Riikka Purran ajojahti - mihin tämä maa on menossa?
Tämä ketju on tarkoitettu asialliseen keskusteluun ja vertaistukeen maamme suunnasta huolestuneille kansalaisille. Siksi pyydän, että ne jotka haluavat panetella valtiovarainministeriä osoittavat kommenttinsa johonkin muuhun ketjuun - tai mieluimmin tietysti, jättävät kommenttinsa kirjoittamatta.
Olen syvästi huolissani siitä, mihin tämä maa on menossa, kun näen että jo asiallista uskonto- ja kulttuurikritiikkiä aletaan väittää yksilöitä alistavaksi ja halventavaksi. Selvää on, että tämä on tahallista ajojahtia, maalittamista ja provokaatiota tietyiltä poliittisilta tahoilta, mutta en olisi uskonut että tämä propaganda oikeasti uppoaa järkevään kansaan. Mitä tahansa tekstiä on mahdollista lukea kuin piru raamattua, jos nostetaan esille vain kontekstista irrotettuja lauseita. Kuka tahansa, jolla on edes alkeellinen käsitys kirjallisuudesta ymmärtää, että esimerkiksi kielikuvat, sarkasmi ja kärjistäminen on tavallisia tyylikeinoja eri tyyppisissä teksteissä. Siksi alkuperäistekstiin perehtyminen on välttämätöntä kontekstin ymmärtämiseksi.
Yritän kai tässä sanoa, että vastaava ajojahti voidaan näköjään aloittaa ketä tahansa vastaan, koska mikä tahansa ihmisen kirjoitus (toistan, mikä tahansa ja vaikka miten kaukaa historiasta) voidaan ottaa tarkasteluun ja irrottaa sieltä mitä tahansa sarkastisesti tai kärjistäen kirjoitettuja lauseita. Mitään muuta ei oikeastaan tarvita kuin tarpeeksi palstatilaa ja näkyvyyttä kampanjalle.
Eikö tämä huolestuta teitä muita, ihan puoluekantaan katsomatta?
Kommentit (5746)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei ole mikään ajojahti. Kansalaisten on saatava tietää. Minä en esimerkiksi tiennyt Purran käyttäneet näin törkeää ja halventavaa kieltä. Nyt minä näen mikä tämä nainen on ja mitä hän todellisuudessa ajattelee. Hänhän on itse tunnustanut olevansa kirjoittaja.
Ex-persu
Sinä olet vasuri. Ihmiset muuttuu, ei noin vanhoilla kirjoituksilla pidä olla enää mitään väliä, varsinkin kun on pahoitellut niitä. Jos tämä hallitus tähän kaadetaan, Suomi ei ole enää demokratia.
Ei ole persuilla enemmistöä, jos suurin osa kansasta tuomitsee sitten se ON sitä demokratiaa.
Suomen vapausodasta: siellä ihmisiä kohdeltiin täysin ala-arvoisesti vankileireillä. Se on kylmä fakta ja todellinen häpeä Suomelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riikan tai siis riikan tekstit eivät todellakaan olleet tieteellistä, asiapitoista, neutraalia ja perusteltua argumentointia maamuu-kysymyksistä. Vaan jotakin aivan muuta.
Vihervasemmisto vaatii, että keskustelu pitää käydä joko sen ehdoilla ja sen hyväksymillä sanoilla tai sitten ei ollenkaan. Ja tavallisestihan vihervasemmisto tukahduttaa keskustelun alkuunsa sättimällä vastapuolta rasistiksi.
Täysin päinvastoin. Persut uhkailevat ja vaativat että persut päättävät dik taattoreina kaikesta. Kehtaavat vielä puhua demokratiasta kun eivät itse sitä kannata.
Isänmaanpettureita koko ros kasakki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomen ongelmia näyttää olevan mahdotonta korjata kun tietyistä asioista ei saa edes keskustella.
Kyllä saa keskustella mutta erään puolueen edustajien osalta on hankala tulkita mitä he oikeasti tarkoittavat muita ihmisiä solvaavilla teksteillään. Jos ongrlma on huivi/uskonto/ihonväri niin luulisi olevan rohkeutta sanoa se ääneen ilman ouyoja vihjailuja.
Sehän on sanottu suoraan, että naisia alistavat käytännöt, kuten huivit ja kaavut, eivät ole ok. Tästähän on koko läntinen maailma samaa mieltä. Iranin huiveja protestoivat nuoret naiset saivat koko läntisen maailman tuen.
Joten haluatko nyt ihan oikeasti sanoa, että vasemmiston mielestä naisten alistaminen on ihan ok?
Jos suomalainen mies pukisi vaimonsa kaapuun ja ympärileikkauttaisi tyttärensä ja möisi hänet 13-vuotiaana jollekin iäkkäälle lähisukulaiselleen vaimoksi, se olisi kauhea ihmisoikeusrikos, mutta kun somali tekee saman, se on kulttuurista rikkautta, josta pitää iloita.
Älä vääristele, ei kukaan tuommoista hyväksy eikä pidä rikkautena. Silpominen on pahoinpitelyrikos. Valitettavan harva vaan saadaan oikeuden eteen. Suomessa lainsäädäntö on vielä kuitenkin valitettavan vaillinainen ja lepsu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Venäjä käy informaatiosotaa tuhotakseen Suomen kansallisen tarinan, demokratian, hyvinvoinnin, tasa-arvon.
Suomi tekee ensimmäistä kertaa hallitusta Venäjästä vapaana suvereenina Länsi-Eurooppalaisena maana. Venäjän röykytys on kovaa. Hallitus on Venäjän informaatiosodankäynnin kohteena. Nyt on nähty poliitikkojen maalittamista, cancelointia, natsittelelua ja ties mitä kaikkea itärajan takana keksitään.
Tämänkin keskustelun viesteistä yli puolet on peräisin Pietarin trollitehtaasta.Surullista on että suomalaiset toimittajat ovat lähteneet mukaan auttamaan Venäjää ja Pjutinia Suomen hallituksen kaatamisessa ja hajaannuksen ja epäjärjestyksen luomisessa. Somessa woke-väki yrittää samaa.
Hallituksen kaataminen johtaa Suomessa sisäpoliittiseen kriisiin ja valtiovallan toimintakyvyttömyyteen. Tärkeiden asioiden kuten valtion budjetin ja sitä myötä valtion hallinnon ja valtion palveluiden toiminta vaarantuu.
Tämä. Tämä meidän on syytä painaa kaikkien mieleen ja suojella Suomen perustuslakia. Kunniottaa kaikkien ihmisten oikeuksia sekä myös SANANVAPAUTTA. Mutta EI vainota eri mieltä olevia. Ajatuksen-mielipiteen-sananvapauden kunniottaminen vahvistaa kansakuntaa ja estää venäjän toimia.
Tosin en hyväksy r a s i s t i s i a möläytyksiä, mutta sehän myös kuuluu Suomen perustuslakiin, jonka mukaan kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Se, että suomalaiset vihaavat ja vainoavat toisiaan, palvelee vain venäjää ja kiinaa.
Sananvapaus ja vihapuhe on eri asioita.
Kuten maahanmuuttokeskustelu ja rasismi.
Näiden erottamisessa on joillakin isoja vaikeuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomen ongelmia näyttää olevan mahdotonta korjata kun tietyistä asioista ei saa edes keskustella.
Kyllä saa keskustella mutta erään puolueen edustajien osalta on hankala tulkita mitä he oikeasti tarkoittavat muita ihmisiä solvaavilla teksteillään. Jos ongrlma on huivi/uskonto/ihonväri niin luulisi olevan rohkeutta sanoa se ääneen ilman ouyoja vihjailuja.
Sehän on sanottu suoraan, että naisia alistavat käytännöt, kuten huivit ja kaavut, eivät ole ok. Tästähän on koko läntinen maailma samaa mieltä. Iranin huiveja protestoivat nuoret naiset saivat koko läntisen maailman tuen.
Joten haluatko nyt ihan oikeasti sanoa, että vasemmiston mielestä naisten alistaminen on ihan ok?
ne mustat kaavut ovat niin rumia. Ja pitäisi kieltää kasvoja peittävät naamarit Suomessakin kuten on kielletty esim. Ranskassa.
Vierailija kirjoitti:
Persujen kannattajat eivät tajua, että heidän johtajansa vallanhimossaan myivät heidät kokoomukselle. Koko hallitusohjelma on rakennettu hyvätuloisten näkökulmasta, jopa suorastaan röyhkeästi niin. Jos tämä hallitus ylipäätään pysyy kasassa (toivottavasti ei), persujen kannattajat, jotka lienevät suurimmaksi osaksi pienituloisia, tulevat eniten kokemaan ohjelman linjaukset omassa elämässään.
Silloin voi tietysti aina yrittää tätä logiikkaa, jota viljeltiin eräässä Euroopan maassa noin sata vuotta sitten. Kaikki on jonkun muun syytä, joku kansanryhmä varastaa meiltä meidän työt, rahat ja naiset.
Syy ei tietenkään ole koskaan se, että oma älli ei riitä hyväpalkkaisiin tehtäviin. Iso rakenteellinen tekijä on toki ollut jo vuosikymmenet, että fyysiseen voimaan perustuvia töitä on koko ajan vähemmän. Pitää kouluttautua, mahtaako nykyään edes raksalle appariksi päästä ilman mitään koulutusta?
Suomessa on hieno koulutusjärjestelmä. Tutkintoja voi tehdä hyvin käytännönläheisesti, ei tarvitse istua pulpetissa, jos se on vaikeaa. Minusta persujen kannattajat ovat suurimmaksi osaksi jollain tapaa elämässään katkeroituneita, kuten siellä eräässä Euroopan maassa aikoinaan. Sen sijaan, että mölytään ulkomaalaisvihaa ja r*sismia aika varhaisena defenssimekanismina, olisiko persujenkin syytä miettiä, miten kannattajakunnan koulutukseen ja sitä kautta parempaan työllistymiseen voisi panostaa.
Sinäkö et näe laajamittaisessa ma.ahan muutossa mitään ongelmia?
Kävin lukemassa tuon kohutun Maa, joka taantuu - kirjoitelman vuodelta 2019. Kirkasta, älykästä argumentointia kaikki asiat siinä. Olen täysin hämmentynyt tästä median ja opposition ajojahdista. Riikka on isänmaallinen ja rohkea nainen - melkein kuin huutavan ääni erämaasta. Nyt täytyy jokaisen suomalaisen ottaa järki käteen ja miettiä objektiivisesti, miten asiat ihan oikeasti ovat. Olemmeko jotenkin uudella tavalla "suomettuneet", liikaa marinoituneet vihervasemmistolaiseksi värittyneessä uutisvirrassa viime vuosina? Tästäkö johtuu, että hypimme seinille, kun joku kirjoittaa ja varoittaa maan kehityksestä ihan omalla nimellään? Onko meidät aivopesty?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki rasistit ulos hallituksesta! Ei tämä mitään ajojahtia ole jos joutuu vastuuseen oma kirjoittelusta.
Menee aika kauan ennenkuin kaikkien taustat on selvitetty viidentoista vuoden päähän : )
Ulos sitä mukaan kun selviää, tai sitten ihan oikea anteeksipyyntö joka sisältää enemmän katumusta kuin feikki ilmaus - pahoittelut
No Purra ei sentään ole vielä alentunut tasolle, jossa kritiikki kuitataan kännisellä "get over it, boomers" -videolla.
Mielummin boomer, kun n-sana.
Kun Anna-Maja vie niin persut ulisee
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä teidän huoli oli viime hallituskaudella? Sanna Marinista oli joka toinen päivä valitusta ja nyt persut tviittasivat jatkuvasti että sannan pitää erota :D vai meneekö se persujen päässä niin että muiden ihmisten kriittiikki on asiallista mutta kaikki persuihin kohdistuva ajojahtia?
Aina media on kohdellut poliitikoita huonosti. Mitään uutta tässä ei ole.
Sannan ja näiden uuden hallituksen persujen ero on siinä, ettei hallitus ole tehnyt vielä mitään ja media on jo täys "paniikissa" raivoamassa että joka persu ulos hallituksesta. Mariini taas sähläsi todella kalliita källejä yksi toisensa jälkeen, muuttui aina vaan ylimielisemmäksi kun millään ei ollut mitään seurakusia, ja sama media oli lähinnä kehumassa ihanaa sannaa ja vierittämässä syytä joka källistä johonkin muualle kuin sannan päälle.
No me ollaan kyllä luettu sitten ihan eri uutislähteitä koska muistam bilekohun aikaan kuinka iltalehti, iltasanomat ja hesari kaikki mässäilli tällä kohulla ja puhui sannasta tosi törkeästi :D monta uutista myös vaati sannaa huumetesteihin. Persut halusivat sannan eroavan tuonkin kohun myötä.
Ja onhan persut tehneet jotain, kohua kohun perään tässä on ollut. Samaa kastia kuin bilekohu. Ei liity hallitustyöhön mitenkään mutta silti media ja ihmiset sillä mässäilee.
Tarkoituksenani ei ole puolustaa marinia vaan yrittää saada teidät näkemään että tätä samaa tuubaa kaikki poliitikot joutuu kestämään. Medialta ja kilpailija puolueilta. Se on vaan tämän pelin henki valitettavasti.
- Bilekohua ei olisi syntynyt, jos Sannan kaverit eivät olisi vuotaneet kuvia ja videoita.
- Sanna oli bilettämässä korona-altistuneena ja ilman puhelinta. Uskomatonta.
- Sanna oli festareilla, kun olisi pitänyt hoitaa Uniper-asia. Lopulta hoiti sen tekstiviestillä. Sen seurauksena suomalaiset kärsivät ennennäkemättömän kovista sähkönhinnoista.
- Samoin oli bileputki päällä, kun olisi pitänyt tehdä päätökset suomalaisten suojaamiseksi ylikorkeilta sähkömaksuilta. Moni maa sääti sähkökattoja. Sanna keräsi kovat sähköverot valtiolle.
- Korona päästettiin keväällä 2022 aivan valtoilemaan leviämään.
Kyllä näitä kohuja riitti. Tämä nykyinen hallitus ei ole päässyt edes aloittamaan.
Ja virka-asunnossa bailattiin, ryypättiin(kuka uskoo että niillä oli omat viinat mukana?) ja otettiin kyseenalaisia kuvia kyseenalaisissa paikoissa. Voi olla että oli muutakin kuin shampanjaa... ja hompsuteltiin siellä saunassakin. Meitä boomereita, joilla vähän erilainen arvopohja, halveksuttiin julkisesti. Jne
Miksiköhän ei ärähdetty näin voimakkaasti kun Sanna laittoi vanhoja ihmisiä halveksihan viestinsä "boom boom boomerit"?
Eikö se ollut todella tyylitöntä ja lapsellista pääministeriltä.
Eikö sekin ollut rasismia tai halveksuntaa omaa kansanryhmää vastaan.
Kyllä nyt itketään musliminaisten pukeutumisen puolesta, (en ymmärrä miksi) mutta oman maan vanhuksia voi halveerata vapaasti, jopa oltiin Sannan puolella.
Kyllä osaa sitten olla kaksinaamaista.
Vierailija kirjoitti:
Jääkö kukaan oikeasti kaipaamaan Riikka Purraa?
Jotenkin olen aina tuntenut jotain sääliä kohun keskelle jääneitä poliitikkoja kohtaan. Kanerva, Marin, Lintilä, mitä näitä nyt on. Orpokin säälittää nyt.
Purraa kohtaan en taas tunne mitään sääliä. Nainen ei ole osoittanut minkäänlaista inhimillisyyttä. En usko, että Purra tuntee tunteita, kuten ihmiset normaalisti tuntevat.
Mikä ihmeen ajojahti? Sananvapaus sisältää myös sananvastuun? Se ei persun pieneen kaaliin näytä uppoavan!
Lisäksi, kyllä nyt persut säälittävästi uhriutuu kun asioita heistä nostetaan eetteriin.
Persut itse toimi muita kohtaan oppositiossa systemaattisesti maalittaen kaikesta mahdollisesta.
Toiminnallaan persut ovat nyt vahvistaneet hallituskelvottomuutensa jos se jollekin oli vielä ennen vaaleja epäselvää.
Joku Rydman vielä pisteenä iin päällä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä.
Jos tulee tai kun tulee uudet vaalit, äänestän persuja uudelleen. Ei vihervasemmistolla ole mulle mitään annettavaa. Persuilla olisi voinut olla. Olisin sen halunnut nähdä.Samoin. Tuntuu kyllä, että tämä on ihan tahallaan tehty sekamelska jo etukäteen.
Koska Perussuomalaisia äänestivät niin monet ihmiset se oli todellinen shokki muille puolueille.
Vielä jos kaiken lisäksi nykyinen hallitus olisinkin saanut aikaan muutoksia parempaan. Tai ainakin pysäyttänyt velkaantumisen tms.
Sitä rskiä eivät uskaltaneet määrätyt puolueet ottaa niin silloin järjestettiin tämä nyt meneillään oleva kaaos ja syyttely.Olin toiveikas vaalien jälkeen ja myös halusin nähdä miten tämä äänestystulos vaikuttaa kansan tilanteeseen.
Kuten varmaan moni muukin on pettynyt jos uusi hallitus teilataan heti alkuunsa.
Kyllä suuri täytyy olla pelko paremmasta kun noin isot koneistot on laitettu nyt käyntiin.
Ei politiikan ihan tällaistakaan pitäisi olla.
Kansa on puhunut ja sitä pitäisi kunnioittaa, otti se kuinka koville tahansa.
Samaa mieltä. Vaalitulosta pitäisi kunnioittaa. Sehän on koko meidön yhteiskuntamme ja järjestelmämme perusta. Muu on anarkiaa.
Riikalla joukkoineen oli oppositiossa melkoisen kärkäs kieli, nyt annetaan sitten potut pottuina. Olisi kannattanut pitää suuta soukemmalla.
Kyllähän media oli myös Marinin kimpussa herhiläisenä, muutamat nimeltä mainitsemattomat 50+ politiikantoimittajamiehet etunenässä.
Vierailija kirjoitti:
Kävin lukemassa tuon kohutun Maa, joka taantuu - kirjoitelman vuodelta 2019. Kirkasta, älykästä argumentointia kaikki asiat siinä. Olen täysin hämmentynyt tästä median ja opposition ajojahdista. Riikka on isänmaallinen ja rohkea nainen - melkein kuin huutavan ääni erämaasta. Nyt täytyy jokaisen suomalaisen ottaa järki käteen ja miettiä objektiivisesti, miten asiat ihan oikeasti ovat. Olemmeko jotenkin uudella tavalla "suomettuneet", liikaa marinoituneet vihervasemmistolaiseksi värittyneessä uutisvirrassa viime vuosina? Tästäkö johtuu, että hypimme seinille, kun joku kirjoittaa ja varoittaa maan kehityksestä ihan omalla nimellään? Onko meidät aivopesty?
On. Aivopesua nimenomaan. Ollut jo vuosia, ihan Ylen toimittajien myötävaikutuksella esimerkiksi.
Välillä ihan hävettää miten läpinäkyvää on toimintansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä teidän huoli oli viime hallituskaudella? Sanna Marinista oli joka toinen päivä valitusta ja nyt persut tviittasivat jatkuvasti että sannan pitää erota :D vai meneekö se persujen päässä niin että muiden ihmisten kriittiikki on asiallista mutta kaikki persuihin kohdistuva ajojahtia?
Aina media on kohdellut poliitikoita huonosti. Mitään uutta tässä ei ole.
Sannan ja näiden uuden hallituksen persujen ero on siinä, ettei hallitus ole tehnyt vielä mitään ja media on jo täys "paniikissa" raivoamassa että joka persu ulos hallituksesta. Mariini taas sähläsi todella kalliita källejä yksi toisensa jälkeen, muuttui aina vaan ylimielisemmäksi kun millään ei ollut mitään seurakusia, ja sama media oli lähinnä kehumassa ihanaa sannaa ja vierittämässä syytä joka källistä johonkin muualle kuin sannan päälle.
No me ollaan kyllä luettu sitten ihan eri uutislähteitä koska muistam bilekohun aikaan kuinka iltalehti, iltasanomat ja hesari kaikki mässäilli tällä kohulla ja puhui sannasta tosi törkeästi :D monta uutista myös vaati sannaa huumetesteihin. Persut halusivat sannan eroavan tuonkin kohun myötä.
Ja onhan persut tehneet jotain, kohua kohun perään tässä on ollut. Samaa kastia kuin bilekohu. Ei liity hallitustyöhön mitenkään mutta silti media ja ihmiset sillä mässäilee.
Tarkoituksenani ei ole puolustaa marinia vaan yrittää saada teidät näkemään että tätä samaa tuubaa kaikki poliitikot joutuu kestämään. Medialta ja kilpailija puolueilta. Se on vaan tämän pelin henki valitettavasti.
- Bilekohua ei olisi syntynyt, jos Sannan kaverit eivät olisi vuotaneet kuvia ja videoita.
- Sanna oli bilettämässä korona-altistuneena ja ilman puhelinta. Uskomatonta.
- Sanna oli festareilla, kun olisi pitänyt hoitaa Uniper-asia. Lopulta hoiti sen tekstiviestillä. Sen seurauksena suomalaiset kärsivät ennennäkemättömän kovista sähkönhinnoista.
- Samoin oli bileputki päällä, kun olisi pitänyt tehdä päätökset suomalaisten suojaamiseksi ylikorkeilta sähkömaksuilta. Moni maa sääti sähkökattoja. Sanna keräsi kovat sähköverot valtiolle.
- Korona päästettiin keväällä 2022 aivan valtoilemaan leviämään.
Kyllä näitä kohuja riitti. Tämä nykyinen hallitus ei ole päässyt edes aloittamaan.
Ja virka-asunnossa bailattiin, ryypättiin(kuka uskoo että niillä oli omat viinat mukana?) ja otettiin kyseenalaisia kuvia kyseenalaisissa paikoissa. Voi olla että oli muutakin kuin shampanjaa... ja hompsuteltiin siellä saunassakin. Meitä boomereita, joilla vähän erilainen arvopohja, halveksuttiin julkisesti. Jne
Rasismi taitaa olla teidän arvopohja.
Vierailija kirjoitti:
Valtosen mielestä moni suomalainen on sossupummi!
Kummasti häntä vaan tuetaan täällä ja jätetään rauhaan.
Ministeri Elina Valtosen halventavat tekstit
Aivan liian vähälle huomiolle on jäänyt Valtosen Ellun, ulkoministeri KOK, sanankäyttö. Nainen on käyttänyt rahallista tukea tarvitsevista ihmisistä nimitystä SOSIAALIPUMMI.Valtosen ratkaisu sosiaaliturvan ongelmiin on yksioikoinen ja varsin raaka: "lopetetaan niiden (tukien) jakaminen".
Valtosen mielestä kuitenkin "maahanmuutto on vastaus huoltosuhteemme parantamiselle", joten sossupummi -nimittelyä ei pidetty pahana.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/579e4775-f520-4dd0-98f0-372f9b125…
Missä on Orpon hallituksen nollatoleranssi syrjintään kun työttömiä, käyhiä ja matalatuloisia leimataan. Syrjintää kansanryhmää vastaan!
No siis, oppositiohan näistä on meteliä pitänyt. Ei kenellekään tullut yllätyksenä, että kokoomuslaiset halveksivat pienituloisia. Eihän Orpo näille mitään tee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poliitikkojen pitää voida sanoa aivan mitä tahansa mielestäni.
Äänestäjät sitten päättävät, ketkä pääsevät valtaan.
Muutenhan tämä ei olisi demokratia ollenkaan. Hänet on juuri valittu suurella äänimäärällä eduskuntaan. Kansa on puhunut, pulinat pois.
Kansanedustajia ei pidä ohjailla mistään muualta kuin kansasta käsin. Seuraavissa vaaleissa sitten taas todetaan, miten käy.
Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että tuodaan julki mitä poliitikot ovat sanoneet. Nyt kun Riikan rasistiset ja vihamieliset kirjoitukset on julkisuudessa niin ihan varmasti tuhannet ihmiset olisivat jättäneet äänestämättä häntä.
Miksi näitä ei sitten julkaista ennen vaaleja. Säästetään tarkoituksella että voidaan sitten mahdollisen hallitusvastuun aikana käyttää kohujen aiheuttamiseen.
kuka h...tti jaksaa lukea kaikkien vanhoja kirjoituksia??? 🙈
Eihän tuo nyt kovin tahdikasta ole Riikan touhut olleet, mutta kyllä tässä media myös ihan tahallaan paisuttelee ja ymmärtää väärin. Esim. tuo "mustat säkit, joita ei meinaa ihmisiksi tunnistaa" juttu. Minä ymmärsin sen heti kritiikkinä naisten kohtelua kohtaan. Toisin sanoen ei niin, että "ei nää ole ihmisiä" vaan, että "tämä kulttuuri riistää näiden naisten ihmisyyttä tekemällä heistä mustia säkkejä".