Miksi ihmiset pettää parisuhteessa?

Vierailija kirjoitti:

Elämä voi yllättää uskollisenkin.

Pitkä suhde takana ja yhdessä ollaan pysytty ongelmista huolimatta. Ollaan käyty pariterapiassa ja siellä psyykattiin keskittymään hyviin puoliin. Olen tyytynyt siihen, että vaikka elämästäni puuttuu syvä yhteys ja intohimo kumppaniin, ainakin hän on luotettava ja voimme vanheta yhdessä.

Sitten elämääni tuli pyörremyrskyn lailla toinen mies, jonka kanssa tunnen eläimellistä vetovoimaa ja sielujen liiton. Luovuuteni on puhjennut kukkaan ja koen vihdoin olevani minä. Puolisoni näki heti, että välillämme tulee kehittymään jotain ja sanoi, että ei sitten halua nähdä tai kuulla, kun jotain tapahtuu. En siis ole kertonut siitä, kuinka haluan vain olla toisen sylissä. Pakko sekin on jossain vaiheessa tehdä. Elämä on julmaa. Mutta ei kai minun tosiaan kuulu kuivua kasaan väärän miehen vierellä.

Mua kiinnostaisi tietää, tiedostavatko ihmiset, jotka kokevat näin, kuinka yleistä ja tavallista juuri tuo asioiden kehityskulku on?

Että alunperin on menty yhteen vähän sinnepäin, ilman isompia kemioita ja sitten kun liitto väljähtyy, vaikka sitä kaikki järki käyttäen ja tunteita sivuun sysäillen paikkaillaan terapioissa, tekaisemalla lisää lapsia, ostamalla mökki niin pum ja pam, täysin puskista kävelee eteen elämän sielunkumppani, jonka kanssa on sitten ihan pakkosen pakko pettää.

Ei siinä,meinasin itsekin sortua, mutta älysin sitten ihan vaan erota. Toki näin sen vuoksi, että halusin kunnioittaa puolisoa, mutta ennen kaikkea halusin kunnioittaa itseäni, eli säilyttää itsekunnioitukseni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siksi, ettei ihminen ole luonnostaan yksiavioinen. Ja mustasukkaisuus ja omistuksenhalu näissä asioissa ovat pyhiä lehmiä, joiden pillin mukaan kaiken pitäisi pyöriä. Ainoita negatiivisia tunteita, joita meitä ei opeteta mitenkään järkevästi hallitsemaan. Päinvastoin toitotetaan, miten ihmisarvo ja rakkaus on sillä ja tuolla tavalla kiinni jostain seksuaalisista touhuista. Järjetöntä.

Ihmisen erottaakin eläimestä moni asia. Kuten yksiavioisuus. Missä on sanottu mustasukkaisuudesta ja omistuksenhaluisuudesta? Näitä kuulee vain sarjapettäjien suusta. Ei normaalien.

Mihin muuhun yksiavioisuus perustuu kuin mustasukkaisuuteen ja omistuksenhaluun? Mitä hyvää niissä on?

Ei perustuu kumpaakaan. Se perustuu vakaiden ihmisten aitoon rakkaussuhteeseen. Sinulla ei ilmeisesti ole ollut koskaan sellaista.

Tai sitten käsityksemme vakaudesta ja aidosta rakkaudesta eroavat aika vahvasti. Minun elämässäni se ei vaadi minkäänlaista omistamista.

Jotenkin tullut fiilis että ylimiellyttämiseen taipuvaiset läheisriippuvaiset sarjapettäjät puhuvat jatkuvasti tuosta omistamisesta

. Ei kukaan normaali puhu niin. Koska heillä ei ole tarvetta olla riippuuvuus- tai tapasuhteessa.

Ehkä nuo sarjapettäjät kateuttaan ja katkeruuttaan riehuvat tälläkin kommenttipalstalla.kun elämä on ollut niiin epävakaata eikä tasapainoista ja pitkäkestoista onnellisuutta löydy itsestään. Koskaan.

En kyllä alkaisi mihinkään avoimeen suhteeseen kun kolmansien tuominen suhteeseen on veren kaivamista nenästä.

Kuitenkin ymmärrän tuon pointin omistamisesta. Moni pitää oikeutenaan määrätä puolison ajankäytöstä ja muista ihmissuhteista, mikä muu tuossa on taustalla kuin tunne että jollain lailla omistaa toisen ajan ja mielen?

Aina silloin tällöin hätkähdän kun kuulen jonkun puhuvan kumppanilleen / kumppanistaan. Tunnen piston sydämessä koska itse olin pitkässä nuoruudensuhteessani juuri niin epäitsenäinen ja toisen itsemääräämisoikeutta ymmärtämätön.

Niin siis toistit sen, mitä lainasit. Epäitsenäiset, toisen itsemääräämisoikeutta ymmärtämättömät, läheisriippuvaiset ja epävakaat ihmiset puhuvat mustasukkaisuudesta ja omistamisesta eniten.

Tavallisesti kun parisuhteessa sitä, että ei paneskella ympäriinsä ei oikeastaan monestikaan edes ajatella, kuten ei olla mustasukkaisia tai yritetä rajoittaa toista epäterveillä tavoilla. Se on niinkun itsestään selvä lähtökohta.

Vierailija kirjoitti:

Liian pitkä aihe ja sä liian tunnetiloissa. Se miksi olen pettänyt on yleisesti seksin vähyys. Rakastan ja näin, en halua eroa, mutta eipähän tuota seksiä saa kuin hyvällä tuurilla lauantaisin. Onko puhuttu? On. Mitä puoliso sanoi? Että joo ollaan usemmin. Onko oltu? Ei. Kysyinkö uudestaan? Kyllä. Mitä siihen sanottiin? No että joo useammin. Tuliko useammin? Ei.

Ala antamaan sille parempaa seksiä. Mä kuule takaan, että nainen, joka saa multiorgasmeja, ei kieltäydy seksistä.

Jos seksi ei huvita,se on huonoa.  Se vain on niin, väännettiinhän sitä miten lystää.

T: Nainen, joka alkaa autossa kotimatkalla jo housuja riisua

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siksi, ettei ihminen ole luonnostaan yksiavioinen. Ja mustasukkaisuus ja omistuksenhalu näissä asioissa ovat pyhiä lehmiä, joiden pillin mukaan kaiken pitäisi pyöriä. Ainoita negatiivisia tunteita, joita meitä ei opeteta mitenkään järkevästi hallitsemaan. Päinvastoin toitotetaan, miten ihmisarvo ja rakkaus on sillä ja tuolla tavalla kiinni jostain seksuaalisista touhuista. Järjetöntä.

Ihmisen erottaakin eläimestä moni asia. Kuten yksiavioisuus. Missä on sanottu mustasukkaisuudesta ja omistuksenhaluisuudesta? Näitä kuulee vain sarjapettäjien suusta. Ei normaalien.

Mihin muuhun yksiavioisuus perustuu kuin mustasukkaisuuteen ja omistuksenhaluun? Mitä hyvää niissä on?

Ei perustuu kumpaakaan. Se perustuu vakaiden ihmisten aitoon rakkaussuhteeseen. Sinulla ei ilmeisesti ole ollut koskaan sellaista.

Tai sitten käsityksemme vakaudesta ja aidosta rakkaudesta eroavat aika vahvasti. Minun elämässäni se ei vaadi minkäänlaista omistamista.

Jotenkin tullut fiilis että ylimiellyttämiseen taipuvaiset läheisriippuvaiset sarjapettäjät puhuvat jatkuvasti tuosta omistamisesta

. Ei kukaan normaali puhu niin. Koska heillä ei ole tarvetta olla riippuuvuus- tai tapasuhteessa.

Ehkä nuo sarjapettäjät kateuttaan ja katkeruuttaan riehuvat tälläkin kommenttipalstalla.kun elämä on ollut niiin epävakaata eikä tasapainoista ja pitkäkestoista onnellisuutta löydy itsestään. Koskaan.

En kyllä alkaisi mihinkään avoimeen suhteeseen kun kolmansien tuominen suhteeseen on veren kaivamista nenästä.

Kuitenkin ymmärrän tuon pointin omistamisesta. Moni pitää oikeutenaan määrätä puolison ajankäytöstä ja muista ihmissuhteista, mikä muu tuossa on taustalla kuin tunne että jollain lailla omistaa toisen ajan ja mielen?

Aina silloin tällöin hätkähdän kun kuulen jonkun puhuvan kumppanilleen / kumppanistaan. Tunnen piston sydämessä koska itse olin pitkässä nuoruudensuhteessani juuri niin epäitsenäinen ja toisen itsemääräämisoikeutta ymmärtämätön.

Niin siis toistit sen, mitä lainasit. Epäitsenäiset, toisen itsemääräämisoikeutta ymmärtämättömät, läheisriippuvaiset ja epävakaat ihmiset puhuvat mustasukkaisuudesta ja omistamisesta eniten.

Tavallisesti kun parisuhteessa sitä, että ei paneskella ympäriinsä ei oikeastaan monestikaan edes ajatella, kuten ei olla mustasukkaisia tai yritetä rajoittaa toista epäterveillä tavoilla. Se on niinkun itsestään selvä lähtökohta.

Niiin naulan kantaan kuin olla ja voi. Kiitos!

Minä petän.

Meillä on kotona muutoin kaikki suht hyvin. Lapset, perhe, koti. Kotityöt hoituu yhdessä, matkustellaan.

Meillä on alusta asti ollut niin, että mies on halunnut seksiä paljon vähemmän. Hänelle riitti silloin seksiä kertaa 2 kuukaudessa. Esikoisen syntymän jälkeen tauko välissä saattoi olla jopa 8 kk. Yritin keskustella asiasta, voivat, olla vonkaamatta, pukeutua seksikkäästi, yrittä vietellä, järjestää yhteistä vapaata. Mikään ei toiminut. Ne kerrat, kun itkin pettymistäni, loputtomia. Itsetuntokin romahti.

Lopulta päätin pyytää lupaa sivusuhteelle, sitä ri tullut. Tässä kohtaa seksiä oli enää max 4 kertaa vuodessa.

Seksielämä hiipui täysin, viimeksi parisuhdeseksiä on ollut 9 vuotta sitten. En saa häneltä myöskään minkäänlaista läheisyyttä en edes suukkoja. Hänellä ei ole myöskään muita suhteita.

Itse en kestänyt ja kun tilaisuus tuli, päätin kokeilla. Mulla on ollut sivusuhde nyt useamman vuoden. Ilman tätä olisimme eronneet. Minä taas mieheni tuntien tiedän, että hän ei kestäisi eroa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämä voi yllättää uskollisenkin.

Pitkä suhde takana ja yhdessä ollaan pysytty ongelmista huolimatta. Ollaan käyty pariterapiassa ja siellä psyykattiin keskittymään hyviin puoliin. Olen tyytynyt siihen, että vaikka elämästäni puuttuu syvä yhteys ja intohimo kumppaniin, ainakin hän on luotettava ja voimme vanheta yhdessä.

Sitten elämääni tuli pyörremyrskyn lailla toinen mies, jonka kanssa tunnen eläimellistä vetovoimaa ja sielujen liiton. Luovuuteni on puhjennut kukkaan ja koen vihdoin olevani minä. Puolisoni näki heti, että välillämme tulee kehittymään jotain ja sanoi, että ei sitten halua nähdä tai kuulla, kun jotain tapahtuu. En siis ole kertonut siitä, kuinka haluan vain olla toisen sylissä. Pakko sekin on jossain vaiheessa tehdä. Elämä on julmaa. Mutta ei kai minun tosiaan kuulu kuivua kasaan väärän miehen vierellä.

Mua kiinnostaisi tietää, tiedostavatko ihmiset, jotka kokevat näin, kuinka yleistä ja tavallista juuri tuo asioiden kehityskulku on?

Että alunperin on menty yhteen vähän sinnepäin, ilman isompia kemioita ja sitten kun liitto väljähtyy, vaikka sitä kaikki järki käyttäen ja tunteita sivuun sysäillen paikkaillaan terapioissa, tekaisemalla lisää lapsia, ostamalla mökki niin pum ja pam, täysin puskista kävelee eteen elämän sielunkumppani, jonka kanssa on sitten ihan pakkosen pakko pettää.

Ei siinä,meinasin itsekin sortua, mutta älysin sitten ihan vaan erota. Toki näin sen vuoksi, että halusin kunnioittaa puolisoa, mutta ennen kaikkea halusin kunnioittaa itseäni, eli säilyttää itsekunnioitukseni.

Jos yhtään auttaa, ei se takaa mitään vaikka puolison kanssa olisi ollut järjetön kemia joskus 10 vuotta sitten, kun on menty yhteen. Se ei enää kanna välttämättä tulevaisuuteen asti. Eikä se edes tarkoita, että jotakin vikaa olisi joko itsessä tai puolisossa. Jotkut ihmiset ovat alttiimpia ihastumaan uusiin ihmisiin kuin toiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämä voi yllättää uskollisenkin.

Pitkä suhde takana ja yhdessä ollaan pysytty ongelmista huolimatta. Ollaan käyty pariterapiassa ja siellä psyykattiin keskittymään hyviin puoliin. Olen tyytynyt siihen, että vaikka elämästäni puuttuu syvä yhteys ja intohimo kumppaniin, ainakin hän on luotettava ja voimme vanheta yhdessä.

Sitten elämääni tuli pyörremyrskyn lailla toinen mies, jonka kanssa tunnen eläimellistä vetovoimaa ja sielujen liiton. Luovuuteni on puhjennut kukkaan ja koen vihdoin olevani minä. Puolisoni näki heti, että välillämme tulee kehittymään jotain ja sanoi, että ei sitten halua nähdä tai kuulla, kun jotain tapahtuu. En siis ole kertonut siitä, kuinka haluan vain olla toisen sylissä. Pakko sekin on jossain vaiheessa tehdä. Elämä on julmaa. Mutta ei kai minun tosiaan kuulu kuivua kasaan väärän miehen vierellä.

Mua kiinnostaisi tietää, tiedostavatko ihmiset, jotka kokevat näin, kuinka yleistä ja tavallista juuri tuo asioiden kehityskulku on?

Että alunperin on menty yhteen vähän sinnepäin, ilman isompia kemioita ja sitten kun liitto väljähtyy, vaikka sitä kaikki järki käyttäen ja tunteita sivuun sysäillen paikkaillaan terapioissa, tekaisemalla lisää lapsia, ostamalla mökki niin pum ja pam, täysin puskista kävelee eteen elämän sielunkumppani, jonka kanssa on sitten ihan pakkosen pakko pettää.

Ei siinä,meinasin itsekin sortua, mutta älysin sitten ihan vaan erota. Toki näin sen vuoksi, että halusin kunnioittaa puolisoa, mutta ennen kaikkea halusin kunnioittaa itseäni, eli säilyttää itsekunnioitukseni.

Jos yhtään auttaa, ei se takaa mitään vaikka puolison kanssa olisi ollut järjetön kemia joskus 10 vuotta sitten, kun on menty yhteen. Se ei enää kanna välttämättä tulevaisuuteen asti. Eikä se edes tarkoita, että jotakin vikaa olisi joko itsessä tai puolisossa. Jotkut ihmiset ovat alttiimpia ihastumaan uusiin ihmisiin kuin toiset.

Se järjetön kemia on kehon hormonitoiminnan tulos. Ei se missään suhteessa sälly samanlaisena 2-3 vuoden jälkeen. Kaikkihan tuon tietää. Joten se kemian haku sivusuhteista kertoo ihmisestä ettei ole kypsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liian pitkä aihe ja sä liian tunnetiloissa. Se miksi olen pettänyt on yleisesti seksin vähyys. Rakastan ja näin, en halua eroa, mutta eipähän tuota seksiä saa kuin hyvällä tuurilla lauantaisin. Onko puhuttu? On. Mitä puoliso sanoi? Että joo ollaan usemmin. Onko oltu? Ei. Kysyinkö uudestaan? Kyllä. Mitä siihen sanottiin? No että joo useammin. Tuliko useammin? Ei.

Ala antamaan sille parempaa seksiä. Mä kuule takaan, että nainen, joka saa multiorgasmeja, ei kieltäydy seksistä.

Jos seksi ei huvita,se on huonoa.  Se vain on niin, väännettiinhän sitä miten lystää.

T: Nainen, joka alkaa autossa kotimatkalla jo housuja riisua

Myös miehellä, joka ei (enää) saa seksistä yhtä paljon kuin ennen, saattaa halut vähentyä, ainakin siis puolison kanssa harrastettavaa seksiä kohtaan.

Itselläni on tämä surkea tilanne. Olen vähän kateellinen joillekin miehille, jotka saavat helposti ja aina orgasmin. Minä en, se ei ole koskaan ollut täysin vaivatonta, mutta nyt saan sen ehkä joka toinen kerta, ja enää melko harvoin yhdynnässä. Jos vaimoni esimerkiksi hyväilisi minua käsin vain vähän, en saisi varmaan ollenkaan, en saisi mahdollisesti edes erektiota kuin hetkeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä petän aina kun vaimo nalkuttaa. Olen tämän kertonut ja nalkutus on loppunut, ainakin toistaiseksi. Pettämisellä voi olla myös positiivisia vaikutuksia.

Miksi ihmeessä ette eroa? Kumpikaan ei välitä toisesta.

Emätintä saa suht varmasti.

Vain tällä palstalla on miehiä, joilla ei ole tuon parempaa ymmärrystä naisen anatomiasta. Emättimen saaminen on heidän mielestään (hyvää) seksiä.

#facepalm

Taas! Mikä sinä olet sanomaan mikä on hyvää seksiä jollekkin muulle? Mikäs mahtaisi olla minun lempiruokani jos saanen kysyä? Entä naapurin Riikan? Ihmisellä on oltava perustavanlaatuisia ongelmia omassa elämässä kun pitää käyttäytyä noin.

Oikeastiko on miehiä, joita ei kiinnosta mikään muu kuin emätin? Ei klitoris, häpyhuulet, vulva kaikkinensa, vain ja ainostaan emätin? Muusta naisen vartalosta puhumattakaan? Monien kanssa olen seksiä harrastanut, mutta omalle kohdalleni ei ole koskaan sellaista sattunut.

Todellakin jäisi väliin tuollainen mies joka vain rassaisi reikää eikä ymmärtäisi seksistä, nautinnosta eikä toisen hyvänä pitämisestä mitään. Se reikä on vain 1 miljoonasosa koko aktia.

En edes tajunnut että nykyään voisi tuollaisia tietämättömiä otuksia edes olla?? Kai noille sitten joku tekopillu on ihan riittävä??

Itse asiassa juuri sellaiset miehet, jotka OSAAVAT todella rakastella ja ovat siinä taitavia, pettävät helposti. Ja sellaisten miesten kanssa myös naiset pettävät.

Sosiaalisesti ja emotionaalisesti taitavat miehet vetävät naisen kiinnostuksen puoleensa helposti. Ja usein tällaisilla taidoilla varustetut miehet ovat myös loistavia rakastajia: osaavat ja haluavat antaa nautintoa, ovat vieläpä luovia siinä.

Tuollaiset tympeät, "reikä se on rinkelissäkin" -ajattelijat joko eivät edes halua pettää (eivät siis edes viitsi nähdä vaivaa) tai korkeintaan etsivät maksullisen sitä varten.

Toiset pettää, koska kokee sen oikeudekseen. Ihan sama onko ollut seksiä paljon tai vähän. Siinä voi itse tehdä päätöksen, haluaako olla sellaisen ihmisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko että siihen on mitään tyhjentävää, yksi sopii kaikkeen-selitystä, vaan syyt ovat erilaisia eri ihmisillä. Ihminen on monimutkainen kokonaisuus. Ja onhan se ongelmallinen ajatus lähtökohtaisestikin että yhden ihmisen pitäisi tarjota se kaikki mitä ihmissuhteelta ikinä haluaa. Kaunis ajatus, mutta harvalla se toimii ihan noin. Syitä voi olla useita - joku voi pettää etsiessään jännitystä, toisella voi olla kaunaa kumppania kohtaan jota puretaan noin, joku voi kamppailla oman kelpaavuutensa kanssa ja irtoseksi voi nostaa sitä tunnetta hetkeksi että on haluttava ja hyvä, osalla seksin tarve eroaa merkittävästi ja se oma seksin halu menee henkisten tekijöiden edelle, osalla on joku tilapäinen kriisi Varmaan monikin tekijä voi vaikuttaa. Osa lienee myös turvallisuushakuisia eli ollaan periaatteessa ihan tyytyväisiä kumppaniin tai vaikkei oltaisi niin ei uskalleta olla yksin. On oikeasti haastava juttu olla tiiviissä ihmissuhteessa pitkään ja kaikilla ei ole juuri suhdetaitoja vaan motiivi yhdessäololle on jokin muu, kuten pelko olla yksin. Ja siitä tulee ongelma jos kumppani on yhdessä vaikka rakkaudesta.

Kuule, asia on niin että ihmissuhteelta/suhteilta ei kukaan saa mitä IKINÄ haluaa. Sitä etsii itselle sopivan kumppanin ja suhdemuodon ja sitten koettaa olla hyvä kumppani ja toivoo parasta. Kannattaa vaalia mitä on rakennettu, vaikka se ei ole täydellistä.

No, kuinka moni tämän tajuaa? Veikkaan että moni menee vaikkapa naimisiin ihan liian suurin odotuksin ja liian kevyellä itsetuntemuksella, saati että tuntisi toista riittävästi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko että siihen on mitään tyhjentävää, yksi sopii kaikkeen-selitystä, vaan syyt ovat erilaisia eri ihmisillä. Ihminen on monimutkainen kokonaisuus. Ja onhan se ongelmallinen ajatus lähtökohtaisestikin että yhden ihmisen pitäisi tarjota se kaikki mitä ihmissuhteelta ikinä haluaa. Kaunis ajatus, mutta harvalla se toimii ihan noin. Syitä voi olla useita - joku voi pettää etsiessään jännitystä, toisella voi olla kaunaa kumppania kohtaan jota puretaan noin, joku voi kamppailla oman kelpaavuutensa kanssa ja irtoseksi voi nostaa sitä tunnetta hetkeksi että on haluttava ja hyvä, osalla seksin tarve eroaa merkittävästi ja se oma seksin halu menee henkisten tekijöiden edelle, osalla on joku tilapäinen kriisi Varmaan monikin tekijä voi vaikuttaa. Osa lienee myös turvallisuushakuisia eli ollaan periaatteessa ihan tyytyväisiä kumppaniin tai vaikkei oltaisi niin ei uskalleta olla yksin. On oikeasti haastava juttu olla tiiviissä ihmissuhteessa pitkään ja kaikilla ei ole juuri suhdetaitoja vaan motiivi yhdessäololle on jokin muu, kuten pelko olla yksin. Ja siitä tulee ongelma jos kumppani on yhdessä vaikka rakkaudesta.

Kuule, asia on niin että ihmissuhteelta/suhteilta ei kukaan saa mitä IKINÄ haluaa. Sitä etsii itselle sopivan kumppanin ja suhdemuodon ja sitten koettaa olla hyvä kumppani ja toivoo parasta. Kannattaa vaalia mitä on rakennettu, vaikka se ei ole täydellistä.

No, kuinka moni tämän tajuaa? Veikkaan että moni menee vaikkapa naimisiin ihan liian suurin odotuksin ja liian kevyellä itsetuntemuksella, saati että tuntisi toista riittävästi.

Näin on. Yksi malli on vaihtaa edellisestä avioliitosta lennosta salasuhteen kautta seuraavaan avioliittoon ja ero tästäkin tulee lyhyen ajan päästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Petän siksi, että puolisoni sanoi minulle vuodenvaihteessa suoraan, ettei rakasta enkä ole hänelle mitenkään erityinen, mutta minun kanssani voisi elää ns. mukavuusliitossa (vertasi sovittuihin avioliittoihin). Pari kuukautta sen jälkeen eksäni vuosien takaa otti yhteyttä ja aloimme viestitellä. Viestittelyä on jatkunut nyt muutama kuukausi ja kertaalleen olemme tavanneetkin. Seuraava tapaaminen on syksyllä. Hän on naimisissa eikä meillä ole aikomustakaan sitoutua keskenämme parisuhteeseen, me vain pidämme yhteyttä sen aikaa kun hyvältä tuntuu ja tapaamme tuon toisen kerran, mutta siinä kaikki.

Puolisoni luota muutan kyllä pois mutta en ihan vielä. Ja hän tietää aikomukseni, eri asia onko ottanut ilmoitukseni tosissaan, mutta se ei ole minun murheeni. Niinpä me elämme yhdessä kuin sisarukset tai kaverukset; jaamme asumiskulut ja kotityöt, matkustelemme ja harrastamme yhdessä, mutta hellyyttä tai seksiä ei ole. Ne tunteet kohdistan toistaiseksi eksääni.

Miehen teksti, kun mikään muu ei parisuhteessa merkkaa kuin hellyys ja seksi. Ja vielä pettää vaikka puoliso on ollut rehellinen. Kun tämä häiskä häipyy petetyn elämästä niin petetylle koittaa onnenpäivät.

Mikä luulet olevasi? Miten sinä voit määritellä minkä kriteerien vuoksi joku menee parisuhteeseen? Jos seksi on tärkeää, se on tärkeää ja sillä sipuli. Jos se ei sinua miellytä, etsi sinä sellainen jolle seksi ei ole tärkeää. Pettämistä en hyväksy, enkä sitä että joku määrittelee toisten henkilökohtaisia asioita oikeiksi ja vääriksi. Sinä et tiedä hänen elämästä paskaakaan.

Juurihan kertoi tuossa elämästään, ja että harrastelevat ja keskustelevat kyllä yhdessä puolison kanssa, mutta kun seksiä ei ole niin sitten petetään selän takana exän kanssa.

Niin ja sinulla ei ole sellaista mandaattia että voit toisten puolesta sanoa minkä vuoksi he suhteeseen ryhtyvät. Moni ryhtyy rahasta ja se on myös heidän valintansa. Sinä et päätä sitä, sinä päätät ainoastaan miksi sinä alat suhteeseen ja mitä sinä siltä haluat. Ihan samanlainen asia kun ei ole oikeaa hiusväriä, ei ole oikeaa lempiruokaa.

Mitä oikein lässytät? Ei ole uutinen, että miehet ryhtyy suhteeseen seksin takia, ja että kun seksi loppuu niin suhde on miehelle sen jälkeen tyhjä. Osuiko tämä kenties kipeään kohtaan vai mitä ihmettä oikein vingut?

Mutta jos sitä seksiä saa kotonakin yllin kyllin?

Ja vielä halukkaan naisen kanssa joka tekee kaiken mitä pyydetään ja tietää miten miellyttää sitä "omaa" miestä?

Miksi silti muualle?

Vierailija kirjoitti:

Liian pitkä aihe ja sä liian tunnetiloissa. Se miksi olen pettänyt on yleisesti seksin vähyys. Rakastan ja näin, en halua eroa, mutta eipähän tuota seksiä saa kuin hyvällä tuurilla lauantaisin. Onko puhuttu? On. Mitä puoliso sanoi? Että joo ollaan usemmin. Onko oltu? Ei. Kysyinkö uudestaan? Kyllä. Mitä siihen sanottiin? No että joo useammin. Tuliko useammin? Ei.

Teitkö itse muuta kuin puhuit ja painostit? Miten muu kumppanin huomiointi sujui itseltäsi?

Meillä kävi nuorena niin olin hyvin hyvin rakastunut avomieheeni, osa suhteesta ei kuitenkaan tyydyttänyt minua ja hänen liiallinen alkoholinkäyttönsä ärsytti. Hän Torjui minun lähestymiseni monesti ja seksiä ym läheisyyttä oli aivan liian harvoin eikä se tyydyttänyt minua millään tasolla.

Minä huusin kerran että älä ihmettele sitten jos minä petän joskus sinua kun sinä et anna minulle mitään. En enää muista mutta ei tainnu mennä montaa viikkoa kun hän petti minua ja tuli pokkana rinta rottingilla su aamuna kertomaan sen mun nenän eteen.

Eli silleen vähä niinku et " lällälää kerkesimpäs ensin".

Siihen sit loppuki ja hitto että sattu! Sattuu vieläkin 30 v päästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämä voi yllättää uskollisenkin.

Pitkä suhde takana ja yhdessä ollaan pysytty ongelmista huolimatta. Ollaan käyty pariterapiassa ja siellä psyykattiin keskittymään hyviin puoliin. Olen tyytynyt siihen, että vaikka elämästäni puuttuu syvä yhteys ja intohimo kumppaniin, ainakin hän on luotettava ja voimme vanheta yhdessä.

Sitten elämääni tuli pyörremyrskyn lailla toinen mies, jonka kanssa tunnen eläimellistä vetovoimaa ja sielujen liiton. Luovuuteni on puhjennut kukkaan ja koen vihdoin olevani minä. Puolisoni näki heti, että välillämme tulee kehittymään jotain ja sanoi, että ei sitten halua nähdä tai kuulla, kun jotain tapahtuu. En siis ole kertonut siitä, kuinka haluan vain olla toisen sylissä. Pakko sekin on jossain vaiheessa tehdä. Elämä on julmaa. Mutta ei kai minun tosiaan kuulu kuivua kasaan väärän miehen vierellä.

Mua kiinnostaisi tietää, tiedostavatko ihmiset, jotka kokevat näin, kuinka yleistä ja tavallista juuri tuo asioiden kehityskulku on?

Että alunperin on menty yhteen vähän sinnepäin, ilman isompia kemioita ja sitten kun liitto väljähtyy, vaikka sitä kaikki järki käyttäen ja tunteita sivuun sysäillen paikkaillaan terapioissa, tekaisemalla lisää lapsia, ostamalla mökki niin pum ja pam, täysin puskista kävelee eteen elämän sielunkumppani, jonka kanssa on sitten ihan pakkosen pakko pettää.

Ei siinä,meinasin itsekin sortua, mutta älysin sitten ihan vaan erota. Toki näin sen vuoksi, että halusin kunnioittaa puolisoa, mutta ennen kaikkea halusin kunnioittaa itseäni, eli säilyttää itsekunnioitukseni.

Jos yhtään auttaa, ei se takaa mitään vaikka puolison kanssa olisi ollut järjetön kemia joskus 10 vuotta sitten, kun on menty yhteen. Se ei enää kanna välttämättä tulevaisuuteen asti. Eikä se edes tarkoita, että jotakin vikaa olisi joko itsessä tai puolisossa. Jotkut ihmiset ovat alttiimpia ihastumaan uusiin ihmisiin kuin toiset.

Se järjetön kemia on kehon hormonitoiminnan tulos. Ei se missään suhteessa sälly samanlaisena 2-3 vuoden jälkeen. Kaikkihan tuon tietää. Joten se kemian haku sivusuhteista kertoo ihmisestä ettei ole kypsä.

Mikä hiton kypsä?

Eikai kenenkään tarvitse kiduttaa itseään huonossa puutteellisessa suhteessa vuosikymmeniä vaan sen takia että joskus on päätynyt yhteen väärän ihmisen kanssa. Eihän sitä voi tietää 25vuotiaana millainen toinen on 35 vuotiaana. Me kaikki muutumme ajan saatossa, moni kasvaa aikuiseksi ja tulee ns paremmaksi ihmiseksi, mutta jotkut menee toiseen suuntaan. Vaikka on valat vannottu ym niin ei ketään voi pakottaa elämään suhteessa josta ei saa muutakin taloudellista hyötyä kun on 2 maksajaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämä voi yllättää uskollisenkin.

Pitkä suhde takana ja yhdessä ollaan pysytty ongelmista huolimatta. Ollaan käyty pariterapiassa ja siellä psyykattiin keskittymään hyviin puoliin. Olen tyytynyt siihen, että vaikka elämästäni puuttuu syvä yhteys ja intohimo kumppaniin, ainakin hän on luotettava ja voimme vanheta yhdessä.

Sitten elämääni tuli pyörremyrskyn lailla toinen mies, jonka kanssa tunnen eläimellistä vetovoimaa ja sielujen liiton. Luovuuteni on puhjennut kukkaan ja koen vihdoin olevani minä. Puolisoni näki heti, että välillämme tulee kehittymään jotain ja sanoi, että ei sitten halua nähdä tai kuulla, kun jotain tapahtuu. En siis ole kertonut siitä, kuinka haluan vain olla toisen sylissä. Pakko sekin on jossain vaiheessa tehdä. Elämä on julmaa. Mutta ei kai minun tosiaan kuulu kuivua kasaan väärän miehen vierellä.

Mua kiinnostaisi tietää, tiedostavatko ihmiset, jotka kokevat näin, kuinka yleistä ja tavallista juuri tuo asioiden kehityskulku on?

Että alunperin on menty yhteen vähän sinnepäin, ilman isompia kemioita ja sitten kun liitto väljähtyy, vaikka sitä kaikki järki käyttäen ja tunteita sivuun sysäillen paikkaillaan terapioissa, tekaisemalla lisää lapsia, ostamalla mökki niin pum ja pam, täysin puskista kävelee eteen elämän sielunkumppani, jonka kanssa on sitten ihan pakkosen pakko pettää.

Ei siinä,meinasin itsekin sortua, mutta älysin sitten ihan vaan erota. Toki näin sen vuoksi, että halusin kunnioittaa puolisoa, mutta ennen kaikkea halusin kunnioittaa itseäni, eli säilyttää itsekunnioitukseni.

Jos yhtään auttaa, ei se takaa mitään vaikka puolison kanssa olisi ollut järjetön kemia joskus 10 vuotta sitten, kun on menty yhteen. Se ei enää kanna välttämättä tulevaisuuteen asti. Eikä se edes tarkoita, että jotakin vikaa olisi joko itsessä tai puolisossa. Jotkut ihmiset ovat alttiimpia ihastumaan uusiin ihmisiin kuin toiset.

Se järjetön kemia on kehon hormonitoiminnan tulos. Ei se missään suhteessa sälly samanlaisena 2-3 vuoden jälkeen. Kaikkihan tuon tietää. Joten se kemian haku sivusuhteista kertoo ihmisestä ettei ole kypsä.

Mikä hiton kypsä?

Eikai kenenkään tarvitse kiduttaa itseään huonossa puutteellisessa suhteessa vuosikymmeniä vaan sen takia että joskus on päätynyt yhteen väärän ihmisen kanssa. Eihän sitä voi tietää 25vuotiaana millainen toinen on 35 vuotiaana. Me kaikki muutumme ajan saatossa, moni kasvaa aikuiseksi ja tulee ns paremmaksi ihmiseksi, mutta jotkut menee toiseen suuntaan. Vaikka on valat vannottu ym niin ei ketään voi pakottaa elämään suhteessa josta ei saa muutakin taloudellista hyötyä kun on 2 maksajaa.

Toiset piilottavat itsensä aluksi esimerkiksi läheisriippvuutensa vuoksi. Vuosien mittaan tuollainen voi tosiaan muuttua täysverikseksi kpääksi tai narsistiksi. Sellaisista pitääkin pysyä kaikkien kaukana.

Mä petin, ja petän edelleenkin, koska kaipaan jännitystä, vaihtelua ja sitä tunnetta että olen haluttu ja himoittu.

N38

Itse olen yhtä eksää pettänyt ja siinä vaiheessa oli kyse siitä, ettei suhteella ollut mitään merkitystä minulle. Suorastaan inhosin miestäni siinä kohtaa ja halusin hänestä eroon (en siis pettänyt päästäkseni hänestä eroon, vaan suhteen säilyminen ei enää motivoinut uskollisuuteen). Tämä oli sillä tavalla opettavainen asia, että en seuraavassa suhteessani pettänyt vaikka inhosin sitäkin miestä. Ehkä sotkun ja draaman minimoimisen ja ennaltaehkäisyn vuoksi ja siksi, ettei mies voisi ottaa pettämisestä marttyyrin viittaa ylleen eron tullessa, koska hän ei todellakaan itsekään kohdellut minua millään tavalla hyvin. En siis halunnut että pääsee uhriutumaan ja mustamaalaamaan. En kyllä tuosta ainoasta pettämisestä jäänyt ikinä kiinni, mutta vaikeita tunteita, ahdistusta ja sotkua se totta kai aiheutti.

Itse siis olen pettänyt välinpitämättömyyden takia. Joillain muilla voi olla muita syitä pettää.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen yhtä eksää pettänyt ja siinä vaiheessa oli kyse siitä, ettei suhteella ollut mitään merkitystä minulle. Suorastaan inhosin miestäni siinä kohtaa ja halusin hänestä eroon (en siis pettänyt päästäkseni hänestä eroon, vaan suhteen säilyminen ei enää motivoinut uskollisuuteen). Tämä oli sillä tavalla opettavainen asia, että en seuraavassa suhteessani pettänyt vaikka inhosin sitäkin miestä. Ehkä sotkun ja draaman minimoimisen ja ennaltaehkäisyn vuoksi ja siksi, ettei mies voisi ottaa pettämisestä marttyyrin viittaa ylleen eron tullessa, koska hän ei todellakaan itsekään kohdellut minua millään tavalla hyvin. En siis halunnut että pääsee uhriutumaan ja mustamaalaamaan. En kyllä tuosta ainoasta pettämisestä jäänyt ikinä kiinni, mutta vaikeita tunteita, ahdistusta ja sotkua se totta kai aiheutti.

Itse siis olen pettänyt välinpitämättömyyden takia. Joillain muilla voi olla muita syitä pettää.

Välinpitämättömyyden kokemus voi syntyä jos ei puhu suoraan mitä haluaa ja tarvitsee sille toiselle. Silloin on turha syyttää ketään muuta kuin itseään.