Lue keskustelun säännöt.
En salli itselleni enää läheisyyttä tai ylipäätään ihmisiä elämääni. Mistä voi kertoa? Olen eristäytynyt.
30.07.2023 |
Kyse ei ole siitä etten tahtoisi ehkä vaan että en pysty enää. Minua alkaa pelottamaan tai tuntumaan todella voimattomalta jos edes kuvittelen, että päästäisin jonkun ihmisen liian lähelleni.
Olen hauska tyyppi ja ihan helposti lähestyttävä esim työelämässä tai muuten tuolla ulkona mutta oikeasti en kestä mitään oikeita suhteita nykyään.
Jouduin treffit perumaan koska tajusin, etten pysty altistamaan itseäni mahdollisuudelle, että jotain kamalaa tapahtuu. Enkä halua joutua häpeällisen pilkan kohteeksi, enkä kokea riittämättömyyttä.
En halua enää kosketusta, en seksiä.
En oikein pysty siihen. Teen vain töitä ja olen yksin kotona. Kaikki on niin pelottavaa ja kuin eläisi puolella liekillä.
Olen kuin jonkun verkon sisällä, tiedättekö jos hämähäkki voisi verkkoonsa ihmisen sulkea, niin sen sisältä näkee ulos sumeasti mutta ulos ei pääse.
Tuntuu ihan sellaiselta.
En osaa sanoa mitä elämälläni teen. Yritän vain herätä, tehdä työt ja levätä. Elää itselleni.
Kommentit (9)
Eihän sosialisointi ole mikään pakko. Elä itsellesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sama tavallaan. Tai, kun jouduin 20v psykiatriseen hoitoon, sen jälkeen en ole tavallaan pystynyt päästämään lähelleni ketään paitsi entisen miesystävän ja 2 vanhaa ystävää, joista toinen on serkkuni. Tai mun kohdalla ei ole kyse tosta, että pelkäisin jotain kamalaa tapahtuvan tai huono itsetunto.
Vaan se että siellä psykalla mulle kerrottiin, millainen olen (lyhyesti olen kuulemma paska ja kelvoton ihminen silloin kun olin heikoilla ja lyötiin tosi kovaa vyön alle.) Siitä hoidosta ei ole ollut minulle mitään hyötyä. Vain haittaa. Musta on tullut nimilista enkä arvosta mitään tai ketään ja muut ihmiset on mulle enää käyttöesineitä tai välineitä. Paitsi ne kourallinen ihmisiä. Mutta tän jälkeen en ole päästänyt uusia ihmisiä elämääni Tai kontaktit on pinnallisia Tai minulle täysin yhdentekeviä.
Ja oikeasti tiedän että hukkaan tässä oman elämäni. Ja hukkasin psykiatrian hoidon takia ainakin 5 vuotta elämästäni. Odotan että hoito loppuu, viimeksikin kun kävin siellä päiväni oli pilalla. Kun se hoito loppuu, olen vapaa elämään ilman että tyhmä hoituu vahtii tekemisiäni.
Noin käy kun seurusteli jännä miehen kanssa.
En minäkään halua enää fyysisiä, läheisiä suhteita ihmisiin. Olen jo nähnyt, ettei ole sen arvoista.
En edes kaipaa kosketusta. Ajatus varsinkin "pakkohalauksesta" ällöttää.
Olisi ihmisillä edes timmit kehot mutta ei; se läski tursuaa ja hyllyy. 🤮
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla johtui huonosta suhteesta tai oikeastaan eksästä, oli juomaton kotihiiri nörtti, mutta ilkeä ja kontrolloiva. En etsinyt sen jälkeen mitään, mutta tupsahti mukava mies elämään ja aloin myös lähentämään suhteita omaan sukuuni. Siitä alkoivat hiljalleen tunne-elämän solmut oikenemaan.
Samoja fiiliksiä. Syynä on se että vuosien mittaan ihmisten todellinen pahantahtoinen luonne on paljastunut. Se on tehnyt sen verran rumaa jälkeä,että olisi sulaa hulluutta ja itsesuojeluvaiston puutetta lähteä minkäänlaiseen ihmissuhteeseen. Pakolliset kanssakäymiset tietysti hoidetaan, mutta siihen se jää. Ja jos siinä on aistittavissa pieninkin kupru tai edes sen mahdollisuus, sekin kanssakäyminen loppuu siihen, asiasta ei neuvotella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jos itse pärjäät noin, niin mitä väliä sillä on mitä muut ajattelevat? Sinulla on sinun ongelmasi ja muilla ehkä omansa.
Sama tavallaan. Tai, kun jouduin 20v psykiatriseen hoitoon, sen jälkeen en ole tavallaan pystynyt päästämään lähelleni ketään paitsi entisen miesystävän ja 2 vanhaa ystävää, joista toinen on serkkuni. Tai mun kohdalla ei ole kyse tosta, että pelkäisin jotain kamalaa tapahtuvan tai huono itsetunto.
Vaan se että siellä psykalla mulle kerrottiin, millainen olen (lyhyesti olen kuulemma paska ja kelvoton ihminen silloin kun olin heikoilla ja lyötiin tosi kovaa vyön alle.) Siitä hoidosta ei ole ollut minulle mitään hyötyä. Vain haittaa. Musta on tullut nimilista enkä arvosta mitään tai ketään ja muut ihmiset on mulle enää käyttöesineitä tai välineitä. Paitsi ne kourallinen ihmisiä. Mutta tän jälkeen en ole päästänyt uusia ihmisiä elämääni Tai kontaktit on pinnallisia Tai minulle täysin yhdentekeviä.