Poikatytöksi lapsena sanottu, mitä sinusta tuli isona?

Miesnainen

En varsinaisesti pitänyt itseäni poikatyttönä, vaikka minua sellaiseksi nimitettiin. Halusin kuitenkin olla vahvempi ja rohkeampi, kuin mitä tyttöjä pidettiin yleisesti. Minulla oli kavereina sekä tyttöjä että poikia, ja majojen rakentelun ja seikkailuleikkien ohella esim. prinsessaleikit kiinnostivat. Monesti tappelin poikien kanssa ihan fyysisesti. Käytin ylpeänä isoveljen vanhoja vaatteita, mutta mielelläni pukeuduin myös mekkoihin.

No, olin silloin ja olen edelleenkin feministi. Tätä nykyä työskentelen viestinnän asiantuntijana ja olen perheenäiti. Mikään tälläytyjä en ole koskaan ollut, mutta pidän kyllä naisellisista vaatteista.

Lapsena näytin pojalta (no kuka ei kasarilla), leikin poikien kanssa ja halusin olla poika. Nykyään olen habitukseltani hyvinkin naisellinen, pidän tyylikkäistä vaatteista ja koruista. Harrastukseni ovat kuitenkin vähän sellaista raastoa, eli ehkä siellä näkyy edelleen se rohkeus. Luonteeltani olen suora ja mutkaton. 

Minut lokeroitiin poikatytöksi muiden tyttöjen toimesta kun olin outo. Isäni oli koneurakoitsija ja yrityksellä oli isoja koneita vähän joka työhön. Oli kuulemma tyttöyden vastaista osata korjata ja käyttää noita koneita. Nyt olen tuon yrityksen johtaja joka edelleen osallituu myös töihin. Ja olen myös perheen äiti. Koulutukseltani olen KTM.

Minusta tuli insinööri, avopuoliso ja lapsia on nyt kolme. Lapsuudenkodista muutettuani otin seurakseni kissan, ehkä joskus vielä seurakoiran, kunhan elämä joskus rauhoittuu.

Vapaa-ajalla tykkään pelata videopelejä, näpertää käsillä, paraikaa suunnittelen tekeväni sängynpäädyn tyttärelle, kun en mistään netistäkään löydä kelpaavaa ja poika toivoi mun tekevän parvisängyn alle verhon Rocket Leaguen logolla :D. Kova on luotto äidin taitoihin.

Mekkoja ja hameita en käytä vieläkään, enkä osaa kovin naisellista pukeutumista muutenkaan. En meikkaa, en rasvaile ihoa. Hiukset ovat pitkät ja niistä tykkään, vaikka useinmiten ne on korkealla ponnarilla käytännön syistä. Muuten en kiinnitä huomiota ulkonäköön, en omaan enkä muiden.

Elämässäni tärkeintä ovat lapseni. Äitiys oli aina suurin haaveeni ja jos puolison palkalla voisi meidät elättää, olisin mielelläni kotiäiti. Tai jos mieheni haluaisi olla koti-isä, olisi sekin ok.

Minusta tuli muuten hyvinkin perinteinen nainen, pukeudun naisellisesti, olen naimissa oleva perheenäiti mutta työkseni ajan junaa.

Amiksessa tutustuin parhaaseen ystävääni, joka ollut myös varsin perinteinen poikatyttö, lyhyillä hiuksilla ja villeillä leikeillä. Naimissa oleva äiti, ammatiltaan insinööri

Jaa a. Musta tuli aikuinen ihminen jota ei edelleenkään voisi vähempää kiinnostaa meikit, mekot yms "tyttöjen jutuiksi" mielletyt asiat. Edelleen jos pitäisi nyt aikuisena valita että kiipeääkö puuhun vai ottaako barbin käteensä niin eipä siihen voi vasta kun että nähdään latvassa! :D

No musta ainakaan ei tullut äitiä, eikä tule. Kammottava ajatuskin että joutuisi sitoa itsensä jonkun hyysäämiseen, passaamiseen ja kuunnella itkua, kiukuttelua ja kitinää ties kuinka monta vuotta. Ei ole koskaan lisääntyminen kiinnostanut pätkääkään. En kuitenkaan usko että sill on mitään tekemistä sen kanssa että kakarana viihdyin ennemmin metsässä ampumassa kiinareita jätkien kanssa kun laittamassa hiuksia tyttöjen kanssa. Sillä toi mut prinsessa ja kotileikkejä rakastanut, kaiken maailman hepeneitä ja meikkejä rakastava siskoni on myös omasta halustaan lapseton ja toi broidi jonkan kanssa räjäyteltiin niitä systärin barbeja siellä metsässä on viiden lapsen koti-isä. 

Olin poikatyttö, mutta en ehkä tyypillisellä tavalla. Olin sosiaalisesti kankea ja hiljainen. Enkä juuri ikinä päässyt poikien leikkeihin ja tulin hyvin usein poikien kiusaamaksi, mikä harmitti. Olisin halunnut leikkiä hurjia leikkejä, kuten painia, tehdä hulluja kolttosia ja kilpailla, mikä kyllä onnistui tyttöjenkin kanssa jossain määrin, mutta ei niin täysillä, kuin olisin halunnut. Mutta poikien mielestä olin ruma, outo ja vammainen, joten en pikkulapsi-iän jälkeen heidänkään seuraan yrittänyt päästä.

En tullut toimeen juuri muiden tyttöjenkään kanssa, en ymmärtänyt heidän sosiaalisia kuvioitaan ja käyttäytymistään ja usein sain heidät vain suuttumaan tai itkemään. Vähän vanhempana sain kuulla tytöiltä useaan otteeseen, kuinka "nolasin heidät" tajuamatta edes tehneeni mitään väärin. Ainoat lapset, joiden kanssa tulin toimeen, olivat toiset poikatytöt ja heidän kanssa olikin todella hauskaa. Harmi vain, että he olivat aika pieni vähemmstö. 

Mutta aika nopeasti yläasteella tapahtui naisellistuminen ja sulauduimme aika hyvin muiden murrosikäisten tyttöjen massaan. Ei meistä enää seiskaluokan alun jälkeen huomannut, että olisimme olleet jotenkin epätyypillisiä tyttöjä, jos vaatteet oli edes jollain tavalla nuorisomuodin mukaiset ja keskustelutaidot sitä luokkaa, että Justin Bieberin ja Twilightin hehkuttaminen sekä parin nasevan vitsin heittäminen onnistui. Jos ala-asteella poikatytöt tunsivat itsensä alieneiksi muiden tyttöjen seurassa, niin yläasteella vastaavaa koki ne ihan feminiiniset tytöt, jotka sattuivat olemaan vähän liian ujoja, tyylitajuttomia tai nörttimäisiä.

Nykyään olen ihan tavallinen nainen, vaikkakin hiukan sosiaalisesti kankea ja putkiaivoinen edelleen. Miehistä en ole ikinä ollut oikein kiinnostunut, eivätkä he minusta, mutta kavereina tulemme todella hyvin toimeen. Asiantuntijatehtävissä olen ja itsellistä äitiyttä suunnittelen

Vierailija kirjoitti:

Sairaanhoitaja.

Minusta myös 😀

Pidän edelleen ns poikamaisista harrastuksista , kuten kuntosalista ,  kuntonyrkkeilystä , pyöräilystä ym. Mitään äijää minusta ei kuitenkaan tullut , vaikka lapsena olinkin enemmän poikien kanssa , ja pidin vähän rajummista leikeistä kuin muut tytöt . Olen kahden aikuisen tyttären äiti ja taisin ne omat tytöt kasvattaakkin vähän erilailla kuin muut äidit . Pidän kuitenkin naisellisista vaatteista ja lakkaan kynsiäni ynnä muuta hömppää . En todellakaan haaveile miehenä olemisesta . Onneksi sain lapsena olla sellainen kuin olin .

Töissä rahoitusalalla, naimisissa ja kaksi lasta. Sen näköinen ja tyylinen, että helposti naiseksi tunnistaa.

Alunperin tein ammatinvalinnan naisvaltaiselle alalle sosiaalisen painostuksen vuoksi. Aikuisena sitten vaihdoin alaa putkiasentajaksi. Lisäksi harrastan voimanostoa. Ihan naisellinen ja tyttömäinen perheenäiti olen kuitenkin, tosin en ole kiinnostunut meikeistä tai vaatteista yms yhtään.

Ihan normaali naisellinen heteronainen minusta tuli, mutta tekniikan alan insinööriksi kouluttauduin. Ei lapsia enkä ole naimisissa, mutta hyvin pitkässä parisuhteessa. En niin paljoa enää välitä "poikamaisista" jutuista, mutta tosiaan lapsena olin todella poikamainen ja pukeuduin myös siihen tyyliin. Välillä mua luultiin myös pojaksi (ennen teini-ikää).