Helppo elämä -> hyvä ihminen?

Sellainen tutkimus on tehty, että varakkaat ihmiset (joilla kuvittelisi olevan helppoa) on vähemmän anteliaita ja ystävällisiä kuin köyhemmät ihmiset.

Sanoisin, että mieleltään kypsä on ns. hyvä ihminen, vaikka olisi haasteita ollut elämässään. Kateus ja katkeruus ovat epäkypsän mielen tuotoksia. Niistäkin voi päästä eteenpäin, jos itseään kehittää.

Ei pidä ollenkaa paikkaansa, sellanen ihminen kellä on kaikki hyvin ja kuka ei oo ikinä kohdannu vastoinkäymisiä voi vaikuttaa päällepäin kivalta ja hyvältä tyypiltä mutta on oikeasti tunteeton selkäänpuukottaja. 

Se on ihan päivänselvää että yleensä ihminen kellä ei ole mitään ja kuka on käynyt läpi vastoinkäymisiä on empaattisempi koska se tajuaa elämän realiteetit, ja samalla vastoinkäymiset on kasvattanu tätä ihmistä henkisesti. Vastoinkäymisissä on aina kyse kasvusta, ihminen ei kasva henkisesti jos sillä on kaikki aina hyvin. 

Väittäisin, että helppo elämä, jonka helppoutta on tosin vaikea arvioida ulkoapäin, mahdollistaa onnellisuutta ja pystymisen sekä vaikuttamisen kokemuksen. Silloin on huomattavasti helpompi olla ns. hyvä ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Ei pidä ollenkaa paikkaansa, sellanen ihminen kellä on kaikki hyvin ja kuka ei oo ikinä kohdannu vastoinkäymisiä voi vaikuttaa päällepäin kivalta ja hyvältä tyypiltä mutta on oikeasti tunteeton selkäänpuukottaja. 

Se on ihan päivänselvää että yleensä ihminen kellä ei ole mitään ja kuka on käynyt läpi vastoinkäymisiä on empaattisempi koska se tajuaa elämän realiteetit, ja samalla vastoinkäymiset on kasvattanu tätä ihmistä henkisesti. Vastoinkäymisissä on aina kyse kasvusta, ihminen ei kasva henkisesti jos sillä on kaikki aina hyvin. 

Kasvaa voi myös hyvien kokemusten ja ilon  kautta. Silloin on jo sisäänrakennettuna oletus siitä, kuinka toisia kohdellaan ja kuinka suhtaudutaan sekä miten toimitaan, jotta kaikilla olisi mahdollsimman hyvä olla. Ksäitys siitä, että vastoinkäymiset jotenkin kasvattaisivat on samassa sarjassa uskomusten kanssa, kuten: arvostat enemmän sitä mitä saat vaikeuksien ja puurtamisen kautta. Ei pidä paikkaansa. Jokainen arvostaa mitä arvostaa, riippumatta siitä onko puurtanut vai saanut jotakin ns. helpolla.

Tässä on monta muuttujaa, jotka kaikki vaikuttavat asiaan:

-ihmisen persoonallisuus

-tausta

-vastoinkäymisten määrä

-sattuma

Väitän, että persoonallisuudella on isoin merkitys. Toisaalta tilaisuus tekee varkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei pidä ollenkaa paikkaansa, sellanen ihminen kellä on kaikki hyvin ja kuka ei oo ikinä kohdannu vastoinkäymisiä voi vaikuttaa päällepäin kivalta ja hyvältä tyypiltä mutta on oikeasti tunteeton selkäänpuukottaja. 

Se on ihan päivänselvää että yleensä ihminen kellä ei ole mitään ja kuka on käynyt läpi vastoinkäymisiä on empaattisempi koska se tajuaa elämän realiteetit, ja samalla vastoinkäymiset on kasvattanu tätä ihmistä henkisesti. Vastoinkäymisissä on aina kyse kasvusta, ihminen ei kasva henkisesti jos sillä on kaikki aina hyvin. 

Kasvaa voi myös hyvien kokemusten ja ilon  kautta. Silloin on jo sisäänrakennettuna oletus siitä, kuinka toisia kohdellaan ja kuinka suhtaudutaan sekä miten toimitaan, jotta kaikilla olisi mahdollsimman hyvä olla. Ksäitys siitä, että vastoinkäymiset jotenkin kasvattaisivat on samassa sarjassa uskomusten kanssa, kuten: arvostat enemmän sitä mitä saat vaikeuksien ja puurtamisen kautta. Ei pidä paikkaansa. Jokainen arvostaa mitä arvostaa, riippumatta siitä onko puurtanut vai saanut jotakin ns. helpolla.

Joo, voi kasvaa ilonkin kautta, mutta kyllä vastoinkäymiset antaa enemmän ja syvempiä tajuamisia, mitkä voi kasvattaa vielä enemmän, sanoisinko monipuolisemmin.

Toki se vaikuttaa mikä ihmisellä on siellä pohjalla arvomaailmana.

Vastoinkäymiset voivat paitsi kasvattaa, myös lannistaa ja murskata ihmisen, jos ne ovat liian hirveitä ihmisen sillä hetkellä yksin kantaa. Jos jääkin henkiin, voi elämä sen jälkeen olla jonkinlaista varjoelämää entiseen verrattuna.

Olen sitä mieltä että yleisesti kyllä. Niin sanottu helppo elämä tarkoittaa usein sitä, että henkilö on saanut hyvät pohjat elämälle, saanut hyvän perusturvallisuuden ja hänen tarpeensa on aina tyydytetty. Hänellä on ollut turvallisen kasvuolot ja turvallisuudentunne. Totta kai tällaiselle pohjalle on helpompi alkaa jo lapsena rakentaa sitä omaa elämää.

Vierailija kirjoitti:

Tässä on monta muuttujaa, jotka kaikki vaikuttavat asiaan:

-ihmisen persoonallisuus

-tausta

-vastoinkäymisten määrä

-sattuma

Väitän, että persoonallisuudella on isoin merkitys. Toisaalta tilaisuus tekee varkaan.

Tilaisuus ei tee varasta.

Sanonta pätee toisiin ja toisiin ei, siinä on eroja, totuus se ei ole. Varas käy päänsä sisällä omatuntonsa kanssa keskustelun.

Kyllä se niin vaan on, että helppo ja tasainen elämä tuottaa tasaisia ja kivoja ihmisiä. Heillä ei ole taakkanaan ahdistusta, katkeruutta eikä tällaista. Luotto elämään ja itseen on automaattinen, mikä sitten heijastuu ympärilleen. Näitä ihmisiä et näe toksisissa porukoissa, koska he eivät saa niistä mitään.

Sen sijaan ne joiden elämä ei ole helppoa.. voi voi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei pidä ollenkaa paikkaansa, sellanen ihminen kellä on kaikki hyvin ja kuka ei oo ikinä kohdannu vastoinkäymisiä voi vaikuttaa päällepäin kivalta ja hyvältä tyypiltä mutta on oikeasti tunteeton selkäänpuukottaja. 

Se on ihan päivänselvää että yleensä ihminen kellä ei ole mitään ja kuka on käynyt läpi vastoinkäymisiä on empaattisempi koska se tajuaa elämän realiteetit, ja samalla vastoinkäymiset on kasvattanu tätä ihmistä henkisesti. Vastoinkäymisissä on aina kyse kasvusta, ihminen ei kasva henkisesti jos sillä on kaikki aina hyvin. 

Kasvaa voi myös hyvien kokemusten ja ilon  kautta. Silloin on jo sisäänrakennettuna oletus siitä, kuinka toisia kohdellaan ja kuinka suhtaudutaan sekä miten toimitaan, jotta kaikilla olisi mahdollsimman hyvä olla. Ksäitys siitä, että vastoinkäymiset jotenkin kasvattaisivat on samassa sarjassa uskomusten kanssa, kuten: arvostat enemmän sitä mitä saat vaikeuksien ja puurtamisen kautta. Ei pidä paikkaansa. Jokainen arvostaa mitä arvostaa, riippumatta siitä onko puurtanut vai saanut jotakin ns. helpolla.

Joo, voi kasvaa ilonkin kautta, mutta kyllä vastoinkäymiset antaa enemmän ja syvempiä tajuamisia, mitkä voi kasvattaa vielä enemmän, sanoisinko monipuolisemmin.

Toki se vaikuttaa mikä ihmisellä on siellä pohjalla arvomaailmana.

Enpä sanoisi. Jos henkilöllä ei ole työkaluja ja resursseja käsitellä niitä vastoinkäymisiä ne helposti jää jollain tavalla vaivaamaan. Ne voi tehdä ihmisestä kateellisen tai katkeran.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei pidä ollenkaa paikkaansa, sellanen ihminen kellä on kaikki hyvin ja kuka ei oo ikinä kohdannu vastoinkäymisiä voi vaikuttaa päällepäin kivalta ja hyvältä tyypiltä mutta on oikeasti tunteeton selkäänpuukottaja. 

Se on ihan päivänselvää että yleensä ihminen kellä ei ole mitään ja kuka on käynyt läpi vastoinkäymisiä on empaattisempi koska se tajuaa elämän realiteetit, ja samalla vastoinkäymiset on kasvattanu tätä ihmistä henkisesti. Vastoinkäymisissä on aina kyse kasvusta, ihminen ei kasva henkisesti jos sillä on kaikki aina hyvin. 

Kasvaa voi myös hyvien kokemusten ja ilon  kautta. Silloin on jo sisäänrakennettuna oletus siitä, kuinka toisia kohdellaan ja kuinka suhtaudutaan sekä miten toimitaan, jotta kaikilla olisi mahdollsimman hyvä olla. Ksäitys siitä, että vastoinkäymiset jotenkin kasvattaisivat on samassa sarjassa uskomusten kanssa, kuten: arvostat enemmän sitä mitä saat vaikeuksien ja puurtamisen kautta. Ei pidä paikkaansa. Jokainen arvostaa mitä arvostaa, riippumatta siitä onko puurtanut vai saanut jotakin ns. helpolla.

Sama mieltä. Mulla on ollut helppo elämä, mutta olen hyvin empaattinen ja erittäin auttavainen ihminen. 

Kärsimyksen jalostava vaikutus on pelkkää roskaa. Ihminen ei vahvistu vastoinkäymisistä, vaan päinvastoin joka kerralla heikentyy. Suojausmekanismit voi olla epäterveitä, vaikka antaisivat illuusion vahvuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vastoinkäymiset voivat paitsi kasvattaa, myös lannistaa ja murskata ihmisen, jos ne ovat liian hirveitä ihmisen sillä hetkellä yksin kantaa. Jos jääkin henkiin, voi elämä sen jälkeen olla jonkinlaista varjoelämää entiseen verrattuna.

Mutta eihän se tarkoita sitä ettei voisi olla hyvä ihminen.

Ihminen on hyvä ihminen jos ei halua pahaa kenellekään eikä myöskään itselleen. Eikä tee pahaa tai kiusaa! Terve elämäntyyli ja elämäntapa, jokaisen elämä on täysin erilainen. Vastoinkäymisten ja pahojen asioiden tulisi vahvistaa ihmistä, ei sairastuttaa psyykkisesti. Hyvän ihmisen elämä voi olla millainen vaikea, tosi helppo tai tosi vaikea. Ei kannata liikaa vertailla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei pidä ollenkaa paikkaansa, sellanen ihminen kellä on kaikki hyvin ja kuka ei oo ikinä kohdannu vastoinkäymisiä voi vaikuttaa päällepäin kivalta ja hyvältä tyypiltä mutta on oikeasti tunteeton selkäänpuukottaja. 

Se on ihan päivänselvää että yleensä ihminen kellä ei ole mitään ja kuka on käynyt läpi vastoinkäymisiä on empaattisempi koska se tajuaa elämän realiteetit, ja samalla vastoinkäymiset on kasvattanu tätä ihmistä henkisesti. Vastoinkäymisissä on aina kyse kasvusta, ihminen ei kasva henkisesti jos sillä on kaikki aina hyvin. 

Kasvaa voi myös hyvien kokemusten ja ilon  kautta. Silloin on jo sisäänrakennettuna oletus siitä, kuinka toisia kohdellaan ja kuinka suhtaudutaan sekä miten toimitaan, jotta kaikilla olisi mahdollsimman hyvä olla. Ksäitys siitä, että vastoinkäymiset jotenkin kasvattaisivat on samassa sarjassa uskomusten kanssa, kuten: arvostat enemmän sitä mitä saat vaikeuksien ja puurtamisen kautta. Ei pidä paikkaansa. Jokainen arvostaa mitä arvostaa, riippumatta siitä onko puurtanut vai saanut jotakin ns. helpolla.

Joo, voi kasvaa ilonkin kautta, mutta kyllä vastoinkäymiset antaa enemmän ja syvempiä tajuamisia, mitkä voi kasvattaa vielä enemmän, sanoisinko monipuolisemmin.

Toki se vaikuttaa mikä ihmisellä on siellä pohjalla arvomaailmana.

Enpä sanoisi. Jos henkilöllä ei ole työkaluja ja resursseja käsitellä niitä vastoinkäymisiä ne helposti jää jollain tavalla vaivaamaan. Ne voi tehdä ihmisestä kateellisen tai katkeran.

Mä olen katkera joten se tekee musta pahan / huonon ihmisen?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se niin vaan on, että helppo ja tasainen elämä tuottaa tasaisia ja kivoja ihmisiä. Heillä ei ole taakkanaan ahdistusta, katkeruutta eikä tällaista. Luotto elämään ja itseen on automaattinen, mikä sitten heijastuu ympärilleen. Näitä ihmisiä et näe toksisissa porukoissa, koska he eivät saa niistä mitään.

Sen sijaan ne joiden elämä ei ole helppoa.. voi voi. 

Näin. Kaikkein kivoimmat ihmiset ainakin omassa tuttavapiirissäni on juuri tällaisia. Heillä ei ole mitään tarvetta esimerkiksi vertailla omaa elämäänsä muiden elämään tai väheksyä muiden ongelmia, kuten enemmän vastoinkäymisiä kokeneet ihmiset usein tekee.

Vastoinkäymisiä kokeneet usein kokee itse olevansa niitä ihmisiä jotka "ymmärtää elämää paremmin". Mutta näin ei kuitenkaan ole. Todellisuudessa harjoittavat usein ihan ala-astetasoista elämien vertailua ja ilkkuvat toisille, että sä et tiedä elämästä mitään kun et ole kokenut sitä ja tätä. Sellainen ei ole vahvuutta, vaan katkeruutta.

Vierailija kirjoitti:

Kärsimyksen jalostava vaikutus on pelkkää roskaa. Ihminen ei vahvistu vastoinkäymisistä, vaan päinvastoin joka kerralla heikentyy. Suojausmekanismit voi olla epäterveitä, vaikka antaisivat illuusion vahvuudesta.

Höpsis, olet vain ilkeä ja kateellinen. Eivät kaikki vahvistu ja katkeroituvat, sitten vielä lisäksi jos kostavat, ovat kyllä sairaita. Yksilöllinen asia!

Elämä koostuu erilaisista kokemuksista, jotka ihmiset kokevat eri tavalla.

Pessimististä kaikki menee aina pieleen, ei kannata edes yrittää. Optimisti löytää kaikesta, jos ei hyvää, niin ainakin opettavaista.

Ihmisestä, jota elämä potkii päähän, tulee helposti hyvä ihminen, koska hän tietää, mitä elämä saattaa olla, kun kaikki ei olekkaan pelkkää kukkakedolla tanssimista.

Olen elämän kouluttama hyvä ihminen ja edelleen optimisti. Olen aina valmis auttamaan, kun joku apua tarvitsee. 

Elämä hymyilee, kun sille antaa mahdollisuuden.