Uudet äidit, kertokaa asioita mitä vanhat äidit luultavasti ovat jo unohtaneet tai lapsettomat eivät tienneet
Luin niskakakan toisesta ketjusta ja rupesin miettimään muuta mikä on vauvan kanssa ihan normaalia, mutta lapsettomat voivat pitää järkkynä.
Kommentit (162)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhojen äitien aikaan kasvatus oli tosi erilaista kuin nykyisin. Esim. hait vaan koivuniemen herran pusikosta ja heti alkoi lapsi totella.
Lapsen ruumiillinen kuritus kiellettiin lailla jo 80-luvun alussa eli 40v sitten ja on rikos.
Suurin osa tämän päivän esim. 70v ei ikinä ole saaneet piiskaa, sillä sitä paheksuttiin jo 50-60-luvulla ja pidettiin alemman luokan kasvatuksena. Ihan samalla tavalla kuin perheväkivaltaa.
Sanat ja teot on hyvin helposti ristiriidassa keskenään. Julkisesti voi paheksua lasten lyömistä, mutta sitä voi tehdä sitten kodin seinien sisällä.

Sama juttu on jäähyjen kanssa. Yksi tuttu vakaope paheksuu niitä töissä viran puolesta, mutta kotona sillä on jäähypenkki eteisessä missä joku lapsista istuu harva se päivä.
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat ikäpolvet tuntuvat olevan katkeria, kun isät nykyään osallistuvat paremmin lasten hoitoon kuin heidän aikanaan. Sitten tulee kommenttia miten "taasko se vaimo laittoi Jaakon syöttämään/nukuttamaan/vaihtamaan vaippaa, kyllä on laiskaa, minun aikanani...."
TÄMÄ!
Oma anoppi höpöttää koko ajan miten hän hoiti ja teki. Tuntuu olevan katkera, kun oma poikansa osallistuu lastenhoitoon ja kasvatukseen
Vierailija kirjoitti:
Joskus kysyin työkaverilta jotakin lastenhoitoon liittyvää juttua, joka oli seitsemän lapsen äiti, niin huokasi syvään ja kertoi jokaisen lapsen hänellä olleen yksilö ja erilainen ja se mikä päti yhteen, ei enää käynyt toiselle.
Yksi lapsista oli imenyt rintaa vain hämärässä huoneessa, yksi lapsista oli herännyt 20 min. välein yöllä, joku lapsista oli jouduttu syntymästä lähtien herättämään yöllä syömään ja nukkui 10h yöunia jne. Toiselle riitti kun katsoi silmiin ja toista sai kieltää kymmenen kertaa, eikä silloinkaan sana mennyt perille.
Minulla on vain 2 lasta, mutta molemmat on synnytyssairaalasta lähtien nukkuneet hyviä yöunia. Ei sentään heti kymmentä tuntia, mutta 6-8 tuntia. Kätilö sanoi jo sairaalassa, että ei tarvitse herättää syömään yöllä, koska ovat olleet täysiaikaisia, nelikiloisia, terveitä vauvoja. En sitten kotonakaan tietenkään herättänyt.

Sama täällä. Kuinka hän yksin sitä ja tätä kolmen vaippaikäisen kanssa. Todella raskasta kuunneltavaa. Miehen isä on edelleen täyspassattava, ei osaa edes kahvia keittää. Poikansa on onneksi hyvä kotitöissä ja lastenhoidossa eikä oikein pidä hyvänä sitä perhemallia, joka heillä oli lapsuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus kysyin työkaverilta jotakin lastenhoitoon liittyvää juttua, joka oli seitsemän lapsen äiti, niin huokasi syvään ja kertoi jokaisen lapsen hänellä olleen yksilö ja erilainen ja se mikä päti yhteen, ei enää käynyt toiselle.
Yksi lapsista oli imenyt rintaa vain hämärässä huoneessa, yksi lapsista oli herännyt 20 min. välein yöllä, joku lapsista oli jouduttu syntymästä lähtien herättämään yöllä syömään ja nukkui 10h yöunia jne. Toiselle riitti kun katsoi silmiin ja toista sai kieltää kymmenen kertaa, eikä silloinkaan sana mennyt perille.
Minulla on vain 2 lasta, mutta molemmat on synnytyssairaalasta lähtien nukkuneet hyviä yöunia. Ei sentään heti kymmentä tuntia, mutta 6-8 tuntia. Kätilö sanoi jo sairaalassa, että ei tarvitse herättää syömään yöllä, koska ovat olleet täysiaikaisia, nelikiloisia, terveitä vauvoja. En sitten kotonakaan tietenkään herättänyt.
Lisätään nyt tähän vielä, ettei kukaan tule kateelliseksi. Päivällä kyllä riitti sitten menoa senkin edestä. Kun olivat yöllä hyvin nukkuneet, niin jaksoivat päivällä olla virkeitä. Tulivat itsenäisesti pois pinnasängystä heti kun heräsivät, kurkottelivat päiväunilta pois vaunuista, lapsiportti portaikossa oli lähinnä hidaste, ensin alle puolivuotiaina ryömivät portin alta ja sitten kun oppivat konttaamaan ja nousemaan pystyyn, kiipesivät ketterästi yli, ja viimeistään parivuotiaina kirjahyllyyn, alle kouluikäisinä olivat molemmat jo ehtineet käydä tikapuita pitkin myös talon katolla. Hetkeksikään ei voinut jättää vahtimatta.

Turvavaljaat on keksitty. Ne pitelevät alle kouluikäisiä hyvin, kunhan kiinnityssolki on selän puolella mistä lapsi ei saa sitä itse auki.
Vierailija kirjoitti:
Mikä muuten on niskakakka? Olen vanha äiti enkä ole kuullut tuota sanaa aiemmin.
Eihän kakka koskaan niskaan asti mene...
Kyllä voi mennä. Toki meillä ku toi kävi lapsella oli ripuli.
Vierailija kirjoitti:
Mikä muuten on niskakakka? Olen vanha äiti enkä ole kuullut tuota sanaa aiemmin.
Eihän kakka koskaan niskaan asti mene...
Nykyvaipoissa menee. Siksi me vanhat äidit emme muista moista, koska omien lasten käytössä olleet vaipat oli parempia ja imukykyisempiä ja kaiken lisäksi me vaihdoimme vaippoja useammin.
Vierailija kirjoitti:
Vanhoilla äideillä on usein aika kullannut muistot. Ihmetellään miten joku asia voi olla pienen kanssa hankalaa, ei minun lapseni vaan kiukutellut koskaan vaan totteli kuin enkeli aina.
Höpö, höpö. Kyllä ne muistaa. Juuri olin lenkillä ja näin kaksikin tuollaista tapausta. Noin 8-vuotias lapsi käväisi pyörän kanssa ojan puolella, nosti pyörän ja paiskasi sen maahan ja huusi isälleen, ettei jaksa enää polkea. Muistui elävästi mieleen samanlaiset tapaukset. Sitten noin 3-vuotias ilmoitti isälleen, että haluaa mennä eri reittiä ja lähti kävelemään toiseen suuntaan kuin muu perhe. Lapsi napattiin syliin ja siinä se huusi ja protestoi. Muistui kyllä nekin ajat mieleen.
Nykyisin tietää, miten nopeasti aika kuluu ja ajattelee, että olisi pitänyt ymmärtää enemmän nauttia joka hetkestä. Lapset on tosi nopeasti aikuisia.
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat ikäpolvet tuntuvat olevan katkeria, kun isät nykyään osallistuvat paremmin lasten hoitoon kuin heidän aikanaan. Sitten tulee kommenttia miten "taasko se vaimo laittoi Jaakon syöttämään/nukuttamaan/vaihtamaan vaippaa, kyllä on laiskaa, minun aikanani...."
Meillä ihan päinvastoin. Anoppi ilahtuneena selittää, että Laura taas osti perheelle sitä ja tätä ja itse kaikki maksoi, koska on sellainen itsenäinen nainen, joka haluaa elättää perheen. Lähihoitajat saa niin hyvää palkkaa nykyisin.
Tietää, että mies maksaa kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä muuten on niskakakka? Olen vanha äiti enkä ole kuullut tuota sanaa aiemmin.
Eihän kakka koskaan niskaan asti mene...Nykyvaipoissa menee. Siksi me vanhat äidit emme muista moista, koska omien lasten käytössä olleet vaipat oli parempia ja imukykyisempiä ja kaiken lisäksi me vaihdoimme vaippoja useammin.
Vai useammin? Kuinka usein? Jos oli oikein imukykyisiä ja huippuja, niin kuinka usein niitä oikein vaihdettiin?
Vanhat äidit muistaa hoitaneensa lapsia kotona, me nykyäidit viemme lapset hoitoon ja palaamme kotiin lepäämään. Kiitos subjektiivinen päivähoito-oikeus, meidän ei tarvitse hoitaa kahta tai jopa kolmea lasta itse, yhteiskunta tekee sen puolestamme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloitus on aseteltu väärin. Kyllä vanhat äidit tietävät paljon enemmän. Siitä huolimatta, että jotain on unohtunut ja aika kullannut muistot. Uutena äitinä on pihalla vähän kaikesta ennen kuin kokemus opettaa.
Niskakakka on tuttu juttu täälläkin. Ei onneksi kovin usein mutta muutaman kerran kuitenkin.
Kyllä ne vanhatkin äidit hyvin pihalla tuntuvat olevan esimerkiksi uusista ohjeistuksista ja suosituksista. Ja normaalia se onkin, maailma muuttuu ja uusia tutkimuksia tehdään koko ajan. Eri juttu sitten, kun aletaan tuoreita vanhempia arvostelemaa ties mistä "vanhemman oikeudella".
Esimerkkejä näistä uusista tutkimuksista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhojen äitien aikaan kasvatus oli tosi erilaista kuin nykyisin. Esim. hait vaan koivuniemen herran pusikosta ja heti alkoi lapsi totella.
Lapsen ruumiillinen kuritus kiellettiin lailla jo 80-luvun alussa eli 40v sitten ja on rikos.
Suurin osa tämän päivän esim. 70v ei ikinä ole saaneet piiskaa, sillä sitä paheksuttiin jo 50-60-luvulla ja pidettiin alemman luokan kasvatuksena. Ihan samalla tavalla kuin perheväkivaltaa.
Minun isäni antoi kyllä piiskaa 90 luvulla ja kertoi että sai sitä paljonkin lapsena. Enkä ollut ainoa lapsi kylässä jossa oli fyysiset rangaistukset.
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat ikäpolvet tuntuvat olevan katkeria, kun isät nykyään osallistuvat paremmin lasten hoitoon kuin heidän aikanaan. Sitten tulee kommenttia miten "taasko se vaimo laittoi Jaakon syöttämään/nukuttamaan/vaihtamaan vaippaa, kyllä on laiskaa, minun aikanani...."
Tuossa voi sitten laittaa vanhemmilta jauhot suuhun ja tehdä ilman miestä ihan näyttämisen takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat ikäpolvet tuntuvat olevan katkeria, kun isät nykyään osallistuvat paremmin lasten hoitoon kuin heidän aikanaan. Sitten tulee kommenttia miten "taasko se vaimo laittoi Jaakon syöttämään/nukuttamaan/vaihtamaan vaippaa, kyllä on laiskaa, minun aikanani...."
Tilastojen valossa kuitenkin 80-ja 90-luvulla koti-isyys oli yleisempää miehillä, kuin nykyään. Näin tilastojen valossa.
Samoin sairaanlapsenhoito, jos vanhemmat työelämässä, sillä vielä 90-luvulle saakka sairaanlapsenhoito piti jakaa 50/50 vanhempien kesken ja työnantajat vaihtoivat tietoja poissaoloista.
Nykyään monessa työpaikassa nykyään se näyttää jäävän äitien harteille.
johtuu siitä että 90 luvun jälkeen yksinhuoltajuudesta on tullut yleinen normi. Lapsilla ei ole enää isää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enemmän on pistänyt silmään nykyisten nuorten äitien tai vanhempien avuttomuus. Vauva tuntuu halvaannuttavan koko perheen. Usein myös tarvitaan kaksi vanhempaa hoitamaan perustoimintoja kuten nukutusta, vaipanvaihtoa, ruokailua...
Samaa olen ihmetellyt itsekin. Toinenhan vois just niitä kotitöitä hoitaa sillä aikaa. Miks ihmeessä vauvan perushoito vaatii nykyisin kaks?
Naisten arvo on laskenut. Eivät koe vauvanhoitoa kunnia-asiaksi, vaan yrittävät vaihtaa aikaa miesten töihin tai vapaa-aikaan. Surullista. Ja kyseenalaista lapsen kannalta!
Sairas ajatusmaailma. Varmaan joku tenaleidi tai miestenmies asialla. Kyllä se on ihan kunnia-asia MOLEMMILLE hoitaa omaa jälkikasvuaan. Se kuuluu molemmille vanhemmille. Ja mitä nämä miesten hommat on, jotka on verrattavissa vauvan hoitamiseen? 😂
vauvan hoitamista ei voi verrata koska se on ylitse kaiken muun. Siksi niin suuri vastuun voi kantaa vain nainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloitus on aseteltu väärin. Kyllä vanhat äidit tietävät paljon enemmän. Siitä huolimatta, että jotain on unohtunut ja aika kullannut muistot. Uutena äitinä on pihalla vähän kaikesta ennen kuin kokemus opettaa.
Niskakakka on tuttu juttu täälläkin. Ei onneksi kovin usein mutta muutaman kerran kuitenkin.
Kyllä ne vanhatkin äidit hyvin pihalla tuntuvat olevan esimerkiksi uusista ohjeistuksista ja suosituksista. Ja normaalia se onkin, maailma muuttuu ja uusia tutkimuksia tehdään koko ajan. Eri juttu sitten, kun aletaan tuoreita vanhempia arvostelemaa ties mistä "vanhemman oikeudella".
Esimerkkejä näistä uusista tutkimuksista.
No, aika paljon on esimerkiksi eroa 80-luvun ja 2023 ohjeistuksissa. Esimerkiksi nukuttamisissa ja ruokailusuosituksissa.
Ja nyyh, miten miehiä syrjitään lasten huoltajuudesta päätettäessä. Jos parisuhteen aikana lasten isä ei pistä tikkua ristiin lasten eteen, niin miksi hän tekisi tai osaisi mitään eron jälkeenkääm?