Lue keskustelun säännöt.
Onko teillä aikuisena mitään yhteistä lapsuudenkavereidenne kanssa?
Tapasin eilen yhden lapsuudenkaverini. Ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun oltiin lapsia. Ei olisi kannattanut, olisi kannattanut pitää ne lapsuudenmuistot.
Meillä ei ollut mitään yhteistä. Koko elämämme oli mennyt täysin eri suuntiin jo teinistä lähtien ja nyt aikuisina elimme ihan eri maailmoissa.
Kommentit (176)
Ei ollut ennen kuin noin 10 vuotta lapsuuden kaveri otti yhteyttä. Siitä asti ollaan tapailtu enemmän ja vähemmän säännöllisesti. Olimme siis lähes samanikäisiä poikia ja toistemme naapureita Vantaan lähiössä. Pihan leikit ja erilaiset urheiluharrastukset pitivät meitä kimpassa suunnilleen elämämme ensimmäiset 12 vuotta. Sitten me muutimme pois ja yhteydenpitokin päättyi sen jälkeen melko pian.
Minulla elämä eteni lukion kautta yliopistoon ja siitä ihan hyvälle työuralle. Rinnalla urheiluharrastus muuttui kilpaurheiluksi ja myöhemmin kuntoiluksi. Pariuduin.
Lapsuuden kaverini ei käynyt peruskoulun jälkeen enää mitään koulua, oli välillä alkoholisoitunut, ei ole koskaan ollut parisuhteessa ja työura käsittää pääasiassa kuntouttavan työtoiminnan kokeiluja. Ja varmaan on paljon sellaista mitä en edes tiedä.
Haluaa nähdä usein, mutta ei paljon puhu mitään. Istutaan parilla oluella puistossa, minä pidän monologia tai ollaan hiljaa. Ei ole oikein rahaa tehdä mitään, kuntokin niin huono ja ylipainoa paljon, ettei mikään liikuntakaan tule kysymykseen. Ei ole mitään yhteistä muuta kuin sattuma syntyä samaan taloyhtiöön 70-luvun lopulla.
Välillä kännissä lähettää mulle viestejä ja kertoo, että olen vähän tyhmä.
Silloin tällöin näkeminen ollut ihan ok ennen kuin alkoi tulla negatiivisia viestejä. Nyt mietin pitäiskö laittaa välit poikki vai vaan harventaa näkemiskertoja ennestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole juurikaan yhteistä ja se on mahtava rikkaus. Joku painaa ulkomailla korkean profiilin työtehtävissä, joku on vegaanihippi ollut 35v., yksi on alkoholisoitunut ja persuuntunut, yksi tutkii runoutta. Isoisä, juuri tullut isäksi, lapseton jne.
Olemme tunteneet päiväkodista/ala-asteelta asti ja tapaamme säännöllisesti. Toisin kuin nettikeskusteluista voisi kuvitella kunnioitamme toistemme mielipiteitä ja tsemppaamme toisiamme. Tämä on kundiporukka. Emme ystävystyisi aikuisina.
Kuuluin yläasteella tyttöporukkaan ja käymme säännöllisesti mökillä. Heitä ja lapsiaan on aina ilo nähdä. Yllättäen heidän kanssaan on vieläkin enemmän yhteistä.
Hienoa, että on lapsuudenystäviä, auttaa hahmottamaan maailman paremmin.
M48
Tämä on hienoa. Itsekin tiedän että en ystävystyisi lapsuudenystäväni kanssa jos tapaisimme vasta nyt aikuisina, hän on korkeasti koulutettu ja menestynyt, minä en, emme kohtaisi.
En ole ollut tekemisissä. Ihan kivoja tyyppejä siihen aikaan mutta olimme kavereita ainoastaan maantieteellisistä syistä.
Ei enää mitään yhteistä ollut vuosiin. Taidan poistaa jopa Facebookista.
Vierailija kirjoitti:
Mun lapsuudenystävä on edelleen nelikymppisenä hyvä ystäväni. Elämät meillä on menneet ihan erilailla, mutta luonteeltamme olemme samanlaisia ja ymmärretään toisiamme hyvin.
Sama homma. Ihan erilaiset elämät, mutta ollaan vielä luonteeltaan samanlaisia ja huumorikin kukkii samalla tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei hirveästi. Kolme lapsuudenystävää (ollaan tavattu päiväkodissa) ovat edelleen mun parhaita ystäviä ja meillä on hauskaa yhdessä. Mutta jos nyt tavattaisiin ekaa kertaa, jaa-a. Tuskin meistä tulisi ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Ei hirveästi. Kolme lapsuudenystävää (ollaan tavattu päiväkodissa) ovat edelleen mun parhaita ystäviä ja meillä on hauskaa yhdessä. Mutta jos nyt tavattaisiin ekaa kertaa, jaa-a. Tuskin meistä tulisi ystäviä.
Miksi ei tulisi, jos teillä on nytkin hauskaa yhdessä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mitään, täysin erilaiset taustat ja nykyisyys. Oltiin kavereita vain sattumalta kun asuttiin samassa pikkukaupungissa. Silloinkin elämä oli erilaista mutta se ei haitannut lapsena.
ei ole. moni heistä on ituhippi ja viherpiipertäjä. minä en kasvata kukkia, vaan ruokaa. kasvattielukatkin menee pataan, ja pari ammuttua sarvipäätä syödään myös. olen siis normaali, hienohelmoihin verrattuna. muutama heistä on lapseton 46v. uranainen jotka eivät saa pidettyä miestä sitten millään, ja nyt on epätoivo ja yksinäisyys vallannut alaa kuulemma. itse olen vaatimaton kotivaimo. lapset kasvatin, kodista ja ukosta pidän vielä huolen. olen siis kadehdittava noita-akka. outoja ovat nuo kaupungistuneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta on normaalia, että lapsuudenkaverien kanssa ei ole enää mitään yhteistä. Se oli kuitenkin niin eri jutut jotka yhdistivät lapsena, lähinnä sattuma asua lähekkäin ja olla samassa koulussa. Ei se tarkoita sitä, että mitään muuta yhdistävää enää välttämättä olisi. Saattaa olla tai sitten saattaa olla olematta. Elämä kuitenkin muokkaa ihmistä niin paljon ja välttämättä lapsenakaan ei mikään muu ole yhdistänyt kuin se sattuma olla samalla koululuokalla.
Riippuu ihan ihmisestä. Ihan varhaislapsuudesta Helsingissä on edelleen kaksi erittäin hyvää ystävää joiden kanssa on pidetty yhteyttä jatkuvasti. Sitten ala-asteelta toiselta puolelta Suomea pikkukaupungista on jonkin verran kavereita jotka ovat edelleen elämässä. Teini-ikä meni toisessa maassa, joten sen aikaisista tutuista monien kanssa on vain somen kautta yhteydessä, en tiedä millaista olisi tavata heitä nyt. Meillä oli luokkakokous heidän kanssaan suunnitteilla kesäksi 2020 mutta peruuntui koronan takia. Yliopistoaikoja en enää laske lapsuudeksi ja siltä ajalta on ehkä eniten pysynyt kavereita, sillä silloin oli kuitenkin jo aika lailla sellainen ihminen miksi sitten aikuisena muodostui.
Mutta riippuu tosiaan ihan ihmisestä. Jotkut ovat jääneet unholaan eikä ole tullut pidettyä yhteyttä, ihan syystä että ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole ollut tarpeeksi yhteistä kuin yhteinen luokka. Aika hyvin on korreloinut se, että pitikö sitä yhteyttä vielä jokaisen muuton jälkeen vai ei, sen kanssa miten paljon on yhteistä nyt aikuisena. Sitten on tietysti suuri osa niitä, joiden kanssa ei enää oikeassa elämässä ole mitään yhteistä mutta on ihan kiva joskus viestitellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On toki paljonkin yhteistä, kun ollaan oltu viimeiset 30 vuotta kavereita.
Jos tarkoitat että onko yhteistä jonkun sellaisen lapsuudenkaverin kanssa jota ei ole nähnyt vuosikymmeniin, niin tuskin sellaisen kanssa on paljoakaan yhteistä.
En ymmärrä mitä täällä viljellään. Ei yhteistä... Olemme ihmisiä. Mitä yhteistä ei ole tai pitäisi olla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ollut enää mitään yhteistä kun menin lukioon. Ei ollut enää oikein puheenaiheita. Joskus olen miettinyt, että olisi ihan mukavaa vaihtaa kuulumisia, mutta sitten muistan kuinka kiusallisen vähän meillä oli puheenaiheita. Kaverini on fiksu ja arvostan häntä, mutta meillä vain ei ole enää pitkään aikaan ollut mitään yhteistä.
Mitä yhteistä ei ole ja pitäisi olla?
On yksi ystävä lapsuudesta. Meillä on yhdistäviä tekijöitä ja olimme ystäviä myös nuoruusvuosina.
kertokaa mitkä on yhdistäviä tekijöitä?
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä mitä täällä viljellään. Ei yhteistä... Olemme ihmisiä. Mitä yhteistä ei ole tai pitäisi olla?
Arvot ja asenteet voivat muuttua. Kasvetaan erilleen.
Miten se yksi tapaaminen voi muuttaa ne lapsuudenmuistot? Siellä menneisyydessähän ne tapahtuneet on.
Vai lieneekö kyse siitä, että olit mielessäsi rakentanut lapsuudenmuistojen perusteella jonkinlaisen ihmekuvan ystävästäsi, ja sitten petyit, kun reaalimaailman ihminen ei vastannutkaan omia fantasioitasi?
Ei ole. Oltiin ystäviä noin nelikymppiseksi jolloin hänestä kuoriutui persoona jollaista en halunnut enää kutsua kotiini tai tapailla muutenkaan. Jatkuvasti sai olla varpaillaan että mitä se taas möläyttelee tai kuinka paljon ottaa kuppia. Ihana rauha kun lakkasin yrittämästä.