Lue keskustelun säännöt.
Olen erakoitunut ja yksinäinen mutta silti en halua tehdä mitään sen eteen että näkisin ihmisiä
28.07.2023 |
Tämä on minusta jotenkin erikoinen ristiriita. Jotenkin tässä minun erakkopesässä on hyvä olla mutta silti koen yksinäisyyttä ja yhteenkuulumattomuutta. Olisi siis muutamia vain vähän laimenneita kaverisuhteita, joita voisin herätellä ja ehdottaa vaikka kyläilyä mutta sitten kun asiaa tarkemmin pohdin, tulee olo etten kyllä haluakaan, olen mielummin yksin tämänkin ja huomisen ja ylihuomisen päivän. Parisuhteessa ollessa jouduin vähän väkisin opettelemaan yksin oloa ja yksin pärjäämistä, nyt on alkanut tuntua että se sujuu vähän liiankin hyvin ja ettei minulla ole edes mitään annettavaa muille ihmisille, miksi siis nähdä tai kaivata ketään. Olenkohan mennyt jotenkin rikki vai onko tämä aikuistumista ja kasvamista nöin 30 vuotiaana.
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
Itselläni samat fiilikset. Varsinkin kun nykyään kaikilla on se hiton puhelin jatkuvasti kourassa.
Niinpä, no sitähän minäkin monet yksinäiset illat ja päivät teen. Aika paljon aikaa kuluu myös tällä palstalla. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos jotain ihmiskontakteja kaipaat niin olisko joku vapaaehtoistyö?
Mä välillä näen mutta saan alemmuuskompleksin kun kuuntelen heidän juttuja eri tekemisistä.
Melkeinpä parempi olla ilman :(
Vierailija kirjoitti:
Jos jotain ihmiskontakteja kaipaat niin olisko joku vapaaehtoistyö?
Kuulostaa hirveän vaivalloiselta, enkä oikeastaan kaipaa ihmisiä vaan kontaktin vuoksi vaan haluaisin syvemmän yhteyden toisiin. Ap
Menee pitkä aika ennen kuin syvempää yhteyttä syntyy jonkun kanssa. Olen jo luovuttanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko käynyt terapiassa tämän takia? En siis sano tätä dissauksena, vaan itse olen terapiassa vähän samasta syystä, ja asiat on menneet paljon parempaan suuntaan. Itselläni CPTSD lapsuudentraumojen takia, mutta muutkin diagnoosit voi oireilla noin. Jos ei oikein siedä niitä vaikeita asioita ihmissuhteissa, eli kokee että ihmiset tuo ylimääräisiä vaikeuksia elämää, niin se voi johtua siitä, että on joutunut kokemaan erityisen hankalia ihmisiä aiemmin elämässä. Niistä ajatuksista ja kokemuksista ei oikein pääse vain tahdonvoimalla ylitse, vaan se vaatii työtä. Joskus omat tunteet ihmisten kanssa voi olla niin hankalia, että yksin on helpompaa. Siihen tarvitaan tunteiden tunnistamisen, kokemisen ja sääntelyn taitoja. On kuitenkin täysin mahdollista, ja sitten voit oppia luottamaan siihen, että itse asiassa on olemassa paljon hyviä ihmisiä, joiden kanssa elämä on itseasiassa paljon mukavampaa kuin yksin.
Tuota ilmiötä kutsutaan kai eräänlaiseksi sosiaaliseksi laitostumiseksi, joka ruokkii itseään koko ajan enemmän. Ei ole lopulta hyvä juttu ja hyvä olisi vaan pakottaa itsensä sosiaaliseen kanssakäymiseen sopivissa määrin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko käynyt terapiassa tämän takia? En siis sano tätä dissauksena, vaan itse olen terapiassa vähän samasta syystä, ja asiat on menneet paljon parempaan suuntaan. Itselläni CPTSD lapsuudentraumojen takia, mutta muutkin diagnoosit voi oireilla noin. Jos ei oikein siedä niitä vaikeita asioita ihmissuhteissa, eli kokee että ihmiset tuo ylimääräisiä vaikeuksia elämää, niin se voi johtua siitä, että on joutunut kokemaan erityisen hankalia ihmisiä aiemmin elämässä. Niistä ajatuksista ja kokemuksista ei oikein pääse vain tahdonvoimalla ylitse, vaan se vaatii työtä. Joskus omat tunteet ihmisten kanssa voi olla niin hankalia, että yksin on helpompaa. Siihen tarvitaan tunteiden tunnistamisen, kokemisen ja sääntelyn taitoja. On kuitenkin täysin mahdollista, ja sitten voit oppia luottamaan siihen, että itse asiassa on olemassa paljon hyviä ihmisiä, joiden kanssa elämä on itseasiassa paljon mukavampaa kuin yksin.
Hmm mielenkiintoinen näkökulma. En ole käynyt terapiassa, en usko että näillä minun ongelmilla sinne edes pääsisin. Mutta löydän tuosta kyllä jotain mietittävää että joskus omat tunteet ihmisten kanssa voi olla niin hankalia, että yksin on helpompaa, voi tosiaan olla näin. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin tykkään välillä olla vaan omissa oloissani. Joskus tietysti kiva nähdä ihmisiäkin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet laitostunut omassa kodissasi! Mee hoitoon!
Mitä tarkoittaa syvällisempi yhteys toiseen ihmiseen?
Kyllä olettaisin että mieleisessä vapaaehtoistyössä voisi hyvinkin kohdata samanhenkisiä ihmisiä. Ja luoda syvällisiä aitoja suhteita.
Itse en jaksa mitään hömppää mutta välillä tapaan ihmisiä joiden elämän täyttää vain oman napansa ympärillä pyöriminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuota ap:n tilannetta kutsutaan "ihan mukavaksi" elämäksi. Minä elän tuota samaa. Ei ole tarvetta mennä mihinkään kotoa, kun elämä näinkin on "ihan mukavaa". Paljon parempaa elämä kuitenkin olisi, kun olisi ihmissuhteita muuallakin, kuin töissä. Mutta tämä tuskin tulee tästä ihmeellisen sosiaaliseksi muuttumaan, kun 40 kolkuttelee ovella...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko käynyt terapiassa tämän takia? En siis sano tätä dissauksena, vaan itse olen terapiassa vähän samasta syystä, ja asiat on menneet paljon parempaan suuntaan. Itselläni CPTSD lapsuudentraumojen takia, mutta muutkin diagnoosit voi oireilla noin. Jos ei oikein siedä niitä vaikeita asioita ihmissuhteissa, eli kokee että ihmiset tuo ylimääräisiä vaikeuksia elämää, niin se voi johtua siitä, että on joutunut kokemaan erityisen hankalia ihmisiä aiemmin elämässä. Niistä ajatuksista ja kokemuksista ei oikein pääse vain tahdonvoimalla ylitse, vaan se vaatii työtä. Joskus omat tunteet ihmisten kanssa voi olla niin hankalia, että yksin on helpompaa. Siihen tarvitaan tunteiden tunnistamisen, kokemisen ja sääntelyn taitoja. On kuitenkin täysin mahdollista, ja sitten voit oppia luottamaan siihen, että itse asiassa on olemassa paljon hyviä ihmisiä, joiden kanssa elämä on itseasiassa paljon mukavampaa kuin yksin.
Hmm mielenkiintoinen näkökulma. En ole käynyt terapiassa, en usko että näillä minun ongelmilla sinne edes pääsisin. Mutta löydän tuosta kyllä jotain mietittävää että joskus omat tunteet ihmisten kanssa voi olla niin hankalia, että yksin on helpompaa, voi tosiaan olla näin. Ap
Hidasta elämää sivustolta löytyy tietoa tunteiden käsittelystä.
Hankalien tunteiden on kyllä tosi raskaita. Mutta kun ne hyväksyy ja antaa niiden tulla lempeydellä niin ne ei ole enää niin pelottavia että niitä pitäisi vältellä. Tuo välttely on se energiasyöppö.
Olet itsesi kanssa parhaassa mahdollisessa seurassa.
Suomalaiset tylsiä ja värittömiä?
Vierailija kirjoitti:
Tuota ilmiötä kutsutaan kai eräänlaiseksi sosiaaliseksi laitostumiseksi, joka ruokkii itseään koko ajan enemmän. Ei ole lopulta hyvä juttu ja hyvä olisi vaan pakottaa itsensä sosiaaliseen kanssakäymiseen sopivissa määrin.
Ilman puhelinta ap olisi jo lähtenyt neöjän seinän sisältä äkkiä sosialidoitumsan. Puhelin ja internet täyttää kuoppaa.
Itselläni samat fiilikset. Varsinkin kun nykyään kaikilla on se hiton puhelin jatkuvasti kourassa.