Ymmärsin lopultakin, mitä 'kone pesee pyykit' -alentuvan asenteen takana on
Jonkun mielestä pyykinpesu on vain napin painamista, eikä vaadi juuri muuta ponnistelua. Nyt, kun poikani on kasvanut ison miehenkorston kokoiseksi teini-ikäiseksi, niin ymmärrän, miksi joku mitätöi pyykinpesua kotityönä. Kun käyttää paksuja huppareita ja isoja farkkuja, niin koneeseen ei mahdu kuin max 10 vaatekappaletta, eikä niiden ripustaminen ja poisottaminen kestä tosiaan kauaa. Sanojat ovat selvästikin siis miehiä, jotka eivät ole ikinä hoitaneet lapsiperheen pyykinpesua.
'
Lapsiperheessä koneeseen mahtuu tuhottomasti enemmän vaatteita, kun ne ovat pieniä ja ohuita. Kestovaippailu vaatii myös aikaa ja vaivaa. Lisäksi jos perheessä on teini-ikäisiä tyttöjä, niin aikaa kuluu älyttömästi, kun näpelöi rintaliivien toppauksia kohdilleen ennen narulle ripustamista. Meillä pyykinpesuun kuluu aktiivista työaikaa yli puolituntia, kun lasketaan mukaan vaatteiden koneeseen laitto, narulle ripustus ja viikkaus. Ei ole mikään pikkujuttu, kun pyykkikone pyörii useamman kerran viikossa. Puhutaan valtavista eroista työtunneissa laskettuna vuositasolla, jos vertaa vaikkapa autonrenkaiden vaihtamiseen.
Kommentit (69)
Vierailija kirjoitti:
Höpö höpö.
Mikä on höpöä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Höpö höpö.
Mikä on höpöä?
Se, että vauvan pyykkien pesu olisi hankalaa - tai mikään muukaan pyykinpesu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Höpö höpö.
Mikä on höpöä?
Se, että vauvan pyykkien pesu olisi hankalaa - tai mikään muukaan pyykinpesu.
Ei välttämättä hankalaa, mutta aikaavievää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Höpö höpö.
Mikä on höpöä?
Se, että vauvan pyykkien pesu olisi hankalaa - tai mikään muukaan pyykinpesu.
Jos yksi henkilö vastaa koko perheen pyykinpesusta niin onhan se työlästä. Pelkkä sukkien lajittelu ja parien etsintä vie järjen.

Samoin rintaliivien toppaukset.
Miehet vaihtaa kaksi kertaa vuodessa renkaat autoon. Se on suuri saavutus.
Miksi joidenkin naisten on pakko ottaa väkisin kaikki hommat omille harteille? Pistäisivät teinit välillä pyykkäämään. Vai onko tässä metatyö-valituksessa se avautuminen nyt taas se pääpointti?
Ihmettelin tätä samaa, kun pyykkituvassa vauvan ja päiväkoti-ikäisen vaatteet veivät kymmeniä metrejä kuivaustilaa. Jos pyykkikoneellinen vetää tietyn määrän eli pinta-alan pyykkiä ja tämä samaan pinta-ala pilkotaan 50 pikku vaatteeseen tai 5-10 aikuisen vaatteeseen, on selvää että pikku lasten vaatteiden ripustamiseen menee paljon enemmän aikaa, eikä asia ole pelkällä ripustamisella valmis, vaan kuivumisen jälkeen saatetaan silittää ja ainakin viedään viikattuna kaappeihin. Kauheeta askartelua.
Vierailija kirjoitti:
Miehet vaihtaa kaksi kertaa vuodessa renkaat autoon. Se on suuri saavutus.
Ajan auton rengasliikkeeseen ja maksan vaihdosta
- mies
Naislapsi selittää että hänellä menee tunti siihen työhän minkä mies tekee napin painalluksella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet vaihtaa kaksi kertaa vuodessa renkaat autoon. Se on suuri saavutus.
Ajan auton rengasliikkeeseen ja maksan vaihdosta
- mies
Niin minäkin.
T. Nainen
Huppareita mahtuu 7 kg:n koneeseen max 5 jos haluaa ne oikeasti puhtaiksi.
Ja pyykinpesu on oikeasti vähän muutakin kuin painetaan nappia.
Typerysten kanssa ei kannata tapella tällaisista itsestäänselvyyksistä.
Teini-ikäisten pitäisi kyllä jo pestä pyykkinsä itse. Ap on itse ottanut itselleen liikaa hommaa ja kärttyilee siksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet vaihtaa kaksi kertaa vuodessa renkaat autoon. Se on suuri saavutus.
Ajan auton rengasliikkeeseen ja maksan vaihdosta
- mies
No voihan nenä. Tee se ihan miten vaan, mutta se on suuri saavutus ainakin miesten mielestä. edell.
ps: joka pyykinpesuketjussa joku mainostaa tätä
Ydinperheettömien naisten omanarvontunto nojautuu pyykinpesulla keulimiseen?
Mies ei suostuisi hoitamaan koko perheen pyykit. Lopulta muut osallistuisivat, koska haluavat puhtaat vaatteet. Naiset ei kestä tehdä niin, ja tykkäävät muutenkin uhristatuksesta liikaa luopuakseen siitä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi joidenkin naisten on pakko ottaa väkisin kaikki hommat omille harteille? Pistäisivät teinit välillä pyykkäämään. Vai onko tässä metatyö-valituksessa se avautuminen nyt taas se pääpointti?
Ota ensin selvää mitä on metatyö ja tuu sitten pätemään.
Vierailija kirjoitti:
Teini-ikäisten pitäisi kyllä jo pestä pyykkinsä itse. Ap on itse ottanut itselleen liikaa hommaa ja kärttyilee siksi.
Meillä mies osaa pestä omat pyykkinsä, samoin teinien. Ei ole tarvinnut kärttyillä. Kunhan vain olen ihmetellyt tällä palstalla olevia kommentoijia, enkä ole aina ymmärtänyt kaikkien sielunelämää. Nyt valkeni tämä asia. ap

Siltä näyttää.
Höpö höpö.