Millaista elämä oli 50-60-luvulla Suomessa?

Kirkolla ja papeilla oli paljon valtaa ja oli rukouslauantait ym.

Koulussa ja töissä käytiin myös lauantaisin

Vierailija kirjoitti:

50 -luvulla ei ollut vielä kummoisempia ehkäisyjä. Avioliiton ulkopuolinen lapsi oli kamala häpeä, mutta sekään ei riittänyt. Näitä naisia myös pakkosteriloitiin 50 -luvulla ja lapset huostaanotettiin. Töitähän ei pienten lasten au-äidit tietenkään saaneet. 60 -luvulla tuli epilleri ja naisen asema hieman parani. Heikkohan se oli silti. Hyvä lehmä saattoi olla arvostuksessa korkeammalla kuin emäntä. Naiset eivät välttämättä edes syöneet samasta pöydästä kuin muut. Oli hyvin tavanomaista, että emäntä kyykki jossain tiskipöydän jakkaralla jotain näykkimässä kun miehet istuivat ruokapöydässä. Isot muutot muuttivat yhteiskuntaa. Sodan jälkeiset rintamamiestilat todettiin elinkelvottomiksi ja isot määrät nuoria muutti kaupunkeihin, jopa Ruotsiin töihin. Lähiöt syntyivät. Kaupungeissa naisten asema parani. Naisille oli töitä ja kotityöt helpottuivat. Vastaavasti miehet vastasivat lisääntyvällä väkivallalla. Naisten ei spinut juoda alkoholia ja ravintolaan ei päässyt ilman miesseuraa.

Silti ei kaikilla ollut tuollaista. Äitini esim. syntyi 1927 yksinäisenä lapsena eikä se vaikuttanut isoäitini elämään maaseudulla juuri ollenkaan. Isoäiti oli laajalla ympäristössä erittäin pidetty pitokokki. Isoäiti sitten löysi 1936 aviomiehen joka myös adoptoi äitini. 

Sukulaisia lähti Amerikkaan ja lähettivät huonekaluja suomeen. Köyhää oli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin maaseudulla kurjuutta ja köyhyyttä riitti. Työt olivat raskaita ja jatkuva nälkä huonon ruuan takia. Lähinnä velleillä ja puuroilla elettiin, joskus ei ollut niitäkään, sunnuntaisin saattoi olla perunoita ja kastia. Olkaa nuoret kiitollisia siitä, miten hyvin asiat teillä on.

Höpön löpön. Kuulostaa kuin puhuisit jostain 1860-luvun nälkävuosista.

Höpö höpö itsellesi. Meillä ei olisi syöty jouluisin mitään ilman SPR:n hätäruokapakkauksia. Isä vastusti köyhäinavun vastaanottamista viimeiseen asti. Myöntyi vasta, kun äiti selitti meidän lapsien nakertavan kuka laastia, kuka tuorehiivaa. Aika nälkäisiä oltiin, sanoisinko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

50 -luvulla ei ollut vielä kummoisempia ehkäisyjä. Avioliiton ulkopuolinen lapsi oli kamala häpeä, mutta sekään ei riittänyt. Näitä naisia myös pakkosteriloitiin 50 -luvulla ja lapset huostaanotettiin. Töitähän ei pienten lasten au-äidit tietenkään saaneet. 60 -luvulla tuli epilleri ja naisen asema hieman parani. Heikkohan se oli silti. Hyvä lehmä saattoi olla arvostuksessa korkeammalla kuin emäntä. Naiset eivät välttämättä edes syöneet samasta pöydästä kuin muut. Oli hyvin tavanomaista, että emäntä kyykki jossain tiskipöydän jakkaralla jotain näykkimässä kun miehet istuivat ruokapöydässä. Isot muutot muuttivat yhteiskuntaa. Sodan jälkeiset rintamamiestilat todettiin elinkelvottomiksi ja isot määrät nuoria muutti kaupunkeihin, jopa Ruotsiin töihin. Lähiöt syntyivät. Kaupungeissa naisten asema parani. Naisille oli töitä ja kotityöt helpottuivat. Vastaavasti miehet vastasivat lisääntyvällä väkivallalla. Naisten ei spinut juoda alkoholia ja ravintolaan ei päässyt ilman miesseuraa.

Silti ei kaikilla ollut tuollaista. Äitini esim. syntyi 1927 yksinäisenä lapsena eikä se vaikuttanut isoäitini elämään maaseudulla juuri ollenkaan. Isoäiti oli laajalla ympäristössä erittäin pidetty pitokokki. Isoäiti sitten löysi 1936 aviomiehen joka myös adoptoi äitini. 

Miksi ajattelet ettei lehtolapsi vaikuttanut mummosi elämään? Muut samanikäiset tytöt tekivät lapsensa avioliittoon. Mummosi vietti 9 vuotta yksin miesten karttamana ennen kuin joku mies hänet viimein huoli. Ajattelitko, että tuohon aikaan oli normaalia aikuisen naisen olla sinkku? Omalle isomummolleni kävi samoin. Hän oli ison talon tytär. Viimein löytyi joku mies joka korjasi, paljon myöhemmin. Sosiaaliselta statukseltaan heikko, renki, joka ryyppäsi ja hakkasikin.

Vanhemmillani oli kaasulamppu ensimmäisessä kodissa 60-luvulla kun ei ollut sähköjä. Se oli hurja vanha rötiskö, mutta toimeen tulivat. Kantovesi, ulkohuussi ja pari lehmää ,sika ja kanoja. Maito haettiin tienposkesta ja palkka myös jätettiin siihen maitokannun päälle. Rehellisempää aikaa silloin. Jätäppä nyt rahaa tienpäähän postilaatikon päälle ;D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin maaseudulla kurjuutta ja köyhyyttä riitti. Työt olivat raskaita ja jatkuva nälkä huonon ruuan takia. Lähinnä velleillä ja puuroilla elettiin, joskus ei ollut niitäkään, sunnuntaisin saattoi olla perunoita ja kastia. Olkaa nuoret kiitollisia siitä, miten hyvin asiat teillä on.

Höpön löpön. Kuulostaa kuin puhuisit jostain 1860-luvun nälkävuosista.

Höpö höpö itsellesi. Meillä ei olisi syöty jouluisin mitään ilman SPR:n hätäruokapakkauksia. Isä vastusti köyhäinavun vastaanottamista viimeiseen asti. Myöntyi vasta, kun äiti selitti meidän lapsien nakertavan kuka laastia, kuka tuorehiivaa. Aika nälkäisiä oltiin, sanoisinko.

Jos teillä oli noin ikävästi, ei kannata yleistää sitä koskemaan kaikkia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin maaseudulla kurjuutta ja köyhyyttä riitti. Työt olivat raskaita ja jatkuva nälkä huonon ruuan takia. Lähinnä velleillä ja puuroilla elettiin, joskus ei ollut niitäkään, sunnuntaisin saattoi olla perunoita ja kastia. Olkaa nuoret kiitollisia siitä, miten hyvin asiat teillä on.

No ei eletty tai joka ei töitä viitsinyt tehdä saattoi elääkin vellillä ja puurolla. Asuimme maaseudulla ja pienviljelystila. Oli lehmiä, hevosia, kanoja, lampaita ja 30 hehtaaria maata viljeltiin. Syksyllä teurastettiin ja säilöttiin, talveksi oli ruokaa ihan joka päivälle. Aamulla syötiin puuroa jo silloin. Itselläni oli oikein hyvä lapsuus ja ruokaa oli aina tarpeeksi. Pääasiassa tehtiin kaikki kotona, leivät leivottiin myös itse. Kaupasta haettiin sokeria ja kahvipaketteja sekä suolaa. Karjakeittiössä oli aina lämmintä vettä kun maitoastiat pestiin, joten lypsyn jälkeen peseydyttiin siellä - kesällä lämmitettiin sauna ihan joka päivä. Vaatimatonta oli nykyiseen verrattuna mutta muistelen hyvällä lapsuuttani. 

Minun isovanhemmillani oli 1 hehtaari maata.

Miehet kävivät tietysti salametsästämässä valtion mailla. Mutta kova metsätyö kulutti miehet loppuun jo 40-50 vuoden iässä. Vapisevin käsin ja selkä tohjona ei hirveästi riistaa enää saatu. Nälkä oli jatkuva vieras. Lestadiolaisperheessä oli niitä suitakin ruokittavana ihan kiitettävästi...

Sinä joka kerroit Kekkosen muilutuksesta, kertoisitko lisää? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin maaseudulla kurjuutta ja köyhyyttä riitti. Työt olivat raskaita ja jatkuva nälkä huonon ruuan takia. Lähinnä velleillä ja puuroilla elettiin, joskus ei ollut niitäkään, sunnuntaisin saattoi olla perunoita ja kastia. Olkaa nuoret kiitollisia siitä, miten hyvin asiat teillä on.

Höpön löpön. Kuulostaa kuin puhuisit jostain 1860-luvun nälkävuosista.

Höpö höpö itsellesi. Meillä ei olisi syöty jouluisin mitään ilman SPR:n hätäruokapakkauksia. Isä vastusti köyhäinavun vastaanottamista viimeiseen asti. Myöntyi vasta, kun äiti selitti meidän lapsien nakertavan kuka laastia, kuka tuorehiivaa. Aika nälkäisiä oltiin, sanoisinko.

Jos teillä oli noin ikävästi, ei kannata yleistää sitä koskemaan kaikkia.

Kiitos samoin yltäkylläisyytenne osalta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin maaseudulla kurjuutta ja köyhyyttä riitti. Työt olivat raskaita ja jatkuva nälkä huonon ruuan takia. Lähinnä velleillä ja puuroilla elettiin, joskus ei ollut niitäkään, sunnuntaisin saattoi olla perunoita ja kastia. Olkaa nuoret kiitollisia siitä, miten hyvin asiat teillä on.

Höpön löpön. Kuulostaa kuin puhuisit jostain 1860-luvun nälkävuosista.

Höpö höpö itsellesi. Meillä ei olisi syöty jouluisin mitään ilman SPR:n hätäruokapakkauksia. Isä vastusti köyhäinavun vastaanottamista viimeiseen asti. Myöntyi vasta, kun äiti selitti meidän lapsien nakertavan kuka laastia, kuka tuorehiivaa. Aika nälkäisiä oltiin, sanoisinko.

Jos teillä oli noin ikävästi, ei kannata yleistää sitä koskemaan kaikkia.

Olen eri. Mutta mielestäni ei tuossa yleistetty, en ainakaan käsittänyt sitä niin. Joillakin oli varmasti tosi köyhää. Ei meilläkään ollut puutetta, mutta tunnen kyllä useamman ihmisen, jotka on kertoneet että heillä syötiin usein perunan kanssa pelkkää ruskeaa kastiketta. 

Kerro sinä miten teillä oli, mutta älähän lyttää toisten kokemuksia. 

Vierailija kirjoitti:

Synnyin 1962, me asuttiin kaupungissa omakotitalossa. Muistan jotain 60-luvusta. 

Pikkulapsena sain istua kauppareissuilla ostoskärryissä, irtomaitoa ostettiin omaan emaliseen maitokannuun. Tykkäsin painaa napista. Meillä oli kermanvärinen maitokannu, jossa oli turkoosi kansi. Sitten tuli ruskeat, lasiset maitopullot ja 60-luvun lopulla tuli muoviset maitopussit, joissa oli musta sisäpinta.  Meidän mummo kierrätti maitopussit uusiokäyttöön, eli leikkasi maitopussit suikaleiksi ja virkkasi niistä pyöreän wc-maton. Kauppoihin tuli 60-luvun lopulla jugurtteja. Vaarinkaljaa oli isoissa ruskeissa lasipulloissa. En muista, että kaupoissa olisi mitään säännöstelyä tai ruokakuponkeja ollut. Ihan tavallisia valintamyymälöitä ne oli, tavaraa oli hyllyissä ja Suomen markoilla maksettiin kassalla. 

Meidän talossa oli ihan nykyaikainen keittiö, sisävessa ja alakerrassa sauna ja pesuhuone. Tiskikonetta ei ollut vielä 60-luvulla. Telkkari oli mustavalkoinen. Keittiön ruokapöytä oli Ilmari Tapiovaaran Pirkka, muista hyvin sen, koska piti kiivetä ensin tuolille ja sitten pöydälle, jotta ylsi keittiön kaapeille, mikä nyt tietysti oli kiellettyä, mutta kaapissa säilytettiin mm. sitkeäkuorisia Vitol-helmiä ja makeaa raekalkkia ja rusinoita. Niitä kävin joskus salaa vähän maistelemassa. Kotona meillä oli myös joitakin kivoja värikkäitä lasimaljakoita ja värikkäitä verhoja. 

Minulla oli kyllä ainakin pitkiä housuja pihalla, oli kyllä mekkoja ja hameitakin. Ei kuitenkaan koskaan ollut esiliinaa. Sitä käytettiin vain kotitöissä, jos leipoi tai laittoi ruokaa. 

Tukkapöllyä tuli jos teki jotain kiellettyä, ja risusta sai takapuolelle, jos teki toistamiseen. Ruumiillinen kuritus oli meidän perheessä lievimmästä päästä, monet kaverit sai kyllä ihan vyöllä remmiä. Vaikka oli lievääkin, niin ruumiillinen kuritus on jättänyt jotain arkuutta. Useimmissa perheissä oli 3 lasta, joillakin oli 2 tai 4. Lestadiolaisilla oli isot perheet, toistakymmentä lasta. Vanhemmat oli usein nuoria, moni oli perustanut perheen jo parikymppisenä, ja monessa perheessä oli äiti kotona. Meilläkin äiti oli ensin pari vuotta kotona, mutta halusi sitten töihin, koska hänellä oli koulutus, ja meille tuli kotiapulainen hoitamaan lapsia. 

Olin 60-luvulla niin pieni, etten ymmärtänyt politiikasta mitään, mutta sen muistan, että Kekkonen tarkoitti meille lapsille ihan samaa kuin presidentti yleisnimenä, ja me katsottiin telkkarista kun Apollo 13 meni kuuhun. Pyhäkoulussa käytiin, sieltä sai lammastarroja. 

Heh, ei tietenkään 60-luvulla ollut mitään säännöstelyä! :D

Mahtoivatkohan Tapiovaaran kalusteet olla silloin suhteessa yhtä kalliita kuin nyt kun niitä taas myydään.

Nykynäkökulmasta kovaa ja yksinkertaista elämää. Mutta silloin ihmiset olivat helpottuneita, kun sota oli ohi. Heitä ei enää ammuttu ja pommitettu. Poikia ei tuotu arkuissa kotiin. Oli taas ruokaa ja vaatteita.

Silloin oli kai paljon lapsia, sotainvalideja, alkoholisteja, asunnottomia ja väkivaltarikollisuutta.

Mitä kuullut sukulaisilta, niin nuorena käytiin tansseissa ja miksei vanhempanakin, jos ehti. Töihin ja naimisiin mentiin nuorena. Töitä riitti kaikille.

Niiltäosin mukavaa ettei ollut persuja. Ja soosiperunoita oli.

Vierailija kirjoitti:

Synnyin 1962, me asuttiin kaupungissa omakotitalossa. Muistan jotain 60-luvusta. 

Pikkulapsena sain istua kauppareissuilla ostoskärryissä, irtomaitoa ostettiin omaan emaliseen maitokannuun. Tykkäsin painaa napista. Meillä oli kermanvärinen maitokannu, jossa oli turkoosi kansi. Sitten tuli ruskeat, lasiset maitopullot ja 60-luvun lopulla tuli muoviset maitopussit, joissa oli musta sisäpinta.  Meidän mummo kierrätti maitopussit uusiokäyttöön, eli leikkasi maitopussit suikaleiksi ja virkkasi niistä pyöreän wc-maton. Kauppoihin tuli 60-luvun lopulla jugurtteja. Vaarinkaljaa oli isoissa ruskeissa lasipulloissa. En muista, että kaupoissa olisi mitään säännöstelyä tai ruokakuponkeja ollut. Ihan tavallisia valintamyymälöitä ne oli, tavaraa oli hyllyissä ja Suomen markoilla maksettiin kassalla. 

Meidän talossa oli ihan nykyaikainen keittiö, sisävessa ja alakerrassa sauna ja pesuhuone. Tiskikonetta ei ollut vielä 60-luvulla. Telkkari oli mustavalkoinen. Keittiön ruokapöytä oli Ilmari Tapiovaaran Pirkka, muista hyvin sen, koska piti kiivetä ensin tuolille ja sitten pöydälle, jotta ylsi keittiön kaapeille, mikä nyt tietysti oli kiellettyä, mutta kaapissa säilytettiin mm. sitkeäkuorisia Vitol-helmiä ja makeaa raekalkkia ja rusinoita. Niitä kävin joskus salaa vähän maistelemassa. Kotona meillä oli myös joitakin kivoja värikkäitä lasimaljakoita ja värikkäitä verhoja. 

Minulla oli kyllä ainakin pitkiä housuja pihalla, oli kyllä mekkoja ja hameitakin. Ei kuitenkaan koskaan ollut esiliinaa. Sitä käytettiin vain kotitöissä, jos leipoi tai laittoi ruokaa. 

Tukkapöllyä tuli jos teki jotain kiellettyä, ja risusta sai takapuolelle, jos teki toistamiseen. Ruumiillinen kuritus oli meidän perheessä lievimmästä päästä, monet kaverit sai kyllä ihan vyöllä remmiä. Vaikka oli lievääkin, niin ruumiillinen kuritus on jättänyt jotain arkuutta. Useimmissa perheissä oli 3 lasta, joillakin oli 2 tai 4. Lestadiolaisilla oli isot perheet, toistakymmentä lasta. Vanhemmat oli usein nuoria, moni oli perustanut perheen jo parikymppisenä, ja monessa perheessä oli äiti kotona. Meilläkin äiti oli ensin pari vuotta kotona, mutta halusi sitten töihin, koska hänellä oli koulutus, ja meille tuli kotiapulainen hoitamaan lapsia. 

Olin 60-luvulla niin pieni, etten ymmärtänyt politiikasta mitään, mutta sen muistan, että Kekkonen tarkoitti meille lapsille ihan samaa kuin presidentti yleisnimenä, ja me katsottiin telkkarista kun Apollo 13 meni kuuhun. Pyhäkoulussa käytiin, sieltä sai lammastarroja. 

Meille tuli ensimmäinen tiskikone vuonna 1969. Se oli pöytämalli, otti vettä tiskipöydän vesihanasta letkulla, joka kiinnitettiin pesun alussa hanaan, ja poistovesi meni tiskialtaaseen. 

Vierailija kirjoitti:

Niiltäosin mukavaa ettei ollut persuja. Ja soosiperunoita oli.

Meillä ei ollut kotona 60-luvulla koskaan soosiperunoita, siis sitä ruskeaa kastiketta. Meillä pyrittiin syömään terveellisemmin. Mummolassa oli joskus läskisoosia tai lihapullien kanssa ruskeaa kastiketta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin maaseudulla kurjuutta ja köyhyyttä riitti. Työt olivat raskaita ja jatkuva nälkä huonon ruuan takia. Lähinnä velleillä ja puuroilla elettiin, joskus ei ollut niitäkään, sunnuntaisin saattoi olla perunoita ja kastia. Olkaa nuoret kiitollisia siitä, miten hyvin asiat teillä on.

Höpön löpön. Kuulostaa kuin puhuisit jostain 1860-luvun nälkävuosista.

Höpö höpö itsellesi. Meillä ei olisi syöty jouluisin mitään ilman SPR:n hätäruokapakkauksia. Isä vastusti köyhäinavun vastaanottamista viimeiseen asti. Myöntyi vasta, kun äiti selitti meidän lapsien nakertavan kuka laastia, kuka tuorehiivaa. Aika nälkäisiä oltiin, sanoisinko.

Jos teillä oli noin ikävästi, ei kannata yleistää sitä koskemaan kaikkia.

Olen eri. Mutta mielestäni ei tuossa yleistetty, en ainakaan käsittänyt sitä niin. Joillakin oli varmasti tosi köyhää. Ei meilläkään ollut puutetta, mutta tunnen kyllä useamman ihmisen, jotka on kertoneet että heillä syötiin usein perunan kanssa pelkkää ruskeaa kastiketta. 

Kerro sinä miten teillä oli, mutta älähän lyttää toisten kokemuksia. 

Ei ollut tarkoitus lytätä kirjoittajan omaa kokemusta. Viestistä sai kuitenkin minun mielestäni kuvan, että sellaista olisi ollut suunnilleen kaikilla

Me oltiin 60-luvulla tosi köyhiä. Meillä oli autona pieni Fiat. Aina syötiin kotona tehtyä ruokaa, ei syöty ravintoloissa. Ei käyty ulkomailla, paitsi Ruotsissa joskus. 

Meidän äiti teki meille itse vaatteita 60-luvulla. Aika paljon neuloi puikoilla neuleita, mutta hän osasi myös ommella ompelukoneella. Äiti oli kotona. 

Vanhat vaatteet leikattiin suikaleiksi ja niistä äiti kutoi räsymattoja. Kävi kansalaisopiston alakerrassa kutomassa kangaspuilla. Siellä oli oikein sellainen kutoma-asema, monet kävi siellä kutomassa.

Vanhempani menivät yhteen 1960-luvun alkupuolella. Molemmat olivat keskiluokkaa, insinööri ja sairaanhoitaja. Molemmat olivat maatalon lapsia. Isä oli koulutettu, koska vanhin veli sai tilan ja äidin piti pyrkiä oppikouluun äidiltään salaa, koska yksi sisar koulutettiiin lääkäriksi. Muut kahdeksasta lapsesta kävivät pelkän kansakoulun ja sijoittuivat kuka minnekin työelämään, yksi enoista oli itseoppinut asentaja.

Isällä oli asunto ja auto ostettuna ja äidillä oli mustavalko-tv ja muutama taulu. Molemmilla oli radio, äidillä jopa radio-levysoitin ja Grimbergin Kansojen historia-kirjasarja! Äiti ei tainnut paljoa lukea, mutta sairaaloissa ilmeisesti kiersi näitä kiertäviä kirja-ja taulukauppiaita ja hoitajat, varmaan pikku mielistelyn jälkeen, ostelivat tauluja ja kirjasarjoja osamaksulla. Isällä oli myös Otavan Suuri Tietokirja 1-8 ja äidillä Fokus 1-4. Isä vaihtoi *ylimääräisen* Grimbergin turkiskarvahattuun.