Ylellä juuri dokumentti ihmisen evoluutiosta. Melko on hataraa.
Yhdestä pääkallosta tai luun palasta kehitellään tarinaa jostain eri ihmislajista.
Mitään selitystä ei kuitenkaan edelleenkään ole tai todistetta siitä miten apinasta kehittyi ihminen.
Pelkkää oletusta.
Kommentit (1970)
Kukaan ei ole tainnut ratkaista sitä tietoisuuden ongelmaakaan. Mistä se tuli ja miten.
Miksi kaikki apinat ei sitten kehittyneet ihmisiksi. Vai onko ne vasta kehittymässä.
Miljoonan vuoden päästä ei ole enää yhtään apinaa.
Mutta mihin ihmiset sitten kehittyy.
Mikä on sitten se mistä apina kehittyi.
Vierailija kirjoitti:
Ei tiede mikään huono asia ole mutta pakkohan se on myöntää ettei sillä ole vastauksia elämän suurimpiin kysymyksiin.
Tiedeihmisetkin ovat erimielisiä hyvin monissa asioissa.Tiede on vain ihmisen yritys ymmärtää sitä minkä joku suurempi äly on saanut aikaan.
"Suurempi äly" on kyllä niin ihmiskeskeinen tapa ajatella lajien kehittymistä. Kaikki pitää olla aina jonkun "ihmisen kaltaisen" suunnittelemaa ja kehittämää, koska ihminen on niin itsekeskeinen otus. Varsinkin tyhmä ihminen.

Ei ole vastauksia vielä. Henkilökohtaisesti epäilen että ihminen on niin tyhmä eläin edelleen, että emme edes pysty ymmärtämään maailmankaikkeutta täydellisesti koskaan. Samalla lailla kuin koira ei ymmärrä eikä tule ikinä ymmärtämäänkään ydinfysiikkaa, mutta ei se silti tee galakseista yliluonnollisia.
Vierailija kirjoitti:
Paljon on aukkoja.
Vaikka olisikin, niin mitään jumalia ei silti ole olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi kaikki apinat ei sitten kehittyneet ihmisiksi. Vai onko ne vasta kehittymässä.
Miljoonan vuoden päästä ei ole enää yhtään apinaa.
Mutta mihin ihmiset sitten kehittyy.
Evoluutiolla ei ole suuntaa. Ei ole mitään nyt kaikki kehittymään ihmisiksi -projektia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinkas ihmiset menivät syrjäisille saarille, etelä-amerikkaan asti? Ei ne Afrikassa vieläkään osaa alkuasukkaat purjehtia. Vain naurettavia pieniä melottavia jokiveneitå tehdä. Atlantin ylitys on pikkuisen eri juttu, kuin meloskella kanootilla joella.
Öö..en ymmärtänyt mitään.
Venezuela sijaitsee etelä-amerikassa. Kuulemma asutettu 6000-13 000 vuotta sitten. Jos sanotaan, että kaikki ihmiset tulivat Afrikasta, niin kuinka hemmetissä Atlantin valtameri ylitettiin siihen aikaan afrikkalaisella "tietotaidolla"..
Eikö se Beringin maasilta ollut olemassa joku 50.000 vuotta sitten? Sitä tietä Siperiasta Venezuelaan. Ei ole tarvinnut Atlanttia ylitellä.
Ja vaikka Euroopasta jäänteunoja seuraillen kajakeilla ja nahkaveneillä. Eväät metsästettiin ja kalastettiin matkan varrelta. Inuiittien tyyliin.
Vierailija kirjoitti:
Miksi kaikki apinat ei sitten kehittyneet ihmisiksi. Vai onko ne vasta kehittymässä.
Miljoonan vuoden päästä ei ole enää yhtään apinaa.
Mutta mihin ihmiset sitten kehittyy.
No selitetään nyt taas tämä: ihmisillä ja apinoilla on yhteinen kantamuoto, esi-isä/äitilaji, josta nämä kaksi lähtivät kehittymään eri suuntiin. Siksi on edelleen myös apinoita eikä vain ihmisiä. Ja tuohon "onko ne vasta kehittymässä": kaikki lajit kehittyvät koko ajan johonkin suuntaan. Nykyihmiset ovat esimerkiksi keskimäärin paljon pidempiä kuin aiemmat. Kehitys ei tapahtu yhdessä yössä, vaan vuosisatojen ja tuhanten aikana, siksi sitä ei ole kukaan silmällä katsomassa ja toteamassa.
Vierailija kirjoitti:
Kumpi on uskottavampaa. Lajit kehittyivät vai jonkinlainen taikuus loi elämää? Tietenkin on kolmas vaihtoehto. Meitä huomattavasti kehittyneemmät lajit ovat sekaantuneet asiaan. Oikein hieno teknologia näyttäisi ihmisten silmissä taikuudelta.
Tämä on vain ongelman siirtämistä ajassa ja paikassa muualle.
Jossainhan niiden kehittyneempien lajienkin on pitänyt syntyä ja kehittyä.
Kuten myös taikurin tai Luojan syntyä.
Eli kaikissa vaihtoehdoissa palataan samaan alkupisteeseen. Siitä etiäpäin evoluutioteoria on paras selittäjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kristus, nää rassit on tyhmiä. Missähän kohtaa niiden Raamatussa lukee, että aivot pitää panna narikkaan?
Tässä.
Ja vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä. 1. Moos. 3:6
Koko kertomus Edenistä on narsististen miesten kirjoittama tarina jossa miehinen aggressiivisuus ja itsekkyys ja siitä seuraavat pahat teot kaasuvalotetaan naisten syyksi.
Kymys on vain tulkinnasta. Ei luomisketomuksessa ainakaan väitetä, että nainen olisi syyllinen.
Ei-pä. Kivulla sinun pitää lapsesi synnyttämän koska viettelit viattoman miesparan tekemään tuhmuuksia...
Ei tämä kuitenkaan tarkoit naisen syyllisyyttä aggressiivisuuteen ja itsekkyyteen ja siitä seuraaviin pahoihin tekoihin, vaan sitä, että kärsimyksen kautta nainen saa haluamaansa ymmärrystä.
Synti ei ole syyllisyyttä vaan ymmärtämättömyyttä. Nämä ovat kaksi eri asiaa. Syyllisyys taas on ymmärrystä.
Mutta kun he yhä edelleen kysyivät häneltä, ojensi hän itsensä ja sanoi heille: "Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä". Ja taas hän kumartui alas ja kirjoitti maahan. Kun he tämän kuulivat ja heidän omatuntonsa todisti heidät syyllisiksi, menivät he pois, toinen toisensa perästä, vanhimmista alkaen viimeisiin asti; ja siihen jäi ainoastaan Jeesus sekä nainen, joka seisoi hänen edessään. Ja kun Jeesus ojensi itsensä eikä nähnyt ketään muuta kuin naisen, sanoi hän hänelle: "Nainen, missä ne ovat, sinun syyttäjäsi? Eikö kukaan ole sinua tuominnut?" Hän vastasi: "Herra, ei kukaan". Niin Jeesus sanoi hänelle: "En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tiede mikään huono asia ole mutta pakkohan se on myöntää ettei sillä ole vastauksia elämän suurimpiin kysymyksiin.
Tiedeihmisetkin ovat erimielisiä hyvin monissa asioissa.Tiede on vain ihmisen yritys ymmärtää sitä minkä joku suurempi äly on saanut aikaan.
"Suurempi äly" on kyllä niin ihmiskeskeinen tapa ajatella lajien kehittymistä. Kaikki pitää olla aina jonkun "ihmisen kaltaisen" suunnittelemaa ja kehittämää, koska ihminen on niin itsekeskeinen otus. Varsinkin tyhmä ihminen.
Mitä ovat nuo elämän suurimmat kysymykset? Pysyvätkö ne aina samoina ja mistä ne vastaukset löytyvät?
Vierailija kirjoitti:
Onhan se jotain keksittävä kun ei se ainoa järkevä selitys kelpaa.
Näin on. Kyllä valkoisten hiirten tekemä koe perimmäisen kysymyksen ratkaisemiseksi on paljon fiksumpi selitys kuin mikään tuollainen puolivillainen evoluutioteoria.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tiede mikään huono asia ole mutta pakkohan se on myöntää ettei sillä ole vastauksia elämän suurimpiin kysymyksiin.
Tiedeihmisetkin ovat erimielisiä hyvin monissa asioissa.Tiede on vain ihmisen yritys ymmärtää sitä minkä joku suurempi äly on saanut aikaan.
"Suurempi äly" on kyllä niin ihmiskeskeinen tapa ajatella lajien kehittymistä. Kaikki pitää olla aina jonkun "ihmisen kaltaisen" suunnittelemaa ja kehittämää, koska ihminen on niin itsekeskeinen otus. Varsinkin tyhmä ihminen.
Mitä ovat nuo elämän suurimmat kysymykset? Pysyvätkö ne aina samoina ja mistä ne vastaukset löytyvät?
Onko nämä olevinaan jotain älykkäitä kysymyksiä?
Vierailija kirjoitti:
Kummallista ettei välimuotoja jäänyt.
Pitäisiköhän sinun ottaa selvää, mikä on evoluutioteorian mukainen välimuoto? Vinkki, se ei ole jotain, joka on edestä ihminen, takaa apina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kaikki apinat ei sitten kehittyneet ihmisiksi. Vai onko ne vasta kehittymässä.
Miljoonan vuoden päästä ei ole enää yhtään apinaa.
Mutta mihin ihmiset sitten kehittyy.No selitetään nyt taas tämä: ihmisillä ja apinoilla on yhteinen kantamuoto, esi-isä/äitilaji, josta nämä kaksi lähtivät kehittymään eri suuntiin. Siksi on edelleen myös apinoita eikä vain ihmisiä. Ja tuohon "onko ne vasta kehittymässä": kaikki lajit kehittyvät koko ajan johonkin suuntaan. Nykyihmiset ovat esimerkiksi keskimäärin paljon pidempiä kuin aiemmat. Kehitys ei tapahtu yhdessä yössä, vaan vuosisatojen ja tuhanten aikana, siksi sitä ei ole kukaan silmällä katsomassa ja toteamassa.
Miten siitä "kantamuodosta" on muka noin monta lajia tullut ja missä se itse on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauvapalstan tiedemiehet tuntuvat aika hyvin menevän yksi yhteen siitä leipänsä saavien kanssa. Tiukimmin ja syvemmällä poteroissaan huutelevat juuri nämä ryhmät. Roolit ovat vaihtuneet päittäin uskonnollisten piirien kanssa. Kantaa en ota puolesta enkä vastaan, vaan sanonpahan vaan että nykyajan leipäpappi on yhä useammin leipätiedemies. Esimerkkinä voisi mainita ihmisen "alkukodin" jankutusta. Vaikka tähän asti tehdyt löydökset kertovat selvästi ihmiselon saaneen alkunsa Euroopassa, Balkanin tienoilla, pahkasikavirne naamalla solvataan todisteet maanrakoon. Tiedeuskovaisuus ei ota huomioon sitä että kaikki tieteen tekijät ovat ihmisiä, inhimillisine ominaisuuksineen ja kaikki heistä syövät jonkun leipää.
Kerro, ettet ymmärrä tieteestä mitään sanomatta, ettet ymmärrä tieteestä mitään.
Niin, helppoheikkiin kalahti, näin se menee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisihan se kummallista että joku evoluutio osaisi itsessään ajatella ja luoda maailmoita.
Eihän tekoälykään tiedä tai osaa mitään ellei sillä ole jotakuta joka sen on ohjelmoinut.
Otus, jolla on järjestelmä ympäristönsä havaitsemiseen ja käyttäymisensä muuttamiseen havaintojensa perusteella, selviää hengissä pitempään. Ei evoluutio ajattele mitään, idea on vain "survival and reproduction of the fittest".
Maailmankaikkeudessa pätevät fysiikan lait.
Fysiikan lait, kyllä. Fysiikan lakien mukaan tyhjästä ei tule mitään. Jumala on luonut fysiikan laitkin.

Mikäs fysiikan laki se on, joka sanoo: Tyhjästä ei mitään tule?
Ei tiede mikään huono asia ole mutta pakkohan se on myöntää ettei sillä ole vastauksia elämän suurimpiin kysymyksiin.
Tiedeihmisetkin ovat erimielisiä hyvin monissa asioissa.
Tiede on vain ihmisen yritys ymmärtää sitä minkä joku suurempi äly on saanut aikaan.