Vajaatyökykyisten ja yli 50-vuotiaiden palkkaaminen töihin (ei 9 euron työkokeiluihin)
Hallituksen tulisi puuttua ikäsyrjintään, jota tutkimustenkin mukaan kohtaavat varsinkin 55 täyttäneet työnhakijat. Jopa korkeasti koulutetun ja täysimittaisen työuran tehneen työnhakijan voi olla vaikeaa työllistyä tuossa iässä työttömäksi joutuessaan. Ihmeellistä, ettei työnantajien vastuuta työllistymisessä korosteta lainkaan vaan asenteellisesti työllistyminen tai työllistymättömyys sysätään yksinomaan työnhakijoiden vastuulle.
(Tämä oli hyvä kommentti Hesarissa.)
Kommentit (41)
En oikein usko, että kaikki yli-ikäiset suostuvat nöyrästi palkattomiin töihin. Työnjälki tuskin ainakaan on priimaa. Vahinkoja voi ennemminkin sattua.
Voisiko oppositio auttaa jotenkin, jotta hallituspuolueet saadaan järkiinsä? Työnantajia tulee kurittaa, jos ei palkkaa yli 50-vuotiaita tai vajaatyökykyisiä, EI TYÖTTÖMIÄ!
Onhan se naurettavaa, että pelkkää ikää tuijotetaan. Omalla työpaikallani nuoret eniten pois. Päässä viiraa, ahdistaa tai masentaa. Itseni lisäksi töissä monta 5- kymppistä, joista ei voi sanoa samaa. Ei poissaoloja, lenkkiporukka tähtää maratonille, joten fysiikkakin ihan " suht kunnossa" jne. Moni 2- kymppinen huonommassa fyysisessä kunnossa henkisrstä puhumattakaan. Onneks HR- porukassa myös vanhempaa porukkaa, joten tajuavat tämän.
Ja työura on mitoitettu nykyisissä eläkelaskelmissa seitsemänkymppisten paremmalle puolen Viisikymppinen on vasta puolivälissä työuraansa.
Ei hallitus voi puuttua yrityksien palkkauksiin.
Nuorten työllistyminen on ikääntyneiden palkkaamistakin tärkeämpää.
Ihan kuin tämä olisi joku uusi ongelma. Mitä edellinen hallitus teki?
Vierailija kirjoitti:
Nuorten työllistyminen on ikääntyneiden palkkaamistakin tärkeämpää.
Onhan se tärkeää mutta 50-vuotias ei ole ikääntynyt.
Vierailija kirjoitti:
Ei hallitus voi puuttua yrityksien palkkauksiin.
Lainsäädännöllä on sälytetty vastuuta työntekijän terveydestä.
Siispä vanhoja ei palkata, koska yli 50v voi joutua tk-eläkkeelle ja se tulee työnantajalle kalliiksi.
Vanhat nyt pakkaa useammin sairastumaan.
Ei ole kohdallani ikä ollut ongelma saada töitä, 62v ja töissä mua kutsutaan sähköjänikseksi. Ei pysy nuoremmat perässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorten työllistyminen on ikääntyneiden palkkaamistakin tärkeämpää.
Onhan se tärkeää mutta 50-vuotias ei ole ikääntynyt.
Onhan.
Ei 50v enää oke nuori, vaikka kuinka haluaisi.
T:52v
Vierailija kirjoitti:
Voisiko oppositio auttaa jotenkin, jotta hallituspuolueet saadaan järkiinsä? Työnantajia tulee kurittaa, jos ei palkkaa yli 50-vuotiaita tai vajaatyökykyisiä, EI TYÖTTÖMIÄ!
Työnantajiakin voisi välillä KANNUSTAA leikkaamalla heidän tukiaan. Miksi työtön kannustuu leikkauksista, mutta firma ei? Miksi pienipalkkaista kannustavat tukien leikkaukset, mutta valtionyhtiön toimaria kannustaa palkanlisä?
Valtio maksaa yritystukia enemmän kuin työttömyysturvaa, asumistukea ja toimeentulotukea yhteensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei hallitus voi puuttua yrityksien palkkauksiin.
Lainsäädännöllä on sälytetty vastuuta työntekijän terveydestä.
Siispä vanhoja ei palkata, koska yli 50v voi joutua tk-eläkkeelle ja se tulee työnantajalle kalliiksi.
Vanhat nyt pakkaa useammin sairastumaan.
Hallitus voisi esimerkiksi pyrkiä muuttamaan lainsäädäntöä tuolta osin.
Toisaalta yli viisikymppinen harvemmin jää kotiin hoitamaan sairasta lasta. Vanhempainvapaista nyt puhumattakaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei yhdenkään työnantajan tarvitse tai kannata palkata kohta ketään, varsinkaan yli 50-vuotiasta, kun oikeistohallitus antaa kohta ihmiset palkattomiksi orjiksi.
Vasemmisto keksi aktiivimallin ja samaan aikaan löperösti jakoi rahaa lapsiperheille ja mamuille vastikkeetta. Itse en voi esim. tehdä alani töitä, koska en suostu palvelemaan yhtään käsi ojossa tänne tullutta.
Vierailija kirjoitti:
Nuorten työllistyminen on ikääntyneiden palkkaamistakin tärkeämpää.
Jollain meifän vanhempienkin on elettävä.
Minusta on kiva kun Petteri järjestää niin, että voin valita mieluisen paikan ja heidän on pakko palkata minut. Haluan koittaa osa-aikatyötä. Invalidiprosenttini on 100% Työpaikan pitää sopeuttaa tilansa minun tarpeisiin jotta voin työskennellä. Kuormitun ihmisistä joten niitä ei saa olla samassa tilassa. Työtahti pitää olla myös vapaa ja joustava. Teen työtä niinä päivinä kun terveyteni sallii.
Viiskymppinen ja yli,ei muuta kuin yrittäjäksi.Taitoa,tietoa ja osaamista on yllin kyllin.Sitten palkkaat muita yli 50-kymppisiä,ja tämä ei ole vinoilua.
Ei yhdenkään työnantajan tarvitse tai kannata palkata kohta ketään, varsinkaan yli 50-vuotiasta, kun oikeistohallitus antaa kohta ihmiset palkattomiksi orjiksi.