Kannattaako olla nirso miesten suhteen

Äiti käski incelin syömään.

Kannattaa olla, mutta ei kannata myöskään olla epärealistinen (mitä monesti saa kuulla ja lukea).

Ja se että toinen ei yllä sinun tavoitteisiisi ei tee toista huonoa. (Koskee molempia sukupuolia). Ärsyttää nykyisessä keskustelussa se, että toisessa on aina jotain "vikaa", no ei välttämättä ole, mutta ei vain sovi sinulle - jollekulle toiselle voi sopia.

Mutta ei naisen kannata hylätä muuten täydellistä kumppania sen takia, että on 5cm lyhyempi kuin nainen oli ennalta ajatellut täydellisen miehen olevan. Eikä miehen kannata muuten täydellistä naista jättää jos naisen kuppikoko onkin yhden pienempi kuin mies oli aluksi ajatellut.

Tuntuu, että nykyisin etenkin naisilla on hyvin tarkkaan ennalta määritellyt ulkoiset ominaisuudet miehelle, mitkä kelpaa ei mikään muu. Mistä tietää että juuri se 185cm on täydellinen, voithan sinä rakastua ja pitää täydellisenä myös 175cm tai 195cm pituista miestä? Miksi ei edes harkita, vaan mennä täysin ennalta päätetyn asian perusteella:D

Vähän kuin mies sanoisi, että vain blondi kelpaa. Eli jos aiemmin blondi värjää hiuksensa bruneteksi se tekee naisesta huonon? Ei, koska miehet ei pääsääntöisesti ajattele näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattavinta on kehittää itseään niin että saa miehen siitä huolimatta.

Tämä. Eihän kilpailtua työpaikkaakaan haeta ilman koulutusta hokemalla, että olen hyvä just sellaisena kuin olen. Parisuhteessakin pitäisi huolehtia kunnosta, ulkonäköstä, terveydestä, toisen huomioimisesta ja monesta muusta asiasta. Jos ei ole valmis mitään noista tekemään niin sitten saa kaapia sieltä tynnyrin pohjilta jämät, koska se on oma taso.

Ei ollenkaan tarvitse mitään kaapia, voi olla ihan vaan itsekseen.

Tämä. Jos ei kelpaa sellaisena kuin on, niin miksi kokee tarvetta muuttua joksikin muuksi sen sijaan että opettelisi elämään yksin? Helpommin se kumppanikin löytyy, kun oma pää on siinä kunnossa että riittää itse itselleen ja tietää mitä haluaa elämältä. Sellainen epätoivoinen kumppaniehdokkaiden mieltymysten perässä laukkaaminen on harvoin aidosti puoleensavetävää.

Itsensä kehittäminen on järkevää ihan itsensäkin vuoksi. Jos on ylipainoinen, liikuntaa harrastamaton ja jumittunut omiin kapeisiin mielipiteisiin, ei ole mitään hienoa siinä että ei muutu vaan on edelleen samanlainen. Ihan yhtä lailla sitä on edelleen oma itsensä, vaikka söisi terveellisemmin, olisi hyväkuntoinen ja normaalipainoinen ja kypsempi ajattelultaan. Ja voisi löytyä ap:lle se mieskin mistä haaveilee. Itsensä hyväksymistä tehdään liikaakin tekosyynä sille että jämähtää paikalleen.

Osittain samaa mieltä. Itseasiassa meinasinkin kirjoittaa, että itsensä takia kannattaa toki huolehtia omasta hyvinvoinnista. Mutta se oma hyvinvointi ja tasapaino ei välttämättä tarkoita täysin samoja asioita kuin ne joita vastakkainen sukupuoli pitää suurimmassa arvossa. Esimerkiksi joidenkin miesten ulkonäköihanne lähentelee alipainoa, eikä terveys ja hyvinvointi vaadi niin matalaa painoa. Moni voi ihan hyvin siellä normaalipainon yläpäässä, vaikka onkin joidenkin miesten makuun liian "läski".

Toiseksi, joskus ihminen voi paremmin vaikka ylipainoisena mutta itsensä hyväksyvänä kuin hoikkana, mutta niin että se itsehyväksyntä on ehdollista ja riippuu painonhallinnan onnistumisesta.

Tässäkin voi olla yksi syy siihen, miksi nykyään on niin paljon sinkkuja ja lapsettomia. Halutaan olla niin tyytyväisiä itseensä tekemättä mitään uhrauksia. Kivointa saattaa olla maata sohvalla, syödä pullaa ja roskaruokaa, katsoa leffoja ja käydä kaljalla. Eihän nyt noista voi luopua, koska elämästähän tulisi ehdollista, eikä kivaa.

Olen uhrannut aikaani jo muutaman parisuhteen verran huomatakseni, ettei niitä uhrauksia haluta tehdä minun hyväkseni.

Nyt viimeisimmän eron jälkeen huomaan jonkin muuttuneen. Ennen ajattelin erottua, että jossakin on se joku, joka arvostaisi parisuhdetta juuri minun kanssani, ja kohtelisi minua kuin kikkaa kämmenellä. Veisi treffeille, huomioisi ja arvostaisi, vastapainoksi toki tekisin itse samaa ja tukisin toista.

Mutta enää en usko. Uskon, että minulla on kaksi vaihtoehtoa. Joko huono parisuhde, tai ihan tyytyväinen yksinolo. Mielessäni en näe enää sitä kolmatta vaihtoehtoa, että olisin viimein sen minua arvostavan ihmisen kanssa parisuhteessa.

Ei enää.

Tätä ei halua kukaan myöntää, mutta usein (huom. lievästi!) pulskat naiset ovat terveempiä kuin painoindeksin alarajalla olevat naiset, vaikka toki suurin osa miehistä niitä juuri tavoittelee mukamas terveydellisistä syistä. Alipaino naisella viestii lähes poikkeuksetta syömishäiriöstä tai huumeongelmasta mikä vaikuttaa hedelmällisyyteen jopa pysyvästi vauroittavasti. Alipainosena lähti multakin kuukautiset veks kokonaan. Merkki siitä, että keho on hälytystilassa. Kas kummaa ne normalisoitui vasta kun lihoin merkittävästä alipainosta lievään ylipainoon. Ja veriarvotkin on huikeasti parantuneet. Toki pidän huolen, että en tästä enempää liho.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että nykyisin etenkin naisilla on hyvin tarkkaan ennalta määritellyt ulkoiset ominaisuudet miehelle, mitkä kelpaa ei mikään muu. Mistä tietää että juuri se 185cm on täydellinen, voithan sinä rakastua ja pitää täydellisenä myös 175cm tai 195cm pituista miestä? Miksi ei edes harkita, vaan mennä täysin ennalta päätetyn asian perusteella:D

Jos tietää itse että se tietty ominaisuus on itselle turn off eikä poikkeuksia ole, miksi pitäisi antaa mahdollisuus? Kun se asia ei siitä tule muuttumaan miksikään. Pitäisikö sinun mielestäsi miestenkin antaa mahdollisuus vaikka ylipainoisille naisille, vaikka tietävät jo etukäteen etteivät koe sellaiseen mitään vetoa? Täysin sama asia.

Itselleni kasvonpiirteet ovat miehessä se kaikkein ratkaisevin. Jos ei miellytä, se asia ei tule muuttumaan vaikka miehestä paljastuisi kuinka ihana persoona, joten en lähde tuhlaamaan omaa aikaani enkä myöskään miehen aikaa. Etsiköön jonkun kenelle kelpaa. Minulla ei ole mitään velvollisuutta antaa mahdollisuutta ihmiselle, joka ei ole sellainen kuin etsin. Pystyn ihan hyvin elämään itsekseni niin kauan kunnes kohtaan jonkun joka kolahtaa heti täysillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattavinta on kehittää itseään niin että saa miehen siitä huolimatta.

Tämä. Eihän kilpailtua työpaikkaakaan haeta ilman koulutusta hokemalla, että olen hyvä just sellaisena kuin olen. Parisuhteessakin pitäisi huolehtia kunnosta, ulkonäköstä, terveydestä, toisen huomioimisesta ja monesta muusta asiasta. Jos ei ole valmis mitään noista tekemään niin sitten saa kaapia sieltä tynnyrin pohjilta jämät, koska se on oma taso.

Ei ollenkaan tarvitse mitään kaapia, voi olla ihan vaan itsekseen.

Tämä. Jos ei kelpaa sellaisena kuin on, niin miksi kokee tarvetta muuttua joksikin muuksi sen sijaan että opettelisi elämään yksin? Helpommin se kumppanikin löytyy, kun oma pää on siinä kunnossa että riittää itse itselleen ja tietää mitä haluaa elämältä. Sellainen epätoivoinen kumppaniehdokkaiden mieltymysten perässä laukkaaminen on harvoin aidosti puoleensavetävää.

Itsensä kehittäminen on järkevää ihan itsensäkin vuoksi. Jos on ylipainoinen, liikuntaa harrastamaton ja jumittunut omiin kapeisiin mielipiteisiin, ei ole mitään hienoa siinä että ei muutu vaan on edelleen samanlainen. Ihan yhtä lailla sitä on edelleen oma itsensä, vaikka söisi terveellisemmin, olisi hyväkuntoinen ja normaalipainoinen ja kypsempi ajattelultaan. Ja voisi löytyä ap:lle se mieskin mistä haaveilee. Itsensä hyväksymistä tehdään liikaakin tekosyynä sille että jämähtää paikalleen.

Osittain samaa mieltä. Itseasiassa meinasinkin kirjoittaa, että itsensä takia kannattaa toki huolehtia omasta hyvinvoinnista. Mutta se oma hyvinvointi ja tasapaino ei välttämättä tarkoita täysin samoja asioita kuin ne joita vastakkainen sukupuoli pitää suurimmassa arvossa. Esimerkiksi joidenkin miesten ulkonäköihanne lähentelee alipainoa, eikä terveys ja hyvinvointi vaadi niin matalaa painoa. Moni voi ihan hyvin siellä normaalipainon yläpäässä, vaikka onkin joidenkin miesten makuun liian "läski".

Toiseksi, joskus ihminen voi paremmin vaikka ylipainoisena mutta itsensä hyväksyvänä kuin hoikkana, mutta niin että se itsehyväksyntä on ehdollista ja riippuu painonhallinnan onnistumisesta.

Tässäkin voi olla yksi syy siihen, miksi nykyään on niin paljon sinkkuja ja lapsettomia. Halutaan olla niin tyytyväisiä itseensä tekemättä mitään uhrauksia. Kivointa saattaa olla maata sohvalla, syödä pullaa ja roskaruokaa, katsoa leffoja ja käydä kaljalla. Eihän nyt noista voi luopua, koska elämästähän tulisi ehdollista, eikä kivaa.

Olen uhrannut aikaani jo muutaman parisuhteen verran huomatakseni, ettei niitä uhrauksia haluta tehdä minun hyväkseni.

Nyt viimeisimmän eron jälkeen huomaan jonkin muuttuneen. Ennen ajattelin erottua, että jossakin on se joku, joka arvostaisi parisuhdetta juuri minun kanssani, ja kohtelisi minua kuin kikkaa kämmenellä. Veisi treffeille, huomioisi ja arvostaisi, vastapainoksi toki tekisin itse samaa ja tukisin toista.

Mutta enää en usko. Uskon, että minulla on kaksi vaihtoehtoa. Joko huono parisuhde, tai ihan tyytyväinen yksinolo. Mielessäni en näe enää sitä kolmatta vaihtoehtoa, että olisin viimein sen minua arvostavan ihmisen kanssa parisuhteessa.

Ei enää.

Ehkä et vain herätä kunnioitusta miehissä ja miehet tyytyy sinuun. En oikein keksi muuta syytä miksi sinua kohdellaan tuollatavoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että nykyisin etenkin naisilla on hyvin tarkkaan ennalta määritellyt ulkoiset ominaisuudet miehelle, mitkä kelpaa ei mikään muu. Mistä tietää että juuri se 185cm on täydellinen, voithan sinä rakastua ja pitää täydellisenä myös 175cm tai 195cm pituista miestä? Miksi ei edes harkita, vaan mennä täysin ennalta päätetyn asian perusteella:D

Jos tietää itse että se tietty ominaisuus on itselle turn off eikä poikkeuksia ole, miksi pitäisi antaa mahdollisuus? Kun se asia ei siitä tule muuttumaan miksikään. Pitäisikö sinun mielestäsi miestenkin antaa mahdollisuus vaikka ylipainoisille naisille, vaikka tietävät jo etukäteen etteivät koe sellaiseen mitään vetoa? Täysin sama asia.

Itselleni kasvonpiirteet ovat miehessä se kaikkein ratkaisevin. Jos ei miellytä, se asia ei tule muuttumaan vaikka miehestä paljastuisi kuinka ihana persoona, joten en lähde tuhlaamaan omaa aikaani enkä myöskään miehen aikaa. Etsiköön jonkun kenelle kelpaa. Minulla ei ole mitään velvollisuutta antaa mahdollisuutta ihmiselle, joka ei ole sellainen kuin etsin. Pystyn ihan hyvin elämään itsekseni niin kauan kunnes kohtaan jonkun joka kolahtaa heti täysillä.

Miehethän antaa jatkuvasti mahdollisuuksia naisille joista eivät liiemmin ole kiinnostuneita. Lihavuudesta sensverran että Prismassa näkee jatkuvasti pariskuntia joissa mies on normaalipainoinen ja nainen ihan järkyttävän lihava. Koskaan ei nää asetelmia toisinpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että nykyisin etenkin naisilla on hyvin tarkkaan ennalta määritellyt ulkoiset ominaisuudet miehelle, mitkä kelpaa ei mikään muu. Mistä tietää että juuri se 185cm on täydellinen, voithan sinä rakastua ja pitää täydellisenä myös 175cm tai 195cm pituista miestä? Miksi ei edes harkita, vaan mennä täysin ennalta päätetyn asian perusteella:D

Jos tietää itse että se tietty ominaisuus on itselle turn off eikä poikkeuksia ole, miksi pitäisi antaa mahdollisuus? Kun se asia ei siitä tule muuttumaan miksikään. Pitäisikö sinun mielestäsi miestenkin antaa mahdollisuus vaikka ylipainoisille naisille, vaikka tietävät jo etukäteen etteivät koe sellaiseen mitään vetoa? Täysin sama asia.

Itselleni kasvonpiirteet ovat miehessä se kaikkein ratkaisevin. Jos ei miellytä, se asia ei tule muuttumaan vaikka miehestä paljastuisi kuinka ihana persoona, joten en lähde tuhlaamaan omaa aikaani enkä myöskään miehen aikaa. Etsiköön jonkun kenelle kelpaa. Minulla ei ole mitään velvollisuutta antaa mahdollisuutta ihmiselle, joka ei ole sellainen kuin etsin. Pystyn ihan hyvin elämään itsekseni niin kauan kunnes kohtaan jonkun joka kolahtaa heti täysillä.

Jos ihmiselle on turn off toisessa ihmisessä esimerkiksi 2cm pituusero siihen ennalta ajateltuun ihannepituuteen tai toisella se että kuppikoko on 0,2 kokoa pienempi/isompi kuin ennalta ajateltu niin se toinen kyllä väistää luodin siinä vaiheessa.

Ei ole enään tervettä "nirsoilua" tuollainen. Kertoo jostain mt-ongelmasta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattavinta on kehittää itseään niin että saa miehen siitä huolimatta.

Tämä. Eihän kilpailtua työpaikkaakaan haeta ilman koulutusta hokemalla, että olen hyvä just sellaisena kuin olen. Parisuhteessakin pitäisi huolehtia kunnosta, ulkonäköstä, terveydestä, toisen huomioimisesta ja monesta muusta asiasta. Jos ei ole valmis mitään noista tekemään niin sitten saa kaapia sieltä tynnyrin pohjilta jämät, koska se on oma taso.

Ei ollenkaan tarvitse mitään kaapia, voi olla ihan vaan itsekseen.

Tämä. Jos ei kelpaa sellaisena kuin on, niin miksi kokee tarvetta muuttua joksikin muuksi sen sijaan että opettelisi elämään yksin? Helpommin se kumppanikin löytyy, kun oma pää on siinä kunnossa että riittää itse itselleen ja tietää mitä haluaa elämältä. Sellainen epätoivoinen kumppaniehdokkaiden mieltymysten perässä laukkaaminen on harvoin aidosti puoleensavetävää.

Itsensä kehittäminen on järkevää ihan itsensäkin vuoksi. Jos on ylipainoinen, liikuntaa harrastamaton ja jumittunut omiin kapeisiin mielipiteisiin, ei ole mitään hienoa siinä että ei muutu vaan on edelleen samanlainen. Ihan yhtä lailla sitä on edelleen oma itsensä, vaikka söisi terveellisemmin, olisi hyväkuntoinen ja normaalipainoinen ja kypsempi ajattelultaan. Ja voisi löytyä ap:lle se mieskin mistä haaveilee. Itsensä hyväksymistä tehdään liikaakin tekosyynä sille että jämähtää paikalleen.

Osittain samaa mieltä. Itseasiassa meinasinkin kirjoittaa, että itsensä takia kannattaa toki huolehtia omasta hyvinvoinnista. Mutta se oma hyvinvointi ja tasapaino ei välttämättä tarkoita täysin samoja asioita kuin ne joita vastakkainen sukupuoli pitää suurimmassa arvossa. Esimerkiksi joidenkin miesten ulkonäköihanne lähentelee alipainoa, eikä terveys ja hyvinvointi vaadi niin matalaa painoa. Moni voi ihan hyvin siellä normaalipainon yläpäässä, vaikka onkin joidenkin miesten makuun liian "läski".

Toiseksi, joskus ihminen voi paremmin vaikka ylipainoisena mutta itsensä hyväksyvänä kuin hoikkana, mutta niin että se itsehyväksyntä on ehdollista ja riippuu painonhallinnan onnistumisesta.

Tässäkin voi olla yksi syy siihen, miksi nykyään on niin paljon sinkkuja ja lapsettomia. Halutaan olla niin tyytyväisiä itseensä tekemättä mitään uhrauksia. Kivointa saattaa olla maata sohvalla, syödä pullaa ja roskaruokaa, katsoa leffoja ja käydä kaljalla. Eihän nyt noista voi luopua, koska elämästähän tulisi ehdollista, eikä kivaa.

Olen uhrannut aikaani jo muutaman parisuhteen verran huomatakseni, ettei niitä uhrauksia haluta tehdä minun hyväkseni.

Nyt viimeisimmän eron jälkeen huomaan jonkin muuttuneen. Ennen ajattelin erottua, että jossakin on se joku, joka arvostaisi parisuhdetta juuri minun kanssani, ja kohtelisi minua kuin kikkaa kämmenellä. Veisi treffeille, huomioisi ja arvostaisi, vastapainoksi toki tekisin itse samaa ja tukisin toista.

Mutta enää en usko. Uskon, että minulla on kaksi vaihtoehtoa. Joko huono parisuhde, tai ihan tyytyväinen yksinolo. Mielessäni en näe enää sitä kolmatta vaihtoehtoa, että olisin viimein sen minua arvostavan ihmisen kanssa parisuhteessa.

Ei enää.

Ehkä et vain herätä kunnioitusta miehissä ja miehet tyytyy sinuun. En oikein keksi muuta syytä miksi sinua kohdellaan tuollatavoin.

Niin. Tiedä sitten, mistä johtuu.

Itse olen aina haaveillut pitkästä parisuhteesta ja syvästä kumppanuudesta, jossa molemmat rakentavat suhdetta.

En tiedä, miksi en sellaiseen sitten kelpaa. Mutten enää halua olla parisuhteessa, mikäli se kohdallani tarkoittaa väistämättä olla vain se joku, johon tyydytään ja jota voi hyvillä mielin kohdella kuin roskaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että nykyisin etenkin naisilla on hyvin tarkkaan ennalta määritellyt ulkoiset ominaisuudet miehelle, mitkä kelpaa ei mikään muu. Mistä tietää että juuri se 185cm on täydellinen, voithan sinä rakastua ja pitää täydellisenä myös 175cm tai 195cm pituista miestä? Miksi ei edes harkita, vaan mennä täysin ennalta päätetyn asian perusteella:D

Jos tietää itse että se tietty ominaisuus on itselle turn off eikä poikkeuksia ole, miksi pitäisi antaa mahdollisuus? Kun se asia ei siitä tule muuttumaan miksikään. Pitäisikö sinun mielestäsi miestenkin antaa mahdollisuus vaikka ylipainoisille naisille, vaikka tietävät jo etukäteen etteivät koe sellaiseen mitään vetoa? Täysin sama asia.

Itselleni kasvonpiirteet ovat miehessä se kaikkein ratkaisevin. Jos ei miellytä, se asia ei tule muuttumaan vaikka miehestä paljastuisi kuinka ihana persoona, joten en lähde tuhlaamaan omaa aikaani enkä myöskään miehen aikaa. Etsiköön jonkun kenelle kelpaa. Minulla ei ole mitään velvollisuutta antaa mahdollisuutta ihmiselle, joka ei ole sellainen kuin etsin. Pystyn ihan hyvin elämään itsekseni niin kauan kunnes kohtaan jonkun joka kolahtaa heti täysillä.

Miehethän antaa jatkuvasti mahdollisuuksia naisille joista eivät liiemmin ole kiinnostuneita. Lihavuudesta sensverran että Prismassa näkee jatkuvasti pariskuntia joissa mies on normaalipainoinen ja nainen ihan järkyttävän lihava. Koskaan ei nää asetelmia toisinpäin.

No niille miehille naisen ylipaino ei selvästi ole ylitsepääsemätön tai ylipäätään negatiivinen asia? Jos olisi, he eivät sellaisen naisen kanssa pystyisi olemaan. Siis mitenkään. Mulla on just tiettyjen ominaisuuksien osalta sellainen, etten yksinkertaisesti pysty, olen mieluummin yksin kuin ihmisen kanssa, jolla ei ole haluamiani ominaisuuksia. Se on paljon vähemmän paha vaihtoehto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että nykyisin etenkin naisilla on hyvin tarkkaan ennalta määritellyt ulkoiset ominaisuudet miehelle, mitkä kelpaa ei mikään muu. Mistä tietää että juuri se 185cm on täydellinen, voithan sinä rakastua ja pitää täydellisenä myös 175cm tai 195cm pituista miestä? Miksi ei edes harkita, vaan mennä täysin ennalta päätetyn asian perusteella:D

Jos tietää itse että se tietty ominaisuus on itselle turn off eikä poikkeuksia ole, miksi pitäisi antaa mahdollisuus? Kun se asia ei siitä tule muuttumaan miksikään. Pitäisikö sinun mielestäsi miestenkin antaa mahdollisuus vaikka ylipainoisille naisille, vaikka tietävät jo etukäteen etteivät koe sellaiseen mitään vetoa? Täysin sama asia.

Itselleni kasvonpiirteet ovat miehessä se kaikkein ratkaisevin. Jos ei miellytä, se asia ei tule muuttumaan vaikka miehestä paljastuisi kuinka ihana persoona, joten en lähde tuhlaamaan omaa aikaani enkä myöskään miehen aikaa. Etsiköön jonkun kenelle kelpaa. Minulla ei ole mitään velvollisuutta antaa mahdollisuutta ihmiselle, joka ei ole sellainen kuin etsin. Pystyn ihan hyvin elämään itsekseni niin kauan kunnes kohtaan jonkun joka kolahtaa heti täysillä.

Miehethän antaa jatkuvasti mahdollisuuksia naisille joista eivät liiemmin ole kiinnostuneita. Lihavuudesta sensverran että Prismassa näkee jatkuvasti pariskuntia joissa mies on normaalipainoinen ja nainen ihan järkyttävän lihava. Koskaan ei nää asetelmia toisinpäin.

Tuo on miesten oma valinta. Tosin noissa voi ihan yhtä lailla se nainen olla tyytyjä - ei se, että mies on normaalipainoinen, tarkoita, että muut ominaisuudet miellyttävät. Hänellähän voi olla vaikka mitä huonoja puolia, vaikka ne eivät päällepäin näy, eli voi olla syitä, joiden vuoksi ei ole saanut parempaa eikä saisikaan, koska ne naiset valitsevat jotain muuta, joilla on valinnanvaraa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattavinta on kehittää itseään niin että saa miehen siitä huolimatta.

Tämä. Eihän kilpailtua työpaikkaakaan haeta ilman koulutusta hokemalla, että olen hyvä just sellaisena kuin olen. Parisuhteessakin pitäisi huolehtia kunnosta, ulkonäköstä, terveydestä, toisen huomioimisesta ja monesta muusta asiasta. Jos ei ole valmis mitään noista tekemään niin sitten saa kaapia sieltä tynnyrin pohjilta jämät, koska se on oma taso.

Ei ollenkaan tarvitse mitään kaapia, voi olla ihan vaan itsekseen.

Tämä. Jos ei kelpaa sellaisena kuin on, niin miksi kokee tarvetta muuttua joksikin muuksi sen sijaan että opettelisi elämään yksin? Helpommin se kumppanikin löytyy, kun oma pää on siinä kunnossa että riittää itse itselleen ja tietää mitä haluaa elämältä. Sellainen epätoivoinen kumppaniehdokkaiden mieltymysten perässä laukkaaminen on harvoin aidosti puoleensavetävää.

Itsensä kehittäminen on järkevää ihan itsensäkin vuoksi. Jos on ylipainoinen, liikuntaa harrastamaton ja jumittunut omiin kapeisiin mielipiteisiin, ei ole mitään hienoa siinä että ei muutu vaan on edelleen samanlainen. Ihan yhtä lailla sitä on edelleen oma itsensä, vaikka söisi terveellisemmin, olisi hyväkuntoinen ja normaalipainoinen ja kypsempi ajattelultaan. Ja voisi löytyä ap:lle se mieskin mistä haaveilee. Itsensä hyväksymistä tehdään liikaakin tekosyynä sille että jämähtää paikalleen.

Osittain samaa mieltä. Itseasiassa meinasinkin kirjoittaa, että itsensä takia kannattaa toki huolehtia omasta hyvinvoinnista. Mutta se oma hyvinvointi ja tasapaino ei välttämättä tarkoita täysin samoja asioita kuin ne joita vastakkainen sukupuoli pitää suurimmassa arvossa. Esimerkiksi joidenkin miesten ulkonäköihanne lähentelee alipainoa, eikä terveys ja hyvinvointi vaadi niin matalaa painoa. Moni voi ihan hyvin siellä normaalipainon yläpäässä, vaikka onkin joidenkin miesten makuun liian "läski".

Toiseksi, joskus ihminen voi paremmin vaikka ylipainoisena mutta itsensä hyväksyvänä kuin hoikkana, mutta niin että se itsehyväksyntä on ehdollista ja riippuu painonhallinnan onnistumisesta.

Tässäkin voi olla yksi syy siihen, miksi nykyään on niin paljon sinkkuja ja lapsettomia. Halutaan olla niin tyytyväisiä itseensä tekemättä mitään uhrauksia. Kivointa saattaa olla maata sohvalla, syödä pullaa ja roskaruokaa, katsoa leffoja ja käydä kaljalla. Eihän nyt noista voi luopua, koska elämästähän tulisi ehdollista, eikä kivaa.

Sinä et nyt tainnut sisäistää lukemaasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että nykyisin etenkin naisilla on hyvin tarkkaan ennalta määritellyt ulkoiset ominaisuudet miehelle, mitkä kelpaa ei mikään muu. Mistä tietää että juuri se 185cm on täydellinen, voithan sinä rakastua ja pitää täydellisenä myös 175cm tai 195cm pituista miestä? Miksi ei edes harkita, vaan mennä täysin ennalta päätetyn asian perusteella:D

Jos tietää itse että se tietty ominaisuus on itselle turn off eikä poikkeuksia ole, miksi pitäisi antaa mahdollisuus? Kun se asia ei siitä tule muuttumaan miksikään. Pitäisikö sinun mielestäsi miestenkin antaa mahdollisuus vaikka ylipainoisille naisille, vaikka tietävät jo etukäteen etteivät koe sellaiseen mitään vetoa? Täysin sama asia.

Itselleni kasvonpiirteet ovat miehessä se kaikkein ratkaisevin. Jos ei miellytä, se asia ei tule muuttumaan vaikka miehestä paljastuisi kuinka ihana persoona, joten en lähde tuhlaamaan omaa aikaani enkä myöskään miehen aikaa. Etsiköön jonkun kenelle kelpaa. Minulla ei ole mitään velvollisuutta antaa mahdollisuutta ihmiselle, joka ei ole sellainen kuin etsin. Pystyn ihan hyvin elämään itsekseni niin kauan kunnes kohtaan jonkun joka kolahtaa heti täysillä.

Jos ihmiselle on turn off toisessa ihmisessä esimerkiksi 2cm pituusero siihen ennalta ajateltuun ihannepituuteen tai toisella se että kuppikoko on 0,2 kokoa pienempi/isompi kuin ennalta ajateltu niin se toinen kyllä väistää luodin siinä vaiheessa.

Ei ole enään tervettä "nirsoilua" tuollainen. Kertoo jostain mt-ongelmasta

Kriteerit saa olla juuri niin tiukat kuin itse haluaa. Useimmat pärjää ihan hyvin ilman parisuhdettakin joten miksi pitäisi rimaa laskea milliäkään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että nykyisin etenkin naisilla on hyvin tarkkaan ennalta määritellyt ulkoiset ominaisuudet miehelle, mitkä kelpaa ei mikään muu. Mistä tietää että juuri se 185cm on täydellinen, voithan sinä rakastua ja pitää täydellisenä myös 175cm tai 195cm pituista miestä? Miksi ei edes harkita, vaan mennä täysin ennalta päätetyn asian perusteella:D

Jos tietää itse että se tietty ominaisuus on itselle turn off eikä poikkeuksia ole, miksi pitäisi antaa mahdollisuus? Kun se asia ei siitä tule muuttumaan miksikään. Pitäisikö sinun mielestäsi miestenkin antaa mahdollisuus vaikka ylipainoisille naisille, vaikka tietävät jo etukäteen etteivät koe sellaiseen mitään vetoa? Täysin sama asia.

Itselleni kasvonpiirteet ovat miehessä se kaikkein ratkaisevin. Jos ei miellytä, se asia ei tule muuttumaan vaikka miehestä paljastuisi kuinka ihana persoona, joten en lähde tuhlaamaan omaa aikaani enkä myöskään miehen aikaa. Etsiköön jonkun kenelle kelpaa. Minulla ei ole mitään velvollisuutta antaa mahdollisuutta ihmiselle, joka ei ole sellainen kuin etsin. Pystyn ihan hyvin elämään itsekseni niin kauan kunnes kohtaan jonkun joka kolahtaa heti täysillä.

Jos ihmiselle on turn off toisessa ihmisessä esimerkiksi 2cm pituusero siihen ennalta ajateltuun ihannepituuteen tai toisella se että kuppikoko on 0,2 kokoa pienempi/isompi kuin ennalta ajateltu niin se toinen kyllä väistää luodin siinä vaiheessa.

Ei ole enään tervettä "nirsoilua" tuollainen. Kertoo jostain mt-ongelmasta

Kyllä mullakin tuo 2cm saattaa olla ratkaiseva. Voisin kuvitella kumppanikseni 2cm minua lyhyemmän miehen, mutta en miestä, joka on siitä vielä 2cm lyhyempi, eli yhteensä 4cm lyhyempi kuin minä. Siinä mies on jo niin selvästi pienempi kuin minä että ei kiitti, vaikka olisi kuinka täydellinen muuten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattavinta on kehittää itseään niin että saa miehen siitä huolimatta.

Tämä. Eihän kilpailtua työpaikkaakaan haeta ilman koulutusta hokemalla, että olen hyvä just sellaisena kuin olen. Parisuhteessakin pitäisi huolehtia kunnosta, ulkonäköstä, terveydestä, toisen huomioimisesta ja monesta muusta asiasta. Jos ei ole valmis mitään noista tekemään niin sitten saa kaapia sieltä tynnyrin pohjilta jämät, koska se on oma taso.

Ei ollenkaan tarvitse mitään kaapia, voi olla ihan vaan itsekseen.

Tämä. Jos ei kelpaa sellaisena kuin on, niin miksi kokee tarvetta muuttua joksikin muuksi sen sijaan että opettelisi elämään yksin? Helpommin se kumppanikin löytyy, kun oma pää on siinä kunnossa että riittää itse itselleen ja tietää mitä haluaa elämältä. Sellainen epätoivoinen kumppaniehdokkaiden mieltymysten perässä laukkaaminen on harvoin aidosti puoleensavetävää.

Itsensä kehittäminen on järkevää ihan itsensäkin vuoksi. Jos on ylipainoinen, liikuntaa harrastamaton ja jumittunut omiin kapeisiin mielipiteisiin, ei ole mitään hienoa siinä että ei muutu vaan on edelleen samanlainen. Ihan yhtä lailla sitä on edelleen oma itsensä, vaikka söisi terveellisemmin, olisi hyväkuntoinen ja normaalipainoinen ja kypsempi ajattelultaan. Ja voisi löytyä ap:lle se mieskin mistä haaveilee. Itsensä hyväksymistä tehdään liikaakin tekosyynä sille että jämähtää paikalleen.

Osittain samaa mieltä. Itseasiassa meinasinkin kirjoittaa, että itsensä takia kannattaa toki huolehtia omasta hyvinvoinnista. Mutta se oma hyvinvointi ja tasapaino ei välttämättä tarkoita täysin samoja asioita kuin ne joita vastakkainen sukupuoli pitää suurimmassa arvossa. Esimerkiksi joidenkin miesten ulkonäköihanne lähentelee alipainoa, eikä terveys ja hyvinvointi vaadi niin matalaa painoa. Moni voi ihan hyvin siellä normaalipainon yläpäässä, vaikka onkin joidenkin miesten makuun liian "läski".

Toiseksi, joskus ihminen voi paremmin vaikka ylipainoisena mutta itsensä hyväksyvänä kuin hoikkana, mutta niin että se itsehyväksyntä on ehdollista ja riippuu painonhallinnan onnistumisesta.

Tässäkin voi olla yksi syy siihen, miksi nykyään on niin paljon sinkkuja ja lapsettomia. Halutaan olla niin tyytyväisiä itseensä tekemättä mitään uhrauksia. Kivointa saattaa olla maata sohvalla, syödä pullaa ja roskaruokaa, katsoa leffoja ja käydä kaljalla. Eihän nyt noista voi luopua, koska elämästähän tulisi ehdollista, eikä kivaa.

Tietysti jokainen edes suht normaali haluaa olla itseensä tyytyväinen, elää omannäköistä elämää ja etsiä kumppanin joka haluaa samoja asioita. Eihän siinä ole mitään järkeä muuttaa itseään hirveällä vaivalla kelvatakseen arvoiltaan ja mieltymyksiltään täysin epäsopivalle kumppanille. Joku absolutisti joka syö pelkkää kaalikeittoa ja treenaa 5 päivää viikossa ei ole minulle sopiva kumppani, miksi ihmeessä minun pitäisi sellaista miellyttää?

Kannattaa olla.

Kuka haluaisi roskamiehen?

Itse olen ollut nirso. Ja melkein 40 vuotta kesti ennenkuin löysin sen parhaan yksilön. Tosin hän on paras mulle, joku toinen voisi olla hänestä asiasta eri mieltä :D Tähän nirsouteen ei liity mikään ulkonäkö tai varallisuus, lähinnä luonne ja yhteensopivat arvot itseni kanssa. Kiva olla ihmisen kanssa, jonka kanssa ei synny turhia konflikteja ja eläminen hänen kanssaan on helppoa. Mä tykkään semmosesta tasapaksusta ja varmasta elosta. Mulla on kavereita, jotka kaipaavat semmoista säkenöintiä ja voisin sanoa jopa tappelukaveria kumppanista, heidän kaltaiselleen tämä mun mies ei todellakaan olisi sopiva. Eli kannattaa olla nirso kunhan se menee omilla ehdoilla, ei muiden.

Mitä mä just luin? No, joillekin han käy kaikki.

Ota palstamies, jos et halua olla nirso. Ovat naisvihaajia, katkeria, syrjäytyneitä.