Kylmä, ilkeä puoliso

Vierailija kirjoitti:

Miten niin tulla toimeen?

Oikea kysymys on miten SINÄ tulet itsesi kanssa toimeen, kun roikut siellä itseäsi kiusaamassa. 

Kysy mieluummin, miksi jumitan suhteessa odottamassa käânnöstä parempaan, mikä sairaus minulla on?

Niin kerro ihmeessä? Mikä sairaus minulla on? Haluaisin ehjän perheen lapsille, jotka minulle kaikki kaikessa ja olen ollut valmis tekemään töitä sen eteen ja antamaan uusia mahdollisuuksia, koska mielestäni yleensä ihminen ansaitsee uusia mahdollisuuksia. Mutta rajansa kaikella. Mies myös hyvä puhumaan, mutta nyttemmin huomannut että puheet usein ristiriidassa todellisuuden kanssa. T. Ap

Kokemus on se, että muuttuu yhä pahemmaksi. Toimeen tulee ajatellen sitä, mikä olisi vaihtoehto. Ei olisi lapsilla yhtä kotia, pitäisi jakaa velat, omaisuus ja sosiaalinen verkosto. Loppujen lopuksi tämä ei oikein paha olekaan (vielä).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko järjestetyssä avioliitossa? Kuka valitsi sinulle puolison?

Itse tietenkin valitsin. Nuorena ja naiivina. Tässä vuosien varrella olen kuitenkin kasvanut aikuiseksi, enkä enää suostu huonoon kohteluun. Tästä on meille tullut kriisi, kun mies ei ymmärrä että ei voi käyttäytyä ihan miten vaan ja olettaa että olen silti aina vaan tyytyväinen. Seksiä ei ole ollut yli vuoteen ja se vaivaa miestä. Ei se, että sanon että hän käyttäytyy loukkaavasti minua kohtaan tai kohtelee huonosti. T. Ap

Harmi kun täällä ei ole naamapalkuhymiötä.

Koita tajuta että ainut joka asiasta voi päättää olet sinä ite. joko lähdet tai jäät. Olet puhunut miehelle että hän kohtelee sua huonosti. Se ei ole auttanut. Koska et lähde, annat miehen ymmärtää että hyväksyt huonon kohtelun eikä hänellä ole mitään motivaatiota parantaa käytöstään. Lähtemällä näyttäisit ettei moinen ole ok.

Mikä tässä on se juttu mitä et ole vielä sisäistänyt? Ei ole pakko jäädä suhteeseen jossa on huono olla.

Juu keräilen voimia eroa varten. Tiedän että mies tulee tekemään siitä hankalaa ja ilkeilee varmasti minulle kahta kauheammin. Pelottaa ja ahdistaa jo valmiiksi. Lapset tulevat oireilemaan ja tottakai minä olen se, joka heidän tunteet vastaanottaa ja heitä tuen. Yksin. Miehestä ei ole sellaiseen. Pelkään jo valmiiksi sitäkin kun lapset ovat isällään ja soittelevat sieltä että isä on tehnyt tai sanonut sitä tai tätä. Jotain todella epäreilua. Samaa tapahtuu jatkuvasti kun olen esim töissä ja mies lasten kanssa silloin kotona.

Asiat eivät aina ole täysin mustavalkoisia. Jos mietin vain ja ainostaan omaa parastani, niin Ok ehkä ero olisi paras vaihtoehto, mutta jos miettii kokonaisuutta niin ei voi tietää. Koskaan ei voi tietää miten lapset reagoivat eroon. Lisäksi taloudellisesti tulee olemaan rankempaa, vaikka maksankin puolet (tai jopa enemmän) kaikesta. Mies saattaa jättää ilkeyksissään kaikki lasten jutut minun maksettaviksi. T. Ap

Voin vaanbkuvitella, miten ahdistavaa lapsilla on jo nyt tuollaisessa kodissa. En tiedä minkä ikäisiä ovat, mutta varmasti vähän vanhempina toivovat, että kumpa vanhemmat olisivat eronneet jo paljon aikaisemmin!

T. Kokemuksesta puhuva

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sellaisen kanssa olemista pitäisi jatkaa?'Senkun lähtee menemään vaan.

Siis jos maalaisjärki toimii.

Itehän sen puolison on valinnu joten ite sen voi jättääkin.

Kyllä. Olen vaan ollut niin poikki tässä suhteessa että mennyt jo vuosia selviytymismoodilla vaan. Lapsiakin tosiaan on. Olen pyöritellyt eroa jo vuosia, mies aina halunnut jatkaa. Nyt alkaa olla hänelläkin mitta täysi seksin puutteen takia, mutta itse en pysty enkä halua päästää häntä lähelle niin kauan kun hän on ilkeä minua kohtaan. T. Ap

Mies suuttuu sinulle lisää kun torjut seksuaalisesti. Hankala koston kierre.

Ehkä joku yhteinen loma voisi aukaista solmuja. Tai kokeilla vaikka ottaa etäisyyttä joksikin aikaa että tilanne rauhoittuu.

Vierailija kirjoitti:

Kokemus on se, että muuttuu yhä pahemmaksi. Toimeen tulee ajatellen sitä, mikä olisi vaihtoehto. Ei olisi lapsilla yhtä kotia, pitäisi jakaa velat, omaisuus ja sosiaalinen verkosto. Loppujen lopuksi tämä ei oikein paha olekaan (vielä).

Niin joo, ketäänhän ei ole tapettu 🙄.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko järjestetyssä avioliitossa? Kuka valitsi sinulle puolison?

Itse tietenkin valitsin. Nuorena ja naiivina. Tässä vuosien varrella olen kuitenkin kasvanut aikuiseksi, enkä enää suostu huonoon kohteluun. Tästä on meille tullut kriisi, kun mies ei ymmärrä että ei voi käyttäytyä ihan miten vaan ja olettaa että olen silti aina vaan tyytyväinen. Seksiä ei ole ollut yli vuoteen ja se vaivaa miestä. Ei se, että sanon että hän käyttäytyy loukkaavasti minua kohtaan tai kohtelee huonosti. T. Ap

Harmi kun täällä ei ole naamapalkuhymiötä.

Koita tajuta että ainut joka asiasta voi päättää olet sinä ite. joko lähdet tai jäät. Olet puhunut miehelle että hän kohtelee sua huonosti. Se ei ole auttanut. Koska et lähde, annat miehen ymmärtää että hyväksyt huonon kohtelun eikä hänellä ole mitään motivaatiota parantaa käytöstään. Lähtemällä näyttäisit ettei moinen ole ok.

Mikä tässä on se juttu mitä et ole vielä sisäistänyt? Ei ole pakko jäädä suhteeseen jossa on huono olla.

Juu keräilen voimia eroa varten. Tiedän että mies tulee tekemään siitä hankalaa ja ilkeilee varmasti minulle kahta kauheammin. Pelottaa ja ahdistaa jo valmiiksi. Lapset tulevat oireilemaan ja tottakai minä olen se, joka heidän tunteet vastaanottaa ja heitä tuen. Yksin. Miehestä ei ole sellaiseen. Pelkään jo valmiiksi sitäkin kun lapset ovat isällään ja soittelevat sieltä että isä on tehnyt tai sanonut sitä tai tätä. Jotain todella epäreilua. Samaa tapahtuu jatkuvasti kun olen esim töissä ja mies lasten kanssa silloin kotona.

Asiat eivät aina ole täysin mustavalkoisia. Jos mietin vain ja ainostaan omaa parastani, niin Ok ehkä ero olisi paras vaihtoehto, mutta jos miettii kokonaisuutta niin ei voi tietää. Koskaan ei voi tietää miten lapset reagoivat eroon. Lisäksi taloudellisesti tulee olemaan rankempaa, vaikka maksankin puolet (tai jopa enemmän) kaikesta. Mies saattaa jättää ilkeyksissään kaikki lasten jutut minun maksettaviksi. T. Ap

Kaikki riippuu sinusta nyt. Ero ja sen jälkeinen aika, kun mies on häijyimmillään ja huokuu kostonhimoa, kestää aikansa, mutta päättyy myös aikanaan. Se on vaan pakko kestää. Kun tätä vertaa loppuiän helvetiin, niin taitaa olla ratkaisu tehty.

Lapsille vaan pitää yrittää selittää, että isällä on paha olo, eikä se johdu teistä.

Kovaa aikaahan tuo on, minulla oli alkoholisoitunut hakkaaja (muuttui täysin eri ihmiseksi mitä oli alun perin), jota pakenin eron jälkeen milloin minnekin, kadulla piti syöksyä porttikäytävien pimentoon, kun näin tulevan vastaan. Ovea ei uskaltanut avata ilman että kysyi kuka siellä on. 

Näki pikku-ukkoja ja heitteli mitä vain käteen onnistui saamaan, lasta kiikutin naapuriin hoitoon, ja odotin että sammuisi. Kerran sitten, kun kuorsasi, pakkasin nopeasti, otin vauvan ja häivyin turvakotiin. Sille tielle jäin, hankin kämpän, kävin töissä ja aikanaan tapasin fiksun miehen.

Hyvin ankeaa aikaa, todellakin, mutta sitä vapauden ja rauhan tunnetta ei voita mikään.

Repäise irti ja runno homma läpi, sitten se on ohi. Voimia!

En tiedä, koska en nuorena ja naiivina suostunut parisuhteeseen niiden miesten kanssa, jotka eivät arvostaneet minua. Olin naiivi, ja luotin, että jos en löydä kunnollista miestä, pärjään kyllä ilmankin.

Eli minulla ei ole kokemusta kylmästä ja ilkeästä puolisosta. Minulla on kokemusta vain lämpimästä ja ihanasta puolisosta, joka rakastaa ja kunnioittaa minua ihmisenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokemus on se, että muuttuu yhä pahemmaksi. Toimeen tulee ajatellen sitä, mikä olisi vaihtoehto. Ei olisi lapsilla yhtä kotia, pitäisi jakaa velat, omaisuus ja sosiaalinen verkosto. Loppujen lopuksi tämä ei oikein paha olekaan (vielä).

Niin joo, ketäänhän ei ole tapettu 🙄.

Ei mutta vakavasti otettavan alas meni ferritiini tämän suhteen aikana. Stressi.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokemus on se, että muuttuu yhä pahemmaksi. Toimeen tulee ajatellen sitä, mikä olisi vaihtoehto. Ei olisi lapsilla yhtä kotia, pitäisi jakaa velat, omaisuus ja sosiaalinen verkosto. Loppujen lopuksi tämä ei oikein paha olekaan (vielä).

Niin joo, ketäänhän ei ole tapettu 🙄.

Ei mutta vakavasti otettavan alas meni ferritiini tämän suhteen aikana. Stressi.

Ap

Miten stressi aiheuttaa ferritiinin laskua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko järjestetyssä avioliitossa? Kuka valitsi sinulle puolison?

Itse tietenkin valitsin. Nuorena ja naiivina. Tässä vuosien varrella olen kuitenkin kasvanut aikuiseksi, enkä enää suostu huonoon kohteluun. Tästä on meille tullut kriisi, kun mies ei ymmärrä että ei voi käyttäytyä ihan miten vaan ja olettaa että olen silti aina vaan tyytyväinen. Seksiä ei ole ollut yli vuoteen ja se vaivaa miestä. Ei se, että sanon että hän käyttäytyy loukkaavasti minua kohtaan tai kohtelee huonosti. T. Ap

Harmi kun täällä ei ole naamapalkuhymiötä.

Koita tajuta että ainut joka asiasta voi päättää olet sinä ite. joko lähdet tai jäät. Olet puhunut miehelle että hän kohtelee sua huonosti. Se ei ole auttanut. Koska et lähde, annat miehen ymmärtää että hyväksyt huonon kohtelun eikä hänellä ole mitään motivaatiota parantaa käytöstään. Lähtemällä näyttäisit ettei moinen ole ok.

Mikä tässä on se juttu mitä et ole vielä sisäistänyt? Ei ole pakko jäädä suhteeseen jossa on huono olla.

Juu keräilen voimia eroa varten. Tiedän että mies tulee tekemään siitä hankalaa ja ilkeilee varmasti minulle kahta kauheammin. Pelottaa ja ahdistaa jo valmiiksi. Lapset tulevat oireilemaan ja tottakai minä olen se, joka heidän tunteet vastaanottaa ja heitä tuen. Yksin. Miehestä ei ole sellaiseen. Pelkään jo valmiiksi sitäkin kun lapset ovat isällään ja soittelevat sieltä että isä on tehnyt tai sanonut sitä tai tätä. Jotain todella epäreilua. Samaa tapahtuu jatkuvasti kun olen esim töissä ja mies lasten kanssa silloin kotona.

Asiat eivät aina ole täysin mustavalkoisia. Jos mietin vain ja ainostaan omaa parastani, niin Ok ehkä ero olisi paras vaihtoehto, mutta jos miettii kokonaisuutta niin ei voi tietää. Koskaan ei voi tietää miten lapset reagoivat eroon. Lisäksi taloudellisesti tulee olemaan rankempaa, vaikka maksankin puolet (tai jopa enemmän) kaikesta. Mies saattaa jättää ilkeyksissään kaikki lasten jutut minun maksettaviksi. T. Ap

Lapset tulevat oireilemaan joka tapauksessa, eroatte tai ette.

Itse olen oireillut eniten sen ajanjakson vuoksi, jolloin vanhempani vielä asuivat yhdessä, vaikka mentaalisella tasolla olivat jo eronneet. Se oli ahdistavinta aikaa.

Ilkeän ihmisen kanssa en samassa taloudessa asuisi.

Jaahas, päivän porvoolainen (tuo ferritiini kommenti paljasti)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko järjestetyssä avioliitossa? Kuka valitsi sinulle puolison?

Itse tietenkin valitsin. Nuorena ja naiivina. Tässä vuosien varrella olen kuitenkin kasvanut aikuiseksi, enkä enää suostu huonoon kohteluun. Tästä on meille tullut kriisi, kun mies ei ymmärrä että ei voi käyttäytyä ihan miten vaan ja olettaa että olen silti aina vaan tyytyväinen. Seksiä ei ole ollut yli vuoteen ja se vaivaa miestä. Ei se, että sanon että hän käyttäytyy loukkaavasti minua kohtaan tai kohtelee huonosti. T. Ap

Harmi kun täällä ei ole naamapalkuhymiötä.

Koita tajuta että ainut joka asiasta voi päättää olet sinä ite. joko lähdet tai jäät. Olet puhunut miehelle että hän kohtelee sua huonosti. Se ei ole auttanut. Koska et lähde, annat miehen ymmärtää että hyväksyt huonon kohtelun eikä hänellä ole mitään motivaatiota parantaa käytöstään. Lähtemällä näyttäisit ettei moinen ole ok.

Mikä tässä on se juttu mitä et ole vielä sisäistänyt? Ei ole pakko jäädä suhteeseen jossa on huono olla.

Juu keräilen voimia eroa varten. Tiedän että mies tulee tekemään siitä hankalaa ja ilkeilee varmasti minulle kahta kauheammin. Pelottaa ja ahdistaa jo valmiiksi. Lapset tulevat oireilemaan ja tottakai minä olen se, joka heidän tunteet vastaanottaa ja heitä tuen. Yksin. Miehestä ei ole sellaiseen. Pelkään jo valmiiksi sitäkin kun lapset ovat isällään ja soittelevat sieltä että isä on tehnyt tai sanonut sitä tai tätä. Jotain todella epäreilua. Samaa tapahtuu jatkuvasti kun olen esim töissä ja mies lasten kanssa silloin kotona.

Asiat eivät aina ole täysin mustavalkoisia. Jos mietin vain ja ainostaan omaa parastani, niin Ok ehkä ero olisi paras vaihtoehto, mutta jos miettii kokonaisuutta niin ei voi tietää. Koskaan ei voi tietää miten lapset reagoivat eroon. Lisäksi taloudellisesti tulee olemaan rankempaa, vaikka maksankin puolet (tai jopa enemmän) kaikesta. Mies saattaa jättää ilkeyksissään kaikki lasten jutut minun maksettaviksi. T. Ap

Lapset tulevat oireilemaan joka tapauksessa, eroatte tai ette.

Itse olen oireillut eniten sen ajanjakson vuoksi, jolloin vanhempani vielä asuivat yhdessä, vaikka mentaalisella tasolla olivat jo eronneet. Se oli ahdistavinta aikaa.

Tiedostan tämän. En ole pystynyt tarjoamaan lapsilleni sellaista seesteistä lapsuutta, jota olisin halunnut tarjota, vaikka olen yrittänyt aina kaikessa miettiäkin heidän parastaan ja itse ollut aina läsnä lapsilleni ja yrittänyt tukea heitä eri tilanteissa. Toki hyviäkin hetkiä on ollut. Lapseni ovat minulle todella kaikki kaikessa, eivätkä hekään ole halunnut että erotaan, kun siitä on ollut joskus heidänkin kanssa avoimesti puhetta.

Mikä siitä teki niin ahdistavaa? Miten vanhemmat käyttäytyivät? T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Jaahas, päivän porvoolainen (tuo ferritiini kommenti paljasti)

Joo ei ollut oikean Ap:n kommentti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko järjestetyssä avioliitossa? Kuka valitsi sinulle puolison?

Itse tietenkin valitsin. Nuorena ja naiivina. Tässä vuosien varrella olen kuitenkin kasvanut aikuiseksi, enkä enää suostu huonoon kohteluun. Tästä on meille tullut kriisi, kun mies ei ymmärrä että ei voi käyttäytyä ihan miten vaan ja olettaa että olen silti aina vaan tyytyväinen. Seksiä ei ole ollut yli vuoteen ja se vaivaa miestä. Ei se, että sanon että hän käyttäytyy loukkaavasti minua kohtaan tai kohtelee huonosti. T. Ap

Harmi kun täällä ei ole naamapalkuhymiötä.

Koita tajuta että ainut joka asiasta voi päättää olet sinä ite. joko lähdet tai jäät. Olet puhunut miehelle että hän kohtelee sua huonosti. Se ei ole auttanut. Koska et lähde, annat miehen ymmärtää että hyväksyt huonon kohtelun eikä hänellä ole mitään motivaatiota parantaa käytöstään. Lähtemällä näyttäisit ettei moinen ole ok.

Mikä tässä on se juttu mitä et ole vielä sisäistänyt? Ei ole pakko jäädä suhteeseen jossa on huono olla.

Juu keräilen voimia eroa varten. Tiedän että mies tulee tekemään siitä hankalaa ja ilkeilee varmasti minulle kahta kauheammin. Pelottaa ja ahdistaa jo valmiiksi. Lapset tulevat oireilemaan ja tottakai minä olen se, joka heidän tunteet vastaanottaa ja heitä tuen. Yksin. Miehestä ei ole sellaiseen. Pelkään jo valmiiksi sitäkin kun lapset ovat isällään ja soittelevat sieltä että isä on tehnyt tai sanonut sitä tai tätä. Jotain todella epäreilua. Samaa tapahtuu jatkuvasti kun olen esim töissä ja mies lasten kanssa silloin kotona.

Asiat eivät aina ole täysin mustavalkoisia. Jos mietin vain ja ainostaan omaa parastani, niin Ok ehkä ero olisi paras vaihtoehto, mutta jos miettii kokonaisuutta niin ei voi tietää. Koskaan ei voi tietää miten lapset reagoivat eroon. Lisäksi taloudellisesti tulee olemaan rankempaa, vaikka maksankin puolet (tai jopa enemmän) kaikesta. Mies saattaa jättää ilkeyksissään kaikki lasten jutut minun maksettaviksi. T. Ap

Lapset tulevat oireilemaan joka tapauksessa, eroatte tai ette.

Itse olen oireillut eniten sen ajanjakson vuoksi, jolloin vanhempani vielä asuivat yhdessä, vaikka mentaalisella tasolla olivat jo eronneet. Se oli ahdistavinta aikaa.

Tiedostan tämän. En ole pystynyt tarjoamaan lapsilleni sellaista seesteistä lapsuutta, jota olisin halunnut tarjota, vaikka olen yrittänyt aina kaikessa miettiäkin heidän parastaan ja itse ollut aina läsnä lapsilleni ja yrittänyt tukea heitä eri tilanteissa. Toki hyviäkin hetkiä on ollut. Lapseni ovat minulle todella kaikki kaikessa, eivätkä hekään ole halunnut että erotaan, kun siitä on ollut joskus heidänkin kanssa avoimesti puhetta.

Mikä siitä teki niin ahdistavaa? Miten vanhemmat käyttäytyivät? T. Ap

Minkä ikäisiä lapset ovat? Käsittävätkö oikeasti mitä se ero todellisuudessa tarkoittaisi? Lapset eivät ole tähän mennessä asuneet ja eläneet kuin siinä ydinperheessä. Heidän mielessään vanhempien ero voi olla jotain todella pelottaa ja lopullista, jotain mitä eivät oikeasti pysty mitenkään kuvittelemaan tai käsittämään. Vanhempina sitten saattavat osata ajatella erostakin realistisemmin.

On todella vastuutonta vanhemmalta sysätä vastuuta eropäätöksestä lapsen harteille, sanoen, että "lapset eivät halua eroa". Ei lasten kuulu sellaisia päätöksiä tehdä tai ottaa osaa! Eivät he ole siihen kykeneviä. Ihan vihaksi pistää tuollainen kommentointi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko järjestetyssä avioliitossa? Kuka valitsi sinulle puolison?

Itse tietenkin valitsin. Nuorena ja naiivina. Tässä vuosien varrella olen kuitenkin kasvanut aikuiseksi, enkä enää suostu huonoon kohteluun. Tästä on meille tullut kriisi, kun mies ei ymmärrä että ei voi käyttäytyä ihan miten vaan ja olettaa että olen silti aina vaan tyytyväinen. Seksiä ei ole ollut yli vuoteen ja se vaivaa miestä. Ei se, että sanon että hän käyttäytyy loukkaavasti minua kohtaan tai kohtelee huonosti. T. Ap

Harmi kun täällä ei ole naamapalkuhymiötä.

Koita tajuta että ainut joka asiasta voi päättää olet sinä ite. joko lähdet tai jäät. Olet puhunut miehelle että hän kohtelee sua huonosti. Se ei ole auttanut. Koska et lähde, annat miehen ymmärtää että hyväksyt huonon kohtelun eikä hänellä ole mitään motivaatiota parantaa käytöstään. Lähtemällä näyttäisit ettei moinen ole ok.

Mikä tässä on se juttu mitä et ole vielä sisäistänyt? Ei ole pakko jäädä suhteeseen jossa on huono olla.

Juu keräilen voimia eroa varten. Tiedän että mies tulee tekemään siitä hankalaa ja ilkeilee varmasti minulle kahta kauheammin. Pelottaa ja ahdistaa jo valmiiksi. Lapset tulevat oireilemaan ja tottakai minä olen se, joka heidän tunteet vastaanottaa ja heitä tuen. Yksin. Miehestä ei ole sellaiseen. Pelkään jo valmiiksi sitäkin kun lapset ovat isällään ja soittelevat sieltä että isä on tehnyt tai sanonut sitä tai tätä. Jotain todella epäreilua. Samaa tapahtuu jatkuvasti kun olen esim töissä ja mies lasten kanssa silloin kotona.

Asiat eivät aina ole täysin mustavalkoisia. Jos mietin vain ja ainostaan omaa parastani, niin Ok ehkä ero olisi paras vaihtoehto, mutta jos miettii kokonaisuutta niin ei voi tietää. Koskaan ei voi tietää miten lapset reagoivat eroon. Lisäksi taloudellisesti tulee olemaan rankempaa, vaikka maksankin puolet (tai jopa enemmän) kaikesta. Mies saattaa jättää ilkeyksissään kaikki lasten jutut minun maksettaviksi. T. Ap

Lapset tulevat oireilemaan joka tapauksessa, eroatte tai ette.

Itse olen oireillut eniten sen ajanjakson vuoksi, jolloin vanhempani vielä asuivat yhdessä, vaikka mentaalisella tasolla olivat jo eronneet. Se oli ahdistavinta aikaa.

Tiedostan tämän. En ole pystynyt tarjoamaan lapsilleni sellaista seesteistä lapsuutta, jota olisin halunnut tarjota, vaikka olen yrittänyt aina kaikessa miettiäkin heidän parastaan ja itse ollut aina läsnä lapsilleni ja yrittänyt tukea heitä eri tilanteissa. Toki hyviäkin hetkiä on ollut. Lapseni ovat minulle todella kaikki kaikessa, eivätkä hekään ole halunnut että erotaan, kun siitä on ollut joskus heidänkin kanssa avoimesti puhetta.

Mikä siitä teki niin ahdistavaa? Miten vanhemmat käyttäytyivät? T. Ap

Minkä ikäisiä lapset ovat? Käsittävätkö oikeasti mitä se ero todellisuudessa tarkoittaisi? Lapset eivät ole tähän mennessä asuneet ja eläneet kuin siinä ydinperheessä. Heidän mielessään vanhempien ero voi olla jotain todella pelottaa ja lopullista, jotain mitä eivät oikeasti pysty mitenkään kuvittelemaan tai käsittämään. Vanhempina sitten saattavat osata ajatella erostakin realistisemmin.

On todella vastuutonta vanhemmalta sysätä vastuuta eropäätöksestä lapsen harteille, sanoen, että "lapset eivät halua eroa". Ei lasten kuulu sellaisia päätöksiä tehdä tai ottaa osaa! Eivät he ole siihen kykeneviä. Ihan vihaksi pistää tuollainen kommentointi.

Olet oikeassa. Ei ole tietenkään lasten päätä. Koululaisia ovat, vanhin yläasteella. Mutta jos kaikki muut pistää täysillä hanttiin asiaan ja minä yksin ajan eroa, niin onhan se aika rankkaa. Toistaiseksi ei ole vaan ollut voimia ajaa sitä loppuun saakka. T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko järjestetyssä avioliitossa? Kuka valitsi sinulle puolison?

Itse tietenkin valitsin. Nuorena ja naiivina. Tässä vuosien varrella olen kuitenkin kasvanut aikuiseksi, enkä enää suostu huonoon kohteluun. Tästä on meille tullut kriisi, kun mies ei ymmärrä että ei voi käyttäytyä ihan miten vaan ja olettaa että olen silti aina vaan tyytyväinen. Seksiä ei ole ollut yli vuoteen ja se vaivaa miestä. Ei se, että sanon että hän käyttäytyy loukkaavasti minua kohtaan tai kohtelee huonosti. T. Ap

Harmi kun täällä ei ole naamapalkuhymiötä.

Koita tajuta että ainut joka asiasta voi päättää olet sinä ite. joko lähdet tai jäät. Olet puhunut miehelle että hän kohtelee sua huonosti. Se ei ole auttanut. Koska et lähde, annat miehen ymmärtää että hyväksyt huonon kohtelun eikä hänellä ole mitään motivaatiota parantaa käytöstään. Lähtemällä näyttäisit ettei moinen ole ok.

Mikä tässä on se juttu mitä et ole vielä sisäistänyt? Ei ole pakko jäädä suhteeseen jossa on huono olla.

Juu keräilen voimia eroa varten. Tiedän että mies tulee tekemään siitä hankalaa ja ilkeilee varmasti minulle kahta kauheammin. Pelottaa ja ahdistaa jo valmiiksi. Lapset tulevat oireilemaan ja tottakai minä olen se, joka heidän tunteet vastaanottaa ja heitä tuen. Yksin. Miehestä ei ole sellaiseen. Pelkään jo valmiiksi sitäkin kun lapset ovat isällään ja soittelevat sieltä että isä on tehnyt tai sanonut sitä tai tätä. Jotain todella epäreilua. Samaa tapahtuu jatkuvasti kun olen esim töissä ja mies lasten kanssa silloin kotona.

Asiat eivät aina ole täysin mustavalkoisia. Jos mietin vain ja ainostaan omaa parastani, niin Ok ehkä ero olisi paras vaihtoehto, mutta jos miettii kokonaisuutta niin ei voi tietää. Koskaan ei voi tietää miten lapset reagoivat eroon. Lisäksi taloudellisesti tulee olemaan rankempaa, vaikka maksankin puolet (tai jopa enemmän) kaikesta. Mies saattaa jättää ilkeyksissään kaikki lasten jutut minun maksettaviksi. T. Ap

Lapset tulevat oireilemaan joka tapauksessa, eroatte tai ette.

Itse olen oireillut eniten sen ajanjakson vuoksi, jolloin vanhempani vielä asuivat yhdessä, vaikka mentaalisella tasolla olivat jo eronneet. Se oli ahdistavinta aikaa.

Tiedostan tämän. En ole pystynyt tarjoamaan lapsilleni sellaista seesteistä lapsuutta, jota olisin halunnut tarjota, vaikka olen yrittänyt aina kaikessa miettiäkin heidän parastaan ja itse ollut aina läsnä lapsilleni ja yrittänyt tukea heitä eri tilanteissa. Toki hyviäkin hetkiä on ollut. Lapseni ovat minulle todella kaikki kaikessa, eivätkä hekään ole halunnut että erotaan, kun siitä on ollut joskus heidänkin kanssa avoimesti puhetta.

Mikä siitä teki niin ahdistavaa? Miten vanhemmat käyttäytyivät? T. Ap

Minkä ikäisiä lapset ovat? Käsittävätkö oikeasti mitä se ero todellisuudessa tarkoittaisi? Lapset eivät ole tähän mennessä asuneet ja eläneet kuin siinä ydinperheessä. Heidän mielessään vanhempien ero voi olla jotain todella pelottaa ja lopullista, jotain mitä eivät oikeasti pysty mitenkään kuvittelemaan tai käsittämään. Vanhempina sitten saattavat osata ajatella erostakin realistisemmin.

On todella vastuutonta vanhemmalta sysätä vastuuta eropäätöksestä lapsen harteille, sanoen, että "lapset eivät halua eroa". Ei lasten kuulu sellaisia päätöksiä tehdä tai ottaa osaa! Eivät he ole siihen kykeneviä. Ihan vihaksi pistää tuollainen kommentointi.

Lapset eivät voi ottaa vastuulleen noin isoa asiaa.

Olisi taas mielenkiintoista kuulla miehen kertomana tilanteesta. Ehkäpä se ei olekaan mies, joka on outo.

Vierailija kirjoitti:

Olisi taas mielenkiintoista kuulla miehen kertomana tilanteesta. Ehkäpä se ei olekaan mies, joka on outo.

Mies on tietenkin hyvä mies, kaikki muu on hyvin, paitsi että eukko pihtaa.

Oma kokemukseni on että vuosien ja lasten myötä (stressin lisääntyessä) pahenee. Meillä koki oikeudekseen olla ilkeä ja kylmä kun oli niin paljon stressiä. No enää ei minun tarvitse kestää kun sain jostain voimaa lähteä. Ansaitsen parempaa ja niin ansaitset sinäkin.