkoittaa? Hyvässä suhteessa haluaa huolehtia vaikka toisen työttömyyden tullen isommasta osasta kustannuksia, oli se avo- tai avioliitto. Huonossa suhteessa välttämättä ei, mutta miten avioliitossa voi muka vaatia siihen halutonta puolisoa elättämään? Ei mitenkään. Jos yrittää pakolla, niin hänhän ottaa eron, joten ei onnistu pakollakaan. Ap

Niin no naimisiin meno on virallinen sopimus tästä. Tiedätkö, miten usein ihmiset puhuvat lämpimikseen kaikenlaista hyvää ja kaunista? Aina voi toki ottaa avioeron, jos puoliso sairastuu tai jää työttömäksi, mutta sitten tosiaan menee se omaisuuskin jakoon. Avioliiton on tarkoitus turvata taloutta ja ennen avioon menoa tuleekin miettiä, mitä vaikutuksia tällä sopimuksella on. Lapsiperheissä omaisuudenjako mielestäni turvaa myös lasten oloja, jos omaisuus on epätasaisesti jakautunut puolisoiden kesken. Elatusmaksut ovat aivan näennäisiä lasten todellisiin kuluihin nähden, jotka käytännössä maksaa lähi.

Ei ole näennäisiä. Lähi pumppaa kaiken itselleen , ei lapsille

Heti ilmoittautui yksi, joka ei halua kustantaa lastensa elatusta. Kyllä teitä kullan nuppuja palstalla riittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avio-oikeus puolison omaisuuteen. Lesken asumisoikeus (jos asutte omistusasunnossa). Puolisoiden välinen elatusvelvollisuus.

Vielä tuo elatusvelvollisuus. Mitä se käytännössä tarkoittaa? Hyvässä suhteessa haluaa huolehtia vaikka toisen työttömyyden tullen isommasta osasta kustannuksia, oli se avo- tai avioliitto. Huonossa suhteessa välttämättä ei, mutta miten avioliitossa voi muka vaatia siihen halutonta puolisoa elättämään? Ei mitenkään. Jos yrittää pakolla, niin hänhän ottaa eron, joten ei onnistu pakollakaan. Ap

Niin no naimisiin meno on virallinen sopimus tästä. Tiedätkö, miten usein ihmiset puhuvat lämpimikseen kaikenlaista hyvää ja kaunista? Aina voi toki ottaa avioeron, jos puoliso sairastuu tai jää työttömäksi, mutta sitten tosiaan menee se omaisuuskin jakoon. Avioliiton on tarkoitus turvata taloutta ja ennen avioon menoa tuleekin miettiä, mitä vaikutuksia tällä sopimuksella on. Lapsiperheissä omaisuudenjako mielestäni turvaa myös lasten oloja, jos omaisuus on epätasaisesti jakautunut puolisoiden kesken. Elatusmaksut ovat aivan näennäisiä lasten todellisiin kuluihin nähden, jotka käytännössä maksaa lähi.

Ei avioliittokaan käytännössä velvoita elättämään toista. Koska jos tilanne tulee eikä aviopuoliso haluakaan enää elättää sinua, niin joudut hakemaan häneltä sopimuksen täytäntöönpanoa oikeusteitse. Ja kiva olla sen jälkeen naimisissa. Ei ole, vaan hän hakee samalla eroa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avio-oikeus puolison omaisuuteen. Lesken asumisoikeus (jos asutte omistusasunnossa). Puolisoiden välinen elatusvelvollisuus.

Mitä hyötyä näistä on? Mitä hyötyä on vaikka jostain avio-oikeudesta puolison omaisuuteen? Jos menisin naimisiin pitäisin itsestään selvänä avioehtoa. Kun on kaksi pientä yhteistä lasta eikä kunmallakaan lapsia edellisistä suhteista niin lesken asumisoikeudella ei ole väliä. Myöhemminhän vastaavan oikeuden voi taata keskinäisellä hallintaoikeustestamentilla. Tosin asumme vuokralla, mutta siis jos asuisimme omistusasunnossa. Ap

Lesken asumisoikeutta täysin vastaavaa suojaa ei voi varmistaa minkäänlaisella testamentilla, jos vainajalla on rintaperillisiä. Jos rintaperilliset vaativat lakiosaansa eikä kuolinpesässä (tai avoleskellä) ole tarpeeksi varoja sen maksamiseen ilman asunnon myyntiä, niin avoleski voi joutua muuttamaan pois asunnosta, vaikka hänen hyväkseen olisi testamentti. Sen sijaan avioleskellä on oikeus jäädä asuntoon asumaan, vaikka vainajan rintaperilliset vaatisivat lakiosaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avio-oikeus puolison omaisuuteen. Lesken asumisoikeus (jos asutte omistusasunnossa). Puolisoiden välinen elatusvelvollisuus.

Vielä tuo elatusvelvollisuus. Mitä se käytännössä tarkoittaa? Hyvässä suhteessa haluaa huolehtia vaikka toisen työttömyyden tullen isommasta osasta kustannuksia, oli se avo- tai avioliitto. Huonossa suhteessa välttämättä ei, mutta miten avioliitossa voi muka vaatia siihen halutonta puolisoa elättämään? Ei mitenkään. Jos yrittää pakolla, niin hänhän ottaa eron, joten ei onnistu pakollakaan. Ap

Niin no naimisiin meno on virallinen sopimus tästä. Tiedätkö, miten usein ihmiset puhuvat lämpimikseen kaikenlaista hyvää ja kaunista? Aina voi toki ottaa avioeron, jos puoliso sairastuu tai jää työttömäksi, mutta sitten tosiaan menee se omaisuuskin jakoon. Avioliiton on tarkoitus turvata taloutta ja ennen avioon menoa tuleekin miettiä, mitä vaikutuksia tällä sopimuksella on. Lapsiperheissä omaisuudenjako mielestäni turvaa myös lasten oloja, jos omaisuus on epätasaisesti jakautunut puolisoiden kesken. Elatusmaksut ovat aivan näennäisiä lasten todellisiin kuluihin nähden, jotka käytännössä maksaa lähi.

Millä tavalla omaisuusmielessä avioliitto turvaa lasten oloja? Kun kuitenkin käytännössä kaikilla on avioehto.

Avopuolisoiden omaisuuteen eron sattuessa ei voi tehdä avioehtoa - avioehto on syy mennä naimisiin.

Aika moni, joka AP:n tavoin ei näe mitään syytä mennä naimisiin, jättää kuitenkin laatimatta asiakirjat, testamentit ja valtuutukset, joilla voisi erilaisiin tilanteisiin varautua. Tässä syitä olla naimisissa:

- naimisiin mennessä meillä ei ollut lapsia. Koska meille alkoi kertyä yhteistä omaisuutta, halusimme periä toisemme emmekä myydä toisen kuollessa kotia, jotta sukulaiset saisivat osansa. Testamentilla avopuoliso olisi maksanut ison veron. Myöhemmin, kun lapsia syntyi, olemme varautuneet muilla keinoin, että toinen pärjää nyt alaikäisten lasten kanssa taloudellisesti, jos toinen puolisoista menehtyy. Leskensuoja on tärkeä tässä. Samoin lesken oikeus tasinkoon. Ainakaan tällä hetkellä ei ole mahdollista pitää nykyistä elintasoa, jos puolet yhteisestä omaisuudesta pitää jakaa lapsille. Leskensuoja vaikuttaa myös lasten perintöveroihin

- henkivakuutus korvauksen vero on korkeampi avopareilla vs. aviopareilla. Samoin ryhmähenkivakuutuksen

- en halunnut, että vanhempani päättävät hoidostani, jos joudun esim. onnettomuuteen. Tämän voi varmaan jollain valtuutuksella hoitaa, mutta ei ainakaan itselläni ollut hoidossa ennen avioliittoa

- leskeneläke etenkin lasten ollessa alaikäisiä

- olemme virallisesti samaa perhettä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ei ole suoranaisesti vastaus ap:lle, koska vastauksiesi perusteella olet miettinyt käytännön asioita. Se on hieno asia.

Monet vastaavat, että nykypäivänä lähes kaikki avioliiton edut saa hoidettua eri tavoilla. Avopuolison saa merkittyä sairaanhoidossa lähiomaiseksi, voi tehdä keskinäisen testamentin ja niin edelleen. Lesken asumisoikeus lienee niitä harvoja, jota ei pysty millään keskinäisellä sopimuksella kattamaan.

Kuitenkin oma kokemus on, että valtaosa ei näitä asioita kuitenkaan hoida. Luotetaan naiivisti siihen, ettei mitään pahaa tapahdu ja jos tapahtuukin, niin asiat saadaan hoidettua sopimalla.

Eräässä toisessa keskustelussa yhteisessä omistusasunnossa avoparina asuvat jaksoivat uskoa, että kyllähän nyt "appivanhemmat" antavat tämän "lesken" asua yhteisessä asunnossa, kun ollaan niin hyvää pataa. Jotkut jopa uskoivat, että nämä puolison vanhemmat (tai sisarukset tai jopa kaukaisemmat sukulaiset) saattaisivat luopua perinnöstään ja antaa sen avopuolisolle.

Koskaan ei pidä luottaa toisten ihmisten hyväntahtoisuuteen. Suru voi tuoda ihmisissä arvaamattomia puolia esiin. Myöskin pitäisi olla todella jalosydäminen, että maksaisi toisen puolesta lainakuluja tai yhtiövastikkeita, perintöveroista puhumattakaan. Jotkut ovat saattaneet sietää lapsen puolisoa lapsen vielä eläessä, mutta kun se yhteinen linkki on kadonnut, niin ei välttämättä kiinnosta pitää hyviä välejä.

Me menimme mieheni kanssa naimisiin, koska halusimme tehdä yhdellä kertaa selväksi, että olemme nyt toisellemme ne ensisijaiset lähiomaiset, jos jotakin sattuu. Emme olisi jaksaneet hirveää paperirumbaa vaan halusimme saada asiat kerralla hoidettua. Itse luulin hoitaneeni asiat hyvin jo avoliiton aikana, mutta vasta naimisiinmenon jälkeen minulta kysyttiin sairaanhoidossa, että haluanko merkitä aviomieheni lähiomaisekseni. Siihen asti siellä oli roikkunut isäni nimi. Eli jos minulle olisi sattunut jotain, niin asiasta olisi päättänyt isäni. Se olisi näin kolmekymppisenä tuntunut absurdilta, kun olen kuitenkin ollut mieheni kanssa yhdessä vuosikaudet.

Samaa mieltä, että turha tehdä 10 muuta sopimusta kun yhdellä saa kaikki. Sen sijaan olen luullut että kuuluu yleissivistykseen tietää että sairaalaan saa ilmoittaa lähiomaiseksi sen henkilön jonka itse haluaa. Ei tarvitse mitenkään odotella että sairaalasta kysellään. Ihan vain ottaa yhteyttä sinne ja sopii asian kuten itse haluaa.

Olen myös pitänyt yleissivistyksenä sitä että tiedetään että yhteinen tili ei vaadi naimisissa oloa.

Nimenomaan kuuluu yleissivistykseen, mutta niin se vain unohtui, jopa kaltaiseltani tarkalta ja omat asiansa hyvin hoitavalta ihmiseltä. Onneksi en tuota ennen joutunut tilanteeseen, jossa en ollut itse kykeneväinen päättämään hoidostani.

Pointti olikin nimenomaan, että jos joka tapauksessa haluaa nuo kaikki avioliiton tuomat edut, niin miksei sitten vain mene naimisiin? Omaisuuden voi suojata tiukalla avioehdolla, ja itse avioliiton voi solmia nopeasti maistraatissa. Sen sijaan tehdään kymmenen muuta erilaista sopimusta, ettei vaan tarvitsisi mennä naimisiin.

Minullekin eräs vuosia avoliitossa oleva paasasi omissa polttareissani, kuinka avioliitto ei tuo mitään etuja ja kuinka hän ja hänen avopuolisonsa ovat ihan yhtä suojatussa asemassa kuin naimisissa olevat. Selvä juttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me mentiin naimisiin ihan rakkaudesta.

Tämä on tavallinen selitys, mutta mitä tämä tarkemmin ajateltuna oikein tarkoittaa? Miten avioliitto ja rakkaus liittyy toisiinsa? Onko rakkautta enemmän vai vähemmän vai saman verran, jos menee naimisiin? Vai mikä seuraus rakkaudelle tulee siitä naimisiinmenosta?

Ap

Olen eri mutta vastaan.

Me oltiin kymmenen vuotta yhdessä ennen naimisiin menoa. Tehtiin lapsetkin ennen häitä. Naimisissa on oltu nyt 6 vuotta. Rakkautta on saman verran. Tai ehkä enemmän mutta niin olisi ilman häitäkin.

Me mentiin naimisiin ihan muuten vaan kaikessa hiljaisuudessa eli ei ollut bileitä eikä lahjoja.

Kiva kun kaikilla on nyt sama sukunimi vaikka alkuun mietinkin että vaihdanko.

Naimisiin meno oli sellainen hetken päähänpisto ja ehkä sitten tietynlainen etappikin elämässä että sekin on nyt sitten saavutettu.

Mutta mieluummin naimisissa kuin ei jos nyt saisi valita vaikkei sillä olekaan mitään sen syvällisempää merkitystä meidän suhteelle. Onnellisia oltaisiin joka tapauksessa.

Vähän sama juttu monella on se kihlasormus. Ei se nykypäivänä ole mikään lupaus avioliitosta. Sekin on sellainen suhteen syventymiseen liittyvä riitti ennemminkin samoin kuin toisille avioliitto.

Oletteko te ap kihloissa miehen kanssa?

Kiva, kun kaikilla sama sukunimi. No huh, oma nimi on niin iso osa minua, etten koskaan alistuisi käyttämään kenenkään muun nimeä, sehän olisi identiteettini hävittäminen,

No sitten et tietenkään vaihda sukunimeäsi. Ei se ole pakollista. Itsekin sitä mietin että kuinka tottuu uuteen sukunimeen mutta muutamassa kuukaudessa jo tottui ja nyt vanha sukunimi tuntuu vieraalta.

Mulla ei ollut mistään identiteetistä kiinni. Ei ole siis identiteettini ikinä ollut mistään nimestä riippuvainen. Lapset halusi että vaihdan sukunimen samaksi mitä heillä niin se oli varmaan se suurin syy. En koe että mua oltaisiin nyt alistettu kun olen sukunimeni vaihtanut 😅 Ihan yhtä ylpeästi kannan uutta nimeäni kuin vanhaakin.

Ei mennä naimisiin. Tyytyväinen tähän sinkkuelämään.

En näe minäkään yhtään syytä mennä naimisiin. Olemme tavanneet toisemme 50+ vuotiaina, joten leskeneläke ei koske meitä. Pidämme raha-asiat joka tapauksessa erillään. Asumme puolisoni omistamassa kiinteistössä (haja-asutusalueella muuttotappiokunnassa), en todellakaan jää tähän hetkeksikään, jos puoliso kuolee ennen minua. Oma omaisuuteni ei siis myöskään ole kiinni tässä kiinteistössä.

Minulta ei ole kukaan kyllä myöskään kysellyt, miksi emme mene naimisiin.